Mitä olisi elämä ilman eläimiä?

Jormas: Eläimiä on moneen lähtöön. Ja niitä voi luokitella eri tavoin. Eläinkasteja voikin tehdä vaikka ryhmittelemällä niistä oman mallinsa. Tässä yksi hahmotelma Jomtien sunnuntai-aamuna Thaikotimme parvekkeelta kaffekupin ääressä.

On olemassa kotieläimiä, joita täällä kattavammin edustavat ehkä kissat sekä koirat. Ehkä niistäkin koirat on rajatapaus, sillä niitä tavalliset ihmiset käyttävät kodin vartiointitehtävissäkin. Ja koiria näkee myös pitämässä karjalaumojakin kurissa tai ainakin nipussa. Nipussa niitä pitävät ihmisetkin ampumalla lehmiä ritsoilla niin sanotusti persuksiin. Koirat ovatkin myös hyötyeläimiä monilla eri tavoilla. Toki voivat niitä olla kissatkin, sillä ne ovat aika usein kotihiiren surma. Joka taitaa olla haittaeläin.


Ruokaa on, takaan sen....

Hyötyeläimiin kuuluu karja, jaloillaan liikkuvat lehmät ja sen sellaiset sekä siipikarja, joka sekin kulkee pääosin jaloillaan. Niistä kai huonoimmin lentää strutsi, sitten kalkkuna, kana sekä kukko. Paremmin lentänevät ankat ja hanhet.

Hevonen on täällä sekä huvi- että hyötyeläin, sillä sillä näkee selässä farangin, perässä rattaat tai maataloustyökoneen. Rekeä ei ole näkynyt kuin kuvissa joulupukin poron vetämänä. Mutta poroja tai sen sukulaisia on täälläkin.

Kalat ovat monelle hyötyeläimiä, joista moni paikallinen saa ravintoa. Mutta on niillä huvieläimenkin status, sillä merelle järjestetään monenlaista kalastusretkeä. Löytyy myös kalalammikoita ja niin edelleen. Niissä eivät kuitenkaan kalasta ne tai he, joilta muuten loppuisi ruoka pöydästä. Niissä kalastavat kalastavat huvikseen.

Pitää olla korvat, joilla kuulee....

Gekostakaan en oikein tiedä mihin kastiin sen sanoisin kuuluvan. Meillä Thaikodissa se on hankkinut oikeutensa olla ja elää, kun ei tule iholle, sanoo Päivis. Putoa esimerkiksi makuuhuoneen katosta petiin. Sen lempipaikka näyttää yön pimeydessä ja hiljauudessa olevan leikkuulautamme. Ehkä se kuitenkin on meille hyötyeläin, joka saa asua syömällä pieniä vipeltäjiä. Niitä sanon haittaeläimiksi. Ja kun jättää päiväksi pöydälle sokerimunkin, niin huomaa illalla paljonko pelkästään yhtä lajia vipeltäjiä on löytänyt tiensä juhla-aterialle.

Satiaisia ei meidän huushollissa ole näkynyt. Eikä kutissut. Täitäkään ei ole näkynyt, vaikka ne täällä lienevät kohtalaisen yleisiä.  Koiran näkökulmasta sille kutinaa aiheuttavat kirput ynnä muut sen ohella temmeltävät elävät lienevät haittaeläinten piikkipaikalla.

Oma lukunsa ovat turistien huvituseläimet, joista näkyvä osa on kanarialinnuilla. Niistä suurimpia kutsutaan papukaijoiksi. Lintuja asustaa häkeissä tai muissa kahleissa kuppiloista pesulaan. Mutta ei juuri taivaalla, jonne ne eittämättä kuuluisivat. Jos olisi valta, niin vapauttaisin kaikki kyyhkyjen joukkoon, joilla niilläkin on hyötyeläimen status Suomenhevosen lailla muuttunut huvieläimen statukseksi. Ainakin kirje ja metsästys sellaisilla. Vapauteen kuuluisivat kahlehditut apinatkin. Vapaista apinoista yksi erikoisemmista esimerkeistä ovat niin sanotut apinavuoret. Yksi on Hua Hinissa, jossa yhdellä laidalla tuntuu, että apinat hallitsevat ihmistä enemmän tiettyä pikkukylän osaa.



Värityksestä voisi päätellä, että nämä ovat
monirotuisia kananpoikia tai -tyttöjä

Huvituseläimiä ovat myös rannoilla pikkutyttöjen ja poikienkin (lapsityövoimaa siis) pieniin häkkeihin pyydystämät, mielestäni pikkuvarpuset. Kun turisti maksaa jonkun bahtin, saa sillä vapaaksi muutaman lintupolon. Jonka luulen päätyvän heti huomenna takaisin häkkiin pyyntiverkon avulla.

Norsu on Thaimaan kansalliseläin tai jotain sinne päin. Se on varmasti ollut aikoinaan vain luonnossa vapaana kulkeva tai sitten hyötyeläin, jonka avulla on nosteltu ja vedetty monenkin laista taakkaa. Hampaani saavat narskumaan rahanahneet salametsästäjät, jotka vainoavat sitä sen hampaiden ja luun vuoksi. Tai eivät vainoaisi, jos kukaan ei ostaisi norsunluuta. Toinen hampaitteni narskunta.

Kun tarkkaan seuraa, rottiakin täällä vilistää, jotka kai saavat jalansijaa juuri verran kuinka sotkuisessa ympäristössä ihmiset elävät tai kuinka jätteensä hoitavat. Rotan hyödyistä en tiedä mitään, joten listaan sen haittaeläimeksi, vaikka kesyrotat, jotka olivat nuorten tyttöjen suosiossa ainakin aikoinaan, ovat tehneet rotasta myös huvieläimen.

Aivan oma lukunsa ovat vähän yhden sun toisen käyntikohteina olevat eläintarhat ja niiden eläimet.

Kun tätä blogia anivarhain ajattelin, oli tarkoitus kirjoittaa vähän ehkä koirista ja kissoista. Mutta huomasin aiheen siemaisevat minut, josta syntyisi kai kokonainen kirja. Ja kun sitä en varsinkaan nyt kirjoita, lopetan tänä sunnuntaiaamuna tähän.

Pattaya Peoplen uutistarjontaa

päivis: Pattaya People on printtilehtenä ja verkkolehtenä ilmestyvä, englannin- ja thaikielinen julkaisu. Verkkolehdessä saattaa olla tiuhemmin vaihtuvia uutisia Pattayan seudulta, sillä paperiversio ilmestyy vain viikon välein. Tänään 22.3. ilmestyneessä versiossa oli sitä paitsi jo kovin vanhentuneita uutisia. Muun muassa 13.3. oli vietetty kansallista juhlapäivää, jonka kohteena olivat norsut, mutta vasta nyt uutinen päätyi lehteen.

13.3. vietetyssä norsujen päivän juhlassa juhlakalut saivat VIP-kohtelun. Niille oli tarjolla niiden erityisherkkuhedelmiä ja kaiken kukkuraksi juhlakakkua. Norsun juhlintaa ei pidä ihmetellä, sillä se on Thaimaan kansalliseläin. Juhlinnan tarkoituksena on myös kohottaa ihmisten mielissä norsujen arvostusta ja turvata niiden tulevaisuus.



Nyt se tiedetään, että 13.3. on Thaimaassa norsuille omistettu
juhlapäivä. Toivottavasti tämäkin norsu on silloin saanut
VIP-kohtelun - ja saisi kaikkina muinakin vuodenpäivinä.

Toinen varsin mainoskylläisen lehden silmiini sattunut uutinen koski öljypäästöä, joka on havaittu merellä Pattayan pohjoispuolella. Lautan pelätään ajautuvan lähemmäksi Pattayaa. Paikalliset simpukan viljelijät ja muutkin kalastajat ovat kiirehtineet apajilleen ennen kuin öljy mahdollisesti leviää etelämmäksi. Syypääksi päästöön arvellaan tankkeria tai kalastustroolaria.

Varsinkin verkkolehden mieliaiheita ovat rikokset ja onnettomuudet. Jos on tullut kuolonuhreja, heidän nimensä yleensä julkaistaan ennen kuin omaisetkaan ovat mahdollisesti saaneet tiedon asiasta. Näiden uutisten yhteydessä mainitaan usein, että poliisi on kutsunut paikalle vapaaehtoiset pelastajat. En tiedä, minkälainen organisaatio vapaaehtoisten pohjalta on saatu aikaan, mutta varsin monessa tehtävässä he näyttävät olevan mukana.

Mutta olipa lehdessä yksi erityisen mukava uutinen. Taksikuski oli ottanut Suvarnabhumin lentokentältä kyytiinsä nuoren iranilaismiehen, jonka hän ajoi Pattayalla sijaitsevaan hotelliin. Palattuaan asemapaikalleen lentokentälle, taksikuski puhdisti autoaan ja huomasi matkustajalta jääneen lompakon, jossa oli sievoinen summa rahaa. Sen sijaan että kuski olisi pistänyt setelit omaan taskuunsa, hän vei lompakon poliisille. Sitä kautta löytyi lompakon huojentunut omistaja, joka kohteliaasti palkitsi rehellisen taksimiehen summalla, jota lehdessä ei mainita.

Lehteen pääsivät kuvaan lompakon kadottanut iranilainen (25 v.), taksikuski (58 v.) ja tietysti poliisi. Lisäksi suuret setelit oli levitetty kauniisti pöydälle ja toisessa kuvassa ne olivat visusti lompakon suojissa.

Maailman menoa ilman turhaa viranomaisnipotusta

Jormas: Jatkan hieman Päiviksen rakentamisen vapauteen liittyvää kirjoitusta Seuramme tilojen osalta. Kun vuokrasimme sen yläkerrasta asunnon tai oikeastaan asunnon aihion ylimmästä kerroksesta, johon teimme nykyisen Thaikotimme, on se laskentavasta riippuen kolmas tai neljäs kerros. Eli onko talossa katutaso ynnä kolme vai neljä kerrosta.

Silloin meillä vuokrakauppaan kuului kattamaton kattoterassi. Kun sitä kautta tiloihimme hiipi varkaita eikä tasakattokaan ollut mitenkään vesitiivis, teki Seura omalla kustannuksellaan viistokaton sivuseinäkaltereineen. Eikä kysynyt viranomaisilta mitään.
Näin meille syntyi katettu kattoterassi, josta näkee edelleen merelle ja yli muun kaupungin. Vaikka matalalla vielä katolla ollaankin. Meillä on ollut koko ajan suunnitelmissa kattokerroksen sisustaminen, mutta se on jäänyt ja jääkin osaltamme. Mutta pari riippumattoa ynnä lattiatuuletin meillä siellä on. Riippumatoissa yhteen aikaan taidettiin ottaa päivätirsojakin. Sekä luettiin nettiä ja päivän suomalaisia sanomalehtiä.

Mutta meno rannalla on myös melkoisen vapaata. Oikeastaan joka päivä siellä näkee varsinkin paikallisia ihmisiä nukkumassa kivetyksillä ja niin edelleen. Mukavaa on myös nähdä, kait kunnallisen päivähoidon puutteessa, että lapset ovat mukana päivän työtouhuissa, joihin osallistuvat ainakin falangin silmin katsottuna sangen tasa-arvoisesti sekä miehet, naiset että nuoret.

Välillä näkee myös spontaaneja musisoinitiryhmiä, josta kuva vieressä. Mielestäni he laulelevat omaksi ja miksei muidenkin iloksi milloin milläkin kielellä keräämättä hattuun tai kippoon esiintymispalkkoita tai muitakaan kolikoita. Näitä muusikoita, usein miespuolisia, pysähdymme aamu- ja päivälenkeillämme usein toviksi kuuntelemaan.
Vapaudesta kertoo myös se, että he eivät taida tarvita Suomen tapaan kaiken maailman katusoittolupia ja soittopaikan määrityksiä. Heitä siellä täällä on usein kuuntelemassa varsin kirjava kuulijajengi, jossa on mukana omasta näkökulmasta katsuttuna alkoholia "enemmän kuin lääkäri on määrännyt" nauttineita ja nauttivia. Eivätkä hekään tarvitse juomiensa kadulla nauttimiseen terasseja tai muita anniskelupaikkoja tai -lupia. Eikä Helsingin tapaan tiukkoja terassimääräyksiäkään.

Koirista on tullut kirjoitettua useammankin kerran. Niitä on koiraystävän näkökulmasta katsottuna kiitettävästi. Lähes kaikki ovat irti ihmisten joukossa. Mutta toki täälläkin näkee, usein falangeilla eli muualla syntyneillä, hihnaan kytkettyjä koiria. Silloin tällöin silmiin saattaa sattua myös pinkki tai vastaava kello- tai minihameinen villakoira tai sen tapainen "hihuana", joka ei taida itse paljon mekoista perustaa.

Mutta yksi muukin asia koira-asiassa on täällä toisin. En ole huomannut kirjoituksia enkä muitakaan keskusteluja kuinka koirien jätökset tulisi korjata pois. Niistä täällä pitää huolen taivaalla usein paistava keltainen mollikka. Se lienee sama, joka Suomessakin on taas  ilmoitellut silloin tällöin, että "hohoi, täältä tullaan kesä, oletteko valmit"?

Rantatuolipaikoistakin on tullut sanottua sananen jos toinen. Muutaman maan kansalaiset pitävät kurssissa oman maan kansalaisten tapaamisia ja jutustelua. Missä mitäkin kansallisuutta on tarjolla ilmoitetaan muille lipuin, joita liehuu siellä täällä pitkin rantaa ja joskus nousuveden aikaan meressäkin. Me suomalaiset olemme kansallisuuden ilmoittelussa ehkä viiden aktiivisemman joukossa.

Minä pidän tavasta ja ymmärrän sitä oivallisesti, sillä itse Ukrainaakin isommista asioissa keskusteluun tarvitsen suomalaisia. Että missä on Tuksu Tukiainen, kansanedustaja Hakkaraisen selvä päivä ja sekä Ilkka Kanervan tekstiviestit. Tärkeisiin aiheisiin kuuluu Jasmin Mäntylä sekä Matti Vanhasen tuppeen sahatut laudat. Unohtamatta onko Mervi ja Matti menneet uudelleen yhteen.

Omaperäistä rakentamista

päivis: Thaimaassa voi syntyä ajatus, että täällä on varsin vapaata harrastaa ainakin lisärakentamista, kun kerran on rakentamisen alkuun päästy. Voi olla että ajatus on todenperäinen tai sitten ei. Seven Seasin työmaalla kuulimme, että viranomaiset vaativat tekeillä olevien korkeiden rakennusten ympärille laitettavaksi suojaverkon. Sen tarkkaa tarkoitusta ei ihan voi tietää, mutta suojaa se varmaan sisällä olijoita vähän mahdolliselta tuulelta, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että verkot itsekin lepattavat tuulen mukana. Mutta se on määräys.

Yksi vastapäisen talon huoneista tuntuu melkein
roikkuvan tyhjän päällä. Ulokkeen alapuolella on
alakerran ravintolan tiskauspaikka.

Kotikadullamme kuitenkin syntyy tuo ajatus, että jokainen kiinteistön omistaja ja ehkä lähes vuokralainenkin voi toteuttaa omaa rakentamisen vimmaansa mielin määrin. Vastapäiseen kolmikerroksista kerrostaloriviä on paikoin korotettu kerroksen verran rakentamalla lisähuone katolle. Noissa asunnoissa on oletettavasti kaikki mukavuudetkin, koska esimerkiksi yksi Jomtienin rannan hierojista asuu vastapäisessä kattoasunnossa.

Myös parvekkeita muokataan hyvin innovatiivisesti tarpeiden mukaan. On laajennettu parvekkeita, on tehty niihin seiniä ja ikkunoita ja joissain tapauksissa koko kerroksen huonetilaa on jatkettu yli ulkoseinän. Myös sellainen on tuossa meitä vastapäätä. Seinien värinkin voi vapaasti valita, joten pitkässä kerrostalossa voi olla vaikka kuinka monenlaista ulkoseinän väriä.

Tuskinpa Pattaya Suomi-Seurankaan alakerran tilojen yhdistäminen väliseinää purkamalla on kulkenut minkään Chonburin rakennusvalvontaviranomaisen kautta. Sen sijaan siihen on saatu lupa tilojen omistajalta, hotelli Welcomelta, jolla piti vielä maksaa siitä, että seinään tulee aukko. Jos seura näistä tiloista pois muuttaessaan rakentaa aukon kohdalle seinän, tilojen omistaja palauttaa kyseisen maksun seuralle. Näin muistelen.

Suomalaisia joka lähtöön ja asemalle jätettäväksikin

Jormas: Viime tai edellisreissulla kirjoitin sveitsiläisestä rantatuolissa istujasta, joka oli sydämistynyt, kun kyseisen paikan hoitaja ei hänen lukuisista kehoituksista huolimatta ollut suostunut suomalaisten suhteen toimenpiteisiin. Meitä kun oli hänen mukaansa niin paljon, että hänen ystävänsä eivät mahdu mieleisellä tavalla hänen ympärilleen.

Silloin laskin, että varovaisen arvionkin mukaan 10 kilometrin hiekkarannalla on varmasti 10 000 aurinkotuolia varjoineen. Voisi olettaa siitä löytyvän sopivaa mestaa joka lähtöön. Jotenkin pieni mieleni kuitenkin oli vahingon- tai jonkun muun iloinen, kun törmäsin alakynteen jääneen, minuakin tiukkapipoisemman. Joka vielä sattui olemaan kovastikin arvostamani Sveitsin kansalainen.

Täällä on tosiaan rantapaikkoja moneen makuun. Suomalaisittain katsottuna on 33:sta, savolaisten rantaa ja Lemminkäisen rantaa. Kaikissa liehuu Suomen lippuja ja asfalttimiesten rannassa myös äsken mainitun Lemminkäisen lippu. Tosin täällä talveaan aikoinaan viettäneet pikimiehet ovat saattaneet jo siirtyä kunnostamaan muita teitä, sillä lippu on vanhallla logolla. Uuuden lipun toimitan salkoon, jos Lemminkäinen sen minulle hommaa. On Sateenkaarirantaa ja vaikka mitä. Ja monella maalla tietty omansa oletettavasti nimineen.

Sitten on Rantaparlamentti, jota kutsutaan myös raittiiden rannaksi. Toki siellä aikaansa tappaa ja maailmaa parantaa moni muukin, mutta ydin joukosta ovat raittiutensa saavuttaneet alkoholisit.

Päiviksen tulevan Thaikodimme henkilökohtaisen
turvamiehen palvelusta voisi kollegoilla
kotimaassakin olla jotain opittavaa.

Päiviksen kanssa reissun aikana kierrämme näitä kaikkia suomalaisten kansoittamia rantoja ja otamme suomalaisuutta itsellemme sopivina annoksina.
Toissa päivänä oli raittiiden rannan vuoro. Siellä ihmettelin, kun jokunen tyyppi puuttui, vaikka he oletettavasti olivat maisemissa. Ja vastauskin löytyi, joka karisti sveitsiläisen tiukkapipojen rankinglistani piikkipaikalta sijalle numero 3. Nämä kaksi velikultaa olivat ärsyyntyneet rantapaikan pitäjän tavasta laittaa aurinkovarjoja heidän näkökenttänsä eteen. Olivat nostaneet asiasta sen verran suuren älämölön, että meille kovinkin ystävällinen paikan omistajarouva oli todennut suomenkielisille herrasmiehille, että hän ei toivo näkevänsä heitä enää rantapaikassaan. Myönnän avoimesti vahingoniloni, sillä kaikille ulkomailla aikaansa viettäville olisi eduksi, jos osaisimme käyttäytyä muut huomoiden.

Saisimme silloin kansana parempaa kohtelua kaikki. Tosin Thaimaassa kohtelussakaan ei ole moitteen sijaa. Hesarissa tai jossakin muussa mediassa oli nimittäin hiljan tutkimus pohjoismaalaisten keskuudessa. Että kenet mieluiten tai vähemmän mieluiten toivoisit itsellesi lomaseuraksi tai naapuriksi. Meitä suomalaisia ei oikein halunnut kukaan.

Elämää Siamin lahden rannalla

päivis: Moni toivotti lähtiessämme tänne minulle "hyvää lomaa". Korjasin heti, etten lähde Thaimaahan lomailemaan, sillä otan työt mukaan ja teen niitä etänä. Tämä on mahdollisuus, jonka olen työnantajan kanssa sopinut. Lomallakin sentään olen osan ajasta, sillä viime vuosilomasta on pitämättä yhdeksän päivää.

Teen töitäni Thai-kodin työpisteessäni tai parvekkeella. Vähän työn sen hetkisestä laadusta riippuen, saatan työskennellä myös aurinkovarjon alla rantatuolissa tai altaalla. Iltaisin tietokone tulee vielä matkassani yöpöydälle, sillä olen pitänyt asiallisena vastata Suomesta vielä normaaliin työaikaan tuleviin sähköposteihin eli niihin jotka joku lähettää ennen oman työaikansa päättymistä. Jos olen ennättänyt nukahtaa sitä ennen, vastaan Suomen aikaan aamuyöstä.

Tänään osallistuin myös Pattaya Suomi-Seura ry:n kokoukseen, jonka sihteerinä toimin. Kokouksissamme on aina paljon puhuttavaa, joskus asian vierestäkin ja jutut rönsyävät. Tänään oli hallituksen järjestäytymiskokous, joka piti sisällään myös pykälän Pattaya Suomi-Seuran suunnitelmista hankkia omat tilat. Asiasta on jo päätetty, mutta silti monta mutkaa on matkassa, ennen kuin varat tiloihin on hankittu. Olemme kuitenkin toiveikkaita uuden toimipaikan ja taloudenkin järjestymisen suhteen. Töitä asian eteen on silti tehtävä kovasti.

Olemme Jorman ja puheenjohtaja Riston kanssa käyneet
katsomassa eräitäkin tyhjillään olevia tiloja seuran tarpeita
ajatellen. Tämän mielenkiintoisen, mutta vähän rapistuneen
autiotalon näemme Jorman kanssa melkein joka päivä
aamulenkillämme Jomtienin rantakadun varrella.

Uudet tilat ovat saaneet vastustustakin osakseen ainakin siitä syystä, että ne eivät tule sijaitsemaan täällä Jomtienilla, vaan lähempänä Pattayan keskustaa Pratamnakin kaupunginosassa Buddhakukkulan juurella. Luulen, että suurin osa arvostelijoista asuu nykyisten toimitilojen lähituntumassa, mutta ei ota huomioon sitä, että lähemmäs Pattayaa siirryttäessä paikka palvelee paremmin siellä asuvia suomalaisia. Osa heistä ei ehkä koskaan halua tulla Jomtienin Soi Welcomelle, koska kokee sen olevan liian kaukana. Kaikkia ei voi valitettavasti miellyttää.

Kengät on (ovat?) kulkurin koti....

Jormas: Merikonttikodissamme kun asumme, pulpahtaa maailmalta tavalla jos toisella tietoa kotimme kanssa sukua olevista asumismuodoista. Sukulaisiksi katsomme ne, jotka ovat liikuteltavia tai aidosti merikonteista tehtyjä. Tässä yksi:

The Wohlwagen (loosely translated to mean caravan)  is a beautiful example of good design and practical engineering. This tiny house has an aesthetic appeal that screams “I want one!”. With beautiful wood framed siding, paneling and flooring, the word gorgeous doesn’t begin to describe the practical beauty of this tiny house design. Couple that with perfect practicality this tiny house is worthy of the name, and the appeal. This wonderful little caravan is not your mother in law’s travel trailer, for sure.

Linkin takaa löytyy mainiosta kodista lisää infoa:

http://www.offgridworld.com/tag/wohlwagen-tiny-house/.

Vanha tuttu Jomtien

päivis: Tänään jo käveltiin kierros Jomtienin kakkoskadun kautta Kissin kananmunasalaatille, sieltä viralliselle punnituspaikalle ja puntarin osoittamien lukemien järkyttäminä rannalle numero 33. Tiesimmehän sen, että paino on noussut edellisestä käynnistä, mutta että näinkin paljon molemmilla. Syyksi yritimme selittää esimerkiksi vaihtunutta puntaria. Selvästi se ei enää ole sama kuin ennen. Siitä osoituksena muun muassa puntarin kyljessä olevat merkinnät ali- tai ylipainosta. Sen mukaan olen melkoisesti ylipainoinen. Pakko uskoa.

Tai yksi selitys löytyi vielä: puoli kiloa/punnitsija tuli juuri juoduista sodavesistä ja kai kananmunasalaatillekin jokunen sata grammaa pitää laskea painoa. Mitä siitä nyt sitten tuleekaan hyvitystä? Ja kummallakin tuntui olevan ainakin sormissa turvotusta. Nehän jo selittävät vaikka kuinka monta lisäkiloa.

Mahdollisten muutosten lisäksi piti tietysti taas tarkkailla euron kursseja suhteessa Thaimaan bahtiin. Se on paljonkin parempi kuin viimeksi ja huomattavasti parempi kuin sitä edellisellä kerralla. Nyt hyvä kurssi on erityisen tärkeä, sillä tällä kertaa Seven Seasin rakennuttaja saa maksun käteisellä. Ennen erät on maksettu Suomesta pankin kautta, mutta nyt on tilaisuus todeta ensin, että onhan rakentaminen edistynyt niin kuin pitääkin.

Kun päivän jo hämärtyessä kävelimme kotia kohti, matkan varrelle sattui paikallinen tori. Puntarilla käynti ei enää ollut vähääkään mielessä ja niinpä kävimme ostamassa tervetuliaiskahvien kanssa mustikkamunkit. Oltiin paikalla niin kreivin aikaan, että munkit olivat vielä lämpimiä. Sokeroituna, kiitos!

Täällä ollaan pallon toisella puolella

Jormas: Kmmenen tunnin lento meni Finnairin puhalluslampulla oikein mainiosti. Sen verran se vaikutti korvien välin kellossa, kun neiti tai herra Aika kävelee täällä Pattayalla viisi tuntia Suomen vastaavaa edellä, että tuli nukuttua yli yhdeksään. En edes muista koska niin olisi käynyt aiemmin. Pyydän siis velttoiluani julkisesti anteeksi.

Viinakärrystä viinaa turisteille...

Päivällä lähdimme kuitenkin totuttuun tapaan kävellen liikkeelle. Askelsimme reipas viisi kilometriä ja teimme havaintojo sieltä täältä, mikä on muuttunut ja mikä on ennallaan.
Aina jotain uutta on maisemiin tullut, uusi yrittäjä jossakin ja toisaalla taas vastaavasti lappu luukulla.

Täällä(kin) on monta tapaa saada tai ainakin yrittää saada leipänsä, sillä sosiaaliturva rakentuu täkäläisittäin hieman toisella tavalla. Terveen ei ole kovinkaan yksinkertaista mennä sosiaalityöntekijän tai työvoimaviranomaisen pakeille, että kuinkas olisi toimeentulon laita, kun otin tai sain lopputilin.

Ja sen päälle diskomusaa kaikelle kadun kansalle...

Viimeisen reippaan vuoden aikana olemme saaneet Jomtien rantakadun varteen tyhjälle hiekkatontille yömarkkinat, joka näyttääkin koko ajan kasvavan. Se on oikein mukava ja oiva lisä turisteille, mutta tietty, myös tervetullut paikka saada aika moneen, paikalliseen suuhun leipä.

Samalla reissulla näpsin markkinoilta tämän blogin kuvat.

Rantatuolissakin on istuttu. Sieltä laitoimme Omia polkuja kulkevien kivijalkakaupan yhteiskuntavastuun kantajille, Maritalle ja Jarkolle, mutta miksei muillekin kävijöille nykyaikaiseen tapaan paperipostikortin. Nykyaikainen tapa tarkoittaa, että kortti tulee digitaalisessa muodossa merten ja mannerten yli täältä Suomeen. Siellä se painetaan paperikortiksi ja postisetä, -täti,-tyttö tai -poika toimittaa sen pienenkauppamme seinässä olevaan punaiseen postilaatikkoon. Joten olkaapa keskiviikon maissa valppaina.

Lähtöfiiliksissä

päivis: Nyt ollaan taas niin pitkällä, että istutaan lentokentällä odottamassa Bangkokin-koneen lähtöä. Perillä olemme lauantaina paikallista aikaa aamuyhdeksän jälkeen, Suomen aikaan aamuyöstä. Jatkan, kun olemme taas thaikku-kodissamme ja nettiyhteyksissä.

Odotus Helsinki-Vantaalla vaihtui noin 9,5 tunnin lentomatkaksi, kunnes
tehtiin vielä vajaan kahden tunnin bussimatka Bangkokin kentältä Pattayalle.

Nyt ollaan siis täällä kotona Soi Welcomilla ja nettiyhteys toimii. Se on aina pienoinen jännityksen paikka. Nyt minun koneeseeni saatiin yhteys vain toisen langattoman verkon kautta, mutta yksikin riittää. Toiseen yhteys varmaan löytyy myöhemmin.

Pattaya ja Jomtien olivat lähes ennallaan. Enhän tosin ennättänyt nähdä paikkoja juuri muuten kuin bussin ikkunasta ja lavataksin matkustajien penkiltä. Mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna alamme taas toteuttaa aamulenkkejämme, joten kävellen uudet kuppilat, kaupat ja rakenteilla olevat talot huomaa paremmin. Kotikadullemmekin näkyy avautuneen jokunen uusi ruokapaikka. Näin olin huomaavinani, kun kävin ostamassa hedelmiä jo tutuksi käyneeltä kauppiaalta.

Mopotaksitolpan kahta koiraa en sen sijaan nähnyt. Koirat on helppo tunnistaa, sillä joku on lähinnä kai itseään hauskuttaakseen piirtänyt niille tussilla kulmakarvat ja muuta koiran ilmettä korostavaa. Ehkä leppoisat koirat olivat vain jossain muualla, näin toivon. Tutut koirat ovat täällä yhtä tärkeä asia kuin ovat tutut ihmiset. Niitäkin oli Pattaya Suomi-Seuralla taas monen monta. Kanssamme samaa kieltä puhuvat ihmiset on varmasti yksi syy, miksi viihdymme niin hyvin täällä Thaimaan lämmössä (tänään plusasteita päälle 30).

Hiiohoi Thaimaa, täältä tullaan....

Jormas: Huomenna lähdemme kohti Thaimaata. Edessä on kuuden viikon sessio Pattayaa ja Buddhavuoren toisella puolella olevaa Jontienia. Käytännössä kyseessä on kaksi yhteen kasvanutta kaupunkia.

Blogimmekin varmasti painottuu lähiviikot kertomaan elosta ja menossa Siaminlahden rannalla. Poimin netistä http://pattaya.fi/ sivuilta palasen kiinnostuneille, sillä se kuvaa mielestäni mukavasti, vaikkakin vain pintaa sipaisten mitä ja mikä kyseinen kaupunki on. Joten olkaa hyvät ja tervetuloa kylään luoksemme http://pattayasuomiseura.fi/:

"Pattaya – tuo matkakohteiden kohde, seksiturismin kehto, White Man’s Disneyland, 24/7 party town, jne… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pattayasta on kasvanut kansainvälinen, eloisa ja monipuolinen kaupunki sekä turistikohde. Monipuolisuus kuvastaakin parhaiten sitä kirjoa mitä Pattaya pystyy parhaimmillaan tarjoamaan, on Pattayan maine, on se todellinen Pattaya ja vielä se Pattaya mitä moni kutsuu jo kodiksi.

Pattaya matkailu onkin koukuttanut monia ensimmäisen reissusta lähtien ja kohteesta on tullut se ”ainoa oikea” lomakohde, tänne pääsemisen eteen ollaan valmiita tekemään melkein mitä vaan.

Pattayan todellisuus on taasen mainettaan monimuotoisempi. Etenkin keskustan lukemattomat edulliset ruokaravintolat, baarit, yökerhot ja klubit sekä vertaansa vailla olevat ostosmahdollisuudet ovat niitä seikkoja, joiden takia Pattayalle matkustaminen kannattaa. Lisäksi Pattayalla, kuten muuallakin Thaimaassa, ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä, ja he jaksavat suhtautua ulkomaalaisiin vieraanvaraisesti. Pattayalla voi aistia joka puolelta huokuvan suvaitsevaisuuden ja elämänilon.

Kodin Pattayalta on valinnut yhä useampi länsimaalainen (Farang), kaikista Thaimaan kaupungeista juuri Pattaya tarjoaa eniten palveluita länsimaalaisille ja elämän viralliset asiat hoituvat suht helposti. Kaupungin oma Imigration office palvelee viisumi asioissa, pankki-asiat hoituu helposti ja kaupoista löytyy laaja kirjo länsimaalaisia elintarvikkeita.

http://pattaya.fi/ tarjoaa oman näkemyksensä tuosta ”pienestä kalastajakylästä” ja auttaa sinua alkuun matkatessa Pattayalle. Vaikka meillä on tarjota informaatio paketti kulkuyhteyksistä, liikkuminen Pattayalla tai vaikka lista Suomi-baareista, niin silti jokaisen pitää kokea tämä kohde itse. Varaa lennot, taksi valmiiksi lentokentälle ja rohkeasti kohti uusia seikkailuja. Ennakkoluulottomasti mukaan ja ole kanssamme osa Pattayaa."

Kivijalkakaupan oikeat avajaiset ovat vasta torstaina

päivis: Aamun Keski-Uusimaa julkaisi hauskan jutun Omia polkuja kulkevien kaupasta. Kuvittelimme, että siksi kaupalla kävi jo tänään melkoinen säpinä, vaikka avajaiset ovat vasta huomenna. Kauppaakin on jo tehty. Äsken syy säpinään selvisi: Jorma oli eilisessä blogissaan erehdyksessä kertonut, että avajaiset olisivat tänään. Mutta oikeasti ne ovat huomenna, siis torstaina 13.3.

Se Keskarin hauska kirjoitus löytyy tämän linkin takaa: http://elamantahden.fi/documents/K-UKauppasivut1ja2.pdf. Juttua on kahdella sivulla.

Ajatus kirpputorista tuntui aluksi vähän lattealta. "Niitähän on vähän siellä sun täällä", muistan kriittisyyden puuskassani joskus ajatelleeni. Kun olen seurannut Jorman uurastusta kivijalkakaupan eteen ja omaakin osuuttani sen syntyyn, paikalla touhuavista Maritasta ja Jarkosta puhumattakaan, olen tullut vakuuttuneeksi sen poikkeuksellisuudesta. Se ei varmasti jätä kylmäksi ketään. Tai ehkä ne, joiden mielestä kaikkien kirppareiden on oltava keskenään samanlaisia, joutuvat pettymään.

Omia polkuja kulkevien kauppa tarjoaa jotain sellaista, jota muilta kirppareilta ei löydy: tuttujen ja tuntemattomien tapaamista, mahdollisuuden muistella kotikylää ja sen ihmisiä tai rakennettua ympäristöä. Maailmanmenosta on tietysti lupa puhua. Ja säästä tietysti. Kuppi luomukahvia maistuu varmaan monille.

Meitä on erityisesti lämmittänyt se, että ihmiset ovat ottaneet niin hyvin vastaan kutsun tuoda kauppaan tavaraa, joka voisi vielä saada jonkun toisen käytössä uuden elämän. Niistä muutamista nyt jo tehdyistä kaupoista voi päätellä, että etukäteen ei voi ollenkaan tietää, mitkä tavarat käyvät kaupaksi. Keski-Uusimaan kuvassa näkyvä täytetty tikkakin on jo ennättänyt saada uuden kodin.

Huomenna avaamme Omia polkuja kulkevien kivijalkakaupan

Jormas: Ja sen seinille teemme paikallista, mielemme mukaista historiaa, joka on totta.....tai sitten ei. Tässä esimerkki:
Osuuspankin talo

Järvenpään Osuuspankki rakennutti 1960-70-luvulla Hyrylään oman pankkirakennuksen. Aikanaan se oli kylän keskustan hienoin talo.

Vuosien saatossa talossa on ollut monta toimijaa ja liikettä. Kaj ja Mona Mannerheimoilla sijaitsi siellä yritysryppäänsä pääkonttori.
Valokuvausliikkeiden, mm. Kaj & Mona, lisäksi Mannerheimoilla ja kumppaneilla oli Hyrylässä useita ravintoloita. Viimeisimpänä Grazy Kaiffari. Mutta muitakin oli. Säästöpankin talossa esimerkiksi Hyrylän Kesti-Grilli ja Pippuri.

Teksi ja kuva Jorma Soini

Lähes maakuulu oli uudessa Osuuspankin talossa sijainnut Ravintola Kaiffari. Se oli aikoinaan niin sanotun populaarimusiikin yksi valtakuntamme ehdottomista ykköspaikoista. Erinomaisen diskomusiikin lisäksi talossa esiintyi artisteja Irwin Goodmanista maailmankuuluihin viulisteihin.

Tarinat kertovat, että ravintolasta piti tulla myös puitteiltaan ainutlaatuinen vip-allasosastoineen ja saunoineen. Jäitä hattuun taisivat laittaa viranomaiset.

Loistava esimerkki ravintolan suosiosta on 70-luvulla Yhdysvaltain presidentti Gerald Fordin vierailu Suomessa. Mukana Etykiin liittyvällä vierailulla on muun muassa hänen poikansa. Kerrotaan, että hänellä oli yksi paikka Suomessa, johon hän halusi tutustua. Faktaa tai fiktioita, mutta se varsinkin on totta, että yhtenä iltana ravintola Kaiffarin piha oli täynnä turvamiehiä ja mustia autoja, kun presidentin poika vieraili ravintolassa.

Talo kuulunee varmuudella niiden rakennusten joukkoon, jotka elävät niin sanotusti lopun aikoja. Vaikka talo toimijoineen onkin osa Hyrylän historiaa lähes puolen vuosisadan veran, ei rakennuksesta löytyne eväitä ”elämisen jatkoajalle”.

Pannarin paistoa

päivis: Kun tekee päivät töitä enimmäkseen tietokoneen äärellä, on mukava töiden jälkeen tehdä jotain muuta. Koska en ole himosiivooja, eikä telkkariakaan viitsi aina tuijotella, saan ruoanlaittoon liittyviä inspiraatioita silloin tällöin.

Tänään inspiroiduin siitä, kun ostin maitoa, vaikka sitä olisi ollut jääkaapissakin. Mihin käyttäisin ylimääräisen maitolitran? Jos kaapissa olisi ollut ohraryynejä, olisin laittanut maidon ja ryynit yöksi uuniin hautumaan puuroksi. En ole syönyt vuosiin tuota herkkua. Tästä taas opin, että kaappiin on syytä hamstrata erilaisia ruoanvalmistusaineita, vaikka niitä ei juuri sillä hetkellä tarvitsisikaan.

Litra maitoa riittää hyvin pannarin tekoon. Siihen oli kaikki muutkin tarveaineet olemassa. En silti halunnut tehdä ihan tavallista pannaria ja mietin tovin, mitä laitan sekaan. Perunapannari, josta itse olen tottunut käyttämään nimeä Ahvenanmaan pannukakku, on yksi suosikkiversioni. Joskus Ahvenanmaan pannukakuksi on kutsuttu myös jotain muuta pannarin versiota. Perunoita ei kuitenkaan ollut riittävästi, joten mitä tilalle?

Huomasin, että hedelmälautasella oli muutama omena. Otin niistä suurimman ja kauneimman ja raastoin pannaritaikinan sekaan. Kananmunia laitoin kahden sijaan kolme. Minusta normipannariin riittää kaksi kananmunaa. Ja kun jääkaapissa oli omenasosetta, vatkasin sitäkin taikinaan kaksi pientä ruokalusikallista.


Toivoin pannarin paistuvan kunnolla ruskeaksi, mutta se ei näyttänyt sille sopivan. Luovutin ja otin sen pois uunista reilun puolen tunnin paistamisen jälkeen. Ehkä palan päälle sopisi nokare kermavaahtoa, mutta sen puutteessa saa kelvata tuo omenasose.

Syön mieluiten pannarit ja letutkin sormin, mutta silmän lumeeksi laitoin kuvaa varten lautaselle pienen haarukan. Haarukallahan usein "hienoissa" paikoissa leivonnaiset syödään, ainakin piirakat ja kuivakakut.

Keski-Uusimaa ja 30 v. käytöstapojen omistava

Jormas: Blogeissa, Facebookissa, Twitterissä sekä monissa muissa sosiaalisen median välineissä ja foorumeissa on paljon minua miellyttäviä puolia. Olen Päiviksen kanssa esimerkiksi kirjoittanut noin tuhat blogikirjoitusta.

Niitä voi lukea tai olla lukematta, niitä voi kommentoida tai olla kommentoimatta ja niitä voi kirjoittaa tai olla kirjoittamatta. Ja niitä on mukava itse lukea vaikkapa vain parin vuoden takaa. Oman mielen ja oikkujen mukaan.

Oma lukunsa mediaa ovat lehtien julkaisemat lukijan palstat, joille voi lähetellä kirjoituksia paperikirjeistä ja  -korteista tekstiviesteihin. Ja kaikkea siltä väliltä. Radiossa on Kansan radio, jonne mieltään häiritsevistä asioista voi soittaakin. Ja puhua elävälle ihmiselle tai nauhurille. Ehkä kuulijaksi ei tarvittaisi edes ihmistä, sillä nykyään koulutetaan myös kuuntelija-koiria. Joka tapauksessa kaikki ovat tapoja joiden avulla voi purkaa hyvää ja huonoa mieltä. Mielenpurkua tai vain ajan kuluttamista ja täyttämistä voi toki harrastaa silloinkin, kun ei tunnu miltään eikä ole mitään sanottavaa. Aivan kuten nyt itse sunnuntaiaamuna teen.

Tai en aivan, sillä taidan minäkin vähän marmattaa. Ja ehkä sekin on parempi tehdä tänne kuin ilman syytä vaikkapa vaimolle.

Tämän päivän Keski-Uusimaa-lehdessä kirjoitti nimittäin mielensä pahoittaja nimimerkki "30 v. käytöstapojen omistaja", että kaupassa ei osata käyttäytyä. Häntä oli närästänyt 18-20-vuotias neiti, joka oli ohittanut mielensä pahoittajan liian lähellä kassaa.
Mutta ei siinä kaikki. Riesaa oli oletettavasti "vähemmän kultaisen käytöksen käsikirjan" omistajalle tulossa lisää. Sillä kassajonossa takana ollut oli näppäillyt kännykkäänsä ja laittanut jauhopurkkinsa liian lähelle ellei peräti toisen ostosten päälle.

Tästä tämä käytöstapojen osaajan, ellei aivan ammattilaisen,  mieli hirtti niin pahasti kiinni, että moisesta kassajonoepisodista hän näki aiheelliseksi kirjoittaa rohkeasti nimimerkillä ykköspaikallislehteen. Kirjoituksessaan hän sanoo, ettei viitsinyt nostaa kaupassa haloota asiasta, koska hän oman käsityksensä mukaan hallitsee käytöstavat. Se on helppo uskoa, sillä niitäkin on hyviä, huonoja ja siltä väliltä. Ja mieltä yhtä monta kuin sanojaakin.

Tästä innostuin pyhäaamun ratoksi hieman penkomaan kaikkitietävää nettiä. Jotta kuinka sen mukaan olisi sopivaa ja ennen kaikkea kohteliasta moisessa tilanteessa käyttäytyä. Vastauksia ja pohdintaa oli moneen lähtöön. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt pitävän hyvänä mallina, että mennään enemmän tai vähemmän kiukkua puhisten tai muuten tuohtuneena kotiin, otetaan kirjoitusvälineet ja kirjoitetaan anonyyminä lehteen. Joten rohkenen tässä omalla nimelläni ehdottaa 30 v. käytöstapojen omistavalle jatko-opiskeluita, sillä hänellä näyttää olevan yhtä huonot tavat kuin jonon etuilijalla tai jauhopurkin omistajallakin.

Ja jos blogini hänen silmiinsä sattuu ja hän päättää kirjoittaa vastauksensa peräti sanomalehteen, oletettavasti edelleen nimimerkillä, niin kirjoittaa hän sitten mitä tahansa, minun huonoista käytöstavoistani ei tarvitse kirjoittaa. Sillä ne tiedän ja olen niistä ajoittain myös hyvin ylpeä

Mainettaan parempi kalapuikko

päivis: Olemme syöneet kalapuikkoja. Itse asiassa jo kahdesti. Edellisistä kerroista onkin varmaan vuosia. Olen pitänyt kalapuikkoja roskaruokana, enkä siksi ole kelpuuttanut sitä lautasillemme. Olen tottunut paistamaan kalapuikot paistinpannulla öljyssä ja se ei enää ole tuntunut hyvältä ajatukselta.

Puikot uunissa. Paistuvat 15 minuutissa kypsiksi.

Mutta pari viikko sitten ruokakaupassa tuli mieleen, että pitäisikö sittenkin pitkästä aikaa syödä kalapuikkoja. Siitä vain pakastealtaalle katsomaan valikoimaa. Kuinkas ollakaan, siellä oli ainakin kahdessa eri kalapuikkorasiassa sydänmerkki. En ollut uskoa silmiäni. Katsoin sitten valmistusohjeita. Molemmissa ehdotettiin uunissa paistamista. Tartuin paketteihin, sillä ymmärsin, ettei kalapuikko olekaan enää roskaruokaa.

Tänään katselin vielä, mitä muuta paketissa kerrotaan kalapuikon syvimmästä olemuksesta. Kerrottiin muun muassa se, että puikoissa on ihan kelvollisesti proteiinia. Varsinaisia lisäaineita niihin ei ole lisätty. Suolaakin oli hämmästyttävän vähän, 0,6 %. Leivissäkin on yleensä paljon enemmän, usein kaksin verroin. Silti puikot eivät maistuneet vähääkään suolattomilta.

Kalan kanssa yksinkertaista ja hyvää.

Emmehän me tietenkään pelkkiä kalapuikkoja syöneet. Tein perunamuusia, josta Jorma ihmetteli, että viitsin nähdä sen vaivan. Oli kuitenkin selvästi hyvillään. Perunamuusiahan voi tehdä helposti jauheesta ja valmista muusia löytyy myös pakastealtaasta. Tarvitaan vain mikroa. Ei ihme, että moni on luopunut ruoan valmistamisesta, kun einekset ja muut mikrovalmisteet tekevät "ruoanlaiton" niin helpoksi.

Perunamuusin teostahan olen tainnut kerran aikaisemminkin kirjoittaa. Tai tarkemmin sanottuna perunarieskojen teosta. Leivoin niitä yli jääneestä muusista. Ja olen nykyään leiponut joka kerta, kun leivottavaa on jäänyt. Merikonttikodin liesi on inspiroinut minua monenlaiseen ruoanlaittoon ja leivontaan. Uskon, että inspiraatio on tullut jäädäkseen.

Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa

Jormas: Nyt olemme näin pitkällä Kaupan kanssa. Alla olevaa tekstiä olemme tänään tarjonneet pariinkin paikallislehteen ja yhdelle Keski-Uusimaan toimittajalle, jos hän vaikka innoistuisi tekemään jutun lehteen. Kaikki mainos ja tietenkin kävijät ovat tarpeen ja tervetulleita.

Elämän tähden ry avaa torstaina 13.3. Hyrylässä, Kaupparaitti 5

OMIA POLKUJA KULKEVIEN KIVIJALKAKAUPAN. Avoinna olemme ma-pe 10-18. Lauantaisinkin silloin tällöin ja varsinkin, jos soitat etukäteen.

Tuusulalaisen yhdistyksen tarkoitus on ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin edistäminen. Eläimetkin ovat siis meille tervetulleita.
Voisiko joku kotinurkissa vuosiakin lojunut esine tai vaate saada avullamme jossakin uuden elämän? Ja yhteiskuntavastuuta kantavat ostaja sekä antaja hyvän mielen.
Meillä ei ole palkattuja työntekijöitä. Ei kai koskaan tule olemaankaan. On vain vastuunkantajia.
Kun kauppa on kulunsa maksanut, käytetään mahdollinen tuotto ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin lisäämiseen.
Keräämme myös kansan suussa kulkevaa faktaa ja fiktioita Hyrylän ja vähän muunkin Tuusulan historiasta ja tästä päivästä. Näitä ihmisiltä sieppaamiamme tarinoita kuvilla tai ilman kirjoittelemme ja ripustelemme pikku tauluihin kauppamme seinille.
Olet tervetullut. Meille tärkeää onkin, että tulet ehkä vain tuokioksi rupattelemaan ja lähtisit hyvillä mielin pois.

Sillä mitä paremmin voimme, sitä enemmän vietämme laatuelämää.

 

Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa

Kaupparaitti 5, 04300 HYRYLÄ

puhelin 040 15 111 05

Pelkkää pizzaa naamariin 25 vuotta

päivis: Tämän päivän Iltalehden nettilehden yksi luetuimmista uutisista on ollut se, kun amerikkalaismies on 25 vuoden ajan syönyt ruoakseen pelkkää pizzaa. Uutisen mukaan pizzan syönti alkoi, kun mies halusi alkaa kasvissyöjäksi, mutta harmikseen huomasi olevansa allerginen kasviksille.

Kuvittelin, että uutisessa on kuva jostain ylipainoisesta jenkistä, mutta kuvaa ei kuitenkaan ollut. Tekstissä sen sijaan mainittiin, ettei mies ole ylipainoinen, päinvastoin. Ilmeisesti päivästä toiseen pizza alkaa maistua pizzalle, joten mistään ahmatista ei tässä tapauksessa ole kyse. Mies on jutun mukaan muutenkin hyväkuntoinen, diabeteksesta huolimatta, kiitos liikunnan.

Miten joku sitten voi syödä jatkuvasti samaa ruokaa? Ehkä kuten meillä Suomessa joskus sata vuotta sitten. Ei kai silloinkaan ruokavalio ollut kovin monipuolinen. Perunaa ja läskisoossia varmaan vedeltiin useammankin kerran viikossa. Tai puuroa, hernekeittoakin luultavasti. Miksi sitten ei juustopizzaa, kun sitäkin on tarjolla monenlaista. Mies on saanut erilaisia makuelämyksiä vaihtamalla ruokailupaikkaa. Eri pizzaketjujen tai yksittäisten pizzerioiden pizzathan eivät todellakaan ole keskenään saman makuisia. Ja valmispizzojakin löytyy moneen lähtöön, näin vaikka täyte olisi pelkkää juustoa ja tomaattisosetta, niin kuin tässä tapauksessa on. Se tekee ruokavaliosta vielä erikoisemman.

Peruna on hyvä ruoka-aine, vaikka
se ei nykyään taida olla suosiossa.

Enpä tiedä, mitä ruokaa itse jaksaisi syödä loputtomasti päivästä toiseen. Jos se olisi vaikka perunaa, sitä voisi tietysti syödä monessa eri muodossa. Jos muuten terveillä elämäntavoilla ja 25 vuotta pelkkää pizzaa syömällä pysyy kunnossa, niin miksi ei siis perunaakin syömällä. Mutta ihan kummalliselta tuntuu silti, että jättäisi kaiken muun tarjolla olevan ruoan käyttämättä. Että vain ehkä jostain jääräpäisyydestä johtuen rajoittaisi elämäänsä noin totaalisesta.

Mutta voisihan tuohon uutiseen suhtautua niinkin, että tokkopa se on totta ollenkaan. Minusta tuntuu, että meille ihmispoloille syötetään milloin mitäkin pajunköyttä ja otamme kaiken ihan tosissaan, ilman pienintäkään kritiikkiä.

Nauru pidentää ikää, jos ei naura kuollakseen

Jormas: Sanoja on mukava väännellä ja käännelle sekä pohtia niiden tarkoitusta. Päivis kirjoitti, että hänen työuransa tai aínakin siinä jokin on ollut rikkonainen. Samaa sarjaa lienee puolinainen. Minulle vaimoni on kuitenkin aina ollut kokoNainen.

Samaan sarjaan kuuluu, että elämässä tapaa ja kohtaa ihmisiä, joilla voi olla kyyneleitä tai kyyn eleitä. Olen tavannut molempia.

Varsinaisella ja rakojätkällä on niilläkin omat merkityksensä. Ja sillä, että on veitikka silmäkulmassa tai pussit silmien alla. Suomennan, jos ei oma oivallus riitä.

Mutta Marita, Päivis, Jarkko, minä olemme puuhastaneet oikein tosissamme Omia polkuja kulkevien kivijalkakaupan eteen. Ensí viikolla  sen avaamme ainakin jollakin tavalla. Hanke kaikkine oheiskuvioineen on ollut hyvin mielenkiintoinen.

Varmasti tulee toistettua blogissa jo moneen kertaan sanottua, mutta sen sanotaan olevan opintojen äiti. Ja kuten toissa päivänä kirjoitin, kertauksista huolimatta minusta ei ollut oppilaitosopiskelijaksi. Elämän koulu ja sen omat polut ovat olleet minun juttuni.

Mutta maailma on täynnä perässähiihtäjiä ja taas toisaalta meillä jokaisella on omat polkumme.

"Koirat haukkuvat, mutta karavaani jatkaa kulkuaan ja ensimmäisistä vankkureista on paras näköala." Tervetuloa siis luomaan kanssamme omia polkuja Hyrylän keskustaan, Kaupparaitti 5.

Ei ole varaa jäädä eläkkeelle

päivis: Olen aina hokenut tuota otsikon ajatusta, koska työurani on ollut rikkonainen ja siihen on myös kuulunut pitkä jakso freelance-työtä. Ainakin minulle freelance-vuodet tarkoittivat yrittäjäeläkevakuutuksen ottamista ja maksamista. Ja senhän taas varsinkin kaikki pienyrittäjät tietävät, miten suuri houkutus on ottaa vakuutus, josta selviää kaikkein pienimmällä mahdollisella maksamisella. Muistelen, että yrittäjä joutui silti maksamaan yrittäjäeläkemaksua joka oli prosentiltaan suurempi kuin jos olisi maksanut työntekijän eläkemaksuja.



Ei. En ole kouluttautunut kokiksi, en
siivoojaksi, enkä koirakouluttajaksi.

Oman tulevan eläkkeen suuruus (tai pienuus) on aika pysähdyttävä tieto. Tieto joka taatusti lisää tuskaa, sillä aika harva tuntuu olevan tyytyväinen eläkkeeseensä. Ja jos sitä pitääkin kohtuullisena, verottaja pitää huolen siitä, että lopputulos ei tunnu kohtuulliselta.

Olen tiedostanut, että eläkeläiset voivat tehdä mielin määrin työtä. Tosin verottaja vie siitä ilosta suuren osan. Tuo ajatukseni siitä, että minulla ei ole varaa jäädä eläkkeelle, on muuttunut. Olen nimittäin sopinut kirjallisesti työnantajani kanssa, että jään eläkkeelle 63-vuotiaana. Mutta koska tuleva eläke on nolon pieni, on selvää, että jotain pitää keksiä eläkepäiviensä ratoksi. Siispä hankin uuden työn.

Olen valmistautunut eläkevuosiini, jotka tosin vielä tuntuvat olevan kaukana edessäpäin. Nainenhan ei ikäänsä sano julkisesti, joten jääköön noiden vuosien lukumäärä tarkemmin kertomatta. Samoin suuri salaisuus on myös se, mikä on eläkevuosieni työ. Oikeastaan se on työ, jota voisin tehdä päätyön ohessa, mutta vielä ei ihan ole sen aika, koska tuohon hommaan tarvitaan tutkinto. Juuri tällä hetkellä olen jo niin pitkällä, että on sillä hilkulla, olenko kyseisen ammatin koulutettu ja tentit suorittanut ammattilainen. Perästä kuuluu.

Joutsenia, sorsia ja countrykaneja

Laitan tänne pikku referaatin Facebook sivuiltamme, sillä sellainen sopii oivallisesti eläkeläis-Jormaksen arkeen.

Silläkin uhalla, että saan korvilleni, sanon, että yksi Facebook-kaverimme Hyrylästä tai sen kupeesta on Tarja Joensuu. Sitä en tiedä tai muista liekö sukua Leenalle tai Paavolle, jotka molemmat olivat koulukavereitani vuonna nolla tai puoli Tuusulan yhteiskoulussa. Muistelen, että he olivat minua jonkun vuoden nuorempia ja hyviä koulussa. He opiskelussa ja minä jossain muussa. Jossain olen ollut hyvä koulussa, sillä vararehtori Seppälä sanoi minulle yhdessä lukuisista puhutteluistaan, että olen "oikein koulun mätämuna ja kuuluisampi kuin yksikään opettaja". Silloin kirpaisi, mutta tänään otan sen myönteisenä palautteena, sillä harmaata  massaa en ole halunnut olla koskaan. No, sen seurauksena kävin jokaista luokkaa pari vuotta ja Leena ja Paavo selvisivät kirkkaasti ilman uusintoja. Tulivat siis perästä ja menivät ohi. Paavosta en tiedä mitään, mutta Leena oli yksi Keski-Uusimaan parhaita toimittajia, jolla oli useissa jutuissa sielu. Sitä eivät kaikki kykene juttuihinsa löytämään saati laittamaan paperille, vaikka kirjoittaisivat ikänsä. Vaimoni Päivis siihen pystyy, kun aihe ja tähtien asento on kohdallaan. Yksi esimerkki tästä on tarina hänestä ja minusta, kun sain sydäninfarktin. Kaivan sen jostakin ja laitan tänne, jos joku haluaa.

Mutta sitten siihen pikku facebook juttuun Tarjan kanssa.

Tarja oli laittanut sivuilleen: "Joutsenet bongattu!" Tähän minulle tuntematon Jaana Jansson kommentoi, "Nice!"
Ja minä: "Niin myös täällä Jokilaaksossa. Jokavuotinen pariskunta. Toivottavasti lampemme kelpaavat pesimiseen.
Siihen Tarja kyselee, että "oliskohan ollut sama pariskunta? Matonpesupaikan kohdilla lensivät yli ja töräyttivät komeesti mennessään".
Ja minä vastasin. "Hyvin voi pitää paikkansa. Lisäksi Myllykylän Jokilaakson sorsilla lienee maailman lyhyin muuttomatka, jonka ne tekevät monta kertaa vuodessa.

 

Kun meidän Pikkulampi ja Jokilammet jäätyvät, lentävät sorsat Hyrylän Torpan rantaan Koskenmäen matonpesupaikalle ja taas takaisin, kun lampiin tulee sulaa. Saattaa johtua meillä olevasta kaurasta. Ja kun maalla ei tietenkään ole Citykaneja vaan Countrykaneja, ovat ne ruokintapaikan ahkerimmat vieraat pikkulintujen lisäksi." Torpan matonpesupaikan ja Jokilaakson lampien etäisyys on noin 7 kilometriä.

Tämän Tarja kuittasi, että "Nojust! Olenki ihmetelly Torpan sorsia, kun katoavat aika ajoin. Nyt selvis sekin."

Jotain hukassa

päivis: Olen aina rehvastellut (itselleni) sillä, että en koskaan hukkaa mitään. Se ei enää päde, sillä hukkasin vuosi pari sitten pankin tallelokeron avaimen. Kun lopulta oli myönnettävä, että avain on lopullisesti kadoksissa, piti vain nöyrtyä menemään pankkiin ja tilaamaan kelpo maksua vastaan uusi avain. Jonkinlainen teoria minulla on, mihin avain katosi, mutta jos se olisi oikea, avainta ei käytännössä enää olisi saatavissa takaisin.

Monet hukkaavat kännyköitään. Meilläkin niitä välillä etsitään soittamalla toisella kännykällä kateissa olevan numeroon, mutta tähän mennessä ainakin kaikki ovat aina löytyneet. Avaimet ovat varmaan se kaikkein yleisin kadoksiin joutuva tavara. Minäkin yksi päivä "hukkasin" ns. kodinavainnippuni, jossa on myös Omia polkuja kulkevien kaupan avain. Kun läksin Hyrylän keskustasta hakemaan avaimia Jokilaaksosta, matkalla huomasin, että ne eivät olleet hukassa sen kauempana kuin takin taskussa.

Jormalla on TV:n katseluun silmälasit, joissa sangat ovat ohuen ohuet ja linssien ympärillä ei ole mitään. Ne ovat siis hyvin huomaamattomat. Joskus niitä etsitään TV:n katselupaikalta Fatboyn poimuista. Tänään söimme laskiaisen kunniaksi laskiaispullat. Ne olivat tarjottimella läpinäkyvässä muovipakkauksessa. Syötyämme ja kahvit juotuamme vein tarjottimen keittiöön ja olin jo nakkaamassa pullapakkauksen roskikseen, kun huomasin, että Jorman silmälasit olivat juuri ja juuri huomattavissa pakkauksen päältä. Jorman mielestä on olemassa joku merkillinen Kasper, joka siirtelee tavaroita paikasta toiseen ja siksi yhtä sun toista joutuu kateisiin. Minä en moiseen Kasperiin kuitenkaan usko.

Potentiaalinen auton hukkaaja saattaisin kuitenkin olla. Jätän yleensä auton parkkiin tuttuihin paikkoihin. Jossain parkkihalleissa olisin varmaan ihan pulassa, jos en veisi autoa suunnilleen samaan paikkaan, johon sen olen tottunut aina viemään. Jossain vieraalla paikkakunnalla pitää olla tosi tarkkana, mitä koodeja siinä kerroksessa on, johon jätän auton. Sama juttu on kadun varressa. Jos ei ole kyse jostain normipaikasta, joskus saattaa vähän aikaa muisti pätkiä, että mihinkäs se Martti tulikaan pysäköityä. Mutta luulen, että en noiden juttujen suhteen poikkea kauheasti muista normiautoilijoista.

Autojen kanssa pitää olla muutenkin tarkkana. Olen kuullut muutaman hauskan tositarinan, kun joku on mennyt väärään autoon. Ei mikään ihme, kun autoja on niin paljon ja samanmerkkisiä ja -värisiä pilvin pimein. Mutta nythän asia eksyi jo otsikosta. Ehkä kirjoitan noista väärin valituista asioista joskus enemmän.

Puuilo ja ilo ilman viinaa

Jormas: Heteka on lyhennys Helsingin Teräskaluste Oy:stä. Vastaavasti Abloy on Ab Lukko Oy. Mutta mistä on tullut oivan, asiakaspalveluun satsaavan kaupan nimi Puuilo? Sitä olen kysellyt yhdeltä jos toiselta ja luulen, että nyt minulla on kasassa totuus tai ainakin sinne päin. Puuilo oli aikanaan puusepänverstas Kajaanissa, joka teki muun muassa puisia leluja lapsille. Puuiloja siis.

 

Tästä pääsenkin vakioaiheeseeni eli iloon ilman viinaan, sillä eilen katselin keskusteluohjelman, jonka yksi aihe oli Arhinmäki-örvellys. Siinä yksi keskustelija totesi, että "ei tietenkään olisi ollut mitään anteeksipyydettävää, sillä jokaisella on oikeus juhlia".  Voi pyhä yksinkertaisuus. Sanon näin, vaikka se saattaa tuntua vanhan toistamiselta ja viime vuosisadalta. Mutta so what, sillä juotiinhan silloinkin.

 

Hetken jo näytti siltä, että "esikuvien, idolien" alkoholikeskeinen juhliminen saatiin painettua julkisuudessa taustalle pois lasten silmistä joku vuosi sitten voitetun jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen. Silloin iso osa pelaajista hillui pitkin kuvaruutuja ja lehtiä lastenkin silmien edessä. Jäi kuva ja viesti lapsille, että ainakin jääkiekkoilija ensin voittaa kultaa ja sitten se saa ja pitää vetää karusellikännit. Jonka jälkeen saa ja pitää toikkaroida kaikkien pällisteltävänä miten sattuu.

 

Mutta osaavat ne muutkin urheilijat. Esimerkiksi aikoinaan molemmat laskunsa kaatunut mäkimies Tonteri arveli julkisuudessa viettävänsä lauantai-illan rauhallisesti kämpillään kisakylässä. "Ei siellä saa edes viinaa ......."

 

Joten sama kysymys aiheesta Arhinmäelle, ja kaikille julkisuudessa keskusteluun osallistuneille. Mitä on mielestänne asennekasvatus? Jos se on, että älkää tehkö kuten me sanomme tai teemme, niin mitä se sitten on itse kullakin henkilökohtaisella tasolla? Vai eikö mitään? Vai onko niin, että "ei vois vähempi kiinnostaa."

 

Minulla ja koko Suomen kansalla on oikeus elämöidä perustellusti tästä aiheesta, sillä niin Tonteri, jääkiekkojoukkue kuin Arhinmäkikin luovat esikuvaa lapsilla ja Suomikuvaa kaikille veronmaksajien rahoilla. Samalta pohjalta ponnistaa niin Kimi Räikkönen kuin Matti Nykänenkin. Ja Teemu Selänne, jolla hänelläkin lienee tapansa sekä tottumuksensa. Ja lähes esimerkillinen julkisuuskuvansa.

 

Jos itse en olisi koskaan päässyt kiinni päihteettömään elämään, saattaisin itsekin elää harhassa, että juhlimiseen ja hauskanpitoon tarvitaan päihteitä.

Mutta mihin aikuiset kadottavat hauskan ja juhlimisen selvin päin? Lapsilla hauskanpito pää kristallinkirkkaana ei ollut kateissa puusepänverstas Puuilon aikaan eikä liene vieläkään. Heillä ei ollut edes niin, että ilo ilman puuiloja(leluja) on teeskentelyä? Lapset osaavat pitää hauskaa monellakin tavalla. Ilman päihteitä. Mihin se katoaa kun tulee iältään, mutta ei mieleltään vastuulliseksi aikuiseksi?

 

Ja kuinka alkoholia käyttävät ovat onnistuneet omimaan ja istuttamaan isoon osaa kansaa käsityksen, että juhlimiseen tarvitaan aina viinaa? Sama ilmiö kuin sanalla raittius. Miksi kyseinen sana liitetään aina päihteisiin tai päihteettömyyteen? Vaikka varsinkin mielen raittius on jotakin aivan muuta kuin viinaa tai viinattomuutta.

 

Juha Vuoriselta kysyttiin hänen ollessaan 43-vuotias absolutismista: “Halusin antaa lapsilleni sellaisen isän, jonka olisin halunnut itselleni. Yritän kai lasteni kautta elää lapsuutta, jollaisen olisin itselleni toivonut. Siinä elämässä ei käytetä alkoholia.

Koska läpimurtoteokseni nimi on Juoppohullun päiväkirja, absolutismini on herättänyt uteliaisuutta. Olen havaitsevinani jopa kunnioitusta. En tosin ole enää tekemisissä ihmisten kanssa, jotka juovat humaltuakseen. He heittivät minut ympyröistään, vaikka olisi voinut kuvitella käyneen toisin päin.

Joissain juhlissa kysyttiin, että ei kai minua häiritse, jos muut ottavat. Kysymys oli yhtä typerä kuin jos minulta olisi tiedusteltu, että ei kai häiritse, että muut hengittelevät samaa ilmaa.”

Koirakaveria odotellessa

päivis: Niilon koirakaveri, 15-vuotias jack russelin terrieri Rudi on tulossa viikonloppukylään meille. Niilon on pitkin päivää odotellut Ruttusta. Se ei tietenkään ymmärrä, että Rudi tulee vasta illalla, vaan menee heti ikkunaan, kun se kuulee sanottavan, että Rudi tulee. Se luulee Rudin tulevan ihan heti. Onneksi koiraa ei näytä haittaavan, vaikka odotettu asia ei toteudukaan siinä samassa. Toisinhan on ihmislasten kanssa. Aika moni kasvaa periaatteella "nyt heti kaikki minulle".

Rudi on reipas koiravanhus, jota nyt odotellaan viikonloppukylään.

Rudi ja Niilo ovat molemmat dieetillä. Niilolla ruokavalio koostuu tällä hetkellä kolmesta ruoka-aineesta: allergikon nappuloista, kanasta ja kaurapuurosta. Rudilla puolestaan on krooninen haimatulehdus, mikä vaatii rasvatonta ruokavaliota. Noiden kahden kaverin ruokkiminen onkin melkoinen taiteen laji, kun kumpikin haluaisi mielellään ahmia toisen ruokaa. Pitää olla välissä erotuomarina, että ruoat uppoavat oikeisiin suihin.

Aamulla kummallekin voi kuitenkin antaa kana-kaurapuuroa. Se helpottaa huomattavasti ruokaoperaatiota.

Niilon mahdollista ruoka-allergiaa alettiin epäillä, kun sillä oli viime vuonna muutama peräkkäinen korvatulehdus. Ensin jätettiin kaikki muut ruoat pois ja se sai syödä vain apteekista saatavaa allergiaruokaa. Joidenkin viikkojen tai ehkä parin kuukauden jälkeen se sai alkaa syödä kanaa. Meillä lausutaankin usein Mäkkärin muinainen mainoslause, että "syökää kanaa". Jormakin on innostunut vaihtamaan naudat ja possut broileriin. Kaurapuuron jälkeistä uutta ruoka-ainetta ei ole vielä päätetty. Ehkä se on raejuusto ja mahdollisesti muitakin maitotuotteita. Niilo pitää kovasti esimerkiksi bulgarianjogurtista.

Mietin tässä joku päivä sitten, että mitähän sitä itse söisi, jos pitäisi valita vain kolme tai neljä ruokalajia, joita joutuisi syömään päivästä toiseen. Ehkä ne olisivat maustamattomat maitotuotteet, bataatti, avokado ja tuore mustikka. Nuo eivät ehkä olisi ihan ruokakolmion suositusten mukaiset ravintoaineet, mutta kyllä noilla varmaan hengissä pysyisi, kunhan söisi tarpeeksi usein.

Elän siis olen.....

Jormas: Jokunen sana Merikonttikodistamme pitkästä aikaa. Tänään nimittäin kävi Ruotsin TV kuvaamassa sitä sekä luonnollisesti haastattelemassa Päivistä ja minua. Kyseessä on joku suomenkielinen talk-ohjelma, jossa keskustellaan ensimmäisellä äidinkielellämme asunnottomuudesta sekä sen torjumisen vaihtoehdoista. Kuvaukset kestivät pari tuntia ja kun saamme tiedon milloin ohjelma tulee ulos, jaamme infon ainakin blogimme ja facebookin kautta.

Onkin sangen mielenkiintoista, että kiinnostuneita merikonttiasumismuodosta tupsahtaa silloin tällöin. Usein vielä yllättäviltä tahoilta, sillä nämä naapurimaamme miehet eivät olleet kuulleet lainkaan, että olimme Hyvinkään Asuntomessuilla viime kesänä kuukauden.

Omia polkuja kulkevien kauppa, Suur-Helsingin Valkonauha uusien tilojen etsimisineen on vienyt aikaani melkoisesti. Oma aikansa on mennyt myös Sininauhojen asioissa, sillä vaikka en enää siellä palkkatyössä olekaan, en kutsumukselleni enkä sydämeni äänelle voi tai en halua voida mitään. Koen, että siellä monella minua kiinnostavalla sektorilla mennään vaikeista asioista ja ajoista vielä vaikeimpiin asioihin ja aikoihin.

Usein olen pohtinut sitä mikä ero on niin sanotuilla ammattijohtajilla ja kutsumuksesta työtä tekevillä. Kutsumuksesta työtä tekevät tuntuvat laittavan aina kaiken likoon sydänvertaan ja -juuriaan myöten. Muut bossit tekevät niin harvoin. Se näkyy tuloksissa varsinkin vaikeina aikoina. Puuttuu aito välittäminen ja aito palo asioiden puolesta mihin uskoo. Tai sitten uskoo johonkin muuhun kuin tekemäänsä työhön. Osansa on elämässä ylipäätään sillä, että moni saa leipänsä niistä asioista, joihin ei usko tai ei muuten vaan välitä.

Vuosikymmenten saatossa olenkin tavannut eräänkin työntekijän, jotka eivät yksinkertaisesti tunnu välittävän kuin itsestään. Tuntuu, että koko ajan on toinen jalka lähtökuopissa ajatuksella, että jos tämä menee metsään, niin "so what", olen saanut osani ja uusia mahdollisuuksia on maailma täynnä.

Tiedän puhuvani arvoituksílla, jotka eivät kaikille aukea. Ja miten voisivat auetakaan, kun ne eivät kaikilta osin ole kristallinkirkkaita itsellekään. Mutta kaikella on aikansa. Myös sillä, kun arvoituksia ei ole. Ei ainakaan kaikissa, eikä ehkä missään asioissa.

Omia polkuja kulkevien kauppa

päivis: Jorma on puuhannut erityisesti tämän viikon ajan Elämän tähden ry:n kivijalkakirpparin eteen. Kirpparin tuloa on tosin valmisteltu pitkään ja minäkin olin kesällä tyhjentämässä poliisi Laineen talon pihavarastoa romuista. Se ei ollut mikään pikkujobi. Kaatopaikalle menevää tavaraa oli kaksi kuorma-auton lavallista. Tulevaan Omia polkuja kulkevien kauppaan on myös tehty pientä pintaremonttia, joka tässä tapauksessa tarkoittaa maalaamista ja sähkötöitä. Sitä olen seurannut vain sivusta.

Kirpparille tulee myyntiin muun muassa
aitoja käytettyjä Irwin T-paitoja 1980-
luvulta. Tässä kuvassa on joku
myöhäisempi "jäljitelmä".

Vaikka kirppis onkin enemmän Jorman juttu - minun osallistumistani vähän jarruttaa tuo palkkatyö - olen kuitenkin hengessä mukana ja tietysti ajattelen sitä usein. Samoin viime lauantaina, kun Jorma kiinnitti kaupan panderollimaisen kyltin kaupparakennuksen seinään, olin mukana. Oli hauska seista kirpparin edessä ja todeta, että tässä on meidän ensimmäinen liikehuoneistomme. Tässä vaiheessa ei ole tietenkään mitään syytä epäillä, etteikö näitä kauppoja tulisi vielä lisää. Tai jossain vaiheessa voi vaikka tulla tilanne, että tarvitaan suuremmat tilat.

Vaikka minulla olisi minkälaisia intohimoja tahansa kirpparin laittamisen ja siellä myytävien tavaroiden ja vaatteiden suhteen, olen päättänyt, että en ala säätää. Kaupalla on nyt Jorman ja Niilon lisäksi kaksi vastuunkantajaa, joten minun on paras pitää näppini erossa varsinaisesta avaamiskuntoon laittamisesta.

Jormalla on loistava idea kerätä samalla kansan suussa kulkevaa paikallisperinnettä kävijöiltä. Kirpputorin, Omia polkuja kulkevien kaupan tärkein asia kun ei olekaan kaupankäynti. Se on perustettu ennen kaikkea synnyttämään kävijöissään hyvää mieltä. Jos kirpparilla kävijä ei löydäkään mitään mielestään tarpeellista, hän toivon mukaan on pois lähtiessään paremmalla mielellä kuin kaupalle tullessaan. Tai hän tulee hyvillä mielin käymään ja tartuttaa iloisen mielensä muihinkin paikalla oleviin.

Yksi asia Omia polkuja kulkevien kaupalla on kuitenkin minun "käsialaani". Siellä tarjotaan vain luomukahvia.