Koiramorsiamia Niilolle ja muuta vähemmän tärkeää

jormas: Tämän päivän blogikuvissa esittelen pari osaomistuskoira Niilon morsianehdokasta messuilta. Niiden ihmisomistajat ovat muuten varsin mielissään, sillä Merikonttikotimme lienee ainut talo messuilla, jonne koirilla ei ole porttikieltoa.

Tänään oli messuilla Duokodissa varmasti neljä tuntia yksi valokuvaaja, joka kuvasi ja kuvasi joka ikisen esineen ja yksityskohdan. Viimein häneltä kysäisimme, vaikka jo ennen sitä arvasinkin, että mistä tulee kuvaajat kuin kotiinsa eivätkä paljon kysele. Tässä kuitenkin vastaus: Russian Magazine. Oli tai ei, julkaisu tuskin tulee käsiimme, jos sellaista edes on, sillä monenlaista idea- ja ajatusvarasta on Merikonttikodissamme käynyt. Mutta se ei meitä haittaa, sillä me kauppaamme ensisijaisesti vain ajatusta, jotta uusi asumismuoto rantautuisi muiden EU-maiden lisäksi myös Suomeen.

Kotimme  eristystekniikasta on tullut käytyä eräskin keskustelu. Muistan oikein hyvin, kun rakennusvaiheessa pohdimme, että tulisiko seiniin laittaa SPU-eriste ilmaraolla teräspintaan vai ruiskuttaa siihen suoraan uretaani. Itse kannatin uretaanin ruiskutusta, mutta jäin sen ajatuksen kanssa yksin. Onneksi näin kävi, sillä nyt on messuilla selvinnyt uretaaniruiskutuksen mahdollinen ongelma. Sitä markkinoivat sanoivat moneen kertaan, että aivan varmasti kosteus ei tule uretaanikerroksen läpi asuntoon sisälle. Tämän uskoinkin, sillä sama viesti tuli monesta suusta. Jokin silti häiritsi ja heräsin ongelman vuoksi parikin kertaa, sillä ratkaisematon asia on minulle tullut aiemminkin uniini. Vaikka kosteus ei tule sisään, on se silti seinän välissä olemassa, jos se ei tavalla tai toisella kuiva pois. Ja tässä tapauksessa, jos se ei kuiva, se alkaakin ruostuttaa kontin seinää sisältä ulospäin, sillä vain ulkokuori on maalattu tiedä millä kiinalaisella myrkkymaalilla, joista ei edes Tikkurilan väritehtaan laboratorio saanut täyttä varmuutta.

Semmonenkin yksityiskohta selvisi jokunen päivä sitten, että tupakoitsijat tuntuvat joutuvat aina vaan ahtaammalle ja ahtaammalle. Messualueella ei nimittäin myydä ollenkaan tupakkatuotteita.

Sadonkorjuun aika Jokilaaksossa

päivis: Olen edelliskesien tapaan kerännyt taas joka päivä kupillisen vadelmia seuraavan aamun aamupalalle. Vattuja on nyt ollut niin paljon, että ei voi oikein puhua vadelmajogurtista, pitää paremminkin sanoa, että syömme jogurttivadelmia. Enempää en kuitenkaan kerralla viitsi poimia, joten pakastettavaa ei ainakaan toistaiseksi ole jäänyt.

Mustikat kypsyivät ennen vadelmia, mutta ne olivat tutussa lähirinteessä niin pieniä rupusia, etten lähtenyt kauempaakaan niitä etsimään. Vadelmia on sitä paitsi mukavampi poimia, koska ei tarvitse kyykkiä.

Tänä kesänä löysin uusia paikkoja, joissa kasvaa vattuja. Kaikki ovat tässä lähestulkoon pihapiirissä, mutta kun elämme luonnon keskellä, joka nokkospuskan takaa ei ole tullut katsottua, onko siellä myös vattupensaita. Olen löydöistäni ollut hyvilläni, vaikka välillä se on tosiaan tarkoittanut nokkosten seassa rämpimistä ja nokkosen polttamia. Ihohan muistaa nokkosen kosketuksen välillä vielä seuraavanakin päivänä. En ole googlettanut, mutta uskoisin Googlesta löytyvän vastauksen siihenkin, mitä tai ketä varten nokkonen on varustanut itsensä jollain polttavalla ja kirveltävällä aineella. Joko en muista sitä tai sitten en vain tiedä.

Joskus uskottelin itselleni, ettei nokkonen polta, jos siihen päättää koskea. Aika nopeasti ymmärsin, että kuvittelin omiani.

Kasvihuoneessa tomaatit ovat kypsyneet hitaanlaisesti, vaikka raakoja tomaatteja siellä on vaikka kuinka paljon. Avomaankurkut eivät nekään oikein jaksa kasvaa. Puutarhurin harrastusta pitää opetella ja tänä kesänä se on jäänyt vähälle. Aika on mennyt melko tarkkaan merikonttikotiasioiden parissa puuhatessa.

Perunat sen sijaan kasvoivat lähes omia aikojaan. Tosin ne eivät ole ollenkaan kukkineet.

Tänään kaivoin ylös kaksi kymmenestä kuoppiin istutetusta perunasta. Niistä tuli kattilallinen uusia perunoita, joista suurin oli lähes pesäpallon kokoinen. Olivat siis kasvattaneet mukulansa kukkimattakin.

Metsurikanit ja Merikonttikodit

jormas: Jokilaakossa lintujen talvisyömisien jäljiltä on lintulaudan alle jäänyt sekä kauran että auringonkukan siemeniä. Kauraa ne eivät ole kasvaneet, mutta senkin edestä auringonkukkia. Pienistä countrykaneista pari on ottanut yli parimetriset auringonkukat työmaakseen. Useana aamuna tai päivänä ne saapuvat aamu- tai iltavuoroon savotalle kuin metsurit konsanaan. Ja ottavat aina yhden reippaan miehen peukalon paksuisen varren nakerrettavakseen. Kun aikansa pienet hampaat tekevät työtään, niin ennemmin tai myöhemmin varsi kukkineen tömähtää maahan. Ehkä se kanin silmin katsottuna on kuin iso tukki. Mutta silloin on vasta apepuu kaadettu ja edessä on ruokanautinnon hetket. Päivän mittaan koko auringonkukka varsineen, lehtineen ja kukkineen on syöty viimeistä piirtoa muiten. Ainoastaan pesä, jossa siemenet ovat, jää syömättä. Ehkä sen aika on myöhemmin, sillä siemeniä kanit syövät kyllä muuten innoissaan.

Ja sitten taas asuntomessuille. Merikonteista tehdyssä kodissa on muutama messujen aikana syntynyt tai tiedostettu oivallus. Kun moni kävijä sanoo, että tässäpä oiva asunto nuorelle ensiasunnoksi tai opiskelijalle boksiksi, niin moni tuntuu visioivan samaa kotia mummolle ja vaarille eläkekodiksi, jota toki tuntuu tuumaavan moni seniorikäivijäkin itselleen. Sitten joukossa on kohtuullisen nuoria parejakin, jotka etsivät itselleen jotain muuta kuin perinteistä kerros-,  omakoti- tai rivitaloasumista. Merikonttikoti tuntuisi siis sopivan itselle lähes kaikkiin elämän tai ainakin iän vaiheisiin.

Sen verran on tullut maailmalla resuttua, että nähty on Bogotan köyhät alueet, Rio de Janeiron slummit kuten Bangkokin vastaavatkin sekä monet muut. Toisella laidalla yhteiskuntaluokkia ovat trendikkäät arkkitehtien suunnittelemat ja isolla rahalla tehdyt luksusasunnot konteista. Näitä on pitkin Kaliforniaa ja monia muita niin sanottuja eliitin suosimia paikkoja. Samaan sarjaan kuuluvat alppienkin rinteillä olevat studioiden, arkkitehtitoimistojen ja kotien yhdistelmät ja sen sellaiset.

Yhteistä kaikille edellä mainituille on, että kodin niin sanottuna aihiona on käytettä merikontteja. Toisessa päässä yhteiskuntaa on kaikki mitä asumiseen rahalla saa ja toisessa päässä ei edes aukkojen kohdalla ikkunalaseja. Tällä hetkellä pohdimme sitä, kenelle Merikonttikoti ei sopisi, jos se vaan istuu mahdollisen asukkaan korvien väliin.

Usein kysyttyä Asuntomessuilla

päivis: Saattaa olla, että toistan itseäni, kun valitsin tämänpäiväisen blogin aiheeksi usein kysytyt kysymykset liittyen Merikonttikodin eli Duokodin esittelyyn Hyvinkään Asuntomessuilla.

Yksi usein esitettävä kysymys tai oikeastaan väite on, että liikuteltava asuntohan ei tarvitse rakennuslupaa. Se on tietysti väärä oletus. Lupa pitää olla, varsinkin jos haluaa virallisesti asettautua asumaan esimerkiksi Merikonttikotiin. Meillä se muun muassa mahdollistaa kirjoilla olon Soiniityntien osoitteessa. Mutta kyllä se lupa vaaditaan ilman vakinaista asumistakin.

Ihan asia erikseen on se, että ihmiset rakentavat pihoilleen ja tuovat myös noita merikontteja kertomatta siitä kenellekään kunnan virkamiehelle. Eletään sitten niin kuin ei tontilla mitään ylimääräistä olisikaan. Aika harvoin siihen varmaan kukaan puuttuu, ellei sitten vaikka joku ystävällismielinen naapuri käräytä luvatonta rakennusta kunnan rakennusvalvontaan.

Tänään kuulin kysymyksen, joka ei edes kuulu sarjaan usein kysytyt kysymykset. Joku nimittäin ihmetteli ääneen, että "mikä tää oikein on". Kysyjä seisoi sillä hetkellä meidän tulevan kotimme keittiössä ja hieman piti suoraan sanoen ihmetellä, että noinko huonosti se sittenkin on suunniteltu kaapistoineen, liesineen, astianpesukoneineen, tiskialtaineen, jää-viileäkaappeinen ja mitähän ehkä keittiöstä vielä jäikään sanomatta?

Usein kysytty kysymys on myös konttien erottaminen toisistaan. Nythän ne näyttävät olevan kovastikin yhtä kokonaisuutta, mutta kahteen osaan jakamisen voi aika hyvin havainnollistaa konttien liitoskohdassa olevan aukon paikalla, jossa on kotelot, joilla liitoskohta on peitetty.

Merikontin käsite ei myöskään ole ihmisille niin tuttu kuin itse kuvittelee. Moni pitää merikontteja samoina rakennelmina kuin esimerkiksi viipalekouluja ja -päiväkoteja. Niitä kumpiakaan tuskin on merikonteista rakennettu. Edustanevat ennemminkin ns. parakkiarkkitehtuuria.

Sen uuden tiedon olemme messujen aikana poimineet, tosin vahvistamattoman, että merikontit keksittiin joskus 1950-luvulla ja sehän mullisti kokonaan koko merikuljetusten järjestelmän, kun tavaroita ei enää tarvitse lastata laivoihin yksi kerrallaan, vaan laivan lisäksi lasti kulkee samassa paketissa myös maitse rekkojen kyydissä ja rautateitse.

Antti Honkonen

Nunnauunit on yksi kumppanimme messuilla

jormas.Tänään taittui puoliväli messujen osalta, joten loppu alkaa häämöttää. Ja sen myötä uusi koti Jokilaaksossamme.
Eilinen VIP-vieras asuntomessuilla minulle oli sosiaalineuvos Antti Honkonen. Sosiaalineuvoksen arvon lisäksi meillä on paljon muutakin yhteistä. Olemme molemmat tehneet kohtalaisen pitkän pestin asunnottomien ja miksei lisäksi päihdeongelmaisten parissa. Yhdessä olimme myös hommaamassa kansanedustaja Eero Lehdelle valtakunnallista Hiertävä kivi-palkintoa hiertämään vuodeksi Eeron kengässä. Suurin syy tähän oli, kun hän vei 50 asunnottamalta kodin Helsingissä ostamalla kiinteistön nokkamme edestä. Alan mies sanoisi sitä välistävedoksi. Eero halusi ostaa käytönnössä pätkän katua turvatakseen Taloustutkimuksen työntekijöilleen "turvallisen" työmatkan.
Sitten olemme molemmat Antin kanssa tuusulalaisia ja kummallakaan ei ole peruskoulun oppimäärää. Ja yhdistääpä meitä sellainenkin seikka, että olemme molemmata saaneet Tampellasta lopputilin. Minä juomisen takia ja Honkonen muista syistä, jotka kertokoon itse, jos tämän lukee. Sanan säilän taittajana Antti on minua taitavampi ja hänen tekstejään onkin mukava lukea.

Merikonttikoti tuo painetta kuntien rakennusvalvontaan

päivis: Ennen Duokodin valmistumista, merikontin rakentaminen asunnoksi herätti usein vähän hilpeyttä tai epäilyä, että mitä siitä mahtaakaan tulla. Tosin paljon olemme saaneet myös kannustusta projektin loppuun saattamiseksi.

Asuntomessuilla epäilijät ovat viimein ymmärtäneet, että merikontteja voi hyvinkin käyttää pientalon aihiona. Meillä malli on varsin yksinkertainen, sillä läksimme ajatuksesta, että kaksi 12-metristä high cupe -konttia riittää ja ulkovuorauksen pitää kertoa tasan tarkkaan, mistä on kyse.

Tässä toista konttia nostetaan ennen Asuntomessujen alkua Hyvinkäällä paikoilleen.

Tuusulan rakennusvalvonnassa mallina oli myös yksi arkkitehtikuva, jossa kontti oli maalattu uudelleen kutakuinkin pilkukkaaksi. Vaikka se oli vain idea, jota ei ollut tarkoitus toteuttaa, kunnassa kävi selväksi, että ainakaan siihen tapaan merikonttia ei pidä käsitellä. Alkuperäinen sininen väri on paras. Kun katselee Container Atlas -kirjaa, tulee tietysti mieleen, että miksi emme olleet aloittaessamme rohkeampia ja käyttäneet enemmän mielikuvitusta.

Itse olen kuitenkin Merikonttikotiimme tyytyväinen, vaikka jo innolla visioimme sen päälle toiseen kerrokseen yhtä lisäkonttia. Eritysen tyytyväinen olen konttien aukotuksiin eli ikkunoiden paikkoihin ja malleihin.

Painetta rakennusviranomaisiin päin toivoisi Asuntomessujen jälkeen tulevan. Sen verran paljon on tullut yhteydenottoja niiltä, jotka tuntuvat tosissaan harkitsevan merikonteista tehtävän asunnon rakentamista itselleen. Kaikille olemme sanoneet, että ensimmäisenä kannattaa käydä jonkinlainen alkuneuvottelu oman kunnan rakennusvalvonnan kanssa. Siellä on nyt hyvä kertoa kokemuksia Asuntomessuilta ja Duokodista sekä sen saamasta rakennusluvasta Tuusulaan.

Merikonttikoti ja Väyrysen jalasmökki

jormas: Paavo Väyrysen jalasmökki nousi lehtien palstoille aikoinaan eduskunnan kulukorvauskiistan vuoksi. Vuonna 1982 syntynyt kohu oli ensimmäisiä Väyrysestä syntyneitä valtakunnallisia puheenaiheita.Väyrynen oli ilmoittanut vakituiseksi asuinpaikakseen Keminmaan Lapissa, mikä oikeutti hänet nostamaan eduskunnan päivärahaa. Kävi kuitenkin ilmi, että Keminmaan "asunto" oli muutaman neliömetrin kokoinen siirrettävä jalasmökki. Pohjoisrannasta tuli lopulta Väyrysen virallinen osoite korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella.Väyrynen koetti kääntää imagotappion voitoksi ottamalla jalasmökin mukaansa eduskuntavaalikiertueelle.

Onkohan polkupyörä Paavon jalasmökin seinustalla oma vai kylään tulleen naapurin?

Sanotaan, että ihmisen poliittinen muisti on muutaman kuukauden mittainen. Yksittäiset, osin politiikkaankin liittyvät asiat syöpyvät tai juurtuvat ihmisten mieliin kuitenkin loppuiäksi. Näin on myös Paavon jalasmökin laita, sillä kun puhumme asuntomessuilla rakennusluvan vaikeudesta Merikonttikodille, on yleisön meille tarjoama ylivoimaisesti suosituin ehdotus, että kannattaisikohan konsultoida Paavon kanssa.
Ei kannata, sillä oikeuden päätöskään ei tuonut hänelle virallista asuinpaikkaa siirrettävästä kodista. Asia vahvistui eilen, kun Väyrynen kävi vaimonsa kanssa tutustumassa Duokotiimme Hyvinkään asuntomessuilla ja kysyin häneltä konsultaatiota.
Mies oli kovin kiireinen, Merikonttikoti ei häntä kiinnostanut tai sitten huumorilla esittämäni kysymys ei vain istunut siinä tilanteessa Paavon huumorintajuun. Joten näillä tiedoilla ei Väyrysestä ole siirrettävien kotien markkinamieheksi omakohtaisista kokemuksista huolimatta tai juuri sen vuoksi.

Lisää Merikonttikodin punaisesta keittiöstä

päivis: Sain Jormalta pyyhkeitä, koska olin laittanut punaisesta keittiöstä kuvan, jossa punaista ei kuitenkaan kovin paljon pilkistänyt. Korjaan virheen ja laitan tähän toisen kuvan, jossa kaapistot näkyvät vähän paremmin.

Kehuin viimeksi loistavaa kylppärin liukuovi-ideaa, mutta vähintään yhtä hyvä oivallus oli laittaa laatikosto aukeamaan työtason päädystä. Tarkoittamani laatikot näkyvät tuossa kuvassa oikeassa reunassa.

Toisessa kuvassa on meidän olkkari, jossa näkyvä keittiön pöytä tuoleineen ei jää niille sijoilleen. Jotkut ihmettelivät, kun keittiön pöytä on niin kaukana keittiöstä. Kaikille ihmettelijöille ei tullut sanottua, että sisustus on vain viitteellinen. Niin kuin kuvasta voi päätellä, kontin pääty suorastaan kylpee valossa. Sen saa aikaan koko päädyn kokoinen, kolmiosainen ikkuna ja lähellä päätyä oleva korkea, pitkällä sivulla oleva ikkuna. Jonkun kuulinkin sanoneen, että päädyssä on terassi. Ehkä siitä saa sen käsityksen.

Pöytäryhmän paikalle tulee istuinryhmä, jonka keskellä on käytössä ollut myllynkivi. Se on Jorman keksintö, josta olen vasta nähnyt osia. Kivi on meillä tällä hetkellä ulkona kasvihuoneen nurkalla ja villi luonto on sen täysin vallannut. Mutta ehkä sen saa sieltä kaivettua ylös ja kenties painepesuri tekee sen sisäsiistiksi.

Ja kun kuvia tänne laittelen, tulkoon vielä kuvakulma, jossa näkyy meidän Asuntomessujen aikaisen "päävuokralaisen", hyvinkääläisen RoomXL:n piilopeti. Seinälle kaappiin menevä sänky on siinä osassa toista konttia, johon meille tulee kaapistoja. Niiden puuttumista myös jokunen tarkkasilmäinen kävijä on ihmetellyt.

Hyvinkään Asuntomessut

jormas: Messut jatkavat kulkuaan ja me siinä mukana. Pari päivää on ollut heinäkuun päiviksi tosi kylmiä ja sateisia tuulen ollessa lisäksi pohjoisessa. Kävijöitä on silti riittänyt ja viime sunnuntaina mentiin ensi kerran yli 5000 kävijän.

Meillä on parina päivänä ollut Nunnauunien injektoritakassa http://www.nunnauuni.com/suomi/tuotteet/injektoritakat.html?gclid=CJKpiIbpxLgCFaF3cAodlk4ATA  tuli, josta onkin tullut oikea vetovoimatekijä Duokotiimme, kun ihmiset lämmittelevät kodissamme sen ympärillä. Lisäksi takka on tuonut sateisiin päiviin oikein aitoa kodin tunnelmaa.

Kuka tietää vaikka Jyväskylässä olisi esillä
Merikonttikoti ponttoonien päällä

Ensimmäiset oman Merikonttikodin rakentamiseen liittyvät yhteydenotot puhelimitse ja sähköpostitse ovat myös tulleet, joten ainakin osa aivan aidosta  ja valtavasta kiinnostuksesta näyttää konkretisoituvan siten kuten toivoimmekin ja joka itse asiassa on ollut yksi tärkeimmistä tavoitteistamme.
Meille vaihtoehtoiset asumismuodot ja -tavat ovat olleet hyvin tärkeitä. Mielestäni rakennusasetus ei painotu oikein nykyisellä tavalla, jossa tuntuu olevan tärkeää yksittäisen perheen makuu- tai lastenhuoneen katon korkeus ja niin edelleen. Rakennusasetusten ja  valvonnan tulisikin kulkea suuntaan, jossa etsitään turvallisia koteja ja asuntoja sekä pyritään aitoon osaamiseen ja valvontaan perustuvaa kosteuden ja homeongelmien hallintaan ja poistamiseen. Tuntuukin oudolta, että kunnissa, jossa lähtökohtaisesti on kaiken rakentamisen valta, on kaikkein eniten kosteusongelmaisia rakennuksia terveyskeskuksista kouluihin ja päiväkodeista vanhainkoteihin.

Joka tapauksessa Suomi lienee lähes ainut EU-maa, jossa ei tehdä merikonteista asuntoja. Eurooppa ja muu maailma on niitä täynnä. Olisikin oiva asia, jos messujen myötä ja ansiosta tavalliset messukävijät saisivat aikaan "painetta", joka osaltaan pakottaisi yhteiskunnan ottamaan merikonttikodit vakavasti.
Tällä hetkellä nimittäin näyttää siltä, että viranomainen kuullessa merikontista tehtävästä asunnosta, ei näe muuta kuin Aki Kaurismäen miehen vailla menneisyyttä. Kyseinen käsitys ei istu enää kenellekään sellaiselle, joka on nähnyt Merikonttikotimme messuilla ja tulevaisuudessa Tuusulan Jokilaaksossamme. Parhaassa tapauksessa saamme siis 100 000 íhmisen voiman, joka sanoo: "Merikonttikoti ei ole vain kaatopaikan reunalla asustavan kroonikkoalkoholistin asunto, jonka ainut naapuri on autohajoittamo, sillä minä olen nähnyt merikonteista tehdyn, toisenlaisen kodin."

Merikonttikodin keittiön kaapit herättävät tunteita

päivis: Olin taas viikonlopun Hyvinkään Asuntomessuilla ja sain vastailla jos jonkinmoisiin kysymyksiin. Monikaan ei kysy ikäviltä tuntuvia asioita. Välillä on oikein hauska huomata, kun joku kysyy esimerkiksi, että no ketkä tänne sitten muuttavat asumaan. Kun vastaan, että minä ja minun puolisoni, niin ihmisten ilme on joskus näkemisen arvoinen. Aika moni on sitä mieltä mielessään, että sen pariskunnan, joka mainitaan ulkona olevassa kyltissä, täytyy olla joku nuoripari.

Samalla siis poistamme - tai ainakin yritämme - ennakkoluuloja, joita kävijöillä on merikonttiin rakennetussa talossa asumisesta. Nythän on ainakin monen mielistä haihtunut ajatus, että merikontissa voi asua vain se kaurismäkeläinen laitapuolen kulkija.

Kävijöistä muistan ainakin yhden poikkeuksen. Hän oli nainen, joka oli vakuuttunut, että Merikonttikoti sopisi hyvin vanhemmalle väelle asunnoksi ja tässä hänen oletan tarkoittaneen minua ja Jormaa vanhempia ihmisiä. Juuri hänellä taisi olla myös ajatus siitä, että kun nuorempi väki hankkisi ensin Merikonttikodin rakennusaikaiseksi kodikseen, uuden talon valmistuttua vanhempi sukupolvi voisi asettua konttikotiin samalle tontille. Olisi aika monta huolta pois, jos vanhemmat esimerkiksi tarvitsisivat myöhemmin enemmän apua ja mahdollisesti silmälläpitoakin. Moni aikuinen lapsi saattaa käyttää paljon aikaa siihen, että käy ehkä jopa päivittäin jossain eri kaupunginosassa tai muuten etäämmällä asuvan vanhempansa tai vanhempiensa luona varmistamassa, että elämä sujuu.

Merikonttikodin käyttötarkoituksiksi tulee aika tiuhaan tahtiin uusia ideoita. On mukava olla ihmisten kanssa visioimassa niitä Hyvinkäällä.

Duokodin punaiset kaapit ovat myös herättäneet huomiota ja intohimojakin ihan laidasta laitaan. Jollekin ne edustavat retroa, jollekin voi kauhistusta ja jotkut ovat aivan myytyjä niiden edessä. Kaapiston tekijästä, Ekideastakin (tiedot löytyvät Elämän tähden ry:n nettisivuilta www.elamantahden.fi) on muutamaan kertaan vinkattu näille ihastuneille.

Punaiset kaapistot, rosteri ja lähes mustat pinnat sopivat mukavasti yhteen.
Perällä näkyy kylppärin loistoidea, liukuovet, jotka menevät seinän väliin.

Kaappien värityshän valittiin aika tavalla sattumalta. Ikeassa oli kirkkaanpunainen kaapinovimalli, johon tykästyimme. Ikean suunnitteluohjelma ei kuitenkaan toiminut koneellamme, mutta sitten keksimme, että Kinnusen Ekihän ne kaapistot näppärästi suunnittelee ja tekee. Annoimme vain pienen mallipalan, jonka olimme punaisten kaappien ovista saaneet Ikeasta. Eki vähän rauhoitteli kiiltävää pintaa ja kaapit ovat nyt oikein somat. Siis minun mielestäni ja varmaan Jormankin. Kyllä niitä jaksaa katsella, sillä konttien seinät ja katto ovat kauttaaltaan valkoiset. Ja kun lattia on lähes musta, punainen sopii kokonaisuuteen oikein hyvin.

Kritiikkiä Sininauha-konsernille

jormas: Vaikka kirjoitusteni itsetarkoitus ei olekaan Sininauha-konsernin kritisointi, saa sekin osansa silloin, kun katson siihen olevan aihetta. Toki kuluneen kahden vuoden aikana on tullut annettua kyseiselle, sinällään erinomaiselle toimijalle huomattavasti enemmän myönteistä huomioita kuin kielteistä.
Kritiikistä osansa tällä foorumilla ovat saanet jotkut kansanedustajat, muut päättäjät ja yhteiskunnan ilmiöt, Keski-Uusimaa ja muutkin julkaisut, Keltainen Keskari sekä monet muut. Näin jatkossakin.

Messupalautetta Merikonttikodista

Sininauhaliiton sidosryhmälehti Sininen aalto mainitsee uusimmassa numerossaan, että Asunnottomuusmessujen kuraattorit Jani Leinonen ja Riiko Sakkinen ovat sitä mieltä, että Hyvinkään Asuntomessut ei juurikaan käsittele asumisen yhteiskunnalllisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Se on tympeän yksipuolisesti sanottu, kun otta huomioon, että asuntomessuille olisi sopinut erinomaisella tavalla käytäntö, jossa Merikonttikodeista Duokoti on siellä ja Sinkkukoti olisi ollut asunnottomuusmessuilla. Aika ei meidän pienellä yhdistyksellä tähän riittänyt. Niin sanotusti naulapussiin tarttujia olisi tarvittu enemmän. Tämän myös herrat Sakkinen ja Leinonen tietävät.

Toinen seikka mitä hämmestelen on, että Sininen aalto puhuu Elämän tähden ry:n Duokodista, mutta  jättää tyystin mainitsematta, että se olisi oiva vaihtoehto myös asunnottomuuden poistamiseen. Tämä on outoa toimijalta, joka on saanut melkoisesti yhteiskunnan rahaa asunnottomuuden poistamiseksi. Yhdistyksemme nimittäin loi Sininauhakonsernille käytännössä maksuttoman mahdollisuudet osallistua sekä asunto- että asunnottomuusmessuille. Olisin laittanut kyseisen Sinisen aallon linkin tähän, mutta huomaan, että Sininauhaliitto on lopettanut viime vuoteen sen julkaisemisen netissä.

Sininauha on ansiostamme oivalla tavalla asunnottomuumessuilla esillä, mutta mainitsemisen arvoista olisi ollut, että juuri Siekkisen ja Leinosen mainitsemien sosiaalisten yhteiskunnan ulottuvuuksien esille tuomisen nimenomaan Hyvinkään Asuntomessuilla, jätti Sininauha itse syystä tai toisesta käyttämättä. Yhdistyksemme luoma mahdollisuus olisi ollut ainutlaatuinen tilaisuus ja päänavaus kuraattorien kaipaamaan huomattavastikin monipuolisempaan  depattiin asuntomessuilla. Kunnes joku asian minulle toisin perustelee, uskon, että poissaoloon syy oli siinä, että mahdollisuuden tarjoaja oli Sininauhasäätiön ja Sininauha Oy:n entinen toimitusjohtaja.

Kanin matka kanien taivaaseen

päivis: Meillä on täällä Jokilaaksossa villikaniyhdyskunta, jonka asukkaita kutsumme countrykaneiksi. Erotuksena citykaneihin, jotka ovat havaintojemme mukaan täysin villieläimiä ja elävät kaupungeissa. Countrykanimme polveutuvat ainakin osittain kolmesta poikakanista, jotka toimme tänne vajaat kaksi vuotta sitten. Koska niillä ei ollut tyttökaneja heiloina, ne näyttivät houkuttelevan puoleensa jäniksiä. Erityisesti Ykköseksi ristimämme musta ja joskus vuodenajasta riippuen ruskea kani viihtyi jänisten seurassa.

Yhteiselomme kanien kanssa on jatkunut jo niin pitkään, että varsinkin vanhemmat niistä ovat jo vähän kesyyntyneetkin. Katsovat rauhassa, kun kuljemme niiden ohi.

Mitä sukua kanit sitten ovatkaan, ne ovat ottaneet pihapiirimme reviirikseen ja me olemme niistä kovin iloisia. Vaikka joskus vähän kauhistuttaa, kun huomaa, että taas on syntynyt uusia kaneja. Populaatio on kuitenkin ihan kohtuullisen kokoinen, joten osa kaneista varmaan päätyy petojen suihin. Kettuja ja muita nälkäisiä metsän eläimiä, petolintuja myös, täällä silloin tällöin voikin nähdä.

Uskoaksemme ne, kuten esimerkiksi sorsat, viihtyvät pihallamme, koska ruokimme niitä. Siksi kanien aiheuttamat vahingot istutuksillemme ovat varsin vähäisiä. Tänään katsoimme, kun kani tehokkaasti hoiti metsurin hommia eli kaatoi yhden auringonkukan varren. Sen jälkeen se jyysti joko vartta tai lehtiä ravinnokseen. Koska emme ole istuttaneet auringonkukkaa tänne, vaan ne ovat kasvaneet omia aikojaan lintulaudan ympärille, kanin tihutyö ei mitenkään harmittanut. Antoipa vain mukavan aamuhetken, kun seurasimme sen touhukasta puuhastelua.

Vaikka kanit ovat osa villiä luontoa, joskus ihmisen pitää puuttua niiden asioihin. Yksi nuorimman sukupolven kaneista piti saatella kanien taivaaseen tai oikeammin taivaan portille. Eräänä päivänä näin pienen kaninpoikasen, joka ryntäsi vauhdilla pakoon, niin kuin ne aina tekevät. Kani lensi kumoon karkuun rynnätessään ja luulin sen johtuvan vain sen pienuudesta. Ehkä etutassut eivät tienneet vielä, mitä takatassut tekevät. Näin kuvittelin.

Parin päivän päästä näin oletettavasti saman kanin kyyhöttävän kasvihuoneen seinustalla. Se ei ensin liikahtanut mihinkään, mutta kun se lopulta yritti pakoon, huomasin sen olevan jotenkin sairas. Se pomppi takajaloillaan, mutta sen etujalat eivät ollenkaan kantaneet ja se oli heti turvallaan. Otin aikalisän ja mietin, mitä kanin kanssa pitäisi tehdä. Ymmärsin, ettei siitä ole eläjäksi. Siksi soitin Korkeasaaren villieläinsairaalalle ja kysyin toimintaohjeet. Kehottivat tuomaan kanin heille, jossa se voitaisiin lopettaa. Myös pelastuslaitoksella on Helsingissä Puluksi kutsuttu palvelu, joka auttaa luonnoneläinten kanssa eteen tulleissa murheissa. Kerroin tuovani kanin itse Korkeasaaren portille, jossa loukkaantuneet ja sairaat villieläimet otetaan vastaan.

Laitoin paperikassin pohjalle ruohoa ja kanin sinne. Siellä se kyyhötti paikoillaan ja kuunteli matkalla kanssani autoradiossa soinutta Roy Orbisonia. Tuskin se siitä mitään ymmärsi. Korkeasaaren kassalla jouduin jättämään kanin toisten huostaan täyttääkseni tuonti-ilmoituksen. Kyynel meinasi vierähtää silmistä, kun tajusin, etten edes ennättänyt hyvästellä poikasta. Muutaman päivän päästä sain Korkeasaaresta sähköpostiviestin: kani oli lopetettu. Viestin lähettäjän epäily kanin törmäyksestä auton kanssa tuskin oli sen vammautumisen syy. Ennemmin uskon, että se oli jo syntyessään saanut vialliset raajat, jotka estivät sitä pomppimasta niin kuin toiset sen lajitoverit tekevät.

Blogin lukijat ja tekijät

jormas: Olemme varmasti pitäneet blogia nyt kaksi vuotta ja niin on moni muukin, joten siinä mielessä blogissamme ei ole mitään erikoista. Jotain muista tai ainakin enemmistöstä poikkeavia käytäntöjä kuitenkin on. Kuten, että samaa blogia kirjoittavia on kaksi: päivis (Päivi Strandén) ja jormas (Jorma Soini). Sekin lienee poikkeuksellista, että kirjoitamme päivis ja jormas oikeinkirjoitusta uhmaten myös usein virkkeen alussa pienellä alkukirjaimella.
Ennen asuntomessuja tuumailimme, että kuinka teemme yhteisen käyntikortin ja päätimme luoda virtuaalihenkilön, joka elää avullamme virtuaalimaailmassa. Sekin on mielestämme eräänlaista nykyaikaa, sillä esimerkiksi kotikuntani Tuusula on perustanut nettiin virtuaali-Tuusulan. Virtuaalihenkilömme nimi on Soini Strandén, jonka käyntikortin molemmat puolet ovat blogisivumme oikeassa reunassa. Soini Strandén soveltuu mielestämme oivallisesti maailmaan, jos Merikonttikodissamme asuisi esimerkiksi Angry Birds heimoineen. Vaan kuinka sen tekisimme, sitä emme tiedä, sillä emme ole toistaiseksi oivaltaneet kuinka olla yhteydessä meille suotuisaan ratkaisuun päästäksemme Angryn synnyinkotiin Rovioon http://www.rovio.com/. Hyvät ja miksei huonotkin neuvot olisivat tässä tarpeen. Merikonttikotimme maailmaa tai ainakin Suomea kanssamme mahdollisesti kiertävänä näyttäisi hienolta, jos Vihaiset Linnut komistaisivat sen ulkoseiniä.

Sekin blogissamme on ehkä blogikirjoittajien vähemmistön kanssa yhteistä, että kirjoitamme joka päivä. Vain unohdus joskus on saanut aikaan päivän katkon tai, että olemme kertakaikkiaan jossakin, jossa ei ole mitään yhteyttä, jonka avulla saisimme julkaistua kirjoituksen.
Kirjoittaminen on antoisaa ja siitä onkin tullut osa päivittäistä arkeamme. Asuntomessujen ansiosta on lukijamääräkin kasvanut ja kuljemme tällä hetkellä hieman yli 2000 kuukausittaisen lukijan määrissä.

Messuilla on ollut mukava huomata, että aivan yllättäviltä lukijoilta tulee palautetta, jonka perusteella en kuitenkaan kykene lainkaan arvioimaan minkälaisista ihmisistä lukijat muodostuvat.

Yksi joukko on luonnollisesti tutut ja ystävät, joista varsinkin ystäviä minulla on vähän. Tähän vaikuttaa oma määritelmäni siitä, kuka on ystävä ja luonteeni kulmikkuus ja vielä sitäkin kulmikkaampi tapa sanoa välillä sitä sun tätä.

Yksi joukko tulee entisistä työtovereistani, joista ainakin osa odottaa minun sanovat jotain kielteistä Sininauhasta ylipäätään. Ja usein näin teenkin, sillä varsinkin yhteiskunnan yhteisillä rahoilla toimivien, yleishyödyllisten säätiöiden ja yhdistysten tulee kestää kritiikkiä keskivertoa enemmän. Usein niistä on apua myös suotuisaan kehtitykseen, jos on kyky ottaa vastaan kulmikkaastikin sanottu rakentavasti.

Mutta Sumessa sininauhaliikkeelle http://www.sininauhaliitto.fi/  jäsenjärjestöineen ei tee oikeutta ainoastaan sen arvosteleminen, sillä kyseessä on hieno kokonaisuus ja toimija, jolle olen antanut tavalla tai toisella elämästäni ison osan yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Nurjasti voisin sanoa, että siinä on mennyt ikä ja terveys ja toisaalta voisin sanoa, että se on ollut elämäni antoisinta aikaa. Oli miten oli, on ollut kipeää huomata merkittävätkin muutokset asioissa, jotka ovat olleet minulle kutsumus ja sydämenasia. Sitä se on edelleen,,,,,,suurempi kuin yksikään henkilö, joka on mukana maailmanlaajuisessa sininauha- http://www.ifbc.info/default.aspx tai katulähetystoiminnassa http://www.streetmission.com.au/ ja http://www.ysm.ca/ mukana.

Merikonttikodin ekovessa

päivis: Tulen varmaan kirjoittamaan Duokodin ekokäymälästä ihan kyllästymiseen saakka, kunhan sitä viimein messujen jälkeen pääsemme testaamaan. Nykyistä Sosiaalikontin Separett Villaa tyhjentäessä oli pakko ajatella, että Mulltoa tuo varmaan vähän luksusta siihen touhuun. Separettin tuossa mallissa jätökset eivät kompostoidu, joten pytyn astia on täynnä sitä itseään ja vessapapereita. Aika simppeli homma tuo tyhjennys kuitenkin on. En valita.

Mulltoa lupaa olevansa ainoa biologinen wc, joka tuottaa multaa paikan päällä. Siinä ei käytetä kemikaaleja (ei Separettissakaan), joten jätteen pitäisi kompostoitua luonnollisesti. Suhtaudun vähän skeptisesti tuohon väitteeseen. Olen sen verran harrastanut kompostointia lämpökompostorissa, etten ihan tältä istumalta usko, että Mulltoassa pytyn alunen muuttuisi kompostiksi ihan siihen tapaan kuin siitä esitteissä kerrotaan. Mutta sittenhän sen näkee.

Meillä Jokilaaksossa lintujen ruokinta on tuottanut tulosta: lintulaudan alla
on auringonkukka alkanut kukkia. Ja ilman minkäänlaista kompostimultaa.

Asuntomessuilla muutama ihminen koki ikäväksi sen, että Mulltoan laatikko pitää kuljettaa asunnon läpi, kun se tyhjennetään kompostoriin. Jos Mulltoan esitettä on uskominen, jätteenhän pitäisi olla lähes multaa. Sitä siis en usko, mutta en myöskään vierasta ajatusta jätteiden roudaamisesta keittiön kautta ulos. Sitä paitsi, astian voi ihan hyvin peittää jollain muovilla tai liinalla. Mutta joitakin ihmisiä tietysti tällainenkin asia voi inhottaa.

Minuakin inhottavat esimerkiksi pienet sammakon poikaset (ja isotkin), jotka loikkivat meillä joka kesä kansainvaellusten tapaan kohti jotain uutta asuinpaikkaa. Olen niinä aikoina päättänyt olla katsomatta jalkoihini, vaikka tiedän, että silloin tulen väkisinkin astuneeksi jonkun elukan päälle. Sammakoita jää myös silloin tällöin auton renkaiden alle. Äsken näin yhden sellaisen.

Jorma kertoi terveisinä Asuntomessuilta, että tänne blogiin kaivataan tarinaa sairaasta kaninpoikasesta. Se on aika surullinen tarina, jonka kerron seuraavalla blogivuorollani lauantaina.
 

Merikonttikoti ja Keskisuomalainen

jormas: Tänään saimme viiveellä Keskisuomalaisen tekemän jutun meistä ja Merikonttikodista. Ei mikään ihme, että olimme saaneet palautetta Jyväskylästä, Keuruulta ja muualtakin lehden levikkialueelta, sillä juttu on varsin näyttävä. Tätä kirjoittaessani en ole sitä lukenut, vaan jätin lukuherkkupalan Matkakotimme yöpuulle iltalukemiseksi.

Päivät messuilla ovat matkoineen, siivouksineen ja kodin huoltoineen melkoisen pitkiä, mutta todella antoisia. Koen saavani paljon voimaa ihmisten kannustavista sanoista ja myönteisistä palautteista. Huomaan myös, että kun 99 prosenttia ihmisistä on suhtautunut hyvillä mielin hankkeeseen, tekee se kävijätkin iloisiksi.
Pitkä taivan palkkatyössä oli varsinkin viimeisiltä vuosiltaan sellaista, että siinä ei kiitosta tai muutakaan kannustavaa palautetta työnantajalta juuri herunut. Ehkä silloin en osannut ajatellakaan kuinka tärkeää on kokea onnistumista tekemisistään ja saada siitä myös sen mukaista palautetta.

Tämä kuva lätkäistiin taideteokseni päälle,
joka näkyy pienenä kuvassa ikkunan alla

Jokunen päivä sitten kirjoitin piirtämästäni kuvasta kotimme ovipielessä, jonka tein tussilla kohdetta esittelevään infotauluun. Siinä pällisteli tikku-ukko ja akkamaisesti me ja osaomistuskoiramme Niilo.Itseni lisäksi "taideteos" huvitti monia kävijöitä.
Vaan kuinka kävikään? Kun eilen tulin pelipaikalle, oli messuorganisaatio lätkäissyt päälle ottamansa kuvan kodistamme. Olo oli kuin suurella taiteilijalla konsanaan, jonka taideteos oli töhritty. Toisaalta siellähän taiteeni on tallessa, sillä eikö vielä nykyisinkin löydy arvokkaita tauluja, joiden päälle on maalattu uusi kuva tai mikä lie teos.

Merikonttikoti ja Hufvudstadsbladet

päivis: Tänään sain käsiini Hufvudstadsbladetin, joka kirjoitti laajasti Hyvinkään Asuntomessuista. Saimme lauantain lehdessä osaksemme huomiota sekä kannessa että sisäsivuilla. Lehti oli hauskaa luettavaa, siitä huolimatta, että tuo ruotsin kieli taipuu minulta englantia huomattavasti huonommin. Onneksi Hyvinkäällä tavattu toimittaja puhui sujuvasti suomea, joten oletan meidän ymmärtäneen toisiamme varsin hyvin. Paitsi yhdessä kohdassa.

Lehti hehkutti, kuinka voimme testata Merikonttikotia myös siltä osin, miten sinnä asuminen sopii vanhemmalle väelle. Noinhan minä asiaa taisin esitellä. Siitä kenties toimittaja päätyi olettamaan, että olemme eläkeläispari. Ehkä kuitenkin on hyvä jo kuivaharjoitella, vaikka eläkeikään onkin vielä jokunen vuosi.

Asuntomessuilla saa kertoa moneen kertaan samat jutut, joita Jorma
kuitenkin tyylilleen uskollisena välillä höysti kaikenlaisilla elämäntarinoilla.

Mehän emme suinkaan ole ensimmäistä kertaa Hufvudstadsbladetin sivuilla merikonttiasumisen merkeissä. Muutama vuosi sitten huutokauppavoitimme itsellemme yhden yön Rusthollin merikonttiin mainostarkoituksessa rakentamassa pienasunnossa Narinkkatorilla Helsingin keskustassa. Asia sai kivasti julkisuutta ja meillä mukanamme olleet kaksi kania myös pääsivät poseeraamaan lehteen.

HBL nimitti meitä pioneereiksi ja aivan oikein sijoitti meidät asumisen toiseen ääripäähän näytteillä olevien asuntojen joukossa, jossa lehden mukaan sitä toista laitaa edustavat ylelliset huvilat. Viikonloppuna myös Keskisuomalainen, joka printtilehdessään niin ikään julkaisi juttua Merikonttikodista, kaipasi ensi vuoden Jyväskylän Asuntomessuille hieman laajempaa näkemystä, jossa huomioitaisiin kaikenlaiset asujat. Tarvetta olisi myös asunnottomien asuttamisratkaisujen esittelylle. Sehän sopii ainakin meille.

Keskisuomalainen uutisoi meistä kirjoittaessaan somalla paikallislehden tavalla taustastamme, jota välillä naureskelen Keski-Uusimaan kirjoitusten yhteydessä. Siellähän moni haastateltu on keravalaislähtöinen, tai syntyjään tuusulalainen. Keskisuomalainen kertoi meidän olevan jyväskyläläistaustaisia. Tottahan se onkin. Ehkä tuo yhteys auttaa Merikonttikotien mahdollisessa rantautumisessa myös keskiseen Suomeen.

Asuntomessut, lipposet ja muu kenkämuoti

jormas: Tänään oli messujen vilkkain päivä, vaikka aamu näyttikin hiljaiselta. Ehkä tämän päivän VIP-pariskunta oli Päivi ja Paavo Lipponen, jotka olivatkin aidon kiinnostuneita Duokodista. Koska Paavon tapaan omankin vaimoni nimi on Päivi, olin jo kauan sitten päättänyt mitä sanon Paavolle, kun hänet joskus näen. Tänään oli se päivä ja sanoin Päivi Lipposelle, että Paavo on kanssani yhdestä asiasta aivan samaa mieltä, vaikka hän ei vielä tiedäkään sitä. Molemmat katsoivat minua jatkoa odottaen, joten jatkoin. "Nimittäin koska minunkin vaimoni on Päivi, käytän silloin tällöin sanontaa, että päivien päästä löysin viimein totuuden." Pariskunta oli samaa mieltä. Meinasin vielä jatkaa....ja molemmilla on silloin tällöin jaloissaan lipposet.

päivis lähdössä messuille
esittelemään kenkämuotia

Myönteisin tapahtuma taas oli, kun tapasimme naisyrittäjän, joka oli sielunsa lähes myynyt Merikonttikodille. Lisäksi hän on blogimme innokas lukija. Hän totesi oikein mukavan keskustelun lomassa, että hänellä on kotonaan maitotölkeistä tehty konttikoti, joka taisi olla osin sisustettukin. Kun tällaisia helmiä sattuu tielle, niin se kannustaa pitämään hanketta esillä ja myös kirjoittamaan blogia. Joten kiitos vielä kerran tapaamisesta sinne jonnekin. Ennemmin tai myöhemmin teillä on oma Merikonttikoti.

Mukava palaute tuli silläkin tavalla, kun messualueen toiselta puolelta pölähti siellä olevan omakotitalon esittelijät Duokodin tupaan saatesanoinaan, että oli pakko tulla katsomaan mikä on Merikonttikoti, kun kaikki puhuvat siitä.

Koskaan työhistoriani aikana en ole ollut mukana vastaavassa hankkeessa, joka kiinnostaa sekä yleisöä että tiedotusvälineitä tällä tavalla. Palaute on ollut kertakaikkisen myönteistä, vaikka jättäisi pois kohteliaisuuslisänkin. On pakko uskoa, että olemme löytäneet jotain, joka on todella kiinnostavaa ja uutta Suomessa. Tästä on mukava jatkaa, vaikka kuukauden jokapäiväinen jobi onkin messuilla henkisesti melkoisen haastava.

Asuntomessujen kysymyksiä Merikonttikodista

päivis: Yksi päivä lehdistölle ja kolme muille messuvieraille on antanut jonkun viitteen siitä, mikä Merikonttikodissa kävijöitä kiinnostaa. Messuilla tosiaan Duokotimme on Merikonttikoti ja siihen on tyytyminen ja taipuminen.

Onko tämä vitsi? Se oli ehkä hauskin kysymys Merikonttikodista, mutta kysyjä ei vielä ollutkaan käynyt sisällä Duokodissa. Muutama on kysellyt lattialämmityksen perään. Kontti antaa ehkä mielikuvan siitä, että siellä on talvella kylmä ja lattian rajassa varsinkaan ei saa palella. Ehkä olemme saaneet kysyjät vakuuttuneeksi siitä, että lämmintä piisaa, kun olemme ladelleet lämmitystavat: ilmalämpöpumppu, varaava takka, säteilylämmittimet, lämmöntalteenotto.

Lämpöeristys on myös kiinnostanut. Seinissä 10 cm SPU-levyä, lattiassa 23 cm ja katossa 20. Ja kerrottu on myös tarinaa siitä, miten kolminkertaiset lasit ym. vaikuttaisivat lämpöarvon laskennalliseen lopputulokseen, jos vain laskentaohjelmat ymmärtäisivät, että omakotitalo voi olla 50-neliöinen.

Aika moni on tiennyt etukäteen messuilla olevasta Merikonttikodista tai ehkä ovat ainakin lukeneet siitä kaikille kävijöille jaettavasta TM Rakennusmaailmasta. Monilla on myös omakohtaisia kokemuksia merikonteista ja niistä onkin syntynyt mukavia keskusteluhetkiä.

Myös Mulltoan ekokäymälä tuntuu kiinnostavan ihmisiä. Siitä haluttaisiin esitteitä, joita meillä ei ole. Netistä esimerkiksi tästä osoitteesta löytyy tietoa Mulltoan käymälöistä: http://www.sunwind.fi/userfiles/_pdf/_mulltoa/international_brochure-suomennos.pdf.

Kontin siirreltävyys on myös herättänyt kysymyksiä ja osalle on ihmetys, että se ylipäätään on palautettavissa kahdeksi kontiksi messujen jälkeistä kuljetusta varten. Ihmiset ovat ylipäätään olleet kuitenkin iloisen yllättyneitä näkemästään, viisastelevia besserwissereitä ei paikalla ole käynyt kovinkaan monta.

Hyvinkään Asuntomessut 3. päivä

jormas: Kolmas päivä takana Hyvinkään asuntomessuilla. Paljon Merikonttikodeista kiinnostuneita ihmisiä, joten juttua riitti. Eilisen päivän teema oli oikeastaan se, kuinka jouduimme messuille, vaikka alunalkujaan tarkoitus oli aivan toinen. Mutta täytyy sanoa, että ei kaduta, vaikka pienelle Elämän tähden ry yhdistykselle jobi on aikamoinen ponnistus, kun otamme huomioon, että vastuunkantajia ei montaa ole ja palkattuja työntekijöitä ei lainkaan.

Tämän päivän teema itselläni oli kotimme tekijät. Heistä kun suurin osa on kaikkea muuta kuin kokopäiväisesti palkkatyössä olevia. Onkin ollut kertakaikkisen hieno asia, että moni on viimeisen vuoden aikana kokenut aivan varmasti tekevänsä jotain hyvin tarpeellista ja mielekästä.

Päivän oivallus taisi itselläni olla, että koskaan kodissamme ei tule käymään vieraita niin paljoa kuin nyt kuukauden aikana messuilla. Kun heistä 99 % on ystävällisiä ja kannustavat jatkamaan hankkeen parissa, niin eläkepäiviä voisin toki viettää huomattavasti huonommin ja hyödyttömämminkin.

Eilen kävin myös päiviksen kanssa keskusteluita Helsingin ylimmän johdon kanssa, josko Merikonttikoteja myös Helsinkiin. Aiheeksi nousi myös eri järjestöjen tuottamat asumisen palvelut Helsingissä, joista entisestä työstäni johtuen riitti mielenkiintoisia näkökulmia, joita ainakin itse aion hyödyntää ja ottaa huomioon.

Monella on esiteltävän talon edessä kuva, piirretty tai kuvattu talossa olevasta perheestä tai sen sellaisesta, joten minäkin piirsin sellaisen. Blogikuva on siitä. päivis ei oikein suositellut jatkamaan orastavaa kuvataitelijan uraani. Messukävijöiden joukossa oli kyllä niitäkin, jotka olivat sitä mieltä taiteestani, että ilman muuta 15 000 euron hintalappu, niin menee kuin kuumille kiville.

Asuntomessujen erikoisuus, kohde nro 29?

päivis: MTV3 oli verkkosivuillaan otsikoinut Merikonttikodista kirjoitetun jutun yllä olevaan tapaan. Kysymysmerkki on minun, mutta kyllähän Duokoti taitaa aikamoinen erikoisuus olla suurten ja kalliiden omakotitalojen välissä. Mutta yksi asia jäi mieleen erään kävijän kommentista. Hänen mielestään Duokoti oli avara, mutta muut omakotitalot eivät sitä hänen mielestään olleet. En ole muihin kohteisiin ennättänyt tutustua, joten en tiedä, kokisinko samoin.

Yhden kohteen kävin kuitenkin katsomassa. Se oli messujen pienin "talo", 11-neliöinen huone korokkeelle rakennetulla sängyllä ja pienellä keittiön siivulla. Kylppäriä ei näkynyt, joten ehkä se pitäisi sitten ostaa erikseen. Jonkinlainen paloista rakennettujen tilojen yhdistelemisen mahdollisuus oli ymmärtääkseni tarjolla.

Erikoisuus tai ei, oli mukava huomata, että muutama messukävijä kertoi tulleensa paikalle nimenomaan Merikonttikotia katsomaan. Ja moni tunsi kohteen luettuaan siitä lehdistä tai netistä.


Kävijöitä riitti. Kuva tosin on otettu vähän ennen
sulkemisaikaa, kun päivän ryysis alkoi jo hellittää.

Vain kaksi ynseää kävijää kohtasin muuten oikein positiivisten messuvieraiden joukossa. Yksi rouva marmatti miehelleen, että "älä kuvittelekaan, että meille hankitaan ekovessa". Nainen oli vakuuttunut, että sen tyhjentäminen jäisi hänen hommakseen ja siihen hän kieltäytyi ryhtymästä. Naisella ei selvästikään ollut kokemusta ekovessojen tyhjennyksestä. Minusta se ei ole mitenkään kauhea paikka. Rouvalla oli ehkä huono päivä, kun oikein mikään muukaan asia ei tuntunut olleen kohdallaan.

Toinen yrmistelijä ilmaisi kokeneensa Multoan (ekovessan) hajuhaittoja aiheuttavaksi. Hänelle tosin tuntui vasta messuilla valjenneen, että tuulettimen pitää olla koko ajan päällä. Käyttäjät olivat kai laittaneet sen välillä pois päältä ja eiköhän se silloin alakin haista.

Hauskaksi itse koimme sen, että Merikonttikoti kiinnosti suuresti muutamaa ulkomaalaista kävijää. Viron televisio pyysi tyhjentämään Duokodin vierailijoista, jotta he saattoivat kuvata kunnolla sisätiloja. Eräs suomea venäläisittäin puhunut nainen oli niin ikään hyvin kiinnostunut talostamme. Hän visioi sellaisesta itselleen kesäasuntoa. Myös japanilainen pariskunta ihastui Duokotiin. Ja ihmeellistä tässä jotenkin on se, että ulkomailta tulevat ihmiset ihastelevat ja meillä viranomaiset ovat vastahakoisia asialle. Tai ei siis tietenkään Tuusula, joka on myöntänyt Duokodille määräaikaisen rakennusluvan ja vieläpä melko haasteelliseen paikkaan kaavoittamattomalle rantarakentamisen, tulvien ja lentomelun (ei häiritse meitä) alueelle.