Jos ja kun etsin siitä itselleni mukavia puolia, niin yksi on, että tänä vuonna pääsen seuraamaan kevään ja kesän tuloa luonnossa alusta saakka. Toisin luulin, kun tulin Suomeen 21. päivä tätä kuuta ja alkukevään kelit olivat mitä parhaimmat. Mutta vain muutama päivä, niin kaikki oli toisin. Monikymmensenttinen uusi lumi peitti alleen käytännössä Jokilaaksossa lähes kaikki kevään merkit.
Muuttolinnut ovat laittaneet jarrut päälle joutsenia ja joitakin sorsia lukuunottamatta. Onkin mukava seurata jakaako jo vuosien ajan Jokilammella kesät asunut joutsenperhe alueensa muiden kanssa, sillä lähipelloilla on ehkä 30 Suomen kansallislintua tuumailemassa mihin asettuisivat. Puissa ei ole juuri silmuja eikä silmiin ole sattunut pajunkissojakaan. Niiden aika kuitenkin on viimeistään pääsiäisenä, joka on piakkoin.
Jännitettävääkin on uudella tavalla varsinkin Morakotilla, joka on odottanut kuukauden 90 vuorokauden viisumihakemukseen päätöstä. Senkin aika on juuri nyt, sillä yö toi sähköpostin, joka kertoi, että asia on käsitelty ja kuriiri tuo tiedon parin päivän kuluttua Tatan Phatthalungin kotiin.
Olin jo päättänyt, että pieni vihreä huone saa huilata tulevan kesän. En istuta sinne mitään enkä ehkä kunnostakaan sitä talven vaurioiden osalta tänä vuonna. Mutta jos Morakot saa viisumin ja onnistumme hänen haaveilemassa lunnonmarjojen poiminnassa, voi olla, että istutankin jotain kasvihuoneeseen, jos saamme marjanpoimintakuvion kohdalleen Jokilaakson lähimailla. Verkkoja olen sen eteen heitellyt sinne tänne, mutta mitään valmista ei ole.
Koska talvi ja pakkaset tulivat takaisin, eilen täytin mönkijän peräkärryn säiliöstä merikonttisaunaan 1000 litraa vettä, joka muuten olisi jäätynyt. Tänä aamulla kiinnitin auran mönkijän eteen, sillä Vanha Rouva ei ehkä kykene kahlaamaan auratuille teille ilman jeesiä. Lumiauran laitto yksin on muotisanaa käyttäen melkoisen haasteellista askare.
1 kommentti:
Kari Linna imee kyrpää usein nykyään
Lähetä kommentti