Väärien valintojen asiantuntija * 177

Kerran oli Hesarissa mainos: "Kallonkuvaus 50 prosentin alennuksella ja lääkärinlausunto samaan hintaan." Ajattelin, että tuonnehan on mentävä, kun kerran on noin halpaa. Saatuani kalloni kuvat, jotka ovat yhä tallessa, istuin lääkärin pakeille ja hän sanoi: "Tiedätkö, että sinulla on ollut pari pientä aivoinfarktia? Sekä jatkoi, että ei huolta, monet niitä saavat eivätkä tiedä itse mitään koskaan." Jotkut ystävikseni kutsumani ovat todenneet tämän kuultuaan pilke silmäkulmassa, että tuohan kuitenkin selittää sinusta aika paljon. 

Kun ajelin sen jälkeen kohti kotia ja työmaata, joka oli minulle sama asia, pohdin ihmisen elon ja olon pienuutta. Että kuinkahan monta kertaa elämä on ollut hiuskarvan varassa, joista ihminen ylipäätään ei tiedä itse mitään. Mielikuvitus laukkasi, kun ajattelin esimerkiksi vastaantulevia autoja. Että mistä voisin tietää, jos joku on päättänyt ajaa kanssani nokkakolarin ja lopettaa päivänsä. Henki tai henget ovat voineet säästyä vain siksi, kun mieli on muuttunut vain sekunteja aikaisemmin.

Mutta on taipaleen jatkuminen ollut hiuskarvan varassa monesti tietoisestikin. Meillä oli koti Päiviksen kanssa Hämeentiellä, Topi Katissa, kun lähdimme käymään Vantaan Ikeassa. Siellä yht'äkkiä rintaani alkoi puristaa ja istahdimme syömään. Syödessä kipu hellitti, mutta palasi, kun nousin ylös. Joku sisälläni kertoi nyt olevan tosi paikan. Sanoin Päivikselle, että voi olla, etten täältä selviä hengissä, jos ei soiteta piipaa-autoa.

Minut laitettiin makaamaan kovalle penkille, vaikka talo oli täynnä hienoja sänkyjä ja pehmeitä patjoja. Järkeilin henkilökunnan ajatelleen, että jos se kuolee tänne ja suoli tyhjenee, menee vuode pilalle. Ambulanssi tuli pian ja matka kohti Meilahden sydänvalvomoa teho-osastoineen alkoi pillit ulvoen. Päivis lähti henkilöautolla perään, mutta sairaalassa luulin, että hän oli siellä ennen minua.

Olen aiemmin maininnut Päiviksen olleen Uusi toivo lehden päätoimittaja ja yksi parhaista kirjoittajista, joita niitäkin on tielleni sattunut muutenkin kuin kirjojen muodossa. Kun kirjoitetussa on sydän ja tunne mukana, on lukemista vaikea lopettaa kesken. Siitä osoitus ovat mainiot Kanikonttorin sanomat ja pyynnöstäni aikoinaan julkaistut, hänen kokemuksensa siitä mitä Ikeassa ja sen jälkeen tapahtui. Annetaan Päiviksen kertoa se uudelleen itse.