Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Pattayan kelluvat markkinat

päivis: Selailin aamulla Twitteriä ja keksin mielestäni hyvän blogin aiheen. Tarkemmin asiaa harkittuani tajusin, että taitaisin haukata turhan vaikean palan käsiteltäväksi yhdessä blogissa. Siksi kirjoitankin Sukhumvitin varrella olevista kelluvista markkinoista, joilla kävimme tänään pitkästä aikaa. Tämä varsinkin aasialaisturistien suosima kohde on Seven Seasista katsottuna vain parin kilometrin päässä. Siis ihan helposti meiltä kävellen tavoitettavissa.

Olemme edellisen kerran käyneet Pattayan kelluvilla markkinoilla (Floating Market) muutama vuosi sitten, kun alueella vasta aloiteltiin maksullista sisäänkäyntiä. Me esimerkiksi pääsimme vielä silloin ilmaiseksi sisälle alueen laidalla olevan myymälän kautta. Nyt oli toisin. Ensin oli pientä pakkosyötön makua, kun sisäänpääsylippuja kysellessämme meille yritettiin kaupata joitakin oheispalveluja. Saimme kuitenkin hankittua pelkät pääsyliput. Nekin tosin sisälsivät lupauksen päästä seuraamaan apina-showta. Lippujen osto rekisteröitiin ehkä jotain tilastointia varten ja huvittuneina huomasimme, että meitä pidettiin amerikkalaisina.


Kelluvat markkinat olivat osin entisellään, mutta ensin hieman tyyriinä pitämämme sisäänpääsymaksu (200 TBH per henkilö) oli helpommin hyväksyttävissä, kun huomasimme, miten paljon paikkaa oli kehitetty ja laajennettu. Apina-showta emme käyneet katsomassa, mutta maksutta näimme muun muassa kummallisen nyrkkeilyottelun ja kuuntelimme thaimaalaisbändiä, joka soitteli oikein mukavalta kuulostavaa musiikkia. Ehkä meneillään olevasta suruajasta johtuen musiikkia soitettiin vaiennetuin desibelein.

Kelluvien markkinoiden varmasti tärkein tarkoitus on saada ihmiset ostamaan yhtä sun toista tarpeellista tai tarpeetonta tavaraa. Jos muilla turistimarkkinoilla tarjonta on paljolti keskenään samanlaista, kelluvien markkinoiden plussaksi voi laskea sen, että siellä näyttäisi olevan tarjolla tavaroita, joita ei välttämättä muualla ole. Ja onhan miljöökin aika tavalla erilainen kuin maissa.

Joskus tuntuu, että parasta Thaimaassa ovat koirat. Ne näyttävät
nykyään kuuluvan myös kelluvien markkinoiden vakiokalustoon.
Markkinoiden uuteen osaan oli rakennettu muun muassa useampikin buffet-ravintola, joissa olisi saanut nauttia hieman tavanomaista tyylikkäämmissä puitteissa thaimaalaista ruokaa. Tallella olivat myös tutut ruokapaikat, joista tosin emme onnistuneet löytämään minulle sopivaa syötävää. Jorma kyllä ehdotteli kovasti, että olisin maistanut paikan hyönteistarjontaa. Itse asiassa en ole täysin torjunut mielestäni ajatusta syödä ruoaksi valmistettuja hyönteisiä, mutta selvästikään niiden aika ei ole vielä.

Tällaisen pienen kananmunanpaistajankin ohitimme kojuja kierrellessämme.

Jätimme kuitenkin ruokailun myöhemmäksi ja iltapäivällä kotinurkille palattuamme löysimme todennäköisesti tulevan kantakuppilamme, jossa maukas ruoka ja juoma maksoivat noin 1,50 € per asiakas.

Ei kommentteja: