Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Merkkipäivä

päivis: Jorman eilen blogiin laittama kuva olisi ehkä sopinut paremmin tälle päivälle, joka on meidän hääpäivämme. 5 v. Jorma lupasi tarjota lounaan päivän kunniaksi ja ostipa muutama päivä sitten minulle rannalta sormuksenkin merkkipäivää juhlistaakseen.

Tässä on ehkä suurin koiralauma, joka on sattunut aamulenkin varrelle.
Edes hääpäivä ei ollut syy jättää aamulenkkiä väliin. Liikkeelle lähdettiin yhtä aikaa auringon nousun kanssa noin puoli seitsemältä. Päivä alkaa siitä mukavasti, vaikka välillä tuntee rääkkäävänsä itseään. Puolentoista tai kahden tunnin ripeätahtinen lenkki lähes 30 asteen lämmössä ei ole mikään pikku juttu. Mutta joka ilta seuraavaa aamua odottaa yhtä hartaasti.


Kelluvien markkinoiden henkeen kuuluu, että osa myyjistä
tarjoaa tuotteitaan veneistä. Itse suhtaudun hieman varauk-
sella kaikenlaisten katukeittiöiden antimiin. Paitsi banaani-
lettuja paistavien kauppiaiden tekemiin herkkuihin. Ne on
tosin syytä jättää väliin, jos aikoo hallita painoaan.
Hääpäivän ohjelmaan kuului myös uivilla markkinoilla käynti. Sinne mennessä saattoi huomata, että juuri tämä sunnuntai oli ehkä hieman erikoinen paikallisenkin väen mielestä: väkeä oli valtavasti liikkeellä ja se näkyi ja tuntui ruuhkina kaikilla teillä. Jorma ihmetteli, miksi poukkoilen Phantomin kyydissä poikkeuksellisesti, mutta kyllä ajolinjatkin olivat erilaiset kuin tavallisesti. Ruuhkaanhan voi moottoripyörällä joko juuttua tai sitten puikkelehtia muun liikenteen välissä ja päästä autoilijoita vikkelämmin eteenpäin.

Tämänpäiväinen lounas syötiin buffet-ravintolassa, kuten eilinenkin, joten on syytä olettaa, että huomennakin virallinen punnitus antaa vähän masentavat lukemat meille molemmille.

Ei kommentteja: