Kirkon ja kaupungin juttu kertoi Vuosaaressa sijaitsevan merimieskirkon papista, joka työkseen käy päivittäin satamassa viivähtävillä laivoilla miehistöä tapaamassa. Nyt hän sai erikoisen pyynnön karkottaa luksusristeilijältä kummitus, jonka epäiltiin lymyävän laivan konehuoneessa. Osa laivan työntekijöistä jopa kieltäytyi menemästä enää konehuoneeseen. Kummituksen läsnäoloa alettiin epäillä, kun laivalla sattui kaksi kuolemantapausta.
"Kummittelevat omenat" työhuoneen ikkunan takana. |
Olen kristitty vähintään siinä mielessä, että kuulun ev.lut kirkkoon. Tällä hetkellä olen Laukaan seurakunnan jäsen. En siis usko kummituksiin, mutta melkein kuitenkin uskoin töihin tultuani. Työhuoneeni ikkunan takana kasvaa koristeomenapuita, jotka olivat tehneet poissaoloni aikana oksilleen pieniä omenoita. Koska ulkona tuuli, oksat heiluivat ja osuivat suoraan työhuoneen ikkunaan. Kolisi niin kuin joku olisi kummitellut.
Toinen alussa mainitsemani pappi puolestaan päätyi keskustelmaan vankimielisairaalaan täysin seonneen nuoren vangin kanssa. Hänkin tuntui lopulta keksineen ratkaisun vangin tilanteeseen. Fiktiivinen vanki tosin jäi lopuksi iäkseen telkien taakse, mutta tilanne kuitenkin rauhoittui samalla tavalla kuin risteilyaluksellakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti