Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 7. heinäkuuta 2023

Rivien välistä lukeminen antaa tilaa mielikuvitukselle

The Animals ja Lasse Mårtenson lauloivat yli puolivuosisataa sitten miehestä, joka rakkaudessaan kyseli, että et kai sä voi mua niin väärin ymmärtää? Mukava ja aikoinaan hyvinkin suosittu kappale niin englanniksi kuin suomeksikin. Lassen, joka merta rakasti jotenkin tunsin. Kun Mårtenson joutui luopumaan purjehduksesta, muutti hän paikkaan mistä ei voinut edes nähdä merta.

Ymmärsimme toisiamme ja polttelimme molemmat piippuakin. Tapanani oli kesäisin istahtaa Tuomiojärven Lehtisaaren rantasaunan penkille vilvoittelemaan löylyttelyn jälkeen. Täyttää piippu Clanilla ja poltella pesällinen, kun ilta-aurinko laski Laajavuoren taakse. Lopetettuani tupakoinnin en halunnut pitkään aikaan mennä koko saareen, sillä kaikesta oli hohto pois ilman piippuani. Kuten ei Lassekaan purjehduksen päätyttyä halunnut nähdä merta. 

Olli-Pekka Ojanen, mies jota en tunne kuin vähän nettimaailmassa, on yksi blogieni lukijoista. Se selvisi hänen kysyttyä, että puolustelenko jotenkin kansanedustaja Rydmanin tekemisiä, kun kirjoitin maalittamisista.

En puolustellut enkä puolustele, mutta jäätiin toviksi sanailemaan, kun hän sanoi ymmärtäneensä niin tai väärin. Jatkoin sen olevan usein rivien välistä lukijan ongelma. Tietysti se on etuoikeuskin, sillä se antaa tilaa mielikuvituslaukalle. Kerron somesta poimimani esimerkin. Joku tyttö kirjoittaa sulle vaikka mesessä: "Viime kerralla oli niin ihanaa. Sä olit niin ihana, mulla ei oo mitään tekemistä tällä hetkellä." Tekstin perussanoma oli tietenkin se, että tytöllä oli ollut ihanaa sun kanssas ja että hällä on sille hetkellä tylsää. Rivien välistä lukeminen tarkoittaa, että hoksaat tytön tarkoittavan, että hän ehkä/kenties haluasi, että uusisitte treffinne.

Olli-Pekan kanssa vaihdeltiin tovi mielipiteitä, kun sanoin väärin ymmärtämisen ja rivien välistä lukemisen olevan eri asioita. Ajattelen, että rivien välistä lukeminen ja muutenkin kirjoitetun tulkitseminen lisää mahdollisuuksia ymmärtää väärin. Mutta myös oikein, sillä joskus sanottu ei aukea millään tavalla ilman rivien välistä lukua. Olli-Pekalle täysi tunnustus ja myönteinen, julkinen palaute, sillä kumpikaan meistä ei alentunut solvaamaan toista henkilökohtaisuuksiin menevillä alamittaisuuksilla.

Raamatun tekstien ymmärtäjät ovat usein ylivertaisia rivien välistä lukijoita, jonka tavan tai peräti taidon he paketoivat sanoiksi tulkita ja selittää. Mutta siinäkin joukossa on monin tavoin ajattelijoita, joista yhtä ryhmää voi sanoa fundamentalisteiksi. Kristillinen fundamentalismi syntyi vastareaktiona kirkoissa alkaneelle Raamatun kirjaimellista tulkintaa sekä siihen pohjaavien arvo- ja maailmankuvia sekä moraalilainsäädännöllisiä johtopäätöksiä kyseenalaistaneelle liikkeelle.

Mutta kirjaimellisestikin riveiltä lukijat joutuvat tulkitsemaan. Erehtymättömyysopin vaalija joutuu väittämään näennäisiksi suuren joukon kirjan ristiriitoja. Ehkä heidän selitys Juudaksen kolmelle erilaiselle kuolemantavalle on, että köysi tai oksa katkesi, suolet ja muut sisäkalut levisivät kadulle, jolloin hirttäytynyt Juudas suistui rotkoon.

Ei kommentteja: