Tunnen isäni puolisten sukujuurieni vuoksi vetoa Itä-Suomeen. Uskon - tai uskottelen itselleni - että karjalaiset ovat mukavaa väkeä. Kouluaikainen kesä Kiteellä ainakin jäi lähtemättömästi mieleeni, enimmäkseen myönteisellä tavalla.
Jostain syystä rajantakainen Karjala tuntuu olevan vähän enemmän minua kuin Keski-Suomi, josta äitini suku ja kaikki läheisimmät sukulaisenikin ovat kotoisin. Parhaiten tuntemani sukulaiset ovat siis olleet ja ovat edelleen Jyväskylästä ja sen ympäristöstä.
Tiedossani olevat sukujuureni ovat idässä ja keskisessä Suomessa, mutta jännityksellä odotan nyt DNA-tutkimuksen etenemistä, jonka pitäisi antaa jonkinlaista osviittaa siitä, mikä todellinen etninen taustani on. Vai onko se sittenkin juuri niiltä alueilta, joilla tiedossa olevat esivanhempani ovat asustelleet.
DNA-tutkimusten kautta saadaan tietoa satojen ja kenties tuhansienkin vuosien takaisista esivanhemmista. Ei kuitenkaan henkilöinä, kuten perinteisessä sukututkimuksessa. Jollain ilveellä noita, lähinnä kai Yhdysvalloissa tehtäviä testejä voi silti hyödyntää niin, että yhtäkkiä löytyykin ihmisiä, joiden kanssa on olemassa jonkinlainen sukuyhteys.
Lähinnä suu ammollaan olen toistaiseksi seurannut Suomi DNA-projekti -facebook-sivustossa käytävää keskustelua. Jos tavanomainen sukututkimus on välillä kovin tarkkaa puuhaa, DNA-pohjaiseen tutkimukseen en keksi edes sopivaa sanaa, joka parhaiten kuvaisi sen ylivoimaiselta vaikuttavaa vaikeusastetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti