expr:content='data:blog.isMobile ? "width=device-width,initial-scale=1.0,minimum-scale=1.0,maximum-scale=1.0" : "width=1100"' name='viewport'/> Elämän tähden ry.

Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 10. toukokuuta 2016

Jokilaakson kevätelämää

jormas: Jokilaaksossa on mukava seurata luontoa ja sen elämää eri vuodenaikojen ja ilmojen mukaan. Meillä vieressä esimerkiksi kulkee valaistu polku, jota kutsumme urbaaniksi luontopoluksi, sillä se on valaistu. Aikoinaan se on ollut kunnan tekemä kuntopolku, jossa on ollut myös ulkokuntolaitteita, jotka ovatkin nyt ympäri maailmaa suosiossa. Talvisin reitillä on hiihtolatu, joka lienee kunnan ainoita valaistuja, vapaan hiihtotavan sellaisia. Ehkä valaistuskaan ei enää toimisi, ellei päivis olisi paimentanut sitä jo vuosien ajan ja reklamoinutkin tarvittaessa.

Keväinen Pikkulampemme, jossa harrastamme aamu-uintia veden ollessa sulaa
Jokilampia meillä on 8 hehtaarin alueella useita. Ne ovat yhteydessä isompiin vesiin. Niihin tulevien vesien yläpuolella on Tuusulanjärvi, joka on Vuohikkaanojaa myöten yhteydessä Rusutjärveen. Johon taas lasketaan vettä Päijänteen Asikkalanselältä. Päijänne vastaavasti on Päijänne-Keitele-kanavan ansiosta yhteydessä Viitasaaren pohjoispuolella oleviin vesiin. Pikkulampemme vesi taas tulee Rydybackan kallioilta, Hesapottsmossen soilta ja Lemminkäisen lähteeltä. Jonka tiedän olleen olemassa, mutta jota en ole vielä löytänyt.

Keväiset Jokilampemme odottavat Ykän lumpeita Mäntsälästä
Vesi Jokilammista laskee takaisin Tuusulanjokeen. Joka ennen Vantaanjokea muuttuu Lillåksi. Vanhankaupungin padon ja kosken kautta Jokilampiemme vesi jatkaa kulkuaan Suomenlahteen ja siitä ties minne. Esimerkiksi Floridan rämesoille, joilla olen käynyt ruokkimassa "ranskanleivällä" krokotiilejä. Jotka ovat palan painikkeeksi saaneet juoda ehkä ripauksen triljoonasosan Jokilampiemme vettä. No, ehkä mielikuvitus sai tässä nyt hieman valtaa.

Jokilampiemme kalan vaellus on päättynyt jostain syystä ennen kesää
Lammissa uidessamme olemme silloin tällöin kuulleet loiskahduksia ja joskus nähneetkin joitakin veden eläviä, jotka niitä saavat aikaan. Pikkukaloja on varsinkin Jokilammissa paljon. Aina silloin tällöin joku kyselee, että onko kaloja ja jos kyllä, niin onko isojakin. Eilen illalla tulvaveden laskettua tallustelin hieman kameran kanssa rantoja, josko olisi jotain kevätkuvattavaa. Löytyi kala tai oikeastaan sen raato kuivalta maalta rannasta. Joten nyt voin sanoa, että kyllä vaan, ainakin suomalaisittain on isoja kaloja.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Asumisen tarinat

päivis: Pidän tarinoista, joissa kerrotaan ihmisistä, jotka elävät ja asuvat eri tavalla kuin muut. Toisin sanoen kulkevat omia polkujaan. Kai mekin Jorman kanssa elämme vähän eri tavalla kuin monet, koska olemme järjestäneet asumisemme niin, että kotimme on merikonteista rakennetussa talossa. Sitä ennen asuimme matkailuautossa ja jossain vaiheessa asustelimme ainakin osittain veneessä Helsingin keskustassa Tervasaaren kannaksella.

Vaikka omat kokemukseni ahtaasti asumisesta eivät kaikilta osin ole olleet onnistuneita, ihailen silti ihmisiä, jotka tietoisesti valitsevat perheasunnoksikin pienen asunnon. On tietysti mukavaa asua leveästi ja täyttää yhteiskunnan määrittelemät asumisen neliötavoitteet. Pienesti asuminen vaatii sen sijaan kekseliäisyyttä, jota myös sisustamisesta kiinnostuneena arvostan.

Itse emme taida olla noin 50-neliön asunnollamme erityisen pienesti asuva malliperhe. Varsinkin jos ottaa huomioon, että osa asumista tukevista tiloista on ripoteltu pitkin Jokilaakson tilaa: on kotaa, saunakonttia, varastokonttia ja uusimpana hankintana kaksi pitkää merikonttia yksistään tavaroiden varastointia varten. Lisäksi kesän ajaksi varmaan siirrämme taas matkailuauton pihapiiriin, jossa se palvelee meitä makuuhuoneena silloin kun siltä tuntuu.
Tämä kuva on viime kesältä, jolloin ajoimme matkailuauton Merikonttikodin
pihapiiriin. Siitä tuli lisähuone, jota hyödynsimme erityisesti makuuhuoneena.
Odotan kovasti ensi keskiviikon Puoli seitsemän -ohjelmaa, jossa vietetään tiistaista alkaen luontoviikkoa. Keskiviikkona haastateltavana nimittäin on ohjaaja, kirjailija ja näyttelijä Juha Hurme. Juha Hurmeen mietteitä on mukava kuunnella ja tällä kertaa hän etukäteistietojen mukaan puhuu luontosuhteensa yhteydessä teltassa asumisesta. Asumisesta voidaan varmasti puhua, jos noin sata telttayötä vuodessa pitää paikkansa. Hurmeen kohdalla uskon asian nimenomaan olevan näin.

Tosin aivan tavaratonta Hurmeenkaan elämä ei varmasti ole, joten hänellä on tietysti vuoden muita päiviä varten olemassa jonkinlainen kattokin pään päällä ja paikka tavaroilleen. Mutta jos oikein muistan jostain aikaisemmasta haastattelusta, Juha Hurme on senkin osalta oman tiensä kulkija. Mainitussa haastattelussa minulle jäin mieleen Hurmeen Tampereen Pispalassa sijainnut asunto, jossa neliöiden määrä oli minimaalinen. Odotan innolla keskiviikkoa, vaikka asuminen ei ohjelman oleellinen pointti olekaan. 

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Ihminen on suvaitsematon, outo otus

jormas: Parikin kertaa olen kirjoittanut vieraslajeista. Näin ovat tehneet monet muutkin, sillä aihe on yksi kansan kestosuosikeista. Vierasperäisistä ihmisistä moni käyttää termiä maahanmuuttajat, tuttavallisemmin mamut. Mutta muualta tulleita ja tulevia on niin ihmisissä, eläimissä kuin kasveissakin. Kaikkia tulee Suomeen luvan kanssa, aivan erikseen tuotuina ja haluttuina, mutta myös ilman mitään lupia.

Kaikkien joukossa on toivottuja, vähemmän toivottuja, inhokkeja ja ei vois vähempää kiinnostaa lajeja. Osa istuu suomalaisuuteen helposti ja osa taas ei. Jotkut saavat alkuperäisväestön mielestä pitää omat tapansa, mutta eivät kaikki eikä varsinkaan kaikkia tapoja.

Kanadanhanhi saisi tallustella Helsingin rannoilla, jos se ei käyttäisi ihmisten istuttamia nurmikoita myös käymälätiloinaan. Musliminaiset saavat käyttää uimahalleja muiden tapaan, mutta kaikille ei istu heidän oma, suljettu uimavuoronsa, jossa he uivat vaatteet päällä. Minä ymmärrän tämän tavan, mutta en sitä, että sama uinninvalvoja sanoo minulle seuraavana päivänä, että et voi tulla uimashortseissa uimaan, kun niissä on 5 senttiä liian pitkät lahkeet. Joillekin kymmenen asteen pakkasessa ruokarahaa pahvikippoonsa anova kerjäläinen on liikaa kadulla kyyhöttämässä. Lupiini saa kasvaa tienpientareella, mutta inhokki siitä tulee, kun se valloittaa istuttamani päivänkakkarapenkin. Esimerkkejä voisin jatkaa kirjan verran.

Suoremmin uskallamme puhua vierasperäisten kasvi-, hyönteis- ja eläinlajien aiheuttamista kustannuksista. Helsingin kaupungin ympäristökeskus kuvailee tilannetta hälyttäväksi. Kaupungin mukaan joistakin vieraslajeista on selvää haittaa ja niitä torjutaan silloin, kun se on mahdollista. Helsingissä viime vuonna torjuntatyöhön käytettiin noin 400 000 euroa. Suurimmat kustannukset tulivat kanien torjunnasta, johon käytettiin 160 000 euroa. Kaneja torjutaan, koska ne syövät istutuksia sekä puiden ja pensaiden tyviosien kuorta ja kaivavat maanalaisia käytäviä.

Ihmisen tekemä kani ihmisen
tekemässä luonnossa
Itselläni on ollut kotieläimenä kaneja koko elämäni ajan. Siis yli 60 vuotta. Niitä on ollut häkeissä sekä sisällä että ulkona, mutta myös vapaana, kuten nyt. Joten tiedän aika tavalla kanielämästä. Ja siitä, että Suomen luonnolle ne eivät tee mitään vahinkoa. Vaan päinvastoin, sillä muun muassa riistaeläinten oivana ateriana, ne rikastuttavat Suomen luontoa monin tavoin. Inhokki siitä on tullut siksi, että se syö mielellään kaikkea sitä vierasperäistä kasvistoa, jota ihminen istuttaa puistoihin ja vastaaviin paikkoihin saadakseen viereensä keinotekoisen luonnon.  Puolestani saavat syödäkin, sillä ihmisen aiheuttaman tuhon määrää ne eivät pysty saamaan aikaan. Kanihan syö nälkäänsä, kuten kaikki elävät. Lisäksi se vain palauttaa luontoa luonnonmukaisempaan tilaan.

Mutta kaikkein ällistyttävin luonnon oikku olemme me ihmiset. Jotka emme pärjää luonnon kanssa, vaikka sitä kuinka mieleiseksemme muokkaisimme. Mutta emmehän me pärjää keskenäänkään, vaan sopivin väliajoin tapamme toisiamme miljoonia sodissa ja muissa keskinäisissä välien selvittelyissä.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Farkkujen pakkasessa pitäminen näkyy kiinnostavan

päivis: Vilkuilen aina välillä blogimme tilastotietoja. Jostain syystä siellä on kesät talvet viiden eniten katsotun blogikirjoituksen joukossa kirjoitukseni nimeltä Farkut yön pakkasessa. Blogia kirjoittaessani tammikuussa 2014 ajattelin ja olen edelleenkin ajatellut, että pakkasella tarkoitetaan ulkona paukkuvaa pakkasta. Nyt kun hankimme koivun mahlan pakastamista varten arkkupakastimen, kaivoin itsekin tuon kirjoituksen uudelleen esiin. Mikä ettei farkut voisi pakata pakastimeen.

Tänään tosin laitoin farkut perinteisesti pesukoneeseen ja sen jälkeen ulos narulle kuivumaan. Lahkeet olivat kuuautolla ajelun ja ties missä rypemisen jäljiltä niin rapaiset, että ne kaipasivat vettä puhdistuakseen. Pakkanen ei niitä olisi auttanut.
Tänään oli hyvä päivä kuivattaa pyykkiä ulkona. Farkutkin
kuivuivat muutamassa tunnissa
Muun muassa näin kirjoittelin reilun kahden vuoden takaisessa blogissani:

Kun ensimmäisen kerran kuulin farkkujen pakastimeen laittamisesta, kuvittelin että se ikään kuin korvaa pesun. Niin ei kuitenkaan ole. Pakkasen tarkoitus on tuulettaa farkut. Niin väitetään tapahtuvan myös pakastimessa. Selvät likatahrat pitää poistaa erikseen. Ne eivät pakkasessa katoa mihinkään.

Googletin farkkujen pakastamisesta ja siellä oli yksi hassu termi, joka minusta ei sovi oikein aiheeseen vaatteiden (siis muidenkin kuin farkkujen) tuulettamisesta. Joku asiantuntija käytti termiä freesaaminen. Hän kertoi freesaavansa farkkujen lisäksi urheiluvaatteitaan ja esimerkiksi rintaliivejään. Minusta freesaaminen on ruoanlaittotermi.

Laitoin farkut pukupussissa yöksi terassin kaiteelle. Luin ohjetta huolimattomasti ja laitoin farkut pussiin oikein päin. Ne olisi pitänyt kääntää nurin, mutta tuskinpa tuosta oli lopputuloksen kannalta mitään haittaa. Toisen "virheen" tein silloin, kun pesin uudet farkkuni ensimmäisen kerran. Niitä olisi tuon pakkasohjeen mukaan pitänyt pyykätä vasta noin puolen vuoden kuluttua käyttöön otosta ja ennen sitä vain laittaa ulos pakkaseen tai pakastimeen.

Miksi sitten farkkuja ei pitäisi pestä? Muun muassa siksi, ettei niistä lähtisi väriä. Varsinkin mustat farkut menettävät väriään nopeasti. Kerran viikossa pestessä farkut voivat jo kuukauden päästä olla harmaat.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa ja kohtaamispaikka

jormas: Omia polkujen kulkevien kauppa koki elämänsä toiseksi suurimman mullistuksen, kun menetimme toisen kerroksen käytössämme olleista tiloista. Suurin mullistus oli, kun saimme tilat viime kesänä. Mutta en osaa oikein surrakaan, sillä kerros, noin 50 m2 oli täynnä sinällään hyväkuntoisia vaatteita ja kenkiä. Joita ei mennyt tarpeeksi kaupaksi, jotta kerros olisi kyennyt maksamaan edes lämmityssähkölaskunsa. Vaikka apuna oli oikein hyvä ja kaunis kaakeliuuni. Yhtään meille annettua vaatetta ei kuitenkaan mennyt hukkaan, vaan jokaisen elinkaari jatkuu, joidenkin kohdalla ulkomailla saakka. Lahjoitimme nimittäin kaikki Samaria ry:lle.

Mutta nyt on palattu lähtöruutuun ja Omia polkuja kulkevien kivijalkakaupasta ja kohtaamispaikasta on tullut taas aito kivijalkakauppa. Tänään olin Päiviksen kanssa pitkästä aikaa puuhastelemassa koko perjantain aukioloajan sekä keskustelemassa ihmisten kanssa "kauppapaikalla" ja toki myymässäkin jotain. Peräti 4 euron edestä. Samalla tutustuin uuteen yläkerran vuokralaiseen, joka vuokrasi kauppamme toisen kerroksen rakennusmiehilleen asuinsijaksi.

Omia polkuja kulkevien kaupan ensisijanen tarkoitus ei ehkä edes ole kaupan tekeminen, vaan hyvän mielen tuottaminen. Aika usein siinä onnistummekin, sillä varsin harvoin kukaan paikalla piipahtanut lähtee huonommalla mielellä pois kuin tullessaan. Hyvää mieltä tuotamme myös koirille, joiden joukossa on paljon myös vakituisia kävijöitä. Päästäkseen kaupalle, jotkut nelijalkaiset ystävämme oikein tempovat hihnaa, jonka toinen pää on kytketty koirien ihmispalvelijoiden käteen. Joskus koira saa lelun mukaansa, joka joillakin säilyy ehyenä kotiin saakka. Ja joillakin saatu tai ostettu koiran lahja pysyy käyttökunnossa 10 sekuntia.



torstai 5. toukokuuta 2016

Eläkkeellä oloa opiskelemassa

päivis: Olen suunnilleen kolmannen osa-aikaeläkejakson puolivälissä. Kuuden viikon sijaan olen eläkkeellä vain viisi viikkoa. Puuttuvan viikon siirrän kesäloman yhteyteen. Siirtäminen johtui osittain työtilanteesta: oli parempi jäädä eläkejaksolle viikkoa myöhemmin. Toinen syys oli se, että mahdollisesti Seven Seas valmistuu kesäkuussa ja Thaimaasta tulee kutsu ottaa asunto vastaan. Silloin olisi yksi viikko enemmän aikaa puuhastella asian parissa. Pidämme kutsun saapumista kuitenkin edelleen melko epätodennäköisenä. Luultavasti valmistumisajankohta on vasta syksyllä.

Minulla oli joitakin suunnitelmia eläkejaksoa varten. Ajattelin, että tekisin jotakin sen sijaan että vain heräisin aamulla katsomaan mitä päivä tuo tullessaan. Toisin kävi. Päivät ovat olleet niin täynnä kaikenlaista puuhaa, että aikaa millekään projekteille ei oikein olisi ollutkaan. Sellaisia ovat nämä eläkeläisen kiireet.
Kohtaamiset Birgitta-lampaan kanssa ovat olleet osa eläkepäivien ohjelmaa.
Laitoin työsähköpostiini automaattivastauksen, jossa kerron olevani opettelemassa eläkkeellä oloa. Sen mahdollisuudenhan osa-aikaeläkkeellä olo parhaimmillaan tarjoaa. Jo se, että sanoo olevansa eläkkeellä, tuntui aluksi vaikealta. Olen sen kynnyksen nyt ylittänyt. Kun olen osa-aikaeläkejaksolla, sanon olevani eläkkeellä.

Hesarissa oli tänään juttu, jossa käsiteltiin eläkkeelle jäämistä. Siinä kerrottiin, että eläkkeellä olo voi pahimmillaan tuntua siltä kuin joka päivä olisi sunnuntai. Toisin sanoen, ei ole oikein mitään tekemistä. Juttua varten haastatellulla naisella tosin näytti olevan paljonkin touhua tyhjien päivien täytteeksi: opintoja yliopistossa, kuorolaulua, joogaa, mentorointia. Silti hän huomautti joissakin tilanteissa menettäneensä uskottavuutensa, koska on eläkkeellä. Statuksen muuttuminen työelämästä lähdön jälkeen tuntui omituiselta.

Eläkkeelle jääminen ei siis ole ihan kivuton asia, vaikka moni taitaa eläkkeellä jäämistä kovasti odottaakin. Suurten ikäluokkien eläköityminen on ollut hyvä markkinarako myös eläkeläisyyttä käsittelevälle kirjallisuudelle. Hesarin jutussa viitattiin "Hyvillä mielin eläkkeelle" -nimiseen Sirpa Taskisen kirjaan.

Psykologi Taskinen väittää, että jokaiselle eläkeläiselle tulee jossain vaiheessa alakulon tunne. Hänen mielestään eläkeläisen kannattaakin suunnitella elämäänsä niin, että aina on jotain menoja odotettavissa. Joka päivälle siis jotain pientä täytettä kalenteriin. Itselläni kalenterimerkinnän ansaitsevia menoja on ollut melko vähän. Toisaalta se on tuntunut ihan mukavaltakin. Olen huomannut nauttivani ihan tavallisista arjen hetkistä ja paikallaan olosta. Kun on lupa vain olla.

Sirpa Taskisen kirjan mukaan eläkeläisen elämä muodostuu usein neljästä lohkosta: terveyden vaalimisesta, ihmisenä kasvamisesta, itsensä toteuttamisesta ja resurssina toimimisesta. Kuinkahan moni tosiaan huomaa vasta eläkeiässä, että omaa terveyttä olisi pitänyt alkaa vaalia jo vuosikymmeniä sitten. Ja onko jo myöhäistä aloittaa kasvu ihmisenä? Kuinka monta ihmissuhdetta esimerkiksi on tullut pilattua, jos ihmisenä kasvu on jäänyt alkutekijöihinsä? Itsensä toteuttamisen mahdollisuuteen taas moni ei ehkä eläkeiässä enää usko, koska aika tavallinen ajatus taitaa olla, että vanhemmalla iällä uuden oppiminen on turhan vaikeaa.

Resurssina toimimiseen eläkeläiset sentään ovat usein valmiita. Jopa niin valmiita, että omalle elämälle ei enää ole ollenkaan aikaa, kun pitää ottaa vastuu lapsenlapsista.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Sininauha-konserni in memoriam, osa 3

jormas: 22.4. ja 28.4. kirjoitin blogiini tämän surullisen tarinan, "kaikkien aikojan kolmannen sektorin puhalluksen" osat 1 ja 2. Nyt on vuorossa kolmas ja ehkä viimeinen osa, sillä palautteen perusteella päätän, miten jatkan asian suhteen.

Hieman taustaa ensin. Toimin aikoinaan Sininauhaliitossa, Sininauhasäätiössä ja Sininauha Oy:ssä osin eri aikoihin jokaisen hallituksen puheenjohtajana, mutta myös operatiivisena johtajana, sillä Sininauhaliitossakin oli niin sanottu kollektiivinen johtoryhmä, jota johdin Liiton toiminnanjohtajan ollessa työlomalla muistaakseni toista vuotta. Kaikkiaan olin Sininauhaliikkeen sisällä ja ytimessä merkittävän ajan. Koko Sininauhasäätiön kasvu on tapahtunut aikanani.

Ajattelin, että omaisuuden ja toiminnan kasvattaminen oli mahdollista siksi, että koin hallituksen ja koko Sininauhaliiton jäsenjärjestökentän luottavan minuun sekä puheenjohtajana että toimitusjohtajana. Kun nyt katson samaa asiaa etäämpää peilaten sitä nykyiseen menoon, on otettava omista käsityksistäni takaisin. Toki luottamus oli vankkumatonta, mutta se ei ehkä johtunutkaan siitä, että koin osaavani työni, vaan siitä, että hallitus ei ollut silloin eikä nytkään tehtäviensä tasalla. Kysymys ei ole silloin asiantuntijahallituksesta, vaan nimensä mukaisesti luottamustoimesta. Mitenkään muuten en pysty ymmärtämään johtaja Kiviniemen mahdollisuutta myydä omaisuutta ja siirtää sitä Sininauhaliiton ulottumattomiin.

Jälkeeni Sininauhasäätiöön tuli toimitusjohtajaksi Vesa Lehtelä, jonka osaaminen on kasvanut silmissäni, kun vertaan sitä sen jälkeiseen aikaan. Vesan jälkeen johtajaksi valittiin Satu Taiveaho, jolla ei ollut mitään merkittävää kokemusta päihdetyöstä. Mutta omaisuuden myymisen hänkin osasi, sillä muun muassa SiniVidan myymistä hän perusteli, että karsitaan turhia tai ylimääräisiä rönsyjä. Kun Satu lähti, hänen tehtäviään hoiti muutaman kuukauden Juha Järvinen, jonka jälkeen kaiken vallan sai nykyinen johtaja Aarne Kiviniemi. Johtaja on vaihtunut jälkeeni hyvin usein. Kiviniemi toimii sekä Sininauhaliiton että Sininauhasäätiön operatiivisena johtajana ja lisäksi Sininauha Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Ja jälkeä on syntynyt. Ennen näkemättömällä vimmalla hän on myynyt tai siirtänyt Sininauhaliiton omaisuutta sen ulottumattomiin. Niistä  merkityksellisemmät olen maininnut aiemmin. Oma lukunsa siihen lisänä on Sininauhatalo Krämertintiellä, jonka senkin myymisestä oli jo tehty päätökset. Vuosikokouksessa 21.4.2016 esitin, että taloa ei myydä. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Sininauhaliitto on aikoinaan perustanut Sininauhasäätiön (Raittiuskotisäätiö) nimenomaan omaksi työrukkasekseen poistamaan päihdeongelmaisten asunnottomuutta. Se onkin palvelut tehtävässään erinomaisesti ja Patentti- ja rekisterihallitus on ollut hyvin tarkka sääntöjen muuttamisessa. Aikoinaan kävimme pitkän prosessin, kun sääntöihin haluttiin alkoholi-sanan tilalle päihde vastaamaan enemmän nykyaikaa. Sääntömuutos vaati perusteelliset perustelut, sillä sääntöjen muutosta valvoja viranomainen katsoi sananmuutoksen laajentavan kohderyhmää, koska mukaan tuli myös työ huumeiden käyttäjien keskuudessa. Miten nyt voisi olla Patentti- ja rekisterihallitukselle mahdollista tehdä käytännössä sadan Sininauhaliiton jäsenjärjestön hallinnoimasta Sininauhasäätiöstä merkittävine omaisuuden siirtoineen pienen sisäpiirin säätiö, joka valitsee ja täydentää itse itseään?

Voi olla, että kirjoitan vielä 4. osankin, sillä koska asia ei ole ollut Sininauhaliiton kokouksen päätettävänä, ja kun sekä liiton että säätiön hallitus muodostuu osin samoista henkilöistä, ovat he antaneet itse itselleen valtuudet säätiön siirrosta pois Sininauhaliiton ja sen jäsenjärjestöjen hallinnasta. Oma lukunsa on myös Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia valvova ministeriö, sillä arvaan, että sääntömuutos on ainakin tältä osin käyty läpi Raha-automaattiyhdistyksen kanssa.


tiistai 3. toukokuuta 2016

Venäläistä taidetta

päivis: Saimme kutsun osallistua Suomen Venäläisten taiteilijoiden Liiton, Triadan taidenäyttelyn avajaisiin Hietsun Paviljongissa. Avajaiset olivat tänään ja me siellä mukana. Harvoin tulee käytyä yhdessä taidenäyttelyssä. Asian todistamiseksi otin meistä selfien.

Meillä ei olisi varmasti mitään tekemistä Suomessa asuvien venäläistaiteilijoiden näyttelyn kanssa ilman Triadan puheenjohtajaa, Mikhail Siimestä, jonka lähettämän avajaiskutsun ansiosta ajoimme alkuillasta Hietsuun. Mikhail oli tuonut näyttelyyn useita moderneja maalauksiaan.

Mikhail kertoi, että venäläistaiteilijoiden yhteisöön kuuluu kuutisen kymmentä taiteilijaa, joista noin 20 oli laittanut töitään esille. Näytteillä oli monien todella taitavien tekijöiden taidetta. Joukossa oli myös muutaman harrastelijataiteilijan töitä.
Pääsin samaan kuvaan myös Mikhail Siimeksen kanssa.
Mikhail ja hänen vaimonsa Anna Siimes kuuluvat Neuvostoliitossa ja myöhemmin Venäjällä koulutuksensa saaneiden ammattilaisten joukkoon. Meillä on Merikonttikodin seinällä yksi Mikhailin maalaus, jonka olemme saaneet lahjaksi tutulta taiteiden ystävältä, Lehikoisen Jormalta. Hänen kauttaan yhteys Mikhailiinkin on syntynyt.

Anna Siimes maalaa muun muassa kauniita luontoaiheisia tauluja. Hietsun näyttelyssä häneltä oli esillä neljä maalausta. Kukkataulu-termi ei mielestäni anna oikeutta Anna Siimeksen hennoille ja herkullisille töille. Kun joskus lakkaan köyhtymästä tai viimeistään sitten, kun ei tarvitse panna säästöön jokaista ylimääräistä euroa, ostan Annalta taulun tai grafiikan lehden. Näin olen itselleni luvannut jo aikaa sitten, kun ensimmäistä kertaa näin hänen netissä esillä olevaa taidettaan.

Taustalla näkyy Anna Siimeksen töitä. Keskellä kaksi kaunista kukkataulua.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Mitenkähän tämänkin asian kanssa on?

jormas: Mainoshemmojen - ja hemmottarien mukaan vesipisuaari kuluttaa 70 m³ – 300 m³ vettä vuodessa. Maksimissaan siis 300 000 litraa. Se on 600 000 puolen litran pulloa juomavettä. Kun määrän jakaa 365 vuorokaudelle ja sen 24 tunnille, tulee määräksi lähes 70 pulloa tunnissa. Silloin jää aikaa kaataa juomavettä pisuaariin pulloa kohden alle minuutti vuoden jokaisena tuntina. Kuka uskoo asian olevan näin? Tätä olen monesti pohtinut pisuaarin edessä seistessäni. Ehkä tämä selviää minulle, sillä jätin pisuaarifirman chattiin kyselyn.

Mainoksen mukaan tämäkin säästää satoja
tuhansia litroja juomavettä vuodessa
Joskus ja aika useinkin tuntuu, että mainosmaailma pitää minua vielä yksinkertaisempana kuin oma käsitykseni on itsestäni. Ehkä olisi useamminkin syytä tarkistaa viimeistään hankintoja tehdessään mikä on minkäkin tuotteen todellisuus. Vaan kuinka sen tekee tavallinen ja vähän epätavallisempikin kuluttaja? Kuinka tarkistan ennen ostoa uuden auton päästöjen määrän ja laadun tai edes polttoaineen kulutuksen, kun testituloksiin ei voikaan luottaa? Sen meille teki selväksi Volkswagen-konserni, joka jäi kiinni testitulosten väärentämisistä. Vai jäikö se kiinni siitä, että testeissä olleet autot eivät olleetkaan samoja kuin mitä meille myydään? Sillä näinhän kävi ainakin kotimaiselle rengasfirma Nokialle, joka testautti aivan muita renkaita kuin niitä, joita myydään autoilijoille. Puolustuksena en kuullut muuta kuin, että näinhän kaikki muutkin tekevät.

Joskus tuntuu, että maailmassa ei kovin moneen asiaan voi luottaa. Eikä tätä kirjoittaessa selvinnyt pisuaarifirman chatistakaan juuri mitään, ellen olisi jatkanut keskustelua. Tässä viestittely: Minna: "Hei! Kuinka voin olla avuksi?"
Minä: "Moi. Millä kaavalla on laskettu, että yksi pisuaari säästää vettä vuodessa 100 000 litraa?"
Minna: "Hei! Meillä on asiantuntija tehnyt nuo laskelmat, minulla ei ole tässä niistä tarkempaa tietoa. Mutta voisin toki pyytää häntä laittamaan sinulle sähköpostia asiasta tai soittamaan."
Minä: "Ei tarvitse, laitan vstauksesi blogiimme."

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Työläisten ja ylioppilaiden juhla

päivis: Tänään oli taas aika avata hatturasia, jossa säilytän ylioppilaslakkiani. Pääsin ylioppilaaksi -70-luvulla, mutta oma ylioppilaslakki minulla on ollut vasta vähän yli kymmenen vuotta. Sain lakin Jormalta syntymäpäivälahjaksi, sillä ylioppilaaksi pääsin lainalakissa. Jonkinlainen protesti kai siihen silloin sisältyi.

Vapusta sanotaan yleensä, että se on ylioppilaiden ja työläisten juhla. Sanojat taitavat olla väärässä, sillä vappua juhlivat kaikki. Tai kaikki, joita se kiinnostaa. Lapsille ja lapsenmielisille on tarjolla ilmapalloja ja serpentiinejä. Vappu ilman simaa ja tippaleipiä on kuin pääsiäinen ilman kananmunia ja mämmiä. Tosin olen vasta nyt ymmärtänyt, etteivät tippaleivät maistu kaikille. Pitävät munkkeja parempana vappuherkkuna. Sopii minulle.

Vappu on monella tapaa riehakas juhla. Ilman kuplajuomaa tai muuta alkoholipitoista päivä (tai pari) ei tunnu vapulta. Vappuun kai sopii aika monen mielestä sanonta, että "ilo ilman viinaa on teeskentelyä". Varsinkin teekkarit näyttävät pitävän huolen siitä, että tuo "totuus" ei pääse unohtumaan.

Minulle vappu on kaikkine lastenjuhlineen ja Jeesus-marsseineen tarkoittanut ennen kaikkea kevään juhlaa, johon ilman muuta kuuluu vasemmistolainen politiikka marsseineen ja puheineen. Tosin nykyään kaikki suuremmat poliittiset puolueet taitavat toteuttaa omat vapputapahtumansa samalla kaavalla kuin työväenpuolueet ovat jo ikiajat tehneet. Ylioppilaiden juhla se on siinä sivussa ja sellaisena vappu tietysti näyttäytyykin erityisesti siksi, että kaikki jotka kehtaavat, laittavat silloin päähänsä oman valkolakkinsa.


Koska minusta vappu on kaikkien juhla, olin vähän Hoo Moilasena, kun Hesarin hallintopäälliköksi tituleerattu Jaakko Lähteenmaa kirjoitti eilisen lehden kolumnissaan vähän hyökkäävään sävyyn, että menneinä vuosikymmeninä vasemmisto on marsseineen yrittänyt omia vapun. Lähteenmaan mielestä vappu kuuluu ylioppilaille, koska hänen historiantietojensa mukaan ylioppilaat ovat jo 1800-luvulla juhlineet vappua ennen työväkeä.

Noinhan se voi olla. Saattaa olla myös niin, että työväellä ei silloin ole ollut mitään mahdollisuutta edes haaveilla vapaapäivistä, jolloin voisi järjestää yhteisen juhlapäivän. Saatikka, että olisivat voineet ääneen lausua työelämän parantamiseen liittyviä vaatimuksiaan. Aika ohuesti Lähteenmaa perustelee muutenkin sitä, että vappu kuuluisi erityisesti ylioppilaille. Siihen hänen mukaansa riittää se, että patsaiden lakituksia tehdään nykyään jopa parilla kymmenellä paikkakunnalla.

Voi pyhä sylvi. Taas yksi besserwisseri, joka katselee maailmaa Sanomatalon lasitornista käsin ja luulee tietävänsä kaiken.

"Vasemmiston vappujuhlat ovat tällä vuosikymmenellä kutistuneet kuin pyy maailmanlopun edellä", Lähteenmaa kirjoitti ilmeisen tietämättömänä siitä, että Venäjällä päivä on edelleen marsseineen työväen vapaapäivä. Euroopassa juhlintaan ovat tänäkin vuonna kuuluneet marssit. Saksassa on koettu suuri vasemmistonuorten mielenosoitus, muualla on marssittu rauhallisemmin ammattiliittojen johdolla. On vaadittu työtä, parempia palkkoja ja syrjäytymisen ehkäisyä. Työntekijöiden oikeuksien puolesta on uutispätkien mukaan marssittu ympäri maailmaa. Ylioppilaista ei puhuttu mitään. Niin että revi siitä Lähteenmaa.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Elämää Jokilaaksossa

jormas: Minäkin kirjoitan tämän päivän blogiannokseni osin merikonteista. Tuusulan Jokilaakso-tilamme Myllykylässä on monin tavoin kaunis, mutta myös kehittämisen kannalta hankala paikka. Sillä käytännössä koko Myllykylä on rakennuskiellossa siksi, että sen päältä laskevat Helsinki-Vantaan lentokentälle lentokoneet. Harvemmin kylläkin ja vielä harvemmin nousevat. Viime talvelta taidan muistaa yhden nousun.

Mutta yllä mainitun rakentamisrajoitteen lisäksi esteitä on muitakin. Tuusulanjoesta johtuen Jokilaakson kahdeksan hehtaarin tila katsotaan tulva-alueeksi. Sen lisäksi se on kaavoittamatonta aluetta. Joten pitäisi olla kaava, jotta kunta ylipäätään voisi myöntää maallemme rakennusluvan asunnolle. Paitsi tilapäisen, joka meillä nyt on Merikonttikodissamme.

Monia huvittaviakin tapahtumia ja käytäntöjä liittyy elämäämme Jokilaaksossa. Nykyisin emme omista Jokilaaksoa, vaan olemme lahjoittaneet kaiken irtaimistoineen Elämän tähden ry:lle. Mutta silloin, kun vielä omistin tilan, totesi verottaja kaavamerkintöjen perusteella sen pientilaksi. Ja teki minusta maanviljelijän. Päivis luonnollisesti on silloin Musta Pekka pelikorttien tapaan maanviljelijän vaimo. Tosin Musta Pekkakaan ei enää ole entisensä, vaan Pekka vaan. Kävi kuin Neekerinsuukoille ja Laku-Pekalle.

Mutta mitä tahansa Jokilaaksoon väsäämme ja sitä kehitämme, ovat kaikki helposti poissiirrettäviä. Sillä jossain vaiheessa viranomaistaho tai joku sinne päin, voi katsoa, että olemme menneet ajatuksinemme liian pitkälle ja vaatii kaiken poistettavaksi. Sen teemme sitten, jos muita vaihtoehtoja ei ole. Siihen saakka kehitämme Jokilaaksoa kaikkien kuntalaisten yhteiseksi virkistysalueeksi lisäämään osaltaan ihmisten ja eläinten hyvinvointia yhdistyksemme sääntöjen mukaisesti.

Me toivomme voivamme elää vaelluksemme Jokilaakson maisemissa, jonne tuhkamme sitten joskus ripotellaan. Ison kiven juureen, jonka olemme hankkineet Seepsula Oy:n Senkkerimäen kiviainestehtaalta ilman lupaa. Kiven kantoi firman suurimmalla kauhakuormaajalla paikalleen Kaarlo Sjöblom.Viimeinen leposijansa kannattaa nimittäin tehdä itse eläissään, jos aikoo sen nähdä.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Lisää merikontteja Jokilaaksoon

Saunakontista kaikki alkoi.
päivis: Tällä eläkejaksolla ei ole ollut ainuttakaan päivää, johon olisi pitänyt keksiä jotain tekemistä vain siksi, ettei turhautuisi. Jostain syystä pientä puuhaa on ollut tarjolla etsimättäkin. Tällä viikolla tekemistä ovat tarjonneet esimerkiksi merikontit. Niitä on nyt pihassa viisi, kuudes tulee ensi viikolla.

Eilisen aikana saimme pihaan 12 betonipalkkia, joista kahdeksan aseteltiin kahteen kerrokseen alustaksi kahdelle isolle merikontille. Olemme ynnänneet tulevaa varastojen tarvettamme ja keksimme siihen ratkaisuksi merikontit. Kuinkas muutenkaan.

Toinen konteista, vanha ja vähän ruosteinen, tuli tänään rekan kyydissä pihaan - Soiniityntien tulvaa uhmaten. Kuski hieman empi perille ajamista, mutta perääntyäkään ei oikein voinut, vaikka Tuusulanjoen vesi oli noussut tielle sillan molemmilla puolilla. Ruskehtava tulvavesi peitti paikoin tehokkaasti tielinjan.

Vaikka Jokilaakson piha on suuri, tuntuu se silti pieneltä, kun rekan pitää päästä kääntymään, jotta merikontin saa nostettua paikoilleen. Onnistuihan se silti, vaikka kuskin piti hieman jyystää ja näkemistä estäviä pajunoksia piti karsia pois. Sen verran kova urakka se oli, että rekkamies ensin kieltäytyi tuomasta meille toista konttia ensi viikolla. Jorma keksi siihen ratkaisun, johon kuski tarttui.

Kuski nostaa merikontin täysperävaunusta nupin kyytiin väljemmillä vesillä ja pääsee näin ajamaan meille lyhyemmällä kalustolla. Tämä tapahtuu tiistaina.
Nyt ollaan voiton puolella, kun rekka on saatu käännettyä kontin alas laskemista varten.
Olin mielessäni suunnitellut Jormalle syntymäpäivälahjaksi suurkuvatulostetta, jonka voisi teetättää meidän näkökenttäämme jäävän kontin pitkälle seinälle. Jouduin tänään paljastamaan idean Jormalle, joka rupesi ideoimaan seinään graffitia tai jotain muuta maalausta. Googlettamalla löytyi firma, joka on tehnyt eduskuntatalon julkisivun peittävän kuvatulosteen eduskuntatalon seinästä. Odotamme nyt sieltä tarjousta kuvasta, jolla voisimme peittää kieltämättä hieman karun merikontin pitkän seinän.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Sininauha-konserni in memoriam, osa 2

jormas: 22.4.2016 kirjoitin blogin kaikkien aikojen kolmannen sektorin puhalluksesta. Jatkan samasta aiheesta.

Sininauhaliiton ytimen sen itsensä lisäksi on muodostanut Sininauhasäätiö ja Sininauha Oy. Muitakin yhtiötä on ollut ja on edelleenkin. Sininauhaliiton hallituksen on valinnut satapäinen jäsenjärjestöjoukko, joista itse asiassa muodostuu koko Sininauhaliitto. Tosin kokouksiin on osallistunut noin viidesosa äänivaltaisista jäsenistä. Liiton hallitus on vastaavasti käytännössä valinnut konsernin muiden toimijoiden hallitukset. Nyt tarkoitus on muuttaa tämä kaikki niin, että Sininauhasäätiö valitsee aina itse itselleen hallituksen ja säätiö erotetaan kokonaan Sininauhaliitosta. Sininauhasäätiö vie näin mukanaan kymmenien miljoonien eurojen omaisuuden.

Mutta tässä ei ole kaikki. Tätä ennen Sininauhaliitto on luovuttanut/myynyt? koko Sininauha Oy:n osakekannan Sininauhasäätiölle, joten se vie mukanaan myös miljoonien ostopalvelusopimukset pääkaupunkiseudulla Raha-automaattiyhdistyksen avustuksineen. Lisäksi asuntojen ynnä muiden tilojen mukana menevät miljoonaluokan vuosittaiset vuokratuotot.

Tätä ennen Sininauhasäätiö myi omistuksensa MediVida Oy:n kanssa puoliksi omistamastaan SiniVida Oy:stä Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen kilpailijalle pääkaupunkiseudulla. Sininauhasäätiö ei tarjonnut konsernin jäsenjärjestöille SiniVidan omistusosuutensa ostomahdollisuutta.

Käytännössä Sininauhakonserniin kuului myös Sovinto ry – Vaihtoehtoinen ammatti- ja oppisopimuskoulu, jonka jäsenistöä olin itsekin "putsaamassa" sininauhahenkiseksi. Sittemmin Sininauhaliitto on käytännössä luovuttanut Sovinto ry:n Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle. Tätäkään mahdollisuusuutta ei tarjottu kaikille jäsenjärjestöille, vaan Sovinto ry:n jäsenistön muokkausta tekee nyt Helsingin Diakonissalaitos. Mukana tässä luovutuksessa meni velkaa, mutta meni myös muun muassa Roihupellossa oleva teollisuusrakennus ja mittava irtaimisto.

Sininauhaliitto ja -säätiö myivät myös kokonaan omistamansa As Oy Kinaporinpihan osakekannan Hämeentieltä. Kokonaisuus muodostui omasta tontista, noin 50 asunnosta sekä runsaista yhteisistä tiloista. Mukana meni muun muassa sakraalitila, jota voi kansankielellä sanoa kirkoksikin.

Tiedossa oli, että ennen Kinaporin mahdollista myyntiä olisi pitänyt ehdottomasti ensin itse selvittää lisärakennusoikeuden mahdollisuus. Sitä ei tehty, joten arviolta 2000 m2 lisärakennusoikeuden hankki uusi omistaja/kiinteistösijoittaja. Rakennusoikeuden hinta kantakaupungin alueella lienee 1000 euron molemmin puolin neliömetri, joten Sininauha hävisi kaupassa 1-2 miljoonaa euroa.

Ehkä kirjoitan vielä aiheesta tosiaan kolmannenkin osan, johon etsin ainakin viime kauden Sininauhaliiton hallituksen jäsenet, sillä ilman heidän hyväksyntäänsä edellä mainittu ei olisi mahdollista.


keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Messuilla ja retkellä julkisella liikenteellä

päivis: Saimme vapaaliput ICTexpo 2016 -messuille, joiden sisällöstä ei ainakaan minulla ollut harmainta hajua. Enpä juuri tullut hullua hurskaammaksi itse messupaikallakaan Helsingin Messukeskuksessa. Pitihän sinne tietysti mennä, koska ilmaiseksi pääsimme. Messujen luvattiin olevan täynnä informaatiota ja inspiraatiota, joista ensin mainittua ainakin minulle oli liian kanssa. En myöskään löytänyt minkäänlaista tartuntapintaa omaan työ- tai muuhunkaan elämääni.
Seinällä lukee, että asiakkailta on kysytty, miten he ovat käyttäneet
Heeroksen säästämän ajan. Minulle ei selvinnyt edes se, mikä Heeros on.
Oli sentään tarjolla karkkia ja suklaata, niin kuin kunnon messuilla kuuluu olla. Yhdessä paikassa kajaanilainen konesalin hemmo tarjosi juuri edellisenä päivänä Vaajakoskelta Pandan tehtaanmyymälästä ostettuja suklaakonvehteja. Se oli pienen tarkennuksen jälkeen hyvin ymmärrettävissä. Yhden huulirasvankin poimin mukaani jonkun näytteilleasettajan tiskiltä. Olin silti selvästi väärässä paikassa.
Monenlaisilla messuilla olen käynyt. Tähän saakka olen aina
tiennyt melko hyvin, mistä messuilla on ollut kyse.
Ennen Messukeskusta olimme käyttäneet kahta julkisen liikenteen välinettä: kehäradan junaa Vantaalta Vehkalasta ja ratikkaan hyppäsimme Pasilasta, vaikka samassa ajassa olisimme kävelleetkin perille. Messukeskuksesta ajelimme seiskan ratikalla Kurviin, josta siirryimme metroon. Se vei meidät hetkessä Ikikseen, jonka Ravintolamaailmassa ajattelimme syödä lounaan. Kuinka ollakaan, muutimme suunnitelmaa ja vähän shoppailtuamme ajoimme metrolla keskustaan.

Forumissa Jorma söi Manhattan-ravintolan kohtuuttoman kalliin häränpihvin ja minä  normisapuskani, uuniperunat fetakastikkeella. Ennen kotiin lähtöä poikkesimme vielä Keskuskadun Crocsin liikkeessä, jossa vähän viiveellä sain inspiraation (sitähän luvattiin messuille osallistuneille). Keksin, että voisin leikata vanhoista Crocsin kumisaappaistani varret pois, kun ne ovat nilkkojen kohdalta niin tiukat.

Päivän kuudes julkisen liikenteen matka taittui I-junalla, siis pitemmän kaavan kautta, Vehkalaan. Kotiin palattuamme olin edelleen niin inspiroitunut Crocs-ideastani, että melkein ensi töikseni otin sakset kouraan ja leikkelin kumppareiden varret pois. Kylläpä tuli kivat pihakengät.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Meri-Teijo ja H2O2, osa 2

jormas: On mukava muistella menneisyyttä, vaikka sanotaan, että ihminen on vanha silloin, kun se ajattelee enemmän elämää taakse- kuin eteenpäin. Mutta sanotaan myös, että ilman menneisyyttä ei myöskään ole tulevaisuutta.

H2O1 ja hoo kaksi oo kaksi ovat osuuksia merialueista. Merta ja vettä niillä on noin 700 hehtaarin alueella. Nimet olemme antaneet veden kemiallisesta merkistä. Ylipäätään lukiessani annan mielikuvitukseni laukata täydellä vauhdilla ja ajattelen samalla mistä olisi käytännön toteutukseen itselleni ja päivikselle tai jollekin muulle. Vesialueet olivat yksi tällainen, kun huomasin Hesarista, että Kiinteistökolmio ja siellä Olli Lehti myi merialuetta 1000 eurolla. Oli pakko soittaa Ollille enkä enää sen jälkeen voinut käsittää kuinka olemme voineet elää siihen saakka ilman omaa merta tai edes osuutta siihen.

Olimme Matkakotimme kanssa rantamaisemissa silloin tällöin öitä. Yhden kerran oli kumivene mukana. Jossa oli muutaman hepan perämoottori. Isoholman saarta sillä kiertäessämme ajoin veneen Päiviksen navigoidessa karille sen verran voimaperäisesti, että se kaatui. Ja kun kari oli melkein veden pinnassa, yltivät jalatkin pohjaan. Käänsimme veneen ympäri ja meloimme ehkä kilometrin matkan rantaan, sillä perämoottori rikkoutui. Hyvä puoli asiassa oli, että työnantaja osti muistaakseni uuden puhelimen.

Tiesimme Olli Lehden omistavan yritystensä kautta myös Matildedalin (Mathildedal) sataman laitureineen, rakennuksineen sekä maata siellä täällä aika tavalla. Monena vuonna soittelin ja välillä taisin käydäkin Ollin luona, että etkö myisi meille matkailuauton kokoista lämpärettä rannasta. Vuosia jatkuneen visioinnin sisään käärityn painostuksen ansiosta Olli yhden kerran sanoi: "Hyvä on, teen veneenlaskupaikan viereen 10 - 20 auto- ja venetraileripaikan kokonaisuuden, jotka yritän kaupata niitä mahdollisesti tarvitseville."

Matkakotimme omalla maalla Meri-Teijossa
Me varasimme rannimmaisen paikan, josta ei ole kuin viisi metriä veteen. Myöhemmin ostimme myös viereisen paikan, joten Elämän tähden omistaa/hallinnoi nyt varmasti kahta valtakunnan pienintä, vierekkäistä maapalaa meren rannalta. Toinen on 3 x6 ja toinen 3 x8 metriä. Loppu Satamaparkki-tilasta, kuten koko muukin alue on sveitsiläis/suomalais-yrityksen omistuksessa nykyisin, joka on satsannut alueen kehittämiseen kunnon euromäärän. Me olemme siitä hyvinkin hyvillämme, sillä Nokian lähdön jälkeen, ei Salon seudulta ole liiemmin hyviä uutisia tullut.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Meri-Teijo ja H2O2, osa 1

päivis: Osallistuimme tänään Salossa Teijon yhteisen vesialueen osuuskunnan vuosikokoukseen. Elämän tähden ry:llä on kaksi merialuetta Meri-Teijossa, joista toinen, H2O2, on tuon Teijon vesiosuuskunnan alueella. Toinen, H2O1, kuuluu toiseen vesialueosuuskuntaan. Sen vuosikokous on meiltä ehkä mennyt ohi tai sitten sitä ei vielä ole pidettykään. Mahdollisesti kokouskutsu on ollut jossain Salon alueella ilmestyvässä lehdessä. Niitähän emme lue kuin joskus sattumalta.

Vesialueiden osto oli aikanaan Jorman idea. Yksi niistä monista, joissa ei ainakaan ensin tuntunut olevan mitään järkeä. Kahden merialueen hankinta on nyt kuitenkin laajentunut ja jalostunut myös pienen pieneksi rantatontiksi meren rannalla Teijon Mathildedalissa.

Martti Mathildedalin rantatontilla.
Kävimme Mathildedalissa ennen kokousta. Siellä Mathildan Marinaa valmistellaan kovaa vauhtia vappuna pidettäviä avajaisia varten. Venesatamaan tulee uuden ravintolan ja hotellihuoneiden lisäksi monenlaisia muitakin palveluja veneilijöille ja muullekin väelle. Paketeissa näytti olevan vielä kuntosalilaitteita, jotka selvästikin aiotaan sijoittaa jonnekin ulkosalle.

Olen aivan hurmaantunut Meri-Teijoon. Sen neljästä ruukkikylästä kaksi, Mutainen ja Kirjakkala, on vielä kokonaan näkemättä. Mathildedal, jossa pikkuriikkinen tonttimme sijaitsee, on niistä ehkä matkailun ja muunkin viihtymisen kannalta paras. Näin uskon, vaikka noista kahdesta ei vielä omakohtaista kokemusta olekaan.
Niilo pääsi viime kesänä tutustumaan Mathildedalin alpakoihin.
Meitä oli vesialueen osuuskunnan kokouksessa Teijon ruukkikylässä ravintola Brukinrannassa paikalla kahdeksan ihmistä. Vuosi sitten oli kuulemma ollut vain kaksi. Kokoukseen osallistuminen auttoi hieman ymmärtämään, mitä aikoinaan tuli hankittua ja myöhemmin lahjoitettua Elämän tähden -yhdistykselle. Vesiosuuskunta edistää ennen kaikkea vapaa-ajan kalastusharrastusta. Tänä vuonna vesiosuuskunta muun muassa aikoo olla mukana Teijon luontokoulu-projektissa. Suunnitelmissa on myös kalankäsittelyyn ja rannalla oleskeluun tarkoitetun katoksen rakentaminen Teijoon.

Osuus vesialueesta mahdollistaisi myös vesilintujen metsästyksen. Metsästäjien määrä on kuitenkin hyvin pieni kalastuksesta innostuneisiin verrattuna. Teijon yhteiseen vesialueeseen kuuluu Isoholman saari, joka puolestaan on osa Teijon kansallispuistoa. Osa saaren rannoista on nyt lunastettu pois yhteisestä vesialueesta. Perusteluna on käytetty sitä, että ne ovat vesijättömaata, mutta käytännössä sillä lähinnä turvataan se, etteivät metsästäjät tekisi mitään "typerää" menemällä liian lähelle kansallispuistoa, jossa ei ole lupa metsästää. Sehän sopii meille paremmin kuin hyvin.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Aika ennen Merikonttikotia, osa 2

jormas: Oli oikein mukavaa luettavaa päiviksen eilinen blogikirjoitus. Se herätti paljon mukavia muistoja, jotka ovat osaltaan myös Jokilaakson historiaa. Joten ehkäpä teemme muutaman blogikirjoituksen Jokilaakson tai siihen liittyvien henkilöiden mielenkiintoisesta historiasta. Yksi mielenkiintoisimmista osioista on reipas vuosi sitten kirjoittamani ja osin kopioimani kirjoitus Kosken Antista, joka omisti osan tilastamme aikoinaan ennen meitä ja Elämän tähden ry:tä.  Kas tässä:

"päivis innostui kirjoittamaan tulvista ja siinä ohessa sivusi myös rikoksia, jotka liittyvät jotenkin Jokilaaksoomme. Tuli sisäinen pakko jatkaa samasta aiheesta, sillä Jokilaakson Joki- ja Pikkulampemme ovat saaneet alkunsa, kun Kosken Antti kaivoi sieltä enemmän tai vähemmän mutaa ja myi sitä enemmän tai vähemmän multana. Antti tai hänen yrityksensä on tietojeni mukaan omistanut nykyisen kotitilamme. Silloin tällöin, kun sieltä kaivelemme tai tutkimme tutkimattomia syvänteitä, on mielessä, että törmäämmekö miehen luihin tai johonkin muuhun häneen liittyvään.

Myös me ja Elämän tähden ry on osa
Jokilaakson historiaa ja nykyisyyttä
Poimin netistä pari tarinanpätkää, jossa Antin käänteistä mielestään jotain tietävät ovat  kirjoittaneet aiheesta. Niin tai näin, Jokilaaksolla on mielenkiintoinen ja jännittäväkin historiansa, josta joskus kirjoitan lisää. Alla kuitenkin Kosken Antista.

Lähde on: http://www.murha.info/.
"Toukokuussa 1985 katosi Helsingissä liikemies Antti August Koski. Kadotessaan hän oli 60-vuotias. Hänen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi. Kosken ilmoittivat kadonneeksi hänen kaksi poikaansa, jotka tekivät katoamisilmoituksen Keravan poliisille 26.6.-85.
Koskella oli tila Tuusulan Ruotsinkylässä ja asunto Helsingissä Hämeentiellä. Antti Koski tunnettiin tarmokkaana liikemiehenä, joka pyöritteli ajoittain suuriakin rahasummia. Hän oli mukana mm. autokaupassa ja maanrakennusalalla. Bisnesmiesten keskuudessa Kosken tiedettiin myös lainaavan rahaa - tosin korko oli aivan toista luokkaa kuin pankeilla... Liiketoimiensa luonteesta johtuen Kosken tuttavapiiriin lukeutui sangen sekalaista väkeä. Koski itse kuitenkin vaikutti herrasmieheltä; pukeutui huolitellusti ja ajoi tyylikkäillä autoilla. Hänen tiedettiin pitäneen mukanaan hyvinkin suuria rahasummia, jos kaupat ja ns. suhdanteet sellaista vaativat. Jotain kuitenkin tapahtui toukokuussa 1985...

6.7.-85 Antti Kosken auto, valkoinen Mazda RX-7, UTH-701, löytyi Mäkelänkadulta Helsingistä. Joku oli tuonut sen yli kuukausi aikaisemmin Sofianlehden Unionin pihaan. Huoltoaseman henkilökunta oli kummastellut kun kukaan ei näy välittävän kalliista autostaan vaan se lojuu heidän pihallaan. Auton tuojan tuntomerkit sopivat Antti Koskeen, mutta miksi hän olisi tuonut sen huoltamon pihaan 5-6 vuorokautta katoamisensa jälkeen. Tuoja ei siis välttämättä ollut Koski itse. Miksi auton kuljettaja puhdisti auton lattiamatot ja tyhjensi tuhkakupin. Halusiko hän peittää ja/tai hävittää joitain jälkiä?

Aluksi Koskesta tuli vihjeitä milloin mistäkin. Eräs baarinpitäjä Espanjasta väitti, että Koski kävi hänen baarissan keväällä 1986. Todennäköisesti juttu ei pidä paikkaansa. Poliisien mukaan Antti Koski ei todennäköisesti enää tuolloin ole ollut hengissä.

Kosken tilit ovat olleet käyttämättä katoamisensa jälkeen. Yksi mahdollisuus on kuitenkin ryöstö, sillä kuten sanottua, hänellä oli useinkin suuria summia mukanaan. Tai ehkä joku loukkuun joutunut velallinen haki kostoa.
Eräs mysteeri on Kosken katoamisen jälkeen löytynyt käyntikortti, joka löytyi jostain hänen reittinsä varrelta. Siihen oli kirjoitettu haparoivalla käsialalla sana "apua".
Antti Kosken tuttavapiiriin kuului myös sittemmin ns. kultasurmista tuomittu japanilainen Yoshio Tani.

Antti Kosken aviovaimo löydettiin vuonna 1982 kuolleena naapuritalon edessä olevasta kaivosta. Kuolema tulkittiin tapaturmaksi. Koski oli tuolloin vielä virallisesti naimisissa mutta asui eri osoitteessa. Vaimo Tuusulan Ruotsinkylässä sijaitsevassa tiilitalossa ja Antti siinä likellä puutalossa. Noiden kiinteistöjen lähellä oli aukea, jossa Antti Koskella oli tapana pitää esillä myytäviä autoja. Samalla tontilla tehtiin myös maa- ja multakauppaa.

Tammikuussa 1985, vajaat puoli vuotta ennen katoamistaan Antti Koski oli keskittynyt perustamaan uutta automyyntipistettä Tuusulan Hämeenkylään. Firman nimi oli A.Kosken Auto Oy. Antti Koskella oli myös yhteistyötä noihin aikoihin Helsingin Porthaninkadulla autokauppaa harjoittaneen henkilön kanssa.

Katoaminen on todennäköisesti henkirikos ja ehkä yksi mahdollinen motiivi on tuo Kosken suorittama rahanlainaustoiminta, jossa hänen kerrottiin olevan melkoisen häikäilemätön. Luottoja antaessaan hän vaati varmat vakuudet ja saattoi silmää räpäyttämättä realisoida jonkun tyhjäksi, jos maksut eivät tapahtuneet kuten oli sovittu. Hänellä oli myös vihamiehiä, joista yhden kerrotaan asuneen Tuusulassa.

Kosken auto löytyi heti poliisitiedotusta seuraavana päivänä 6.7. Silminnäkijät muistavat, että auto tuotiin löytöpaikalleen Helsingin Mäkelänkadun varressa olevalle huoltoasemalle joko 25. tai 26.5. klo 14. Auton tuojan tuntomerkit viittaavat Antti Koskeen itseensä, mutta kuten tuossa aiemmin jo mainitsin, niin auton matot oli puhdistettu ja tuhkakuppi tyhjennetty huoltamon pihalla - kuin jälkiä olisi siivottu.

Vai katosiko Antti Koski vapaaehtoisesti? Kaikki rahavarat ovat olleet käyttämättöminä katoamisen jälkeen. Toki, hänellä oli mahdollisesti rahaa muuallakin kuin pankeissa, huhuttiin vippilompakoista säilytyslokeroissa. Ei taida tämä tapaus enää selvitä, mutta varmasti joku tietää.

Alibi-lehden aikoinaan lupaama 5000 markan vihjepalkkio lienee yhä lunastamatta..."


lauantai 23. huhtikuuta 2016

Aika ennen Merikonttikotia, osa 1

päivis: Mieleen tuli joidenkin vuosien takaa kokemus yöstä Helsingin Narinkkatorilla Rustohollin rakennuttamassa konttikodissa. Kokeilin Googlen kautta, löytyisikö netistä vielä jotain siihen liittyvää. Toki löytyi. Olin muun muassa kirjoittanut blogin, jota silloin pidimme Vuodatuksen palstoilla. Siellä oli viittaus Narinkkatoriin, mutta erityisen mielenkiintoiseksi tekstin teki se, että siinä kuvailin aikaa ennen todellista hurahtamistamme merikontteihin. Laitan pitkähkön tekstin tähän sellaisenaan. Se on ainakin minulle hyvä muisto siitä, miten yhteinen tarinamme Jokilaaksossa sai alkunsa. Olen kirjoittanut alla olevan helmikuussa 2011.

"Rakentelemme uutta tulevaisuutta maalaismaisemaan Tuusulan Myllykylään. Helsingin kantakaupungin ihanuutta on ehkä tullut jo nautittua riittävä annos. Viime viikot ovat hauskuudessaan olleet vertaansa vailla.

Ensimmäinen vahva muistikuvani Myllykylän Jokilaaksosta liittyy pimeältä taivaalta laskeutuviin lentokoneisiin. Ajoittain koneiden reitti kulkee Myllykylän yli ja yhden tullessa kohdalle, seuraavan valot jo näkyvät. Koneita on ollut mukava seurata, päivällä ja yöllä, enkä koskaan ole kokenut niiden häiritsevän. Jokilaakso on kai juuri ja juuri lentomelualueen ulkopuolella.

Ensimmäisinä vuosina Jokilaakso oli minulle satunnainen yöpymispaikka, milloin Matkakodissa, milloin pikkulammen rannalla olevassa kodassa. Mieleen ovat jääneet myös keväiset valkovuokkoniityt ja kerran olen nähnyt siellä myös palokärjen. Satunnaisilta ohikulkijoilta olemme kuulleet, että pikkulammella ovat lähiseudun asukkaat käyneet ongella ja erään tarinan mukaan Jokilaakson poikki kulkee hirvien vaellusreitti. Hirviä emme ole nähneet, mutta moni koiran kanssa kulkija tuli tutuksi varsinkin silloin, kun vietimme jokivarressa enemmän aikaa.

Jossain vaiheessa käyntimme Jokilaaksossa vähenivät. Ilkivallan määrään se ei välttämättä kuitenkaan vaikuttanut. Kotaan murtauduttiin monet kerrat jo silloin, kun itsekin käytimme sitä. Kutsumattomien vieraiden matkaan lähti milloin mitäkin omaisuutta. Jonkin aikaa tilanne pysyi rauhallisena, kun saimme vanhojen suhteiden kautta viestiä paikallisille pahantekijöille, että kota on syytä jättää rauhaan. Mutta vaikutus oli vain lyhytaikainen. Tilalle taisi ilmaantua uusia alan yrittäjiä. Pahiten kotaa kohdeltiin ehkä keväällä 2010, jolloin vieraat hajottivat kodan oven palasiksi.

Jokilaaksolla ei meille tuntunut olevan tulevaisuutta ja päätös katkaista sieltä sähkötkin kypsyi vuoden 2010 syksyllä. Kunnes sitten tilanteet muuttuivat ja teimme päätöksen asettua tavalla tai toisella Jokilaaksoon ja alkaa kehittää sitä. Jokilaakso nousi mielissämme aivan uuteen arvoon.

Koeasuminen

Olimme aluksi valmiit tyytymään Matkakotiin, kun mietimme, miten järjestäisimme asumisen Jokilaaksossa. Kun meille on kuitenkin kertynyt melkoinen määrä vähintäänkin kaappitilaa tarvitsevaa omaisuutta, aloimme pohtia kontin hankkimista muun muassa vaatteiden ja muun vastaavan omaisuuden säilyttämiseksi. Kontista on ajatuksen tasolla lyhyt matka konttikotiin, jollaisessa olimme viettäneet yhden yön Helsingin ydinkeskustassa, Narinkkatorin laidalla. Tässä vaiheessa taisimme jo ajatella, että asumisen voisi järjestää muutenkin kuin Matkakodin varaan. Yhteyden etsiminen Rustholliin, jonka kodiksi sisustamassa kontissa Narinkkatorin mieliin painuneen yön vietimme, paljasti harmillisen totuuden: Rustholli oli aivan äskettäin asetettu selvitystilaan ja kotikontti oli myyty.

Seuraavaksi tai ehkä samaan aikaan konttivaihtoehdon rinnalla aloimme pohtia mahdollisuutta hankkia Jokilaaksoon junavaunu asunnoksi. Etsinnät laajennettiin aina Venäjälle saakka. Sieltä juna olisi ehkä tullutkin hankittua, mutta kun rinnalla senkin kanssa veimme eteenpäin muita vaihtoehtoja, ajatus junasta sai jäädä. Löysimme netistä mielenkiintoisen pyörillä liikuteltavan rakennuksen, jollaisia rakennettiin Virossa. Vaunu oli vähän niin kuin kuuluisa Väyrysen jalasmökki, sillekään ei tarvita rakennuslupaa. Olimme yhteydessä valmistajaan ja pian pääsimme jo Lempäälään katsomaan ensimmäistä Suomeen tuotua virolaista Talovaunua.

Läheltä piti, ettemmekö nyt asuisi jossain kuvan kaltaisessa Talovaunussa.
Tarinan seuraava osuus onkin jo täydellisesti sattumien summaa ja tammikuun lopulla 2011 matkustimme Järvenpään Mestariasuntojen ja Järvenpään kaupungin edustajien kanssa Viroon tutustumaan talovaunun rakentamiseen. Kättä päälle sopimuksella lupasimme aloittaa kahden hengen testiryhmänä, jonka tarkoituksena on asua talovaunussa ja selvittää, voisiko talovaunusta tulla ratkaisu päihdeongelmaisten asuttamiseen. Tarkoitus on ratkaista mahdollisia ongelmia, joita esimerkiksi kunnallistekniikan puuttuminen haja-asutusalueella aiheuttaa. Olemme jo käyneet tutustumassa ekokäymälään, kuulleet polttavasta käymälästä ja lähestulkoon on ratkaistu se, miten taloon tulee vesi ja vastaavasti harmaa vesi menee pois.

Olemme rämpineet hangessa ja käyneet katsomassa talolle sopivan paikan läheltä pikkulampea. Jo paikalla olevan kodan ja ulkovessana toimivan huvimajan läheisyyteen parkkeeraisimme myös Matkakodin ja kontit, joita uskomme tarvitsevamme kaksikin kappaletta. Mahdollisesti Vrijheid-venekin pääsee samaan riviin konttien kanssa.

Viime päivinä olemme mittailleet Talovaunun pohjakuvia ja laskeneet, minkä verran seinää pitää siirtää ja minkälainen ikkuna olohuoneen päätyseinään laitettaisiin, että talosta olisi näköala lammille, jotka ympäristökeskus kunnosti vuonna 2009 osana Tuusulanjoen parantamisohjelmaa. Järvenpäässä arkkitehti piirtää Talovaunun rakentajafirman kuvat uusiksi ja niillä muutoksilla talo on tarkoitus rakentaa Virossa. Meistä tulee toivon mukaan koeasujia joskus kesän kynnyksellä.

Mittailla piti myös Soiniityntien sillan leveyttä. Olimme jo valmistautuneet siihen, että sillan kaiteisiin pitää asennuttaa saranat, joilla kaiteet saadaan kaadettua ylileveän kuljetuksen mahdollistamiseksi. Riemu oli rajaton, kun mittanauha näytti sillan leveydeksi 4,5 metriä, kun kuljetuksen eli Talovaunun leveys on 4 metriä.

Luontokohde

Olemme ottaneet tavoitteeksi myös itse Jokilaakson kehittämisen. Olemme tutustuneet erilaisiin Tuusulanjoen varren selvityksiin ja parantamistoimenpiteistä kertoviin raportteihin. Ajatuksena on tarjota Ruotsinkylän koululle mahdollisuutta tehdä luontoretkiä Jokilaaksoon osana luonnon- ja ympäristötiedon opetusta. Koulun avulla voisimme ehkä saada pienimuotoisen luontokartoituksen alueen kasveista ja muun muassa siellä elävistä linnuista. Tiedossa on, että jokivarressa Myllykylän puolella elelee suojeltu vuollejokisimpukka ja toisella puolella kulkevan kuntopolun varrelta on tehty liito-oravahavaintoja.

Tämä kuva on otettu 2011 juhannuksen aikaan, jolloin lopullisesti kypsyi päätös jäädä
asumaan Jokilaaksoon Matkakotiin, vaikka Talovaunu-ajatus ei toteutunutkaan.
Jostain löytyi tieto, että Tuusulanjoen veden korkeutta mitataan muutamassa kohtaa, olisikohan mittauspisteitä kerrottu olevan viisi. Yksi niistä sijaitsee Soiniityntien sillan pielessä. Paksussa parrussa on metallisia merkkejä, joista veden korkeutta pääsee tarkkailemaan. Ylimmillään merkki on varmaan ainakin metrin korkeammalla kuin joen vedenpinta yleensä on. Pitäisiköhän siitä päätellä, että vesi on joskus tosi korkealla? Tiedossa kyllä onkin, että Jokilaakso sijaitsee tulva-alueella."

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Sininauha-konserni in memoriam, osa 1

jormas: Eilen oli minulle henkilökohtaisesti murheen päivä, kun osallistuin Sininauhaliiton vuosikokoukseen Suur-Helsingin Valkonauhan puheenjohtajana. Sininauhaliiton, -säätiön ja oy:n hallitukset olivat nimittäin päättäneet kaikkien aikojen puhalluksesta. Arvatenkin kyseisten toimijoiden johdon valmistelun ja esityksen mukaisesti.

Kokous nimittäin päätti äänin 12-7, yhden äänestäessä tyhjää, että se ei edellytä hallituksilta uutta käsittelyä päätöksissä, joissa Sininauhaliitto luopuu perustamastaan ja hallinnoimastaan Sininauhasäätiöstä, jolla on käytännössä 30-50 miljoonan euron omaisuus kiinteistöissä ja osakehuoneistoissa. Samalla se luopuu myös Sininauha Oy:stä, jonka alle on siirretty hyvin merkittävät miljoonien eurojen Sininauhasäätiön kilpailutusten kautta hankkimat ostopalvelusopimukset. Totuuden nimissä on sanottava, että toki on velkaakin.

Kyseessä on Sininauhan Suomen historian merkittävin päätös, joka katkaisee Sininauhaliiton menestyksekkään historian alati kehittyvänä ja ajan hermolla toimivana päihdehuollon valtakunnallisena palvelujen tuottajana ja lähes vertaansa vailla olevana kokonaisuutena.

Joka tapauksessa aiheeseen palaan vielä monta kertaa, sillä kuten kirjoitin, mielestäni kyseessä on kristillisen päihdehuollon kentän kaikkien aikojen puhallus, joka ei ilman henkilökohtaisia intressejä olisi mielestäni edes mahdollista. Mutta on syytä sulatella tulevaa kirjoittamista joku tovi ja odotella mahdollisia kommentteja ennen julkista kirjoittamista, etten ole raastuvassa vastaamassa sanomisistani. Pitää siis kirjoittaa totta.

Tähän loppuun tai tulevan tarinan alkuun mistä kaikki päihdeongelmaisten asumispalveluihin liittyvä on saanut Sininauhaliitossa vuosia kestäneen suunnittelun ja tuumailun jälkeen aikoinaan ennen sotia alkunsa. Teksti on lainaus TM Jouko Pulkkasen tutkimustyöstä teologian lisensiaatin tutkintoa varten. PELASTAVA RAITTUSTYÖ- SININAUHALIITTO 1936 - 1970.

"Uusi alku raittiuskotihankkeille saatiin, kun rakennusmestari Heikki Honkanen hankki Meritullinkatu 22:sta huoneiston raittiuskotia varten. Kauppahinta oli 125 000 markkaa. Honkanen lahjoitti tarkoitukseen 20 000 markkaa ja loppu rahoitettiin Sininauhaliiton ottamalla pankkilainalla. Talo oli kuitenkin asunto-osakeyhtiön omistama ja osakkeenomistajat tahtoivat käyttää etuosto-oikeuttaan hyväkseen saadakseen kaupan raukeamaan. Samassa talossa toimivan Teologian ylioppilaiden kodin, Konviktin, kannatusyhdistys ilmoittautui myös ostoon halukkaaksi. Ratkaisu suoritettiin arpomalla, sillä seurauksella, että Konvikti sai huoneiston osto-oikeuden. Ylioppilaskodin kannatusyhdistys luovutti kodin vuokrasopimusta vastaan Sininauhaliitolle. Vuoden 1939 lopulla ylioppilaskoti myi kiinteistön Sininauhaliitolle. Uuteen raittiuskotiin valittiin johtajaksi Hannes Päivärinta ja hänen vaimonsa kodin emännäksi. Aluksi kotiin voitiin majoittaa seitsemän miestä."

Tarina kertoo, että enimmillään kodissa asui 24 asukasta. Kun koti myöhemmin remontoitiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten suomin mahdollisuuksin, sai sen seitsemän miestä kukin oman huoneensa. Juuri näistä seitsemästä miehestä koti sai nimekseen Aleksis Kiven teoksen mukaan Jukolakoti. Tarina kertoo, että johtaja ja hänen rouvansa asuivat käytännössä kodin keittiössä. Tästä käytännöstä oppia ottaen Sininauhasäätiö levitti valtakuntaan sosiaalisen talonmiehen mallin. Joka tarkoitti, että kyseiset talonmiehet asuivat samassa talossa muiden asukkaiden joukossa.

Voi olla, että näiden kirjoitusten avulla saan saatettua loppuun yhden luvun siitä, jolloin Sininauha on ollut minulle, ei vaan työ, vaan koko elämä ja lähes sen loppukin sydäninfarkteineen. Joka tapauksessa kirjottamastani syntyy toivottavasti kriittinen mielipide yhdestä kasvun hinnasta. Siitä hinnasta joka tulee maksettavaksi silloin, kun iso osa jäsenjärjestöistä on tullut Sininauhaliittoon siksi, että siitä olisi järjestölle itselleen hyötyä eikä siksi, että järjestöstä olisi Sininauhaliitolle ja ennen kaikkea sen asiakkaille hyötyä.

Eilen oli tullut maksun aika siitä, että vain pieni osa Sininauhan väestä kokee aidosti, että Sininauha olemme me kaikki yhdessä. Se on ollut kasvun hinta. Suurelle osalle Sininauha ei ole sydämen palo eikä aate, vaan vain työpaikka työpaikkojen joukossa. Monella jäsenjärjestöjen lähettämällä kokousedustajalla oli valmiudet kirjaimellisesti vain siihen mihin he olivat mielestään tulleetkin. Edustamaan. Sitä ei kokoukseen lähettäville jäsenjärjestöille, eikä edustajille tehnyt Sininauhaliitto helpommaksi, sillä Sininauha-konsernin purkaminen ei ollut esityslistalla lainkaan. Me muutamat saimme keskustelun aikaiseksi siksi, että se kuului tämän vuoden tavoitesuunnitelmaan.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Taas sai äänestää

päivis: Olen kai äänestänyt lähes kaikissa eduskunta- ja kunnallisvaaleissa, presidentin vaaleista puhumattakaan, aina siitä lähtien, kun täytin 18. Hauska sana muuten tuo äänioikeus. Antaa äänensä. Mistään huutamisesta tai edes puhumisesta kun ei kuitenkaan ole kyse. Jonkun kerran olen äänestänyt myös Eurovaaleissa, vaikka ne varsinkin alkuun tuntuivat jotenkin etäisiltä asioilta.

Pari päivää sitten annoin taas ääneni vaaleissa, joihin en ole koskeen ennen osallistunut äänestäjänä. Enkä kyllä muutenkaan. Äänestin HOK-Elannon edustajistovaaleissa. Täytyy myöntää, että olen kyseisenlaiset edustajistot kokenut aina niin vieraiksi, ettei asia ole voinut vähempää kiinnostaa. Ei kyllä kiinnosta nytkään, mutta kun äänestäminen on tehty niin helpoksi, ettei sen eteen tarvitse uhrata kuin yksi Nordean verkkopankin salasana, niin pitihän se tehdä. On hyvä, jos pystyy välillä uudistumaan.

Sen sijaan, että olisin kauheasti vaivannut päätäni sillä, äänestänkö jotain istuvaa kansanedustajaa - miten ne kaikkeen ehtivätkään? - vai jotain tuiki tuntematonta herraa tai narria, suurin äänestämisen syy oli, myönnän, kaikkien äänestäneiden kesken arvottava palkinto. Taisi olla kolmen vuoden ruokaostokset S-ryhmän kaupoissa tai jotain sinne päin. Jokuhan sen voittaa. Miksi se en voisi olla esimerkiksi minä? Tai jos ainakin jonkun pienemmän palkinnon voittaisi.

En siis ollut erityisen motivoitunut äänestäjä. Jos joskus tuntuu, että on ihan sama, kenelle kansaa edustamaan haluavalle äänensä antaa, edustajistovaalien kohdalla se tuntuu olevan vieläkin enemmän totta. En jaksa uskoa, että edustajiston kokoonpano ja päätökset kovin paljon vaikuttavat päivittäisiin ruoka- tai muihin ostoksiini. Suurin osa ihmisistä taitaakin ennemmin äänestää jaloillaan kuin tehdä arviota siitä, kenelle ehdokkaalle äänensä antaisi. Ja ehkä ne, jotka äänestävät, poimivat joukosta juuri noita nykyisiä ja entisiä kansanedustajia. Kovin montaa muuta tuttua nimeä en suuren ehdokaskaartin joukosta löytänyt.

Kun aikani selailin ehdokkaiden nimiä, päätin äänestää erästä entistä. En nyt kerro ketä, kun vaalisalaisuus kai koskee näitäkin vaaleja. Sattui kuitenkin olemaan henkilö, nainen, johon on ollut jossain vaiheessa jonkinlaista yhteistä tartuntapintaakin. Ja varmasti hän ymmärtää noista edustajistoasioista huomattavasti enemmän kuin moni muu ehdolle asettautunut.

Jossain vaiheessa vaalit on varmaan käyty. Saa sitten nähdä, tuliko ehdokkaani valituksi. Jos nyt valittujen listaa edes julkistetaan jossain sellaisessa paikassa, josta sen kohtuudella pystyy poimimaan. Ehkä tsemppaan sen verran, että etsin tuon tiedon, kun kerran näin pääsi käymään. Sen lisäksi, että ensimmäistä kertaa äänestin HOK-Elannon vaaleissa, ensimmäinen kerta taisi olla sekin, että osallistuin nettiäänestykseen.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Merikonttikoti ja -varastot

jormas: Aamupäivä on mennyt kahden merikontin pohjien tekemiseen. Sekin on kovin tarkkaa hommaa, sillä konttien katoille pitää saada parin sentin verran kaatoa. Toisessa toiseen suuntaan ja toisessa toiseen.
Viikonloppuna käytin aimo annoksen aikaa edelleen piirustusohjelman opetteluun, sillä vastuu on minun, että perustuspalkit ja niiden päälle kontit tulevat oikeisiin paikkoihin.

Pitkässä juoksussa ei ole tietoa oikein siitäkään, mikä on nyt hankittujen, käytettyjen konttien käyttötarkoitus. Tässä tapauksessa on myös tullut ostettua sika säkissä, sillä kontteja emme ole nähneet. Tiedämme vain, että niiden pitäisi olla ainakin suunnilleen saman värisiä kuin Merikonttikotimme, saman pituisia, mutta lähes kymmenen senttiä leveämpiä. Ammattitermein kerrottuna kontit  lienevät 40ft-pallet-wide-high-cube-contain.
Kuvan paikalle tulee Duokotimme kokoiset varastot ja autokatos
Joka tapauksessa tämäkin konttiprojekti liittyy vireillä olevan uuden Sinkkukodin suunnitteluun, joka vuorattaisiin nykyisestä kodistamme poiketen kontin ulkopuolelta. Lopputulos olisi silloin myös päinvastainen. Duokotimme näyttää ulospäin merikontilta, mutta ei sisältä. Uusi Sinkkukoti vastaavasti saisi ulkopuolelle pintamateriaalikseen lehtikuusirimoituksen tai vastaavan. Se istuisi paremmin erilaisiin ympäristöihin ja antaisi pallet wide -leveytensä ansiosta sisäleveyttä lisää yli 30 senttimetriä. Nyt näemme siis ensimmäisen kerran livenä minkälaiselta näyttää levein, vakiomittainen merikontti.

Uuden Sinkkukodin rahoituksestakaan ei juuri ole vielä tietoa ja voi olla, että sitä ei edes saada järjestymään. Jollakin lailla takaraja on Tuusulan Asuntomessut vuonna 2020, jossa kaikkien aikojan konseptein, aidosti siirrettävä mummonmökki esiteltäisiin.

Hanke ja ylipäätään konttimaailma on minulle hyvin mielenkiintoinen. Joten mielelläni sen kanssa puuhastelen. Sitä paitsi jotain on saatu aikaankin, sillä oman kotimme lisäksi Järvenpään Mestariasunnoilla on asumiskäytössä on yhtä aikaa rakennettu Sinkkukoti. Joka sekin Duokodin lailla näyttää ulospäin merikontilta.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Koivunmahla virtaa

Jorma porasi reiän koivuun.
päivis: Nyt on porattu jo kahteen Jokilaakson koivuun reikä, joista valutamme mahlaa, kun lähipiiristä tuli sille kysyntää. Olemme alkuun valuttaneet sitä pienemmästä koivusta, mutta nyt valitsimme vähän paksumman rungon. Heti näyttikin, että mahlaa alkoi tulla rytinällä.

Mahlan keruu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, joten sitä voi juoksuttaa vain omista koivuista tai maanomistajan luvalla. Koivujen ei pitäisi kärsiä siitä, että niihin poraa reiän. Reikä kuitenkin on syytä tilkitä, kun mahlan juoksutus loppuu. Viime keväänä emme vielä tehneet reikää vaan käytimme toista menetelmää: laitoimme pullon koivun oksaan. Se oli kuitenkin selvästi huonompi tapa ottaa mahlaa talteen. Juuri ja juuri saimme aamuisin oksista snapsilasilliset mahlaa.

Kävin äsken katsomassa, minkä verran uudesta koivusta on kertynyt mahlaa. Vauhti on kai vähän hidastunut juoksusta tiputukseksi. Parin litran pullon pohjalla oli arviolta 7 cm:n verran tuota raikasta juomaa.

Googletin taas tietoja mahlasta. Sitä kehutaan terveysjuomaksi, jonka terveysvaikutuksia toisaalta ei kai ole ihan varmaksi voitu osoittaa. Mutta sen väitetään esimerkiksi lievittävän koivuallergikkojen oireita. Aika tarkasti myös tiedetään, mitä mahla sisältää. Sen sanotaan olevan bioaktiivinen neste vaikuttaen muun muassa aineenvaihduntaan. Uskon siis, että mahlaa kannattaa juoda silloin kun sitä on saatavilla. Sitä olenkin viime päivät harrastanut. Mahlaa virtaa koivuista vain noin kuukauden ajan.

Sen lisäksi, että koivunmahlaa juodaan, siitä valmistetaan myös ihonhoitotuotteita. Kosmetiikkapuolella vedotaan muun muassa sen ikääntymistä jarruttaviin vaikutuksiin. Jossain artikkelissa mahlaa verrattiin jopa aloe veraan, kysymysmerkillä varustettuna tosin.

Veikkaan, että aamuun mennessä
parin litran pullo on täynnä mahlaa.
Mahlan keruu ei ole mikään suomalainen erikoisuus. Mahlaa on perinteisesti juoksutettu laajalti muun muassa Baltian maissa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Puolassa ja Venäjällä. Mahlaa kehittyy koivuihin alueilla, joissa on talvisin kunnon pakkaset. Pohjois-Kiinassakin mahlan käyttö tunnetaan.

Suomessa on ainakin pari mahlaa hyödyntävää yritystä. Kenties useampiakin. Mahla on melko huonosti säilyvää, kotioloissakin sitä kannattaa säilyttää jääkaapissa vain muutaman päivän. Pakastettuna se kyllä säilyy pitempään.

Esimerkiksi Nordic Koivu -niminen yritys todella ensin yritti ja erehtyi, kunnes onnistui kehittämään tekniikan, jolla mahlassa on saatu säilymään luonnonmukaisella tavalla kaikki hyvä, mitä siihen kuuluu.

Nordic Koivun pullottamaa mahlaa viedään yli 22 maahan, pääosin Keski-Eurooppaan. Kotimaassa sille ei kovin suurta markkinaa kerrota olevan.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Parturointia ja Merikonttikotia

jormas: Päivis kirjoitti eilen, että ei löytynyt koiratrimmeriä. Ei löytynytkään, mutta tänään löytyi oikea kotiparturikone, jonka käytön koekaniiniksi päivis innolla ryhtyi. Minäkin siinä jeesasin, mutta kun ei päästy yhteisymmärrykseen siitä kuinka päin koneella pitää leikata, niin luovutin. Ajattelin, että kun tulee oman tukan leikkaamisen aika, niin pidän silloin oman pääni ja leikkaan juuri niin päin kuin haluan. Edellisestä kerrasta vaimo oli viisastunut ja haimme kaupasta samalla reissulla pipon varmuuden vuoksi, sillä edellisen leikkauskerransa jälkeen ei päivis päätään vähään aikaan ihmisten ilmoilla näytellyt.

Mutta sitten pidettiin myös vähän miitinkiä tosi pitkän linjan rakennusinsinööri Pentti Pirisen kanssa. Hän on oiva mies, jonka aikaansaannosta on suurelta osin muun muassa Jokilaakson konttisauna. Nyt tuumattiin parille varastokontille pohjia sekä hahmoteltiin uutta Sinkkukotia. Innostuin nimittäin viikolla ja viikonloppuna opettelemaan kunnolla rakennuspiirustusohjelman käytön 3d-kuvineen. Unelma ja ajatus on, että saisimme tehtyä oikein tarkoituksenmukaisen mummonmökin merikontista. Pentti lupasi hieman hahmotella hintaa mitä hienoudelle tulisi, jos teettäisimme sen hänen firmansa kautta. Tässä alla pari kuvaa aikaansaannoksistani, johon kovin mielelläni ottaisimme kommentteja.