Työ, mitä se on?

jormas: Eilen tosiaan olimme Urbaaneilla asuntomessuilla. Esittelimme siellä kuten päivis kirjoitti, Merikonttikotiamme. Ja kuulimme muun muassa Helsingin suusta entisenkaltaista asenteellisuutta: "Tuusulanjoenvarsi on oiva paikka kokeilla jotakin tällaista pientä ja uuttakin, mutta vastaavat hankkeet ovat marginaaleille. Helsingissä kuitenkin on niin ja niin monta asunnotonta, joten asunnottomuuden poistajaksi ei moisista hankkeista ole."

Kysyin, että kuinkahan suuria näiden hankkeiden pitäisi sitten olla, jotta ne eivät ole kaukana miljoonakaupungista olevan Helsigin mielestä vain marginaaleille? Sillä suurin paikan päällä tutustumani yksittäinen merikonttikotihanke on miljoonakaupunki Amasterdamissa. Siinä on kymmenessä viisikerroksisessa kerrostalossa kodit tuhannelle opiskelijalle.

Myötätuntoisen nyökytyksen lisäksi ei muuta vastausta tullut. Mutta Merikonttikotihanke etenee joka tapauksessa valtakuntamme pääkaupungissakin, vaikkakaan en osaa sanoa milloin, missä muodossa enkä ylipäätään missä. Ehkä Myllypyron tai Kontulan laitamailla. Monta kertaa elämäni varrella olen törmännyt palkkatyöntekijöihin, joiden suurin ansio on estää muita tekemästä ja laittaa kapuloita toisten rattaisiin. Yleensä nämä lähes kaiken uuden torppaajat ovat niitä, joiden palkkarahat tulevat meidän kaikkien maksamista veroista.

Mutta mitä on työ ja työaika? Sitä olen pohtinut melkoisesti. On helppo ymmärtää esimerkiksi rekkakuskia, joka ei edes lastaa tai pura omaa kuormaansa, vaan ainoastaan ajaa. Ja niin sanottu juorukello kirjaa ylös ajo- ja lepoajat. Hän saa siis palkan ajamisesta.

Samoin on helppo ymmärtää liukuhihnatyöntekijää, joka tekee sitä mitä omalla paikalla pitää tehdä silloin, kun hihna ja sillä olevat tavarat tai komponentin kulkevat. Ja siitä tekemisestä tulee palkka.

Mutta entäpä monet muut, lähinnä sellaiset, jotka eivät tee ruumiillista työtä? Työaikaa kuluu paljon rupatteluun, keskusteluun siellä sun täällä työyhteisössä pääasiassa aivan muusta kuin työasioista. Lisäksi monen työhön kuuluu paljon odottelua, suunnittelua, mielipiteiden vaihtoa, palavereita. Tärkein palkkatyön osio näyttää muodostuvan läsnäolosta eikä tekemisestä. Kokemuksesta myös tiedän monen käyttävän melkoisesti työaikaa siihen, että ei tarvitsisi tehdä sitä mitä pitäisi.

Yhteistä niin sanottujen henkisen työn jobeille on usein, että työnohjaus ja sen sellaisten pitää kuulua oleellisena osana siihen työaikaan, josta maksetaan palkka. Jos työtä tehtäisiin samalla teholla kuin muun muassa ojankaivaja, aikaansaannos ei fyysisestä työstä pitäisi olla aivan toista kuin se nykyisin on.

Ennen oli ainakin joissakin työehto- tai työsopimuksissa varallaolosta oma korvauksensa, joka ei ollut niin suuri kuin varsinaisesta tekemisestä. Vaan eipä liene enää. Monessa työpisteessä on koko yötyöaika enemmän tai vähemmän läsnäoloa varmuuden vuoksi. Öisin siis tehdään vähiten, mutta palkkaa saadaan eniten. Ja odotetaan, jos vaikka jotain syntyisi..... Monen hoito- tai hoivalaitoksen yövalvojan työ oli ja on edelleen paljon sellaista, että varmuuden vuoksi on oltava......

On oltava läsnä varmuuden vuoksi, mutta onko siitä saatava sama tai suurempi vuorokaudesta tai sen ajasta johtuva korvaus kuin varsinaisesta päiväsajan tekemisestäkin? Näin taitaa olla monen yövartijankin laita, joka ei kierrä vartioitavasta yksiköstä toiseen, vaan vahtii vaikkapa tehdassalia öisin. Että josko tulisi varkaita tai joku muu luvaton kulkijan saranan puolelta sisään..

Paras tätä kirjoittaessani muistiin putkahtanut oli venäläinen tai oikeastaan neuvostoliittolainen lossinkuljettaja, jonka lossi oli myyty kahdeksan vuotta aiemmin. Uuden lossin tuloa hän oli odottanut palkkaa nauttien lähes kymmenen vuotta, sillä vanhakin lossi oli odottanut ajamattomana korjausta ennen katoamistaan toista vuotta.