Väärien valintojen asiantuntija * 158

Jyväskylästä löytyi monenlaista auttajaa ja ammattilaista. Erityisesti on mainittava poliisi, joka ylipäätään tuki kaikkea toimintaa, joka vähensi heidän työtään. Mutta löytyi myös niitä, joille oli tärkeää kerätä sulkia omaan hattuun. Mieleen on jäänyt yhden kolmannen sektorin toimijan puuskahdus: "Ensin Katulähetys vei juopot ja asunnottomat ja nyt se vie nuoretkin." Mutta meillä oli selvä linja ja teimme työtä sen eteen, ettei yksikään nuori tarvitsisi koskaan aikuisille tarkoitettuja palveluitamme.

Raha-automaattiyhdistys rahoitti ison osan nuorisotalon ostosta ja myös toiminnasta. Sitä kummastutti, kun halusimme Walkers-kahvilaamme flippereitä ja levyautomaatin. Vastaukseni päätyi kyseisen rahoittajan lehteenkin: "Näissä talkoissa ei hurskastelu auta. Jos kelpaa rahat, on kelvattava rahantekovälineetkin." Nuorille sanoin, että pelatkaa ja soittakaa musiikkia, jotta Ray:llä on rahaa maksaa Hakkiksen liksa. Itsekin laitoin joka kerta jonkun kappaleen soimaan.

Alkuvaiheessa elokuvateatteriketju tuki toimintaa hienolla tavalla, kuten mutkien kautta Elokuvasäätiökin. Finnkino antoi suurimman salinsa korvauksetta käyttöömme, jotta voisimme näyttää ilmaisnäytöksenä elokuvan Päättymätön tarina. Ainut löytämäni teatteriin sopiva nauhatallenne löytyi Elokuvasäätiön arkistosta. Siellä sen päällä istui sukunimeltäänkin tehtävään hyvin sopinut arkistonhoitaja Muinonen. Joka sanoi istuvansa filmien päällä kuin tatti eläkeikään saakka ja ne eivät lähde talosta ulos kuin ministerin päätöksellä.

Asia selvä, sanoin hänelle ja lopetin puhelun. Joskus sattuma korjaa satoa ajattelin, sillä olin aiemmin ostanut alkuperäisellä kattoluukulla varustetun Wartburg henkilöauton. Sen edellinen omistaja oli Claes Andersson, joka toimi kulttuuriministerinä. Soitin hänen avustajalleen ja puhuin Warresta mainiten, että haluaisin kuulla Clasulta sen historiasta. Ennen pitkää ministeri soitti ja käytiin punaisen, itäsaksalaisen auton historia läpi. 

Sen jälkeen pääsin varsinaiseen asiaan ja kerroin nuorisotyöstä ja arkistonhoitajan linjauksesta. Eikä aikaakaan, kun Muinonen soitti. Sanoi kulttuuriministerin ottaneen yhteyttä, että mihin osoitteeseen hän lähettää elokuvanauhat. Elokuviin oli kutsuttu kaikki nuoret. Sekä luottamushenkilöt ja asian kanssa tekemisissä olleet viranhaltijat, jotka muutamaa lukuunottamatta loistivat poissaolollaan.

Nuoret olivat minulta monesti kysyneet mistä olin poiminut nuorisotyön nimen. Pidän piiloviestinnästä sopivina annoksina ja lupasin kertoa nimen synnyn historian elokuvaesityksen alussa: "Jos haluat omasta elämästäsi päättymättömän tarinan, on sinun löydettävä polku ikuisuuteen." Olimmehan kristillisellä arvopohjalla toimiva yhdistys.

Mukava muisto on Hakkiksen ja nuorisotaloon sännänneen, tuohtuneen vanhemman keskustelu. Joka halusi nähdä paikan missä jälkikasvu viettää aikaansa, kun ei ole mennyt kouluun. Tähän Jarmo: "No, ei ainakaan täällä, sillä yksikään lapsi tai nuori ei voi olla nuorisotalolla koulupäivänsä aikana. Tarvittaessa viemme kouluun, mutta aivan tunnille saakka emme mene viittaamaan." Tästä vanhemmasta tuli myöhemmin loistava vastuunkantaja nuorten taustajoukkoihin. 

Nyt jätän nuoret ainakin toviksi rauhaan. Surukseni niin teki myöhemmin Katulähetyskin ja lopetti koko nuorisotyön. Ehkä ilmassa oli soiniallergian lisäksi myös hakkisallergiaa. Päättymätön tarina elää kuitenkin, tällä hetkellä ehkä Hakkisen pöytälaatikossa kommandiittiyhtiönä.