Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 2

Eilen aloitin soranoton vuoksi syntyneestä uimapaikasta, jonka moni tuntee nimellä Häkli. Nimi taisi jäädä alueen entiseltä omistajalta. Jatkan samoilla linjoilla ja siirryn Lemmelän ja Valon soranottopaikkoihin, joissa oli aikoinaan kolme lampea vieri vieressä. Niillä opin itsekin uimaan.

Niihin liittyy surullinenkin muisto, sillä ollessani armeijassa, koulukaverini hukutti lampeen itsensä. Muistan hyvin muutama vuosi ennen sitä ollessamme yhteiskoulussa, kun tämä minua pari vuotta vanhempi nuorukainen sanoi totisena, että hän tappaa mieluummin itsensä kuin menee armeijaan. Kuultuani kuolemasta, kerroin hänen isälleen, perhetutullemme, että saatoin olla juuri tapahtumayönä samassa lammessa tyttöystäväni kanssa uimassa.

Isällä kilahti jotain suuren surunsa keskellä ja hän päätteli minun tehneen surmatyön. Niin kauan hän painosti keskusrikospoliisia, että se haki minut Santahaminan Esikuntakomppaniasta Ratakadulle kuulusteltavaksi. Kertomukseni perusteella sinne joutui myöhemmin myös tyttöystäväni Sinikka, jonka taisin nähdä sen jälkeen vain kerran Hyrylän yöbaarissa.

Kun alussa mainitut hiekkakuopat vesialtaineen siirtyivät Tuusulan kunnan omistukseen, se jalosti alueelle monipuoliset liikuntapaikat säilyttäen yhden lammen uimapaikkana. Se on kokenut kovia, sillä ainakin kerran tai pari nuoret tai muut älyn jättiläiset ovat viskanneet yöllä veteen rannan Bajamaja-käymälän.

Hyrylän seudulla oli muitakin hiekkakuoppia uimakäytössä, joista yksi oli Ruduksen soranottoalue. Myöhemmin se tunsi nimet Stockmann ja Fira. Taisipa välissä vilahdella nimi Parainenkin. Kun alue siirtyi kunnan omistukseen, sai jossain vaiheessa joku päähänsä, että vuosikymmenten uimakäytön jälkeen se onkin nyt välitön uhka pohjavedelle, joten kunta täytti sen hiekalla. Nykyisin syntyneellä, mutta edelleen vetisellä hiekkakentällä ajavat maastoajojaan mitä erilaisemmat polttomoottorikäyttöiset kaksipyöräiset, joita eivät puomit pitele. Kaipa nykyinen käyttö on uimista parempi vaihtoehto pohjavesille. Ehkä siksi, että ennen hevosvoimia, lammessa uivat ihmisten joukossa joskus hevosetkin. 

Ylivoimaisesti puhtain vesi oli Jäniksenlinnaan menevät tien varrella olleessa Orikorven hiekkakuopassa. Vain harva sen tiesi, joten siellä ei tarvittu edes päiväsaikaan uima-asua. Muistelen, että alueen omisti TVH, joka sekin täytti myöhemmin lammen soralla. Lapsena ennen uimataitoa kävimme myös Hyrylän Sementtivalimon takana olleella Winqwistin montulla uimassa käsipohjaa, sillä vettä oli vain puoli metriä tai vähemmän.

Tänä aamuna en kuitenkaan käynyt pulahtamassa soralammilla, vaan Tuusulanjärvessä, josta jatkan huomenna tarinointia.