Jokilaakson orastavan syksyn elämää

jormas: Syksy tekee tuloaan, jota seuraamme kuten muitakin vuodenaikoja. Ja elämme niiden mukaan. Eilen aamulla lammilla piti aika mekastusta lepotauolla ollut kurkilauma. Jokilampien vesi on aamu-uinnilla käydessämme nyt viidentoista asteen molemmin puolin, joten virkistävämpään suuntaan mennään. Aamuista pulahdusta jatketaan päiviksen  kanssa ehkä viime vuoden tapaan jäiden tuloon saakka.

Syksy on meille kuitenkin myös uuden kesän odotusta, sillä talven tullen suuntaamme taas Thaimaan Pattayalle. Tai oikeastaan Buddha Hillin toiselle puolelle, Jomtien kaupunkiin. Tällä kertaa lennämme totuttua kuukauden kaksi myöhemmin eli marraskuun lopussa. Voinemme sanoa katteellisesti (ei kateellisesti), että jos Putin suo, sillä edelleen olemme lentämässä Ukraina Airlinesilla Kiovaan ja sieltä Bangkokiin. Joulun ja uudenvuoden vietämme siis Aasiassa.

Näihin syksyn marjoihin loppuu suoraan luonnosta kesän syömiseni

Tuusulan Myllykylän Jokilaaksossa on monta mieleistä juttua. Yksi ovat luonnon tarjoilut, joita olemme monipuolistaneet omilla istutuksilla kasvihuoneessa ja vähän sen ulkopuolellakin. Marjapensaista herneisiin ja raparperistä ruohosipuliin. Ja onpa meillä ensi kertaa Kurpitsakukkulakin metsän keskellä. Minulle riittääkin pitkin kesää naposteltavaa alkaen jo silloin, kun lumi ei ole vielä kaikkialta varjopaikoista sulanut päätyen käytännössä siihen, kun ensilumi sataa maahan.

Raparperistä kesän syöminki taitaa kohdallani alkaa ja pihjajanmarjoihin päättyä. Väliin mahtuu istutettuja herkkuja, mutta myös luonnon sitä itseään. Vadelmat, mustikat, puolukat suolaheinät, ahomansikat, villiintyneet ruohosipulit ja monet muut, sillä sienten aikakin saattaa vielä joskus tulla.

Joku alaa enemmän ymmärtävä voisi rikastuttaa luonnon antimien käyttöäni monella tapaa. Ehkä senkin aika tulee. Uutta tänä kesänä olivat kuitenkin päiviksen leivonnaisten joukkoon laittamat paukkubalsamin varret.

Yksinäinen orvokki pihassamme uhkaa syksyn tuloa vuodesta toiseen

Irwin lauloi viimeisessä suuressa hitissään rentun ruususta eli maitohorsmasta. Se elää meilläkin nokkosten ja takiaisten joukossa. Elintilaa tulee niiltä vuosien saatossa valtaamaan köyhän orkidea eli paukkubalsami. Se ei paljon tarvitse elääkseen ja leviää jopa metsään.

Tällä hetkellä ajattelen, että tehköön niin. Vaan voi sekin joskus olla toisinkin, mutta sitä pohdin tarvittaessa niiden kanssa, jotka suojelivat vuollejokisimpukkamme, kunnostivat Tuusulanjokea ja kaivoivat maillemme Jokilammet. Sillä niiden toimenpiteiden myötä asukkaaksi tuli tämä Himalajalta kotoisin oleva balsami. Suon sille kuitenkin elon ja olon luonamme, sillä sen siemenet ovat monen pikkulinnun herkkua.