Sen ainakin tiedän, että kotona eivät monet nuhruiset ja korjattavat asiat pistä enää silmään, kun niitä on aikansa katsellut. Tosin, huomaan kyllä aina Merikonttikodin päätyikkunaa kehystävän metallin, jossa maali on alkanut ruosteilla. Samoin sillan kaiteen vihreä töhnä, joka varmasti lähtisi pois vedellä ja harjalla, ärsyttää. Se taas johtuu siitä, että olen jo parin kesän aikana laistanut maalipensseliin ja harjaan tarttumisen.
On harmillista, että omaa elinympäristöään ei ehkä osaa arvostaa riittävästi vain siitä syystä, että mahdolliset upeat asiatkin ovat käyneet liian arkisiksi. Ne eivät tunnu mitenkään erityisiltä, vaikka hyvin voisivat olla sitä.
Kun tänään ajoimme Perheniemi-nimiseen paikkaan, lähes huokailimme matkan varrella, miten hienon näköisiä maatalojen ulkorakennuksia teiden varsilla oli. Ja kun Niilon kanssa kiertelin Perheniemen teitä, edelleen siellä täällä huomasin erikoisia ja upeita, vähän vanhemman oloisia rakennuksia. Olikohan tässä kyse juuri siitä, että muualla huomaa helpommin näkemisen arvoisia asioita? Tai sitten vain olimme päätyneet paikkaan, jossa toden totta on kauniita vanhoja rakennuksia.
Kuvan rakennus osoittautui sveitsiläisen Johann Treuthardtin perustamaksi entiseksi juustolaksi 1800-luvulta. Rakennuksen ulkoseinään Treuthardtin sukulaiset olivat myöhemmin kiinnittäneet kyltin, jossa lyhyesti todettiin juustolan alkuperä.
Kun Suomessa on lähes vuoden joka viikko nimetty jollekin asialle, voisi ehkä päättää myös, että on joku tietty viikko - tai vaikka edes yksi päivä - jolloin lähiympäristöstä etsittäisiin joku omasta mielestä katsomisen arvoinen asia, jota sitten ihasteltaisiin yksin tai porukalla. Ehkä alankin tästä lähtien etsiä aktiivisesti omilta kotikulmilta tällaisia huomaamattomia, mutta omalla tavallaan upeita asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti