Väärien valintojen asiantuntija * 152

Luulen, että lähes kaikki tekevät ainakin jonkun kerran suuria valintoja, jotka vaikuttavat elämän suuntaan paljon. Mutta valintoja tehdessä, vain harvoin tietää minne itse kunkin tie niiden johdosta johtaa.

Ehkä ensimmäinen valintani, jonka tiedän vaikuttaneen elämääni merkittävästi, oli yhteiskoulu, jonne vanhempani huokuttelivat minut. Menin, vaikken halunnut.

Toinen suuri kouluun liittyvä päätökseni oli, kun en suostunut menemään enää mihinkään kouluun oppivelvollisuusiän tullessa 16-vuotiaana täyteen. Tosin tästä horjuin, sillä kävin sen jälkeen pitkän pätkän iltakauppakoulua. Sielläkään en viihtynyt enkä pärjännyt. Mieleni oli liian levoton. Loppuun asti olen käynyt vain rippi- ja autokoulun. Jälkimmäisen useammankin kerran. 

Kolmaskin iso valinta liittyi kouluun, sillä viikon kurssilla tapasin Liisan ja sain tiedon, että minut on hyväksytty merimiesammattikouluun. Sinne halusin, sillä ensimmäinen nainen, jonka kanssa ylipäätään suunnittelin avioliittoa, oli merinainen. Mutta Tarun ja minun luonteet olivat liian villejä eikä hänestä tullut vaimoani. Halusimme olla liikaa toisissamme kiinni ja halusimme olla liikaa vapaita. 

Piti tehdä valinta. Kysyin Liisalta, että sopiiko, jos tulen käymään luonasi ensi kesänä. Hän vastasi, että sopiihan se. Ja minä valitsin merimiesammattikoulun sijaan kesän vierailun Keski-Suomeen.

Sillä kyläreissulla meni 20 vuotta. Join edelleen päivittäin puolitoista vuotta ja jossain vaiheessa kosin Liisaa. Hän toivoi minun ymmärtävän, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta niin kauan kuin juon.

Ymmärsinhän minä, sillä jo ajat sitten olin käsittänyt, ettei minulla ole ylipäätään tulevaisuutta, jos en lopeta juomista. Joten pidin koiralleni antamani lupauksen ja valitsin raittiuden etsimisen. Päihdetyöstä tuli ammattini ja elämäni tärkeä sisältö 30 vuodeksi.

Mutta tärkeintä oli Liisa kahdenkymmenen vuoden ajan. Jossain avioliittoni vaiheessa sanoin hänelle, etten tiedä mitä on suuri rakkaus. Ja jatkoin, että olimme vain kaksi lastua virran vietävänä ja takerruimme epätoivoissamme toisiimme. Sekä lisäsin, että tilallani, kuten myös sinun, olisi voinut olla joku toinenkin. Hän suuttui, mutta muutaman päivän kuluttua hän tuli luokseni, sanoi ajatelleensa ja totesi sen olevan totta.

Hänet olin kuitenkin valinnut puolisokseni tarkoituksena kulkea rinnakkain kunnes kuolema meidät erottaa. Ehkä jossain vaiheessa itsenäistyimme eri suuntiin, päästimme irti toisistamme ja avioliitto päättyi eroon. Paljon myöhemmin, lähes kuokkavieraana hänen hautajaisissaan ymmärsin kuinka paljon häntä rakastin. Kenenkään ihmisen haudalla en ole itkenyt niin paljon sydämeni pohjasta.

Olin oppinut jotain suuresta rakkaudesta, sillä vuosien kuluttua käsitin hänen rakastaneen minua loppuun saakka. Vaikka Liisan huone sydämessäni on monesti surun, murheen ja ehkä ikävänkin täyttämä, on siellä läsnä myös ikuinen rakkaus. Anteeksi antaminen ja saaminen on tullut itselleni todeksi omalla, omituisella tavalla: "Sitä se kurittaa, ketä se rakastaa."