Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Sosiaalinen media ja valeprofiilit, osa 3

Jormas: "Kerroin teille, että lähdin Suomen minun nuorena
olin 8vuosi kun i jäljellä Suomi
Olin 8 vuotta, kun isäni vain veli vei minut Kaliforniaan
jossa hän koulutti minut tulemaan lääketieteelliseksi kirurgiksi."

Näin keskustelu Terhikki Ylermin kanssa ei alkanut, vaan sitä edelsi pitkä kiemurteli sinne tänne. Sekä väittämä, että hän ei käytä kääntäjää. Kehnon sorttista suomea joka tapauksessa.

Kuten aiemmin aihetta  käsittelemissäni blogeissa olen kirjoittanut, harrastan keskustelua valeprofiilien kanssa. En minä sillä mihinkään pyri, kunhan kulutan aikaani sosiaalisessa mediassa ja perehdyn sen saloihin.

Tämä itsensä Terhikki Ylermiksi esitellyt oli kertomansa mukaan jossain sota-alueella tai rintamalinjalla, jonne hän oli usein menossa tai sieltä palaamassa.

Koskaan hänen kanssaan en päässyt niin pitkälle, että hän olisi minulta mitään pyytänyt. Kunhan kertoi itsestään ja puhui kauniitakin.

Miksi tarina kanssani loppui ikään kuin kesken, johtuu siitä, kun sanoin hänelle, että minulla on yksi kysymys jossain vaiheessa, joka muuttaa kaiken. Mitä hän sitten minulta halusikaan.

Kun aamu koitti, hän ei muuta enää halunnut kuin tietää kysymykseni.

"Tarvitsen ymmärrystä rehellinen luottamuksen arvoinen mies
et ole oikea henkilö minulle
koska sanoitte, että halusit sanoa jotain minulle ja lopetat taas
En tarvitse tällaista miestä elämässäni." Näin hän kirjoitti.

Minulla on kämmenen kokoisessa älylaitteessa monta mielenkiintoista ominaisuutta joita myös käytän. Joukossa on parikin kuvanskannausohjelmaa.

Niiden avulla etsin blogin alkupuolella olevan kasvokuvan todellisen omistajan. Hän on yhdysvaltalainen naisastronautti, joka on ollut avaruudessa ainakin kolme kertaa.

Keskustelu Terhikki Ylermin kanssa päättyi hänen englanninkieliseen kysymykseen "Aiotko kiristää minua?" Ja hän poisti (bockkasi) minut välittömästi kaikilta hallitsemiltaan foorumeilta.

Mutta ehkä kirjoitan vielä yhden blogin aiheesta. Ja kerron kuinka Kone Oyj Antti Herlin lainailee Suomessa rahaa sitä tarvitseville.

2 kommenttia:

nira01 kirjoitti...

Haluan jakaa ihanan todistukseni siitä, miten sain takaisin mieheni elämäni takaisin, haluan kertoa maailman ihmisille, että verkossa on todellinen oikeinkirjoitin, ja se on voimakas ja aito, Hänen nimensä on Baba Wale Wiseman, hän auttoi Olen hiljattain yhdistänyt suhdettani mieheni kanssa, joka kaatoi minut, kun otin yhteyttä Wisemaniin, hän heitti minulle rakkauden loitsun minulle ja miehelleni, joka sanoi, ettei hänellä ole mitään tekemistä minun kanssani. Jokaiselle, joka lukee tätä artikkelia ja tarvitsee apua, Wiseman voi myös tarjota kaikenlaista apua, kuten avioliiton yhdistämistä ja suhdetta, kaikkien sairauksien hoitoa, tuomioistuimen tapauksia, raskauden oikeinkirjoitusta, olemme nyt erittäin tyytyväisiä itseemme. Wiseman saa hänet ymmärtämään, kuinka paljon me rakastamme ja tarvitsemme toisiamme. Tämä mies on todellinen ja hyvä. Hän voi myös auttaa sinua korjaamaan rikkoutuneet suhteet. Minulla oli mieheni takaisin! Se oli kuin ihme! Meillä ei ole avioliittoon liittyvää neuvontaa, ja me teemme hyvin, rakkauselämässämme. Ota yhteyttä tähän suuren miehen kanssa, jos sinulla on ongelmia kestävän ratkaisun kanssa
sähköpostitse: babawalewiseman01@gmail.com
WhatsApp: +2348129806153