Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 16. tammikuuta 2012

Eipä ole hyttysiä

jormas: Jokilaakosssa oli aamulla pakkasta -18, joten kohtalainen heinäpouta. Vaan eipä ole hyttyisiä.
Tänään olikin myös työpäivä, vaikka toisaalta on niin sanottu eläkejaksokin. Ohjelmassa oli Sahapuiston hallituksen kokousta, neuvottelua Kritsissä, työpalaveria Sininauhaliiton toiminnanjohtajan kanssa, vaalitilaisuutta Pekka Haaviston kera, lounastapaamista Juhani ja Kalle Sjöblomin samassa pöydässä, joka sinälläänkin oli merkittävä, sillä saimme ensimmäisen mainoksen Elämän tähden ry:n kotisivuille. Seepsula Oy oli tässä asiassa pään avaajana, joka onkin kertakaikkisen hieno asia. Tavoitteena on saada 10-15 tukijaa mainosten muodossa. Mutta siten, että mainoksilla olisi jokin taloudellinen hyöty ja merkitys myös ilmoittajille. Sivuillamme on tällä hetkellä noin 1000 käyntikertaa kuukaudessa, joista niin sanottuja uniikkikävijöitä on 700. Se on hyvä alku.

Ei kommentteja: