Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 21. elokuuta 2017

Melkein oma ravintola

päivis: Ravintolapäivä on takana. Hyrylän torille Liisan kanssa väsäämämme "ravintola" tarjosi saariston vegaaniherkkuja. Merellistä lohikeittoa muistuttavan sopan "kala" oli todellisuudessa nyhtökauraa ja keiton maito oli kaurakermaa. Jälkiruokana luomukahvin tai -teen kanssa tarjoilimme Oreo-kekseillä täytettyjä suklaamuffinsseja.

Kaikki menivät kaupaksi. Soppa loppui alle tunnissa, muffinssit noin 1,5 tuntia siitä, kun viimein pääsimme aloittamaan. Alussa nimittäin tapahtui pieniä unohduksia, joten jouduimme sunnuntaina aamulla ajamaan yhden ylimääräisen reissun hakeaksemme tarjottaviin kuuluvat saaristolaisleivät.

Olimme varautuneet, että kaikkea jää yli. Mietimme, mitä lopulle keitolle ja muffinsseille tehdään ravintolapäivän päätyttyä.

Ensimmäistä ravintolapäiväämme voi hyvällä syyllä kutusa menestykseksi.
Ajattelimme myös, että tuskin saamme omiamme pois. Ravintolapäivä vaati melkoisesti monenlaisia hankintoja. Toisin sanoin rahaa paloi. Lopulta kuitenkin pääsimme omillemme ja saimme jopa vähän vaivan palkkaakin.

Ainoa asia, joka jäi harmittamaan oli se, ettemme käyttäneet suurempia kattiloita. Myös muffinsseja olisi mennyt enemmän. Kahvikin loppui kesken. Ehkä seuraavan kerran pitää hankkia soppatykki ja muutkin tarjottavat sen mukaan.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Elämän tähden, Vuosikertomus 2016

Vuosikertomus 2016

Merikonttikodit

Työtä merikonteista rakennettavien asuntojen tunnetuksi tekemisen eteen jatkettiin. Aihetta on pidetty säännöllisesti esillä Elämän tähden ry:n blogikirjoituksissa ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa (Facebook, Twitter ja Instagram). Ylen Kaikki kotona -ohjelman toimittaja kävi haastattelemassa Päivi Strandénia ja Jorma Soinia. Vahvasti vaihtoehtoiseen asumiseen ja elämään keskittynyt ohjelma kuultiin radiosta keväällä. Uusi toivo -lehti julkaisi ensimmäisen osan Päivi Strandénin kirjoittamasta artikkelisarjasta, joka kertoo asumisesta Merikonttikodissa.

Konsultointia merikonttien rakentamisesta kiinnostuneille on jatkettu. Tuusulan Jokilaaksoon sijoitetun Merikonttikodin käytäntöjen ja toimivuuden testaaminen on jatkunut edelleen.Jokilaakson tilalle hankittiin varastokäyttöön ja erilaisten rakenteellisten vaihtoehtojen testaamiseen kaksi uutta merikonttia. Yhdistys on selvittänyt rahoitusmahdollisuuksia yhdestä kontista rakennettavan Sinkkukodin rakentamiseksi. Tavoitteena on merikontista tehdyn pientalon esittely Tuusulan Asuntomessuilla vuonna 2020.

Kirpputoritoiminta

Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa/kohtaamispaikka Hyrylän Kaupparaitilla jouduttiin lopettamaan kesällä, kun Tuusulan kunnan työllistämisyksikkö ei enää sijoittanut kuntouttavassa työtoiminnassa olevia henkilöitä yhdistyksen osoittamiin tehtäviin.

Kirpputorin yläkerrassa olleet tuotteet (lähinnä vaatteita) lahjoitettiin Samaria rf:n kirpputoreille. Alakerta puolestaan tyhjennettiin Jokilaaksoon, jossa toinen hankituista merikonteista sisustettiin kirpputorilta jääneillä kalusteilla ja myytävillä esineillä (pääasiassa erilaisia astioita).

Mäntsälässä toimivan kirpputoriyrittäjän kanssa kokeiltiin jäljelle jääneen tavaran kuljetusta ja niiden myyntiä Mäntsälässä.

Ympäristötyö

Tuusulan Jokilaakso toimii edelleen ”koetilana”, jonka keskus Merikonttikoti on. Jokilaaksosta ilmoitettiin 20 linnunpönttöä Ylen Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan.

Koivun mahlan juoksutusta kokeiltiin. Edellisen kevään kokeiluihin verrattuna mahlan talteen otto onnistui jo paremmin.

Jokilaakson tilan kautta kulki nytkin talvikuukausina hiihtolatu, jonka kunnostamisesta vastaa Myllykylän Mylly -niminen yhdistys. Alku- ja loppuvuoden lumitilanne on ollut kehnonlainen, joten hiihtäjiä on näkynyt vain harvakseltaan.Jokilaakson tilan naapurustossa sijaitsee luonnonlähde, jonka käytöstä on neuvoteltu maanomistajan kanssa. Lähteen vesi tutkitutettiin ja sen osoittautuessa hyväksi käyttö- ja talousvedeksi, sen käyttöä edistettiin informoimalla Myllykylän asukkaita tutkimustuloksista.

Jämsässä sijaitseva muutaman hehtaarin Rapula-tila lampineen on edelleen ollut etupäässä Jämsänseudun koiraharrastajien käytössä. Vastineeksi heiltä on edellytetty paikkojen siistimistä. Pohjavesilampea on käytetty myös uimiseen. Lisäksi tilalla ovat viihtyneet yöaikaan myös nuoret.

Salon Meri-Teijossa sijaitsevien merialueosuuksien, H2O1 ja H2O2, virkistys- ja vapaa-ajan toiminnan tarjoamia mahdollisuuksia hyödynnettiin, kun vuonna 2014 hankitun, matkailuajoneuvon pysäköinnin mahdollistavan tilan rinnalta hankittiin toinen saman kokoinen alue. Satamaparkiksi nimetty alue on ollut kesän aikana muutaman kerran käytössä.

Vapaaehtoistyö Thaimaassa

Vapaaehtoistyö Thaimaassa jatkui muun muassa yhdistettynä Jorma Soinin ja Päivi Strandénin toimintaan Pattaya Suomi-Seurassa ja sen hallituksessa. Yhdistys osallistui yksittäisten jäsentensä kautta muun muassa avustustyöhön, jota Pattaya Suomi-Seura ry kohdentaa Länsi-Thaimaassa sijaitsevaan lastenkotiin.

Työtä kodittomien koirien auttamiseksi jatkettiin yhteistyössä muiden vapaaehtoisten kanssa. Lisäksi vuoden erityisteemaksi valittiin roskien vähentäminen ja sen tunnetuksi tekeminen oman esimerkin avulla. Tätä toteutettiin muun muassa siistimällä Pattayan Jomtienin rantoja viikoittain.

Nettisivut, blogi ja Facebook

Yhdistyksen kotisivuja (www.elamantahden.fi) päivittäminen on päättynyt. Sivuja ylläpidettiin sivuilla olleiden mainosten tuottojen turvin. Osa mainostajista vetäytyi eikä riittäviä resursseja löytynyt sivujen markkinoimiseksi mahdollisille mainostajilla. Voimavaroja keskitettiin Face- ja blogikirjoitteluun (www.elamantahden.blogspot.fi). Molempien sivujen kävijämäärät kasvoivat huomattavasti. Päivittäisestä blogiin kirjoittamisesta vastaavat edelleen Jorma Soini ja Päivi Strandén.

Kotisivuina käytetään yhdistyksen Facebook- ja blogisivuja.Kirjoitusten aihepiiri liittyi nytkin yhdistyksen toimintaan, mutta myös laajemmin erilaisiin elämän osa-alueisiin sekä ihmisten, eläinten ja kasvien hyvinvointiin liittyviin ilmiöihin. Yhdistyksen Omia polkuja kulkevien kaupan omat Facebook-sivut muutettuun kirpputoritoiminnan päätyttyä enemmän Elämän tähden ry:n sivuiksi.

Yhdistyksen hallitus

Elämän tähden ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkoi Jorma Soini ja varapuheenjohtajana Paavo Luukkonen. Muina jäseninä toimivat Sirkka Sivil ja Päivi Strandén. Vuoden 2016 aikana hallitus piti yhden kokouksen.

lauantai 19. elokuuta 2017

Kesäjuhlaähky

päivis: Tuntuu, että kuluvana kesänä on järjestetty erilaisia tapahtumia enemmän kuin koskaan ennen. Ehkä kyse ei ole vain tunteesta. Suomi 100 -juhlavuosi on varmaan monen tapahtuman taustalla. Kyseisen juhlan nimissä tunnutaan nykyään puuhattavan yhtä sun toista. Jopa meidän kesällä hankittua "löylyn sieluamme" koristaa Suomi 100 -logo.

Tänään kävimme tapahtumassa, jolla ei kuitenkaan ole lie mitään tekemistä kotimaamme satavuotisjuhlien kanssa. Hyrylän kupeessa olevalla Vanhalla Unkalla vietettiin tapahtumaa, jossa mielenkiinnon kohteina olivat kaikenlaiset moottorilla toimivat kulkupelit. Oli hienoja uusia kuorma-autoja, vanhoja kuorma-autoja, Pappa-Tuntureita, Amerikan rautoja ja moottoripyöriä.

En malttanut olla poikkeamatta vanhaan linjuriin rakennettuun matkailuautoon. Väkeä oli paljon sisällä, joku varmasti oli ajoneuvon omistajakin. Tapahtuma oli leppoisa, joten ilman turhija esittelyjä sain vilkuilla ympärilleni nähdäkseni, miten bussi on vaatimattomasti muutettu asumiskäyttöön.

Ulkoilmatapahtumat ovat siitäkin mukavia, että niihin voi aina mennä koiran kanssa. Ja koiralle yleensä löytyy myös seuraa. Koiran pään sisään ei pysty menemään, joten ihmisen on vähän vaikea sanoa, miksi johonkin satunnaiseen tapaamiseen liittyy niin suuria tunteita, että pitää ihan ärhennellä. Ja sitten toisaalta ollaan niin hyvää pataa jonkun toisen lajitoverin kanssa.

Minulla oli Vanhan Unkan tapahtumasta otettuna muutama kiva kuva, mutta uuden tietokoneen kanssa on vielä vähän opettelemista. Sain vain yhden kuvan tallennettua tietokoneelleni, muut kuvat ovat vielä pilvessä. Joten tuo yksi ainokainen olkoon nyt kuvituskuvana tämänpäiväisestä tapahtumatarjonnasta.

No, jotain sain sentään tehtyä. Tässä on kuva Niilosta ja suurikokoisesta kaverista, jolle ei tarvinnut ärhennellä. Toisin oli, kun päivän aikana vastaan sattui paremmin Niilon kokoluokkaa oleva karvainen kaveri.

perjantai 18. elokuuta 2017

Elämän tähden ry, vuosikokous

jormas: Elämän tähden ry on perustettu viime vuosituhannen loppupuolella. "Yhdistyksen tarkoituksena on ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin edistäminen ja elämänlaadun parantaminen Suomessa ja ulkomailla".

Käytännössä koko ajan olemme tehneet puhdasta vapaaehtoistyötä, joskin matkaan mahtuu muun muassa pari projektia. Lehteäkin, nimeltään In105-lehti olemme julkaisseet. Päätoimittajan pestin hoiti Päivi Strandén, joka itse asiassa teki EU-rahoilla koko lehden kannesta kanteen. Nykyisin Päivi toimiin hallituksen jäsenyyden lisäksi mm. yhdistyksen toiminnanjohtaja. Sekin vapaaehtoistyötä.

Joka vuosi vuosikokouskutsu materiaaleineen on lähetetty yhdistyksemme jokaiselle jäsenelle, välillä paperipostina ja viima aikoina sähköisessä muodossa. Kun tapa ei ole kertaakaan kokousruuhkaa saanut aikaiseksi, muutamme toistaiseksi käytäntöä ja kokouskutsu julkaistaan sosiaalisessa mediassa, tarkemmin yhdistyksemme blogi- ja Facebooksivuilla, jotka toimivat myös kotisivuinamme.

Ennen vuosikokousta palastelen yhdistyksen blogisivuille ainakin
Vuosikertomuksen 2016 ja Tavoitesuunnitelman 2017.

torstai 17. elokuuta 2017

Puuhapäivät

päivis: Lähipäivien aikana riittää tekemistä. Jorma jo eilisessä blogissaan vinkkasi reilun viikon päähän, jolloin meillä pidetään Myllykylän kesäjuhlat. Ennen sitä, sunnuntaina, on ravintolapäivä, jota varten on tehty valmisteluja jo jonkin aikaa.

Tänään kiersin Jorman ja Niilon kanssa kuuautolla jakamassa tekemäni ja Jorman tulostamat kyläkävelyn ja kesäjuhlan kutsut kyläläisten postilaatikoihin. Jos tottunut jakaja tekee sen puolessa tunnissa, meiltä siihen meni lähemmäs puolitoista tuntia.

Ihan tällaista postilaatikkoriviä emme kyläkierroksella tavanneet.
Ravintolapäivään on uponnut jo niin paljon rahaa, että vaikka soppamme ja leivonnaisemme menisivät hyvin kaupaksi, tuskin saamme edes omiamme pois. Sen sijaan meillä on nyt esimerkiksi kaksi styroksista kylmälaukkua, joille en ihan heti keksi tulevaa käyttöä. Nyt niistä toista tarvitaan pitämään Liisan tekemät suklaaleivonnaiset kylminä ja juuri ennen "ravintolan" avaamista keitetty keitto lämpimänä.

Tarjottavan keiton lämpimyys turvataan myös keittolevyn avulla. Onneksi sellainen kuuluu meillä matkakodin lisävarustuksiin.

Kertakäyttöastioitakin varmasti jää johonkin nurkkiin pyörimään. Pidin kiinni siitä, että muovisia niistä ovat vain keittolusikat ja kahvilusikat. Keittoa varten hankin Kuin oma -palvelusta seitsemän litran vetoisen kattilan. Maksan siitä kolmelta päivältä kuusi euroa ja haen sen kattilan omistajalta. Ja tietysti palautankin.

En tiedä, miten suosittu palvelu Kuin oma on. Se on kuitenkin loistava idea, sillä monestihan sitä tarvitsee milloin mitäkin tavaraa, jota olisi ihan turha ostaa itselle. Vähän olen mietiskellyt, mitä voisin itsekin laittaa lainattavaksi. Vielä en ole keksinyt, omistanko jotain sellaista, jota jotkut tarvitsisivat, mutta itselle sillä ei olisi jatkuvaa käyttöä.

Kesäjuhla ei onneksi taida enää vaatia hirveästi meidän valmistelujamme. Tosin olen merkannut yhden lomapäivän ensi viikon perjantaille, jolloin käymme parin Myllykylän Omakotiyhdistyksen johtokunnan jäsenen kanssa ostamassa ruokatarvikkeita kesäjuhlaa varten. Yritän kuitenkin luimistella sen verran, että en joutuisi ainakaan laittamaan mitään ruokaa.

Kaiken touhuamisen keskellä olen välillä miettinyt, että missähän välissä pääsen taas marjametsään. Tänään kuitenkin kävin tapahtumamainosten jaon jälkeen pihakoivikossa, josta löytyikin jo mukavasti kypsyneitä vadelmia.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kyläkävely ja Kesäjuhla

jormas: Usein pohdin kuinka tekisin seuraavan, joka toiselle päivälle lankeavan bloginkirjoitukseni.
Kuuden vuoden aikana olen tuhantena päivänä ollut asian äärellä.
Aivan harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, ne ovat "omia juttujani", jotka ovat itselleni julkaisemisen arvoisia.
Ehkä kerran kuukaudessa julkaisen muutaman kuvan kavalkadeja omista otoksistani, joita räpsin ehkäpä joka päivä. Joskus on framilla jotain muutakin. Kuten tänään.

tiistai 15. elokuuta 2017

Aina vaan vegaanimpi

päivis: Kirjoittelin joskus vuosi sitten suhtautumisestani veganismiin ja kasvissyöntiin. Olin silloin havainnut, että ruoka, josta puuttuvat kokonaan esimerkiksi maitotuotteet, oli alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Silloin kuitenkin tunnustin rakastavani liikaa juustoja, jotta voisin luopua niistä.

Juustoja syön edelleenkin, mutta vuoden takaista himoa niihin en enää tunne. Jos ja kun valitsen juustoja, mieluiten ostan luomua. Juustojen vegaaniversioita en ole vielä opetellut käyttämään, maistanut toki olen.

Kananmunienkin kanssa jokin on muuttunut. Niitä ei kulu entiseen tahtiin. Ja kun ostan niitä, ovat ne jo kyllä pitkän aikaa olleet aina luomumunia. En siedä ajatusta "vapaista kanoista", jotka todellisuudessa joutuvat kuitenkin elämään hyvin ahtaasti. Ihan varma en ole luomukanaloissakaan elävien kanojen oloista. Olen lähinnä kuvitellut, että luomu-sana takaa myös sen, että kanat saavat elää joten kuten lajityypillistä elämää.

Varsinkin keitettyjen kananmunien syönti on alkanut tökkiä.

Seurailen edelleen erilaisia vegaanien Facebook-sivuja, joissa välillä törmää hyvinkin tiukkoihin mielipiteisiin oikeaoppisesta ruoasta. Viimeksi silmiin osui keskustelu viikunoista, joiden sisälle ampiaiset saattavat kuolla. Siksi osa vegaaneista ei käytä viikunoita. Osa taas ei varmaan edes tiedä koko asiaa. Siihen keskusteluun joku tosin totesi, että joka tapauksessa jokainen vegaani syö tietämättään vuosittain ihan merkittävän määrän esimerkiksi hyönteisiä, joita on jäänyt kasvisten sekaan. Hunajaanhan tosi-vegaani ei myöskään koske.

Tänään löysin itseni miettimästä, voisinko ostaa nahkaisen suojuksen uuteen kannettavaan tietokoneeseeni. Tuntui, etten voi, enkä varsinkaan halua. Kävin siis pienen keskustelun aiheesta itseni kanssa. Tosin en ostanut minkäänlaista muutakaan pussukkaa, koska mikään tarjolla olleista ei lopulta oikein miellyttänyt. Ei hinnan eikä ulkonäön puolesta. Yhden tyrmäsin sen pahan hajun vuoksi.

Jatkan siis melkein vegaanina. Uskon että tosi-vegaanin mielestä sellainen ei edes ole mahdollista. Tähänastisen vegaaniuteni huipentuu varmasti ensi sunnuntaina, kun keittelen Hyrylän torilla pidettävään ravintolapäivään nyhtökaurasoppaa. Pitää toivoa, että säät suosivat Saariston vegaaniherkut -ravintolaamme, jossa kaikki muukin kuin soppa ovat tiukastikin arvioiden vegaanisia.

maanantai 14. elokuuta 2017

Veturimiesten lakko on syvältä

jormas: En ole koskaan pitänyt itseäni kommunistina enkä kapitalistina enkä edes siltä väliltä. Olen ajatellut, että nurjalla mielellä voi kokea olevansa aina riiston kohteena. Eikä silloin ole suurtakaan merkitystä viekö rahani kommunisti vai porvari. Ehkä juuri siksi en ymmärräkään kaikkea mitä arjen pyörittämiseen kai tarvitaan. Yksi niistä on lakkoaseen käyttäminen minulle täysin käsittämättömällä tavalla.

Tällä kertaa maljani täyttyi veturimiesten vuorokauden lakosta, jolloin he laittavat Venäjälle meneviä henkilöjunia lukuun ottamatta koko valtakunnan raideliikenteen seis. Miksi milloin mikäkin työtätekevien ryhmä saa milloin milläkin syyllä tehdä kiusaa minulle ja haitata elämääni?

Koska vetureita eivät omista veturinkuljettajat eikä niitä juuri ole heidän rahoillaan hankittu, niin mihin logiikkaan perustuu kieltäytyä tekemästä työtä mihin heidät on palkattu? Veturit on hankittu kaikkien junakyydin ynnä niillä kulkevien rahtien ja veronmaksajien rahoilla.

Jos minulla olisi veturi ja sitä ajaisi moisesta syystä työstä kieltäytyvä tyyppi, tulisi tempusta kenkää. Joko siitä paikasta suoraan tai mutkan kautta.

Veturit vaunuineen, kiskoineen ja asemineen omistaa aivan yksiselitteisesti Suomen kansa. Niiden käytöstä päättää omistajien edustajien valitsema hallitus, eivätkä veturimiehet. Jotka ovat nyt sitä mieltä, että he päättävät mitä minunkin omistamallani kalustolla tehdään. Ja kun näin ei tapahdu, he laittavat liikenteen seis.

Itse olen tehnyt kymmentä vuotta lukuun ottamatta koko työikäni palkkatyötä. Tuon reippaan kymmenen vuoden siivun olin kentällä ja elin ilman työtä. Jolloin silloinkaan ei juoma eikä silava loppunut pöydästä. Eikä työ. Ei koskaan, vaikka en päivääkään ole ollut lakossa. En mennyt vaikka tuntui joskus työpaikalla, että henki lähtee.

Olen uskonut ja uskon edelleen siihen, että työ eikä siitä palkka lopu koskaan tekemällä. Mutta monelta se loppuu nirsoilemalla, joista yksi ilmenemismuoto on olla tekemättä sitä milloin milläkin syyllä. Kuten esimerkiksi veturimiehet nyt. Tottakai ymmärrän myös riistokapitalistin olemassa olon. Joka veisi tuhkatkin pesästä ja tapetit seiniltä. Mutta nyt ei ole kyse siitä, vaan junamatkustajien edusta. Sen pitäisi olla tärkeintä. Mutta ei, sillä kyse on veturimiesten eduista kustannuksellani.

Joukkolakkovoiman käyttäminen varsinkin silloin, kun siihen ei meidän kaikkien kannalta ole kerta kaikkiaan perusteita, on syvältä sanonko mistä? Varsinkin, kun suurin kärsijä on täysin syytön kansalainen. Sitä paitsi kaikki, joilla on lakkotyökalu käytettävissä ovat etuoikeutettuja ja pitävät eriarvoistavasta, moneen lakiin kirjatusta etuoikeudestaan itsekkäästi kiinni.

Jos nyt kuitenkin päättäisin eläkeukkona mennä lakkoon, niin kuinka sen tekisin? Olisiko minulla tai kaltaisillani samat oikeudet? Ilmoittaisimmeko Kansaneläkelaitokselle tai eläkeyhtiö Ilmariselle, että kieltäydymme nostamasta eläkettä, jos siihen ei tule sitä tai tuota parannusta. Entä saisivatko eläkeläiset vaatimuksilleen tukilakkoon työttömät ja toimeentulotukien asiakkaat? Jotka ilmoittaisivat etteivät nosta toimeentulotukea ja työttömyysrahojaan niin kauan kuin eläkeläiset tulevat kuulluksi?

Sitä paitsi eläkeläisiä syrjitään muutenkin monin tavoin. Monella esimerkiksi on siksikin jatkuva kiire, kun kaikki on tehtävä omalla ajalla. Ei voi käydä työajalla edes parturissa tai R-kioskilla. Ei ole pekkaspäiviä, ei viikonloppuvapaita eikä kesä- eikä talvilomia.

Toisaalta viimeinkin löysin tämän päivän Hesarista työpaikkailmoituksen, jonka mukaan minullekin olisi eläkeläisduuni valmiina. Sillä ilmoituksessa sanotaan, että "kaikenikäisiä ja -kokoisia". Minunlaistani ei toista ole. Nyt joku liittää kätensä yhteen, katsoo ylös ja huokaisee: "Luojan kiitos".
Mutta mallinduuni olisi valmiina, kun vain ilmoittautuisin. Tai sitten tämäkin on huijausta. Jos menisin ilmoittautumaan, niin ehkä sanoisivat, että "juuri sinunlaistasi ei tarvita". Joten pitäköön lapionsa ja työnsä.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Myrsky teki tuhojaan Jokilaaksossakin

päivis: Eilinen ukkosmyrsky, joka pyyhkäisi meidänkin ylitsemme, jää varmasti ainakin joksikin aikaa historian kirjoihin. Vastaavaa en kyllä jaksa muistaa. Salamointia seuratessa ja pauketta kuunnellessa joutui hetken oikein ajattelemaan, että pitäisiköhän tässä pelätä.

No, myräkkä oli lopulta aika nopeasti ohi. Vaikka kovasti satoikin, vettä ei meillä varmaankaan tullut ihan niin paljon kuin ehkä jossain muualla. Tuhot, jotka nekään eivät olleet niin pahat kuin jossain muualla, ovat helposti korjattavissa. Tai minähän sitä en joudu tekemään. Yksi monirunkoinen pajupuu oli kaatunut taitavasti rusakoille varatun vapautusmökin päälle. Tuhoa ei ole vielä raivattu, mutta näyttää siltä, että mökki ja aitaus säilyivät ehjinä.

Rusakoiden luontoonpalautusmökki ja -aitaus saattoi selvitä pelkällä säikähdyksellä.
Jokilaaksoon tuodut rusakon poikaset on onneksi jo aikaisemmin vapautettu.
Uutiset ja sosiaalinen media ovat sen sijaan jakaneet tietoja monenmoisista tuhoista, joita poikkeuksellinen ukkosmyrsky sai aikaan. Paljon on kaatuneiden puiden alla mennyt rikki ja sähkötkin ovat tainneet monin paikoin olla poikki ainakin vähän aikaan. Koska sähköyhtiöt tiesivät tulevasta ja varautuivatkin siihen hyvin, katkokset ilmeisesti sen ansiosta jäivät lyhyiksi.

Meillä Myllykylän kuntopolulla, jota Jorma haluaa kutsuttavan luontopoluksi, saattaa sen sijaan sähkökatkos olla pitkänlainen. Kun kiersin lenkin Niilon kanssa, jotenkin aavistelin, että jonkinlaisia myrskytuhoja sen varrelta löytyy. Näin olikin. Suuri kuusi oli kaatunut (ja taisi kaataa siinä samalla mukanaan muutaman muunkin puun) ja repinyt samalla tolpista irti kuntopolun valojen sähköjohdon. Toisaalta, jos johto ei ole poikki, niin kuin näytti, saattavathan valot sinne syttyä taas pimeän tultua.

Ilmoitin kuitenkin vahingosta Tuusulan kuntaan, josta varmaan löytyy jollain juoksulla korjausporukka tällaistakin vikaa varten. Tai jos ei itseltä löydy, niin jostain kumminkin.

Vähän pienempikin puu oli kuntopolun poikki kaatunut. Sen raastoin Niilon ihmetellessä omin voimin polun sivuun.

lauantai 12. elokuuta 2017

Petangueta ja agilytykaneja

Oiva kuva kisan melskeistä on myös Mikasta,
joka ei sivuille päädy ilman vanhempien lupaa
jormas: Tänään päästiin ensi kerran kentälle petanque-harrastuksen parissa. Paikaksi olimme valinneet Hyrylän vanhan urheilukentän Puuilon takana, tenniskenttien vieressä. Kenttä on mitä parhain harrastuksen käynnistämiseen, sillä tietoon ei ole tullut, että kuulapeliä pelattaisiin missään päin Tuusulaa säännöllisesti.

Pelaajia oli neljä kappaletta, valioluokan porukkaa kaikki. Varsinkin ensikertalainen Mika, joka nuoresta iästään huolimatta osoitti heittomiehen otteita ja laittoi meille vanhoille konkareille yhdellä heittokierroksella jauhot suuhun.

Vakaa tavoite edelleen on, että saisimme pelin juurtumaan Tuusulaan. Mutta siihen tarvitaan muita mukaan, sillä 3-4 pelaajan voimin harrastus ei elä eikä kasva. Aina on myös muita menoja eikä peliharrastusta ole edes tarkoitettu kenenkään elämän tärkeimmäksi asiaksi. Seuraavan kerran kokoonnutaan samassa paikassa 19.8. kello 14. Tulkaa mukaan.

Kuvassa valmentaja perehdyttää pupua hyppäämisen saloihin.

Hauska yksityiskohta sinällään vähän käytetyllä kentällä oli, että samaan aikaan siellä harjoittelivat estejuoksijakanit tai mitä agilitypupuja lienivätkään ihmisvalmentajiensa ja omistajiensa johdolla.

Sitäkin touhua seurasin tovin, kun kaneja on kotonammekin ollut iät ja ajat. Sillä erotuksella, että pihakanejamme ei valjaisiin edes saa laitettua, koska ne vipottavat pitkin pihaa ja vähän kauempanakin villeinä ja vapaina.

perjantai 11. elokuuta 2017

Ensimmäistä kertaa Tuusulan Taiteiden yössä

päivis: Taiteiden yö on vanha idea. Jo Jyväskylässä aikoinaan järjestettiin Yläkaupungin yö -tapahtumia kesäisin. Kovinkin taiteen ympärille rakennettu kansanjuhla oli jossain määrin myös häiritsevän kostea. En tiedä, onko tapahtumaa enää, ja jos on, painottuuko se edelleen alkoholitarjonnan ympärille.

Helsinkiin muutettuani tiedostin, että sielläkin vietetään vuosittain Taiteiden yötä. Aluksi ajattelin, että sen idea on, kuten Jyväskylässä, houkutella ihmisiä juomaan, vaikka ohjelmaan kuuluukin monenlaista taiteisiin painottuvaa toritelttaa ja tilaisuutta. Välttelin koko hurlumheita, kunnes kerran eksyin joukkoon ja huomasin ohjelman olevan kaikkea muuta kuin sen kuvittelin olevan.

Helsingin Taiteiden yöstä jäi hyvä maku.

Tuusulan Taiteiden yö sijoittuu Hyrylään ja Tuusulanjärven itärannalle. Järvenpääkin taitaa saada osansa taidetarjonnasta. Ja Kellokoski ainakin.

Tuusulankin juhlinnan olen jättänyt väliin, koska koin niissä olevan rahastuksen makua. Lisäksi olen ollut liian laiska lähteäkseni edes katsomaan. Tänään kuulinkin, että tapahtuma-alueille ei aikaisemmin ole ollut pääsyä ilman Taiteiden yö -rannekkeen hankintaa. Toisin oli nyt. Jopa ilmainen bussi ajeli kuljettamassa juhlijoita Rantatien maisemiin ja sieltä pois.

Säiepaviljongin lavalla Susanna Haavisto ja Mari Kätkä.
Luultavasti lähes kaikki tapatumat olivat ilmaisia. Tosin joukossa oli ainakin Halosenniemessä järjestetty tilaisuus, jonne pääsi vain sadan euron arvoisen pääsymaksun maksamalla. Me vietimme Taiteiden yötä Hyrylän torilla, jossa lastenkonsertin jälkeen esiintyi Susanna Haavisto, jota säesti hanurilla Mari Kätkä. Moni Kätkän ja Haaviston esittämistä kappaleista taipui myös yhteislauluksi. Yhteislauluja kyllä ohjelmaan mukaan laulettiin pitkin iltaa vähän siellä sun täällä.
Hyrylän torilla näkee harvemmin tällaista ihmismäärää kuin nyt.
Meidän iltamme kruunasi munkkikahvit Taistelukoulun alueella pystytetyssä sotilaskotiteltassa. Sen jälkeen lähdimme kotiin, vaikka moni muu taisi vasta aloitella Taiteiden yötään.

torstai 10. elokuuta 2017

Ruusulankatu ja Sininauha

jormas: Päästäkseen kärryille mitä blogissani tarkoitan, pitää lukea ensin  linkin takana oleva juttu. Kysymys on nimittäin taas julkisuuteen päässeestä Sininauha-konsernin asumispalveluyksiköstä. Sinällään mielenkiintoinen yksityiskohta on, että milloin muulloin rikoksen käsittelyn yhteydessä on tapana keskittyä uutisoimaan ensisijaisesti taloyhtiöstä?

Jos kyseisen asuinyhteisön olemassa oloon haluaisi etsiä yhtä "syyllistä", niin se lienen minä. Toimin nimittäin kyseisen Sininauhasäätiön toimitusjohtajana, kun yksikkö esityksestäni päätettiin perustaa. Sitä valmisteltiin Helsingin kaupungin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa yhteistyössä reippaasti yli puoli vuosikymmentä. Vastasin myös sen toteutuksesta.

Sen sijaan, että työnimellä kulkeneesta Kujan-Katista tuli sisällöltään sellainen kuin sen nyt on, en ota vastuuta, vaikka olisin ehkä halunnutkin. Sillä siirryin Sininauhasäätiön bossin tehtävistä ennen yksikön valmistumista eläkkeelle. Uskallan kuitenkin edelleen olla sitä mieltä, että jos olisin ollut mukana tuottamassa ja luomassa yhteisöön elämisen sisältöjä sekä määrittämässä asumisen raameja, kyseinen asumispalvelukokonaisuus ei koskaan olisi muodostunut sellaiseksi kuin se nyt on.

Ja vaikka kuinka asiaa kääntelisi, on tosiasia, että ongelmia olisi enemmän, jos Ruusulankadulla kotinaan pitävät olisivat kadulla vailla mitään kattoa päänsä päällä. Olisiko siis jotain oleellista muuta edelleen tehtävissä? Oikealle kohderyhmälle väärät asumisen raamitukset ovat karhunpalvelus niille, jotka haluavat asukkaat muualle, vaikka heillä ei ole tarjota tilalle kuin katu tai Kauppatorin Kolera-allas.

Ruusulankatu ei ole kokonsakaan puolesta edes ainut Sininauha-konsernin asumispalvelukokonaisuudessa. Toinen saman kokoinen ja käytännössä samalla asukasrakenteella oleva on Vallilassa sijaitseva Pessi ja Illusia. Josta ensimmäinen ympäristön yhteydenotto tuli sen oltua valmis jo iät ja ajat. Alueen terveysaseman lääkäri nimittäin soitti ja esitti toivomuksen: "Kun ne teidän asiakkaat varaavat aikoja, niin olisiko sille jotain tehtävissä, että he myös tulisivat silloin vastaanotolle, kun lääkärille saakka tuleviakin olisi aivan riittämiin?" Ympäristön asukkaille Pessi & Illusia oli vain yksi asumiseen tarkoitettu kivitalo kivitalojen joukossa.

Mutta miten Mäkelänkadulla onnistuttiin aivan toisella lailla kuin Ruusulankadulla? Kysymys oli ja on ensi sijaisesti asumisen raameista. Siitä millä talon yhdessä luoduilla säännöillä asuminen onnistuu. Miten yhteisillä pelisäännöillä turvataan oma ja muiden asukkaiden häiriötön asuminen sekä otetaan ympäristö riittävästä huomioon.

Valitettavasti myös Pessi, kaltaiseni vanhan katujen kasvatin mielestä on mennyt turvattomampaan suuntaan. Jos jossakin, niin tässä olisi kokemusasiantuntijoiden kuulemisen paikka. Niiden, jotka ovat onnistuneet karistamaan asunnottomuutta aiheuttavan helvetinviitan harteiltaan ja niiden, joilla kyseinen viitta on yhä yllään tai ainakin kainalossa.

Minäpä kerron taas kerran vuosia Pessissä, mutta myös muissa vastaavissa yhteisöissä asuneena, mitä pitäisi tehdä. Siitäkin huolimatta, että viesti tulee edelleen väärässä kulmassa ja väärältä taholta sekä suunnalta. Sieltä missä koulunkäynnin sijaan maistuivat katu ja näkäräiset

Kun asukas aiheuttaa ensimmäisen kerran häiriötä, hän saa suullisen varoituksen. Kun asukas aiheuttaa toisen kerran häiriötä, hän saa kirjallisen varoituksen. Silloin myös kirjallisesti mainitaan, että jos vielä joudutaan puuttumaan samaan aiheeseen, aiheuttaa se huoneenvuokralain mukaisen vuokrasopimuksen välittömän purkamisen. Tai vaihtoehtoisesti uuden, asumisen turvaavan asumisen sopimuksen tekemisen. Yhdessä asukkaan kanssa tehtävän uuden sopimuksessa mainitaan, että sen ensisijainen tarkoitus on asumissuhteen päättymien sijaan asumisen turvaaminen sekä muiden asukkaiden ja ympäristön oikeuksien huomioiminen.

Uudessa sopimuksessa asukas voi edelleen tulla kotiinsa päihtyneenä, mutta päihteitä ei voi olla kassissa tai missään muuallakaan mukana eikä kotona. Jos asukkaan luokse on tulossa vieraita, heilläkään ei voi olla päihteitä eivätkä he voi olla päihtyneinä eikä edes nauttineina.

Miksi näin ei sitten tehdä? Ehkä siksi, että se vaatii vahvaa johtamista, entistä selkeämpää asumisen raamittamista, työntekijöiltä vankkaa osaamista sekä työpöytiensä takaa ohjeita antavien kirjanoppineiden kirjoista oppimansa uudelleen arviointia. Kirjanoppineilta  ja ehkä sen myötä vähän muiltakin näyttää unohtuneen, että Sininauhan myydessä kilpailutuksen kautta Helsingille tuettuja asumispalveluja, ohjaa toimintaa moni muukin kuin huoneenvuokralaki.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kaikki ovat jostain kotoisin

päivis: Tänään työpaikan kahvipöydässä puhuttiin vähän omista juurista ja siitäkin, miten joku aikaisempi kotiseutu ei tunnut enää houkuttelevalta. Tai toisaalta voisi olla kovinkin vetovoimainen paikka. Ainakin kaksi meistä työpaikan keittiön pöydän äärellä istuneista totesi, että Jyväskylään voisi hyvinkin muuttaa.

Tunnen isäni puolisten sukujuurieni vuoksi vetoa Itä-Suomeen. Uskon - tai uskottelen itselleni - että karjalaiset ovat mukavaa väkeä. Kouluaikainen kesä Kiteellä ainakin jäi lähtemättömästi mieleeni, enimmäkseen myönteisellä tavalla.

Jostain syystä rajantakainen Karjala tuntuu olevan vähän enemmän minua kuin Keski-Suomi, josta äitini suku ja kaikki läheisimmät sukulaisenikin ovat kotoisin. Parhaiten tuntemani sukulaiset ovat siis olleet ja ovat edelleen Jyväskylästä ja sen ympäristöstä.

Tiedossani olevat sukujuureni ovat idässä ja keskisessä Suomessa, mutta jännityksellä odotan nyt DNA-tutkimuksen etenemistä, jonka pitäisi antaa jonkinlaista osviittaa siitä, mikä todellinen etninen taustani on. Vai onko se sittenkin juuri niiltä alueilta, joilla tiedossa olevat esivanhempani ovat asustelleet.

DNA-tutkimusten kautta saadaan tietoa satojen ja kenties tuhansienkin vuosien takaisista esivanhemmista. Ei kuitenkaan henkilöinä, kuten perinteisessä sukututkimuksessa. Jollain ilveellä noita, lähinnä kai Yhdysvalloissa tehtäviä testejä voi silti hyödyntää niin, että yhtäkkiä löytyykin ihmisiä, joiden kanssa on olemassa jonkinlainen sukuyhteys.

Lähinnä suu ammollaan olen toistaiseksi seurannut Suomi DNA-projekti -facebook-sivustossa käytävää keskustelua. Jos tavanomainen sukututkimus on välillä kovin tarkkaa puuhaa, DNA-pohjaiseen tutkimukseen en keksi edes sopivaa sanaa, joka parhaiten kuvaisi sen ylivoimaiselta vaikuttavaa vaikeusastetta.

tiistai 8. elokuuta 2017

Sosiaalinen media on huippujuttu

jormas: Päästäkseen kärryille mistä tässä blogissa on kysymys tällä kertaa, on hyväksi lukea ensin keltaisen linkin takana oleva sähköisen lehden kirjoitus ensin: jossa päätoimittaja kysyy "Miten niin pakko?"

Osaltani kaikki alkoi siitä, kun Thaimaassa vaikuttavan lehden päätoimittaja kirjoitti, että hän luopuu toistaiseksi matkapuhelimen kuljettamisesta matkassaan. Totesin, että oma laitteeni ei ole matkapuhelin, vaan taskukokoinen tietokone, jota sanotaan mobiililaitteeksi. Ja jolla voi tehdä kaikkea sitä mitä mainittu päätoimittaja Gizmo (A. Juhana Keronen) puolen pöydän kokoisella tietokoneellaan. Kun luin rivien välistä, jota en harrasta, niin tätä ei toimittaja uskonut.

Mukavaa keskustelu on ollut siksi, että olemme todennäköisesti asiassa aivan tai lähes samaa mieltä. Keskustelua olisi luontevinta käydä kyseisen lehden palautesivulla, sillä sivujen mukaan kommentointi on mahdollista. Voi ollakin, mutta ei minulle. Kolme-neljä kertaa olen lehdeltä kommentointioikeuksia pyytänyt ja lähes yhtä monta kertaa olen vastaukseksi saanut, että "työn alla". Kun Gizmo vasta hiljan ilmoitti opettelevansa Facebookin käyttöä, selvisi ehkä minulle mikä on työn alla. Se ei kenties olekaan epäkunnossa oleva tai vajaa tekniikka, vaan sen opettelu. Mutta jos en aio pitää suutani kiinni tai kyniä penaalissa, on etsittävä mielipiteille Thaimaan Suomalainen -lehden kirjoituksista muut foorumit. Siksi teen ja jaan tämän blogin.

Kirjoituksessa päätoimittaja elvistelee hänelle tulevien puheluiden määrällä ja niiden sisällöillä avunpyyntöineen. Ja tarjoaa vaihtoehdoksi Pattaya Suomi-Seuraa, seurakunnan paimenta ja jotain diakoniasäätiötä, sillä hän "on itsenäinen yrittäjä, jonka aika maksaa". Tämä on ominaisuus, jota Gizmossa arvostan ja puolustan. Nimittäin Jomtien-Pattayan kulmilla ei ole montaa suomalaista, jotka omalla, siellä tehtävällä työllä leipänsä hankkivat. Kerosen mieltä, arkea sekä juhlaakin varjostavat avunpyytäjät ovat myös jotain sellaista mitä kadehdin. Minulta ei nimittäin koskaan ole liikaa pyydetty apua. Ei rahalla eikä ilman.

Päätoimittajan lompakko ei kuulemma kestä kantaa mukana aparaattia, jonka vuoksi pitäisi venyä vuositasolla 10 000 ilmaiseen työrupeamaan vuodessa. Itse säädän laitteeni käyttöä siinä olevilla säätimillä, jotka ovat myös puhelujen vastaanottamista varten. Soitot voi kääntää toiselle henkilölle tai nauhoitus- ja vastauspalveluun, soittajalle voi lähettää automaattisen tekstiviestin tai ääniviestin, puhelimen voi laittaa äänettömille tai peräti kokonaan kiinni. Vaihtoehtoja on lähes rajaton määrä. Sen sijaan jos puhelimen jättää kokonaan matkasta pois, ei sillä voi luonnollisesti soittaakaan. Eikä tehdä mitään muutakaan, jota yritin huonolla menestyksellä kertoa sen käyttäytymiseen hermostuneelle Keroselle.

Päivi Strandénin kanssa olemme kirjoittaneet kohta kuuden vuoden ajan joka päivä blogin päivässä. Niitä on siis pari tuhatta. Lähes kaikki on luettavissa tästä. Suurin yksittäinen lukijamäärä on ollut Päivin kirjoituksella thaimaalaisen ajokortin hankinnasta. Nämä kaikki kirjoituksemme ovat kaikkien vapaasti käytettävissä. Mukaan luettuna lehdet ja muut kaupalliset julkaisijat.

Thaimaan Suomalainen lehti ilakoi aikoinaan, kun sen kirjoitus saavutti lehden lukijamääräennätyksen. Joka oli hyvän jutun lisäksi sen ansiota, että jaoin sen monipuolisesti Facebookissa. Se oli silloin, kun lehden päätoimittaja ei osannut käyttää Facebookia. Gizmo kysyy myös onko järkevää raahata mukanaan aparaattia, jonka vuoksi jonkun pitäisi venyä 10 000 ilmaiseen työrupeamaan vuodessa. Minä taas kysyn onko kysyjä sitä kysyessään järkevä vai jonkun oluen tai driksun ottanut? Siitäkin tiedän jotain, sillä aikansa minun pakkoni oli kolpakko.

maanantai 7. elokuuta 2017

Ravintolapäivään valmistautuessa

päivis: Ravintolapäiviä on Suomessa vietetty keväästä 2011 alkaen. Seuraava ravintolapäivä toteutetaan 20.8. Silloin olemme Liisan kanssa valmistautuneet pistämään Hyrylän torille pystyyn oman vegaanisen telttaravintolamme. Kuppilamme aukeaa puoliltapäivin.

Olin juuri bongannut netistä nyhtökaurakeittoreseptin, kun keksin, että kohtahan vietetään taas ravintolapäivää. Jos joku ei tiedä, mikä se on, voin kertoa, että se on päivä, jolloin kuka tahansa voi perustaa päiväksi oman ravintolan. Silloin ympäri maailman ihmiset laittavat tarjolle kuka mitäkin syötävää.

Oma kokemukseni ravintolapäivistä rajoittuu pariin käyntiin tutussa yksityiskodissa, jossa syötiin hyväntekeväisyyden merkeissä lämmintä ruokaa ja jälkiruokaa kahvin kanssa. Kerran olen testannut Käpylän seurakunnan aasialaisia ravintolapäivän herkkuja. Toivon mukaan Hyrylän torille tulee paljon muitakin samalla asialla olevia ja tietysti paljon ravintolapäivästä innostuneita asiakkaita.

Meidän ravintolassamme tarjotaan vegaanista syötävää. On saaristolaisvaikutteista nyhtökaurakeittoa ja saman henkistä leipää tai sämpylöitä. Sämpylöiden muodosta ei vielä ole ihan varmuutta, sillä koeversiot eivät uunissa toimineet ihan niin kuin piti. Maku tosin on aivan super.


Jälkiruokana tai muuten vain nautittavaksi on telttaravintolassamme tarjolla kahvin tai teen kanssa muffinsseja, joiden erikoisuutena on muffinssin sisään leivottu Oreo-keksi. Oreo-keksit taas ovat makupaloja, joiden arvon jokainen tinkimätön vegaani tuntee ja tietää.

Vegaaniset herkkumme sopivat hyvin myös niille, jotka jostain muusta syystä eivät halua tai voi käyttää maitotuotteita. Eilen toteutimme koelounaan. Jälkiruoan lisäksi myös keitto ja leipä saivat kehut normaalisti sekaruokaa syöviltä eli sekaaneilta koemaistajiltamme.

Herkkujemme menekki on täysi arvoitus. Ihan hirveän suurta määrää ei oikein uskalla valmistaa, mutta minkään säälittävän pienen kattilankaan kanssa torille ei mielestäni ole asiaa. Sama koskee herkkumuffinssejamme. Niin pitkään myydään kuin syötävää riittää. Tai ainakin klo 17 saakka.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Usain Bolt, Mika Myllylä, Justin Gatlin ja Matti Nykänen

jormas: Joskus tulee tartuttua blogiaiheisiin, jotka alkuun tuntuvat kovin suurilta. Kuten tänään. Aiheesta innostuin, kun joku kirjoitti Faceen kommentin, että ei arvosta doping-Gatlinia. Se pysäytti ajattelemaan, kun Lontoon MM-kisojen yleisö buuasi Gatlinille. Kun Usain Bolt otti hänet kainaloonsa ja sanoi: "Onnea. Olet tehnyt tämän eteen paljon työtä. Et ansaitse näitä buuauksia." Justin purskahti itkuun.

Otsikon urheilijoilla on myös eroja. Puolet on kärynnyt dopingista ja puolet ei. On heillä yhteistäkin. Ehkä halu voittaa, halu olla lajissaan maailman paras, on yksi niistä. Voittamisen vimman lisäksi tarvitaan muutakin. Kurinalaisuutta ja ehkä annos narsismia lienevät oivia ominaisuuksia. Koska nykyään urheillaan myös työksi ja siitä tulee leipä itselle ja monelle muulle, on narsismin sukulaisuudella, halulla olla esillä ja palvottu oma sijansa.

Matti Nykäsen tunnen jollain lailla, Mika Myllylää en tuntenut lainkaan. Matin veli sanoi kerran minulle. että Matti ei halunnut muuta kuin hypätä. Ehkä ilman sitä Matti olisi ollut Jyväskylässä ensisuojan asukas. Toisaalta mikäpä siinä, sillä yösijan se tarjosi joskus Kari Tapiolle ja monelle muulle, jotka ovat luotuja kulkemaan.

Luulen, että Mattia veti mäkihyppyuransa alussa puoleensa vain ja ainoastaan ilmalennon mukana tullut jännitys. Näin ajattelen siksi, että vaikka en harrastanut mäkihyppyä, harrastin mäkien laskua. Siihen Hyrylän seudun hiekkakuopat antoivat Etelä-Suomessa ainutlaatuisen mahdollisuuden. En sano, että olin seudun paras, mutta varmasti kahjoin tai hulluin. Oli monia rinteitä, joista ei laskenut kukaan muu. Kun sellaisen laskun pysyi pystyssä, pienen mittapuun suosio ja ihailu kieltämättä imarteli.

Matin elämää olen pohtinut jonkun kerran myös hänen taustajoukoissaan. Siitä hän ei tiennyt mitään eikä taida tietää vieläkään. Yksi vaihe oli, kun Matti itse ja hänen läheisensä yrittivät saada alkoholinkäytön loppumaan tyystin tai vähintäänkin hallintaan. Matin elämää laulajana sen sijaan pohdin monesti Irwin Goodmanin kanssa, jonka kanssa kuljin kappaleen matkaa. Antti sanoi usein, että ymmärsi Mattia monellakin tavalla. Eikä vähiten siksi, että kumpikaan ei osannut laulaa. Irwin sanoi Matilla olevan vaikeampaa siksikin, että "se ei osaa tehdä hittejä".

Mutta takasin alun face-kommenttiin. Mika Myllylä on sellainen, jonka tarina on surullinen, mutta myös opettavainen, jos sen joku osaisi kertoa. Mika antoi urheilulle kaikkensa. Mutta tarinassa on muutakin, sillä hän oli tunnustava kristitty. Joka kiitti Jumalaa Usain Boltin lailla, kun oli voittanut kisan. Ehkä he kokivat rukouksensa tulleen kuulluksi. Mutta miten sen kokee kuolemansairas, joka yhtäaikaisesti rukoilee paranemista tai edes kivutonta päivää? Miten hän kokee Jumalan, joka antaa Boltille ja Myllylälle maallisen, kirkkaimman mitalin, maallista kunniaa ja maallista mammonaa, mutta toiselle ei edes kivutonta päivää?

Miltä mahtaa tuntua, kun Jumalaan uskovalle miehelle ei riitä ylhäältä mielestään saatu mainen glamour, vaan hän lähtee hakemaan lisäpotkua dopingin avulla? Kun tästä käry käy, pitäisikö tuntua vain ja ainoastaan siltä, että Luojani palautti vilpillisen urheilijan oikealle tielle? Kun tälle tielle jatkopoluksi tulee päihteet ja ennenaikainen kuolema, koen että ihminen, sellaisena kuin Luoja hänet loi, on yrittänyt parhaansa ja antanut kaikkensa. Tätä minä arvostan.

lauantai 5. elokuuta 2017

Leppoisa lauantaipäivä

päivis: Lauantai mennä hurahti sekalaisen puuhastelun merkeissä. Aamun lehtien lukuun oli vielä mukavasti aikaa ja sen päälle tietysti käytiin uimassakin. Uuden laiturin myötä aamu- ja muihinkin uinteihin on useimmiten liittynyt istuskelu laiturilla. Aika monena päivänä olemme tänä kesänä saaneet uimareissuillamme nähdä myös Jokilammella asustelevan harmaahaikaran. Niin tänäänkin. Istuskelulle ei ainakaan aamuisin ole kohta enää aikaa, kun loma vääjäämättä loppuu tähän.

Olen jo pitkän aikaa valmistautunut henkisesti 20.8. Hyrylän torilla pidettävään Ravintolapäivään. Perustamme sinne Liisan kanssa vegaanista syötävää tarjoavan ravintolan. Tänään otin mainosta varten kuvan ravintolamme toisesta kyltistä, jossa kerrotaan, mistä on kyse. Liisan on tehnyt suuren työn leipomuksia testatessaan. Minun vuoroni on keittää huomenna saaristolaissopasta koeversio.

Vieraitakin kävi tänään. Kulunut viikko on ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että meillä on käynyt paljon vieraita. Tämän päiväisiä vieraita varten paistoin aamulla mustikkapiirakan. Itse poimituista, melkein kesän ensimmäisistä mustikoista.

Hieman surullisina olemme seuranneet Mustista, toista pihakaniamme, jolta näyttää kaveri kadonneen. Ruskiksesta ei ole kahteen päivään minkäänlaista havaintoa. Yleensä kaneistamme Mustis on se, joka välillä katoaa omille reissuilleen.

Samaan aikaan iloksemme toinen vapautusoperaatioon osallistuneista rusakoista sen sijaan näyttää jäävän pihapiiriimme. Useammankin kerran päivässä se tulee aivan päätyikkunamme alle mutustamaan leikattua nurmikkoa.

Ainakaan vielä kanien ja rusakon välille ei ole syntynyt ystävyyssuhdetta. Sitä tietysti odotamme, ja varsinkin nyt, kun harmillisesti näyttää siltä, että Ruskikselle on tapahtunut jotain ikävää.

Illansuussa kävin vielä poimimassa puoli litraa mustikoita. Muutama vadelmakin oli jo kypsynyt. Aamulla syömme mustikoita riisipuuron kanssa. Keitin illalla puuron valmiiksi riisikeittimellä, jota en vähään aikaan olekaan käyttänyt. Luulen, ettei riisipuuroa tulisi keiteltyä ilman Thaimaasta tuomaamme keitintä. Niin helposti puuro palaa pohjaan tavallisessa kattilassa.

Muuten ilta sujui taas uinnin merkeissä ja hirveää, mutta laadukasta väkivaltaviihdettä katsellessa. Löysimme HBO Nordicilta joskus aikaisemminkin katselemamme Banshee-sarjan, johon on tullut uusia kausia. Sen vastapainoksi voi ennen nukkumaan menoa rauhoittua hetken aikaa vaikka Lontoon MM-kisoja katselemalla.

perjantai 4. elokuuta 2017

Näin kertoisin Tuusulasta aasialaisille turisteille, osa 3

jormas: Kerholla syötyämme suuntaamme Tuusulanjärven rantamaisemiin, jossa turistibussillinen aasialaisia viettää yönsä. Tähän käytämme kolmea valtakunnallisestikin huippuluokan hotellia. Yksi vaihtoehto on: https://www.gustavelund.fi/fi, toinen on: http://www.krapi.fi/ ja kolmas on: https://www.onnela.com/fi. Kerron, että yksikään valitsemanne vaihtoehto ei kuulu mihinkään ketjuun, vaan ensin mainitut ovat perhehotelleja ja Majatalo Onnelaa ylläpitää Sokeain Ystävät ry.

Jokainen hotelli vastaa iltaohjelmastanne ja jokaisessa on mahdollisuus rantasaunaan ja uimaan Tuusulanjärvessä. Oma erikoisuutensa on hotelli Krapin savusauna. Kerron, että Krapin ja Gustavelundin juuret juontavat 1500- ja 1600-luvuille saakka. Mielenkiintoinen on myös suunnilleen Suomen itsenäisyyden ikäisen Onnelan tarina.

Kun teille kerrotaan kussakin valitsemassanne paikassa sen historiasta, kannattaakin kuunnella tarkkaan, sillä ne kertovat myös ajasta, jolloin itsenäinen Suomi ei ollut kenelläkään edes unelmissa. Olette myös saaneet lyhyen esittelylehtisen Tuusulanjärven tarjonnasta. Niistä valitsemme aamulla, aamiaisen yhteydessä huomenna muutaman.
Huomenna joka tapauksessa kierretään Tuusulanjärvi bussillanne. Maakuntajärvemme rantoineen suorastaan pursuaa kulttuurihistoriaa, johon tutustumisessa menisi varmasti viikko. Järven ympäristö onkin Suomen kulttuurihistorian mekka. Kohteita on kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven kuolinmökistä hautapaikkaan sekä maailmankuulun säveltäjämme Jean Sibeliuksen kotiin Ainolaan. Joka sekin juomatehtaan lailla kuului entiseen Suur-Tuusulaan.

Säveltäjämestaristamme kiertää kansan suussa monta tarinaa. Yksi kertoo, että kun mestaria ei kuulunut kotiin ravintola Tornin useammankin illan istujaisista, oli Aino-vaimo soittanut hotelli Torniin kysyen, että koska tulet kotiin. Vastaukseksi hän oli saanut: "En tiedä, olen säveltäjä, en ennustaja." Hotelli ja ravintola Torni muuten liittyy Helsingin 1920-luvun pilvenpiirtäjähankkeisiin ja valmistui ennen kuin se oli saanut edes rakennuslupaa. Sitä käsiteltiinkin Suomen kaikki oikeusasteet läpi.

Tuusulaan kohdistuneen matkan päätämme toisella puolella olevaan Lassilan luomutilaan. Se on ollut saman suvun hallinnassa vuodesta 1697. Siellä on oiva mahdollisuus tutustua viljelemiseen ja tuotteisiin ilman keinotekoisia lannoitteita. Maistiaisiakin löytyy ehkä ostettavaksi asti ja kotiin tuliaisiksi.

Kerron, että  vaikka Tuusula ei ole varsinaista järviseutua olekaan, vesi on ollut kunnassa keskeisessä asemassa. Esillä on ollut, että Tuusulassa uimavetenä periaatteessa samaa vettä, jota käytetään edelleenkin juomavetenä, sadan kilometrin päästä lähtevä, miljoonan suomalaisen vesi kulkee jalkojemme alla maan uumenissa. Samasta vedestä osansa saa kunnassa oleva pienempi Rusutjärvi, joka vastaavasti laskee puroa, Vuohikkanojaa myöten Tuusulanjärveen. Voidaankin siis perustellusti sanoa, että myös Tuusulanjärvessä on Suomen toiseksi suurimman järven, Päijänteen vettä. Sieltä mistä Helsingin vesi saa alkunsa, on myös Salpausselkä. Sen hiekkaharjujen läpi suodattuvan veden sanotaan olevan maailman parasta, jonka makua ei tarvitse peitellä.

Toivon, että Tuusula jättäisi niin itsellemme kuin meillä kylässä käyville ulkomaalaisille kuvan puhtaasta luonnosta, ilmasta ja vedestä. Että huolehdimme rakkaudella siitä kaikesta, jota meillä on ja josta monessa maassa ei voida edes unelmoida.

torstai 3. elokuuta 2017

Tämän isommaksi ei juuri enää voi tulla

päivis: Olen joskus ennenkin kirjoittanut olleista ja menneistä ammattihaavesekoiluistani. Kutsuin niitä sekoiluiksi, koska joskus parikymppisenä pallo oli aika tavalla hukassa, kun olisi pitänyt keksiä, mikä olisi itselle mieluinen elämänura. Tai jos olenkin tiennyt, syystä tai toisesta sille elämänuralle eivät oppilaitoksen portit ole auenneet. Kenties sekoilua on ollut vielä myöhemminkin, koska kertaakaan en ole tainnut kokea tekeväni täsmälleen juuri sitä, mitä olen uskonut halunneeni tehdä.

Voi kyllä olla niin, että harva tietää ainakaan etukäteen, mitä varmasti haluaa työkseen tehdä. Siitä huolimatta, että jotkut itsevarmasti sanovat jo lapsena tienneensä, että haluavat vaikkapa lääkäreiksi tai opettajiksi. Tai taiteilijoiksi.

Joskus huomaan edelleen miettiväni, mikä minusta tulee isona. Siitäkin huolimatta, että olen jo sellainen ja syytä on alkaa keskittyä siihen, mitä teen, kun ihan kohta jään eläkkeelle. Tämän isommaksi ei kai tässä mielessä voi enää juuri tulla.

Totta puhuakseni enää en niin kauheasti elä työhön liittyvissä unelmissa. Lähinnä kai toiveissa on, että eläkevuosina voisi toisinaan tehdä jotain sellaista, josta saisi täydennystä tulevaan, kehnoakin kehnompaan eläkkeeseeni.

Täytyy kuitenkin myöntää, että on surullista havaita, ettei enää ole riittävästi ikää tekemään jotain sellaista, joka vaatisi ensin syvempää perehtymistä johonkin tekemisen aiheeseen ja tekemisen harjoittelua. Sellaista, jotta lopulta jossain vaiheessa voisi sanoa olevansa alan ammattilainen. Ikä ja ikääntymisen tuomat viat ja vaivat alkavat jossain kohtaa estää elinikäisen oppimisen toteuttamista.

Ihan uutta näkökulmaa ja piristystäkin näihin ajatuksiin toi kyllä eilinen uutinen, jonka mukaan kuningatar Elisabetin puoliso, prinssi Philip, jäi 96-vuotiaana eläkkeelle. Tosin hänkin on silti välillä aikeissa edustaa kuningattaren rinnalla.

Eihän tämä kuva tähän aiheeseen mitenkään liity. Tuli kuitenkin mieleen,
että valokuvaaminen on aika usein ollut ajatuksissani, kun olen miettinyt
toiveammattiasioitani. Ehkä valokuvaamiseen voisi nyt vielä "isonakin" innostua.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Näin kertoisin Tuusulasta aasialaisille turisteille, osa 2

jormas: Matkalla poimitaan Hyrylän Urheilukeskuskus, jossa kerron Tuusulan maineesta maankuuluna sorapitäjänä unohtamatta Hyrylän hävittäjiä ja niiden saaman nimen yhteyttä Helsingin ilmatorjuntarykmenttiin. Mainitsen, että lounastamme Hyrylän keskustassa, Ravintola Kerhon tiloissa. Venäläisten rakentama punatiilinen rakennus on aikoinaan toiminut myös Upseerikerhona ja ties minä ennen sotia ja niiden aikana. Sen pihassa kasvoi lähes vuosisadan ikäisia tammia, jotka on kaadettu tänä vuonna. Niistä tehdyt tammiset Tuusula-aiheiset muistot saatte Kerholla lounaan yhteydessä.

Urheilukeskuskuksessa olevissa hallitiloissa laadukkaan elokuvaesityksen avulla kerron mitä Tuusula on tehnyt monilla sora-alueillaan, joista Tuusula on maankuulu. Sillä soraa ja hiekkaa on tarvittu aina Tuusulantien rakentamisesta lähtien. Ja paljon ennen silloinkin, kun Suomi oli osa Ruotsia tai Venäjää. Eikä soran tai hiekan korvaavaa ainetta ole näköpiirissä edelleenkään. Ei Aasiassa eikä Suomessa.

Kerron alastonuimareiden ja auringonpalvojien suosiossa olleesta, nykyisin metsitetystä Orikorven hiekkakuopasta ja uimapaikasta Jäniksenlinnan kupeessa.
Kerron Häklin entistä sora-alueesta, joka on tällä hetkellä yksi kunnan suosituimmista uimarannoista.
En unohda Sulan aluetta, josta ensin hyödynnettiin kasvanut metsä, sitten hiekka ja jossa nykyisin on menestyvä, sadoille työpaikan tarjoava teollisuus ja kaupallinen alue.
Mainitsen myös Ruduksen/Stockmannin hiekanotto- ja entisen uimapaikan, joka on vähän aikaa sitten täytetty, mutta jonka jatkokäyttö on vielä avoin. Uimapaikkana se oli erityisesti hevosten ja koirien suosiossa.
Hyvänä esimerkkinä ympäristön huomioonottamisesta kerron Tuusulan Myllykylässä olevasta Senkkerimäen kiviainestehtaasta, joka on yksi alansa nykyaikaisimmista ja parhaiten ympäristönsä huomioonottavista. Suunnitelmissa on esimerkiksi laittaa kaikki murskaustoiminta maan alle muun muassa pöly- ja meluhaittojen eliminoimiseksi. Kiviainesta on tarkoitus kaivaa vielä syvemmältä kuin missä jo usein mainittu Päijänne-tunneli kulkee.

Kerron ympärillämme olevasta Urheilukeskuskuksesta ja sen tatjoamista vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksista. Jalkapallokentistä frisbee-golfin, tenniksestä yleisurheiluun sekä jäähalliin ja moneen muuhun urheilulajiin. Tuon esiin siellä olevan uimapaikan, joka on itse asiassa samaa pohjavettä kuin mistä suomalaiset ovat ammoisista ajoista lähtien ottaneet omat kaivovetensä. Oma kaivo kuuluikin ennen lähes jokaiseen suomalaiseen kotiin. Hyvin usein veden mainion laadun ovat taanneet soraharjut.

Kaiken kerrotun niputan yhteen kertomalla monipuolisesta hiekka- ja sora-alueiden hyödyntämisestä, josta Tuusulalla on todella pitkät perinteet ja paljon kokemusta. Kuinka Tuusulassa yksikään alue ei jää soranoton jälkeen käyttämättömäksi, vaan sitä hyödyntää ympärillä oleva ja elävä yhteiskunta monipuolisesti.

Viimein pääsemme Ravintola Kerholle lounastamaan. Jossa ravintoloitsija kertoo rakennuksen historiasta ja "Venäjänvallan" aikana rakennetusta varuskunnasta ortodoksipappiloineen. Unohtamatta mainita yhtä Suomen kauneimmista ortodoksikirkosta, joka sotien jälkeen purettiin. Mainitsematta ei jää, että tosin kupolien tilalla oli toisen maailmansodan aikaan ilmatorjuntatykit. Kupolikattoisena kirkosta on kuva ravintolan seinällä.

Kerron. että juuri lentokoneiden, hävittäjienkin ilmatorjunnasta lienee saanut nimensä Hyrylän hävittäjät, joiksi sanottiin esimerkiksi juuri käymästämme Hyrylän Urheilukeskuksesta hiekkaa Helsinginkin tarpeisiin ajaneet hiekka-autot. Tarina kertoo, että välillä kuljettajat seisoivat hiekka-autojensa ulkopuolella astinlaudoilla ja tervehtivät toisiaan. Kartanlukija ohjasi vierestä jalka kaasulla.

Piti käydä niin, että aasialaisten turistiopasta on kaksi blogillista, mutta toisin kävi, sillä emmehän ole päässeet vielä edes Rantatielle.

tiistai 1. elokuuta 2017

Vihattu jättipalsami pärjää huonosti nokkoselle

päivis: Tänä kesänä on taas pidetty lukuisia jättipalsamin tuhoamistalkoita. Sen lisäksi, että yksittäisiä ihmisiä on kannustettu, välillä tuntuu että lähes painostettu, kiskomaan jättipalsamit maasta. Siksi tuntuu hyvältä, kun lisäksemme on muitakin, jotka pitävät koko touhua lähinnä hullun hommana.


Ennemmin huolin jättipalsamin kuin nokkosen. Meillä Jokilaaksossa on molempia. Ainakaan vielä ei ole nähty sitä, että nokkonen olisi joutunut väistymään palsamin tieltä. Toki nokkonen on hyötykasvi, jota käytän ruoanlaitossa, mutta en yhtään surisi, vaikka ne täältä häviäisivät - tai edes vähenisivät. Mutta jättipalsamin valta-asemasta ei ole edelleenkään mitään näyttöä.

Joitakin vuosia sitten talkoiltiin kovastikin allergisia oireita aiheuttavan pujon hävittämiseksi. Tuo into on kadonnut jonnekin ja tilalle on tullut viha jättipalsamia kohtaan. Sanotaan, että yksi syy tähän on se, että palsami on helppo poistaa. Ei kylläkään meillä, jossa palsami tosiaan viihtyy hyvin nokkosten kanssa samoissa paikoissa.

Jättipalsami ja nokkonen viihtyvät meillä rinta rinnan. Jos tuosta tuhoaisi
palsamit, nokkonen saisi lisää kasvutilaa. Sitähän emme halua.
Jättipalsami on siis edelleen meidän erityissuojeluksessamme. Tiedostamme myös sen, että mehiläiset, kimalaiset ja ampiaiset arvostavat palsamin kukkia.

Muutama vuosi sitten halusin osoittaa, että jättipalsamia voi käyttää myös ruoanlaitossa. Tässä tapauksessa leivonnassa. Itse en tätä keksinyt, vaan luin siitä jostain lehdestä. Päätin leipoa piirakan. Kiskoin pihastamme neljä tai viisi palsamin vartta ja nypin niistä lehdet pois. Palsamin varren väitetään maistuvan pippurilta, mutta itse en siitä pippurin makua erottanut.

Toimin samalla tavalla kuin raparperin kanssa: pilkoin palasiksi ja laitoin kypsymään pieneen vesitilkkaan. Keittämisen aikana lisäsin vähän sokeria. Siinä kokkaustani maistellessa arvasin, että jotain meni pieleen. Luultavasti moni muukin asia meni pieleen, sillä palsamipiirakasta ei tullut oikein syötävää.

Myöhemmin löysimme ohjeen, jonka mukaan varret olisi pitänyt kuoria ja sen jälkeen ne olisi pitänyt pilkottuina kuullottaa pannulla. Esimerkiksi feta olisi ollut oiva kaveri palsamipiirakalle. Vaikka päätin tuolloin, että jatkan kokkauskokeilujani, en kuitenkaan tehnyt niin. Yksi kokeilu riitti vakuuttamaan, että palsamin kuorimistouhu on aivan liian vaivalloista.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Näin kertoisin Tuusulasta aasialaisille turisteille, osa 1

jormas: Jo monta vuotta on elämässäni vallinnut olotila, etten tee rahan vuoksi mitään. Joka luonnollisesti vaikuttaa siihen, etten myöskään juuri pohdi kuinka sitä ansaitsisin. Vaan pohdin jotain aivan muuta. Kuten esimerkiksi mitä näyttäisin ja kertoisin loistavalla kielitaidollani Tuusulaan tulevalle, bussilastilliselle aasialaisia turisteja.

Haluan kertoa heille puhtaasta luonnosta, yhtä puhtaasta vedestä, mutta myös hiekasta ja sorasta, josta Tuusulan Hyrylä on jo lopetetun varuskunnan lisäksi maankuulu. Mutta ennen kaikkea hiekasta siksi, että sitä tarvitsemme me kaikki ja että Tuusulalla on siitä paljon kokemukseen perustuvaa kerrottavaa. Kuka tarvitsee hiekkaa tiensä tai kotinsa alle, kuka betoniseen rakennukseen, kuka siltoihin ja kuka mihinkin. Suomessa sitä käytetään myös estämään lumisten ja jäisten teiden liukkautta talvisin.

Turistit hakisimme Helsingistä tai Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Ensimmäinen kohde on Mätäkivenmäen alla. Siellä pienen, vaatimattoman kivipaasin vieressä kertoisin, että tässä kääntyivät vuoden 1952 Helsingin olympialaisten maratoonarit ympäri. Mitalit matkalta jaettiin Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta neljäs sija meni teidän kulmille Aasiaan, tarkemmin Etelä-Koreaan.
Jonkun sanan sanoisin myös Tuusulantiestä. Että se ehkä valittiin maratoonarien ja kävelijöiden reitiksi siksi, että se on yksi Suomen ensimmäisistä Helsingistä lähteneistä, päällystetyistä väylistä. Päällysteen se sai 1930-luvulla, joka valettiin sementtisistä laatoista paikan päällä. Vieläkin, monen vuosikymmenen jälkeen siellä täällä pinnoitteessa näkyy kohdat, josta alkoi uusi, muutaman metrin mittainen laatta. Muistaisin myös mainita, että Tuusulanväylä on vanhin Etelä-Suomen pääkaupunkiin Hämeenlinnaan Helsingistä tehty tie. Se tehtiin joskus 1600-luvulla.

Seuraava pysähdyspaikka on Ruotsinkylän kupeessa olevat Metsäntutkimuslaitoksen metsät. Teemme pienen kävelykierroksen hienosti hoidetussa luonnossa, jossa kerron miten valtavan suuri merkitys Suomen metsillä on ilmaan ja sen puhtauteen muuallakin kuin vain meillä täällä villin Pohjolan perukoilla.

Sieltä jatkamme Tuusulantietä entisen Amer-Tupakan tupakkatehtaan pihaan, jossa kerron tehtaan historian lisäksi, että Suomi on maailmassa ensimmäisenä maana kirjannut lakiin tavoitteeksi tupakoinnin lopettamisen kokonaan. Sen aikainen tupakkatehtaan slogan oli: "Yes sir Boston".

Samalla piipahtaisimme katsomassa Amerin kohdalla olevaa muistolaattaa, joka kertoo siitä missä Suomen olympialaisten kävelijät kääntyivät ympäri ja suuntasivat takaisin 25 kilometrin päässä olevaa Helsinkiä. Kerron, että Aasian maihin ei tästä kisasta mainittavaa menestystä tullut, mutta kertomisen arvoista on, että italialainen voittaja taivalsi koko matkan kampa shortsiensa taskussa. Sillä hän kampasi hiuksensa ennen Olympiastadionille tuloaan. Tuumaisin ääneen. että ehkä se oli osa italialaisen miehen hurmaavaa ja kieltämättä charmikasta olemusta. Hyvää mainosta Italialle se oli joka tapauksessa.

Seuraavaksi suuntaamme Keravalle, jonka kerron olevan entistä Tuusulaa Korson, Savion, Järvenpään ja monen muun pienen eteläsuomalaisen radanvarsikylän tai kaupungin lailla.

Keravalla tutustumme Sinebrychoffin juomatehtaaseen, jossa valmistetaan esimerkiksi kaikki Suomessa myytävät Coca Cola Companyn juomat. Kerron, että Coca Cola liittyy jo esillä olleisiin olympialaisiin niinkin, että juuri siellä amerikkalainen juomanvalmistaja tutustutti suomalaiset juomaan lahjoittamalla kisoihin yli 700 000 pulloa Coca Colaa.
Kerron myös, että kansan suussa kulkevan tarinan mukaan silloinen kaupunginjohtaja Pekka Kettunen oli iltaoluella ollessaan oivaltanut, että lähes koko pääkaupunkiseudun veden tuoma Päijänne-tunneli kulkee lähes sadan metrin syvyydessä hänen jalkojensa alla. Hän oivalsi, että jos joku tarvitsee melkoiset määrät puhdasta vettä, niin se on juomatehdas. Sitä hänellä oli tarjota yli sadan kilometrin mittaisen ja halkaisijaltaan kahden metrin putken täydeltä. Niinpä hän suomalaisen sanonnan mukaan luonnosteli tupakka-askin kanteen tarjouksen juomajätille. Että minulla on tarjota teille moottoritie ja junarata, määrättömästi erittäin korkealaatuista juomavettä sekä juomatehtaalle oiva tontti. Näin sanotaan syntyneen tehtaan, joka sijaitsee siis entisessä Suur-Tuusulassa.

Kerron turisteille, että samainen Päijänne-tunneli on laatuaan maailman pisin, joka kulkee myös nykyisen Tuusulan maan alla. Aiheeseen palaamme uudelleen tuonnempana jahka, pääsemme takaisin Tuusulaan. Siitä lisää seuraavalla kerralla.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Lomapäivät alkavat olla vähissä

päivis: Tänä kesänä onkin ollut monta lomaviikkoa, sillä kaikki lomat on pidettävä ennen eläkkeelle jäämistä. Viimeinen viikko seitsemästä lomaviikosta on maanantaina alkamassa. Syyskuun loppuun jää vielä yksi viikko ja muutama päivä vielä elokuussakin pidettäväksi. Ei voi valittaa.

Jotain etukäteen suunnittelematontakin on
tullut tehtyä lomaviikkojen aikana.
Tällaisen ständin virittelin ja maalasin. Se
liittyy suunnitelmaan osallistua ravintola-
päivään elokuussa. Ständiin ripustetaan
mainos myytävästä ruoasta.
Kuten kai useimmilla ihmisillä, minullakin oli ennen lomaa muutamia asioita mielessä, joita olin ajatellut tehdä. Taitaa kuitenkin jäädä sillan kaiteiden pesu ja Merikonttikodin päätyikkunan huonolla maalilla maalatun kehyksen uudelleen maalaus tekemättä. Ei vain ole iskenyt inspiraatio.

Asioiden priorisointi on usein kova sana, ja kannatettava. Turhaan joutuu tuskailemaan, muulloinkin kuin lomalla, kun on tekemättömiä töitä. Monesti ne ovat vielä kaiken lisäksi aika vähän aikaa vieviä, mutta jäävät tekemättä, kun asiaan ei vain tule tartuttua. On palkitsevaa, kun saa jonkun kauan vaivanneen työn tehtyä.

En suoraan sanoen edes tiedä, mihin kaikkeen edellisen kuuden viikon päivät ovat huventuneet. Matkailtukaan ei ole ihan hirveästi. Enkä ole juuri lueskellutkaan, kuten lomalla kuuluu tehdä. Ehkä ei vain ole ollut mieleistä luettavaa.

Perjantaina kävin Hyrylän kirjastossa palauttamassa rajan takaiseen Jääskeen liittyvän kirjan, jossa lopulta ei ollut juuri mitään kiinnostavaa. Joku maininta siellä oli Strandéneista, mutta ei mitään uutta tietoa kuitenkaan. Tulipahan kokeiltua kaukolainaamisen mahdollisuutta pitkästä aikaa. Kyseinen kirja kun löytyi vain Imatran ja Lappeenrannan kirjastoista. Tämä tuli Imatralta seitsemällä eurolla.

Tuolla samalla kirjastokäynnillä keksin kuitenkin lainata Kyllikki Villan päiväkirjoihin liittyvän, hänen tyttärensä Saaran toimittaman kirjan. Sepä sitten onkin niin kiinnostava, että en melkein malttaisi laskea sitä käsistäni.

Olen ihastunut nyt jo edesmenneen Kyllikki Villan teksteihin. Tai ehkä tarkemmin sanottuna tarinoihin reissuista, joita hän teki pääasiassa erilaisilla rahtilaivoilla matkustaen. Villa yhdisti mielenkiintoisella tavalla työn ja huvin. Harmikseni lainasin ostamani Vanhan rouvan lokikirjansa tuttavalle, joka ei pyynnöstäni huolimatta ole palauttanut kirjaa. Voisin nimittäin lukea sen vielä kerran uudelleen. Olen sen sortin lukija. Jos oikein mieluinen kirja osuu käteen, saatan lukea sen uudelleen. Joitakin kirjoja olen varmaan lukenut kolmeenkin kertaan.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Ravintola Helmi, viihdepäällikkö Poju ja osaomistuskoira Niilo

jormas: Ravintola Helmi on viihtyisä Suomi-Ravintola, joka sijaitsee Thaimaassa, Jomtien ytimessä pääkadun varrella ja rannan läheisyydessä. Paikka on pärjännyt myös matkoja myyvien nettifirmojen vertailuissa.

Ravintolasta saa Suomi-ruokia, maukkaita pihviannoksia, erinomaisia hot wingsejä. Ja kun jano yllättää, sieltä saa myös kylmiä/kuumia drinksuja sekä aitoa Hartwallin lonkeroa. Annoksia, mitä ne milloinkin lienevätkään, on myös mahdollista saada mukaan.

Ravintolassa näkyy televisiosta Suomi-kanavat, lisäksi on laaja Suomi-karaoke kappalelista, loistava äänentoisto ja iso screeni. Siellä järjestetään erilaisia teema-iltoja kuten bingo, visa-illat, toivemusa-illat yms. Mahdollista on järjestää syntymäpäiväjuhlia sekä yksityistilaisuuksia omalla porukalla private-tilassa, jonne on mahdollista saada myös karaoke.

Poju, ravintola Helmen viihdepäällikkö
Kuppilaa isännöi ja emännöi oiva isäntä Petri Repo vaimonsa ja Poju-koiransa kanssa. Poju toimii myös ravintolan viihdyttäjänä. Isäntä on tullut minulle tutuksi Jomtienilla. Tutustuttuamme huomasimme meillä olevan enemmänkin yhteistä tartuntapintaa Manne TV:n Santerista ravintola Kaiffarin Kaj Mannerheimoon. Kelpo kavereita kaikki. Mukavaa ja arvokasta on, että Petri tukee myös Thamaassa koirien parissa tehtävää vapaaehtoistyötä

Ensi kautena ja tietty sen jälkeenkin Ravintola Helmi löytyy puolet suurempana 100 metriä lähempänä rantaa. Ja silloin tietysti palveluiltaankin entistä monipuolisempana. Mutta entinen Helmikään Petrin kuppilana ei lakkaa olemasta. Suomalainen, Thaimaata henkivä viidakkorumpuni nimittäin kertoo, että entiseen paikkaan tulee "Peten pizzeria". Pizzamestan nimen tempaisin hatusta, mutta hyvä näin, sillä suomalaishengessä palveluja tarjoavia yrityksiä on tuskin koskaan liikaa.

Osaomistuskoira ja poikamies Niilo
Tänään olin päiviksen kanssa tutustumassa Hyrylässä ensimmäistä päivää auki olleeseen jättikirppikseen ja vähän muuhunkin. Siitä tietoa löytyy tästä. Joka tapauksessa syrjäkorvalla kuulimme, kun vieressä keskusteltiin, että koira on Thaimaasta ja ensimmäistä kertaa Suomessa. Ja kun katsoimme, kysyi päivis, että ei kai vaan koira ole Poju? Kyllä vain, ravintola Helmen viihdepäällikköhän siinä oli "vieraan talutuksessa" koko persoonansa voimalla.

Meidän osaomistuskoira Niilo oli sangen innoissaan uudesta thaimaalaisesta ystävästään. Jopa siihen malliin, että alkoi ilmetä tarvetta ratkaista kuka näyttää koiramaailmassa kaapinpaikkaa Suomessa. Thaimaalainen mamukoira vai tuhansien tarinoiden tallinnalaisen katukoiran jälkeläinen.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Kesäinen heinäkuun loppu

päivis: Kesäisiä säitä näyttäisi jatkuvan vielä useammankin päivän ajan. Ennusteiden mukaan päivälämmöt ovat vähän yli 20 asteen tuntumassa. Äsken televisiossa meteorologi kyllä käytti sanontaa, että "hätyytellään hellerajaa". Se tosin taitaa tapahtua jossain muualla kuin meillä etelässä. Ja ihan pelkkiä sadepäiviäkään ei ilmeisesti ole luvassa. On siis juuri sellaisia säitä kuin Suomen kesältä sopii odottaakin.

Viimein viime yökin oli suhteellisen lämmin. Näin oletan, sillä aamulla ilma oli varmaan jossain 15 asteen paikkeilla. Pari yötä olemme nukkuneet Matkakodissa ilman, että patteri on ollut päällä. En tiedä, miten teltoissa yöpyvät tarkenevat. Samaa muistan miettineeni viime kesänä, kun silloinkin enimmäkseen nukuimme Matkakodissa ja patteri piti öisin laittaa päälle.

Mustikat eivät ole vieläkään alkaneet kunnolla kypsyä. Lämpimimpinä kesinä olisin jo kerännyt monena päivänä mustikoita aamujogurttiin. Nyt olen pari kertaa käynyt silmäilemässä vakiomustikkapaikkaani laihoin tuloksin. Tosin kasvihuoneen seinustalla hoitamaton mansikkapenkki antaa aina muutaman kypsän marjan. Huomiselle niitä ei montaa ollut, sillä eilen illalla kävin aamupuuroon poimimassa kaikki vähänkin syötäväksi kypsyneet marjat.

Jokilampien vesi ei sekään ole vielä ollut kovin kesäinen. Lammessa ei uimassa käydessä tee mieli jäädä lilluttelemaan veteen. Jostain syystä Laukaassa vesi oli lämpimämpää kuin täällä etelämmässä.

Ehkä yksi tämän kesän (tai varmaan muinakin vuodenaikoina) lähes päivittäinen asia ovat olleet tuulet. Kun tuulee, se tuntuu aina olevan kova. Usein kyllä voimme Jokilammen laiturilla katsella tyyntä vettä. Lammen vesi tosin ei lainehdikaan samalla tavalla kuin järvi tai meri.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Tekemätöntä tehtäväksi uudella tavalla

jormas: Espoon kaupunki ja Omnia ovat mukana kesäkuusta joulukuuhun kestävässä kokeilussa, jossa vastavalmistuneille ja työtä etsiville nuorille tarjotaan pieniä työtehtäviä, joihin vakituisilla työntekijöillä ei välttämättä ole aikaa. 

Keikat vaihtelevat kahdesta kuuteen tuntiin. Tarkoituksena on antaa nuorille valmiuksia työelämään, sillä pätkätöitäkin voi olla monesti hankala löytää ilman aiempaa työkokemusta. Samalla nuorelle tarjoutuu mahdollisuus kokeilla pienellä kynnyksellä erilaisia töitä, eikä tarvitse esimerkiksi leikata ruohoa kuutta viikkoa putkeen.

Kokeilussa työnantajan ja työntekijän välikätenä toimii Work Pilots -yritys, jonka mobiilisovelluksen kautta nuori voi hakea pätkätyökeikkoja. Työkeikan voi ilmoittaa mikä tahansa yritys tai kotitalous.

Keikkatyöntekijän palkkaava yritys maksaa palvelulle yhdestä työtunnista 16 euroa, josta työntekijälle jää ennen veroja 10 euroa tunnissa. Työntekijä toimittaa tilinumeronsa, henkilötunnuksensa ja verokorttinsa palveluun, jonka jälkeen rekrytointi etenee ilman erillistä paperisotaa. Työnantaja voi tarkastella palvelun kautta, millaista palautetta työntekijä on saanut aiemmista työkeikoistaan.

Viime vuonna avattu palvelu toimii tällä hetkellä Suomessa 20 kaupungissa ja sillä on yli 10 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Vaikka palvelua on markkinoitu ensi kädessä nuorille ja työttömille, yläikärajaa ei ole. Palvelu sopii hyvin myös eläkeläisille, joilla on pieni eläke ja virtaa tehdä lyhyitä työtehtäviä.

Eläkeläisille ja heidät palkkaaville yrityksille Tuusula voisi toimia oivana pilottina. Päin vastoin kuin nuorten kohdalla, jotka tarvitseva työkokemusta, pitkä työuran tehneillä ajatus kääntyisi määrätyllä lailla päin vastoin. Yritys saisi käyttöönsä kokemusta ja kenties oivia, vuosikymmenten aikana hioutuneita työkäytäntöjä. Eläkeläinen saisi kaipaamaansa lisätuloa ja arkeensa sisältöä, jossa voisi jakaa osaamistaan sekä kokea olevansa hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. Kyseessä olisi eräänlainen käänteinen mentorointi.

Tuusulassa ajetaan sisään uutta hallintomallia, jonka ydin on pormestari ja kaksi "apulaispormestaria". Olisiko tässä eväitä kolmannen sektorin toimijoiden, yhdistysten, eläkeläisjärjestöjen, yritysten, yksityisten palvelua tarvitsevien kuntalaisten ja kunnan väliselle uudelle yhteistyölle, joka antaisi jotain merkittävää myös valtakunnan tasolle?

Elämä on opettanut, että sellaiset hankkeet, joissa ei ole häviäviä osapuolia, menestyvät parhaiten. Olisiko tästä sellaiseksi?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Onko Viro vegaaninen?

päivis: Suomessa vegaaninen ruokavalio on kovasti nostanut päätään. Ainakin näin minusta tuntuu. Tietysti voi olla kyse siitä, että olen vain itse kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota. Totta kuitenkin lienee, että esimerkiksi vegaanisten ravintoloiden määrä on varsinkin eteläisessä Suomessa lisääntynyt.

Bliss on hauskasti sisustettu
paikka, jossa tehdään muutakin
kuin syödään.
Ehkä hieman yllättävää on, että myös Virossa, tai ainakin Tallinnassa, näyttää olevan meneillään samanlainen boomi. Jos ei olla ihan vegaaneja, niin kasvissyöjiä kuitenkin. Tallinnassa ei enää tarvitse hakemalla hakea kasvissyöjälle sopivaa ruokapaikkaa. Helpotusta on oletettavasti tullut myös vegaanien eli kaikesta eläinperäisestä ruoasta kieltäytyvien elämään.

Minulla oli tällä Tallinnan-matkalla kaksi tavoitetta. Piti päästä näkemään kevätkesästä rautatieaseman taakse avattu uusi Balti Jaama -tori ja käydä syömässä päivittäin noin sata erilaista vegaanista ruokaa tarjoavassa ravintola Blississä. Torille olisi voinut mennä jalkaisinkin, mutta Mustamäentien varteen Blissille päästäkseen olisi tarvittu vähintään bussia. Siksi oli hyvä, että matkailimme Vespalla.

Balti Jaama Turgi on näkemisen arvoinen paikka. Se sopii myös nälkäisille vegaaneille, sillä kauppahallimaisessa, useammassa kerroksessa olevalla torilla on ainakin yksi vegaaniravintola (pieni tosin) ja toinenkin kehuu tarjoavansa normiruoan lisäksi vegaanista syötävää.

Tavanomaisten tori- ja kauppahallituotteiden lisäksi Balti Jaamalta löytyy myös ruohonjuurimainen liike. Siellä kiinnitin huomiota irtomyytäviin pesuaineisiin. Meillä se ei enää onnistu, sillä Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on kieltänyt tämän turhaa muovin käyttöä vähentävän tavan hankkia tiski- ja muita pesuaineita. Jospa jatkossa kaljakärryjen vetäjien lisäksi kärryjen kanssa eteläisestä ulkomaankaupungista palailevat myös ympäristöstä huolehtivat ihmiset.


Torin yläkerrasta muun muassa käsityö- ja antiikkiliikkeiden joukosta löytyy
kirpputorikin. Ihan ensi silmäyksellä sitä ei kirppariksi huomannutkaan.
Ja mitäpä muuta löysinkään Tallinnasta? Löysin verkkokassin. Niitä myi yksi kauppahallin vihannesmyyjistä 2,5 euron hinnalla.

Edellisen vastaavanlaisen, pieneen tilaan mahtuvan ostoskassin ostin Tallinnasta joskus 1980-luvun alussa. Se on vieläkin ehjä, kovasta käytöstä huolimatta, mutta niin hyvässä tallessa, etten ole sitä vähään aikaan nähnyt. Entisen Neuvostoliiton aikana näitä kasseja kutsuttiin jos jotain sattuisi löytymään -kasseiksi. Verkkokassissa on ainoastaan yksi ongelma. Jos siihen pakkaa vaikka pienen hammastahnatuubin, se luiskahtaa läpi liian suuresta verkon aukosta.

Torin vegaanista ruokatarjontaa ei tänään tullut testattua, sillä olimme päättäneet syödä paluumatkalla laivan buffetissa. Aika hienolta tuntui, kun sielläkin oli tarjolla monenlaisia kasvisruokia. Ehkä osa oli vegaanistakin.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Pirita Beach Apartments

jormas: Eilen tosiaan karautettiin rapakon taakse Tallinnaan skootterilla. Sen vienti suuntaansa on edullista ja lienee parin kympin paikkeilla. Hinnalla saa helppoutta, kun ei ole ramppi- eikä muitakaan kävelyjä laivaan eikä pois. Sen kuin ajaa lautalle ja sieltä suoraan vaikka aivan Piritan loistavan uimarannan keskellä olevan hotellin pihaan.
Kelitkin suosivat, joten mikä oli pulahtaessa ilta-auringon laskiessa hienohiekkaisen rannan Suomenlahteen.

Kun aamusta käytimme vain alle pari tuntia merimatkaan, jäi päivään aikaa moneen muuhunkin. Osan käytimme shoppailuun, joka ei meillä tarkoita ollenkaan aina minkään ostamista. Kunhan katselemme kaikkea tarpeetonta. Nyt kuitenkin haaviin jäi kolmet, bambusta tehdyt alushousut. Ja sitten käsityönä tekemääni, Jokilaakson Merikonttikotimme unisiepparin verkkoon tarttui ensimmäinen paha uni. Pienen pieni valkoinen lintu, joka lentäessään kantoi sirppiä ja vasaraa.
Syömässä kävimme Tallinnassa. Missäpä muualla kuin merikontista tehdystä ravintolassa. Kanan siipiä ja ranskalaisia sekä puoli litraa Fantaa. Terveellistä ja luontoystävällistä siis.

Blogitekstini jää mittapuuni mukaan lyhyen läntäksi, sillä mukana reissussa ei ole tällä kertaa tietokonetta lainkaan. Vaan kämmeneen mahtuva älylaite , jolla voi soittaa ja johon ei kuitenkaan juuri puheluja tule.

Paitsi eilen, kun Tuusulan apulaispormestari soitti, että mitäpä, jos hän pistäytyisi Jokilaaksossa, jos kaivettasiin pari aikoinaan esittämääni ideaa naftaliinista. Toinen liittyy merikonttikoteihin ja toinen työllistämiseen ja ympäristön fiksaamiseen. Niistä kerron joskus lisää.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Viimeinkin sää suosii Tallinnan-reissua

päivis: Kyllä se on nyt todeksi todettu, että kesän säät ovat olleet kehnot. Pitkästä lomastani huolimatta millään ei ole löytynyt kolmea lämmintä ja sateetonta päivää, jotta olisimme voineet mennä Vespalla Tallinnaan. Mutta nyt tärppäsi. Laivaliput ja hotelli on viimein voitu varata.

Olemme kerran aikaisemminkin olleet Vespalla Tallinnassa. Myös polkupyörillä olemme siellä käyneet. Kaksipyöräinen, niin kuin autokin, antaa mahdollisuuden pyöriä vähän laajemmalla alueella kuin vain Vanhassa kaupungissa ja sen laitamilla. Tosin kaupungissa voi helposti kulkea esimerkiksi ratikalla. Joskus ennen taksia käyttivät Tallinnassa nekin, jotka kotimaassa eivät sellaisen kyytiin raaskineet kuin hätätilassa hypätä. En tiedä, käyttävätkö edelleenkin.

No ei ole paha taksin hinta vieläkään: 40 senttiä kilometri. Ainakin
jos tämän pirssin kyytiin hyppää.
Vespalla meno liittyy haja-asutusalueella asumisen vaikeuteen. Kun aiemmin asuimme Helsingissä Mäkelänkadulla, Tallinnaan saattoi lähteä vaikka täysin spontaanisti. Nyt pitää ensin miettiä, miten täältä pääsisi satamaan ja laivalle ilman, että pitää tilata taksi tai on kinuttava joku tuttu heittämään tai on jätettävä auto kalliiseen satamaparkkiin. Bussi ei täältä lähtiessä ole vaihtoehto. Ei varsinkaan aamulla.

Mutta onneksi on Vespa.

Tallinnassa oma ajoneuvo pitää tietysti myös pysäköidä johonkin. Keskustan hotelleista harvalla näyttää olevan parkkipaikkoja. Joskus olemme kyllä onnistuneet pysäköimään auton ilmaiseksi Viru-hotellin nimetyille paikoille, mutta sitä mahdollisuutta ei ilmeisesti enää ole. Mutta Tallinnassa onneksi löytyy mukavia hotelleja vähän keskustan ulkopuoleltakin. Niissä on pihaa ja tilaa pysäköidä.