Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kateus ei vie tuhkiakaan rikkaan pesästä

jormas: Syntymäkotini on Tuusulassa, Korpintiellä, joka ei lähes 70 vuotta sitten ollut minkään niminen tie. Naapureinani oli muun muassa Karjalan evakoita, joita näin jälkeen päin ajatellen isäni ei tainnut pitää samanlaisina suomalaisina kuin itseään. Ymmärrän ja en ymmärrä. Enkä tietysti voikaan, sillä en ollut isäni lailla laittamassa Suomen rajoilla itänaapuria kuriin enkä liioin rakentamassa Suur-Suomea. En siis esimerkiksi tiedä kuinka itärajalla asuneet karjalaiset kohtelivat kaikilta osin suomalaisia sotilaita.

Joka tapauksessa isällä ei ollut lämpimiä välejä kaikkiin naapureihin, jonka johdosta sain naapureiden lapsilta vuosikaudet kuulla olevani "kapiaisen kakara". Kärsin siitä suunnattomasti, josta en voinut puhua edes isälleni. Sillä muutekin isäni joskus yltyi nimityksen aidan yli kuultuaan ajamaan naapurin "ryssien kakaroita" takaa. Ja antoi selkään, jos kiinni sai. Laskun siitä maksoin minä, kun taas oltiin kakaroiden kesken.

Lapsuudesta on joitakin asioita, jotka ovat olleet niin kipeitä, etten ole pystynyt puhumaan niistä muille koskaan aikaisemmin. Joskus ehkä lähes 60 vuotta sitten Perä-Hyrylässä pelasimme monesti jalkapalloa. Kerran pienenä poikana otin pallon isojen poikien tapaan niin sanotusti pääpotkuna vastaan. Sattui niin pirusti, että sitä muistellessa näin tähtiä vieläkin. Yksi vanhempi poika kysyi, kun istuin pää pyörryksissä kentälle, että sattuiko. Tähän sanoin urheasti, että ei, kun minulla on puupää. Ja kun tämä huvitti vointiani kysynyttä poikaa, kiersin kertomassa saman kaikille. Ja kannoin puupää-nimeä monta kymmentä vuotta. Tästäkin kärsin suunnattomasti. Vieläkin kirpaisee, kun joku muistaa nimityksen.

Kaikkinensa nämä lienevät syitä, miksi itsetuntoni oli onnettoman repaleinen. Tiesin luissa ja ytimissä miltä tuntuu kokea olevansa erilainen, vaikka ei haluasi. Tästä kaikesta on kasvanut kuitenkin kelpo aikuinen ja ymmärrän minkälaisen yksinäisyyden kanssa elää ihminen, joka joutuu kulkemaan omia polkuja, vaikka ei haluaisi.

Muistan kuudenkymmen vuoden takaa Tuusulan kirkkoa vastapäätä olevasta koulusta mustalais-Leenan, joksi häntä kaikki kutsuivat. Kuljin usein hänen kanssaan koulumatkat vain siitä syytä, että kukaan muu ei halunnut niin tehdä. Minulle on aina ollut luontaista kulkea siellä, missä on syrjäytyneitä ja syrjäytymistä.

Olen helpommin kelvannut rinnalla kulkijaksi sinne, missä on aineellinen kurjuus. Kuin sinne missä maallista on siunaantunut vaikka muillekin jaettavaksi. Tosin siinäkin joukossa olen kulkenut ja kuljen edelleenkin. Usein rikasta miestä ja köyhää Jormasta yhdistää alkoholi. Rikkaan liika juominen ja minun juomattomuuteni.

Toissapäivänä katselin MOT-ohjelmassa Juhani Sjöblomin julkisen ruoskimisen. Olin surullinen, mutta myös ylpeä itsestäni, että uskallan julkisesti olla hänen kanssaan samaakin mieltä. Ehkä jotain muutakin, sillä myöskään rikas tai kuuluisa ei voi olla koskaan kuten muut. Vaan hänkin on syrjäytynyt ja kulkee syrjäytymisen kehällä kuten minäkin. Hän toisella laidalla ja minä toisella.

Vaikka en hallitsevana ominaisuutenani pidäkään katsella muita ihmisiä pitkin nenän vartta, tässä asiassa teen niin. Halveksin tapaa, millä ihmiset kohtelevat ketä tahansa, jolla on jotain muita enemmän, mutta joka ei ole ottanut  siitä mitään minulta.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

MOT ja Sjöblomin suvun ruoskinta

päivis: En oikein tiedä mitä ajattelisin. Eilinen MOT-ohjelma Ylen ykkösellä oli jotain sellaista, joka olisi kannattanut jättää näyttämättä. Minä monen muun tavoin kuitenkin oikein odotin ohjelman alkamista. Olihan MOTin aihetta mainostettukin ahkerasti alueradiota ja -televisiota myöten. Epäselväksi ei niiden perusteella jäänyt se, että tulossa on tuusulalaisen Sjöblomin "mahtisuvun" julkinen ruoskiminen.

Entisenä toimittajana, vaikkakin pääosin freelance-sellaisena ja lehdistön puolelta, en voinut olla huomaamatta, miten huolimattomasti ohjelman sisältö oli kursittu kasaan. Sekä Tuusulan että Kittilän osuudet jäivät katsojalle täysin epäselviksi. Sekavan puolituntisen aikana ennätti moneen kertaan miettiä, että mitä tässä oikein halutaan sanoa. Ei ainakaan paljastettu mitään jo ennenkin kuultua. Ja kun oikein hutkittiin, ei vältytty virheiltäkään.

Mutta ainakin Tuusulan osalta asian ydin taisikin olla se, että päästiin sanomaan pahasti Juhani Sjöblomista ja hänen läheisistään.

Itse koin lähes huvittavana sen, kun Tuusulan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Arto Lindberg oli haettu kameran eteen, jotta hänet saataisiin sanomaan ääneen, että kyllä, hän on joskus tehnyt töitä Juhani Sjöblomille. Se ilmeisesti katsottiin hänelle ja Sjöblomille miinukseksi.

Aika moni tuusulalainen on Lindbergin tavoin ollut työkuvioissaan suhteessa Sjöblomeihin. Osa ehkä tiedostamattaan. Sjöblomien aktiivisuuden ansiosta eräskin paikkakuntalainen saa leipänsä joko suoraan tai välillisesti Sjöblomien yhtiöistä. Puhumattakaan esimerkiksi koko Sulan pienteollisuusalueesta ja eteläisen Suomen autokaupan keskuksesta. Ilman Sjöblomeja koko Sulan edelleenkin laajenevaa yritys- ja työpaikka-aluetta Hyrylässä ei olisi.

Lisäksi moni tuusulalainen tai kuntaan muuttanut on löytänyt itselleen ja perheelleen kodin Sjöblomien suvun rakentamista taloista.

Jostain syystä ohjelmassa nähtiin jopa naapurikunnasta kansanedustaja Eero Lehti ikään kuin sattumalta tuusulalaisen Sanna Kervisen vaaliteltalle poikenneena. Voin kuvitella, miten Lehti nautti tilanteesta, kun hänkin pääsi lyömään entistä Kokoomus-kilpailijaansa. Lehdenhän kannatus ei riittänyt eduskuntapaikkaan ennen kuin Juhani Sjöblom jättäytyi pois eduskunnasta.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kesää odotellessa

jormas: Neljässä kovin erilaisessa vuodenajassa on oma, ainutlaatuinen hohtonsa. Talvi lumineen on monelle luonnon eläväiselle nukkumisen aikaa. Näkyvimmin siitä osansa saavat kasvit ja eläimet, jotka enemmän tai vähemmän nukkuvat lumivaipan alla talviuniaan. Kun kevätaurinko heittää ensisäteitään, on se kuin herätyskello, joka kehottaa luomakuntaa ryhtymään toimeen, jotta elämän kiertokulku voi jatkua. Kesä onkin kasvun aikaa, jolloin moni touhuaa pesueidensa parissa ollakseen syksyllä valmis esimerkiksi lentämään kauimmillaan Afrikkaan saakka. Miten osaavatkin sinne ja takaisin samaan pesäpönttöönsä Jokilaaksossa? Karhun ja siilin talviunilla ei tarvita kovin kummoista suuntavaistoa. Ja kasvit eivät sitäkään vähää. Syksy on valmistautumista lepoon, ja monen eläimen on pitänyt huolehtia, että ruokaa on koko pitkän talven varalle. Sen yli on selvittävä mehiläistenkin usein ihmisen tarjoileman sokeriliuoksen varassa, kun olemme varastaneet niiltä kaiken kesänaikana keräämän hunajan.

Jo aika monta vuotta sitten hankimme ja pystytimme kasvihuoneen, joka on ollut meillä monen erilaisen kokeilun kohteena. Kurkkua ja tomaattia siellä on ollut joka vuosi, kuten ulkoseinustoilla useampaa laatua hernettäkin. Välillä olemme onnistuneet kokeiluissamme paremmin ja välillä huonommin. Viime kesän viritys on automaattinen, mutta manuaalinen kastelulaitteisto, jonka asensimme. Ensi kokeiluksi onnistuimme ´siinäkin loistavasti eikä varmasti ainuttakaan kertaa kasteltu kastelukannulla. Siitä jatkamme tänä kesänä. Mutta vielä ei kasvihuoneessa ole tapahtunut mitään.

Tämän kevään kokeiluihin on kuulunut siemenistä kasvatetut, tälläkin kertaa tomaatit ja kurkut. Mutta meille uudet laadut. Kasvualustalla, Merikonttikotimme ikkunan edessä on maailman makeimmaksi sanottu kirsikkatomaattilajike, jonka pitäisi kasvaa 1,5-2 m korkeaksi pensaaksi. Toinen varmasti yhtä mielenkiintoinen on viidakkokurkku, joista on tulossa 2-3 cm kokoisia pieniä, raidallisia kurkkuja. Samalla kasvualustalla on päivänvalon nähnyt muutama sipuli, jotka olemme kasvattaneet valkosipulinkynsistä. Aivan uusi kokeilu meille sekin.

Oman haasteensa on tuonut luomuviljely, jota olemme harrastaneet koko ajan. Päälannoitusaineena on ollut kanan sellainen sekä kahdessa ekokäymälässä ja kahdessa kompostorissa tuotettua "sitä itseään".

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

KUUMA-kunnat ja asuminen

päivis: Vastasin tänään KUUMA-kunnissa asumista koskevaan kyselyyn. Kyseisiä kuntia ovat Tuusulan lisäksi Järvenpää, Nurmijärvi, Hyvinkää, Vihti, Kirkkonummi, Kerava, Mäntsälä, Pornainen ja Siuntio.

Kyselyssä haluttiin selvittää nykyistä asumistapaa ja ilmeisesti varsinkin tulevia asumistoiveita. Hieman kysymyksenasettelussa häiritsi se, että kaikkien vastaajien uskottiin haaveilevan muutosta pois jonnekin. Kaikkiin kysymyksiin en edes voinut vastata, kun ajatuksissa ei ole muuttaa minnekään Jokilaaksosta. Toivon mukaan vastaukseni otetaan kuitenkin huomioon lopullisessa selvityksessä.

Kyselyn lopussa oli tilaa vapaille kommenteille. Kirjoitin siihen lyhyesti haja-asutusalueella asumisesta. Kun tämän asumismuodon on valinnut, ei ole oikein vaatia yhteiskunnan palveluja lähialueelle. Syyt viihtyä syrjässä löytyvät muualta kuin palveluista. Joukkoliikenteen toimivuutta, tavalla tai toisella, pitäisi silti olla oikeus odottaa.

Kyselyssä haluttiin tietää muun muassa, että riittääkö parveke vai pitääkö
olla suuri tontti. Kun nykyisin pihassa on kaksi lampeakin, mikään
vähempi ei nyt taitaisi oikein kiinnostaa.
Oikeastaan nyt tajusin, miten esimerkiksi meillä Myllykylässä saattaa olla vanhempaa väkeä, joka tavallaan on jumittunut tänne. Ennen niin virkeän kylän palvelut ovat kadonneet (ainakin kaksi kauppaa), mutta kaikilla ei ole edes omaa autoa päästäkseen palvelujen äärelle. Kun julkinen liikenne toimii niin kuin toimii, apua kauppareissuille ja muuhun asiointiin voi odottaa vain mahdollisilta sukulaisilta tai naapureilta.

Muiden KUUMA-kuntien tilannetta en tunne, mutta ainakin Tuusulalla on vaikeuksia houkutella tänne uutta väkeä asumaan. Ihan niin kuin emme itsekään oikein näkisi, mitä hyvää Tuusulassa on. Monesti olemme tätä ihmetelleet. Viimeksi luettuamme, ties monennenko kerran, ilmoitusta vapaista vuokra-asunnoista entisellä varuskunta-alueella. Asuntojen takuuvuokratkin ovat niin pienet, että vuokraamisen vaikeutta ei voi oikein käsittää.

Epäilenkin, että vuokrailmoituksen laatijoilla ei ole ollut näkemystä siitä, miten muutto juuri näihin asuntoihin voitaisiin tehdä houkuttelevaksi. Asuminenhan jossakin ei tarkoita vain sitä, montako neliötä neljän seinän sisällä on. Kuten alussa mainitussa kyselyssäkin todettiin, ihmisillä on monenlaisia toiveita asumiseensa liittyen. Ehkä näiden asuntojen vuokraamisessa on kyse työmarkkinoilta tutuksi tulleesta kohtaanto-ongelmasta.

Jos Tuusula ei pelkkänä asuinpaikkana houkuta, minkähän verran asunnontarvitsijoita mahdollisesti kiinnostaisi esimerkiksi se, että kyseisten vuokra-asuntojen lähituntumassa sijaitsee Tuusulan maanmainio uimahalli, liikuntakeskus ja linja-autoasemakin on vain lyhyen kävelymatkan päässä. Jo nuo tiedot lehti-ilmoittelussa varmasti herättäisivät liikunnallisten, mutta kenties autottomien vuokra-asunnon etsijöiden kiinnostuksen.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Mikä meidän oikein on?


jormas. Kevään ilmiöitä on myös kaikki mikä paljastuu lumen alta. Se on kaikkea muutakin kuin niin sanottuja koiranpaskoja, joka on sosiaalisen median yksi kestosuosikkiaiheista. Koirien ja kissojen kiinnipitämisen lisäksi.

Toissapäivänä otin Tuusulan Riihikalliosta muutaman valokuvan ihmisten kaikkien meidän yhteisille alueille jättämistä jätteistä ja kysyin Facessa, että "mikä meidän on". Kommenteista saatoin huomata, että monia ärsyttää tapamme elää sian lailla kotiemme ulkopuolella. Mutta siihenkin Facejoukkoon mahtui pari(skunta), jolla oli viisauksia tähän tapaan:

"Christian Storm Jos ne sua häiritsee nii vie ite pois. Jos ne on raksalta niin ne hoitaa itte pois, kun näkevät tarpeelliseksi. Jos ne on joku tavallinen tallaaja vieny sinne niin varmaan löytää joskus tiensä roskiin.
Ja jos et itse kerää niitä "häiritseviä" roskia pois, eikä ne jalkojakaan kasvata, niin ilmoitappa vaikka jollekki kiinnostuneelle taholle äläkä mussuta täällä turhanpäiväsistä asioista.
Ja kerta tykkäät niin paljon viettää aikaa tuossa kuorma-autojen parkissa niin kysynpä että satutko olemaan sama henkilö joka kävi kokeilemassa autojen ovia viime viikonloppuna?"

Koiranulkoiluttajat sanovat, että kyllä he keräisivät lemmikkiensä jätökset, jos olisi astioita, joihin ne voisi laittaa. Muut roskaajat sanovat roskiensa kanssa, että kun ei ole roska-astioita.

Mutta Riihikalliossa on jäteastioita keräilypisteineen joka lähtöön ja vielä ilmaiset koirankakkapussitkin. Silti tienoo on aivan yhtä roskainen kuin muutkin vastaavat paikat. Eli mikä meidän oikein on? Miksi tyydymme elämään roskan ja paskan keskellä, kun jokainen voisimme tehdä jotain viihtyisyytemme eteen? "Nosta päivässä yksi roska enemmän kuin olet luontoon heittänyt. Jos et heitä sinne yhtään, nostat yhden roskan. Jos joka toinen suomalaisen tekisi näin, olisi se vuodessa yli miljardi roskaa.



perjantai 21. huhtikuuta 2017

Tuntuu jo enemmän keväältä

päivis: Tänään sää on jo alkanut tuntua keväiseltä. Niilon kanssa alkuiltalenkillä ollessani huomasin, että rukkasia ei enää olisi tarvinnut. Kirjoitin toissapäivänä, että näin ensimmäiset leskenlehdet. Enemmän kuin niitä, olen halunnut nähdä näsiän kukkivan. Huomasin muutama vuosi sitten, että näsiä kukkii ennen kuin ensimmäinenkään leskenlehti on näyttäytynyt.

Tänään löysin tutulta paikalta kuntopolun varrelta metsästä näsiän, joka oli jo täydessä kukassa. Pensas näyttää kukkineen omituiselta, koska siinä ei ole vielä lainkaan lehtiä, ei edes niiden silmuja.

Luonto on vielä talven jäljiltä karu, mutta näsiä kukkii silti.
Meillä on Jokilaaksossa paljon linnunpönttöjä. Jokunen niistä on kirjattu myös miljoonan linnunpöntön joukkoon. Pikkulammen rannalla, jota muuten jatkossa olemme päättäneet kutsua Purolammeksi, meillä on peräti kolme telkän pönttöä. Tänään huomasin, kun telkkä pujahti yhteen niistä. Oletettavasti sieltä jossain vaiheessa pyrähtää lentoon uusi telkkien sukupolvi.

Kevättä ei tarvita siihen, että pihaan ilmestyy myös petoja. Viime yönä Niilo ilmoitti meille haukullaan, että ulkona on jotain ylimääräistä. Haukkumisen kohde piti tietysti mennä tarkistamaan. Kaksi supikoiraa siellä kirmaili keskenään. Kun laitoin taskulamppuun valon, ne häipyivät nopeasti jonnekin metsän uumeniin. Kyllä maalla on mukavaa!

Joutsenpariskuntamme on edelleen viihtynyt Jokilammella. Olen monet yöt ollut huolissani niiden pärjäämisestä, sillä lampi on pakkasöinä jäässä. Olen pelännyt, että linnut jäätyvät kiinni. Tänään ne kuitenkin uiskentelivat tyytyväisen oloisina jäästä vapaassa lammessa. Ehkä pakkasyöt ovat tältä keväältä viimein ohi.

Kaksi pihakaniamme ovat asia, joka tulee joka aamu tarkistettua. Niistäkin kannamme huolta. Ovatko selvinneet yön yli vai onko joku peto - supi, kettu, ilves, pöllö - syönyt ne suihinsa? Kun molemmat pomppivat pihalla, olemme iloisia. On mukava katsella niiden touhuja, joita jaksamme aina ihmetellä. Heti, kun talon vierestä lumet sulivat pois, kanit ovat olleet sitä mieltä, että pihalta löytyy jotain tuoretta naposteltavaa. Jaksamme jatkuvasti ihmetellä, mitä se mahtaa olla.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Sininauhakonserni tulee takaisin?

jormas: Tänään on pitkä yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamisen päivä. Tai oikeastaan työkalujen hakupäivä. Mutta sen aloitimme aamulehden noudolla Niilon kanssa, joka hänkin lukee tienvarsilta ja pensaista aamupostinsa. Jos ymmärtäisin Niiloa täydellisesti, sanoisin että kuivaa sanomaa on Soiniityntien aamuposti.

Mutta toisin on asianlaita, kun seuraavana oli vuorossa hammaslääkärireissu, josta Niilo ei tosin ymmärrä mitään, sillä sen ei ole tarvinnut juuri lääkäriä purentakalustonsa vuoksi vaivata. Mutta samaan reissuun sisältyi Riihikallion koirapuistossa käynti. Joka on aivan yhtä mieluinen, on siellä koiria tai ei. Tuoretta postia on muutenkin jokainen mätäs ja puunjuuri tulvillaan. Mukana tietty tyttökoirien kutsuviestejä, joka kyllä näkyy Niilosta. Ne saavat osaomistuskoiramme kiinnostuksen aivan huippuunsa. Mitä muuta koirapostit pitävät sisällään, on ihmisiltä mitä suuremmassa määrin salattua.

Ohjelmassa on tänään myös Tuusulan Rantatien Onnelaa ja Sininauhaliiton kevätkokousta. Vuosi sitten olin samassa paikassa ja samoissa merkeissä hyvinkin murheellisin mielin. Silloinen Sininauhaliiton toiminnanjohtaja, pastori Aarne Kiviniemi oli romuttamassa koko Sininauhakonsernin ja viemässä pääosin aikanani kerätyn, Sininauhasäätiön merkittävän omaisuuden Sininauha osakeyhtiöineen pienen piirin temmellyskentäksi.

Silloin sanoin käytäväkeskusteluissa ennen kokousta Aarnelle, että kaiken muun voisin sietää, mutten sitä, että viet Säätiön Sininauhaliiton hallinnasta pois. Mutta Aarne kulki valitsemallaan tiellä loppuun saakka ja yhteistä säveltä ei löytynyt. Itse päätin tehdä kaikkeni Sininauhakonsernin romuttamisen  mitätöimiseksi. Kirjoitin tapahtumista muun muassa moniosaisen blogisarjan, joka lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että hallituksen silmät viimein aukesivat. Ja Kiviniemen ajama, todella itsekäs projekti sai lopun. Aarnelle tuli lähtö ennenaikaisesti ensin Sininauhaliiton toiminnanjohtajan paikalta, sitten Sininauhasäätiön toimitusjohtajan paikalta ja viimein myös Sininauha Oy:n hallituksen puheenjohtajan tehtävistä.

Pastori Kiviniemi teki uskomattoman suuren hallan koko kristillisen päihdetyön kentälle, ja jälkien korjaaminen vie kauan. Mutta on myönnettävä, että ilman Sininauhaliiton hallitusta ja varsinkin sen aikaista puheenjohtajaa Raimo Leppälää näin pitkälle ei yksi ihminen olisi voinut mennä.

Illalla on vielä Tuusulan Vihreiden vuosikokous, jonka päälle on Tuusulan kaikkien poliittisten ryhmien yhteinen neuvottelu. Tähän asiaan palaan, kun tiedän onko minulle tarjolla työkaluja kotikuntani kehittämiseksi ja palauttamiseksi takaisin menestyksen tielle.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Ensin tulee kevät

päivis: Jorma kirjoitti eilen, että kesä tulee verkalleen. Tuleehan se, mutta ensin tulee kevät. Suosikkivuodenaikani. Tänä keväänä vain talvi on alkanut vaihtua kevääksi kovin verkalleen. Ehkä pitäisi hyväksyä ajatus, että Suomessa on kahdeksan vuodenaikaa. Siinä tapauksessa talven ja kevään väliin mahtuisi niistä yksi.

Hakaniemen rantaa on tullut kuljettua ihan lähiaikoina, mutta sieltä niitä kevään merkkejä en vielä huomannut, vaikka Tavaramarkkinat ihanassa, tutuksi tulleessa kappaleessaan antaa niin ymmärtää. Mutta kevään tulon tietää siitä, että aurinko laskee aina vain myöhemmin. Kun lähden illalla ulkoiluttamaan Niiloa, taskulamppua ei enää tarvitse ottaa mukaan. Ei ainakaan, jos asiointi tapahtuu ennen iltakymmentä.
Kuva Niilosta ja Rabbit-islandin keväästä on muutaman vuoden takaa,
mutta juuri tuolta pienellä saarellamme nytkin näyttää. Alkavan kevään
voi nähdä, kun katsoo kuvaa tarkasti. Maa pukkaa jo uutta vihreää.
Onhan se hiukan säälittävää, miten joka kevät jaksamme olla niin innoissamme siitä, kun teiden varsille ilmestyvät ensimmäiset leskenlehdet. Eilen iltahämärässä ne näin. Kevään ensimmäiset leskenlehdet. Olin töpinöissäni. Tästä se taas lähtee.

Lehtipuihin ja pensaisiin silmut eivät ole vielä tulleet. Kun tulevat, siitä tietää, että on kevät. Mutta siihen asti valutamme muutamasta pihakoivusta mahlaa, jota nyt riittää pakastettavaksi niin, että pakastin alkaa olla jo ihan täynnä. Mahlan tulo lakkaa, kun silmut aukeavat.

Linnutkin tuovat kevään. Ulkona soi lintujen konsertti aamuhämäristä iltamyöhään. Luultavasti siinä välilläkin. Yölinnut.

Pihan kahden kanin odotamme tuovan meille taas lisää vipinää. Vielä ei kanien pesänrakentamisesta ole näkynyt minkäänlaista merkkiä. Siitäkin tietäisi, että kevät on tässä ja nyt. Mutta jaksamme odottaa.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kesä tulee verkalleen

jormas: Hetken jo näytti ilmojen osalta siltä, että tässä mennään vauhdilla kohti kesää. Ja niin varmasti mennäänkin, mutta se ei kaikilta osin siltä näytä. Pakkasta saattaa olla Etelä-Suomessakin yöaikaan kymmenkunta astetta, joka osaltaan ei anna talven lopuille vielä kyytiä. Lintuja on tullut lämpimimmistä maista melkoisia määriä, joista toisen pärjäävät paremmin kuin toiset. Voisin kuvitella, että hyönteissyöjillä on todellinen pääsiäisajan paasto, sillä syötäväksi kelpaavia lentelijöitä ei ilmassa juuri näy.

Pääsiäisenä luin myös yhden tarinan kansallislinnustamme, joutsenesta, joka oli puolisonsa kanssa juuttunut järven jäähileeseen. Ne olivat sitten nokillaan alkaneet murskata jäätä muutaman kymmenen metrin päässä olevaa sulaa vettä kohti. Voimakkaampi, arvatenkin uros jaksoi uurastaa, mutta heikomman voimat loppuivat ja se juuttui jäihin uudelleen. Mutta isäntä jatkoi toivottomalta tuntuvaa tehtäväänsä. Ja kun ilta koitti, se saavutti kuin saavuttikin sulan veden. Myös jäihin juuttunut puoliso sai tästä lisää voimia ja sekin pääsi puolisonsa rinnalle.

Sekin minulle selvisi, miksi joutsen juuttua jäihin, vaikka lähistöllä olisi sulaakin vettä? Siksi, että kun lintupariskunta on reviirinsä valinnut, sitä pitää vartioida ja tarvittaessa myös puolustaa.

Toki on muitakin lintuja, mutta joutsen on yksi sellainen, joka valitsee puolisonsa eliniäksi. Kun toisesta aika jättää, tai pitäisikö sanoa niin, että se jättää ajan, niin jäljelle jäänyt elelee leskenä loppuikänsä. Juuri näitä ovat etupäässä ne, jotka käytännössä kesyyntyvät hyvinkin kesyiksi.

Meille Vartiosaaressa, Vailla vakinaista asuntoa yhdistyksen kesäpaikassa oli yksi sellainen. Nimikin sillä oli, jota en muista. Mutta sen muistan, että se tuli keittiöön syömään kanssamme. Sen verran uljas fogeli se on, että Vartsikan yhteinen kissakin sitä kunnioitti.
Meillä Jokilaakson Jokilammilla ovat joutsenet joka kesäisiä asukkaita, mutta pesineet ne ovat vain kerran. Sillä seuraavana keväänä yksi ajattelematon tai itsekäs kalastaja kumiveneensä kanssa rantautui pesimäaikaan joutseniemme pienellä pesimäsaarella, jotka lopettivat lastentekopuuhat siihen. Mutta tänäkin vuonna jaksamme uskoa, että maisemiin jo ilmestynyt pariskunta aloittaisi pesimäpuuhat Jokilammillamme.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Myllykylän Omakotiyhdistykselle oma facebook-ryhmä

päivis: Lupailin omaa facebook-sivua Myllykylän Omakotiyhdistykselle, kun olin tullut valituksi sen puheenjohtajaksi. Tänään perustin ryhmän nimeltä Myllykylän Omakotiyhdistys ry.

Ilman Jorman neuvoja olisin tehnyt sivun, mutta olihan se uskottava, että ryhmän perustamalla sinne pääsee ongelmitta julkaisemaan jokainen facebookin käyttäjä, jotka ovat kiinnostuneet kylämme asioista. Itselläni tosin on nyt edessä ongelma: en pysty kutsumaan ryhmään niitä vähiä myllykyläläisiä, jotka olen löytänyt Facebookista. Omalta kylältä ainut kaverini on Jorma.

Mikään kiire jäsenten haalimiseen ei vielä ole, mutta toisaalta olisi tietysti mukava saada edes muutama jäsen. Olen sentään yhden tiedotteen laittanut sivuille ja voisin laittaa vähän enemmänkin asioita ja ehkä muutaman kuvankin.
Osa Myllykylästä yläilmoista katsottuna.
"Perin" pari kansiota, joissa on Omakotiyhdistykseen liittyviä pöytäkirjoja, tiedotteita ja lehtileikkeitä yhdistyksen perustamisajoilta, vuosilta 1976 ja -77 sekä 1990-luvun lopulta. Oli mielenkiintoista löytää muun muassa kirjoituksia, joiden mukaan kyläläiset ovat talkoilla suunnitelleet kylälle kaavan, jota aiemmin ei ollut. Kaavasuunnittelun periaatteena oli, että se pohjautuu olemassa olevaan rakennuskantaan ja teihin. Kylälle hahmoteltiin myös alue yritystoimintaa varten.

Kaavaehdotus hyväksyttiin myöhemmin Tuusulan valtuustossa ja kylä sai ansaittua huomiota muun muassa yliopistopiireissä. Kylän kaavahanketta esiteltiin myös seminaarissa, olisikohan ollut Vaasassa. Elettiin vuotta 1977, jolloin yhdistyksen perustava kokouskin pidettiin.

Voin jotenkin sieluni silmin nähdä silloisen kylän väen, joka tarttui innolla kaikkiin parempaa asumista edistäviin haasteisiin. Koska asumme kylän keskustan ulkopuolella, miellä ei ole käsitystä siitä, minkälainen yhteishenki kylällä nykyään vallitsee. Yhdistyksen perustamisen aikoina sitä ainakin tuntui olleen. Ja näin oli varmasti myös 1990-luvun lopulla, jolloin kylä oli muun muassa osa Joki elää -tapahtumaa.

Myllykylässä olomme aikana kesäjuhlaakaan ei ole onnistuttu järjestämään. Perinteinen keväinen roskalava sentään saadaan taas toukokuun puolivälissä kahdeksi tunniksi kylälle. Silloin kaikki jäsenmaksunsa maksaneet voivat tuoda lavalle nurkkiin kertynyttä sekajätettä. Aikaisemmin kunta on kustantanut lavan ja jätemaksun. Viime kerralla kunta kuitenkin näytti punaista valoa, joten tälle keväälle piti keksiä uudet keinot. Jorma onnistuikin saamaan Seepsula Oy:n sponsoriksi.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Unisieppari

jormas: Kerran lupasin päivikselle, että teetän hänelle joskus suomalaisista ja thaimaalaisista kolikoista korvakorut. Mutta minulle se ei ole vain teettäminen, joten aikaa menee, sillä se on prosessi, jossa monen
 asian tulee olla kohdallaan. Ensin piti löytää tekijä, joka ei ole vain tekijä, vaan vähintään korutaiteilija omine mallistoineen. Varmastikin vuoden kartoituksen jälkeen hyppysiin tarttui Hopealukki, joka takana ei ole ainoastaan hopeaseppä vaan myös taiteilija. Etunimeltään kuin vaimoni ja sukunimeltään kuin poikani vaimo tyttönimeltään. Ja pisteenä iin päälle koru seppä Päivillä on virolainen rotujen koira kadulta. Joka tietty sai meiltä myös tuliaisia ja ikuisen ystävyyden, kun menimme hakemaan korvakoruja. Kaikin tavoin mukava reissu, jolta tarttui päivikselle sormeen myös sepän omaa tuotantoa oleva sormus.

Lähtiessä tuli kysyttyä taiteilijalta, että voimmeko kääntyä hänen puoleensa jonkun omituisuuden kanssa. Hän sanoi, että oikein mielellään, sillä hän sanoi rakastavansa omituisuuksia. Kun hänen taiteensa ydin on lukki eli hämähäkki, niin jotenkin yhdistin sen intiaanien vanhaan taikakaluun, joka eli varsinkin turismissa tänäkin päivänä ympäri maailmaa.

Kyseessä on unisieppari. Vuosikymmenten ajan olen niihin törmäillyt, mutten ole koskaan tiennyt mitä ne ovat. uulen, että Laukaan uuden kiertoliittymän taideteos on myös unisieppari. Jotenkin mieleni niputti asioita yhteen ja ajattelin, että tottahan toki on niin, että unisiepparin on tehnyt tarujen hämähäkki. Ja näinhän asia onkin, kun sitä selvittelin. Joten tavalla tai toisella teemme päiviksen kanssa omat unisiepparimme. Mielenvirkeydeksi itsellemme ja mielenkiristykseksi tiukkapipoisille kristityille.

Ja kun joskus sitten tulevaisuudessa ankaran tuotekehittelyn tuloksena siepparimme ovat lukkia vaille valmiit, käännymme Hakkaraisen Päivin puoleen, joka tehnee hyvän unen esineisiimme hopeiset hämähäkit.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen luontoääniä

päivis: Emme ole viimeisen Thaimaan-reissun jälkeen ennättäneet käymään Laukaassa. Pääsiäinen antoi kuitenkin siihen mahdollisuuden.

Laukaassa on aina asioita, jotka ovat erilailla kuin Tuusulassa. Vaikka siellä asumme metsän keskellä, lähellä on paljon valon lähteitä, jotka melko tehokkaasti himmentävät tähtitaivaan. Laukaassa on toisin. Kirkkaalla säällä, pimeän aikaan tuntuu kuin taivas olisi täynnä tähtiä. Revontuliakin olen nähnyt molemmissa paikoissa. Sanomattakin on selvää, että Laukaassa ne näkyvät huomattavasti kirkkaampina.

Nyt pääsiäisenä Nurminen-järvi on edelleen aivan jäässä, vaikka Tuusulan Jokilaaksossa lampien jäät ovat jo sulaneet. Eilen rannan tuntumassa oli jopa pilkkijöitä. Tänään aamulla Jorma käveli Niilon kanssa rantajäätä pitkin ja kehui, että vahvaa on edelleen. Illalla olin kyllä vakuuttunut, että jäälle ei enää kannata mennä. Nurminen nimittäin murisi minulle ja Niilolle.

Olen varmaan ennenkin kuullut jään murisevan, mutta nyt olin äänistä erityisen vaikuttunut. Ääntä voisi kuvailla lähes pelottavaksi. Ja murinoiden välissä kuului ääniä, jotka varmasti syntyivät halkeavista railoista. Veden loiskettakin olin kuulevinani. Siksi ajattelin, että jäälle ei enää kannata mennä. Pakkasyön jälkeen jää on kuitenkin vahvempi kuin illalla.

Laiturin vieressäkin jäätä oli vielä niin paljon, ettei uimaan meno ole vielä pitkään aikaan mahdollista. Jokilaaksossahan olemme senkin jo ennättäneet tehdä suunnilleen viikko sitten.
Nurminen-järvi on edelleen täysin jään peitossa. Aurinkokaan ei jäätä
niin paljon lämmitä, että se päivän aikana heikkenisi merkittävästi.
Vahvistuksena oletukselleni, että jäät ovat heikot, yritin kuunnella kuovin ääntä. Olen lapsesta saakka pitänyt ohjenuorana sanontaa "kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle". Kyllä järven suunnalta kuului monenlaisia linnun lauluja, mutta kuovin ääntä en vielä onnistunut kuulemaan. Tikan kuulin kyllä hakkaavan puuta, mutta sehän taas ei kerro mitään jään vahvuudesta.

Joutsentenkin "laulua" täällä voi kuulla. Niin kuin Tuusulan-kodissakin. Sanan laulu laitoin lainausmerkkien sitään, sillä joutsen ei ole mikään mestarilaulaja. Paremminkin sen ääni kuulostaa raakkumiselta. Itse en joutsenia kuulut enkä nähnyt. Jormalta kuitenkin kuulin, että joutsenkin kuuluu meidän pääsiäisen luontoääniimme täällä Tuusulassa.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Hieman toisenlainen pääsiäistarina, josta yksikään sana ei ole omani

Kiirastorstai
Kiirastorstaina katuva syntinen puhdistettiin "tuhkakeskiviikon tuhkasta" ja sai jälleen oikeuden osallistua ehtoolliselle. Se sekä kansanperinteeseen kuuluva "kiiran" eli pahan hengen poisajaminen juontavat juurensa siihen varhaiskirkon tapaan, että kiirastorstaina ne seurakuntalaiset, jotka oli erotettu seurakunnan yhteydestä jonkin rikkomuksen tähden, mutta jotka olivat suorittaneet määrätyt katumusharjoitukset saivat synninpäästön ja vapautuivat näin pahan vallasta.

Pitkäperjantai
Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman päivää on vietetty synkissä ja vakaissa tunnelmissa. Tänä ainoana päivänä kirkkovuodessa liturginen väri on musta, kynttilät sammuksissa eikä urkuja soiteta.
Kodeissa jopa tulen teko oli ennen kiellettyä, joten syötiin kylmiä ruokia jos niitäkään. Valmis mämmi olikin erityisesti pitkäänperjantaihin sopiva paastoruoka. Ruotsin vallan aikaan isännät olivat Suomessakin jossakin määrin omaksuneet tavan piiskata aamulla kaikki lapsensa kuten Pilatus Jeesuksen. Huveja ja kyläilyä ei ole vielä viime vuosinakaan suvaittu, ja pitkänperjantain säidenkin muistetaan useimmiten olleen kehnoja, joten päivä on varmasti tuntunut nimensä mukaan pitkältä.

Lankalauantai
Ajanjakso pitkänperjantain illasta varhaiseen sunnuntaiaamuun - aika jona Jeesus oli haudassa - on ollut pahojen voimien etsikkoaikaa. Molemmat yönseudut ovat pahamaineisia, mutta paljon taikatoimia on liittynyt juuri lankalauantaihin, joka kirkollisessa mielessä jää välipäiväksi. Kuunneltiin enteitä kolmen tien risteyksessä tai kolmesti muutetun rakennuksen katolla. Puolisoa, kuolemaa ja muita tulevia asioita ennustettiin tai niihin yritettiin vaikuttaa samaan tapaan kuin uudenvuodenyönä. Täysi tai lähes täysi kuu tehosti tunnelmaa.

Noitien kulku karjasuojaan koetettiin estää esimerkiksi kelloilla, teräaseilla, virsikirjalla, elohopealla, viisikulmalla tai ristinmerkeillä. Trulli koetti tuhota tai varastaa toiselta karjaonnen eri tavoin, tavallisimmin viemällä karvoja tai nahanpaloja eläimistä. Tämä kademielisten todella harjoittama toiminta ammensi keinonsa suomalaisen kaskikulttuurin tietäjäperinteestä ja kirvoitti kertomaan lisäksi uskomustarinoita, joissa noidat muuttuivat talikoiksi, lensivät viettämään irstasta noitasapattia pirun luo ja tekivät muita yliluonnollisia tekoja.

Ensimmäinen pääsiäspäivä
Vuonna 30 Palestiinassa oltiin erittäin tyytymättömiä roomalaisten miehittäjien valtaan. Lukuisat saarnaajat yrittivät saada kansan nousemaan kapinaan. Yksi julistaja erottui muista: Jeesus Nasaretilainen sai ihmisjoukot kerääntymään ympärilleen – ja roomalaiset pelkäämään häntä.
Kun Jeesus saapui Jerusalemiin juutalaisten pääsiäisen aikaan, jännittynyt tilanne kärjistyi niin, että roomalaiset pidättivät Jeesuksen ja tuomitsivat hänet kuolemaan. Evankeliumien mukaan Jeesus kuoli ristille naulittuna huutaen: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”

Toinen pääsiäispäivä
Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.

Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”

Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Mutta yhtäkkiä Jeesus tuli heitä vastaan ja tervehti heitä. He menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan. Siellä he näkevät minut.”

torstai 13. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen ja muita juhlia

päivis: Pääsiäinen pääsi taas yllättämään. Tuntui ettei ennättänyt huomatakaan, kun oli jo kiirastorstai. Se taas tarkoittaa, että töihin on mentävä vasta ensi tiistaina. Pääsiäinen on tietysti näkynyt kauppojen mainoksissa jo jonkin aikaa. Ja kun niissä kerrotaan lammas- ja suklaamunatarjonnan ohella, että liikkeet ovat auki jokaisena pääsiäisen päivänä, on tuntunut, ettei pääsiäiseen tarvitse erityisemmin valmistautua ainakaan kauppareissujen suhteen.

Tänään tosin, kun kävin Jumbon Prismassa, tuntui että ihmiset toimivat vanhaan malliin. Ihan kuin kukaan ei olisi kuullutkaan, että kaupat tosiaan ovat pääsiäisenä auki joka päivä. Ruokaa ei tarvitse hamstrata koko pääsiäisen ajaksi, kuten useimmat asiakkaat näyttivät tekevän.

Juuri muuten kuin kauppojen mainoksissa pääsiäisen läheisyys ei olekaan näkynyt. Meille eivät edes virpojat palmusunnuntaina eksy, kun asutaan melko lailla metsän keskellä. Sen verran korvaan tai silmään pääsiäinen tarttui lehdistä ja radiosta, että tiedän pitkäperjantain perinteisen Via Crucisin Jeesuksen olevan tänä vuonna nainen. Ja että viimeaikaisten terrori-iskujen vuoksi Helsingin keskustassa on tavanomaista enemmän poliiseja varmistamassa näytelmää seuraamaan tulevan yleisön turvallisuutta.

Papunetin ilmaisesta kuvapankista löysin
tällaisen juhliin liittyvän kuvan.
Ehkä pääsiäinen pääsi yllättämään siksikin, että kuntavaalit veivät viime viikkoina lähes kaiken huomion. Ja vievät edelleen, sillä uuteen valtuustokauteen valmistumiseen ei tietenkään riitä, että saadaan selville, ketkä tulivat valituiksi ja kenestä tuli varavaltuutettuja.

Kuntapolitiikkahan ei ole vain valtuuston kokouksissa istumista. Voi jopa väittää, että vaalien mielenkiintoisin osa on vasta nyt alkanut, kun puolueet käyvät keskenään tunnusteluja ja myöhemmin neuvotteluja erilaisten lautakuntapaikkojen jaosta. Tuusulassa pormestarin valinta tietysti tuo siihen vielä oman lisämausteensa.

Jos olisimme nyt Thaimaassa, siellä ei varmasti jäisi huomaamatta, että Songkran eli vesijuhlat ovat alkaneet. Viimeistään siinä vaiheessa, kun saat päällesi ämpärillisen jääkylmää vettä, tiedät, että nyt juhlitaan thaimaalaista uutta vuotta. Sen juhlinnasta voi lyhyesti todeta, että Thaimaassa mopo on karannut käsistä.

Suuri osa turisteista lähtee suosiolla Thaimaasta kotiin ennen vesijuhlan alkua, mutta onpa paljon niitäkin, jotka varta vasten haluavat tulla maahan juuri nyt, huhtikuun puolivälissä, osallistuakseen tuohon mielettömään, monta päivää kestävään juhlintaan.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kuntavaaleista edelleen

jormas. Olin kehnohkon henkilökohtaisen vaalimenestykseni jälkeen ajatuksissa, että tämä oli tässä elämässä tässä. Nyt on kuitenkin ajateltava asiaa uudemman kerran, koska Tuusulassa Vihreistä kaikki 3 valtuutettua ja 3 varavaltuutettua ovat naisia.

Vaikka en koskaan ole ymmärtänyt kiintiöpaikkoja, joudun/pääsen nyt sen kanssa painimaan sekä mahdollisesti kantamaan myös vastuuta ryhtymällä kiintiömieheksi. Sillä sain "vihreistä miehistä" eniten ääniä kotikunnassani´. Joten luottamushenkilöpaikalle tai -paikoille joudumme istuttamaan joka tapauksessa miehen tai miehiä. Jos siis onnistumme luottamuspaikkaneuvotteluissa. Sen suhteen olemme viisaampia viikon, parin sisällä.

Mutta kokonaisuuteen kuuluu myös kiittäminen, sillä ilman kuntalaisten ääniä ei asiaa kohdallani tarvitsisi lainkaan enää pohtia. Joten päätin eilen laittaa Keski-Uusimaan huomisen päivän täyspeittojakeluun kiitokset. Siihen en kirjoittanut, että "Ilmoituksen kiittämisestä maksoi ehdokas itse". Ja kuin pisteenä iin päälle, laitoin alla olevan ilmoituksen pyörimään myös lehden nettikaruselliin kolmeksi päiväksi. Karusellissa pyörimisestä maksoin 50 euroa. Sillä ei saa Santerin Päämajasta edes korillista alkoholitonta olutta.


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Osaomistuskoira Niilon paluu

päivis: Eilen oli taas Niilonvaihtopäivä. Ties monesko. Piakkoin kuusi ja puolivuotiaan koiran koti kun on välillä kaupungissa ja välillä meillä maalla. Jaksot kummassakin kodissa ovat milloin kuuden viikon, milloin jonkun muun mittaisia. Jakson pituus riippuu vähän ihmisten tarpeista. Niilo joustaa.

Kaupungissa Niilolla on erilaiset
harrastukset kuin meillä maalla.
Hain Niilon illalla Helsingistä. Se tervehti minua tuttuun tapaan iloisesti ja aivan kuin olisi tiennyt, että tulin hakemaan sitä, se pyöri ympärilläni ja tuijotti minua intensiivisesti. Etsi varmasti ilmeistäni merkkiä siitä, että kohta lähdetään.

Matka Smartin kyydissä Tuusulaan sujui rauhallisesti. Tuttu kitinä alkoi vasta kun käännyimme Myllykyläntielle. Niilo tunnistaa selvästi noin kolmen kilometrin päästä molemmat kotinsa ja myös näyttää sen innostumalla. Sama toistuu kumpaankin suuntaan mennessä.

Soiniityntiellä oli oikein pakko pysähtyä ihmettelemään kahta kaurista tai peuraa, jotka seisoskelivat pihatien varrella olevalla niityllä. Niilolle näky oli äkkiseltään liikaa. Kaupungissa kun ei villieläimiin törmää. Niilo ehkä uskoi, että kun minua raapii kipeästi päästä, sillä saa luvan lähteä peurojen perään. Se ei kuitenkaan onnistunut. Niilo pysyi autossa ja peurat - tai kauriit - seistä toljottivat paikoillaan.

Kun pääsimme sisälle Merikonttikotiin, oli aika tervehtiä Jormaa. Iloisesti tietenkin. Koska ulkona oli edelleen suhteellisen valoisaa, seuraavaksi piti ravata ikkunasta toiseen, sillä vapaat pihakanit, Mustis ja Ruskis, ymmärsivät näyttäytyä.

Myöhemmin illalla piti tehdä vielä yksi ulkolenkki. Peurat - tai siis mahdollisesti kauriit - olivat edelleen niityllä. Niilo ei niitä havainnut, mutta minä huomasin niiden kiiluvat silmät taskulampun valossa. Sen sijaan Niilo havaitsi tielle jämähtäneen sammakon.

Ans kattoo, ajattelin, kun Niilo pysähtyi sammakon kohdalle. Se ei ole ennenkään tehnyt sammakoille mitään, eikä tehnyt nytkään. Nopeasti konnaa nuuskaistuaan se jatkoi matkaa. Sammakko sen sijaan jäi paikoilleen selvittyään ehjin nahoin kauhukokemuksesta.

Kaupunkijakson jälkeen ensimmäinen yö maalla sujui rauhallisesti. Aina ei ole niin. Toisinaan Niilo herättää meidät kesken unien hirveällä haukulla, jonka kohdetta emme yleensä keksi. Luultavasti se vain haluaa näyttää meille olevansa oiva vahtikoira.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Elämää on kuntavaalien jälkeenkin

jormas: Aikoinaan lähdin Keski-Suomeen ja aikoinaan lähdin sieltä takaisin Etelä-Suomeen. Silloin annoin itselleni kaksi lupausta: Kerran vielä hankin itselleni Harley Davidsonin ja jos muutan syntymäkuntaani, asetun joskus joissakin vaaleissa ehdokkaaksi. Kunta-, seurakunta-, maakunta- tai eduskuntavaaleissa.

Jos sanansa syö muille antamansa lupausten suhteen, hyväksyn sen, sillä aikaansa edellä oleva, omien polkujen kulkija kykenee tarvittaessa kääntämään takkiaan tai peräti hankkimaan uuden. Mutta itselle annettu lupaus on syytä pitää, joten sen lunastin nyt kuntavaaleissa. Menestykselläni ei kannata rintoja röyhistellä, vaikka sainkin suurimman äänimäärän ehdolla olleista Tuusulan Vihreistä miehístä. Se kertoo jotakin kotikunnassani Vihreiden naisten tasosta, sillä kolmen valtuutetun lisäksi myös kaikki varavaltuutetut ovat naisia. Mutta ennen kaikkea se kertoo Vihreiden miesten tasosta tai ainakin poliittisesta houkuttelevuudesta. Kehnon vaalimenestykseni ansiosta omien korvien väliin tuli muutamassa tunnissa aimo annos tilaa jollekin uudelle.

Tuusulan Vihreissä hehkuttelemme nyt vaalimenestyksellä kuten pitääkin. Varsinkin ykkösnyrkkimme, pormestariehdokas Ilona Toivonen teki loistavan tuloksen, jonka turvin on hyvä ponnistaa vaikka eduskuntavaaleihin. Mutta Tuusulasta eduskuntaan on pitkä matka, sillä Järvenpäässä ja Keravalla Vihreiden kannatus on aivan toista luokkaa. Olemme entisen Suur-Tuusulan alueella perässä hiihtäjiä.
Tästä hienosta jengistä kansalaiset valitsivat vihreät päättäjät Tuusulaan
Seutukunnan ykköslehti Keski-Uusimaa kirjoittaa tämä aamuna etusivullaan, että "Kohu kävi kalliiksi kokoomukselle: Kervinen kahmi äänet itselleen." Vaikka se onkin totta, on se vain osatotuus, sillä Tuusulan suurimman puolueen paikalta pudotetun Kokoomuksen kampeamiseen tarvittiin kaksi naista. Jotka molemmat keräsivät yli tuhat ääntä.

Sanna Kervisen valitsijayhdistyksen listalta olisi äänimäärällä mennyt imussa läpi kaksi muutakin, jos niitä olisi ollut. Kunnan ääniharava muutaman äänen erolla Sannaan oli kuitenkin demareiden Satu Taiveaho. Jonka äänillä meni kaksi "lisädemaria" valtuustoon.

Kun Sanna vei Kokoomuksen ääniä ja Satu veti mukanaan valtuustoon kaksi muutakin, nämä kaksi naista käytännössä pudottivat Kokoomuksen piikkipaikalta. On Kervisen, Untamon ja kai parin muunkin listalta pudottamisesta tiennyt kuka tahansa, päätöksen teki heidän kunnallisjärjestönsä puheenjohtaja Jyri Paavola hänelle myönnetyn mandaatin turvin. Joka ei itse ollut edes ehdolla. Häntä voi kiittää tai haukkua omien arvojen ja mieltymystensä mukaan.

Aivan oman mausteensa tekeekin kunnallisjärjestöjen harmaan vallan kasvu. Kun Tuusulan suurimmassa puolueessa yksi henkikö voi pudottaa kuntavaaliehdokkaita listoilta niin, että nämä saavat tietää siitä listojen jättämisen jälkeen, voi aiheellisesti kysyä, että tämäkö on kansalaisten käsitys demokratiasta. Kervisen saamasta äänimäärästä voi kukin tehdä omat johtopäätöksensä.

Mutta tämä ei ole kunnallisjärjestön ainut harmaan vallan käytön muoto. Sillä esimerkiksi Tuusulan Vihreät ry valitsi pormestariehdokkaansa eivätkä nyt valitut valtuutetut. Näin lienee laita myös muissakin puolueissa tai ryhmissä, sillä Tuusulan kolmanneksi suurin ryhmä ei ole puolue, vaan Tuusulan puolesta ry.

Yllä oleva saa aikaan mielenkiintoisen vääristymän. Vaikka kuntalaiset ovat valinneet 51 valtuutettua uskossa, että heidän joukosta valtuusto valitsee pormestarin, niin todellisuudessa valtuutetut eivät voikaan tehdä valintaa puhtaalta pöydältä. Sillä oman ryhmän pormestariehdokkaan valitseekin valtuutettujen sijaan kunnallisjärjestö tai joku muu päivän politiikan taustalla oleva taho tai kokoonpano.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kuntavaalit 2017

päivis: Vaalit on taas tällä erää ohi. Olin jo aamulla varapuheenjohtajan roolissa ennen kahdeksaa Ruotsinkylän koululla äänestyslippujen ja muun vaalimateriaalin kanssa. Kotiin pääsin illalla klo 22.30 jälkeen. Melko pitkä päivä siis vaaliasioissa. Ja nyt on vielä pitänyt jatkaa asian äärellä telkkarin ja netin välityksellä. Kellokin näyttää jo puolta kahtatoista.

Jorman uskoin menestyvän paremmin kuin mitä tapahtui. Lähes kaikki Tuusulan vihreät naiset saivat ääniä enemmän kuin Jorma, mutta toisaalta Jorman äänimäärä taisi olla suurempi kuin muilla vihreillä miehillä. Melkoisia voittajia vihreät kotikunnassamme olivat: kolminkertaistivat valtuutettujen määrän. Vanhassa valtuustossa oli vain yksi vihreä.

Eilen hankittu alkoholiton skumppapullo korkataan joskus toisen kerran, vaikka vihreiden vaalimenestystä olisikin voinut sillä juhlistaa. Nyt vain ei jaksa. Aamulla pitää olla taas terävänä töissä.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Viimeisen kuntavaalipäivän rutistus



Tänään oli kuntavaalien viimeinen markkinointipäivä. Monissa vaaleissa olen ollut mukana vaihtelevalla menestyksellä, mutta oikeastaan vasta näissä vaaleissa on ollut mukavaa. Tiedän, että ensisijaisesti siihen on syyllinen Tuusulan Vihreiden ehdokkaiden porukka ynnä muutamaa muu, joka on ollut mukana. Eikä vähiten Börje Uimonen aivan loistavine linssikeittoineen, telttoineen ynnä muine asiaan kuuluvine tarvikkeineen ja härpäkkeineen. Jengi on ollut minulle ainutlaatuisen yhteen hiileen puhaltava.



Kuvia tältä pariviikoiselta matkalta Tuusulan kuntalaisten pariin olisi varmasti pienen kuvakirjan verran, mutta tähän olen liittänyt muutaman otoksen tämän päivän viimeistä markkinointihumusta Marianlinnan edestä.



Ensimmäisessä kuvassa  on Perussuomalaisten pormestariehdokas, Eetu Niemelä, joka on minulle uusi tuttavuus. Sen perusteella varsin asiallinen kuntapäättäjä aivan kelvollisella huumorintajulla. Kuvaa nimittäin en ottanut Eetun itsensä vuoksi vaan sinisissä liiveissä olevan tekstin vuoksi. "PS nostaa sykettä", sanotaan siinä. Ja kun PS on vaimoni Päivi Strandén, niin minullehan siinä luki, että Päivi Strandén nostaa sykettä. Kuvan julkaisemiseen kohteelta lupaa kysyessäni sanoi hän, että mikähän on käyttötarkoitus, niin kollega vierestä vastasi Eetun puolesta, että kuva tulee eroottiseen käyttötarkoitukseen. Tähän Eetu, että "anna palaa".

Päätöstilaisuus oli sekä väeltään että hengeltään aivan loistava, kuten toisesta kuvasta voi itse kukin todeta.

Joka tapauksessa itselleni antamani lupaus on täytetty asettumalla syntymäkunnassani kerran ehdokkaaksi ja tekemällä se myös kunnolla. Nyt oli kaikki pelissä euroineen juuri sen verran, että koko ajan on ollut mukavaa.
Kolmannessa kuvassa on alkoholiton Lehtikuohujuomapullo, jonka hain Päiviksen kanssa huomiseksi, vaalien tuloslaskennan jälkeiseksi ajaksi. Kysyin Alkon myyjältä, että voiko vaalipettymykseen ja voitonjuhliin käyttää samaa juomaa. Hän naurahti, että kyllä vain, varsinkin, jos se on alkoholitonta. Huomenillalla tiedämme kumpaa juhlimme.

Viimeisessä kuvassa on tämän illan kampanjapäättäjäisiin kotona Päiviksen valmistama räiskäletaikina, jossa nesteenä on käytetty itse omista koivuista valuttamaamme koivunmahlaa. Jota päivis oli tuonut myös vaalikampanjatilaisuuteen Marianlinnan vaalihumuun.  Oli mukava seurata ihmisten ilmeitä, kun monetkin mitä ilmeisemmin siemailivat mahlajuomaa ensimmäistä kertaa.








perjantai 7. huhtikuuta 2017

Vaalipäivään valmistautuessa

päivis: Olen Tuusulassa vaalilautakunnan varapuheenjohtaja. Käytän nyt tästä vaalilautakunnasta vain kirjainta x, sillä tulisin ehkä muuten paljastaneeksi jotain sellaista, jota ei ole syytä kertoa etukäteen. Varapuheenjohtajana olen saanut kutsun mennä puheenjohtajan kanssa hakemaan vaalimateriaalit keskusvaalilautakunnasta eli kunnantalolta lauantaina klo 10.

Kaikki oli hyvin ja olin luottavaisin mielin, kunnes muutama päivä sitten pj. ilmoitti, ettei pääsekään lauantaina kunnantalolle. Kaikille lautakunnan jäsenille hän laittoi tekstiviestin toivoen, että joku lähtisi kanssani hoitamaan materiaalin haun. Joku piti löytyä, sillä hakijoita on oltava kaksi.

Löytyihän sieltä henkilö, joka tosin uskoi, että tarvitaan hänen iso autonsa, jotta saadaan äänestyskopit ja muut isot vaalikalusteet kyytiin. No, kyllä asian hoitamiseksi riittää meidän pikkuinen Smart-autommekin, sillä kopit ja uurna ovat jo vaalipaikalla.

Äänestyslippujen, leimojen, pöytäkirjojen, äänestysluetteloiden ym. suhteen onkin sitten vähän jännittävämpää tiedossa. Luin niistä annettuja ohjeita paksusta Vaaliohjeet-pumaskasta, joka lähetettiin vaalilautakuntien jäsenille hyvissä ajoin etukäteen. Kun vastuu materiaalista ikään kuin siirtyi minulle varapuheenjohtajana, jouduin ajattelemaan asioita tarkemmin kuin ehkä muuten olisin tehnyt.
Tuusulan vihreiden iloinen joukko ei malttanut pitkään pysyä paikoillaan,
kun porukka pääsi ryhmäkuvaan puheenjohtaja Ville Niinistön kanssa. Tässä
vaiheessa vielä valmistauduttiin lauantain viimeisiin vaalitohinoihin Hyrylässä.
Muistui mieleen lapsuusvuosilta Keski-Palokan koulun iäkkään keittäjän peräkamarin poika Armas, joka asui koululla samassa pihapiirissä kuin me. Kyläkoulu oli aina äänestyspaikka ja silloisen tavan mukaan äänestyspäiviä oli kaksi. Vaaliuurna ja tietysti myös muu vaalimateriaali piti sijoittaa yöksi varmaan paikkaan. Se oli luontevasti Armaan pieni huone, jossa hän asui. Luulen että vaalit ja siihen liittynyt uurnanvartijan vastuu olivat Armaalle suurempi asia kuin joulu tai juhannus.

Huomaan olevani vähän niin kuin Armas, tohkeissani vaalimateriaalin säilytyksestä. Minun on nyt pitänyt keksiä niitä varten luotettava yön yli -säilytyspaikka, sillä varsinaiselle vaalipaikalle, jossa ehkä olisi ollut lukollinen paikka vaalitarvikkeille, minulla ei ole pääsyä. Avain on puheenjohtajalla. Suojelen siis tulevien vaalien äänestysmateriaalia kuin suurtakin aarretta.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Sosiaalinen media

jormas: Sanotaan, että ihminen on vanha, jos käyttää enemmän aikaa menneisyyden kuin tulevaisuuden ajatteluun. Minulla se on "hiinä ja hiinä", sillä muistelen ja kertoilenkin mielelläni menneistä. Onhan elämää takana huomattavasti enemmän kuin edessä. Ainakin näillä tiedoilla.

Oleellinen osa nykyisyyttä, leppoistamisen elämänvaihetta, on minulla sosiaalinen media kaikkinensa. Mitä se sitten itse kullekin onkaan, sillä luulen, että ajattelemme siitä varsin yksilöllisesti. Ennen oli puhelin, jolla tosiaan voi ainoastaan soittaa ja ottaa vastaan puheluja. Toki siinäkin oli joitakin palveluja, jotka ovat unohtuneet. Yksi kuitenkin oli herätyspalvelu, joka tarkoitti, että voin tilata puhelimella itselleni herätyksen ja joku minulle sitten soitti antamaani numeroon sovittuna ajankohtana.

Mutta nykyistä laitettani sanotaan älypuhelimeksi, jossa vain yksi ominaisuus on puhelin. Kaikkiaan kosketusnäytöllisessä, kahden sim-kortin laitteessani on yli 70 eri ohjelmaa, joita käytän aktiivisesti. Luettelen ne ehkä joskus.

Tällä hetkellä eniten aikaa käytän Facebookissa, sillä normaalin kommunikoinnin lisäksi olen useammankin, itse perustamani ryhmän moderaattori  ja ylläpitäjä. Mutta mikä on moderaattori?

Wikipedia sanoo näin: "Moderaattori, joskus myös seriffi, on internetissä käytävän keskustelun asiallisuutta valvova henkilö, joka toimii ylläpitäjän apulaisena. Moderaattoreita on chateissa, keskustelualueilla ja eri sivustoilla. Moderaattori on yleensä chatin tai keskustelufoorumin aktiivinen jäsen, jolle voidaan myöntää moderaattorin oikeudet. On myös olemassa ns. "palkkamoderaattoreita", jotka eivät ole chatin tai keskustelufoorumin käyttäjiä. Moderaattorin tehtäviin kuuluu valvoa sitä, että käytävän keskustelun sisältö vastaa kyseisen keskustelun kriteerejä, sääntöjä ja että se yleensäkin pysyy hyvän maun ja netiketin mukaisena. Tarvittaessa moderaattori voi sensuroida keskustelijan viestejä tai antaa porttikiellon eli niin sanotun bannin huonosti käyttäytyvälle käyttäjälle. Moderaattorit pitävät kurissa myös mahdollisen spämmin, jota toisinaan keskustelufoorumeille ja chatteihin ilmestyy.
Facebook on monen ihmisen henkireikä ja joskus ehkä ainoa kommunikointitapa muiden ihmisten kanssa. Joillekin se on pelkkä ilkeilyn välinä ja joidenkin tarkoitus on tuottaa hyvää mieltä. Henkilökohtaisuuksiin menevä haukkuminen, sekä ihmiset, jotka kertovat omaa tai muilta saatua käsitystään maailman ainoana totuutena, saa joskus niskakarvani nousemaan pystyyn ja osallistun keskusteluihin liiankin kärkkäästi. Taidanpa kirjoittaa aiheesta vielä toisenkin blogin.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

On taas mahlan aika

päivis: Jorma kaivoi tänään mahlanjuoksutuksessa tarvittavat välineet esille. Viime keväänä mahlankeruuta varten ostettu poranterä oli kateissa, joten sellainen piti ensin hankkia. Tarvitaan siis letku, pulloja, porakone ja letkun paksuutta vastaava poranterä. 

Tämä on vasta kolmas kevät, kun olemme opetelleet valuttamaan mahlaa. Ensimmäisenä keväänä vain kokeilimme, miten mahla juoksisi katkaistusta koivun oksasta. Huonostihan se juoksi, mutta pääsimme kuitenkin koivunmahlan makuun.

Viime keväänä olimme jo paljon viisaampia. Osasimme katsoa sopivampia, tukevarunkoisia koivuja ja uskaltauduimme poraamaan pariin runkoon tarvittavat reiät. Tai Jorman hommaksihan useimmat noista ulkotöistä jäivät. Minä joskus kävin vain laittamassa uutta pulloa täyttyneen tilalle. Minä puolestani pidin huolen, että muistimme aamupalalla juoda lasilliset mahlaa. Myös pakastaminen oli minun heiniäni.

Mahlan pullotimme muovisiin pakastuspulloihin. Yllätykseksemme mahlaa tuli niin paljon, että saunakontissa olevan jääkaapin pakastinosa täyttyi tuota pikaa. Piti ostaa arkkupakastin. Tosin sellainen pieni, joka sopi mukavasti Merikonttikotiimme.

Nyt on siis taas syytä kaivaa esiin nuo pullot. Veikkaan, että pakastettavaa tulee enemmän kuin viime keväänä. Jorma porasi kolmeen koivuun reiän ja laittoi niihin letkun. Eipä mennyt kuin hetki, kun mahlaa jo alkoi tippua pulloihin. Eikä vielä edes taida olla ihanteellisin mahla-aika.

Koivunmahlan sanotaan olevan terveellistä. Eikä se taida olla edes mikään uskon asia. Se myös maksaa melkoisesti, jos sitä haluaa ostaa kaupasta. Käsittelemättömän mahlan sanotaan pilaantuvan helposti. Kotioloissa mahla säilyy jääkaapissa pari kolme päivää. Pakastimessa sen luvataan säilyvän ainakin vuoden. Niin pitkäksi aikaa meillä ei mahlaa riittänyt, joten pakastamisasiassa voin luottaa vain netistä löytämiini tietoihin.

Viime syksynä kävin joitakin kertoja kuntosalilla. Otin sinne aina mukaani pullollisen mahlaa. Olipa muuten loistovalinta. Voi kuulostaa oudolta, mutta mahlaa oli helpompi juoda kuin vettä. Olemme myös kuulleet, että joillakin mahla saattaa tosissaan vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Se tietää tiheitä vessakäyntejä.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Finlayson tulee taas, olemmeko valmiit?

Silloin tällöin kuluttajamarkkinoille ilmestyy jotakin, jonka markkinointi kolahtaa minuun. Näin on Finlaysonin laita. Konkurssikypsän yrityksen uudet omistajat Jukka Kurttila, Petri Pesonen ja Risto Voutilainen käänsivät vuonna 1820 perustetun yrityksen suunnan. ”Olemme tehneet hirveästi duunia. Olemme muuttaneet kaiken. Mehän räjäytettiin koko yritys”, sanoo Jukka Kurttila. Finlaysonin omistajat hymähtävät, että yritys ei ole kärsinyt taantumasta, sillä liikevaihto oli ”laskenut sata vuotta”. Nyt on uudistettu suunnittelua, myyntiorganisaatiota ja markkinointia, mutta brändin henki on oikeastaan palautettu James Finlaysonin perustaman tehtaan juurille.

Finlaysonin tarina alkaa vuodesta 1820. Lyhyessä ajassa siitä tuli Skandinavian suurin teollinen yritys. Sen kasvu perustui ainutlaatuiseen rohkeuteen ja ennakkoluulottomuuteen. Sen kutomosalissa sytytettiin Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo, yrityksellä oli oma sairaala, päiväkoti, koulu, palokunta, apteekki ja vanhainkoti. Se loi oman sosiaaliturvajärjestelmän aikana jolloin sellaisesta ei oltu kuultukaan. Merkittävintä kuitenkin on se, että Finlayson oli ensimmäinen yritys Suomessa, joka tarjosi naisille mahdollisuuden itsenäiseen elämään – oman asunnon ja toimeentulon.

1951, vuosi syntymäni jälkeen perustettu ateljee toimi etujoukoissa aikana jolloin skandinaavinen tekstiilidesign valloitti maailman omaperäisen pelkistetyllä, värikkäällä ja raikkaalla otteellaan. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi Finlayson on edelleen yksi Suomen rakastetuimmista kodintekstiilivalmistajista. Ehkäpä tuhansilla ja tuhansilla ihastuttavilla, muistoja herättävillä kuoseillakin on oma osuutensa tarinassa, joka tänä päivänä elää ja hengittää uusien omistajien kautta uutta tulemista – rohkeaa ja ennakkoluulotonta – juuri sellaista, josta yrityksen perustaja James Finlayson voisi olla ylpeä.

Mutta mitä ovat uudet omistajat tehneet? Siitä alla kolme esimerkkiä:

Nyt voit nukkua Tom of Finland -lakanoissa

Tom of Finland pääsi postimerkkeihin, ja tekstiiliyritys Finlayson julkisti Tom of Finland -mallistonsa. Finlaysonin toimitusjohtajan Jukka Kurttilan mukaan yritys pyrki kodintekstiileillä ulkomaille. Mallistoon kuuluvat mustavalkoinen lakanasetti, kylpy- ja käsipyyhkeet sekä kassi, joissa kaikissa poseeraavat tutut, nahka-asuun pukeutuneet Tom of Finland -miehet.

Tom of Finland -taiteilijaa Touko Laaksosta (1920–1991) pidetään yhtenä Suomen tunnetuimmista kuvataiteilijoista maailmalla. Kuuluisuuteen Laaksonen nousi maskuliinisilla, homoeroottisilla piirroksillaan. Hänen piirroksensa ovat nousseet ikoniseen asemaan ja vaikuttaneet myös popkulttuuriin ja muotiin. Niin tai näin, tämä ei suuresta mielenkiinnosta huolimatta purrut isossa maailmassa ja tuote niin sanotusti floppasi.

Ei mikään lakananvaihtoviikko

Finlaysonin kampanja tuotti tonnikaupalla vanhoja lakanoita, jotka saivat uuden elämän räsymattoina Etelä-Pohjanmaalla. Finlaysonin vanhojen lakanoiden kierrätyskampanja onnistui yli odotusten ja sai jatkoa. Kerättyjen lakanoiden valmistaminen räsymatoiksi ei ole ollut kuitenkaan aivan yksinkertainen hanke, koska teollisen kutomisen perinne on Suomesta jo katoamassa.

Jukka Kurttilan korvaan tarttui, että joka vuosi menee Suomessa kaatopaikalle haudattavaksi tai poltettavaksi 90 tuhatta kiloa tekstiilejä. – Se alkoi tuntua ihan järjettömältä se määrä ja tuli sellainen ajatus, että tässä ei varmaan mene kuin viisi vuotta, kun me Suomessa ja länsimaissa ajatellaan, että oltiin me hulluja, kun heitettiin hyvää raaka-ainetta noin paljon kaatopaikalle.

Finlaysonilla tiedostettiin omakin vastuu tilanteesta ja alettiin miettiä, voisitko asialle yrittää tehdä jotakin. Ajatus kypsyi lopulta siihen, että rakennetaan ketju, jonka toisessa päässä on valmis tuote. – Onhan niitä kaiken maailman lakananvaihtoviikkoja, mutta me haluttiin tehdä tämä kunnolla.

Jesus tulee, oletko valmis?

Ainutlaatuisessa tuotteessa on käytetty samaa materiaalia ja sidosta, kuin tähän päivään säilyneessä Torinon käärinliinassa, jonka sanotaan juontavan juurensa mahdollisesti jopa ajanlaskumme alkuun. Tuotteen nimi ja itse tuote ovat kunnianosoitus vanhalle, kestävälle valmistustavalle, jonka halusimme tuoda tähän päivään, sanoo Finlayson.

Syyllistyykö Finlayson uskonrauhan loukkaamiseen? – Valmistaa Jeesus-lakanoita!
Onko Finlaysonin, jota nykyään moni Fingaysoniksi kutsuu, homoseksualistinen toimitusjohtaja Jukka Kurttila ylittänyt rajan? Nauraako Kurttila räkäistä naurua vitsille, jossa kerrotaan Jeesus-lakanan olevan kuin pakanamaan kartta? Näin pohtii joku sosiaalisessa mediassa ja blogissaan.

Finlayson toi nyt markkinoille pussilakanan, jolla on 50 vuoden takuu. Finlayson väittää tuotteessa käytettävän samaa valmistustekniikkaa kuin Jeesuksen käärinliinoissa, mistä tuotteelle keksittiin nimi Jesus-pussilakana.

Ostan lakanat

Kun osa kristittyistä veti herneen nenään Tom of Finlandin satiinilakanoista, niin saapa nähdä kuinka käy uusien Jesus-lakanoiden kanssa. Itse ostan lakanat, sillä minulle on monessa asiassa tärkeää tunne. Tunne siitä, että Vapahtajani nukkui ihmisen luulemaan ikiuneen "samoissa" käärinliinoissa. Ehkä haluan, että maallinen majani poltetaan myös tuhkaksi ostamissani lakanoissa. Ja tuhkat ripotellaan Jokilaakson  Ison kiven juureen leppäkerttujen puuropadan viereen. Joka tulee olemaan erään ajallisuuteni leposija.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Vaalit tulossa

päivis: Olen Keski-Suomessa ollut useissakin vaaleissa vaalilautakunnan jäsenenä. Jos vaalilautakuntia koskevat muutokset eivät olisi tulleet voimaan ennen näitä kuntavaaleja, "ura" vaalivirkailijana olisi varmasti jäänyt niihin vuosiin. Kun ehdokkaat eivät enää voi toimia vaalilautakuntien jäseninä ja varajäseninä, kunnissa on jouduttu etsimään äänestyspäivän touhuista vastaamaan paljon uusia ihmisiä. Löysivät nyt siis myös minut. Tai olen yksi paikallisten vihreiden ehdottamista vaalilautakunnan jäsenistä.

Jokunen aika sitten sain Tuusulan kunnalta kirjeen, että olen Ruotsinkylän vaalilautakunnan varapuheenjohtaja. Vaalipäivän tehtävistä sovitaan vasta vaalipäivän aamuna. Edellisenä päivänä eli ensi lauantaina minun kuuluu kuitenkin mennä puheenjohtajan kanssa hakemaan vaaleissa tarvittavat materiaalit kunnantalolta. Tosin puhikselta tuli äsken tekstari kaikille lautakuntamme jäsenille. Hän kun ei oikein pääsisikään paikalle lauantaina. Kyseli kaverikseni jotain toista.
Melkein uskaltaisin lyödä vetoa, että kukaan ei ilmoittaudu vapaaehtoiseksi, joten voi olla että puheenjohtajan on vähän säädettävä omia menojaan päästäkseen hoitamaan oman osuutensa lauantain tehtävistä.

Muinaisilta vaalilautakuntakerroiltani muistan, että hetkittäin virkailijana istuminen oli hauskaa, välillä se oli totaalisen uuvuttavaa. Esimerkiksi ensimmäisissä EU-vaaleissa kesäkuussa 1999 äänestäjiä kävi harvakseltaan. Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston sivuilta löysin tiedon, että äänestysprosentti Suomessa oli tuolloin 31,4 prosenttia. Aika paha.

Muistan kuinka katselimme Tikkakoskella ala-asteen liikuntasalin korkealla olevista ikkunoista kirkkaan sinistä taivasta ja mietimme, että siellä ne äänestäjät nauttivat mökeillään ja kuka missäkin loistavasta kesäsäästä.

Me sen sijaan hoidimme tunnollisesti vähiä tehtäviämme ja välillä yritimme parhaamme mukaan viihdyttää toisiamme hyvien tarinoiden avulla. Yksi vaalivirkailijoista oli osannut ennakoida, mitä tuleman pitää. Hänen leppoisaa haitarinsoittoaan saimmekin sitten kuunnella useamman kerran pitkän vaalipäivän aikana. Tosiasiassa siihen aikaan taidettiin vielä äänestää kahtena päivänä.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Onko Posti edes kuullut sanaa pienasiakaspalvelu?

jormas: Aikoinaan minulta paloi käämit Postin asiakaspalvelun vuoksi. Vaikka asummekin niin sanotusti ison tien varressa ja sen varressa Soiniityntien risteyksen ainut postilaatikko on meidän, ei se tunnu olevan postille mieleen. Vaikka onkin heidän osoittamassaan paikassa. Nimittäin joskus tapahtuu niin, että aamuyöstä ensi kerran postia tuovalle sanomalehtien jakajalle risteystä saati laatikon edustaa ei ole luotu lumesta. Tähän suurin syyllinen on "ison tien aurausauto", joka heittää tiellemme muualta auramaansa lumen.

Joten kerran oli laatikossa viesti, että jos ei väylää ole laatikolle putsattu niin, että kantaja voi pudottaa postinsa autosta käsin, saan hakea postini jatkossa postitoimistosta, missä se sitten nykyisin Hyrylän seutukunnalla lieneekään. Suututti aidosti, sillä maksan jakelusta saman kuin hissittömän talon kolmannessa kerroksessa asuvakin, joka saa postinsa kotiin ja sisään asti.  Eikä arvatenkaan autosta käsin. Mutta toisin on meillä, laatikkoa emme saa kuin 350 metrin päähän kodistamme ja metrikin lähemmäksi tarkoittaa, että maksamme siitä erikseen. Nykyäänhän postilta saanee ruoholeikkuun ja ruuan lisäksi kai lumenluonninkin. Toivottavasti niistä tulee hilloa sen verran, että sillä voisi ulkoistaa postinjakelun asiakaspalveluyritykselle.

Laatikkoomme tulee monenkin firman mainospostia ja ilmaisjakelulehtiä, joilla ei ole mitään ongelmia tarvittaessa nousta autosta postin kanssa ja pudottaa se laatikkoon. Homman hoitaa yksityinen jakelufirma. Sen tekemää työtä voi hyvinkin sanoa edellä mainituksi asiakaspalveluksi, johon postin valtion laitoksena on näemmä täysin mahdotonta oppia. Vaikka sielläkin lienee asiakaspalvelijoita, pahoittavat nämä tsaarinaikaiset kuriirit mieleni ja toivon, että koko valtion postinjakelu katoaisi valtakuntamme kartalta.

Mutta huono asiakaspalvelu ei jää Postilta vain tähän. Olen kuntavaaleissa mukana ja myyn itseäni kuntalaisille neljäksi vuodeksi koteihin jaettavilla lennäkkeillä. Ajattelin yhteen jakeluun pyytää Postilta tarjouksen. Joten soitin sen asiakaspalvelunumeroon. Ensin kuuntelin pitkät litaniat, että jos haluat sitä ja jos haluat tätä paina sitä ja tätä numeroa. Ja sitten sama ruotsinkielellä. Eikä siinä kaikki. Kun mainittu selvitys viimein oli päättynyt, ilmoitti nauhoitettu ihmisääni, että valitettavasti meillä on asiakaspalvelussa normaalia pitemmät ruuhkat, mutta puheluusi kyllä vastataan jne. Ja kuin pisteenä iin päälle, sanoi ääni lopuksi, että jonotus on MAKSULLISTA, josta veloitetaan paikallis- tai matkapuhelinmaksu.

Tuntui todella omituiselta, jossa ei ollut edes tuulahdusta asiakaspalvelusta. En voinut olla vertaamatta sitä, kun silloin tällöin vaikkapa apteekissa joudun odottamaan palvelua vuoronumerolappuni kanssa. Että sitä ottaessani sanottaisiin, että jonotus on maksullista. Jos odotat käytävällä, se maksaa tämän verran, jos odotat sisällä seisten se maksaa tämän verran, mutta jos haluat istua, voit vuokrata meiltä myös tuolin, joka maksaa niin ja niin monta senttiä minuutti. On mennyt maailma tai ainakin Posti malliinsa.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Valinnanvapauskokeilu alkaa - milloin Tuusula aikoo tiedottaa asiasta?

päivis: Sairaslomalla ollessani kuulin sattumalta radiosta, että Tuusulan kunta on mukana muun muassa Keski-Uudenmaan aluetta koskevassa kokeilussa, jossa kunnan asukkaat voivat itse päättää, mistä hakevat ne terveydenhuoltopalvelut, joita ovat tähän asti tottuneet saamaan terveyskeskuksesta. Tai ovat käyneet yksityisellä lääkäriasemalla, mutta ovat aina maksaneet siitä korkeamman hinnan. Jotenkin noin uutisen sisältö kuului.

Vaikka luemmekin päivittäin Keski-Uusimaa-lehteä, silmiini ei ole osunut asiaan liittyvää uutista. Senhän olisi minun käsitykseni mukaan pitänyt olla jonkun päivän pääuutinen ja asiasta olisi pitänyt sen jälkeen kirjoitella tuon tuostakin. Olisi kyselty, ketkä palveluja tarjoavat terkkarin lisäksi, koskeeko ihan kaikkia, ovatko neuvolat ja hammashoitolat mukana? Mitä tapahtuu, jos suurin osa haluaakin vaihtaa yksityisen palveluihin?

Olisi tietysti myös veikkailtu, mitkä yksityiset palveluntuottajat mahdollisesti ovat mukana kokeilussa. Sitähän ei kai kuitenkaan vielä tiedetä, mutta lehdet jos mitkä ovat yleensä innokkaita spekuloimaan. Tai ainakin antamaan palstatilaa niille, jotka sen mielellään tekisivät.

Lähes vesiperän vedin, kun yritin hakea tietoa kunnan omilta nettisivuilta. Löytyi sentään tuore pöytäkirja, jossa asia kai muodollisesti hyväksyttiin. Mäntsälän kunta, joka myös on yksi kokeilun piiriin kuuluvista kunnista, on vähän enemmän avautunut aiheesta. Mäntsälän kunnan kotisivuilla lukee muun muassa näin:

"Tiedoten valinnanvapauskokeilun palveluntuottajahaun avautumisesta (päivitetty 13.3.2017)

Ilmoittautuminen vastaanottopalvelujen palveluntuottajaksi on alkanut Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilussa

Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilun vastaanottopalvelujen palveluntuottajien ilmoittautuminen on auennut 9.3.2017. Ilmoittautumisia otetaan vastaan tässä vaiheessa niiltä palveluntuottajilta, jotka ovat kiinnostuneita tarjoamaan perustason hoitaja- ja lääkäripalveluita Keski-Uudenmaan kuntien asukkaille. Tavoitteena on, että kuntien asukkaat pääsevät valitsemaan palveluntuottajia huhtikuun aikana."


Huhtikuu alkoi tänään. Kieltämättä kokeilun aloittamiseen ei ole pahemmin varattu aikaa, jos palveluntuottajatkin ovat vasta maaliskuun alkupuolella voineet ilmoittautua mukaan. Mutta jos tarvitaan vain ilmoitus mukana olosta, ei palveluntuottajin ehkä tarvitsekaan valmistautua asiaan kovin hyvin. Ei ole siis kilpailua. Kaikki halukkaat ilmeisesti hyväksytään mukaan.


Tämä on ehkä logo, joka liitetään alkavaan
valinnanvapauskokeiluun. Tai sitten ei.
Kun aikani googlettelin, löysin Keski-Uudenmaan Sote -sivut. Siellä sentään ollaan kokeilun aloittamisen suhteen maltillisempia. Luvataan vain, että "kokeilun on tarkoitus avautua kuntalaisille kevään 2017 aikana". Eikä tiedottamisenkaan kanssa luvata hötkyillä. Kerrotaan sitten kun ollaan lähempänä ajankohtaa. Näinhän se taitaa aina mennä. Kerrotaan sitten kun lopulta on ihan pakko kertoa jotain.

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Valearkkitehti Lauri Rasmus Ylönen ja professori Pirjo Sanaksenaho

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina näyttäneensä Ylösen talosuunnitelmia Aalto-yliopiston rakennussuunnittelun professori Pirjo Sanaksenaholle, joka sanoi hätkähtäneensä nähtyään Ylösen tv-ohjelman mainoksen.
– Jos on valelääkäri, joutuu oikeuteen. Valearkkitehdista tehdään tv-ohjelma. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan suunnittelijan pitää olla pätevä, että voi hakea rakennuslupaa. Millähän koulutuksella hän näitä tekee? Sanaksenaho kysyy.
– Talot ovat ihan tyylikkäitä. Jos kyse olisi arkkitehtiopiskelijan kurssityöstä, luvassa olisi aika hyvä arvosana, Sanaksenaho arvioi.

Ylösellä ei ole alan koulutusta, mutta arkkitehtitoimisto auttaa häntä varsinaisten rakennuspiirrosten ja havainnekuvien laatimisessa. Ylösen itsensä suunnittelema 350-neliöinen merenrantahuvila sijaitsee Sipoossa 2,2 hehtaarin tontilla. 15 vuotta arkkitehtuuria harrastanut Ylönen on suunnitellut myös edellisen, Helsingin Karhusaaressa sijainneen talonsa. Talo myytiin kaksi vuotta sitten 6,5 miljoonalla eurolla.

Aikoinaan ostin kolminkertaiset selektiivi-lasit, jotka oli varastoitu tiettömän taipaleen päässä olevaan latoon. Kävin taskulampun kanssa mittaamassa minkäkokoiset ikkunat olen hankkinut ja kuinka paljon mitäkin kokoa. Mitat kirjoitin klubiaskin kanteen ja piirsin niiden ympärille 200 m2 käsin veistetyn hirsihuvilan. Ei tarvittu koulutuksen saanutta arkkitehtia edes rakennusvalvontaa varten. Mutta vakituiselle asunnolle olisi työmaan vastaavalla valvojalla pitänyt olla pätevyys. Mutta kesähuvilalle ei. Joten hain luvan kesäasunnolle, jonka valvojaksi kelpasin. Lopputarkastuksen jälkeen hain käyttötarkoituksen muutoksen vakituiseksi asunnoksi.

Muodollinen pätevyyteni ei riittäisi muutenkaan oikeastaan mihinkään. Ei edes vaatimattomimmankaan tuetun asumisen yhteisön yövalvojan työpariksi, jos yhteisö myy tuotettaan kunnille. Silti tasavaltamme presidentti on myöntänyt minulle sosiaalineuvoksen arvon, jonka on hänen lisäkseen vahvistanut allekirjoituksin pääministeri. Kun minulle myönnettiin kyseinen arvonimi, ei se istunut habitukseeni mitenkään. Kunnes oivalsin, että sitä ei saa kouluja käymällä, vaan pitää olla tehnyt jotain muuta.

Näin lienee oivaltanut myös Lauri Ylönen, joka lähti kiitämään koulusta kesken lukion. Samaan kastiin taisi kuulua Pertti Spede Pasanen, joka sanoi, että sellaiset käyvät koulua, jotka eivät muuten pärjää. Vaikka arvostakin oppimista, en ole elämäni varrella voinut välttyä ajatukselta, että missähän vaiheessa joihinkin ihmisiin tarttuu ajatus, että maalaisjärjen käyttö ei ole sallittua tai ei ainakaan suotavaa? Tai onko se ominaista ihmisille, joiden itsetunto makaa pääosin muodollisessa pätevyydessä? Vai opetetaanko sitä jotenkin piilo-oppiaineena peräti kouluissa?

torstai 30. maaliskuuta 2017

Tauti iski

päivis: Työpaikalla on riehunut flunssa, joka yskittää, tekee kurkun kipeäksi ja saa nenän vuotamaan. Olen täydellisesti sen kourissa ja tänään jäin sairaslomalle. Taudin kuvaan kai kuuluu, ettei jaksa olla pystyssä, joten olen nukkunut ja valvonut vuorotellen koko päivän.

En ole koskaan harrastanut kuumeen mittaamista, mutta tällä kertaa tekisi kyllä mieli tietää, miten korkea kuumeeni mahtaakaan olla. Tänään se ei vielä taida selvitä. Muutenkin jatkan huomenna, jos tauti antaa aihetta. Muuten toivon, että toivun tästä pikaisesti ja samaa toivon kaikille sairastuneille työkavereilleni.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Olen mieleltäni pienempi kuin haluaisin olla




jormas: Toissapäivänä kirjoitin sellaisen työ tekemisestä Suomessa, jota tekevät lähinnä muut kuin syntyperäiset suomalaiset. Kun tarinointini tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan, päätin jatkaa sitä tänään lähinnä thaimaalaisista marjanpoimijoista. Sen pohjaksi juttu eilisestä Keskisuomalaisesta:

Keskisuomalaisen kuva marjanpoimijoiden majoitustiloista Hankasalmella
"Ihmiskaupasta syytetyn hankasalmelaisen marjayrittäjän valitus matkustuskiellosta on hylätty Vaasan hovioikeudessa. Keski-Suomen käräjäoikeus määräsi 2. maaliskuuta pidetyssä valmisteluistunnossa miehen matkustuskieltoa jatkettavaksi pääkäsittelyyn saakka. Mies valitti päätöksestä hovioikeuteen. Syytetty piti matkustuskiellon jatkumista kohtuuttomana muun muassa siksi, että miehen kolmen yhtiön toiminta edellyttää hänen mukaansa matkustamista ulkomaille markkinointisyistä sekä poimijoiden rekrytoinnin valvomiseksi.

Syyttäjä vastusti miehen vaatimusta ja totesi, että syytetyllä olisi Thaimaahan matkustamalla hyvät mahdollisuudet saada yhteys epäillyn ihmiskaupan uhreihin ja vaikuttaa näiden kertomuksiin. Hovioikeus ei nähnyt syytä käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen, joten matkustuskielto pysyi voimassa. Tämä tarkoittaa, ettei mies saa poistua Suomesta eikä pitää yhteyttä 26:een epäillyn ihmiskaupan uhriin.

Mies on ollut matkustuskiellossa viime lokakuusta lähtien. Matkustuskieltoon määrätty voi pyytää käräjäoikeutta käsittelemään kieltoa uudelleen kahden viikon välein, jos pääkäsittely lykkääntyy. Pääkäsittelyn ajankohtaa ei ole vielä määrätty, mutta se on todennäköisesti vasta syksyllä.

Syyttäjä vaatii miehelle yli kolmen vuoden ehdotonta vankeutta ihmiskaupasta sekä liiketoimintakieltoa. Syytteen mukaan mies teetti thaimaalaisilla marjanpoimijoilla pakkotyötä ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa."

Hyvin usein thaimaalainen tulee Suomeen paremman tulevaisuuden toivossa. Joskus hän on lainannut rahat paikalliselta rahanlainaajalta aivan toisilla ehdoilla kuin rahoituslaitokset. Jos Suomessa on huono marjavuosi, saattaa pallon toiselta puolelta tullut poimija selvitä velkaikeestä, jos hänellä tai suvulla on omaisuutta. Hän saattaa jopa saada rahat lainaksi seuraavankin vuoden matkaan. Mutta jos sekin on katovuosi, on se marjanpoimijalle ja hänen suvulleen katastrofi.

Parhaimmillaan marjanpoimija voi saada Suomen marjatarhoilta ja -metsistä tai Lapin sekä Kainuun hillasoilta perheelleen köyhyyden keskelle uuden tulevaisuuden. Ja tätäkin osa suomalaisista verottajaa myöten kadehtii. Vaikka meistä ei itse Lapin suolle sääskien syötäväksi olekaan. Mädätköön mieluummin metsään, joku ajattelee.

Mutta turha minun on sanoa. että ne muut, koska valitettavasti löydän itseni samasta heimosta. Jos olen itsetutkiskelussani rehellinen. Jos minulla on suolammen rannan ainut mökki ja joku tulee poimimaan marjoja tai sieniä vastarannalle, niin jo on juoksujalkaa haettava keittiön pöydältä kiikari. Että kuka hel....ti sinne nyt on tullut melkein pihaan, vaikka matkaa on puoli kilometriä.

En tiedä onko se kateutta vai senkin omistamisenhalua, jota en omista vai vääristynyttä itsenäisen Suomen puolustamista vai jotakin aivan muuta alamittaista, jota en haluaisi löytää itsestäni. Hävettää tunnustaa tämä. Onneksi muut eivät tiedä kuinka vajavainen olen.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kesäaikaan vaan olo makeeta on

päivis: Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siirryttiin taas kesäaikaan. Joku voisi sanoa, että epänormaaliaikaan, sillä talviaika lienee se normaaliaika, josta nyt poikettiin kääntämällä kelloja tunnilla eteenpäin.

Kesä- ja talviajan järkevyydelle riittää aina vain omat epäilijänsä. Itsekin kuulun pääasiassa siihen joukkoon. Toisaalta en koe minkäänlaista ongelmaa tunnin aikaeron johdosta. Lauantaina illalla käänsin oman rannekelloni ja pari muuta kelloa jo valmiiksi tunnilla eteenpäin ja kävin nukkumaankin ikään kuin olisi jo kesäaika. Seuraavana päivänä en kokenut minkäänlaista aikaero-ongelmaa.

Muistan, että vuosikaudet kesäajan käyttöön oton jälkeen keväisin vaivasi tunne, että meiltä on varastettu yksi tunti. Tieto siitä, että sen saa syksyllä takaisin, ei oikein lohduttanut. Ehkä sitä näin vanhemmiten osaa suhtautua tuohon "varkauteen" vähän sallivammin.

Joidenkin eläinten väitettiin kärsivän kellon siirtämisestä. Niilo ja kuvan
kaveri tuskin kuitenkaan ovat aikaeroista mottiskaan.
Olen niin tottunut erilaisiin aikaeroihin, ettei tunnin siirtely sinne tänne vaikuta mitään, mutta kaikkein eniten kesäaikaan (ja syksyllä talviaikaan) siirtymisessä ärsyttää konkreettisesti kellojen ja muiden aikaa näyttävien härveleiden päivittäminen. Tietokone ja matkapuhelin siirtävät kyllä ajan automaattisesti, ainakin jos asetukset ovat kohdallaan. Mutta sitten on liuta kaikkia muita laitteita, joihin uusi aika pitää muuttaa manuaalisesti.

Joskus vaatii pitkänkin yritys ja erehdys -kokeilun, ennen kuin esimerkiksi kahvinkeittimen kellon ajastaminen onnistuu. Samalla pitää varulta vielä tarkistaa, että kahvinkeiton ajastus ei ole samalla vaihtunut. Lisäksi on mikroa ja digikelloa siellä täällä. Auton kojelaudan näytöllä vasta onkin metka kello, ja kamerassakin taitaa olla kello jossain sen uumenissa. Kuka nyt niiden laitteiden ohjekirjoja säilyttää tai ainakaan viitsii lukea?

Luulisikin, että kesä-ajan ja talvi-ajan ajastamisen suurimmat ongelmat liittyvät nimenomaan erilaisten kellojen kääntämiseen. Joku päivä sitten lehdessä oli esimerkkejä kelloista, joita ei todellakaan pysty kesäaikaistamaan tai talviaikaistamaan ilman ulkopuolista apua.

Kansalaisaloite kesäajasta luopumiseksi sai nopeasti yli 50 000 nimeä taakseen. Asia on siis käsiteltävä eduskunnassa. Luulen että aloitteen allekirjoittajille tulee lunta tupaan, sillä asia ei taida olla yksinomaan meidän päätettävissämme. Ei ole ehkä ihan väärin sanoa, että ainakin kellonaikojen osalta meiltä on viety itsenäisyys.