Jormas: Päivis on potenut flunssaa jonkun päivän, joten olen huidellut aamulenkin omin päin ja omia polkuja. Pääosin totuttuja väyliä, sillä taipaleeseen kuuluu katu- ja kulkukoirien lahjontapussin sisällön jakamista. Luulen, että moni koira sitä odottaakin, sillä viheltämällä ne ilmestyvät omista paikoistaan ja juoksevat jakamaan aamukuulumisiaan. Tai näin sen haluan kokea.
Eilisiä aamuaskeliani suuntasin naapuritontin jo lähes umpeen kasvaneelle polulle tarkkaan seuraten, etten astu käärmeen päälle tai viereen. Vaikka en niitä juuri ole elävinä nähnyt, tiedän niitä olevan, sillä silloin tällöin näemme puolimetrisiä auton alle liiskaantuneina.
Tänään tallustin taas tuttuja reittejä Kakkosroadia Lumpini Parkin kohdalla, niin ikään jalkoihini katsellen, sillä aivan tien reunassa on tiheä, lähes läpipääsemätön kasvillisuus. Sieltä mielestäni voi tielle rynnätä lähes mitä tahansa.
Katseeni osui nelikaistaisen väylän keskellä kasvavaan puurivistöön. Ja kas, siellähän möllötti kaikessa rauhassa monimetrinen käärme oksiin kietoutuneena! Mielessäni naurahdin, että minähän olen katsellut matelijoita aivan väärästä paikasta, kun etsin niitä jaloistani. Niitä on katseltava puista.
Sen verran harvinainen ja ennen kaikkea harvinaisen kokoinen eläjä mielestäni oli, että napsin siitä jonkun kuvan. Ja aidon käärmeselfienkin tietenkin!
Jatkoin sitten kulkuani kuvia joillekin paikallisille ja farangeille näytellen ja hämmästyksistä huomasin, että sen kokoinen python(?) ei tosiaan ole jokapäiväinen vieras kerrostalojen naapurissa.
Kotikulmillamme on paikallinen Tarjoustalon bangladeshilainen kauppias, jolle myös näytin kuvaa. Hän innostui vallan tavattomasti ja minun piti lähteä hänen skootterinsa kyydissä näyttämään paikkaa. Kun pääsimme sinne ja hän näki matelijan puussa, ryntäsi mies hakemaan pyöränsä työkalupussista melkoisen kokoista ruuvimeisseliä, että sillä käärmettä päähän ja henki pois. Ja minä puolustamaan kädetöntä ja jalatonta, että sillä on oma elämä, sinulla oma ja minulla oma. Että jos vaan annettaisiin elää.
Siinä Tarjoustalokauppias sitten hieman rauhoittui ja alkoi pysäyttelemään lavatakseja, kun oli omasta puhelimesta virta loppu. Soitot suuntautuivat ymmärrykseni mukaan jonnekin City Halliin, josta kuulemma tulevat kohta bussilasteittain ihmettä katsomaan.
Shown tätä osaa en enää jäänyt seuraamaan, vaan lompsin kotiin, josta olikin tullut huolestuneita kyselyjä lähettämääni valokuvaan. Että onko käärme kuristanut minut vai olenko hengissä edelleen, kun ei vastausta kuulunut. Ei kuulunut kun meni aika venäläisten kanssa kuvien analysointiin. He venäjäksi ja minä suomeksi. Tulkkina elekieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti