Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Jokilaakson kaunis kesä

Jormas: Eräänkin kerran on tullut kirjoitettua kauniisti Tuusulan Myllykylän Jokilaaksostamme.

Jatkan samalla linjalla ja julkaisen muutaman kuvan uimapolkumme varrelta Merikonttikodista Jokilammille ja takaisin.

Vetensä ne saavat Tuusulanjärvestä, joten siinä on ripaus myös Päijänteen ja Keiteleen vettä. Siis pohjoisesta Keski-Suomesta aina Kolimajärvelle saakka.

Jokilampien vesi vastaavasti laskee Tuusulanjokea myöten Vantaanjokeen ja siitä Suomenlahteen. Samaa vettä siis kuin Thaikotimme lähirannassa Siaminlahdella. Pitkä on vedellä matka.







sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Portti ikuisuuteen

Jormas: Pidän hengellisten asioden pohtimisesta ja joskus yritän niistä puhuakin. Ja toivon, että voisin vaihtaa mielipiteitä jonkun kanssa. En ole onnistunut, sillä lienen ajatusteni kanssa omituinen ja joillekin peräti harhaoppinen.

Kun joku suostuu asiasta jotain sanomaan, hän muksii mustalla Raamatulla ja sen lauseilla varsinkin, jos pitävät itseään tunnustavina kristittyinä. Muut eivät sano sitäkään, vaan vaihtavat kiusaantuneena puheenaihetta tai kävelevät pois.

Viimeisten kuukausien aikana olen joiltakin myös kysellyt pirullisia. Niiltä, jotka eivät tiedä miksi lohi osaa takaisin Tenojokeen, mutta jotka tietävät iankaikkisuudesta kaiken. Olen kysellyt, että joudunko ikuiseen tuleen, kun olen menettänyt uskoni helvettiin.

Olen heidän mukaansa harhassa elävä, jonka pitäisi lukea Raamattua lisää. Ja sulkea silmät ja korvat muulta. Omia mielipiteitä heillä ei ole, sillä he uskovat sokeasti, mutta valikoiden kirjaan, johon kristinuskon Vapahtaja ei ole itse kirjoittanut sanaakaan. Ja muutenkin vain kerran ja silloinkin hiekkaan. Taisi kirjoittaa madonlukuja hurskaille, joiden piti kivittää kaivolle tullut syntinen nainen.

Mutta mikä on elämän tarkoitus minulle? Se on löytää "portti ikuisuuteen", sillä jos "matkalla oleminen on kaikki, on perillä olo pettymys".

Syvästi hengellisiä viisauksia molemmat. Toinen on Areenan kautta vielä kuusi päivää nähtävissä olevan 3,5 tunnin lännenelokuvan nimi. Ja toinen on yhden Helvetin enkelin liivin etumuksesta bongaamani viisaus.

Haluan uskoa, että olen löytänyt tai löydän polun pään, joka vie ikuisuuden portille. Ja vaikka elämä tässä ja nyt on kaikki mitä minulla on, toivon, että portin takaa löydän sen miksi olen ylipäätään olemassa.

Minun Jumalallani ei ole rajan takana kadotusta, sillä se ei ole tarkoitettu yhdellekään Hänen luomalleen.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Tasan ei käy onnen lahjat

Jormas: Minulla lienee sosiaalisessa mediassa ystäviä, kavereita ja muita tuttuja paljon enemmän kuin tuhat. Enemmän joka tapauksessa kuin minulla on koskaan ollut niin sanotusti kasvotusten.

Joidenkin mielestä ne eivät ole mitään oikeita kavereita, kun en ole niitä livänä tavannut. Mutta olen eri mieltä. Ja sitä paitsi tapaan heitä myös livenä. Sopivina annoksina riippumatta missä maailman kolkassa he asuvat. Ensi talvenakin poimin jostakin annoksen ja teen niistä somemaailmaa enemmän.

Mutta joukossa on myös niitä, joiden kanssa evääni eivät riitä huonona päivänä rakentavaan keskusteluun edes puhelimessa saati kasvokkain. Niitä onkin hyvä olla elämässäni vain hyvin rajallinen määrä, sillä pieni kun on mieleni, enkä kovin usein halua pahoittaa toista mieltä, onnistuvat he pahoittamaan mieltäni joskus enemmän kuin kaipaan tai on itselleni hyväksi.

Ehkä pahimpia tai parhaimpia ovat omien totuuksiensa vangit tai he, keillä on mielestään kaikki minua paremmin ja suurempaa.

Kun sanon olevani reservin korpraali, ovat he vähintään luutnantteja  ja kertausharjoitukssakin he ovat olleet useammin. Sekä tietysti  itse armeijassakin kauemmin.

He ovat myös penkoneet, että olen sosiaalineuvos. Eivät suinkaan sanoakseen, että hienoa, mistä ansioista olet sen saanut. Vaan kysyäkseen paljonko maksoi ja kuka sen maksoi. Että kun en ole kouluja käynyt kuten hän, ei niitä palkoillani varmaankaan kyetä maksamaan.

Ja kun hän puhuu krapulasta ja sanon, että minulla ei ole ollut kohmeloa kohta 40 vuoteen, ei sekään ole yhtä hyvin kuin hänellä. Sillä tosi miehellä on kunnon kohmelo, jota ei voi saada, jos ei voi juoda viinaa kuten hän.

Ja jos sanon, että vaimoni on yhä kaunis, on hänen vaimonsa kauniimpi ja nuorempikin. Sillä koska olen jo vanha mies tai ainakin häntä vanhempi, täytyy vaimonikin olla vanhempi.

Aikani heitä kuuntelen ja odotan aikaani. Sitten saatan sanoa, että ei sinulla kuitenkaan ole kaikkea enempää kuin minulla. Ja hän kysyy kuinka niin. Vastaan, että minä olen saanut jo pelkästään viinankin takia useamman lopputilin kuin hän.

Silloin seuraa kaiken kertova hiljaisuus  ja vastaanottaja katkaisee puhelun. Ja minun pieneen mieleen luikertaa aito ilo. Siitä, että joiltakin osin jollain on vielä minunkin mieltäni pienempi mieli 😂😂😂😂😂.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Olen aivan eri mieltä

Akavan puheenjohtaja sanoi, että kaikkien äitien ja isien pitäisi olla töissä eikä hoitaa itse varhaiskasvatusta tai pitää omia tarhojaan. Jos me halutaan pitää työllisyysaste korkeana ja säilyttää pohjoismainen hyvinvointimalli, niin kaikkien pitää olla töissä ja käyttää yhteiskunnan palveluita, eikä olla itse poissa työelämästä kolme tai kuusi vuotta, Fjäder lisää.

Minun on hyvin vaikea käsittää, että omien lasten kasvattaminen ei olekaan enää kurssissa tai edes mahdollista. Samalla lailla ajattelen isistä ja äideistä. En siis ymmärrä isiäkään, jotka eivät vapaaehtoisesti osaa/halua jakaa kasvatusvastuuta äidin kanssa, vaan asia pitää säätää Arkadianmäellä saakka.

Yhtä vähän ymmärrän äitejä, jotka ajattelevat tasa-arvoa olevan, että lailla turvataan, jotta kaikki pitää voida ja on hyväksi tehdä kuinka sen ovat miehet tehneet iät ja ajat.

En ymmärrä sitäkään miksi kaikkea säätelee rahan ja muun maallisen mammonan yliarvostus. Itse olin mainitsemassani oravanpyörässä vuosikymmenet, kunnes hyppäsin siitä vapaaehtoisesti pois.

Tuloni pienenivät tasan puolella ja sen vuoksi koen eläväni elämäni parasta aikaa tältä osin. En enää myy enkä anna tuntiakaan ajastani rahasta kenellekään.

Tiedän että länsimaisen hapatuksen kyllästämä nainen ei minua ymmärrä. Ei ole koskaan ymmärtänyt. Enkä minäkään häntä. Ja nyt kun asun vailla vaimoa, ei minua ymmärrä aasialainen nainenkaan. Hän ei ymmärrä kuka huolehtii kodistani ja kuka huolehtii minusta. Vielä vähemmän hän ymmärtää sitä mitä minulle tapahtuu kun tulen vanhaksi. Hän kysyy kuka pesee pyykit, kuka laittaa ruokaa, kuka siivoaa. Hän ei usko, kun sanon tekeväni sen itse. Minä ymmärrän häntä, sillä lähes kaiken mainitsemani teki vaimoni päivis.

Aasialainen  nainen, ajattelee, että naisen tehtävä on huolehtia lapsista ja kodista miehineen, jos sellainen on. Ja miehen tehtävä on hankkia tähän kaikkeen rahat.

En sano, että hän oikeassa, mutta sanon, että hän on sata kertaa oikeammassa kuin Akavan puheenjohtaja Fäder. Joka on sitä mieltä, että äidin sekä isän tehtävä ei ole huolehtia lapsista, vaan olla töissä, jotta on varaa maksaa vieraille lapsenhoidosta ynnä monesta muusta kotiin liittyvästä.

Mutta yhtä väärässä on pääministeri Rinne. Joka on sitä mieltä, että yhteiskunnan pitää maksaa siitä, että vanhemmat voivat olla kotona hoitamassa lapsiaan.

Kenen pitää vaihtaa autoa tai kahta määräajoin uudempaan ja kenen pitää päästä tienesteillään kerran, kaksi vuodessa ulkomaille lomalle perheineen sekä ylläpitää koko perheen kalliit harrastukset ynnä paikata monet muut rahanreiät, ei saa tätä yhtälöä toimimaan.

En saisi minäkään, vaan jostain pitää luopua, kuten tein itsekin nuorena kymmenen vuoden siivun. Luovuin työnteosta, jotta minulla oli aikaa juoda joka päivä ja istua myös kuppiloissa.

En ymmärrä vieläkään miten pystyin maksamaan juomani, asuntoni, ruokani ja vaatteeni. Mutta luulen, että jos minulla olisi ollut lapsia, niiden hoitaminen kotona ei olisi tullut minulle millään lailla kalliimmaksi.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Google maps ja Jokilaakso


Jormas: Google kertoo kartoissaan, että Myllykylään pääsee autolla Jokilaakson Soiniityntien kautta.

Mutta ei pääse, ei ainakaan silloin, kun olen kotona. Mutta yrittäjiä riittää, vaikka pitää uhmata liikennemerkkejä, infotauluja ja vielä nousta autosta avaamaan puomikin. Lienevät niitä, jotka hyppäävät kaivoon, jos Google niin sanoo.

Joskus kyseiset kotirauhan rikkojat saavat mieleni kuohumaan ja kiehumaan ja joskus eivät. Tämä riippuu tähtieni asennosta ja kuinka on mieleni laita. Sekä tietty kuinka kotirauhan suojaa nauttivaan pihapiiriin tunkeutuja itse käyttäytyy.

Monta vuotta olen pohtinut reklamoisinko Googlea ja pyytäisin muutosta tietoihin. En olen halunnut asiaa ratkaista, sillä jotain jäisi silloin myös kokematta.

Kuten viime öinenkin. Joskus Niilo vaan nukkuu, vaikka aura-auto tai muu työkone jyrää koko pihan. Ja joskus se näkee ja on valppaana, jos elämää on sekametsän takana sadan metrin päässä. Josta ei näy  päiväsaikaan mitään. Ja öisinkin sillan tuolta puolen, lehtipuiden välistä ainoastaan auton valojen pilkahdus.

Viime yönä oli valikoivan vartiokoiramme valppaus kohdallaan, sillä valojen pilkahdus sai sellaisen metakan aikaan, että hetken jo luulin kolmannen maailmansodan alkaneen.

Oli lähdettävä tiedustelumatkalle. Sillan takana oli kalustoa tien täydeltä ja miestä kuin meren mutaa. Ehkä naisiakin. Pienemmät ajoneuvot laitoin peruuttamaan takaisin Myllykyläntiellä ja osan päästin pihaan kääntymään peruuttamisen vaikeusasteesta riippuen.

Tovin päästä, kun olin jo päässyt takaisin petiin, alkoi vartija Niilolla uudelleen sama ralli. Siinä selvisi syykin, joka ei pelastuslaitoksen väeltä irronnut.

Vanhemmat olivat samalla asialla, mutta henkilökohtaisemmasta syystä. Poika oli yön pimeydessä karauttanut enduropyörällä jonnekin tai johonkin, joka ei ollut tarkoitus.

Heillä oli melkoinen huoli, johon  ei olisi istunut Niilon räksytyksen lisäksi käämieni käryäminen.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Osaomistuskoira Niilo

Jormas: Niilo on tavallinen koira, kuten kaikki muutkin. Ja yhtä ainutlaatuinen omistajalleen tai omistajilleen, kuten kaikki muutkin.

Omistajia Niilolla kuitenkin on tavallista enemmän. Peräti neljä ihmistä kantaa sen koiranelämästä huolta sekä vastuuta. Kukin neljäsosan.

Kani leluna suussa tai elävänä
pihalla on parasta elämässä
Sen myötä sillä on kotejakin kaksi, kolme tai neljä. Silti se ei koe olevansa usean asunnon loukussa. Yhtä kotonaan se on kaupunkiasunnossa Mellunmäessä kuin Merikonttikodissa Jokilaaksossa. Ja Matkakodissa sekä tulevaisuudessa myös Jokelassa.

Kesäpaikkakin sillä on Laukaan Pitkäniemessä Nurminen-järven rannalla. Juha Kakkusen kotitilan naapurissa. Mutta ei se elvistele kuuluisalla naapurillaan eikä millään muullakaan.

Paitsi egollaan isoillekin koirille. Kunnes joku sitä hieman pyöräyttää tai muuten osoittaa sille kokoaan paremmin vastaavan paikan.

Katiska katsotaan aamuin illoin. Ja annetaan
kaloille elämä takaisin
Tänä kesänä olen asunut Niilon kera kaksin enemmän kuin koskaan sen kahdeksan vuoden elinaikana. Sen kanssa on hyvä elää, sillä se ei pienistä välitä eikä valita. Ei haittaa likaiset housut, ei paita väärinpäin eikä sen oma, sijaamaton vuode.

Mutta tyhjä peltinen juoma-astia närästää. Se saa lattialla joskus kyytiä keskellä yötä, kunnes  ihmispalvelijat sen täyttävät.

Sille olen kertonut itkien ja nauraen elämäni ilot ja salatut surut. Paremmin kuin puolisolle tai vanhemmilleni hautakummun äärellä koskaan.

Niilo ymmärtää kaiken ja kuuntelee tarkkaan päätään puolelta toiselle kallistellen. Se kuuntelee myös sitä, ettei viestissä vaan ole piilotettuna korva-sanaa. Se saa Niilon etsimään piilopaikkaa, koska sana yhdistää puhumani inhottavaan eläinlääkäriin. Silti se lähtee innoissaan Askeleeseen. Koska tuoksut siellä ovat ylivoimaisia kiusauksia sen pienessä elämässä.

Niilo ystävänsä Rudin haudalla
Nyt toista kesää se on opetellut  kanssani irti olemista Jokilaaksossa, autokorjaamoissa ja muuallakin, missä sen elo ilman kahleita on hyväksyttyä. Se silminnähden nauttii, kun kukaan ei kisko sitä voikukan juurelta tai Harley Davidsonin takarenkaan ääreltä pois. Vaan saa lukea omat postinsa rauhassa.

Kun vietän paljon aikaa somessa, on siellä myös Niilo. Vaikka se ei itse tiedä siitä ehkä mitään. Sillä on ystäviä Ghanassa, Ugandassa Norsunluurannikolla, USAssa, Thaimaassa, Filippiineillä, Euroopassa ja niin edelleen. Joka puolella maailmaa.

Ystävät, lapset ja aikuiset koirineen toivottavat sille huomenta, hyvää yötä sekä kyselevät kuulumisia ja pyytävät uusia kuvia. Moni vanhempi onkin niitä lastensa kanssa katsellut, kun olen kertonut samalla sen elämästä. Voisikin ajatella, että Niilolla on oma maailmanlaajuinen faniklubi. Ehkä hän vielä sen virallisemmin perustaakin.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Jokilaakson toinen puoli

Jormas: Jokilaakson 8 hehtaarista ehkä 1/3 on vettä ja 1/3 on varattu Carunan ylläpitämälle sähkölinjalle. Inhosin lafkaa joka vei maastani ison osan, mutta myös siirtomaksujen vuoksi.

Mutta käänsin kelkkani, sillä  olin tuonut omin lupineni linjojen alle kaksi, kuvassakin näkyvää merikonttia, jotka ovat saaneet nimen "Muistojen merikontit".

Niissä on melkoisesti tavaraa, jota on tarttunut mukaan kohta 70 vuoden taipaleeltani. Jolla en tee mitään ja joita annan pois, kun joku jotain haluaa. Tai vaihdankin. Kuten Aikka Hakalan kitaran Duokotimme rakennuslupiin.

Joka tapauksessa uutta rakennuslupaa ei Merikonttikodillemme irronnut ellei Muistojen merikontteja siirretä sähkölinjojen alta pois. Tai Caruna anna sijoitukselle lupaa.

Kun sitä lähes kaiken tietäviltä kavereiltani kyselin, oli vastaus yksiselitteinen. Ei taatusti heru lupaa, joten varaudu vaan siirtämään kontit pois.

En uskonut kaikkitietäviä, vaan odotin oikeaa tähtien asentoa ja soitin Carunan insinöörille ja pyysin käymään. Että please, älä sano ei, vaan tule ensin tänne.

Luotin tähtiin ja luotin puhelahjoihini, jotka ovat pelastaneet minut monesta pulasta aina linnatuomioita myöten ja luotin insinöörin inhimillisyyteen.

Kun mies tuli, huomasin heti, että järjen valo ohjaa kotikunnassani asuvaa miestä. Ja aikansa tuumattuaan hän sanoi: "Että joo, kyllä ne siinä voivat olla, kun maadoitat ne, laitat laput, että katolle ei saa kiivettä ja varsinkaan tikapuita et laita." Sanoin hänelle, että kiitos.  Tästä lähtien olen Carunan onnellinen siirtomaksujen maksaja. Ehkä ainut sellainen."

Viime kesänä firma raivasi linjanalustan ja jälki on sen mukainen nyt. Mutta jo ensi kesänä risukasat ovat jääneet selkävoiton alle ja vihreys voittaa. Mielenkiinnolla seuraan mitkä kasvit ovat ensimmäisenä kurkottamassa kohti auringonvaloa.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Jokilaakso

Jormas: Näitä aiheita jo hieman pyörittelinkin Facessa ja jatkan täällä.
Jokilaakso on  kesällä uskomattoman kaunis, jossa juuri mikään ei ole just, vaan lähes kaikki on sinne päin. Vain Merikonttikotimme ja muut kontit saunoineen rikkovat luontoa. Mutta näin on hyvä ja luonto kirjaimellisesti rehottaa joka puolelle.

Yksi kauneimpia ja mieltä rauhoittavimpia on kesäyö. Kun vielä sattuu, että Helsinki-Vantaa Airport käyttää jotain muuta kiitorataa. Yössä ei kuulu kuin lintujen äänet. Käkikin kukkuu lähes yötä päivää. Ehkä enemmän kuin  koskaan aiemmin.

Jokilaakson keidas on turva kaikelle elävälle.  Viereisen lehtolaakson liito-oravineen, viitasammakoineen ja vuollejokisimpukoineen se on jotain valtakunnallisestikin ainutlaatuista.
Meille mahtuvat parjatut mamukasvit karhunkiertoineen, lupiineineen ja himalajanpalsameineen.

Lupiini on alkukesästä viereisen niityn mehiläisyhdyskunnan suosiossa. Mutta mielenkiinto hiipuu, kun tarjonta lisääntyy.

Sen sijaan syrjitty himalajan- eli paukkupalsami on  pörriästen topten-listalla koko kukintansa ajan. Sen kukkakin on kovasti mehiläisen vartalon mieleen.

Mutta työmaansa on Himalajan kasvillakin ennenkuin jalansija irtoaa sinällään lyhyessä Suomen kesässä. Kun se on kevään torkku, ovat nokkoset, horsmat ja monet muut ehtineet ennen sitä jo täyteen mittaansa.
Kun kesä kuluu, on sekin löytänyt sijansa. Jossa se keikkuu kukkineen kaikkein korkeimmalla ja heittelee siemeniään sinne tänne turvatakseen heimonsa elon myös ensi kesänä.

Vaikka käytössäni olisi koko maailma (kuten onkin) Jokilaakson kesää en hevin vaihtaisi.

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Keskari Cruising

Jormas: Tämän päiväisen blogin ajattelin eilen väsätä otsikon mukaisesta tapahtumasta. Johon olen ja olemme osallistuneet monena vuonna. Mutta miksi kirjoittaa itse, kun paikallislehti on tehnyt tapahtumasta oivan jutun kuvineen. Joka  saattaa aueta muillekin kuin tilaajille. Koittakaa tästä.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Kiusaaminen

Jormas: Ymmärrän helposti, että lasten keskinäiseen kiusaamiseen on syytä joskus puuttua. Eri asia sitten on millä keinoilla ja kuka, sillä usein mennään ojasta allikkoon.

Itse olin lapsena puupääksi haukuttu, lättänenäinen kapiaisen kakara, jota myös kiusattiin. Puupää-nimitykseen olen itse täysin syyllinen. Pienenä poikana sain tai otin päälläni jalkapallon vastaan, ja joku isompi kentällä kysyi, että sattuiko. Koska  halusin olla itsekin iso ja rehvakas, muiden hyväksynnän saanut poika, sanoin, että ehei, minulla on kova pää kun se on puupää. Saadakseni naurua aikaan ja ollakseni myös huvittava, toistin sitä pitkin kenttää aikani. Ja tarttuihan se, jonka kuulen joskus vieläkin, nyt kuusysinä. Se sattuu vieläkin.

Mutta ovatko aikuiset sitten yhtään parempia tai asiassa oppineita? Joskus tuntuu, etteivät lainkaan. Vaan vuosirenkaiden myötä ovat keinot vain jalostuneet ja satuttavat vähintään saman kuin lapsenakin.

Mutta silti tuntuu, johon en löydä edes oikeaa sanaa, että aikuisten välisiin sanojen ja elekielten mittelöihin puuttuminen on syvältä jostain. Jolle sillekään en keksi sanaa. Ja onko puuttumisesta usein apuakaan.

Isäni aikoinaan puuttui kiusaamiseeni, jonka suurin vaikutus oli, että hänkin sai osansa ja minun kiusaamiseni lisääntyi. Kujan kakarat, naapureiden lapset raakkuivat viereisen tontin peltitynnyreiden päällä sekä välissä nyt isällekin, että "kapiainen, kapiainen......"

Faija laski yksi plus yksi, että sana on valistunut lasten kielivarastoon naapuriin muuttaneilta Karjalan evakoilta. Sen seuraus oli, että isä vihasi tai ainakin inhosi myös kyseisten lasten vanhempia.

Kun itse olen kohtuullisen suulas itsekin, tulee sanottua pahasti jonkun mielestä, vaikka tarkoitus olisi sanoa hyvästi. Jos ei tiedä loukanneensa, ei voi osoittaa katumustakaan.

Silti koko lapsuuden soppa on ollut hyväksi minulle. Olen oppinut ymmärtämään, sanat voivat satuttaa ja olen oppinut pyytämään anteeksi, kun huomaan loukanneeni.

Mutta aina ei ole apua siitäkään. Joskus voi olla vuosien tai vuosikymmenten etäisyys johonkin syistä, joista ei tosiaan ole itsellä mitään käsitystä

Kerran minulla oli veljeni kanssa pitkä välirikko enkä tiennyt syytä. Kunnes selvisi, että hän oli luullut minun kultauttaneen vain osan vanhempieni ja siskoni hautakivestä. Tottahan se ei ollut, vaan eri aikaan tehdyt kultaukset olivat kuluneet eri tavalla. Tämän solmun aukaisi serkkuni. Jolla on ehkä ikuinen välirikko veljensä kanssa 😂.

Voikin myös kokea tulleensa kiusatuksi, vaikka toinen ei tekisi mitään.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Nyt on kesä

Jormas: Monelle kesä alkaa kesäkuun ensimmäinen päivä eikä kelillä ole väliä. Johtuneeko siitä, että silloin päättyivät koulut ja kaikki koululaiset lähtivät kesälaitumelle? Kesä jatkui ikuisesti, aina paistoi aurinko ja päivien määrä oli rajaton.

Näin voi toki kaikilla ollakin. Mutta jos se olisi niin sanottujen kunnon kristittyjen päätettävissä, vain pieni osa menisi ahtaasta portista ja iso osa ikuiseen tuleen. Ikuisuutta toki tietty molemmat.

Ja jos pakanat päättäisivät jatkosta, koko lysti loppuisi, kun pumppu yskäisee viimeisen kerran.
Nautitaan siis mahdollisuuksien mukaan siitä mikä on varmaa tässä ja nyt.

Kun luuhaan pallon muilla laidoilla, tulee pohdittua mikä on Suomessa ainutlaatuista kesässä. Lähes ikuista kiertoa sekin.  Sitä on alkukesän hempeä vihreys, aamukaste ja tuoksut, jotka voi kokea vaikka ei haistaisi mitään.

Maailma on kaunis ja melkein joka aamu löydän luonnosta uuden kukan. Minulle se on käsittämätöntä, kuten suurin osa maailmankaikkeudesta.
Elämäni aikana olen joutunut keräämään tai muuten kerännyt silloin tällöin leluni ja laittamaan ne uuteen järjestykseen. Ja aloittamaan alusta pääomana vain menneisyys iloineen ja suruineen.

Merkittävimpiä lienevät koulun lopettaminen kesken, työelämään lähtö, syntymäkodista maailmalle, Keski-Suomeen muutto, alkoholin käytön lopettaminen, avioliitot ja avioerot.

Sekä elämän leppoistamisjakso, jota sanotaan myös eläkkeellä oloksi. Toki Marko-poikani, joka tuli luokseni 6-vuotiaana, antoi elämälleni jotain ainutlaatuista.

Nyt olen iloinen saadessani oman elämäni takaisin ja olen surua täynnä, sillä tälläkään kerralla se kaikki mitä minussa ja minulla on ja oli ei riittänyt.

Mutta melankoliani ja alakulo ei ole jokapäiväistä saati ikuista. Minunkin risukasaan paistaa joskus aurinko ja jokaisen synkän pilven takana on uusi synkkä pilvi.

Mitä kysyinkään itseltäni, kun jouduin lähtemään rakastamastani yhteisöstä Mäkelänkadulla? Eloni  siellä ei ollut uuden bossin mieleen eikä sitä kokenut vaimonikaan vanhuudennkodikseen. Lähdin, vaikken halunnut.

"Milloin ihminen on liian vanha aloittamaan alusta?" Ja vastasin silloin, etten tiedä, mutta ei ainakaan vielä. Ja niin elämäämme tuli Jokilaakso.

Ensi vuonna ikäni alkaa seiskalla ja nyt kysyn samoin. Ja vastaan samoin. Täältä tullaan elämä. Taas kerran.

torstai 30. toukokuuta 2019

Feikkipakanat

Jormas: Ihmisiä närästää monet pienet asiat. Niin minuakin. Minua närästää ihmiset, joita närästävät pienet asiat.

Kuten koiranpaskat ja Suvivirsi. Jokakeväinen älämölö molemmista. Koiranpaskan närästykseen tosin ei vaikuttane uskooko tuonpuoleiseen tai ei. Suvivirren laulantaan sitäkin enemmän. Näin uskon.

Ensin tosin luulin, että sapetus tulee lapsilta, jotka laulavat tai kuuntelevat tämän hengellisen laulun kevätjuhlissa. Kunnes oivalsin, että ehei. Vaan se tulee lasten vanhemmilta, jotka haluavat laulun pois hengellisistä syistä.

Virren taustalla tosin otaksutaan olevan keskiaikaisen eroottisen runon 1200-luvulta. Runossa päähenkilö johdattelee naista keväiselle niitylle rakastelemaan kanssaan.

Nämä vastustajat luulevat lisäksi, että heitä ei hengellisyys tai uskonnollisuus kiinnosta.  Vaikka kiinnostaakin joskus minuakin enemmän. Mutta he eivät edes ymmärrä mistä tulee tarve hengellisyyden vastustamiseen. Minä tiedän sen, mutten kerro.

Olen maailman sivu kyennyt arvostamaan pataporvaria ja tulisieluista kommunistia samasta syystä. Jos he ovat ja elävät aidosti kuten puhuvat.

Mutta niitä, jotka vastustavat Suvivirttä, en arvosta lainkaan. He ovat feikkejä ja kaksinaamaisia, jotka haluavat kuoria vain kermavaahdon kakun päältä.

Ai kuinka niin? Jos on aatteittensa takana ja nousee barrikadeille vastustamaan Suvivirttä hengellisistä syistä, niin kuinka sama vakaumus taipuu ottamaan vastaan hengellisen arkipyhän vapaapäivänä?


tiistai 28. toukokuuta 2019

Miten saat päiväsi kulumaan?

Jormas: Sitä silloin tällöin joku kysyy. Pidän kysymyksestä, sillä hyvällä mielellä löydän siitä välittämistä. Joskus en päivän mittaan koe tehneeni mitään, joskus enemmänkin.

Näin se menee. Yöllä usein käydessäni metsä-wc:ssä kuuntelen hiljaisuutta. Yölintu siellä täällä, joku muu metsän eläin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman äänet kuuluvat myös hetkeen.

Kesäaamuisin herään viiden pintaan, katson somesta, kuka on toivottanut hyvää huomenta sieltä jostakin missä kello ja aurinko ovat eri tavalla.

Vastaan ja lähden osaomistuskoira Niilon kanssa katsomaan Satakielipuiston sivutse usein tyhjää postilaatikkoamme. Niilolle sen sijaan on postia tullut yhteen jos toiseenkin puskaan pitkin jokaista yötä. Kaikkiin hän vastaa.

Sitten on aamupalan ja oman mielen kuuntelun aika, sillä tässä ajassa asun Merikonttikodissa vailla toista ihmistä. Että mitä tänään vai eikö mitään tai jotain muuta.

Eiliseen aamuun kuului pyykinpesua, lakanoiden vaihtoa ja lattian imurointia. Sitten etsimme sähkömiehen kanssa kuka on vienyt osan sähköistä. Paljastui, että ei kukaan, vaan jokin tai mikä lienee oli nakertanut pintakaapelista yhden vaiheen pois.

Sitten täytin kasvihuoneen 1000 litran säiliön Purolammen vedellä ja säädin hieman kasvikohtaisia automaattisen kastelulaitteen veden suuttimia.

Niilon tyttöystäväkandidaatin ihmisvanhemmat toivat morsiamen näytille edellisiltana ja tuliaisina muutaman tammen taimen ja terhon, jotka istuttelin sinne tänne mieleisiini paikkoihin.

Ohjalmassa oli myös yhden ekokäymälämme tyhjennys. Näin teemme ja saamne kasvuvirtaa kasvihuoneen tuotoksille parin vuoden kuluttua. Taatusti luomua kaikki. Ollut kaikki alusta saakka.

Somemaailmastani teen enemmän totta oman harkintani mukaan. Siihen maailmaan kuuluu esimerkiksi lentokoneella Bulgariasta lähetetyt tomaatin siemenet. Jotka ovatkin jo hyvän kasvun tiellä. Kesä riittää satoon tai sitten ei.

Aamupäivään kuuluu Niilon ruokaakin tärkeämpi asia. Joko luontopolun reippaan kahden  kilometrin lenkki tai Riihikallion koirapuisto. Sinne mentäessä se ei äänineen mahdu autossa loppumatkasta turkkinsa sisään.

Huomaan, että aamupäivän puuhistakin riittäisi tarinointia vaikka kuinka, mutta rajansa silläkin.

Tänäänä iltapäivällä lämpiää merikonttisauna ja kodan grilli, sillä saan vieraakseni pari hyvää kaveria, joiden kanssa yhteiset juuret ovat yli puolenvuosisadan takana.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kuvakavalkadi

Jormas: Aikani kuluksi kuvasin Jokilaaksoon vuosien kuluessa tehtyjä tai muuten hankittuja koteja.
Pönttö on imukupeilla ikkunassa kiinni. Ainoastaan hämähäkki on käynyt sitä vuosien aikana tutkimassa.
Puukasa on monelle koti, jotka kaikki eivät ole suinkaan lintuja tai edes siivekkäitä. Kyykäärmekin on siellä talvensa viettänyt.
Pesäpöntöistä on joka kevät tiaisilla ja kirjosiepoilla taistelu. Sieppo sen usein omakseen saa.
Tästä pöntöstä kävi orava hakemassa suuhunpantavaa. Eläinmaailmassa vallitsevat luonnon lait.
Hyönteishotellit ovat tämän kevään hankintoja. Aika kuhina niissä käy, jota seuraamme mielenkiinnolla.
Ulkomaalainen asuntotuotanto ei ole Jokilaakson väen mieleen.
Sen sijaan laattojen päällä olevat pöntöt ovat suosittuja. Joissa niissäkin orava vieraili, kunnes tein "oviin" metallikarmit.
Merikontin katolle ei ole orava vielä onnistunut löytämään kiipeilytapaa.

Valepesä on pitänyt ampiaisten aidot pesät muualla kasvihuoneesta.
Telkänkoti on on asuttu monta vuotta. Silloinkin, vaikka se putosi maahan.
Joen tolpassa pesi västäräkki ja emäntä hautoi sitkeästi satoi tai paistoi. Seuraavaksi vuodeksi tein kotiin katon, mutta asunto ei sen jälkeen kelvannut kenellekään.
Jokilaaksossa on asunut myös vuosikaudet herrasväki Soini/Strandén ja osaomistuskoira Niilo.
Jänisten poikasten koti sopeutumisvalmennuskursseilla.
Ja sama tarkoitus on siilikodeilla. Katolla vartijalinnun huusholli, joka on asukasta vailla.
Vielä toinenkin hyönteishotelli sekametsän reunalla. Tosin tässä piti olla kuva lepakoiden kodista.
Myös lounasravintoloita löytyy useita, joissa on kesäisin harvemmin purtavaa tarjolla.

perjantai 24. toukokuuta 2019

Koira

Luin kymmenen vuotta vanhan kirjoituksen koirista. Se on hyvin mielenkiintoinen, jos ylipäätään on aiheesta kiinnostunut:


Mutta uutta tietoakin on tullut. Niiden mukaan ihmisen ja koiran yhteinen taival on noin 14 000 vuotta vanha.
Maailman sivu koiraa on muokattu ihmisen tarpeisiin sopivaksi aina agilityyn saakka. On koirien kauneussalonkeja, päiväkoteja, kylpylöitä ja vaikka mitä.

Thaimaassa 60 milkoonaa ihmistä pärjää irti olevien koirien kanssa, mutta siihen ei pysty maassa enemmän tai vähemmän aikaa viettävä muutama suomalainen. Vaan on jatkuva parku, kun koira irvisti, haukkui tai peräti puri. Lääkkeenä vaivaan on miehen mittainen bambukeppi, joka lienee yksi  tehokkaimmista tavoista tehdä terveestä koirasta vihainen ja mieleltään sairas.

Ihmisen itsekkyys onkin luomakunnassa vailla vertaa. Eilen luin terveestä koirasta, joka tapettiin siksi, että se voitiin haudata emäntänsä kanssa samaan hautaan.

Jos minulla olisi kaikkivaltiaan mandaatti, koira pääsisi laakista paratiisiin. Emännän palauttaisin maan pinnalle. Mutta tällä kertaa kapiseksi koiraksi maahan, jossa mies pitää kantapäänä alla kaikkia eläimiä ja naisia.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Valeprofiilit ja verkkourkinta eli kalastelu

Jormas: Jonkun kerran olen kirjoittanut samasta aiheesta oikeilla nimillä tai oikeastaan niillä millä kukin kalastelija somessa esiintyy. Ajattelin, että olkoon aihe toistaiseksi, mutta aikani kuluksi julkaisen kuitenkin ainakin vielä yhden tekstin kuvineen.

Teksti on pilkulleen niin kuin se minulle tuli. Nyt pohdin, että voivatko itseasiassa molemmin puolin huijarit kohdata. Toinen sanoo antavansa rahaa tekaistuun tarkoitukseen ja toinen sanoo käyttävänsä ne yhtä tekaistuun tarkoitukseen.

"Hyvää iltaa, anteeksi, että otan sinuun yhteyttä, näin vain profiilisi ja kerroin itselleni, että olette henkilö, jota tarvitsen. Lyhyesti sanottuna, nimeni on Dulce Zinsou Elvira portugalilaisesta alkuperästä ja asun Ranskassa. Minä kärsin vakavasta sairaudesta, joka tuomitsee minut tiettyyn kuolemaan, se on kurkun syöpä, ja minulla on 150 000 euroa, jonka haluan lahjoittaa luottamukselliselle ja rehelliselle henkilölle, jotta se hyödyntää sitä.

Minulla on punaisen öljyn tuontiliiketoiminta Ranskassa, ja menetin mieheni 6 vuotta sitten, mikä vaikutti minulle paljon, enkä voinut mennä naimisiin vasta kunnes Tähän mennessä meillä ei ollut lapsia. Haluan tehdä tämän summan lahjaksi ennen kuolemaani, jos päiviäni voidaan laskea tämän taudin puutteesta, johon minulla ei ollut parannusta, mutta rauhallisempi Ranskassa ei halua tietää, voitko hyötyä tästä lahjasta.
Tässä on sähköpostiosoitteeni: Sähköposti: elvirazinsou@gmail.com.

Ja tässä vuonna 1935 syntyneen omakuva
Jos olet sinä ja luotettava hyödyntämään tätä hetkeä, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin sähköpostitse saadaksesi ohjeita seuraamaan tätä omaisuutta, koska etsin vakavaa henkilöä tai organisaatiota, joka voi hyötyä tästä ennen kuolemaani ja tällä hetkellä olen naulattu sairaalahoitoon, joten haluan kertoa teille sairaudestani, minulla on enemmän toivoa, koska suuret lääkärit vahvistivat minut.

Minä kuolen ja päivät lasketaan. Minulla ei ollut lapsia mieheni kanssa, koska hän oli steriili, mutta silti rakastan häntä kovasti. Jopa hänen kuolemansa jälkeen en halunnut huijata, kunnioitan aina hänen muistiaan, joten älä epäröi lähettää meille sähköpostia sähköpostitse. että nämä ohjeet ovat hallussaan."


maanantai 20. toukokuuta 2019

Kesää odotellessa

Jormas. Aasiassa vietetyt talvemme päättyvät noin maaliskuussa. Ennen siellä alkavia vesijuhlia, joita en hevin koe kolmatta kertaa. Ainakaan selvinpäin.

Mutta maalis maata näyttää ja silloin tosiaan alkavat näkyä jo muutkin kevään ja tulevan kesän merkit Suomessa. Jonne tulemme muuttolintujen matkassa. On hanget, joita pitkin voi tallustella katsomaan pajunkissoja ja pienten purojen alkavaa solinaa. ☀️ taivaalla ilmoittaa, että täällä minäkin edelleen olen.
Rentukka on oma, kaunis lukunsa
Ehkä ensimmäinen kukka meillä Jokilaaksossa on leskenlehti. Sen perässä tulevat valko- ja sinivuokot sekä voikukat ynnä muut, joita en nimiltä juuri tunnista.

Tiaiset ovat jo aikaisin pesäntekopuuhissa, joilta ei hevin muuttolinnut kotipesää vie. Ehkä kirjosieppo sen pystyy tekemään. Lähes maan pinnassa hiipivät lentäen mustarastaat, jotka eivät taida juuri keväällä elämöidä. Loppukesästä kyllä senkin edestä. Ääni joskus kuin haudan takaa.

Tulee västäräkit ja tulee pääskyset, jolloin onkin jo oikeastaan kesä. Nyt lentelevät kuitenkin jo ensimmäiset hyttyset, joilla ei taida olla juuri sen kummempaa elämisen tarkoitusta kuin joutua syödyksi. Tosin häkkieläimillä ei ole sitäkään vähäistä virkaa. Elävät vain aikansa ihmisen itsekkyyden ja turhamaisuuden vuoksi.
Koivunmahlan kerääminen on yksi kevään juttuja. Siitä kun pakkaset helpottavat koivun silmujen aukeamiseen.

Ensimmäiset mehiläiset sukulaisineen ovat aloittaneet koko kauden kestävän työnsä hunajan kanssa. Jota ihminen pitkin kesää ryöstää. Niiden lempikukka meillä lienee Himalajan palsami lupiinin rinnalla. Jotka syrjittyinä saavat elää Jokilaaksossa viitasammakoiden ja vuollejokisimpukoiden naapureina.

Tulevan kesän merkkejä olisi vaikka kuinka kerrottavaksi. Kukkivista tuomista pesiviin joutseniin sekä telkköihin ja muihin vesilintuihin.

Käen pitkän iän ennustusta olen jo kuunnellut parin viikon verran.
Ja aamulla kun kävimme Niilo-koiran kanssa Soiniityntien sillalla, kuulin vuoden ensi kerran, kun Satakielipuiston asukkaat olivat aloittaneet koko kesän kestävät konserttinsa.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Muistoja ja tätä päivää

Ennen vain joulu oli juhlista sellainen, jolloin erityisesti muistelin mennyttä aikaa.

Pääsääntöisesti kaikkea ikuisiksi ajoiksi menetettyä. Vain muistot jää, lauloi joku.

Jostain syystä nyt toissapäivän syntymäpäivänäni käytin paljon aikaa muistoihin. Nyt oli muisteluissa matkassa paljon muutakin kuin alakuloa. Kaihomieltä kumminkin. Ehkä se kuuluu tähän ikään. Viimeinen kuutosella alkava syntymäpäivä.

Vuoden olen kerännyt kaikenlaisia ystäviä ja kavereita ja tehnyt tämän kaiken somessa. Mukavaa monin tavoin ja itsekkäästi sainkin nyt valtaisan määrän onnitteluja ympäri maailmaa.

Oli imartelevaa kokea olevansa hetken aikaa oman pienen maailmansa napa. Vain syntymäpäivälahjapöytä ammotti tyhjyyttään. Mutta en mitään tarvitsekaan, sillä kaikkea tarpeetonta on minullakin yli äyräiden.

Vain muistoja kerään enää ja uusia ystäviä. Joista suurin osa on ja jää vain somemaailmaani.

Mutta niistäkin voi tehdä livetotta omien mieltymysten mukaan. Uusia ystäviä voi mennä tapaamaan lähelle ja kauas. Kuten itse viime talvena lähes 10 000 kilometrin päähän.
Myös blogikuvani on muistoja täynnä. Siinä on Tuusulan Rantatiellä Mona Mannerheimon ottamassa, kehystetyssä kuvassa kaksi renttua vähän Rentun ruusun jälkeen. Irwinin ja minun yhteisestä elämänpätkästä on hienoja muistoja.

Sekä vuorineuvos Esko Muhoselta saamani tinarjotin, kun täytin 50 vuotta. Hän myös opetti minulle jotain johtamista. Hän sanoi, että jos Vapon toimitusjohtana haluam tietää kuinka päin Kainuun suolla on parakissa pudonnut nuppineula, on minullechankittava se tietoo. Sanoi, että hänellä ei ole pieniä ja suuria työasioita, vaan on vain työasioita ja johtajana on vastuussa kaikesta.

Tarjottimella on kaksi tinattua juoma-astiaa. Ne ostin, kun kävimme Matkakodillamme Turkissa. 12 500 kilometriä, josta minä ajoin 500 ja Päivis loput. Mukava reissu. Turkin vuorilla kinattiin kyläkaupassa kuinka paljon voidaan ja saadaan maksaa ostoksista ja paljonko pitää ottaa lahjana vastaan. Hienoja ihmisiä meille siinä hetkessä.

torstai 16. toukokuuta 2019

Tänään on syntymäpäiväni

Jormas: Jokaiseen vuoteen mahtuu yhtä paljon asioita. Joku vuosi on enemmän iloa kuin toisessa ja johonkin vuoteen tuntuu mahtuvan enemmän. Näin ei kuitenkaan ole. Yhtä paljon mahtuu jokaiseen vuoteen. Aina.

Netissä on paljon erilaisia ohjelmia, jotka kertovat minulle jotain keinotekoisesti itsestäni, kun syötän ohjelmiin apusanoja: Iästä sukupuoleen, parisuhteista ja niiden puutteesta, seurasta sekä yksinäisyydestä, koulutuksesta ja koulujen käymättömyyksistä, suruista ja iloista sekä vaikka mistä.

Näistä kolme olen poiminut blogiini, joista oikeasti löydän itseni.

Tämä vuosi on ollut täynnä suurta iloa ja täynnä suurta melankoliaa. Kaikki otan kiitollisuudella vastaan, koska muutakaan en halua voida.

Sielun yksinäisyydessä on jotain sellaista alakuloa, jota en osaa poistaa. Ehkä enää en haluakaan, sillä loppupeleissä ja isossa ikkunassa jokainen on itsensä kanssa yksin tai kaksin. Riippuu siitä meneekö itseensä vai katsooko itseään itsensä ulkopuolelta. Luulen, että osaan molempia.

Vuosi sitten aloitin englanninkielen opiskelun somemaailmassa. Chattaillen ja Google-kääntäjän avulla. Olen edistynyt ja siitä maailmasta moni onkin onnittelut tänään ja eilen.

Koska olen mikä olen ja haluan muuttua vain sen verran kuin voin tehdä itsestäni luopumatta, olen usein yksin. Seurassa ja itsekseni. Kaikista synttärionnitteluista olenkin hyvin otettu ja niistä voin päätellä jotain somemaailmastanikin.

Josta joku voi sanoa, että se ei ole totta. Mutta sanon, että se on totta juuri niin paljon kuin itse haluat. Koska omituisuuteni on alati lisääntyvää, kerron ehkä tästä kaikesta vielä monta kertaa.

Kyseinen maailma on vienyt minut monien huijareiden yhteyteen, mutta myös köyhääkin köyhempään filippiiniläiseen kylään tarjoamaan lapsille ja vähän muillekin muun muassa hampurilaiset.

Mutta se on tuonut myös kutsun bulgarialaiseen kotiin sekä siemeniä Sofiasta lentokoneella kasvihuoneeseemme.

Tänään 18 minuuttia vaille 4 iltapäivällä lähden tallustamaan viimeistä tämän vuosikymmenen vuotta. Ja vuoden kuluttua minäkin olen aikuisen oikeasti aikuinen. Ainakin iältäni. Lapsesta sisälläni en luovu koskaan.

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Jorma Emoji

jormas: Jokaisella on vuorokaudessa 24 tuntia, jonka lähes kaikesta käytöstä päättää itse. Joku myy kolmasosan rahasta, minä en minuuttiakaan.

Joten on aikaa tehdä vaikka oma emoji ja tuumata jatkossa voisiko sen kanssa elävöittää omaa somemaailmaansa.

Voi myös retusoida emojinsa nuoremmaksi sekä kauniimmaksi.