Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 24. lokakuuta 2013

Narinkkatori ja Merikonttikoti

jormas: Palaan Hyvinkään asuntomessuihin, joilla  esittelimme kahdesta merikontista tehtyä, ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettua asuntoa, Duokotiamme. Siellä yksi jos toinenkin kyseli onko meillä muita kosketuksia kontissa asumisesta ja aiheesta ylipäätään. Sanoin, että jo vain, joista yksi on Narinkkatorilla vaimoni päiviksen kanssa viettämämme yö silloisen Kanikonttorin hankilökunnan Törkyn ja  Kari kanssa.
Lupasin messuilla penkoa jotain aiheeseen liittyvää, jos löytyy. Ja toki jotain löytyikin, mutta  esimerkiksi Hufvudstadsbladetin tekemää mukavaa juttua en löytänyt. Ainakaan vielä.

"Huuto.netistä itselleen vuorokaudeksi remontoidun kontin voittanut, Jorma Soini vietti yön vaimoineen ja kaneineen keskellä Helsingin Narinkkatorilla. Viihtyisässä kontissa oli lämmintä ja mukavaa. Varustukseen kuului mm. taulutelevisio, ekotakka, herätyslamppu ja pelikonsoli (joka kylläkin hajosi saman tien). Lisäksi keittiö ja kylpyhuone oli viimeisen päälle hieno.

Tässä olimme yön ja vartivat vahtivat turvallisuuttamme
Vuorokausi sujui hyvin, vaikka yörauhaa oli rikkonut aina silloin tällöin yöllä kaupungilla juhlineet ihmiset. Jatkopaikaksi kuitenkaan kontti ei päätynyt, vaikka yritys oli kova. Soini kertoi olleensa tyytyväinen asuntoonsa ja piti kokemusta kaikin puolin miellyttävänä.


Soini halusi asua kontissa, koska se on lähellä hänen omaa työtänsä ja elämäntehtäväänsä, eli asunnottomuuden poistoa. Jorma Soini on Sininauhaliiton toimitusjohtaja ja Tarja Halosen nimittämä sosiaalineuvos.

Jorman elämää kontissa pystyi seuraamaan livenä myös netissä ja halukkaille annettiin mahdollisuus olla Skypen kautta yhteydessä Jormaan. Yöllä Jorman nukkuessa chattia piti yllä Jorman kanit, Törky ja Kari."

Mutta Kanikonttorin  lisäksi on Jokilaaksossa toinenkin yhteisö, joka pitää sisällään monia pikku osastoja. Iso yhteisö on Siipiveikkojen valtakunta. Kesän ajan sen näkyvin jengi on ollut Pikkulampea omanaan pitänyt monikymmenpäinen heinäsorsalauma. Ehdin jo kirjoittaa, että porukka on lähtenyt muuttomatkalle lammen jäätyessä arvatenkin muutaman kilometrin päähän joen yläjuoksulle. Koskenmäen laitamille, jossa vesi pysyy sulana läpi vuoden. Mutta nyt tuli lämpöasteet ja kas, niiden mukana sorsat tulivat takaisin.

Ei kommentteja: