Väärien valintojen asiantuntija * 155

Vaikka kirjani pomppii ajassa sinne tänne, on sillä alkunsa ja loppunsa. Jos olisin tehnyt taipaleeltani pitkin matkaa muistiinpanoja, olisi se auttanut johdonmukaisempaan kokonaisuuteen. Enkä en silloin toistelisi itseäni niin paljon tai kertoisi samaa tarinaakaan uudelleen ja uudelleen hieman eri sanankääntein. Kaiken kuitenkin kirjoitan, kuten kirjoitushetkellä muistan ja koen.

Ajomatka Sininauhan ja Raha-automaattiyhdistyksen tapaamisesta kotiini Kalliomäkeen oli täynnä sekavia tunteita. Ahdistusta, iloa, tuskaa, pettymystä ja riemua uuden, raollaan olevan oven ilmestymisestä elämääni. Avioliittoni oli kulkemassa vääjäämättömästi kohti loppuaan ja niin oli myös kutsumustyöni Katulähetyksessä.

Kun puhuin niille ketkä kuuntelivat ajatuksiani siirtymisestä Sininauhaätiöön, he kokivat, "että jaa, vai Helsinkiin suurempiin ympyröihin". Kukaan ei käsittänyt asian olevan aivan päinvastoin. Olin aloittamassa taas alusta siitä mistä aloitin Katulähetyksessäkin. Olin antanut Jyväskylässä päihdetyöhön kaiken, paljon uutta luomista sisältäneen mitä itsestäni löysin. Tiesin, että voisin siirtyä hieman leppoistamaan ja huolehtimaan syntyneen ja olemassa olevan säilyttämistä. Mutta minusta ei ollut siihen, vaan halusin yhä luoda uutta. Silloinkin kyselin itseltäni milloin ihminen on liian vanha aloittamaan alusta? Ja vastasin, etten tiedä, muttei ainakaan vielä. 

Jälkeenpäin ajatellen ehkä lapsuuteni ja nuoruuteni rauhaton sielu oli jalostunut yhteiskuntakelpoiseksi ja hyödylliseksi pääomaksi. Halusin myös maksaa velkaani yhteiskunnalle, joka oli antanut minulle niin paljon ja jota vastaan olin rikkonut niin paljon. Halusin tasata puntit. 

Pyysin vuoden palkatonta työlomaa, joten aivan ilman selustan turvaa en halunnut hypätä tuntemattomaan. Olin osaltani saanut kouluja käymättömänä hyvää aikaan enkä aikonut menettää tätä ilman tulevaisuuden turvaa. 

Katulähetys myönsi anomani ja olin valmis pakkaamaan reppuni ainakin vuodeksi. Kun tuli tietoon, että olen jäämässä pois, useampikin työntekijä kysyi: "Olisiko mahdollisuuksia, jos hakisin pestiin?" Kaikille vastasin samalla tavalla: "Hallitus tekee valinnan, ottaa kaikki hakijat tasavertaisesti huomioon enkä osallistu edes mielipiteelläni tähän."

Vaan toisin kävi. Kun tuli valinnan aika, hallitus otti pöytälaatikosta Sakari Pihlajan ja valitsi hänet määräaikaiseksi toiminnanjohtajaksi. Tuntui äärinmäisen epäoikeudenmukaiselta, kun oma ja ainut esimieheni päätti vetää minut henkilökunnan silmissä loppumetreillä kölin alta. Ei siksi, että se teki valinnan, vaan miten se teki sen. Vetämällä muutkin hakijat kanssani saman kölin alta jättämällä täysin huomiotta tehtävästä kiinnostuneet Katulähetyksen monivuotiset työntekijät.

Ehkä ainoan kerran uhmasin esimiestäni. Vapaiden suuntien kristityt ja luterilaiset ovat yhtä pataa ja hymyilevät toisilleen niin kauan kunnes tulee totisempi, erimielisyyden paikka. En hyväksynyt valintatapaa. Sain taakseni luterilaiset hallituksen jäsenet, joita oli yksi enemmän kuin muita. Kun hallitus havaitsi miten on käymässä, se veti tekemänsä päätöksen takaisin ja laittoi työpaikan julkiseen hakuun. Työntekijähaastatteluiden jälkeen se valitsi tehtävään yksimelisesti Erkki Arvajan. Sakari Pihlaja ei edes hakenut paikkaa. 

Meni kauan ennen kuin Sakari antoi tekemäni anteeksi tai edes ymmärsi miksi tein kuten tein. Ehkä hän ajatteli, että se oli minulta jotain henkilökohtaista. Ei ollut, sillä olin aiemmin itse pyytänyt Sakaria ja hänen vaimoaan ylipäätään Katulähetykseen töihin. Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, sanotaan. Jos hallitus olisi heti haastatellut muutkin katulähetystyöntekijät, jotka paikkaa hakivat ja valinnut sitten Pihlajan, olisi hänestä tullut toiminnanjohtaja. 

Miksi sitten halusin kirjoittaa tämän kirjaani? Siksi, että se on oleellinen, pieni osa katulähetyshistoriaa, josta ei mainintaa löydy mistään. Kuten ei tarkistamatonta pöytäkirjaakaan Pihlajan valinnasta.