Kiikutimme pennun läheiselle elänklinikalle, josta se sai mukaansa pussillisen lääkkeitä, kun seuraavaksi veimme sen Meow's Sanctuary -nimiselle koiratarhalle. Meow ymmärsi heti, että pentu on joutunut auton tai mopon töytäisemäksi. Siksi se piti käyttää uudelleen klinikalla röntgenissä. Meowin diagnoosi oli oikea, mutta kun lääkkeetkään eivät enää sen oloa näyttäneet helpottavan, se vietiin toiselle klinikalle, jossa on henkilökuntaa yötäpäivää. Pennun tilanne saatiin siellä rauhoittumaan, mutta siellä myös varmistui, että se tarvitsee leikkauksen kyetäkseen jälleen kävelemään.
Mitähän tämän pienen mielessä mahtaa liikkua? Tässä se aamulla odotti itse sitä tietämättä edessä ollutta operaatiota, joka palauttaisi sen kyvyn liikkua. |
Olen usein ajatellut mielessäni, että varmasti joskus eteen tulee tilanne, että kohtaamme täällä jonkun hätää kärsivän koiran, joka on ihan pakko toimittaa hoitoon. Nyt tuo aavistus konkretisoitui ja vielä toistaiseksi näyttää siltä, että se myös tulee meille melkoisen kalliiksi. Mutta, kuten tänään eläinklinikalla käydessäni totesin Meowin kautta tutuksi tulleelle ruotsalaiselle Louiselle, että Suomessa olevaa sanontaa, "kaveria ei jätetä", noudattaen, me emme nyt nosta käsiä pystyyn.
Louise ja Meow ovat jo levittäneet sanaa, jotta pennun kuntoon saattamisesta aiheutuviin kustannuksiin löytyisi muitakin rahoittajia. Vähän on jo tiedossa apuja, mutta ainakin tässä vaiheessa hoidot maksetaan pääosin meidän matkakassastamme.
Koiraperheen auttamista ei oikein haluaisi jättää vain tähän. Louisen kanssa on keskusteltu siitä, antaisiko äitikoira ottaa itsensä kiinni, jotta se voitaisiin toimittaa sterilisaatioon. Syntyvyyden vähentäminen on pitkällä tähtäyksellä tehokkain keino hillitä Thaimaan koiraongelmia. Jokunen koira on aiemmin avustuksemme turvin voitukin käyttää sterilisaatiossa. Se on täällä edullinen operaatio. Näihin talkoisiin haluaisin haastaa kaikki Thaimaan-kävijät, mutta erityisesti kaikki koiriin vihamielisesti suhtautuvat, jotta he voisivat oman räksytyksensä sijaan tehdä jotain todella hyvää ja konkreettista.
Cry-pennun äiti ja sisko asustelevat nyt kaksistaan tyhjässä autonpesuhallissa. |
1 kommentti:
Mikä hieno todistus, olen torpey clare, ollut tyytyväinen avioliittooni, vasta kun aviomieheni alkoi kuunnella juoruja minusta, että en ole uskollinen avioliittolakeihimme, yritin saada hänet ymmärtämään, että he olivat juoruja ja valheita, mutta hän menetti rakkaus, luottamus ja luottamus meihin. Joten meistä tuli nagging parit, ja sitten täynnä avioeroa, myöhemmin erotimme. Vuosia avioeron jälkeen muutin eteenpäin ja yritin elää normaalia elämää ilman häntä, mutta en pystynyt, joten aloin etsiä miten saada takaisin entinen aviomieheni, sitten minua piti BaBa ogbogo - suuri ja erittäin henkinen mies joka heitti minulle rakkausloitsun ja sai EX: n palaamaan minuun 48 tunnin kuluessa. Olen hukkua, joten luopun hänen yhteydenpidostaan niille, joilla on suhteita ja avioliittoa koskevia ongelmia, jotta hän voi auttaa suurissa töissä. Sähköposti: greatbabaogbogotemple@gmail.com. Tai hänen whatsapp-numeronsa. +447440557868. Ota yhteyttä häneen, katso kuinka suuri ja voimakas hän on. Auttaa myös seuraavissa asioissa ...
(1) Lopeta avioero.
(2) Loppumattomuus.
(3) Onnea Spell.
(4) Avioliitto.
(5) Päästä eroon henkisistä ongelmista.
Lähetä kommentti