Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 3. toukokuuta 2016

Venäläistä taidetta

päivis: Saimme kutsun osallistua Suomen Venäläisten taiteilijoiden Liiton, Triadan taidenäyttelyn avajaisiin Hietsun Paviljongissa. Avajaiset olivat tänään ja me siellä mukana. Harvoin tulee käytyä yhdessä taidenäyttelyssä. Asian todistamiseksi otin meistä selfien.

Meillä ei olisi varmasti mitään tekemistä Suomessa asuvien venäläistaiteilijoiden näyttelyn kanssa ilman Triadan puheenjohtajaa, Mikhail Siimestä, jonka lähettämän avajaiskutsun ansiosta ajoimme alkuillasta Hietsuun. Mikhail oli tuonut näyttelyyn useita moderneja maalauksiaan.

Mikhail kertoi, että venäläistaiteilijoiden yhteisöön kuuluu kuutisen kymmentä taiteilijaa, joista noin 20 oli laittanut töitään esille. Näytteillä oli monien todella taitavien tekijöiden taidetta. Joukossa oli myös muutaman harrastelijataiteilijan töitä.
Pääsin samaan kuvaan myös Mikhail Siimeksen kanssa.
Mikhail ja hänen vaimonsa Anna Siimes kuuluvat Neuvostoliitossa ja myöhemmin Venäjällä koulutuksensa saaneiden ammattilaisten joukkoon. Meillä on Merikonttikodin seinällä yksi Mikhailin maalaus, jonka olemme saaneet lahjaksi tutulta taiteiden ystävältä, Lehikoisen Jormalta. Hänen kauttaan yhteys Mikhailiinkin on syntynyt.

Anna Siimes maalaa muun muassa kauniita luontoaiheisia tauluja. Hietsun näyttelyssä häneltä oli esillä neljä maalausta. Kukkataulu-termi ei mielestäni anna oikeutta Anna Siimeksen hennoille ja herkullisille töille. Kun joskus lakkaan köyhtymästä tai viimeistään sitten, kun ei tarvitse panna säästöön jokaista ylimääräistä euroa, ostan Annalta taulun tai grafiikan lehden. Näin olen itselleni luvannut jo aikaa sitten, kun ensimmäistä kertaa näin hänen netissä esillä olevaa taidettaan.

Taustalla näkyy Anna Siimeksen töitä. Keskellä kaksi kaunista kukkataulua.

Ei kommentteja: