Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Syysrastit 2017

jormas: Olen osallistunut Syysrasteille koko sen historian ajan joka vuosi. Siis yli 15 kertaa. Perustehtäväkin on ollut aina sama. Olen sanonut jonkun sanasen itsestäni, minulle tärkeistä asioista ja lukenut tarinan tai pari. Luulen, että joka vuosi toinen niistä on ollut Ristin sanomaa tai Vaikea risti. Sama tarina kahdella eri nimellä. Hyppysiini se tarttui ensi kerran rutattuna paperina Haapamäen kirkossa.

Alkunsa Syysrastit sai Keski-Suomessa, adventistien kurssipaikassa Laukaan Kallioniemessä. Jossa jengi söi iltanuotiolla hyvällä ruokahalulla kasvismakkaroita tietämättään.
Toinen osio minulla on ollut tietokilpailu, johon ensimmäisenä vuotena oli aikaa puoli päivää. Nyttemmin vain tuokio alussa ja tuokio lopussa.

Jaan kysymykset Rastien alussa muutamilla sanoilla ja julkaisen vastaukset lopussa muutamilla sanoilla. Ja annan kiertopalkintona kiertävän taulun vuottajajoukkueelle tuokioksi ottaakseni sen pois. Sillä joka vuosi taulu saa uuden, kaiverretun laatan, jonka jälkeen toimitan sen kisan voittaneen joukkueen, usein päiväkeskuksen seinälle. Kerran vein taulun Raumalle Toivon tuvalle. Saadakseni kuulla, että "ehei, ei tänne, sillä voittaja oli saman niminen päiväkeskus Joutsassa". Vai olikohan se toisinpäin. Joka tapauksessa seuraavana viikonloppuna kiikutimme kiertopalkinnon oikeaan osoitteeseen.

Jo parina vuotena on tietokilpailu menettänyt hohtoaan, sillä osa joukkueista kaivaa vastaukset netistä. Vaikka toisin ohjeistan ja toivon. Viime vuonna muutin kisaa hieman ja laitoin mukaan arvoituksia ja kompakysymyksiä. Yhtä huonolla menestyksellä.
Tälle vuodelle en laatinut kuin yhden yhteenlaskutehtävän. Joka on ehkä osoittautunut vaikean sorttikseksi, sillä tätä kirjoittaessani Rastien puolessa välissä, ei minulle ole palautunut ainuttakaan vastausta.

Ei kommentteja: