Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kesäkenkäkauden päätös

päivis: Tänään päättyi kesäkenkäkausi ja jouduin aamulla töihin lähtiessä laittamaan sukat ja nahkakengät jalkaan. Se ei tosin johtunut vähääkään säästä. Olen pakkaspäivien aamuinakin laittanut paljaisiin jalkoihin kangascrocsit, eikä varpaita ole palellut. Tänään vain tuntui asialliselta pukeutua niin kuin tein.

Voi olla, että silti palaan vielä kesäkenkakantaan, mikäli ilma ei ihan vielä muutu talveksi.

Olen pukeutumisen suhteen muutenkin käynyt laiskaksi. Jos olen koko päivän kotona, saatan viihtyä tuntikausia kylpytakissa. Kylpytakki on tietysti päälläni siksi, että vieläkin käymme aamuisin Jokilammessa uimassa. Jos ei siis ole lähtöä minnekään, vedän Niilon kuntopolkulenkkiä varten päälleni röntsävaatteet tai viime talvena hankkimani onepiece-haalarin.

Vihdoin viikko tai pari sitten ymmärsin katkaista Gloria-lehden tilauksen. En millään jaksa enää seurata sen raportointia olevasta ja tulevasta muodista. Mutta puolen vuoden lehdet olen vielä maksanut, joten tyylissä pysytään siihen asti. Tai siis pysyisin, jos ottaisin lehden annin tosissani.

Varhaisteinivuosieni haaveena oli ryhtyä muotisuunnittelijaksi. Miten kauas olenkaan noista ajoista ja ajatuksista etääntynyt.

Ei kommentteja: