Tässä kodissa ei ole vaivaa naapurien metelöinnnistä

jormas: Silloin tällöin tulee kopioitua tai ainakin lainattua tekstejä ja kuviakin muilta. En tiedä kuinka rikollista se on, mutta ajattelen, että jos lähde mainitaan ja materiaalia on poimittu netistä ilman kaupallisia tarkoituksia, niin ehkä siitä ilman linnaa selviää.

Aamulehdestä löysin seuraavan jutun, joka sekin on poiminut ainakin juttuunsa tietoja muiden blogista:

Bratislav Stojkovic ei pelkää kuolleita, sillä hän asuu heidän keskellään. Stojkovicin koti on hautakammio Nisin kaupungin vanhalla hautausmaalla.
– Heidän sielunsa ovat jo missä niiden pitääkin olla: taivaassa tai helvetissä. Heidän luunsa eivät häiritse enää ketään, hän sanoo.
40-vuotias mies lepää yönsä maan alla, kun lämpötilat laskevat hytisyttäviin talvilukemiin. Stojkovic vakuuttaa, ettei ole haudanryöstäjä tai -häpäisijä. Kammio oli auki, kun hän saapui tänne 15 vuotta sitten.
Tuolloin parikymppisen nuorukaisen isä oli juuri kuollut tulipalossa, joka tuhosi heidän kotitalonsa. Rakennusalan opinnot olivat loppusuoralla, mutta Stojkovic ei saanut oman alan töitä maan sekasortoisessa tilanteessa.
 Hän asui aikansa sukulaisten nurkissa ja kokeili kovaa elämää kadulla, kunnes joku vinkkasi hylätystä kalmistosta.
Siitä tuli Stojkovicin koti, ja uuden ystävän hän sai jo tuolloin vuosia kuolleiden kanssa nukkuneesta Aleksandar Dejicistä. Miehet luottavat toisiinsa, kun ystäviä ja sukulaisia ei enää ole.

Ilman kotia ei saa apua


Oma tupa, oma lupa tai ainakin rauha

Stojkovicin ja Dejicin elämän tragedia on julma sääntö: ei osoitetta, ei sosiaaliavustuksia. Se on noidankehä, johon moni huono-osainen tahtomattaan sinkoutuu Serbiassa.
Maan seitsemästä miljoonasta asukkaasta noin 200 000 on vailla asuntoa. Lisääntyvästä asunnottomuudesta on syytetty talouspakotteita, joita maalle määrättiin Jugoslavian hajoamissotien jälkeen 1990-luvulla.
Ihmisoikeusjärjestön viimevuotisen selvityksen mukaan seitsemän prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, eikä asunnottomien majoissa ole kaikille tilaa.
– Meillä on sängyt noin 300 ihmiselle Belgradissa, vaikka tarvitsisimme erityisesti talvikuukausina vähintään kolme kertaa enemmän, kertoo yömajassa vapaaehtoisena työskentelevä Mirna Jokic.
Ihmisoikeusaktivistien sitkeän työn ansiosta tilanne saattaa parantua hieman. He saivat aikaan sen, että jatkossa asunnottomat voivat rekisteröityä sosiaaliturvan saajiksi yömajansa osoitteen perusteella.

Asunnoton nousee haudasta

53-vuotias Dejic muutti hautaholviin 20 vuotta sitten asunnottoman isänsä kanssa. Sitten isä sairastui ja kuoli matkalla sairaalaan. Nyt Dejicin koko maallinen omaisuus on tässä: mustalla nesteellä täytettyjä purkkeja, ruoantähteitä ja joitain vanhoja vaatteita.
Dejic ei ole tehnyt päivääkään töitä kuten ei myöskään Stojkovic. Lähistön asukkaat auttavat heitä joskus ja tuovat ruokaa, vaatteita, jopa rahaa. Stojkovic kertoo tarvitsevansa rahaa kulkeakseen silloin tällöin bussilla kilometrien päähän kylpylälle peseytymään.
Molemmat sanovat olevansa sinut hautausmaalla asumisen kanssa, mutta Stojkovicin kammion ruumisarkut on peitetty kankaalla.
– En vain halua katseeni harhautuvan heihin koko ajan, hän sanoo.
Vieraita käy harvoin. Silloin tällöin satunnainen narkomaani piileskelee hautakivien takana.
Stojkovic on huolissaan haudoilla vierailevien omaisten puolesta.
– Säikäyttää pahasti, kun näkee elävän miehen tulevan ulos haudasta.

Lähteenä käytetty myös blogia: http://bit.ly/10S8KKW