Työmatkalla näkee ja kuulee kaikenlaista

päivis: Kirjoitin tämän blogin pari päivää sitten ja julkaisin sen työpaikan blogissa. Työmatkalla törmää kaikennäköisiin tilanteisiin. Tuo tapahtuma tuntui jotenkin siltä, että se ansaitsi tulla dokumentoiduksi. Nyt siis tuplasti. Kas näin kirjoitin:

Kuljen osan työmatkoistani julkisia liikennevälineitä käyttäen. Niissä istuessa tulee kuulleeksi ja kokeneeksi monen näköistä asiaa ja tapahtumaa. Osalla ihmisistä ei tunnu olevan minkäänlaista rajaa sen suhteen, mitä yksityisiä asioita he puhuvat puhelimessa tai vieruskaverilleen. Samalla perheriidat, äidin holtiton rahan käyttö tai lapsen huonosta opettajasta tehty arvio käy selväksi muillekin kanssamatkustajille.

Tänään havainnoin huonoa ja hyvää käytöstä.

Kehäradan junavaunun etuosassa toistui moneen kertaan naisen mariseva pyyntö lainata puhelinta. Aina kun juna pysähtyi uudelle asemalle, nainen esitti junaan tulijoille kysymyksen ”voitko lainata puhelinta”. Jo äänestä saattoi päätellä, että kysyjällä ei ollut ihan kaikki kotona. Tai kuten myös usein kuulee sanottavan, ”ei ollut kaikki muumit laaksossa”.

Juna hiljensi taas vauhtiaan, pysähtyi ja otti uusia matkustajia kyytiin. Näin penkiltäni oviaukolle, josta sisään astui vaalea nainen. Nainen tuskin edes kuuli, mitä häneltäkin kysyttiin, kun hän jo alkoi nopeasti sättiä kantavalla äänellä puhelinta kaivannutta naista siitä, että tämä on jo vuosikaudet kerjännyt ihmisiltä rahaa. Näin kuulemma on tapahtunut juuri junissa, joita vaalea nainen on käyttänyt. ”Olen saanut tästä tarpeekseni”, nainen julisti.

Kovalla äänellä nainen kehotti puhelinta pyytänyttä menemään sossuun, koska sieltä maahanmuuttajatkin hakevat rahaa. Vihainen tunteenpurkaus päättyi kehotukseen hävetä. Siinä vaiheessa saattoi olla, että vaunun muut matkustajat ajattelivat mielessään, että kenenkähän tässä pitäisi hävetä.

Puhelimen pyytäjä, vanhempi nainen, jäi pois Pasilan asemalla, kuten minäkin. Asemalaiturilla hän puhutteli maahanmuuttajaa. Tai mistäpä minä hänen alkuperäänsä voisin tietää - ihonväriltään tummaa nuorta miestä kuitenkin. Luultavasti enää ei puhuttu puhelimesta. Mies vaikutti hieman hämmentyneeltä, mutta tarjosi kuitenkin naiselle käsipuolensa. Kävelin perässä ja seurasin, kuinka nuori mies avusti nyssäköidensä kanssa huonosti liikkuneen naisen ensin rullaportaisiin ja siitä asemahallin läpi kohti ulko-ovea.

Puhelinta nainen ei saanut lainaksi, tuskin hän sitä olisi oikeasti tarvinnutkaan. Sen sijaan voisin kuvitella, että pitkästä pitkästä aikaa hän sai osakseen inhimillistä kohtelua. Lähtivätkö sitten junassa annettujen ohjeistusten mukaisesti sossun suuntaan, sitä en jäänyt seuraamaan. Tuskinpa.