Empatia ja mukava yllätys

jormas: Lapin Kansa kirjoittaa, että tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan suomalaiset kuuluvat maailman vähemmän empaattisiin kansakuntiin. Empatia tarkoittaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavaa kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää tämän tunteita ja näkökulmia.

Tästäköhän, tyhmyydestä vai itsekkyydestä johtuu, että kun maailmalle levisi tieto Thaimaan kuninkaan kuolemasta ja että kansa suree, niin ensimmäinen silmiini sattunut suomalaisen kommentti somessa oli: "Kun olen maahan matkustamassa, niin kuinkahan mahtaa saada baareista viinaa?" Joskus olen itsekin niin pieni, että jopa yhden ihmisen vuoksi hävettää olla suomalainen.

Me olemme Thaimaassa aistimassa kansan syvää surua nyt toisen kerran. Ensimmäinen oli vuoden 2004 Tapaninpäivän tsunamin jälkeen, kun lensimme ensimmäisellä mahdollisella lennolla Phuketiin, Khao Lakin naapuriin. Ja kyllä vain, koin surua tavallisten ihmisten kanssa. Nytkin paikallisia ymmärrän, sillä meistä monia suomalaisia kosketti aikoinaan esimerkiksi pitkäaikaisen presidenttimme Urho Kekkosen kuolema.

Mutta pelkkää murhetta ei olo ja elo Jomtien-Pattayalla ole meille ollut. Mukaan on mahtunut kerrassaan mukava yllätyskin. Sen aiheutti mandaattiystävien joukkoon itsensä alentanut, entinen kelpo työtoverini Rautiainen. Yhtäkkiä soi nimittäin puhelin Seven Seasin olohuoneessamme ja kas Rofahan siellä kyseli, että missä mahtanen olla, kun hän on Pattayalla. Ja ei aikaakaan, kun hän ilmestyi pullapussin kanssa vartijan vartioimalle portille.

Olen aina pitänyt Rofaa kunnon kokoomuslaisena, joka arvostaa laatua. Arviotani on vahvistanut, että lukuisista lupauksista huolimatta hän ei luitaan ole koskaan saanut Merikonttikotiimme Tuusulan Jokilaaksossa. Ehkä siellä on hänen mielestään asunut vain mies hävettävällä menneisyydellä sekä hänen vaimonsa. Mutta nyt, kun toisella puolella maapalloa on tarjolla aitoa aineellista luksusta, niin sinne mies kyllä osaa ensimmäisenä, vaikka koko mesta ei ole vielä edes valmis. Joka tapauksessa hieno ja kaikin tavoin mukava yllätys. Kiitos Rofa hienosta hetkestä, vaikka et tennistä osaakaan pelata. Rolf Rautiainen on silmissäni päässyt nyt ylenemään takaisin mandaattiystävien joukosta, jos ei ystäväksi niin kelpo kaveriksi kumminkin.

Ehkä kaikille mahdollisille lukijoille ei aukea mitä mahtanen tarkoittaa ystävällä, joka ei olekaan ystäväni, vaan ainoastaan asemani ystävä. Siihen ja empatiaan tämä liittyy siksi, että tuntuu kurjalta huomata, kun ystävinä pitämäni kaverit eivät olekaan niitä. Siitä kirjoitin mielestäni oivan blogin melkein päivälleen kolme vuotta sitten. Sen pääset lukemaan tästä.