Sadonkorjuun aika Jokilaaksossa

päivis: Olen edelliskesien tapaan kerännyt taas joka päivä kupillisen vadelmia seuraavan aamun aamupalalle. Vattuja on nyt ollut niin paljon, että ei voi oikein puhua vadelmajogurtista, pitää paremminkin sanoa, että syömme jogurttivadelmia. Enempää en kuitenkaan kerralla viitsi poimia, joten pakastettavaa ei ainakaan toistaiseksi ole jäänyt.

Mustikat kypsyivät ennen vadelmia, mutta ne olivat tutussa lähirinteessä niin pieniä rupusia, etten lähtenyt kauempaakaan niitä etsimään. Vadelmia on sitä paitsi mukavampi poimia, koska ei tarvitse kyykkiä.

Tänä kesänä löysin uusia paikkoja, joissa kasvaa vattuja. Kaikki ovat tässä lähestulkoon pihapiirissä, mutta kun elämme luonnon keskellä, joka nokkospuskan takaa ei ole tullut katsottua, onko siellä myös vattupensaita. Olen löydöistäni ollut hyvilläni, vaikka välillä se on tosiaan tarkoittanut nokkosten seassa rämpimistä ja nokkosen polttamia. Ihohan muistaa nokkosen kosketuksen välillä vielä seuraavanakin päivänä. En ole googlettanut, mutta uskoisin Googlesta löytyvän vastauksen siihenkin, mitä tai ketä varten nokkonen on varustanut itsensä jollain polttavalla ja kirveltävällä aineella. Joko en muista sitä tai sitten en vain tiedä.

Joskus uskottelin itselleni, ettei nokkonen polta, jos siihen päättää koskea. Aika nopeasti ymmärsin, että kuvittelin omiani.

Kasvihuoneessa tomaatit ovat kypsyneet hitaanlaisesti, vaikka raakoja tomaatteja siellä on vaikka kuinka paljon. Avomaankurkut eivät nekään oikein jaksa kasvaa. Puutarhurin harrastusta pitää opetella ja tänä kesänä se on jäänyt vähälle. Aika on mennyt melko tarkkaan merikonttikotiasioiden parissa puuhatessa.

Perunat sen sijaan kasvoivat lähes omia aikojaan. Tosin ne eivät ole ollenkaan kukkineet.

Tänään kaivoin ylös kaksi kymmenestä kuoppiin istutetusta perunasta. Niistä tuli kattilallinen uusia perunoita, joista suurin oli lähes pesäpallon kokoinen. Olivat siis kasvattaneet mukulansa kukkimattakin.