Mielen miinakentät ja keitaat

Sakari Pihlaja kertoo nähneensä paljon unia lentämisestä, siitä kuinka hän syöksyy halki avaruuden aina vain korkeammalle ja korkeammalle ja näkee niissä unissa maapallon pikkuisena pesäpallon kokoisena pallona, kaikkien muiden taivaan eri kokoisten pallojen joukossa. Niistä unista herääminen on aina pettymys ja olen yrittänyt saada niistä uudelleen kiinni, koskaan siinä onnistumatta, jatkaa mies. Ehkä Sakarin uni on yksi esimerkki mielen keitaista, joista emme tiedä edes mistä ne tulevat.

Unimaailman painajaiset voivat vastaavasti olla mielen miinakenttiä, joista kärsin lapsena. Äitini ja isäni sanoivat, että hourin enkä ollut unessa enkä valveilla. Heillä olikin usein kova työ saada minut hereille jääkylmällä vedelle ja mitä muita keinoja käyttivätkään. Yhdenkään valvetilan kummajaisen sisältöä en muista. Vain sen muistan, että joskus jo etukäteen pelkäsin oudon olotilan tuloa ja niissä ollessani itkin monesti. 

Yhden aikuisiän painajaisen, mieleni miinakentän muistan koko ikäni. Siinä surmasin miehen, jonka hautasin kallion ja synkän kuusen juurelle. Mukaan arkun pohjalle laitoin kirjeen, jossa tunnustin tekoni. Uni oli niin todellinen ja joskus toistuva, että tiesin paikankin olevan olemassa. Kävin myös kyseisen kuusen juurella. Muttei siellä mitään hautaa ollut. Joskus myöhemmissä unissa etsin kirjoittamaani kirjettäkin löytämättä. 

Monille mielen karikoita ja miinakenttiä tulee ilman uniakin. Kuka on kärsinyt kunnon moraalisia kohmeloita tietää, että vaikka kuinka järjellä ymmärtää kaiken olevan hyvällä tolalla, niin kauan vatvoo asioita, että saa ne jollain lailla ahdistukseen saakka  epätyydyttävälle tolalle. 

Vaarallisimmat mielen miinakentät tappavat elämänhalun ja saavat ihmisen päättämään päivänsä ennen aikojaan oman käden kautta. Joskus myös surmaavan tai yrittävän surmata jonkun toisen. Heitä molempia, hyvinkin läheisiä olen elämässäni kohdannut. 

Norjalainen, maailmankuulu kirjailija Jo Nesbø on jostain samantapaisesta pohtinut ulospääsyä, sillä hän sanoo kirjassaan Verta lumella, "että me yhtäkkiä jonain päivänä näemme jotain, mitä emme tienneet olevan olemassa. Tunnemme jotain, mitä emme tienneet kykenevämme tuntemaan. Kuulemme onton äänen, kun koputamme seinää, ja tajuamme että sen takana saattaa olla huone. Ja meissä herää toivo, tuskallinen ja hermostuttava toivo, joka kaihertaa eikä suostu sammumaan. Toivo siitä että on olemassa keino huijata kuolemaa, eräänlainen takareitti paikkaan, josta emme tienneet. Että on olemassa jotain, millä on merkitystä. Että on olemassa tarina."