Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Koiran ruokamieltymykset

päivis: Niilo on meillä ollessaan ollut aina niin sanottu huonosti syövä koira. Se ei ruokakupin eteensä saadessaan ala syödä hanakasti, kuten se tekee kaupunkikodissaan. Niilohan on osaomistuskoira, joka asuu vuorotellen meillä maalla Tuusulassa ja Liisan ja Timon luona Helsingin kantakaupungissa.

Ruokailutavat muuttuivat, kun luovuimme veden kanssa tarjottavista Royal Canin -nappuloista, joita se syö myös kaupungissa. Aloin keitellä Niilolle Yrjölän puuroa, johon sekoitin kypsennettyä jauhelihaa sekä erinäisiä vitamiineja, öljyä ja nyt myös merilevää hampaiden terveyden edistämiseksi. Yrjölän puuro maistui alusta saakka, eikä koiraa tarvinnut enää houkutella syömään. Kunnes.

Niilo katselee mielellään kaneja. Niihin
se on joskus saanut kuonokosketuksen,
mutta aina ovat pirkäkorvat saaneet olla
rauhassa. Tässä kytätään Ykköstä, joka
ei ole joulun jälkeen nähty.
Vaihtelun vuoksi ajattelin tarjota Niilolle pakastekalaa ja sekoitin sitä keitettynä puuroon. Vaan sepä ei kelvannutkaan. Niilo kävi nuuhkaisemassa kuppia pari kertaa, mutta ei koskenutkaan ruokaan. Kuppi seisoi muutaman tunnin koskemattomana lattialla, kunnes kippasin herkun biojäteastiaan. Ajattelin, että jos ei kerran koira syö kaloja, niin me ainakin syödään loput kalat. Kokeeksi kuitenkin tarjosin Niilolle kalaa pelkiltään ja sehän kelpasikin. Kun seuraavan kerran oli ruoka-aika, ajattelin ottaa riskin ja laitoin Yrjölän puuron sekaan sekä jauhelihaa että kalaa. Hyvin maistui.

On Niilon ruokailutottumuksissa muitakin kummallisuuksia. Kaupungissa se mielellään nuolee makean jogurttikupin, mutta meillä se perääntyy kauas, jos sille tarjoaa marjajogurttikuppia.

Hiiri ei Niilon mielestä myöskään ole syötävää. Harmikseni en ollut näkemässä, kun hiiri eksyi pihassa Niilon reviirille. Jorma sen sijaan näki, miten hiiri juoksi henkensä hädässä karkuun, kun Niilo tuli sen perässä nokka aivan hiiressä kiinni. Vaan ei tehnyt sille mitään. Seurasi vain tarkkana, minne pikkueläin paineli turvaan.

Ei kommentteja: