Suuntana Suomi

Kirjoitin lentokoneessa pitkät pätkät, mutta ne katosivat 10 000 metrin korkeudessa jonnekin, joten jatkan kun jaksan....

Nyt jaksan. Aamuherätys oli kuvan, alle 1000 bahtin hotellissa uima-altaineen, pienine parvekkeineen sekä kuuden kilometrin lentokenttäkuljetuksineen.

Kentälle menimme Morakotin kanssa yhtä matkaa, josta hän jatkoi linja-autolla noin 50 kilometriä Bangkokin toisella laidalla olevalle Don Mueangin kentälle. Ja sieltä sitten sisäisellä lennolla Phatthalungiin. Jätimme haikein aikein ja mielin jäähyväiset Suvarnabhumin kentällä 😥. Ehkä näemme kesällä Suomessa, sillä Tatalla on 90 vrk:n viisumihakemus sisällä. Hän haluaisi kovasti poimia mustikoita, mutta tarvitsisi alkuun vähän opastusta ja ehkä ohjaustakin. Joten please lukijat, tutut ja ystävät, auttakaa meitä vähän. 

Kentällä olin noin kolme tuntia ennen lentoa, kuten ohjeissa kehotetaan. Tällä kertaa siinä oli kaksi tuntia liikaa, sillä lähtöselvitys kaikkinensa turva- ja passintarkastuksineen vei alle varttitunnin. Satuin nimittäin huomaamaan kentällä palvelutiskin (fast track line), jossa oli kaksi virkailijaa, muttei asiakkaita. Joten kysyin mitä teen seuraavana? He ottivatkin passini ja suit sait minulla oli ilmaannousukortti hyppysissä. Kun vielä paikkani oli karvalakkiosaston perällä (52A), astuin alukseen ensimmäisten joukossa. Istuinkin ikkunan vieressä hyvissä ajoin ennen lentoa mielessäni, että pian me lennetään ja go go go! Vaikken paikkaa etukäteen varannut, se oli luksusta ja jalkatilaakin lähellä varauloskäyntiä ja toilettia vaikka retkisängylle.

En hevin alennu Finnairia haukkumaan, sillä sillä lentäminen on oma valintani. Mutta sitä samaa marmatan kuin ennenkin. Se on valtion yhtiön tapa kyykyttää kielellisesti suomalaisia. Se riepoo välillä, sillä yhtiöllä on taas takana yksi sen kriiseistä, josta se ei olisi tälläkään kertaa selvinnyt ilman veronmaksajien rahoja. Lennämme sillä tai emme. Mutta oli kotikieli kurssissakin. Nimittäin älylaitteeseeni kilahtaneissa infoissa milloin on syytä tehdä sitä taikka tätä. Taisipa tulla sellainenkin viesti, että nyt ovat portit sulkeutuneet ja olet auttamattomasti myöhässä ✈️. 

Lentäjän tervetulotoivotus oli kuten kuuluukin. Suomeksi lupsakasti murtaen, ruotsiksi, englanniksi ja perään thaimaalaisen stuertin toivotukset heidän kielellään. Jonkin ajan kuluttua oli supisuomalaisen, miespuolisen lentoemännän eli stuertin vuoro. Hänen kielensä taipui vain englanniksi. Samoilla linjolla kotimainen matkustamohenkilökunta jatkoi koko lennon ajan.

Mutta äidinkielen sivuuttaminen on heidänkin työpaikkansa pönkittäjien eli veronmaksajien kyykyttämistä. Sillä ei ole juuri tekemistä hyvän asiakaspalvelun kanssa. Se on kaukana Bangkokin Ikeän ruokaravintolan thaimaalaisesta henkilökunnasta, joka tökkää perinteisen lihapyörykkäannoksen (lue köttbullar) kylkeen hammastikussa liehuvan Ruotsin lipun.

Lennoilla kuulutusten ainoa merkitys ei ole tiedon jakaminen, vaan myös kansallistunnon,  kansalle ominaisen yhteenkuuluvuuden tunteen vaaliminen. Heikko itsetunto tai peräti vauriot eivät korjaannu englantia puhumalla. Mutta ymmärrän yrityksen, sillä minullakin on ollut aika, jolloin en löytänyt suomalaisuudessa muuta arvostettavaa kuin Tankki Salonen tai Voitto Hellsten heidän voittaessa ruotsalaiset maaottelun juoksuradalla.

Mutta meillä on idässä naapuri, joka on aiemminkin lohkonut palasia Suomesta. Se uhka on tänä päivänä rauhaan vuosien jälkeen palannut. Itsenäisyyden pelasti aikoinaan kansallistuntoinen Suomen kansa. Jos joskus taas tarvitsemme jonkun jakamaan käskyjä rintamalle, toivon tehtävään löytyvän jonkun muun kuin työttömäksi jääneen, englantia puhuvan valtiollisen lentoyhtiömme stuertin.