Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Metsurikanit ja Merikonttikodit

jormas: Jokilaakossa lintujen talvisyömisien jäljiltä on lintulaudan alle jäänyt sekä kauran että auringonkukan siemeniä. Kauraa ne eivät ole kasvaneet, mutta senkin edestä auringonkukkia. Pienistä countrykaneista pari on ottanut yli parimetriset auringonkukat työmaakseen. Useana aamuna tai päivänä ne saapuvat aamu- tai iltavuoroon savotalle kuin metsurit konsanaan. Ja ottavat aina yhden reippaan miehen peukalon paksuisen varren nakerrettavakseen. Kun aikansa pienet hampaat tekevät työtään, niin ennemmin tai myöhemmin varsi kukkineen tömähtää maahan. Ehkä se kanin silmin katsottuna on kuin iso tukki. Mutta silloin on vasta apepuu kaadettu ja edessä on ruokanautinnon hetket. Päivän mittaan koko auringonkukka varsineen, lehtineen ja kukkineen on syöty viimeistä piirtoa muiten. Ainoastaan pesä, jossa siemenet ovat, jää syömättä. Ehkä sen aika on myöhemmin, sillä siemeniä kanit syövät kyllä muuten innoissaan.

Ja sitten taas asuntomessuille. Merikonteista tehdyssä kodissa on muutama messujen aikana syntynyt tai tiedostettu oivallus. Kun moni kävijä sanoo, että tässäpä oiva asunto nuorelle ensiasunnoksi tai opiskelijalle boksiksi, niin moni tuntuu visioivan samaa kotia mummolle ja vaarille eläkekodiksi, jota toki tuntuu tuumaavan moni seniorikäivijäkin itselleen. Sitten joukossa on kohtuullisen nuoria parejakin, jotka etsivät itselleen jotain muuta kuin perinteistä kerros-,  omakoti- tai rivitaloasumista. Merikonttikoti tuntuisi siis sopivan itselle lähes kaikkiin elämän tai ainakin iän vaiheisiin.

Sen verran on tullut maailmalla resuttua, että nähty on Bogotan köyhät alueet, Rio de Janeiron slummit kuten Bangkokin vastaavatkin sekä monet muut. Toisella laidalla yhteiskuntaluokkia ovat trendikkäät arkkitehtien suunnittelemat ja isolla rahalla tehdyt luksusasunnot konteista. Näitä on pitkin Kaliforniaa ja monia muita niin sanottuja eliitin suosimia paikkoja. Samaan sarjaan kuuluvat alppienkin rinteillä olevat studioiden, arkkitehtitoimistojen ja kotien yhdistelmät ja sen sellaiset.

Yhteistä kaikille edellä mainituille on, että kodin niin sanottuna aihiona on käytettä merikontteja. Toisessa päässä yhteiskuntaa on kaikki mitä asumiseen rahalla saa ja toisessa päässä ei edes aukkojen kohdalla ikkunalaseja. Tällä hetkellä pohdimme sitä, kenelle Merikonttikoti ei sopisi, jos se vaan istuu mahdollisen asukkaan korvien väliin.

Ei kommentteja: