Astetta sosiaalisempi Thaimaa

päivis: Olen monesti todennut, että Thaimaassa elämämme on sosiaalisempaa kuin Suomessa. Tuttuihin törmää useammin kuin koti-Suomessa. Näin näyttää olevan edelleen.

Jo Bangkokin kentällä tapasimme tutun Jyväskylästä ja lentokenttäbussia odotellessamme seuraamme liittyi toinenkin suomalainen, jota tosin ainakaan minä en tuntenut entuudestaan. Ja kun lavataksimme kaarsi Seven Seasin etupihalle, vastassa oli monta nauravaista ja tuttua naamaa. Näiden ensimmäisten päivien aikana useampikin talon palveluksessa oleva ihminen on tullut tervehtimään, kuka kättelemällä, joku halaamalla tai muuten vain moikkailemalla.

Edellisillä kerroilla tulimme vähintään hyvän päivän tutuiksi muutaman kazakstanilaisen ja venäläisen, yhden kiinalaisenkin asukkaan kanssa. Heitä ei ole nyt näkynyt, mutta oletettavasti hekin tänne pikapuoliin ilmestyvät.

Kun ensimmäisenä päivänä menimme lähellä sijaitsevaan thaimaalaisravintolaan syömään, siellä istui tietenkin tuttu suomalainen, joka käy kyseisessä paikassa kai lähes päivittäin. Jaanaksi kutsumamme ravintolan hinta-laatusuhde onkin erinomainen.

Kun toisena päivänä kävelimme Jomtienin rantakatua pitkin mennäksemme pankkiin ja rahaa vaihtamaan, eteemme pyrähti pyörällään Paavo. Kertoi bonganneensa meidät kadun toiselta puolelta ja tietysti tavan mukaan halusi tulla moikkaamaan.

Pankkireissulla kävelimme myös tutun suomalaisravintolan ohi. Oletuksemme oli oikea: terassilla istui jokunen vanha tuttu. Ja kun vielä piti katsastaa ravintola Helmen uusi sijainti Jomtienin keskustassa, siellä tapasimme lisää tuttuja, muun muassa Suomessakin viime kesänä käyneen Poju-koiran.

Eikä tarvinnut kuin kävellä Kiss-nimiseen ravintolaan syömään, kun taas oli vastassa vanhoja tuttuja. Olen aina uskonutkin, että kyseisen ravintolan henkilökunta on pannut merkille mieltymyksemme heidän kananmunasalaattiinsa. Nyt viimein yksi hauskimmista vanhan kaartin tarjoilijoista totesi asian ääneen. Mitäpä siihen osasi muuta kommentoida kuin että salaatti vain sattuu olemaan niin hyvää. Siihen olisi tietysti voinut vielä lisätä, että maun lisäksi se on sopivan kevyttä syötävää, kun Thaimaassa ollessamme annamme sillekin asialle suuremman painon kuin kotimaassa.

En tiedä, muistiko Poju meidät, mutta kovin tunnumme olevan ainakin monen Seven Seasin kulmilla asustelevan koiran muistissa. Osa niistä jopa tuli juosten vastaan, kun näki meidät. Ei ehkä kuitenkaan meidän takiamme. Luultavasti yhteys meiltä saataviin makupaloihin oli muistia ylläpitävä voima.

Olemme joskus miettineet, miksi niin monet thaimaalaisetkin, joiden kanssa olemme olleet tekemisissä, pitävät meitä aina tavatessa vanhoina tuttuina. Uskon, että siihen on ainakin kaksi syytä. Toinen on kai se, että Jormaa ei hänen hieman poikkeavan habituksensa vuoksi voi ihan helpolla unohtaa. Toinen puolestaan liittyy varmaan siihen, että emme pyri pitämään mitenkään matalaa profiilia, kun tapaamme uusia ihmisiä. Koiratermiä käyttäen, meillä on tassu usein pystyssä. Siitähän se sosiaalisen verkoston rakentaminen usein alkaa.

10-vuotishääpäiväkuvat

Avasin thaimaalaisen pankkitilin

päivis: Olen kuullut usein, että thaimaalaisen pankkitilin avaaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Monella ulkomaalaisella on kuitenkin sellainen, Jormallakin, joten päätin yrittää hankkia tilin itsellenikin. Onnistuihan se. Seuraavassa on kuvaus siitä, miten tilin hankinta tapahtui. Käytännöt voivat vaihdella (en oikeasti tiedä, vaihtelevatko), mutta selvyyden vuoksi todettakoon siis, että avasin Kasikorn-pankin tilin Pattayan Jomtienilla.

Minulla oli pankkiin mennessä Jorman lisäksi mukanani passi ja talonkirja. Minulla on ollut rahaa Jorman tilillä, josta nyt sitten oli tarkoitus siirtää omat rahani avattavalle tilille. Virkailija varmisti aluksi, että onhan minulla vuoden mittainen viisumi. Koska näin on, voitiin siirtyä vaiheeseen kaksi. Vuoden viisumia ei kyllä ole tarvittu ainakaan vuonna 2010, jolloin Jorma on avannut oman tilinsä. Silloin on riittänyt tavallinen turistiviisumi. Nyt en siis voi sanoa mitään siitä, onnistuisiko thaimaalaisen pankkitilin avaaminen kenties jossain toisessa pankissa tai Kasikornin jossain toisessa konttorissa myös lyhyemmällä kuin vuoden viisumilla.

Ennen kuin asiassa päästiin eteenpäin, virkailija selitti, minkä verran tilille pitää laittaa rahaa, jotta sen voi avata. Summa oli 10 000 bahtia. Lisäksi piti maksaa pari pienempää summaa ja (tämän ymmärsin vasta myöhemmässä vaiheessa) piti ottaa tapaturmavakuutus, josta kai omaiset saavat jotain hyötyä, jos esimerkiksi joudun terroristien tappamaksi. Vähän vähemmästäkin tapaturmasta maksavat korvausta, mikäli joutuisin sairaalahoitoon. Summa näytti olevan 1000 bahtia vuorokaudelta. Ja sitä luvataan maksaa enimmillään 365 vuorokauden ajalta. Saan tapaturmavakuutuksen voimassa olosta kertovan kortin kuukauden kuluttua tästä päivästä.

Vakuutuksen myyminen ikään kuin tilin avaamisen osana oli tietysti vähän kurja temppu. Olisinko ollut ikävä asiakas, jolta tilin avaaminen olisi voitu evätä, jos olisin ryhtynyt kiukuttelemaan ja kieltäytynyt ottamasta vakuutusta? En tehnyt kumpaakaan, joten maksoin mukisematta vähän alle 3000 bahtia saadakseni tilin, jonka takia olin mennyt pankkiin.

Ei tilin avaaminen näin helppoa kuitenkaan ollut, jos ei lopulta kovin vaikeaakaan. Kuten täällä kai usein, seuraavaksi piti lähteä Immigrationiin eli ulkomaalaisvirastoon hakemaan asuinpaikkatodistusta (residence sertificate). Jos asia olisi ollut tiedossa, olisin varannut mukaani myös pari passikuvaa, kopion talonkirjaotteesta ja kopiot passin sivuista, joissa on muun muassa tiedot itsestäni ja passin voimassaolosta sekä tiedot viisumin mahdollistamasta maassa olosta. Jälkimmäinen tarkoittaa viisumisivua ja leimaa, johon viimeinen viisumin voimassaolopäivä on merkitty.

Immigrationissa antoivat kaavakkeen, joka piti täyttää ja sen oheen piti saada nuo yllä luettelemani liitteet. Kuten useimmiten Thaimaassa, vaikeiltakin vaikuttavat asiat on tehty asiakkaalle hyvin helpoiksi. Vaaditut kopiot sai pientä korvausta vastaan ja hetkessä sain myös kahdeksan itsestäni otettua passikuvaa. Maksoivat muuten vain 150 bahtia. Se on alle neljä euroa. Eikä tarvinnut edes lähteä Immigrationin ulkopuolelle.

Seuraavaksi piti mennä täytetyn kaavakkeen ja liitteiden kanssa tiskille odottelemaan vähäksi aikaa omaa vuoroaan. Kun paperit ja todistuksen hinta, 300 bahtia, oli jätetty virkailijalle, piti odottaa hetki uudelleen asuinpaikkatodistuksen valmistumista.

Bonuksena tästä kaikesta saimme samoilla jonottamisilla myös Jormalle asuinpaikkatodistuksen, jota tarvitaan lähiaikoina Harrikan hankintaa varten.

Jorma ikuisti minut ja uuden Pokemon-
korttini Kasikorn-pankin automaatin edessä.
Kuusinumeroinen pin-koodikin toimi
hienosti, kun koenostin rahaa.

Palasimme pankkiin, jossa edellinen virkailija oli jo valmiiksi syöttänyt tietojani tilin avaamista varten. Välillä piti allekirjoittaa papereita ja ajattelin mielessäni, että melkoinen luottamus minulla on pankkiin ja virkailijaan, koska moni allekirjoittamistani papereista oli vielä täyttämättä. Sujuvasti keskustelimme virkailijan kanssa myös joulupukista, jonka hän arveli asuvan Suomen Lapissa. Vakuutimme hänen olevan oikeassa.

Minulla ei ollut mukanani riittävästi bahteja, koska tarkoitus oli siirtää Jorman tilillä olevat rahani tälle uudelle tilille. Virkailija ei näyttänyt ymmärtävän asiaa, sillä hän kirjoitti tositteen ja kehotti Jormaa menemään kassalle. Eikä näyttänyt ymmärtävän vielä silloinkaan, kun sanoin, että haluan tililtä enemmänkin rahaa, 114 000 bahtia. No, hetken päästä Jorma tuli takaisin tuon ihan mukavan paksun rahanipun kanssa. Tässä vaiheessa vasta virkailijalle valkeni, että haluan kaikki rahat tililleni. Varmasti siirron olisi voinut tehdä yksinkertaisemminkin.

Kun rahat oli merkitty uudelle pankkikirjalleni, virkailija pyysi minua tarkistamaan, että nimeni on kirjoitettu oikein. Päivi oli tietysti muodossa Paeivi, mutta Kristiinasta oli jäänyt yksi i-kirjain uupumaan. Pankkikirja piti tehdä uudestaan. Oikeastaan arvostin tätä elettä, vaikka minulle olisi hyvin sopinut olla Kristina. Se osoitti, että Thaimaassakaan asioita ei tehdä sinne päin, vaan kaiken pitää olla oikein.

Perinteisen pankkikirjan lisäksi sain pankkikortin, jossa näkyy olevan myös Visa. Yhtään en tiedä, veloitetaanko tililtäni joitakin maksuja. Jorman tililtä ei ainakaan taida mennä mitään. Korkoa sen sijaan on rapsahtanut tilille silloin tällöin. Tai miten toimittaisiin maksujen suhteen, jos käyttäisin Visa-ominaisuutta?

Uutta minulle oli, että korttia varten piti näpytellä keksimäni kuusinumeroinen pin-koodi. Olen tähän asti uskonut, että ne ovat aina nelinumeroisia. Hieno keltainen Pokemon-korttini toimi kuitenkin tuolla pitemmällä pin-koodilla, kun pankista pois lähtiessämme kävin testaamassa kortin käyttöä.

Kela on kansankyykyttäjä, joka tekee sitä muilla kuin omilla rahoillaan

jormas. Eilen startattiin Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Thaimaata ja Thaikotiamme Jomtien Pattayalla. Vaikka olemme olleet siellä monesti, on tämä ensimmäisen reissu, kun olemme molemmat kokoaikaisia leppoistajia. Molemmilla on vuoden viisumit, jotka antavat mahdollisuuden todellakin säädellä vähän yhtä jos toistakin muualla oloon liittyvää aina ajasta lähtien.

Meillä oikeastaan on vain yksi mieluinen säätäjä ja se on osaomistuskoira Niilo. Josta meillä on etuoikeus, mutta myös velvollisuus huolehtia puolet vuodesta. Näillä näkymin asuu nyt ensi kerran yhtä soittoa puoli vuotta kaupunkikodissaan Mellunmäessä. Ehkä se kuitenkin tuntee meidät senkin jälkeen.

Mutta muitakin säätäjiä on, joista ei tiedä ennen kuin kohdalle sattuu. Jos asut EU-,  ETA-maassa tai Sveitsissä ja kuulut suomalaisen sairausturvan piiriin, saatat saada paremman hoidon samalla hinnalla joissakin tapauksissa kuin kotimaassa konsanaan

Mutta auta armias, jos olet yli vuoden ulkomailla tai menet vaikkapa laillamme Thaimaahan saakka. Silloin olet ulkona kaikesta edellä mainitusta ja käytännössä ainut turva tulee oman rahamassin lisäksi itse ostamastasi matkavakuutuksesta. Kun vuoden ja joskus puolenkin jälkeen Kela pudottaa sinut ulos suomalaisesta sairasturvasta, tekevät sen perässä kotimaiset vakuutusyhtiöt ja käytännössä ainut lisäturva voi löytyä ulkomaalaisten vakuutusyhtiöiden vakuutustarjonnasta.

Tässä on jotakin, joka loukkaa suunnattomasti oikeustajuani, joka saa minussa aikaan halun tehdä pienimuotoista vakuutusyhtiön kusetusta, aina kun sopiva sauma sattuu kohdalle.

Mutta mikä tässä minua sitten eniten mättää? Se, että ikäni olen maksanut veroja ja vaikka mitä lakisääteisiä maksuja, joíta jatkan nyt vielä eläkkeestänikin aina hautaan saakka. Kela ja itse valitsemani päättäjän ovat kuitenkin sitä mieltä, että jos matkustan Kanarian saarille on se eri juttu kuin jos matkustan Thaimaahan.

Edustan tässä kansan oikeustajua ja huutelen sinne jonnekin, että kuinka Boss Taivaanrannan ylisten takana suostuisi varjelemaan nöyriä Suomen kansalaisia kateellisilta ja pikkusieluisilta päättäjiltä ja vallankäyttäjiltä.

Serkun kanssa naimisissa

päivis: Yhdysvalloista Houstonista (Family Tree DNA) tilaamiemme dna-näytteiden tulokset tulivat sähköposteihimme parisen viikkoa sitten. Hämmentävin ensireaktio tuloksista oli se, miten paljon Jormalla ja minulla on yhteisiä osumia eli matchejä. Toisin sanoen, meitä yhdistää lukuisa joukko yhteisiä "serkkuja". Mutta sepä vasta yllätys oli, kun selvisi, että myös Jorma ja minä olemme serkkuja. Tosin vain viidensiä tai sitä etäisempiä.

En löytänyt koneelta pilvestäkään tähän
hätään hääkuvaamme. Joten tässä muuten
vain kuva meistä, viidensistä serkuista.
Ja Niilosta tietysti myös.

Tilaamamme testi kertoo siis yhteisistä geeneistä serkkuuden perusteella. Tai jos ollaan ylenevässä tai alenevassa polvessa, senkin testi tietysti näyttää, kun henkilöt on testattu. Minulle lähin serkku on ilmoitettu olevan ensimmäinen tai toinen, mutta ainakaan nimen perusteella henkilö ei ole mitenkään tuttu. Oma käsitykseni on, että oikeasti ensimmäisiä serkkuja minulla on vain kolme. Mutta geenitutkimusten tuloksissa on tietysti monenlainen kutkuttava yllätysmomenttien mahdollisuus.

Voi olla, että ankarasti oikaisen asioita, kun yritän selittää näitä geenisukulaisuusjuttuja. Mutta se sallittakoon. En ole nimittäin millään tavalla perehtynyt lajin hienouksiin. Sen kuitenkin tiedän, että  esimerkiksi parhaimmillaan geenitutkimus täydentää perinteistä sukututkimusta.

Jossain sanottiin, että Suomesta tuohon muistaakseni maailman suurimpaan geenitutkimuslaboratorioon on lähetetty noin 9000 dna-näytettä. Luulisi, että nyt jo enemmänkin, koska uusia selvästi suomalaisiakin osumia tulee päivittäin. Jormalla osumia eli näitä serkkuja on melkein 5000. Itselläni alle 4000. Molemmilla joukossa on paljon sellaisia henkilöitä, jotka todennäköisesti asuvat Yhdysvalloissa. Lähimmät ovat kuitenkin pääosin kotimaisia serkkuja.

Geenitutkimus kertoo myös oman alkuperän eli paljastaa, mistä päin maailmaa omat sukujuuret ovat. Saatoin olla vähän pettynyt, kun paljastui, että olen 98-prosenttisesti suomalainen. Vähän tylsää? Alle kaksi prosenttia geeneistäni viittaa jonnekin Siperian seutuville ja alle yksi tosi kauas Australian tienoille. Viimeksi mainittu voi mennä hyväksyttävän virheen piikkiin.

Tilasin myös geenitutkimuksen tuloksiin perustuvan selvityksen, joka antaa vinkkejä terveydentilastani. Minkälaisia uhkia on ja minkälaiset asiat tukevat hyvää terveyttä. Tyttären kanssa tosin päädyimme ajattelemaan, että tuloksissa on jotain selleista, joka sisältää liikaa epävarmuustekijöitä. Pahimmillaan tuntui, että luemme ilmaisjakelulehden horoskooppipalstaa. Mitään todella dramaattista tiedot eivät kuitenkaan sisältäneet, mutta eipä tuon tiedon hankinta paljon maksanutkaan. Hinta taisi olla jotain viiden dollarin paikkeilla.

Alkoholiton vaihtoehto, osa 2

jormas. Toissa päivänä kirjoitin kirkonmenoista, joissa vastoin ohjeita tarjottiin ehtoollisviinin alkoholittomana vaihtoehtona marjamehua.

Muutakin tartuntapintaa aiheeseen on. Palokassa oli aikoinaan Oluttupa, jossa tykkäsin istua, vaikka alkoholittoman oluen saaminen valikoimaan oli kiven alla. Ratkaisin asian ostamalla korillisen juomaa Alkosta, jotka vein Oluttuvalle. Myin ne sinne ja lupasin ostaa tuplahinnalla takaisin.

Kuva on http://www.lily.fi/ sivuilta

Kerran Jyväskylässä järjestettiin Sosiaali- ja terveysalan messut, joilla olin Sininauhan osastosta vastuussa. Siinä roolissa pääsin myös kaupungin iltavastaanotolle. Menin sisään Heikki S. von Hertzenin kanssa, kun hän oli sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkönä. Se oli aikaa, jolloin Heikki ei käyttänyt alkoholia. Kun siinä sitten vierekkäin saimme käteemme kaupungin tarjoaman maljan, jonka alkoholiton vaihtoehto oli kivennäisvettä. Tästä von Hertzen nosti maitonsa. Että meinaako kaupunginjohtaja Pekka Kettunen ja Jyväskylän kaupunki, että me skoolaamme vichyllä, kun muilla on kuohuviiniä tai peräti samppanjaa. Siinä sitten kaikki odottivat aikansa, kun meille etsittiin alkoholiton, tilaisuuteen sopiva vaihtoehto. Se oli ensimmäinen kerta, kun sain nähdä, että alkoholittoman vaihtoehdon voi profiloida korkealle ja selkeästi.

Aikoinaan oli voimissaan myös Raha-automaattiyhdistys, joka oli kuuluisa myös siitä, että sen tilaisuuksissa oli tarjoilut huippuluokkaa.  Oli evästä ja oli alkoholijuomaa. Mutta vaikka RAY rahoitti monia päihdehuollon järjestöjä, se ei koskaan lukuisista palautteista huolimatta oppinut profiloimaan alkoholitonta vaihtoehtoa. Se oli valitettavaa taholta, jonka pitäisi näyttää aivan muuta esimerkkiä.

Kun täytin 50 vuotta juhlin isollaan. Vieraita oli paljon ja viina ei virrannut. Sen vaihtoehtona oli Sininauhaliitolle lanseeraamani tuote "Sinibaari", jossa tarjoiltiin alkoholittomia cocktaileja.  Juhlijoiden joukossa oli vain yksi vieras, joka naukkaili omia alkoholillisia driksujaan. Hän oli Eeki Manteri alias Viktor Kalborek. Jonka yksi biisi oli Sininauhan epävirallinen nimikkobiisi Tuhansien tähtien hotelli. Linkin takana olevan videon on tehnyt aikoinaan Sininauhasäätiön yksi työntekijä. Hienoja miehiä sektorillaan ja vähän ylikin. Sekä Eeki että videon tehnyt Rami.

Kun järjestimme Jokilaaksossa Myllykylän Omakotiyhdistyksen kanssa viime kesänä kyläkävelyn ja sen jälkeen meillä illanvieton, jäi juomien hankkiminen muiden tehtäväksi. Oli olutta ja viiniä punaisesta valkoiseen. Ja meille, ketkä emme alkoholia juoneet, olivat vastuulliset juomanhankkijat hankkineet Mehukatti-mehua.

Murteita kehiin

päivis: Soitin tänään valtion yhden suuren viraston asiakaspalvelunumeroon. Hieman yllättäen soittooni vastannut virkailija puhui leveää savon murretta. Mikäs siinä, hoitui asia savoksikin.

Äskettäin radiossa puhuttiin siitä, että Ylessä toimittajia on ohjeistettu puhumaan yleiskieltä, jos ohjelma on kuultavissa kaikkialla. Aluetoimitusten väki sen sijaan voi vapaammin käyttää paikallista murretta. Luulen, että virastossa, johon aamulla soitin, asia ei ole lainkaan ollut kenenkään ajatuksissa. Vastuusta puhumattakaan. Minuakaan se ei oikeasti häirinnyt, mutta sainpa siitä hyvän idean. Ainakin minun mielestäni hyvän.

Nykyään kun soittaa noihin virastoihin tai firmoihin, puhelu ei menekään suoraan kenellekään henkilölle. Ensin pitää tehdä erinäisiä valintoja esimerkiksi kielestä, jolla haluaa keskustella tai asiasta, josta on soittamassa. Joskus minut on yllättänyt puhuva kone, joka on pyytänyt sanomaan selvästi asiasanan, jonka perusteella puheluni voidaan ohjata oikeaan paikkaan.

Wikipediasta löytyi kuva postimerkistä,
johon on kuvattu Suomen murrealueet.

Se minun ideani on, että joissakin firmoissa, joissa ei haluta olla ihan haudan vakavia, voisi tuohon puhelun alkuvalikkoon lisätä kielikysymyksen lisäksi vaihtoehtoja, joista voisi valita myös murteen. Tai jos ei sentään tarjolla olisi Karjalan, Turun tai Tampereen murretta, stadin slangia eikä mitään muutakaan tunnistettavaa alueellista murretta, yhtenä vaihtoehtona voisi suomen ja ruotsin, ehkä englanninkin lisäksi olla pelkästään se, että haluaa murteella puhuttua palvelua.

Siinä sitten soittaja saisi jännittää kenties minuuttitolkulla, kuten noissa palvelunumeroissa usein joutuu tekemään, että millähän murteella sieltä vastataan. Ja mitenkäs käy, jos joutuukin puhumaan Rauman murretta käyttävän kanssa. Saisiko siitä mitään tolkkua.

Espoo kertoi äskettäin olevansa ensimmäinen kolmikielinen kaupunki, jossa palvelua voi saada myös englanniksi. Ehkä vaikkapa uusia espoolaisia kolmen kielivaihtoehdon lisäksi ilahduttaisi, jos puhelimessa tarjolla olisi oman kotiseudun murretta puhuva virkailija.

Alkoholiton vaihtoehto

Porin jumalanpalveluksen jälkeen tilasin

Israelista ehtoollisviiniä koko laatikon

jormas: Vuosia sitten istuin valtakunnallisiin Katulähetyspäiviin liittyvässä jumalanpalveluksessa, jossa pappi ilmoitti ennen ehtoollisen jakoa, että niille, jotka eivät voi ottaa alkoholillista viiniä, on tarjolla mehuvaihtoehto. Jotenkin oma maljani meni silloin yli, kun juuri missään missä alkoholia tarjoiltiin, ei ollut luontevaa, tilanteeseen sopivaa ja tasavertaista vaihtoehtoa. Aivan kuin suomalaisessa yhteiskunnassa olisi luonnotonta olla juomatta joissakin tilanteissa.
Erityisesti se riipi juuri kyseisessä Porin tilaisuudessa, jossa sali oli täynnä alan naisia ja miehiä, jotka hartiavoimin pyrkivät irti päihteistä. Päätin selvittää asian perusteellisesti, että oikooko kirkko, seurakunta vai joku muu. Sain selville seuraavaa:

"Piispainkokouksen päätöksen mukaan alkoholitonta ehtoollisviiniä tulee aina olla saatavilla. Alkoholitonta vaihtoehtoa koskevat samat yleisohjeet kuin alkoholia sisältävääkin: sen tulee olla viinirypäleistä valmistettua.

Piispainkokouksen vuonna 1978 antaman ja vuonna 1999 uudelleen vahvistaman päätöksen mukaan viinin tulee olla "viiniköynnöksen antia" (Matt. 26:29): "Ehtoollisviininä käytetään kirkkojen tradition ja yleisen käytännön mukaisesti viinirypäleistä valmistettua viiniä." Se voi olla joko puna- tai valkoviiniä, ja sitä voidaan laimentaa vedellä. Viininä voidaan käyttää myös alkoholitonta viiniä, mutta senkin tulee olla rypäleistä valmistettua. Seurakunnan tulee tarjota mahdollisuus alkoholittomaan viiniin. Periaatteellista estettä ei ole sille, että erityisistä syistä seurakuntalainen nauttii vain leivän.
Palvelkaa Herraa iloiten. Jumalanpalveluksen opas, s. 97

Jorma Lehikoisen meille lahjoittama, ystävämme

Mikhail Siimeksen taulu, jonka nimeä en muista

Ehtoollisleipänä voidaan terveydellisistä syistä jakaa gluteeniton leipä, ja sitä tulee olla saatavilla aina ehtoollista vietettäessä. Sama periaate koskee myös alkoholitonta viiniä.
Joko ennen messun alkua tai ennen uhrivirttä tulee kertoa, miten alkoholitonta viiniä tai gluteenitonta leipää voi pyytää tai miten niitä ehtoollisella saa. Osa ihmisistä kokee vaikeaksi pyytää itselleen ehtoollispöydässä erityispalvelua, ja siksi rohkaisu on paikallaan.
Joissakin seurakunnissa on tapana, että alkoholitonta viiniä jaetaan kaikille tietyssä kohtaa kirkkoa. Alkoholittoman ehtoollisviinin nauttivat tällöin monet muutkin kuin alkoholiongelmaiset tai lapset. Jos seurakuntalainen ei voi nauttia lainkaan viiniä, hänelle jaetaan pelkkä leipä."

Näillä tiedoilla pitäisi Thaimaan eläkeläisviisumin hankinta onnistua helposti

päivis: Thaimaan eläkeläisviisuminen hakeminen on minusta kuulostanut aina vähän vaikealta, mutta nyt kun sen on kerran tehnyt, homma ei enää kovin hankalalta tunnukaan. Thaimaan Suurlähetystön sivuilta löytyvät selkeät ohjeet, joita tuossa alla vielä vähän kommentoin. Teen tämän, koska tiedän, että kaltaisiani viisumin hakuun epävarmuudella suhtautuvia on muitakin. Ehkä tämä auttaa edes joitakin.



Thaimaan viisumit ovat valmiina. Viisumiin tarvittavien liitteiden hankinta
vie aikansa. Myönnän, että stressasin niiden kanssa melkoisesti. Turhaan.

Thaimaan Suurlähetystön eläkeläisviisumisivulle pääsee tästä linkistä: http://www.thaiembassy.org/helsinki/fi/customize/28154-Non-Immigrant-Visa-Type-

Eläkeläisviisumi eli oleskeluviisumi tyyppi O-A oikeuttaa oleskelemaan Thaimaassa yhtäjaksoisesti enimmillään vuoden. 90 vuorokauden välein pitää kuitenkin ilmoittautua paikallisella Immigrationilla. Kun omaa kokemusta viisumin voimassaolon jatkosta ei vielä ole, en siihen ota tässä mitään kantaa.

Vuoden voimassa olevalla viisumilla maahan voi saapua useamman kerran. Silloin pitää hakukaavakkeesta valita vaihtoehdoksi Multiples. Viisumin hinta usealla maahantulolla on 150 euroa.

Osa asiakirjoista pitää todistuttaa oikeiksi maistraatissa. Kun dokumentista pyydetään kaksi kopiota, ehkä varminta on pyytää maistraattia ottamaan nuo kopiot sen jälkeen kun alkuperäisiin papereihin on tehty tarvittavat merkinnät. Näin me toimimme jo siksikin, että olimme menossa maistraatista suoraan jättämään viisumihakemuksemme. Jokainen kopio maksoi euron ja oikeaksi todistetuista papereista maksu oli korkeampi. Maistraatti velottaa hieman yli tai alle 40 euroa per henkilö dokumenttien määrästä riippuen.

Eläkeviisumi voidaan myöntää hakijalle, joka on täyttänyt 50 vuotta. Toinen viisumin saannin ehto on, ettei hakijalla saa olla rikosrekisteriä Thaimaassa tai Suomessa. Hakijan täytyy olla Suomen kansalainen tai hänellä on oltava oleskelulupa Suomessa. Hakijalla ei myöskään saa olla mitään seuraavista sairauksista: lepra (Leprosy), huumeriippuvaisuus, elefanttitauti (Elephantiasis), kupan kolmas vaihe (third phase of Syphilis) tai tuberkuloosi.

Ja sitten vaan eläkeläisviisumin dokumentteja kasaamaan.

Nämä asiat pitää olla nipussa, ennen kuin eläkeviisumia lähtee hakemaan. On syytä myös muistaa, että kaikkien todistusten tulee olla alle 30 vuorokauden ikäisiä. Alla olevat numeroinnit ja pääosin tekstikin ovat suurlähetystön ohjeista:

1. Passin on oltava voimassa vähintään 18 kuukautta Thaimaahan saapumisen jälkeen. Koska viisumi tulee passiin, siellä on oltava ainakin yksi tyhjä sivu viisumimerkintöjä varten.

2. Kopio passin etusivusta.

3. Täytetty viisumihakemus kolmena alkuperäiskappaleena. Jokainen kappale pitää siis kirjoittaa käsin erikseen. Lomakkeeseen johtava linkki löytyy suurlähetystön sivuilta tästä kohdalta. Se näyttäisi olevan samanlainen kuin muitakin viisumeja haettaessa.

4. Värillisiä passikuvia on oltava kolme kappaletta. Niiden tulee olla alle kuusi kuukautta vanhoja.

5. Henkilökohtaisten tietojen kaavake kolmena alkuperäiskappaleena. Tätä lomakettahan ei tavallista turistiviisumia haettaessa tarvitse täyttää. Lomake löytyy sivuilta klikkaamalla. Tämäkin kaavake pitää kirjoittaa kolmeen kertaan. Ehkä eniten mietitytti kohta, jossa kysytään Thaimaassa olevaa yhteyshenkilöä ja hänen yhteystietojaan. Meille sellainen henkilö löytyi helpostikin, mutta entä sitten, jos Thaimaassa ei ole entuudestaan ketään tuttua? Lomakkeessa kysytään myös muun muassa lennon numeroa, vaikka lentolippuja ei viisumihakemukseen tarvitse liittääkään. Meillä liput tosin olivat kaiken varalta tulostettuina.

6. Pitkään Thaimaassa oleskelevan tulee osoittaa, että kykenee tulemaan toimeen oleskelunsa ajan. Omien varojen riittävyyden voi osoittaa jollain kolmesta alla olevasta tavasta. Moni pärjää Thaimaassa pienen pienellä eläkkeellä, mutta ainakin viisumia haettaessa pankkitilillä pitäisi olla jonkin verran nappulaa:

Varallisuustodistus (englanninkielinen ja maistraatin notaarin vahvistamana)

- Alkuperäinen englanninkielinen todistus varallisuudestasi (+ 2 kpl kopioita), joka on käytettävissä säästö- tai käyttötililtäsi. Pyydä se allekirjoituksilla varustettuna pankistasi. Sijoitukset, rahastot yms. muut vastaavat tilit eivät kelpaa varallisuustodistuksena. Säästö- tai käyttötilisi saldon tulee olla vähintään 800 000 bahtia (vähintään 20 000 €). Todistus saa olla korkeintaan 30 päivää vanha. Sama koskee kaikkia muitakin dokumentteja, joilla varallisuus ilmoitetaan - ja tietysti myös muita todistuksia.

Tai

- Alkuperäinen eläketodistus (+ 2 kpl kopioita), jonka kuukausittainen nettotulo on vähintään 65 000 bahtia (huom. kurssi vaihtelee päivittäin). Pyydä englanninkielinen todistus eläkeyhtiöstäsi. (englanninkielinen ja maistraatin notaarin vahvistamana). Ainakaan Ilmarinen ei veloita todistuksesta mitään.

Tai

- Varallisuustoditus + vuoden eläketulot ovat yhteensä vähintään 800 000 bahtia (alkuperäiset + 2 kpl kopioita, englanninkielinen ja maistraatin notaarin vahvistamana) Pitää huomioida, että valuuttakurssi vaihtelee päivittäin.

7. Rikosrekisteriote (alkuperäinen + 2 kpl kopioita). Hakijalla ei saa olla merkintöjä Suomen rikosrekisterissä. Rikosrekisteriotteen voi tilata Oikeusrekisterikeskuksen sivulta. Todistus tulee postitse ja 12 euron maksu seuraa perässä.(http://www.oikeusrekisterikeskus.fi/fi/index/rekisterit/rikosrekisteri/yksityisenhenkilontiedonsaantioikeus/oteesitettavaksiulkomailla.html).Todistus saa olla korkeintaan 30 päivää vanha.

8. Lääkärintodistus siitä maasta, jossa hakemus jätetään (alkuperäinen + 2 kpl kopioita). Lomake löytyy tästä kohtaa suurlähetystön sivuilta. Englannin- ja thaikielinen lomake kannattaa tulostaa mukaan, jotta lääkäri voi täyttää sen käynnin yhteydessä. Todistuksen voi varmasti saada helposti, mutta jos esimerkiksi terveyskeskuksessa tähtien asento ei ole oikea, todistuksen hakijaa voidaan ensin vaatia käymään huumetestissä. Myös lääkärintodistukseen pitää hakea maistraatin notaarin vahvistus ja ottaa siitä kaksi kopiota.

9. Postitse viisumianomuksen lähettäessä tulee liittää palautuskuori postimerkkeineen kirjattua kirjettä tai pikakirjettä varten sekä vastaanottajan tiedot täytettynä.

Mainittujen asiakirjojen lisäksi suurlähetystöllä on oikeus vaatia lisäasiakirjoja. Viisumin käsittelyaika, mikäli kaikki asiapaperit ovat kunnossa, on neljä vuorokautta, jos hakemuksen vie itse paikan päälle ja hakee myös. Muilla tavoin toimitettavien hakupapereiden toimitusajat löytyvät suurlähetystön sivuilta.

Me kävimme hakemassa notaarin todistukset Hyvinkään maistraatista, mutta missä tahansa maistraatissa tämän voi hoitaa. Ei ole siis tässä asiassa pakko käyttää omaa maistraattia. Helsingin maistraatti esimerkiksi on aivan samoilla nurkilla kuin suurlähetystökin. Hyvinkäällä meille tosin vinkattiin, että Helsingin maistraatti on usein ruuhkainen.

MITÄ?

jormas: Joku sanoi ollessani työelämässä, että minulla on valikoiva kuulo ja pirullinen muisti. Heidän mukaansa kuulen ja muistan mitä ei pitäisi ja unohdan sen mikä pitäisi muistaa.

Mutta nyt olen hyvää vauhtia menettämässä molemmat, enkä enää kuule enkä muista mitä haluaisin. Lisäksi pitemmän aikaa olen ihmetellyt miksi ihmiset puhuvat minulle joko liian kovaa tai liian hiljaa tai muuten epäselvästi. Tätä olen ihmetellyt päiviksellekin ja sanonut, että hän sanoo muun muassa s-kirjaimen jotenkin epäselvästi.

Kaiken kaikkiaan ympärilläni alkoi olla yhä enemmän huonosti puhuvia ihmisiä, jota enenevässä määrin usein ihmettelin. Ja sitä, että kas, kun muut eivät siitä valita tai kärsi. Mutta sitten, saattoi olla päivis, joka alkoi ikään kuin osoitella minua sormella. Että oletko ottanut huomioon, jos kuuloni on huonontunut ja kehotti harkitsemaan kuulontutkintaa.

Onkohan korvilla muuta käyttöä kuin kuunteleminen?

Oli aika katsoa peiliin ja tilattava aika korvalääkärille. Samalla tuli lisää kokemusta siitä, kun kotikuntani Tuusula kuuluu kokeilukuntiin, jossa voi valita terveydenhuollon palvelun tuottajan. Hyvinkään Terveystalolle valintani mukaan siis seuraavaksi. Siellä kuuntelin mitä kuuntelin. Matalia ääniä enemmän ja korkeita ääniä vähemmän, sillä niitä en kuullut. Loppulausuma legurilta oli, että olen oikeutettu kuulolaitteeseen. Että jos kelpaa, niin hän kirjoittaa lähetteen Hyvinkään sairaalaan, sillä erikois- tai erityislääkärit eivät kuulu vielä valinnanvapauden piiriin.

Tänään olin sitten Hyvinkään sairaalan korvapolilla tai mikä lienikään. Joka tapauksessa kuunneltiin samat vinkunat korva kerrallaan. Ja sen päälle sanoja sieltä ja täältä, joista arvatenkin kuulin vain osan. Lopputuloksesta ilmeni sekin mitä kirjaimia en kuule varsinkaan kunnolla. Ja kuinka ollakaan, s-kirjainhan siellä keikkui etunenässä tai ainakin muiden joukossa. Päivis ei siis olekaan kadottanut kyseistä kirjainta puhekielistään eivätkä ihmiset ympärillä puhu liian hiljaa tai huuda. Vaan vika on korvissani ja kuulossani. Vain kaksi matalaa ääntä oli asteikossani normaalin kuulon alarajan yläpuolella.

Ensi viikon tiistaina menen audionomin tekemien tutkimustulosteni kanssa kuunnallisen korvalääkärin pakeille. Josta todennäköisesti seuraa, että saan kuulolaitteet molempiin korviin. Se on oikein hyvin linjassa ajatteluni kanssa. Olisihan se aikamoista tuhlausta, jos pumppu pysähtyisi, kun fyysinen olemukseni olisi kuin nuoren orin. Toivon voivani käyttää minulle armosta annetun maallisen majani niin hyvin, ettei siitä ole enää edes kierrätettäväksi.

Vielä täällä

päivis: Tähän aikaan lokakuuta olemme aiempina vuosina jo olleet Thaimaassa. Joskus ennen etätyöjaksoni taisivat ajoittua niin, että pääsimme lähtemään lokakuun alussa. Kahtena viime vuotena olen jäänyt osa-aikaeläkkeen kuuden viikon eläkejaksolle lokakuun alkupäivinä.

Vieläköhän tämä iso vihreä mies
löytyy Pattayalta?

Varmaan nytkin, kun tämän kuun alussa jäin eläkkeelle, voisimme jo olla Thaimaassa. Nyt kuitenkin tuli monenlaisia asioita, joiden takia päätimme malttaa olla täällä vielä kolmisen viikkoa.

Kun nyt molemmat leppoistamme, voimme hyvin olla hötkyilemättä. Joutaahan tuonne. Nyt kyllä säät tosin ovat kotimaassa olleet sellaiset, että Thaimaassa varmaan olisi ollut mukavampi olla. Olisi ollut lämmintä ja sadettakin varmaan olisi ollut vähemmän.

Eläkkeellä olo antaa nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuuden pitempään oleskeluun Thaimaassa. Eläkeläisviisumin hankinnan lisäksi pitää tällä kertaa miettiä ja hoitaa monenlaisia uusiakin asioita. Raha-asiat ovat niistä tärkeimmästä päästä. Ainakaan minä en haluaisi lähteä Thaimaahan pelkkä luottokortti mukana.

Thaimaassa käteinen raha on kova sana. Ja kun mukana on euroja, bahteja saa vaihdettua paremmalla kurssilla. Voihan paikallista rahaa toki ottaa pankin seinästäkin, mutta vaihtokurssi on silloin kehnompi.

Kun Jorman suunnitelmissa on Harrikan osto, joudumme siksikin viemään tavallista enemmän rahaa mukanamme. Nyt täytyy ensimmäistä kertaa tehdä tullille ilmoitus mukana olevista käteisvaroista. Jos käteistä on yli kymppitonni, siitä pitää ilmoittaa.

Rahan kulkua lentokentällä valvoo nykyään rahakoira. En tiedä onko niitä enemmänkin. Ainakin Massi-niminen koira nuuhkii kentällä käteisen rahan kulkua. On se vaan niin ihmeellistä, että koira voidaan kouluttaa haistamaan, onko matkustajalla mukanaan suuri määrä seteleitä. Kiellettyähän se ei ole, mutta asiasta ilmoittamista ei saa jättää tekemättä.

Nyt on Jokilaaksossa vettä

Koskaan syksyllä ei ole ollut Jokilaaksomme vesi näin korkealla. Sateita on lisää luvassa, joten vedenpinta nousee vielä. Jota se tekee vielä vuorokauden sateiden loputtuakin.

Jokalampien itäreunaa tallustelimme pitkin kesää uimaan

Kohta emme pääse enää tämän tien kautta Merikonttikotiimme

Nyt on vettä ja eksotiikkaa Jokilammilla

Kesällä tehty laituri on tuolla jossakin

Kohta hukkuu Soiniityntien silta

Mutta laituri löytyi. Tosin sinne pitää uida

Ruotsinkylän kyläkartan julkkareissa

päivis: Pidämme itseämme niin myllykyläläisinä, ettei meille oikein millään ilveellä kelpaa ajatus, että asuisimme Tuusulan Ruotsinkylässä. Tosiasia lienee kuitenkin, että Myllykylä on virallisesti osa Ruotsinkylää. Tänään jopa iloitsimme siitä, että asia on näin.

Olimme illalla Klemetskogin koululla, jossa järjestettiin Ruotsinkylän kyläyhdistyksen toteuttaman kyläkartan julkistamistilaisuus. Kun Martti Sirolan piirtämän kartan edestä poistettiin sitä peittänyt kangas, saatoimme vain hymistellä tyytyväisinä.

Martti Sirolan piirtämässä kartassa Rutsinkylässä on ikuinen kesä. Kylän
ulkopuolella sen sijaan eletään samaan aikaan talvisissa olosuhteissa.

Kuvassa kaistale Myllykylää ja ylhäällä
oikella Jorma grillaamassa. Pahus, kettu ja
lintu jäivät kuvani ulkopuolelle.

Myllykylä oli kuvattu hienosti karttaan ja oma Jokilaaksomme Soiniitynteineen, konttikoteineen ja Jokilampineen oli saanut näyttävästi tilaa kartassa, johon vain pieni osa Ruotsinkylän paikoista ja taloista on mahtunut.

Ja mikä hauskinta, kartasta löytyy myös Jorma grillaamassa. Taiteilija Sirola tosin (ilmeisesti häveliäisyyssyistä) väitti, että henkilö ei ole talon isäntä. Jorma kun on kuvattu grillin äärelle Aatamin asussa. Onkohan kylille kiirinyt tieto, että harrastamme naku-uintia?

Ja ei tässä vielä kaikki. Sirola on liittänyt tilanteeseen pakoon pötkivän ketun, joka on varastanut Jorman housut ja yläpuolella lentää vielä lintu, jolla on suussaan grillistä nappaamansa makkara. Ehkä näistä syistä kuvan henkilö ei vaikuta erityisen ilahtuneelta.

Tilasimme oitis kaksi karttaa, joista toisen laitamme kehyksiin Merikonttikodin seinälle. Toisen tulevaa paikkaa vielä tuumaamme.

Musiikkiharrastukseni

jormas: Lahjakkuudestani musiikkiin ei ole mitään sanottavaa, mutta kerron kuitenkin. Kansakoulussa oli laulunumeroni aina kuusi. Kun vanhempieni huijauksen johdosta jouduin yhteiskouluun, muuttuivat laulutunnit musiikkitunneiksi, joissa oli edelleen laulukokeet. Erehdyin laulamaan Heinien härkien kaukalon -biisistä ensimmäisen säkeistön ja sain yllättäen todistukseeni kuutosen sijaan ysin. Ja päädyin laulamaan yksin joulujuhlin samaisen kappaleen. Se oli soolourani huipentuma, oli se niin kamala paikka. Sen sijaan äänessä olin kyllä muuten.

Hitintekijä ja minä Tuusulan Rantatiellä Rentun Ruusun jälkeen

Laulu-urani menestyksen kannustimena oli vanhempieni lahjonta. Jotka sanoivat. että saan valita itselleni soittimen, jos todistukseen tulee musiikista ysi tai kymppi. Siihen aikaan ei ollut kuin Elvis Presley ja muut olivat sinne päin. Joten soitinvalinta oli kitara. Myöhemmin numerokin putosi kasiin, kun opettaja sanoi, että jos en ole hiljaa putoaa numero. Kitaraa en oppinut soittamaan, vaan tutustuttuani alkoholiin, käytin soittimen suuaukkoa ampumatauluna. Sitäkään en myöhemmin tarvinnut, kun poliisi vei kaikki aseeni.

Toisenkin kitaran hankin, kun asuin Jyväskylässä. Kerran nimittäin istuin kaljalla Ylä-Ruthilla, kun sisään juoksi henkensä hädässä eräs Timo sähkökitara kourassa. Että "poliisit ovat perässä, annatko tästä viinipullon hinnan?" Annoin rahat ja vein kitaran tiskin taakse piiloon, kun virkavalta vei Timon häkkiin. Oli varastanut soittimen Väinön Soittimesta. Mutta soittamaan en oppinut sitäkään, vaikka ilmoittauduin kitaransoiton kurssille Työväenopistoon. Ehkä en oppinut siksi, etten joutanut kai kuin kerran sinne, sillä istuin mieluummin Ruthilla kaljalla.

Kuvassa huuliharppuostokseni sekä päivíksen

kaupantekijäisiksi saama Kazoo-soitin.

Kitara matkasi mukanani Helsinkiin ja sieltä Tuusulaan. Ja vaihdoin sen akustiseen kitaraan keravalaisessa soitinliikkeessä Teddyn kanssa. Teddy on joillekin tuttu vaikka tästä. Mutta sitäkään en oppinut soittamaan ja vaihdoin kitaran viime kesänä Merikonttikotimme rakennuslupa-asiakirjoihin. Nyt kitara on musiikkimiehellä, joten se on viimein rundillaan päässyt siihen tarkoitukseen, johon se on tehtykin. Sen tarina siis jatkuu, josta kirjoitan joskus, jos tähtien asento on siihen myönteinen.

Mutta pyrkimyksistäni musiikialalle en luovu. Päivis nimitäin sai Sininauhalta leppoistajaksi lähtiessään lahjakortin tai vastaavan. Jonka hän käytti laulutunteihin, joilla on tätäkin kirjoittaessani. Perheeseen siis tulee joka tapauksessa musiikkia lisää jatkossa. Rakkaaseen hyräilyyn herään aamuisin jo lähes nytkin. Joten siinä yritän pysyä mukana ja ostin tänään huuliharpun. Aion opetella ainakin Ukko Nooan ja Jänis istui maassa.

Sakkoja

päivis: Olen nyt saanut pari kertaa sakot. Se on poikkeuksellista. Ensin tuli elokuussa pysäköintikiekon käytön laiminlyönnistä pysäköintisakko Kehäradan liityntäpysäköintialueella Vehkalassa. Valitin sakoista, mutta Vantaan pysäköinninvalvonnan vastaus oli tyly. Se kuvasi hyvin viraston diktaattorin asemaa. Kun he päättävät, että valtavan pysäköintialueen pysäköintikiekkovaatimuksen voi osoittaa yhdellä pienellä, vähän auton rekisterikilpeä suuremmalla kyltillä, niin siinä ei pysäköijän reklamaatio paljon paina.

Myönsivät sentään, että ovat saaneet asiasta enemmänkin palautetta. Aika nopeasti parkkialueelle tulikin rutkasti lisää asianmukaisia merkkejä. Mutta minä jouduin maksamaan 60 euroa.

Tänään löysin Netpostista ylinopeussakon. Sähköpostiin pari päivää sitten tulleesta ilmoituksesta arvelin, että Postin sähköiseen palveluun on taas tullut joku tiedote, jolla ei todennäköisesti ole suurta merkitystä. Laskuja tai muuta tärkeää Netpostiin tulee nykyään harvemmin. Päätin kuitenkin avata viestin ja olin hetken aikaa ihmeissäni.

Helsingin poliisin lähettämä kirje, tai miksihän sitä aluksi luulinkaan, tarjosi mahdollisuutta vastustaa rikesakkoa. Olin ymmällä, sillä en tiennyt saaneeni sakkoja. Kun kelailin viestiä eteenpäin ymmärsin lopulta, että olen Laukaan-reissullani ajanut Lahdessa ylinopeutta, josta nyt siis sain sakon. 170 €.

Sakko tuli 59 km/h nopeudesta viidenkympin alueella. Muistin, että olin jo ajaessani ajatellut, että tulikohan näkemäni väläys peltipoliisista. En kuitenkaan huomannut sellaista. Sen sijaan Lahdenväylällä oli tietyö, jossa liikkui joitakin työkoneita. Uskoin silloin, että näkemäni väläys tuli kuitenkin jonkun koneen valoista.

Kukaan ei ilahdu sakoista. En minäkään. Tuntui jotenkin epäoikeudenmukaiselta saada sakko juuri tälläisesta paikasta. Pyrin aina ajamaan työmaiden kohdalla tosi varovaisesti ja näen suorastaan punaista, kun ohi vilahtaa autoja, joiden kuljettajat eivät välitä vähääkään tietyömaalla työskentelevien turvallisuudesta.

Joku vahinko minulle sattui, kun nopeutta oli tuonkin verran yli sallitun. Silti. Kyllä 170 euroa on melko suolainen hinta yhdeksän kilometrin ylinopeudesta. Tietysti on hyvä, että valvovat nopeuksia  myös tuollaisessa paikassa. Toivottavasti haaviin on jäänyt myös muutama todellinen konna.

Jan Vapaavuori ja C21

jormas: Silloin tällöin ja kai aika useinkin kirjoitan aiheista, joista en tiedä mitään tai en ainakaan tarpeeksi. Mutta mukavahan on leukoja louksutella, varsinkin, jos kirjoituksen vuoksi ei kukaan vedä hernettä nenäänsä tai drinksua väärään kurkkuun. Toki tällä kertaa mieleni ilahtuu, jos joltakin kuluu edes pieni tuokio mietintään tämän kirjoituksen vuoksi.

Jan Vapaavuoresta helsinkiläiset leipoivat suurella joukolla pormestarin. Hän laittoikin valtakirjalla annetun vallan avulla oitis tuulemaan ja kutsui 21 Suomen suurimman kaupungin johtajat pikku purtavalle. Hyvä saavutus perässä hiihtäjiltä, sillä monen muun kutsuun olisi varmasti ollut jokunen estynytkin.

En tiedä mikä on ollut anti illastajien kesken, mutta tiedän jotakin, mitä mieltä suomalaisten valitsemat bossit olivat yksimielisesti. Olivat sitä mieltä, että laitetaan rahan ja muun hyvän jakoa uusiksi. Koska niin ikään kansan asioiden hoitajat, kansanedustajat ja ministerit aikovat tasata kansalta saatua yhteistä hyvää liian tasaisesti koko maan kesken.

Suoraan sanottuna ihmettelen. Ihmettelen ahneutta, itsekkyyttä, mutta ennen kaikkea näköalattomuutta. Juuri tällä hetkellä, noususuhdanteen alkutaipaleella pääosin juuri näiden 21 kaupunginjohtajan pikku valtakunnissa menee kelvollisesti. Luulisi olevan aihetta tyytyväisyyteen. Mutta ei, vaan he ovatkin sitä mieltä. että lisää pitää saada. Mutta ei ulkomailta, vaan maakunnista, pienempien pusseista. Kavereiden taskuista siis.

Tämän itsekkään lauman "visionääri" on ylimielinen stadilainen, Jan Vapaavuori. Näyttääkin olevan todella totta, että Kehä kolmosen eteläpuolella tarttuu vankka käsitys, että Kehän 3:n pohjoispuolella ei ole kuin helsinkiläisten kesämökkejä, pakettipeltoja ja metsää. Vastaavasti Kehän laveammalla puolen tunnutaan ymmärtävän, että elämää on väylän molemmin puolin. Ja vähän kauempanakin. Josta ollaan tasan yhtä syrjässä, asutaan sitten Suonenjoella tai Käpylässä.

Kaupunkikeskeisyydessään koko lauma unohtaa, että ruokaa tulee muultakin kuin Kauppatorin kalatiskiltä. Ja että sähkökin tulee jostakin C21 ulkopuolelta. Kuten Kivikylän juomavesikin.

Jos olisi valta, laittaisin toviksi Helsingiltä Paijanne tunnelin vesiraanan kiinni ja kääntäisin Loviisan ydinvoimalan pääkytkimen off-asentoon. Sekä kutsuisin koko itsekkään lauman Metsä-Botnian Äänekosken, yli miljardin euron uusiosellutehtaan henkilökunnan kahvioon juoman litran Laukaan lehmien maitoa. Maalla tuotetun ruisleivän kyytipojaksi. Ja kysyisin, että kuinka suu nyt pannaan ja että eikö lähdettäisi kimpassa markkinoimaan koko Suomeen lisähilloja ulkomailta eikä yritetä nyysiä niitä kaverin taskusta

Taas niitä eläkeläisen kiireitä

päivis: Olen täällä monet kerrat toistellut sitä, että päätin aikoinani lopettaa kiire-sanan käytön. Helpotti kummasti. En kuitenkaan malta olla käyttämättä sitä näissä eläkeläisyhteyksissä. On niin hassu ajatus, että eläkkeellä ollessa kokisi kiirettä. Kuitenkin se näyttää olevan täyttä totta. Aika ei tunnu riittävän millään kaikkeen siihen, mitä pitäisi tehdä.

Joku voi tietysti todeta, että tietysti eläkeläisellä on kiire, kun enää ei pysty tekemään asioita yhtä nopeasti kuin joskus aikaisemmin, nuorempana. Varmaan jossain vaiheessa niinkin, mutta tuo selitys ei kai voi päteä, kun olen kokenut tätä eläkeläisyyttä vasta viikon verran.

Jos olisin vielä töissä, kunkahan tämäkin päivä olisi sujunut?

Aamulla Smartin vienti Vehoon. Jorma ajoi Smartin (tai Martin, kuten me tätä kahdenistuttavaa ajokkiamme kutsumme) ja minä menin Niilon kanssa Suzukilla perässä. Koivuhaasta ajoimme Hyvinkäälle hakemaan maistraatista leimoja Thaimaan eläkeviisumeitamme varten. Leimat olisi kuulemma saatu Helsingistäkin, mutta se oli nyt myöhäistä. Ja sitä paitsi Helsingissä on kuulemma aina ruuhkaa.

Hyvinkäältä ajoimme Helsingin keskustaan Bulevardille lähetystöön. Jorma jäi Niilon kanssa tutkimaan Ruttopuistoa ja minä jonotin (en hirveän kauaa) suurlähetystössä vuoroani. Oikeasti jännitin, että ovatko paperit varmasti ok. Olen viisumihakemusten kanssa stressannut varmaan viikon päivät, mutta nyt se onneksi on ohi. Valmiit viisumit voi hakea ensi keskiviikkona.

Kun laulutunnin alkuun oli vielä mukavasti aikaa, houkuttelin Jorman silakkamarkkinoille. Kaljaasi Olgan kannella ehdimme syömään lohikeittoa ja saaristolaisleipää. Niilo sai sielläkin olla mukana.

Kauppatorilta kävelin Kiasmaan, jossa oli ilmaispäivä. Taaskaan museokortilleni ei ollut mitään käyttöä. Kuinka näin usein sattuukaan kun käyn Kiasmassa?

Sitten lauloin Emmi Pakkasen opastuksella tunnin. Enää on kaksi laulutuntia jäljellä. Laulutunnit olivat työnantajan läksiäislahja, jonka sain itse valita. Hyvä valinta ja hyvä opettajakin.

Kansallismuseon takaa kipaisin kaupan kautta Keravan-junalle, joka vei minut Tikkurilaan. Sieltä menin bussilla Koivuhakaan hakemaan Smartin. Huolenpitosopimuksen ansiosta ensimmäisessä katsastuksessa havaitun vian korjaus, vuosihuolto, katsastus ja auton pesu maksoivat vain 20 euroa. Hyvä palvelukin kuului samaan hintaan.

Ja mikä sitten olikaan odottamassa kotona? Niilon kanssa lenkki tietysti, mutta myös Yhdysvaltoihin lähetetyn dna-testini tulos oli valmistunut. Sen tuloksia ihmetellessä loppuilta onkin mennyt rattoisasti. Jossain välissä ehdin paistaa omenapiirakankin. Nukkumaankin pitäisi mennä, mutta vielä pitää tehdä yhtä ja toista. Ja Niilon on päästävä iltakävelylle. Vieläköhän on täysikuu?

Ylläpitäjiä ja moderaattoreita

jormas: Netti on poikinut monenlaista tekemistä, jossa riittää puuhastelua tehtäviin soveltuville ja ei soveltuville. Sellaisia ovat esimerkiksi Facebook-sivujen ylläpitäjät ja moderaattorit. Mutta mitä he sitten ovat ja mitä he tekevät?

Kuvaa klikkaamalla saa siitä tarvittaessa paremman tolkun

Wikipedia sanoo heistä näin: "Moderaattori, joskus myös seriffi, on internetissä käytävän keskustelun asiallisuutta valvova henkilö, joka toimii ylläpitäjän apulaisena. Moderaattoreita on chateissa, keskustelualueilla ja eri sivustoilla. Moderaattori on yleensä chatin tai keskustelufoorumin aktiivinen jäsen, jolle voidaan myöntää moderaattorin oikeudet. On myös olemassa ns. "palkkamoderaattoreita", jotka eivät ole chatin tai keskustelufoorumin käyttäjiä. Moderaattorin tehtäviin kuuluu valvoa sitä, että käytävän keskustelun sisältö vastaa kyseisen keskustelun kriteerejä, sääntöjä ja että se yleensäkin pysyy hyvän maun ja netiketin mukaisena. Tarvittaessa moderaattori voi sensuroida keskustelijan viestejä tai antaa porttikiellon eli niin sanotun bannin huonosti käyttäytyvälle käyttäjälle. Moderaattorit pitävät kurissa myös mahdollisen spämmin, jota toisinaan keskustelufoorumeille ja chatteihin ilmestyy."

Lähes kaikki tehtävissä olevat ovat niihin kovastikin sopivia, mutta muitakin on. Yleistenkin aiheiden joukossa on myös niitä, joille ei sopine minkäänlainen valta. Joskus jonkun henkilön ylläpitämä tai perustama sivusto saattaa kasvaa niin suureksi, josta on vaikka matkailuun liittyvissä aiheissa myös haittaa tietoa kaipaaville. Voi olla niin, että foorumin ylläpitäjä ei salli lainkaan kriittisiä saati kielteisiä mielipiteitä. Täydellisen punainen vaate on ylläpitäjän arvosteleminen. Kun joku näin tekee, vastaus on helposti palstalta poistaminen saatesanoilla, että "perusta oma ryhmä". Aivan oma lukunsa ovat sivuista huolehtivat, jotka viestiensä perusteella suorastaan nääntyvät taakkansa alle, jonka ovat itse vapaaehtoisesti ottaneet.

Itse ylläpidän moniakin sivuja, joille kokemukseni perusteella on valikoitunut hyvin fiksua porukkaa. Tarvetta "säädellä" ei ole ollut. Thaimaan matkailuun liittyviä sivuja olen perustanut kaksi:
https://www.facebook.com/pattayasuomiseura/ ja Jomtien Pattaya Beach.

Seuran sivujen ylläpidosta olen käytännössä luopunut ja ylläpitäjän oikeuksia sivuilla onkin useammalla. Kyseiset sivut ovat myös niin sanotusti suljetut ja etusivulla voivat julkaista vain oikeudet omaavat. Toki kaikkien kommentit ovat etusivulla.

Jälkimmäisen perustin alkuvuodesta ja se onkin jatkuvan kehittämisen kohde. Eniten sivut työllistävät siksi, että joka päivä sivuilla julkaistaan jotain. Jos muut eivät sitä tee, teen sen itse. Jomtien Pattaya Beach -sivut ovat "avoin ryhmä", jolloin kuka tahansa voi julkaista tasavertaisena etusivulla.

Eilispäivän uutinen

päivis: Selailin netin uutistarjontaa ja ihmettelin, mitä oikein luenkaan. MTV:n sivuilla luvattiin lähes hellettä, kunnolla lämpenevää joka tapauksessa. Ihmettelin tätä, kun suunnilleen samaan aikaan television säätiedotteessa vakuuteltiin, että vettä tulee jatkossakin. Sitten tajusin, että intiaanikesäksi mainitusta lämpöaallosta kertova uutinen olikin lähdes kahden viikon takaa syyskuulta.

Hämmennyin sääuutisesta, kun samalla sivulla oli myös oikea tämän päivän uutinen: Jukka Jalosen tuleva Leijonien päävalmentajuus.

Ei ole ihme, jos ihmiset eivät enää tiedä, mitä uskoisivat. Eivät nuo takuuvarmasti tulevien lähipäivien ennusteetkaan aina osu oikeaan. Mutta tuo ikivanha, tuoreelta vaikuttava uutinen on kyllä kaiken huippu.

Tuntuu kummalta, jos vanhentuneita uutisia, joilla ei näin jälkeen päin ole mitään merkitystä, ei muka voitaisi poistaa netistä. Muutenkin netissä pyörivät "uutiset" ovat alkaneet jotenkin ällöttää.

Päivästä toiseen meille kerrotaan, mikä ruoka-aine juuri nyt on arvioitu epäterveelliseksi, joskus suorastaan vaaralliseksi - ja vastaavasti väitetään, että nyt kannattaa tankata joitakin ruoka-aineita, joista mukama tutkimuksen mukaan on löydetty terveyttä edistäviä vaikutuksia. Kunnes muutaman kuukauden päästä asiat käännetään taas päälaelleen.

Kun netti suoltaa jatkuvasti "uutisia", moni alkaa uskoa niihin ja saattaa jopa lopettaa oikeiden lehtien lukemisen ja tilaamisen. Oikeiksi lehdiksi lasken esimerkiksi Hesarin, Aamulehden, Keski-Suomalaisen ja muut vastaavat lehdet, joissa julkaistavat jutut ja uutiset ovat pääosin punnittuja ja lehden omien toimittajien käsialaa.

Paikallislehdistä sen sijaan jo huomaa, että itse tehtyjä juttuja on vähemmän ja täysin samansisältöiset jutut pyörivät myös muun muassa ilmaisjakelulehdissä.

Elämän taipaleelta tarttuneita viisauksia

jormas: Päivis oli poiminut eiliseen blogiinsa sanontoja ja jatkan samasta aiheesta tai sen vierestä. Kun olin nuori, minua huvitti sanonta, että joka toiselle kuoppaa kaivaa, saa niin ja niin paljon tunti. Kun vähän vanhenin, nauroin sille, että joka toiselle kauppaa kaivaa, joka toiselle ei. Ja nykyisin nauran tai ainakin melkein sille, että joka toiselle kuoppaa kaivaa, se parhaiten nauraa... Heko, heko, heko.

Siitäkin pidän, että jokaisen synkän pilven takana on uusi, vielä synkempi pilvi. Minusta se on nurinkurisuudessaan positiivinen ilmaisu.

Samoin pidän siitä, että nauru pidentää ikää, jos ei naura kuollakseen. Ja siitä, että jos menee viinaa väärään kurkkuun, tulee väärä mies juovuksiin. Lohduttavaa on sanonta, että koirat haukkuvat, karavaani jatkaa kulkuaan ja ensimmäisistä vankkureista on paras näköala. Juomarille hyvä sanonta on, että ruukku menee kaivolle, kunnes särkyy.

Asioita ei myöskään saa niin huonolle tolalle, ettei ne vielä juomisella vähän huononisi. Isäni sanoi minulle usein, kun palasin yön yli kestäneiltä reissuilta, että onko tauti mennyt suun kautta sisään vai olitko lääpän jäljillä? Niillä jäljillä olinkin kerran jos toisenkin. Mutta millainen eläjä tai elävä kyseinen lääppä on, sitä en ole koskaan nähnyt.

Tätä blogia saatan jatkaa, jos tulee mieleen..

Aikuisten oikeesti ja muita sanontoja

päivis: Kukapa ei olisi ainakin kuullut jonkun toteavan, että asia on aikuisten oikeesti jotain. Omasta suustakin se on saattanut tupsahtaa ulos. Aika on ehkä ajanut sanonnan ohi, koska harvemmin sitä enää kuulee. Mutta silloin tällöin kuitenkin.

Yksi suosikkisanonta vuosien takaa perustuu sähkötolppiin liimattuihin julisteisiin, joissa lukee, että "Jeesus tulee, oletko valmis"". Siitä vasta onkin väännetty monenlaista versiota. Itsekin muistan käyttäneeni tuota oletko valmis -kysymystä joissakin otsikoinneissa. Jeesuksen tulemista ennakoidaan edelleen. Viimeksi eilen näin kyseisen, ihan tuoreen oloisen julisteen Palokassa. Minkä uskonnollisen yhteisön tuotetta ne mahtavatkaan olla? En ole koskaan tainnut kuulla.

Entä sitten olemisen sietämätön keveys? Kyllä on siitäkin väännetty monenlaista versiota. Alkujaanhan tuolla otsikolla julkaistiin romaani, josta sitten tehtiin myös suosittu elokuva.

Ihan viime aikoina olen huomannut sanottavan usein, että johonkin asiaan liittyy radiohiljaisuus. Tarkoittaa kai, että jostain aiheesta ei ole tullut mitään uutta tietoa, asiasta ei ole puhuttu tai joku ei esimerkiksi ole pitänyt yhteyttä. Alkujaan tuo sanonta on liittynyt elektroniseen sodankäyntiin, jolloin radioita ei turvallisuussyistä ole saanut käyttää ennen hyökkäystä.

Laittaisin tänne muitakin olleita tai olevia vähän outoja sanontoja, mutta eihän niitä silloin tietenkään muistu mieleen, kun toivoisi.

Jälkijunassakin on parempi kuin jäädä vallan asemalle

jormas: Tuusulan kunta hakee some-lähettiläítä. Viittäkymmentä työntekijöistä ja kuntalaisista. Tänä aamuna laitoin Googlen hakupalveluihin hakusanoiksi Somelähettiläs Tuusula. Ensimäisenä haaviin tarttui naapurikunnasta. http://www.marjanousiainen.com/tag/some-lahettilas/.

Idea on loistava, joskin jo aiemmin muualla keksitty. Välillä tuntuukin, että on helpompi ottaa vastaan oman kunnan ulkopuolella syntyneitä käytäntöjä kuin visioita omasta kunnasta. Onhan siinä kieltämättä etunsa, sillä käytännöt on silloin jo muualla testattu. Tosin se takaa pysyvät paikan ja vuodesta toiseen kelpaavan lipun jälkijunaan.

Yli kymmenen vuotta olen puhunut remontti- ja fiksausryhmästä kotikuntaani. Nyt on Tuusulassa tehty valtuustoaloite asiasta ja hyvä edes niin. Mutta verkkaista on vauhti ja Tuusulan mallista onkin tullut Sipoon malli.

Aikoinaan Jyväskylässä oli useitakin fiksaus- ja remonttiryhmiä. Korjattiin pyynnöstä ja ilman pyyntöäkin kaikkea kaupunkikuvassa rempallaan olevaa. Muistan kun aikamme kuluksi teimme pitkin talvea linnunpönttöjä toista sataa. Kevään koittaessa lompsin kaupungille kysymään, että voisimmeko ripustella niitä vanhainkotien ja leikkipuistojen yhteyteen? Virkamies ja -naisvastaukset olivat yhdenmukaisia. Että "ei niitä kaupungin puihin noin vaan voi ripustella, vaan tarvitaan sitä ja tätä", joita en ala edes luettelemaan.

Mutta kaupungin keskusvarastolla oli oiva varastopäällikkö. Taisi olla Mörk nimeltään, jonka kanssa tuli tehtyä yhtä jos toista, jotka kestävät vasta vuosien kuluttua päivänvaloa. Kaupungin hyväksi kuitenkin kaikki. Mainiolle Mörkille kerroin huoleni ja pyysin lainaksi neljät haalarit, joiden selässä oli kaupungin logot. Ja sitten lähdimme pakettiautolla pönttöinemme ja tikapuinemme matkaan.

Muistan hyvin vanhainkodin seniorit, jotka tulivat joukolla pihamaalle katsomaan, kun ripustimme "kaupungin työntekijöinä" koteja puihin. "Että voi hyvänen aika, kun meillä on hieno kaupunki, hyvät päättäjät ja työntekijät. Että oikein meidän pihapuihin linnuille koteja. On niitä ja poikasten touhuja sitten mukava pitkin kesää seurata." Vielä vuosien kuluttua saattoi joku vanhainkodista soittaa, että onkohan teillä myös pönttöjen puhdistuspalvelua, kun ei tänä keväänä ole tullut asukkaita.

On the road

Näistä maisemista ajelin
muutamaksi päiväksi Laukaaseen.

päivis: Jorma oli pari viikkoa Sysmässä, joten nyt oli kai minun vuoroni lähteä maailmalle. Ei tosin Laukaata kauemmaksi. Eläkeläisen kalenterissa kun sattui olemaan muutama vapaa päivä, jotka ajattelin pyhittää käynnille entisille kotikonnuille ja sukulaisten luokse. Ja Laukaan kotikin on hyvä panna talviteloille.

Niilon kanssa siis ajelin kohti Keski-Suomea ja tein matkan varrella sen, mikä on monesti ollut mielessä ja josta on ollut puhettakin: poikkesin Lahden kupeessa olevaan Luhdan pääkonttoriin ja siellä olevaan tehtaanmyymälään. Outleteiksikin niitä nykyään kai kutsutaan. Korkean talon ylimmässä kerroksessa on kai kahvila, joka ei kuitenkaan viikonloppuisin kuulemma ole auki. Harmi. Sieltä olisi varmaan mahtavat näköalat.

Myymälä oli väärällään reippaasti alennettuja ulkoilu- ja muitakin vaatteita, sisustustuotteita ja kenkiä. Näitä ainakin.

Oli aika kutkuttavaa katsella toppatakkeja ja muita talvikamppeita ja ymmärtää, että en ehkä vuosikausiin tarvitse uusia talvivaatteita. Jos nyt tulevaisuus menee niin kuin ajattelemme eli vietämme kylmimmät kuukaudet Thaimaassa. En kyllä yhtään kaipaa talvikenkien, toppatakkien ja muiden paksumpien vaatteiden shoppailua. Thaimaahan vietäväksi ostin sovittamatta yhden viisi euroa maksavan mekon.

Leivonmäellä pysähdyin iltapäiväkahville Karoliinan kestikievariin. En ole varmaan missään saanut niin suuria pullia kuin siellä. Paikka on niin herttainen ja pöydässä istuskellessa saattoi samalla kuunnella vanhaa kotimaista iskelmämusiikkia.

Tavallisesta poiketen en lähtenytkään Vaajakoskelta Laukaan suuntaan vaan ajoin Seppälän uuteen Prismaan, jossa en ole vielä koskaan käynyt. Pitihän minun asiakasomistajana käydä se tsekkaamassa. Kauppaostosten lisäksi vingutin Prismassa työkavereilta läksiäislahjaksi saamaani S-ryhmän lahjakorttia. Ostin viemisen Thaimaahan.

Unisieppari

jormas: Voi olla, että olen aiemminkin kirjoittanut aiheesta. Joka tapauksessa viime kesänä innostuin tekemään unisiepparia ja sen kimpussa on mennyt tovi jos toinenkin. Minusta ei ole koskaan saanut ainakaan suurelta osin tiukkupipoista kristittyä, joten maailmaani mahtuu unisieppari, Nukku-Matti, joulupukki ja monet muut, jotka ovat joillekin ei mitään, joillekin sielunvihollisen ansoja ja joillekin siltä väliltä. Jotkut siis ottavat aiheen minua vakavammin ja luinkin netistä kerran keskustelun, jossa äiti kyseli apuja siihen, kun heille oli syntymässä perheeseen toinen lapsi. Että riittääkö silloin enää yksi unisieppari. Jota sitten jotkut neuvoivat parhaansa mukaan, ja jotkut sanoivat mielenvikaiseksi.

Mutta mikä sitten moinen sieppari on? Unisieppari on pajurenkaasta, lankaverkosta ja höyhenistä tehty Pohjois-Amerikan intiaanien taikakalu, joita myydään matkamuistoiksi ja koriste-esineiksi. Se on alun perin ojibwa-intiaanien perinnettä, mutta 1960-luvun kansalaisuusliike nosti unisiepparin yleisen intiaanikulttuurin tunnukseksi. Unisiepparin alkuperäinen tarkoitus on suodattaa pahat unet ja ajatukset päästäen lävitseen hyvät unet ja ajatukset, mutta nykyisin se on usein koriste-esine.

Ojibwa-taruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia. Pajurenkaasta tehty unisieppari haurastuu ja hajoaa usein ajan myötä, joka kuuluu asiaan, sillä myös lapsuus päättyy aikanaan.

Nykyisin sosiaalisen median aktivistit pitävät unisiepparin käyttöä kulttuurin varastamisena ja sitä voidaan protestoida. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Ensi kerralla saatan hyvinkin kirjoittaa missä vaiheessa olen oman siepparini kanssa ja kuinka olen sitä tehnyt.

Vihreä aalto

päivis: Vähän on alkanut jännittää, saammeko kaikki paperit kasaan, jotta meillä molemmilla on passeissamme Thaimaan oleskeluviisumi ennen kuin lentomme Thaimaahan lähteen. Tilanne on tosin ollut sellainen, ettemme ole edes ostaneetkaan lentoja. Mutta tänään olemme.

Ns. eläkeviisumia varten pitää tuo matkakin olla varattuna. Menolippu ainakin. Vielä pitää tehdä selvitystä omista rahavaroista, jotta Thaimaan viranomaiset voivat vakuuttua siitä, että lämpöön lähtevän eläkeläisen rahat riittävät sen ajan, jonka viisumi mahdollistaa.

Rikosrekisteri tuli tänään. Sain puhtaat paperit. Lääkärikin on todistanut, etten sairasta esimerkiksi lepraa enkä elefanttitautiakaan. Pankkiasioita on vielä hoidettava ja leimoja maistraatista pitää käydä hakemassa, ennen kuin viisumianomuksen voi jättää.

Toivon, että viisumin hankinta olisi tästä lähtien yhtä "vihreissä valoissa" ajamista. Vähän niin kuin eilen, kun läksin ensimmäiselle laulutunnilleni. Lupasin samalla kaupunkireissullani toimittaa Jorman kansainvälisen ajokortin hakupaperit Autoliittoon ja mietin ääneen hiukan monimutkaisia reittivalintojani.

Jorma kuunteli ja kysyi, ettenkö voisi ajaa Kehäradan aseman sijaan suoraan Autoliiton kulmille, josta voisin hypätä ratikkaan ja ajaa keskustaan, ja takaisin tullessa hoitaa sitten ajokorttiasia kuntoon. Niin tein ja meno oli todella yhtä vihreässä aallossa menoa. Vähän jännitin myös sitä, löytyykö smartille ilmaista pysäköintitilaa, vaikka pienelle autolle se yleensä löytyy. Ja niin kävikin. Pysäköintipaikka oli täynnä autoja, mutta onnekkaasti joku oli juuri lähtenyt ja jättänyt minulle vapaan paikan.

Vihreiden valojen lisäksi laulutuntimatkalle
osui myös vihreä penkki, muusta
vihreästä puhumattakaan.

Seuraavaksi luulin, että ratikka meni aivan nenäni edestä. Mutta kuinka kävikään? Ratikkakuskeilla oli vaihto ja uusi kuski kai myöhästyi juuri sen verran, että ennätin kyytiin. Hetken aikaa näytti siltä, etten joudu edes maksamaan matkastani, sillä kaikki maksulaitteet oli suljettu. Jossain vaiheessa kuski kuitenkin näpsäytti ne ohjaamostaan päälle. En siis ihan ilmaiseksi päässyt kulkemaan.

Kun Oopperan luokse päästyäni aikaa oli vielä parikymmentä minuuttia, päätin kävellä Töölönlahden puiston kautta Kansallismuseon taakse, jossa laulunopettajani antaa tunteja. Hyvä reittivalinta sekin. Puistikoista löytyi Urho Kekkoselle nimetty teräsallas, josta en ollut koskaan edes kuullut.

Ihan näköismuistomerkki tuo kummallinen allas ei ole. Lintuja se on ilmeisesti ainakin kiinnostanut, sillä altaan vierelle oli pystytetty tuima kyltti, jossa kansalaisia kielletään ruokkimasta lintuja. Jos näin ei käy, Kekkosen allas uhataan tyhjentää vedestä. Kohta varmaan näin tapahtuukin. Talvi ja alkavat pakkaset pitävät siitä huolen.

Elämää Jokilaaksossa ja Myllykylässä kolmen kuvan verran

jormas: Silloin tällöin livahdan joka toisen päivän blogivastuusta julkaisemalla muutaman ottamani kuvan. Niin nytkin.

Jokilaakson toisella puolella on Senkkerimäen kiviainestehdas lähes 1000 hehtaarin maa-alueineen. Se pitää sisällään paljon muutakin kuin kivien murskausta. Matkalla tutustumaan yhteen "salaisuuteen".

Se on Seepsulamajaksi ristimämme paikka, jonne voin mennä päiviksen kanssa valitsemassamme seurassa. Kovin monelle ei valtavalle, aidatulle alueelle olekaan asiaa. Yksi syy on luonnollisesti turvallisuun, sillä kiveä irrotetaan kalliosta melkoisilla räjähdysainepanoksilla. Kuvassa Myllykylän Omakotiyhdistyksen johtokunta kokoustamassa puheenjohtaja päiviksen johdolla. Kokouksen kyytipoikana oli kahvia, teetä sekä makkaraa. Aitoa ja kasvissellaista.

Vaikka kesä on auttamattomasti takana, lähes joka amus pulahdamme edelleen veteen Jokilammellamme. Vesi oli karvan verran yli kymmenen asteista, joten kyllä sinne Nukku-Matin unihiekat silmistä katoaa.

Eläkeläisen kiireet

päivis: Lupasin itselleni kaikkein ruuhkaisimpina työvuosinani, etten koskaan käytä kiire-sanaa. Jos ja kun sitä ilmeni, käytin jotain muuta ilmaisua. Esimerkiksi, että on paljon töitä, mutta liian vähän aikaa. Miten asian nyt milloinkin totesin. Huomasin, että sen ansiosta en ainakaan panikoinut tekemättömien töiden takia.

Tässäkään elämänvaiheessa - siis ensi kuun alussa eläkeläisenä ja nyt viimeisiä lomapäivien rippeitä viettäessä - en kiire-sanaa haluaisi käyttää, mutta täytyy myöntää, että tekemättömiä töitä tuntuu olevan vähän liiankin kanssa. Eläkeläisen kiireet on kai herja, mutta ehkä nyt on vaikeampi antaa lupa jättää asioita myöhempään ajankohtaan.

Keittiön arkkupakastimen sulatus on selvästi vain odottanut sitä, että jään pois työelämästä. Pihan merikonteista toinen on ahdettu täyteen muinaisen kaupunkiasunnon varastoon säilytykseen jätettyjä tavaroita. Ja nyt sieltä ennen pakkasten tuloa pitäisi löytää laatikko tai kassi, jossa on monta pulloa jäätyviä juomia. Olen aloittanut etsintäurakan, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä.

Ainakin kaksi vuotta harkinnasta ollut Tuusulanjoen yli tulevan siltamme kaiteiden pesu on edelleen tekemättä. Loman päättymisellä asian siirtämistä ei ainakaan voi perustella. Voisiko tässä kohtaa ajatella, että nyt on jo liian kylmä? Ei ehkä ihan näinä suhteellisen lämpiminä syyskuun lopun päivinä. Jääköön silti ensi kesään. Kuten muutama muukin lämpimää säätä vaativa homma.

Kuva liittyy juttuun. Tässä minä laulan eturivissä vasemmalla.

Kirjoitustöitäkin on jonossa odottamassa. Ja illan omakotiyhdistyksen kokoukseen pitää hankkia ja haalia ties mitä tarjoiltavaa ja muuta tarpeellista. Siksi tätä blogiakin aloin kirjoittaa nyt aamulla, kun kauppaankaan ei voi vielä lähteä. Astianpesukonettahan ei voi jättää yksikseen touhuamaan.

Taitaa olla vain jotain kaupunkilegendaa, että eläkkeellä ollessa joutaa tekemään sitä mitä haluaa. Esimerkiksi lukemaan tuota lainaamaani kirjaston kirjaa. Turha toivo. Vaan huomenna teen sitä mitä haluan: menen ensimmäiselle laulutunnille. Ihan suotta taidan tässä avautua eläkeläisen kiireistä.

Parin viikon vierailu yhdistykseen nimeltä Uusi Mahdollisuus ry, osa 4

jormas: Vierailu tai oikeastaan vastuunkantamisen sessio lähenee loppuaan. Edessä on vielä ensi yö ja päivä. Jonka jälkimmäisellä puoliskolla hipsin kotiin, jossa olen nytkin viettänyt sunnuntait. Autolla ajoa on kertynyt reipas tuhat kilometriä.

Toinen toistaan kovemman luokan tietäjiä tuvan täydeltä

Monella lailla mielenkiintoinen ajanjakso, johon mahtui tänään pitämämme enemmän tai vähemmän raittiusaiheinen tietokilpailu. Osallistujia oli kymmenkunta, joka kertoo sen, että ajanvietetoiminnan avulla voisi kävijämääriä lisätä helpostikin. Mutta maassa maan tavalla enkä tullut tänne säätämään mitään, vaan kuten taisin aiemmin kirjoittaa, pitämään laiva pinnalla sen aikaa, kun kippari on lomilla.

Yhdistetyssä päiväkeskuksessa ja kirpputorilla ei ole radiota eikä televisiota, kuten ei myöskään tietokonetta. Niiden puuttumiseen lienee syynsä, joita en ole keneltäkään kysellyt. Varsinkin televisio, mutta isolta osin myös radio lienevät pääosin huvitusta, vaikka niistäkin kyllä hyötyohjelmiakin löytyy. Kunnollinen tietokone olisi varsin perusteltu hankinta, sillä hyvin monen asian hoitamisessa se on verraton apuri.

Omalle mielelle on ollut kovastikin avartavaa huomata kuinka minua huomattavastikin iäkkäämmät ihmiset ovat niin sanotusti virtaa täynnä touhutessaan aamusta iltaan. Osa tekee ruokaa, osa siivoaa, osa järjestelee myytäviä tavaroita, osa kutoo sukkaa, osa mattoa, osa palvelee kirpparin asiakkaita ja osa keskustelee muuten vain kävijöiden kanssa. Toki senioreiden joukossa on myös asiakkaita.

Se on ollut myös hienoa havaita, että jos jossain EI ole ikärasismia, niin se on täällä. Sysmässä on mainio, puhtaasti vapaaehtoistyötä tekevä yhdistys, jolla on oiva, tarpeellinen paikkansa yhteiskunnassa ilman kunnille myytäviä palvelujakin. Kun lisäksi kyseessä on Sininauhaliiton jäsenjärjestö, herää väistämättä kysymys mitä keskusliitto pystyy antamaan sysmäläisen yhdistyksen kaltaisille toimijoille? Se nimittäin ei ole yksinkertainen eikä helppokaan tehtävä.

Kun nyt olen ollut paikan päällä yötä päivää kohta kaksi viikkoa, alkaa ensimmäinen vieraskoreus kadota. Joten tästä eteenpäin olisi kyettävä omalla tekemisellä ansaitsemaan paikkansa. Se ei ole itsestään selvää ihmisten keskuudessa, joilla on monien vuosikymmenten aikana hioutuneet tavat, jotka ovat saaneet loppusilauksensa usein hyvinkin pitkään kestäneen yhteistyön muodoissa.

Tarvitseeko eläkeläinen kelloa?

päivis: Näyttää siltä, että eläkkeellä ollessa mieleen pulpahtelee kaikenlaisia ajatuksia. Jopa sellaisia, että osa niistä pitää kirjata muistiin. Esimerkiksi eilen läksin Niilon kanssa kävelemään Ruotsinkylässä sijaitsevalle metsäntutkimuslaitoksen alueelle ja jäin miettimään ajankulua.

Katsoin kävelemään lähtiessä kelloa ja ehkä vartin päästä vilkaisin sitä uudelleen. Silloin kysyin itseltäni, että miksi. Kun menemme Thaimaahan, melkein ensitöikseni laitan rannekellon yöpöydän laatikkoon. Kellolle ei siellä ole muuta käyttöä kuin se, että siitä näkee yöllä, minkä verran on vielä nukuttava, että aurinko nousee. Paitsi että rannekelloni viisareista ei pimeässä ja ilman silmälaseja saa juurikaan selvää.

Todellisuudessa ajalla ei ole suurtakaan merkitystä. Eläkeläisenä vain sen verran, että tässä iässä ehkä ymmärtää elämän rajallisuuden paremmin kuin nuorena. Tajuaa, että aikaa ei ole loputtomiin.

Ajankulun seuraamisen sijaan metsässä on mielenkiintoisempaa ihmetellä
puita ja arvuutella, mitä seuraavan mutkan takaa mahtaa löytyä.

Näitä ajattelin myös Ruotsinkylän metsätietä kävellessäni. Tapahtumia voikin opetella tarkastelemaan jonkun muun kuin ajankulun näkökulmasta. Tässä tapauksessa voisin jäädä miettimään, mitä koin metsässä, sen sijaan, että tuijottaisin vain kävelyyn käyttämääni aikaa.

Metsässä kävellessä kiinnitinkin ranteessa kiristävää kelloa enemmän huomiota metsän valtaviin, vanhoihin puihin. Metsäntutkimuslaitoksen yksikköä Ruotsinkylässä ei enää taida olla olemassakaan, mutta sen perintönä metsästä löytyy kehnonpuoleisia kylttejä, jotka kertovat, mitä puita väylän varrelta löytyy. Taitavat muuten olla vieraslajeja. Ainakin alkuperään viittaavista nimistä päätellen.

Oli esimerkiksi Siperian ja joidenkin muidenkin kaukaisten paikkakuntien kuusia ja mäntyjä. Monen todella vieraalta näyttävän puun kohdalla kylttejä ei enää ollut tallella. Harmi. Suurten honkien juurella, olivatpa mistä tahansa peräisin, on joka tapauksessa hämmentävää seisoskella.

Parin viikon vierailu yhdistykseen nimeltä Uusi Mahdollisuus ry, osa 3

jormas: Elo Sysmässä on osin jo tutuissa uomissaan, joskin uuttakin on joka päivään mahtunut. Toissa päivänä tai oikeastaan iltana nautin jotain supisuomalaista maustettuna nykyajalla. Sain nimittäin saunakutsun hallituksen puheenjohtaja Ritvan ja kai hallituksen jäsen Heikin kesämökille, jota pitäisi oikeastaan kutsua huvilaksi kaikkine mukavuuksineen. Luulen, että koko yhdistys on heidän käsialaansa ehkä ritva-painotteisesti.

Joka tapauksessa Sysmän kolmanneksi suurimman järven rannalla oltiin. Joka sinällään on tuusulalaiselle outo ilmaisu, kun kotikunnassani ei ole kuin kaksi järveä, jotka yhdessäkin lienevät vain murto-osa mainitsemastani järvestä. Nykyaikainen mauste suomalaisessa idyllissä tuli kylpytynnyristä. Josta varmastikin vanhempani olisivat sanoneet, että turhuuksien turhuus, jossa ei pala kuin suurella vaivalla tehtyjä puita.

Heikki ja kylpytynnyri Sysmässä ja sauna Hartolassa

Vaikka kyseinen kylpypaikka oli aivan saunan vieressä, oli siinä oma erikoisuutensa. Sauna nimittäin oli Hartolan kunnan puolella ja "palju" itsenäisessä Sysmässä. Kyllä oli puulämmitteisessä saunassa kylpemisen ja järvessä pulahtelun jälkeen hulppea olo, kun paransimme Heikin kanssa maailmaa ja toisiamme syysyössä sysmäläisen tähtitaivaan alla 40-asteisessa vedessä.

Ensimmäisen kerran koin tarvittavan myös toimintakeskuksessa bossia, kun tuli luvattua alan pariskunnalle, että he saavat tulla tekemään omenistaan mehua yhdistyksen tiloihin. Seuraavana aamuna oli nimittäin vastuunkantajien delegaatio vastassa ja jouduin puhutteluun. Olivat porukassa päättäneet, että  pariskunta kotiin päästyään laittaa tekemäänsä mehuun hiivaa ja käyttää sen omena- tai miksi viiniksi nyt sitten käyttäisivätkään. Ja juovat kylällä sekä kehuvat, että tekivät sen Uusi Mahdollisuus yhdistyksen tiloissa. Menee kuulemma maine ja joku kirjottaa vielä lehteenkin.

Toki en käämejäni polttanut, mutta sanoin, että porukkapäätöksestänne puuttuu yksi mielipide, joka on minun. Joka on enemmän kuin teidän yhteensä, kunnes lähden pois tai Ritva tulee ja heittää minut kuutamolle. Että päätökseni pitää ja sillä on puheenjohtajalta tarkastettu tuki takana. No, pariskunta ei sitten tullutkaan, joten päivän päätteeksi kutsuin kaikki vastuunkantajat, reipas puoli tusinaa pöydän ympärille. Ja sanoin, että katsokaapas nyt, armelias yhdistys antoi kohderyhmäläisilleen mahdollisuuden tehdä mehua, jonka tilaisuuden he itse hupiloivat. Joten etsikkoaika meni ohi ja minun aikanani he eivät yhdistyksen tiloissa keitä omeniaan mehuksi. Kaikki olivat tai ainakin näyttelivät olevansa lopputulokseen kovastikin tyytyväisiä.