Lettuja ja olympiaurheilua

päivis: Bauhausista alkukesästä ostettu "pihapaviljonki" on osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi. Emme kutsu katettua, kahdella sohvalla ja lasipöydällä varustettua luomusta paviljongiksi vaan kesähuoneeksi tai joskus myös kesätaloksi. Siinähän on katto ja seinät. Katto pitää vähän sadettakin ja seinät puolestaan estävät hyönteisiä häiritsemästä oleskelua tai välillä myös työntekoa ulkosalla.

Kesähuoneessa on tänä kesänä keitelty eräätkin uudet perunat ja on paistettu lettuja, viimeksi tänään. Kokkailu onnistuu yksilevyisellä liedellä, johon virta saadaan jatkojohdolla. Kuulostaa alkeelliselta, mutta toimii.

Lettukestien lisäksi päiviin kuuluu tietysti olympialaisten seuraaminen. Tai seuraaminen on vähän liioittelua. Katsotaan, jos kanavalla sattuu jotain mielenkiintoista näkymään. Naisten käsipallo oli muun muassa sen sortin katsottavaa. Tiesin lajia harrastettavan lähinnä vain suomenruotsalaisten mieshenkilöiden toimesta. Nyt odottelemme lähinnä päivää, jolloin siirrytään yleisurheilun pariin.

Olympiahengessä olemme hankkineet Mäkin Coca-Cola-olympiajuomalaseja. Niitä saa plusateriasta ja värejä meillä on jo viisi, puuttuu kuudes, sinisellä renkulalla varustettu lasi.

Olympiarenkaitahan on tosin viisi, mutta jostain syystä pikaruokaketju haluaa tarjota kuutta eri väriä. Kuudes väri on valkoinen. Ehkä sekin jotain edustaa, mutta sivistyksessä taitaa olla aukko sen suhteen.

Täytyy myöntää, että hampurilaiset tursuavat jo korvista, vaikka kaikkien lasien hankintaan en ole osallistunutkaan. Puuttuvan värin saadakseen pitää kaiken lisäksi osua oikeaan aikaan paikalle, värit kuulema vaihtuvat joka viikko. Pitää siis myös osallistua oikean värisen olympiarenkaan metsästykseen.

Punarenkaisia laseja meillä on jo kaksi, samoin valkoisia. Ne on saanut ottaa käyttöön, toiset kappaleet jäävät koristamaan jotain hyllyn reunaa, oletan.

Positiivinen tunnejohtaminen

jormas: Tähän ikään mennessä on tullut pohdittua ja koettuakin mikä on työnantajalle hyväksi henkilökuntaa ja varsinkin bossia valittaessa. Olen monen rekrytoijan kanssa eri mieltä, joten oletettavasti olen myös vähemmistönä. Vähemmistönä tässä asiassa tosin voi olla pelkästään sen vuoksi, että enemmistö ei tule ajatelleeksi asiaa ainakaan aivan samoin painotuksin.
Mielestäni esimerkiksi kristillistä toimijaa pitäisi aina vetää johtaja, joka tekee työtään kutsumuksesta ja vahvasti tunteella, sillä aatteen ja sydämen palo on ehdoton voimavara. Joku kirjansa lukenut ammattilainen (minä) käyttää tässä yhteydessä termiä positiivinen tunnejohtaminen.
Se on usein vaihtoehto niin sanotulle ammattijohtajalle, jolle työ on työ ja työpaikka työpaikkojen joukossa. Veräjä on koko ajan enemmän tai vähemmän auki ajatukselle, että tiukan paikan tullen aina minä jotain jostain muualta työkseni löydän tai sitten vaan koko ajan kurkitaan missä olisi itselle vihreämpi oksa eikä niinkään, mikä olisi työnantajan etu. Tietysti viisautensa on siinäkin miksi rotat lähtevät laivasta.
Sielunsa Jumalan lisäksi työnantajalle myynyt boss, laittaa koko ajan kaikki peliin ja tarvittaessa muulle henkilökunnalle esimerkkiä näyttäen on valmis myös kaatumaan saappaat jalassa sen puolesta ja kanssa, johon uskoo ja johon on kutsumuksensa saanut. Päihdehuolto toimii päivä päivältä enemmän kentässä, jossa on pienyrittäjiä, joilla on vahva oman yrityksen palo. Tästä oivia malleja ovat päihdehuollon sektorilta Sanaskoti ja MediVida. Näissä kahdessa esimerkissä yhdistyy ammatti- ja tunnejohtaminen, kutsumus, oman yrityksen ja aatteen palo sekä vankka koulutus. Tätä ja näitä ominaisuuksia sietäisi yhden jos toisenkin pohtia henkilökuntaa rekrytoidessaan.
.

Vain koulumenestykselläkö on merkitystä?

päivis: Tänään uutisoitiin opetusministeri Jukka Gustafssonin huoli liian suurista koulujen eroista ja myös siitä, että vanhempien menestys tai menestymättömyys vaikuttaa edelleen siihen, miten lapset kokevat koulutuksen merkityksen. Gustafsson ministeriön väkensä kanssa aikoo tehdä asialle jotain. En päässyt vielä kärryille miten se tulee tapahtumaan.

Uutinen, jonka huomasin Hesarin verkkolehdestä ja Keski-Uusimaasta, sai aikaan meillä pienen keskustelun. Jorma muisteli, miten hän olisi mieluiten mennyt ammattikouluun, mutta joutui taipumaan vanhempiensa tahtoon pyrkiä keskikouluun, jonka oppilaaksi hän myös pääsi. Silloinhan vielä pyrittiin kouluun, joka ei myöskään ollut ilmainen, niin kuin peruskoulu on.

Gustafssonin viesti kuului jotenkin niin, että nyt vain lähinnä koulutuksen päälle ymmärtävien vanhempien lapset pääsevät käyttämään lahjakkuuksiaan hyväkseen. Ajatus on, että lahjakkuuttaan voin näyttää vain koulumenestyksen kautta. Siihen väitteeseen takerruimme. Ihan niin kuin ihmisen onnen eväät olisivat löydettävissä vain pulpetin kannen alta.

Koulutus ja ammatin valinta ovat kaksipiippuinen juttu. Kuuntelin kerran luennoitsijaa, joka totesi, että yllättävän moni ihminen havahtuu noin nelikymppisenä huomaamaan, että tekee työtä ja on alalla, joka ei lainkaan ole hänen oma juttunsa. Todellisuudessa se on ollut vanhempien valinta. Näin tapahtuu varsinkin niille, jotka ovat niin sanotusti hyvissä ammateissa, mutta luultavasti niin voivat kokea monet sellaiset, jotka ovat vanhempien toivomuksesta päätyneet duunariammatteihin. Jossain vaiheessa tuleekin halu saada jotain korkeampaa opetusta, joka voi alkaa vaikka ylioppilaslakin hankinnalla.

Suomi pullistelee koulutuksen merkityksellä ja hyvillä Pisa-tuloksillaan. Kyllähän koulutus on tärkeä asia. Sen huomaa hyvin vaikkapa maissa, joissa lasten kouluun laittaminen ei ole itsestään selvä asia. Joskus vain tuntuu, että ihmisten onnellisuus, tai edes osaaminen, ei ole juurikaan kiinni siitä, onko tullut hankittua maisterin paperit. Monella elämän koulu on lopulta se kaikkein tärkein oppilaitos, jonka turvin pärjätään tai ollaan pärjäämättä.

Jokilaakson kesää..

jormas: Nyt on saanut nauttia varmastikin tänään tämän kesän kauneimmista päivistä. Aurinkoa on riittänyt ja lämpömittarit ovat olleet ainakin Jokilaaksossa järjestään yli +25 astetta. Vaan töitä on mahtunut päiviiin silti. Pari päivää on mennyt rajanaapureiden metsästyksessä, sillä Duokoti tarrvitsee rakennusluvan saadakseen naapureiden mielipiteet kirjallisina, vaikka ne sinällään eivät asiaa ratkaisekaan. Niiden metsästykseen on palanu aikaa ja polttonainetta, sillä matkamittariin on tullut yli 300 kilometriä ajoa pääkaupunkiseudulla.


Tallinnalaisessa museossa oli autonrenkaista tehdyt tuolit

Myös joen toisella puolella on ollut elämää, sillä yksi naapureistamme on innostunut tekemään vaihtolavan päälle yksihuoneisen saunarakennuksen omistamalleen maalle. Kävin miestä jututtamassa, joka totesi, että kunhan suunnittelen, jos saisi paikan, jossa voisi lämmittää kiukaan ja örveltää sopivasti naapureita häiritsemätta luonnollisesti. Mukava mies kaikin tavoin.

Pihassamme oleva, kankainen, hyttysverkollinen kesähuone on ollut kertakaikkiaan oiva hankinta, jossa on tullut syötyä eräätkin uudet perunat ja niiden päälle vetäistyä niin sanotut ruokaperäset.

Ja kuten päivis eilen kirjoitti, ei ole ollut kesässä valittamista, vaan se on ollut kaikin tavoin sellainen, kun Suomen suveen kuuluukin.

Taitaa olla kesä

päivis: Tänä kesänä on kuultu ihan puuduksiin asti valitusta paljosta sateesta. Ehkä jossain päin on satanut paljon, mutta ei ainakaan siellä, missä me olemme olleet tai liikkuneet. Pari kertaa muistan tarvinneeni sateenvarjoa ja kerran tai kaksi coretex-takkia Niilon kanssa kuntopolun lenkille lähtiessä. Silloinkaan ei voi sanoa, että satoi, lähinnä tihuutti. Muutaman kerran on yöllä satanut, joskus oikein rankastikin. Alkukesästä saattoi sataa useammin kuin nyt keskikesällä.

Tavallisista kesistä poikkeavia sen sijaan ovat olleet kylmät yöt. Aamuisin asteita on jatkuvasti ollut alle kymmenen, heinäkuussakin välillä vain kuuden asteen verran. Etelä-Suomessa! Mutta ensi tai seuraavaksi yöksi luvattiin viimein niin lämmintä, että asteita voi olla jopa 20. Uskoisikohan?

Tänään on ollut mukavan lämmin päivä. Hellelukemia lähentelevä ilma ei sen sijaan ole Niilon mieleen. Se hakeutuu varjoon pihassa ja kun kävellään tiellä. Soiniityntien toinen reuna on melko varjoisa ja Niilo taatusti valitsee mennen tullen sen puolen.

Niilon uimassakäyntiä ovat säädelleet kylmä vesi ja punkkitipat. Viimeisimmästä tipatuksesta on jo ainakin yli viikko, joten sekään ei ole ollut esteenä uimiselle nyt kun vedetkin ovat vähän lämmenneet. Jokilammen mittari näytti äsken 21 astetta. Niilo ei mene vapaaehtoisesti veteen, mutta kun vähän kannustaa, se osoittaa hienosti uimataitonsa. Tänään se näytti pari kertaa, miten se oikein hyppää veteen. Sen tyyliin näkyy kuuluvan, että loikatessa pitää myös näyttää vinksin vonksin olevaa hammasriviä. Koira näytti nauttivat tilanteesta.

Terveisiä kesäisestä Tallinnasta

jormas: Toissailtana pomppasimme skootterin selkään ja lähdimme laivasatamaan ja Tallinnan Vanhaankaupunkiin syömään. Näin myös tehtiin, mutta pitkäaikainen ja monikertainen kortteerintarjoajamme Viruhotelli oli hinnoitellut itsensä meidän osalta kuutamolle.

Piritassa on tilaa rannalla ja sannalla

päivis tsekkaili netistä hintoja ja kahden hengen huone yöksi olisi maksanut yli 400 euroa. Mutta ei hätää, kyllä naapurimaasta kortteereja löytyy ja kun oli Vespa alla, ei ollut pakko katsoa yösijaa aivan keskustasta, joten menimme Piritan tuntumaan, josta löytyikin oikein mukava pikku hotelli.

Aamupalan jälkeen menimme uimaan, sillä Piritan ranta suomalaisiin meren uimarantoihin oli ylivertainen, vaikka ei ole lainkaan Viron parhaita.

Täytyy sanoa, että naapurimaamme ja siellä muun muassa Tallinna satsaa aivan toisella tavalla turismiin kuin kotimaamme pääkaupunki. Helsinki on kerrassaan upea kesäkaupunki, sillä sillä on merenrantaa, vaikka muille jakaa. Ja Kauppatori täynnä turisteja. Suomenkieli on siellä melkein vähemmistö.

Olen usein pohtinut esimerkiksi niin sanottua halkolaituria, joka on kesäisin varsinkin täynnä toinen toista nostalgisempia purjeveneitä. Kuunaria, jaalaa, fregattia ja niin edelleen. Mutta niitä ei turisteille eikä muillekaan näytellä, sillä esimerkiksi Kauppatorilta ei ole mitään opastusta. Ja kun matkaa vähän jatkaisi, on edessä Tervasaari upeine kannaksineen ja sen jälkeen olisikin jo Hakaniemen torin ja hallin vuoro. ja kadun toisella puolella Tokoinlahti. Mutta Tallinnassa oli mukava piipahtaa, sillä jos ei minnekään lähde, ei voi myöskään palata. Ja Jokilaaksoon on mukava palata, sillä se on eläin- ja kasvielämää täynnä.

Poliisikuulustelu

päivis: Sain tänään puhelun Pasilan poliisitalolta ja kutsun tulla asianomistajakuulusteluun koskien Mäkelänkadun asuntoon tehtyä murtoa. Tai todellisuudessa sinne ei oltu murtauduttu, mutta menty kuitenkin luvatta. Murtojälkiä ei ollut, mutta molemmat parvekkeen ovet olivat tavan mukaan auki, koska parvkkeelle ei käsityksemme mukaan kukaan pääsisi kiipeämään. Olimme ilmeisen väärässä.

Talossa asuu lähes sata ihmistä, joista turhankin moni on niin sanottu poliisin tuttu ja vaikka ei tuttu olisikaan, asiakkuuksia poliisin suuntaan monella on. Kuten myös pitempiä tai lyhyempiä lusittuja vankilatuomioita. Alan harrastusta siis talosta löytyy.

Kaksi asukasta jäi rysän päältä kiikkiin aiemmin talvella. Uudehko työntekijä sattui menemään katsomaan ylintä kerrosta, jossa silloin vielä asuimme. Hän huomasi ulko-ovemme olevan auki ja löysi kaksi asukasta asunnon puolelta. Parivaljakko häipyi nopeasti paikalta selitysten saattelemana. Olimme itse silloin muualla ja kävin paikalla vasta seuraavana päivänä. Paikkoja oli kirjaimellisesti käännelty ylösalaisin, mutta kadoksissa oli vain yksi tasokas pitkäteräinen keittiöveitsi. Ja ikään kuin vastavuoroisesti asuntoon oli jätetty muovikassi täynnä vaatetavaraa ja ilmaisjakelulehti. Kurkistin kassiin sen verran, että huomasin lehden olevan pari päivää vanha. Ensin nimittäin luulin, että kassi oli joku kaapin perälle itseltä unohtunut nyssykkä. Jokaisella varmaan on kaapeissaan tavaroita, joiden olemassaolosta ei ole mitään muistikuvaa, kunnes ne jonkun penkomisen yhteydessä osuvat käteen. Kuinkas ollakaan, kun olin aikeissa lähteä käymään Pasilassa, jotta olisin vienyt löytöni poliisille, talossa sattui juuri silloin olemaan joku partio muissa asioissa. Myös silloinen asuintalomme, asukkaiden lisäksi, on poliisille kovinkin entuudestaan tuttu. Sain kassin toimitettua heidän mukanaan tutkijalle. Toivottavasti päätyi sinne.

Olipas pitkä alustus varsinaiseen asiaan. Poliisi päätti jo luopua tapauksen tutkimisesta, kun asunnosta bongattu kaksikko piti kiinni siitä, että he vain menivät paikalle ihmettelemään, kun ovi oli auki. Jormakin sai siinä vaiheessa puhelun tutkijalta ja sai tämän taivuteltua tutkimaan vielä, sillä talon asukkaille on todella paha signaali, jos aivan ilmiselvästä asuntoon luvatta menemisestä ja paikkojen penkomisesta ei seuraa mitään. Kutsu tulla asianomistajakuulusteluun on merkki siitä, että tutkija ei vielä luovuttanutkaan ja asia ei siis ole päätynyt mappiin Ö.

Vaihtoehtoelämää

jormas: Tänään kävimme entisessä kotikaupungissamme Helsingissä muistelemassa menneitä ja visioimassa tulevia. Aloitimme Jätkäsaaresta, joka onkin myllerretty mennen tullen ja josta tulee varmasti veto- ja elinvoimainen asuinalue. Taivaanrannan maalarit liekkihotelleineen ja monine muine massasta poikkeavine elämän- ja asuinmuotoineen on sieltä häädetty jo ajat sitten kuka minnekin. Osa niistä on saanut tilapäisen turvasataman Sompasaaresta, jossa tosin sielläkin ovat ensimmäiset kerrostalot jo lähes valmiit. Ja syytä onkin, sillä viikko sitten saimme lukea lehdistä ja vähän televisiostakin katsella kuinka Suomen suurinta tai ainakin mittavaa siltaa siirrettiin Kalasatamassa sentti kerrallaan uuteen paikkaan. Taisi olla metro ja vähän muukin liikenne konsanaan poikki Herttoniemen suuntaan Kulosaaren kautta

Mutta vielä siellä on tilaa vaihtoehtoiselle elämänmuodolle graffitiseinineen ja konteista tehtyine Kahvila Ihanineen. Sieltä löytyy myös taatusti Helsingin vaatimattomin yleinen sauna. Sen kuka tahansa voi lämmittää omilla puilla ja pulahtaa vaikkapa mereen uimaan. Rannassa oli vielä jokunen aluskin, joissa oletettavasti myös monen muun tekemisen ohella asutaan enemmän tai vähemmän virallisesti.

Seuraavana oli vuorossa Verkkosaari, josta kerjäläisten leiri sai lähdöt jokunen kuukausi sitten. 

Kohtalaisen vaatimaton, mutta sitäkin paremmalla
paikalla oleva omatoimisauna

Sen olemassaolon taisi mahdollistaa joku kansalaisjärjestö, mutta nimi on tätä kirjoittaessa mennyt jonnekin. Ehkäpä elettyjen ikävuosieni mukana, josta se palaa, jos on palatakseen. Mutta jotain uuttakin oli Verkkosaareen tullut. Entinen Tehi kantosiipialus on menettänyt siipensä vuosikymmeniä sitten, mutta saanut nyt  tilalle uutta väriä ja ehostusta roppakaupalla. Sen verran huolelliselta näytti työn jälki, että veikkaanpa laivan vielä päätyvän elementtiin, jonne se kuuluukin, siis veteen.

Aidatulle alueelle Verkkosaareen oli ilmestynyt paljon ehtoopuolen taipaleella olevia autoja, joita laittelivat kuntoon yön mustat, mutten sano mitkä, jotta minua ei syytettäisi rasistiksi. Sitäkään en ymmärrä, sillä minua ovat mustalaisystäväni sanoneet maailman sivu valkolaiseksi. Pitäisi kai hankkia jotain, jota kirjanoppineet sivistykseksi sanovat sillä en yksinkertaisuudessani ymmärrä mitä syrjivää siinä on. Intiaani mikä intiaani, kuuro mikä kuuro, mustalainen mikä mustalainen, eskimo mikä eskimo, juoppo mikä juoppo, valkolainen mikä valkolainen ja savolainen mikä savolainen. Ja sitten on vielä joku porukka, jonka isä ei sanonut muuttuvan, vaikka voissa paistaisi. Joka tapauksessa jäi hieman ja vähän enemmänkin arvailujen varaan oliko autojen kimpussa aitauksessa hommia paiskivat miehet bisnes-sellaisia, jotka laittelivat autoja kuntoon saadakseen ne takaisin liikenteeseen. Eikä selvinnyt edes se, kuka tai ketkä autot omistivat.

Mutta enivei, olisi hienoa, jos ihmisille, jotka haluavat kulkea omia polkujaan ja joille duuni seitsemästä neljään ja loppuaika kaupungin vuokrakaksiossa tai –kolmiossa ei ole se maailmoja syleilevä juttu, löytäisivät jatkossakin paikkansa missä toteuttaa itseään ja mieleistään elämänmenoa. Toisin kuin valtaväestö- eläminen on Suomessa muutenkin kohtalaisen työlästä, sillä perusluonteeseemme kuuluu melkoinen tasapäistämisen tarve. Jos siis aikoo kulkea omia polkuja tarvitaan vahvaa itsetuntoa, sillä tasapäistäjät jättävät sinut rauhaan vasta sitten, kun ovat menettäneet toivonsa saada vaihtoehtoelämän muodosta pitävät itsensä kaltaisiksi. Sitten he sanovat, ”että joo mä tunnen sen ja sen on aina ollut vähän tai aika paljonkin omituinen”

Sadonkorjuuta kasvihuoneessa

päivis: Kasvihuoneesta on ensimmäisen retiisipenkin tuotokset aikaa sitten syöty ja persiljaakin on jo saatu salaatin jatkeeksi. Myös amppelimansikat alkavat kypsyä. En ole niitä maistanut, mutta Jorman mukaan eivät ole niin maukkaita kuin kasvihuoneen ulkoseinustalla kasvavat marjat. Niitä on muutama kappale jo kypsynyt.

Tomaatin taimet lykkäävät tomaatteja sen minkä jaksavat, mutta vasta tänään maisteltiin ensimmäistä vähän väriä saanutta tomaattia. Se oli kyllä maultaan ihan erilainen kuin kaupasta ostettavat. Maku oli loistava. Mutta loput, valtava pihvitomaatti, tavallisen näköiset tomaatit ja pienet kirsikkatomaatit ovat vielä aivan vihreitä. Mutta viljely kasvihuoneessakin opettaa malttia. Odotellaan rauhassa.

Avomaankurkkuja on kasvanut lähes salaa jo useampi kappale, vaikka luulin syöntikokoon ehtineitä olevan vasta kaksi. Yhden söimme aamulla leivän päälle viipaloituna ja äsken löysin kasvihuoneen hieman epämääräisestä kurkku-herne-salaatti-pöpeliköstä kolme kypsään kokoon ehtinyttä kurkkua. Yksi jäi vielä kasvamaan rauhassa ja pieniä kurkun alkuja on vaikka kuinka paljon. Kurkkusadosta emme odottaneet kummoistakaan, mutta saatoimme olla väärässä.

Muuallakin sato alkaa kypsyä. Ensimmäiset punaiset vadelmat huomasin eilen melkein kotipihasta. Muualla vatut ovat olleet vielä aivan raakoja, mutta nämä, jotka rohmusin tietysti heti kipponi pohjalle, ovat kai saaneet paremmin lämpöä ja aurinkoa kuin muut.

Elämää Jokilaaksossa

jormas: Tänään tehtiin töitä. Ei palkka- vaan aivan muita hommia, josta osa tulevan talven varalle. Jokilaakson läpi nimittäin kulkee hiihtolatu ja viime kevään tulvat veivät yhden latusillan mennessään. Vaan eipä hätää,sillä vastarannalle oli ilmestynyt kevään virtojen myötä pitkin Tuusulanjokea oletettavasti laituri, jonka joki siis toi tullessaan. Aikamme olemme odotelleet, josko laiturille tai mikä lie löytyisi omistaja tai käyttäjä. Eipä ole näkynyt eikä löytynyt ja nyt se on myöhäistä, sillä puuhastelimme lauantaipäivän ratoksi mönkijällä tovin jos toisenkin ja teimme laiturista ensi talvea varten Myllykylän Myllyn ylläpitämälle ladulle sillan.

Tähän luonnonuimapaikkaamme aloittaa aurinko paistamisen
 aamulla ja laskee illalla lammen  vastarannan horisonttiin

Ja itsellemekin tietysti, sillä käytämme siltaa osana Jokilampien rannassa pikkuhiljaa valmistuvaa luontopolkuamme. Sen varrella on myös monen todella mukavan uintituokion pieni keitaamme osana hyvinkin luonnonvaraista rantaa. Heinä- tai sinisorsapariskunta on arvatenkin saanut jo kesän toiset poikasensa, jotka rouva Sorsa toi näytille Pikkulammellemme. Pikku piipittäjiä oli ainakin seitsemän kappaletta. Maisemiin on ilmestynyt ilmeisesti vakituiseksi asukkaaksi myös harakkaperhe, joka tuonee tulevaisuudessa elämää Jokilaakson pihapiiriin arvatenkin lisää, sillä harakka on aika veitikka ja kiusantekijä, josta uskon ennen pitkää Niilo-koirankin saavan osansa. Vaikka emme mitenkään erityisesti lintuja tunnekaan, olemme kirjanpidossamme päässeet tänä kesänä jo yli kolmenkymmnenen erilaisen linturodun -lajin tai miksi niitä sanotaankaan. Lampien vesien lämmöt ovat huomattavan verran viime vuotta viileämmät ja onkin harvinaista herkkua, jos vesi on ollut yli 20 astetta. Sitä se ei varsinkaan lähdepohjaisessa Pikkulammessa ole ollut vielä kertaakaan tänä kesänä. Niin pieni ei mainittu lampi kuitenkaan ole, ettemme ole sinnekin saaneet nimetyksi saarta. Nimen olen saattanut mainita aiemminkin, mutta tässä se uudestaan. Rabbitisland.

Mainoksia ja roskaposteja

päivis: Hieman samansuuntaisesti Jorman kanssa voisin omaakin tilaani arvioida, jos saapuneesta sähköpostista pitää tehdä johtopäätöksiä. Vaikuttaa, etten tällä hetkellä ole kovin tärkeä henkilö. Sähköpostit ovat suurelta osin mainoksia, työn vuoksi tulee paljon Oikotien asuntojenmyynti-ilmoituksia. Myös Finnair ja Stockmann muistavat säännöllisesti, kuten Iittalakin.

Osa mainoksista lähentelee jo roskaposteja ja välillä niitä sinne näkyy menevänkin. Riippuu vähän, miltä koneelta sähköpostejani luen.

Aivan oma lukunsa ovat ne muutamat sähköpostit, joiden osumatarkkuus ei lähettäjällä ole mennyt ihan kohdalleen. Eilen sain joltain Ljudmilalta englanninkielisen viestin, joka oli tarkoitettu mieshenkilölle. Ljudmila etsi itselleen miellyttävää miesseuraa. Tai sitten jollain oli projektina kerätä yhteystietoja kalastelemalla sähköposteja, jotka ehkä kuuluvat jollekin. Tässä tapauksessa minulle, joka en Ljudmilan viestistä kovin osannut innostua.

Pari päivää sitten sain viestin, joissa selvästi haettiin varmistusta sille, että viestin vastaanottaja on aito henkilö ja erehtyy lähettämään tietojaan tuonne jonnekin tuntemattomaan kohteeseen. Tuossa viestissä lähettäjä kertoi olevan kuolemaa tekevä leski, joka oli vain muutama vuosi sitten perinyt edesmenneen miehensä muhkean omaisuuden. Nyt tuleva kuollut halusi lahjoittaa tuon mahtavan omaisuuden minulle, hyvää työtä tekevälle ihmiselle, joka mielellään käyttäisi rahat johonkin hyvään tarkoitukseen. Olisi vain pitänyt lähetellä tietoja itsestäni. Tosi helppoa. Helppo oli myös deletoida tuo viesti.

Omituisimmasta päästä olivat ne pari viestiä, joissa uhkailtiin, jälleen englannin kielellä. Minua syytettiin joidenkin valokuvien levittelystä internetiin ja toisen viestin mukaan olin muistaakseni hakkeroinut jonkun tietokonetta. Viestien tarkoitusta en tiedä. En kuitenkaan säikähtänyt, enkä myöskään usko, että poliisi kohta koputtelee ovelle, vaikka niinkin viestissä kerrottiin tapahtuvan.

Nettimainonnan kohteena

jormas: Kun olin kybällä palkkatyössä, oli sähköposteistani 90 % työhön liittyvää ja loppu jotain muuta. Kun olen jättänyt palkkatyön vähemmälle ja elämä on nykyisin pääsääntöisesti muuta, niin on sähköpostienkin sisältö muuttunut. Tai ainakin prosenttiluvut ovat nyt aivan toiset, vaikka minulla on asianmukaiset roskapostin suodattimet ynnä muut hilavitkuttimet.  Nykyisin 90 % on alla olevaa, josta teille muutaman postin otos eiliseltä.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Hei Jorma Soini,

Kiitokseksi siitä, että pidät eduistamme, saat* t-paidan, kun osallistut kilpailuun , jossa palkintona 500 € valitsemaasi ruokakauppaan!"

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Joma Soini.

Näytä tyylisi tällä upealla ilmaistarjouksella!"
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Hei Jorma,

Olemme varanneet Sinulle laadukkaat bokserit tai alushousut -näytepakkauksen (arvo 18.90 euroa) pelkillä postikuluilla 2.90e. Voit valita bokserit ja alushousut. Sekä boksereita että alushousuja on vielä kaikkia kokoja varastossa.
Tono on aktiiviselle miehelle suunnattu laadukas alusvaatemerkki. Näiden erikoisvalmisteisten bokserien ja alushousujen erikoisuutena on erinomainen istuvuus ja korkea laatu. Kaikki Tono-tuotteet on valmistettu laadukkaasta luonnonkuidusta. Lunasta ilmaiset bokserit tästä"
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Hei Jorma Soini,

Sinut on juuri valikoitu mahdolliseksi ostoslahjakorttien voittajaksi!

Ratkaise kuva-arvoitus ja voit voittaa kaksi 1000 EUR arvoista lahjakorttia Ikeaan, Giganttiin, Citymarketiin tai St1:lle!
Montako lahjakorttia näet kuvassa? Klikkaa numeroa vastataksesi" 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tere Jorma Soini

Meidän  pesulamme on aloittanut toimintansa jo vuonna 2006.

Meidän asiakkaina ovat tällä hetkellä useat päiväkodit, sosiaalilaitokset, vierastalot ja hotellit.
Omistajat osallistuvat pesulan toimintaan päivittäin, joten laatutaso on varma ja lupauksemme vedenpitäviä.     
Liinavaatteiden pesun hinnat alk. 1 eur/kg, hintaan liitetään kuljetusmaksu.
Pesulan käyntiosoite on Tallinna, Männiku tee 96 G. Meidät on helppo löytää, soita numeroon + 372 50 74 000 tai tule käymään.
Pesula toimii arkisin kello 10.00 – 19.00."
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Hei!

Kirjoitamme sinulle, koska voit saada käteisapua vuokraan, sillä näemme järjestelmästämme, että et ole vielä saanut meiltä minkäänlaista apua.

Siksi saat nyt mahdollisuuden saada lisärahaa vuokran maksuun.

Napsauta alla olevaa linkkiä, niin pääset sisälle järjestelmäämme:"

Aloitteet Ulkosuomalaisparlamentille

päivis: Olemme Jorman kanssa aktiivisesti mukana Pattaya Suomi-Seuran toiminnassa. Jorma varsinkin. Hallituksen jäsenenä ja sen sihteerinä sain tehtäväkseni laatia Ulkosuomalaisparlamentille kolme aloitetta, joiden seura toivoo palvelevan Thaimaan Pattayalla asuvia tai muuten vain aikaansa viettäviä. Aloitteet lähtivät tänään postin mukana Ulkosuomalaisparlamentin sihteeristölle Helsinkiin.

Ensimmäinen aloite, joka esitetään lokakuussa Helsingissä kokoontuvalle Ulkosuomalaisparlamentille, koskee Pattayan suomalaista koulua, jolle toivomme valtionapua ja lupaa kirjoittaa peruskoulun päättötodistus. Koulu saisi näin virallisen aseman ja tietysti taloudellisen tuen. Nyt se toimii oppilasmaksujen ja tukiyhdistyksen avustusten turvin. Kahdesti valtioneuvosto on evännyt koulun hakemuksen koskien noita virallistamistavoitteita.

Pattayalla tarvittaisiin myös konsulipalveluja. Moni pitää hankalana asiointia Bangkokissa, josta kyseiset palvelut ovat saatavissa. Jonkinlainen ajoittainen sivutoimipistekin varmasti tyydyttäisi Pattayalla oleskelevia.

Moni Pattaya Suomi-Seuran kävijäkin hyötyisi Ulkosuomalaisparlamentille
esittämistä aloitteista, jos ne toteutuisivat.

Kolmas aloite koski palveluseteliä, johon muun muassa Osmo Soininvaarakin on taannoin ottanut kantaa. Thaimaassa on suuri joukko vanhempaa väkeä, joka muun muassa miellyttävän ilmaston ansiosta voi sairauksineen paremmin Thaimaassa kuin Suomessa. Oletus on, että mahdollisuus käyttää terveydenhuollon palveluseteleitä Thaimaassa olisi inhimillisten arvojen lisäksi myös taloudellisesti edullisempaa kuin vastaavien palveluiden hankkiminen kotimaasta.

Johtaja johtaa

Johtaja johtaa monenlaisia
joukkoja monella ei tavalla

jormas: päivis kirjoitti selkokielestä, jota on helppo ymmärtää. Usein tuntuukin siltä, että mitä paremmin sanojalla on selvillä, mitä aikoo sanoa ja olla mieltä, sitä selkeämmin hän kykenee sen sanomaan. Näin myös itse koen, sillä ollessani epävarma viestistäni, sitä epäselvemmin sen ilmaisen. Ilmeisenä yhtenä tarkoituksenani lienee silloin, että kun en tiedä mitä sanoa ja olla mieltä, on turvallista, että viestiäni eivät ymmärrä muutkaan. Mutta miten saada itselle jostain asiasta selkeä oma kanta ja mielipide? Usein se on prosessi, johon tarvitaan muita keskustelemaan. Jotkut tekevät sitä ansiokkaassa vuorovaikutuksessa ilman julkisuutta ja jotkut käyvät yksityiselämänsäkin murheita ja tapahtumia läpi julkisuuden kautta. Tähän liittyy mielestäni lähes aina narsistisia piirteitä, joista tunnistan myös itseni.
Aikoinaan Sininauhaliitto tuotti selkokielisen oppaan päihdeongelmaisille ja miksei myös heidän läheisilleen. Jaoin sen Jyväskylän Katulähetyksen yhden yksikön asiakkaille. Palauta oli loistavaa, mutta jossain määrin myös yllättävää. Jokainen palaute toisti samaa teesiä: "Vihdoinkin Sininauhaliitolta jotain, jonka tavallinenkin ihminen ymmärtää."
Tästä kannattaisi ottaa opiksi, sillä lyhyen ajan sisällä Sininauhasäätiössä vaihtuu johtaja jo toisen kerran. Kun asiakkaat voivat olla usein vain sillä yhdellä ainoalla tasolla, pitäisi työntekijöiden läpi koko organisaation johtajia myöten ymmärtää mitä päihdeongelmainen tarvitsee ja sanoo, sillä muuten palvelun tuottajalla ei ole kykyä vastata päihdeongelmaisten tarpeiseen. Mutta mitä silloin tarvitaan johtajalta? Jos kyse on toimijasta, jonka tarkoitus ei ole yritysten yleiseen tapaan tehdä ensisijaisesti taloudellista tulosta, pitäisi löytää muita syitä kuin tasetiedot tehdä hyvää tulosta. Silloin hyvänä apuna on kutsumus ja halu tehdä nimenomaan hyvää ja oikein, tässä tapauksessa päihdeongelmaiselle. Monen vuosikymmenen kokemus on minulle ikävä kyllä opettanut, että tähän tavoitteeseen voi vain harvoin sitoutua niin sanotusti ammattijohtaja, joka osaa ehkä johtaa, mutta johtamisesta puuttuu tunne. Tarvitaan siis tunnejohtajuutta, joka kykenee ja haluaa kristillisesti sanottuna Vapahtajan tavoin asettua niin työtoverin kuin asiakkaankin rinnalle ja kulkemaan myös siinä. Tämän oivalluksen puute valinnoissa johtaa usein siihen, että sinällään ammattinsa osaava johtaja ei halua sitoutua työhön, vaan etsii koko ajan parempaa oksaa luodakseen esimerkiksi omaa uraa. Käy niin, että toimija alkaa elämään itseään varten ja asiakkaat ovat välttämätön paha tai ainakin rasite. Näin ikävä kyllä kävi aikoinaan Suomessa raittiusliikkeelle, joka ei oivaltanut, että kieltolain kumoamisen jälkeen heitä olisi tarvittu entistä enemmän. Ensimmäisenä olisi tullut oivaltaa, että raittiustyö on nykykielellä ennalta ehkäisevää päihdetyötä.

Selkokieli

päivis: Meillä on kodassa ja sosiaalikontissa radiot, jotka ovat päällä 24/7. Kun menee lähelle kotaa, ulos kuuluu useimmiten hiljainen puheen pulputus. Sosiaalikontissa on päällä Ylen kanava, jossa tulee oikeita ohjelmia ja niiden välissä uutisia ja säätiedotuksia. Merisää on ehdoton suosikkini. Tapa kertoa tietoja merelläkulkijoille ei ole muuttunut vuosikymmeniin. Muistan kuulleeni merisäätä jo alle kouluikäisenä. Kanavan nimi taitaa olla Suomi.

Sosiaalikontin radiosta ei tule ylettömän paljon musiikkia, mutta kun tulee, se on usein vähän vanhempaa sorttia. Joku on oikeasti kaivanut esiin vaikkapa vanhaa tangomusiikkia ja kertoo niiden soiton lomassa tietoja säveltäjästä tai esittäjästä. Joku ohjelmasarja kertoi vanhoista painimestareista, joiden historiaa kerrattiin kulkemalla pitkin pohjanmaalaisia hautausmaita. Luonto-ohjelmiakin tulee usein.

Kanavan miellyttävyys on sen kiireettömyydessä. Siellä juuri koskaan ei kukaan tunnu sortuvan kiirehtivään puheeseen, joka varsinkin kaupallisilla kanavilla on usein äänessä olijoiden suuri vika, ellei aivan synti. En tiedä mistä tarve puhua nopeasti tulee. Joillekin voi olla ihan luontaista puhua nopeasti. Ei ole kuitenkaan mukava kuunnella lähes hengästyttävää pikapuhumista. Ehkä joissakin puhetoimittajia kouluttavissa laitoksissa opetetaan puhumaan nopeasti olettaen, että kun puhuu nopeasti, ennättää sanomaan enemmän.

Jos ei nyt sentään ihan suosikkiohjelmani, mutta kiva vaihtelu kanavan tarjonnassa on selkokieliset uutiset. Ensimmäisen kerran niitä kuullessani en heti edes tajunnut, että kyse oli selkokielisestä puheesta. Tuntui vain mukavalta kuulla niin rauhallista, ja myös selvää, maailman asioiden raportointia. Aivan täysin selkokielisyyteen  uutisissa ei päästä, kun välillä käytetään muillekin uutislähetyksille tarkoitettuja haastattelupätkiä. En tiedä olisivatko ne edes tarpeen, sillä silloin aina huomaa, että kerronnan selkeys katoaa. Oikeasti selkokielistä uutisointia tarvitseva tuskin juurikaan hyötyy siitä, kun joku haastateltava selvittää suu vaahdossa häneltä kysyttyä asiaa.

En tiedä, voisiko tavallinen puhe olla selkokielistä. Voisiko sitä kenties harjoitella. Joskus huomaan itsestäni, että puhe nopeutuu, jos innostun, mutta joskus myös silloin, kun yritän selittää asiaa, joka on jotenkin monimutkainen. Joskus saataan jäädä tuumailemaan puheeni kanssa, kun haen oikeita sanoja. Se tuskin on selkokielisyyttä.

Rippijuhlissa



Lähes viisikymmentä vuotta on kulunut, kun seisoin
vastaavasa tilanteessa

jormas: Tänään oltiin päiviksen veljenpoika Oton rippijuhlilla Nokialla. Syötiin hyvin ja juotiin nokialaista vettä muun muassa. Kaikin tavoin hyvät pirskeet ja on mukava tavata sellaisiakin sukulaisia, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Juhlissa oli yllättäviä henkilöitäkin, kuten Sininauhasäätiön hallituksen jäsen. Pikkusieluille jätän pohditavaksi kuka. Mutta sitä ennen olimme Yläjärven kaupungin ylläpitämällä entisellä Camping-alueella Hevossaaressa yötä. Ja käytiin ilta- ja aamu-uinnillakin. Paikka löytyi Kurusta kuin sattumalta, sillä pysähdyimme pikkutiellä, sillä vastaan tepasteli miekkonen, jolla arvelimme olevan asiaa. Siihen suhtauduin asenteellisesti, sillä sen verran on tullut tietämättömiltä lunta tupaan jokamiehen oikeuksista, kun kyseinen hemmo kysyi, että aiotteko olla yötä. Tähän vastasin, että jossain joo, jonnekin pitäisi pääkin kallistaa. Mutta hänpä neuvoikin ystävällisesti edelle mainitun paikan, jossa olikin oikein hyvä ja rauhaisa olla. Ja agrikaatti jatkaa omia polkujaan Matkakodisamme. Tänä aamuna se suostui lähtemään käyntiin, mutta ei millään yhdistymään 220 voltin verkkoon. Kuten joku kuka aiemmin luki, muistaa, että käyntiin lähtöön auttoi, kun kiersi auton, niin yhdistämiseen riitti, että keitti kahviveden kaasulla. Joten kahvivettä olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta ne muut puuttuivat. Nyt häämöttää Jokilaakso ja toivon mukaan jokunen countrykani tai sinne päin oleva metsän ja peltojen kulkija

Kauppareissulla

päivis: Kiuruvesi jäi taakse jo aamusta ja palailimme Pohjanmaan kautta kohti Nokiaa ja huomisia rippijuhlia. Jokin nimittäin veti käymään Kyläkauppa Keskisellä. Mitään erityistä asiaa sinne ei tietenkään ollut, mutta ainahan sitä jotain keksii perusteluksi, miksi pitää päästä shoppailemaan hehtaarihalliin.

Veimme sinne työllä hankittuja eurojamme kahden lounasbuffetin verran sekä ostimme 12-litraisen vedenannostelijan, jollaista olen pitkään halunnut ja netistä löytänyt noin kaksi kertaa kalliimman. Hankinta oli siis edullinen, kuten Keskisellä asioidessa kai pitääkin olla. Myös vedenkeitin lähti mukaan. Sekin on ostos, jota on tullut mietittyä jo jokunen tovi. Ei ollut valikoiman halvin, mutta ei kalleinkaan. Jostain puolivälistä tarjousmyynnistä.

Keskisen ruokapuolen muistelin olleen jotenkin houkuttelevampi, mutta nyt ainakaan sieltä ei silmiin sattunut mitään erityisempää. Jostain pihapuodista, vai mikä liikkeen nimi olikaan, löytyi aivan ehdottoman tärkeä tarvike: hyttyslakki. Nyt olen paljon paremmin varustautunut, kun seuraavan kerran painun mustikoiden perässä metsään. Eikä ollut paha hintakaan: 2,75 euroa.

Nokialle emme vielä päässeet, vaan jäimme jonnekin Kurun maisemiin. Löytyi uimaranta ja ystävällisen neuvon opastuksella myös tasainen peltotilkku järven poukamassa, jossa kuulemma on aiemmin ollut karavaanareiden parkkialue.

Kiuruvesi

jormas: Aikoinaan meillä oli vene tai  oikeastaan alus. Hollantilaissellainen, nimeltään Vrijheid. Suomeksi Vapaus tai jotain sellaista. Nimi saattoi kuvata jotain tulevaa, sillä elämäni koki silloin suuria muutoksia, joista avioero ei ollut pienin. Aluksessa oli, vanha kun oli, vikaakin silloin tällöin tai oikeastaan aina jotain. Sillä tuli kuitenkin seilattua  monta ikimuistoista reissua sisävesiä ja meriä aina Viroa myöten. Kerran sitä rassasin työkaverini Hannun kanssa, joka oli sen johdosta parikin kertaa vähintään kaulaa myöten rasvassa. Tulin silloin maininneeksi, että hommasta en mitään maksa, mutta jään palveluksen velkaa ja toivon voivani joskus maksaa potut pottuina. Nyt oli sen aika, sillä Hannun ja Sinikan piti saada 14 metriä pitkä matkailuvaunuyhdistelmä Kiuruveden iskelmäfestivaaleille ja ajaminen ei omin voimin heiltä tällä kertaa tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Joten tarjouduimme päiviksen kanssa hoitamaan homman. Päivis ajoi toista yhdistelmää, jolla silläkin on mittaa lähes kymmenen metriä ja minä toista. Turistiin matka niitä näitä, muisteltiin menneitä ja rakennettiin tulevaisuutta. Puolen tuhannen kilometrin matka meni rattoisasti ilman kommelluksia ja iltatuimaan olimme perillä Kiuruveden keskustassa ja rannalla. Vaikka vettä satoi, pulahdin uimaan, sillä vesi oli kuin linnunmaitoa. Tosin sanonta on päiviksen mielestä menettänyt lausumanani uskottavuutensa. Huomenna lähdemme muille maille ja tarkoitus on olla iltapäivällä Ikaalisissa, niin sanotussa Haverin rannassa. Jos herrasväki on kotosalla, on iltakahvit melkoisella varmuudella  tiedossa.

Mustikoita poimimassa hyttysten kanssa

päivis: Mustikoiden kypsyminen olisi mennyt ohi tai tiedon saanti ainakin viivästynyt, jos Niilo ei olisi tullut tänään meille. Niilon kanssa kiersin tuttuun tapaan kuntopolun ja mitä näinkään siellä? Vimmatusti ihanan isoja kypsiä mustikoita.

Lenkin jälkeen päätin painua metsään poimimaan kipposen mustikoita. En juuri koskaan poimi enempää kuin esimerkiksi aamupalalla syötäväksi ja joskus ehkä sen verran enemmän, että riittävät piirakkaan. Otin siis muovirasian ja sonnustauduin mielestäni sopivaan asuun. Vaatetus oli väärä. Olisi pitänyt olla vähintään mehiläishoitajan varustus. Sain kimppuuni lauman vihaisia hyttysiä, jotka takoivat minua sääliä tuntematta.

Päätös: ei enää koskaan marjametsään ilman edeltävää myrkyn ruiskutusta, vaikka se tuntuukin tosi vastenmieliseltä ajatukselta. Tähän asti olen mielestäni pärjännyt metsässä hyttysten kanssa, mutta en näköjään enää. Tosin paukamat, joita sain ainakin pitkin käsivarsia, ovat nyt, reilu tunti metsästä paluun jälkeen kokonaan kadonneet. Eikä yhtään ole kutittanutkaan. Ehkä tässä on kyse siitä hyttysten kanssa pärjäämisestä, josta alkukesästä puhuttiin ja kirjoiteltiin, kun ihmiset halusivat taas kuulla asiantuntijoiden mielipiteitä aiheesta. Että antaa vain pistää, niin siitä selviää parhaiten.

Mustikoitakin löytyi, vaikka alkuun tuli vähän deja vu -ilmiö mieleen, kun löysin vain kaksi mustikkaa. Ihan niin kuin viime kesänä. Mutta nyt en antanut periksi, vaan kiipesin ylemmäksi mäkeen. Ehkä halla oli vienyt mustikan kukat alempaa. Jokilaakso kun taitaa olla sitä alavaa maata, jossa hallan vaarakin aina on suurempi kuin muualla.

Carpe diem ja asenteellisuus liikenteessä

Maantiellä voi mäen tai mutkan takana olla
yllättäviä kulkijoita

jormas: päivis kirjoitti autoilusta ja minä jatkan samasta aiheesta. Nimillä tottumani tavan mukaan, kunnes saan yksityisyyden suojan loukkaamisesta tai jostakin vastaavasta tuomion. Olin aikoinaan, yli neljäkymmentä vuotta sitten töissä Hoechst Fennicalla, joka olikin oiva työpaikka, kunnes sain juopottelun takia lopputilin. Osan ajasta olin pakettiautossa apumiehenä, jota kuljetti oiva mies, Kaj Malmberg nimeltään. Kerran Mäkelänkadun ja Sturenkadun risteyksessä seisoimme liikennevaloissa naisautoilijan perässä, joka ei lähtenyt mihinkään, vaikka valot vaihtuivat vihreäksi. Tästä Kaj innostui ja purki innostuksensa raivokkaaseen torvensoittamiseen ja vähän muuhunkin elehtimiseen. Kunnes naisautoilija nousi autostaan ja käveli automme luokse pyytäen avaamaan kuljettajanpuolen sivuikkunan. Kaj teki pyynnön mukaan ja odotti mitä luoksemme tulleella naisautoilijalla on asiaa. Hän katsoi Kajta silmiin todeten, että sovitaanko niin, että minä tulen soittamaan sitä torvea ja sinä menet yrittämään autoani käyntiin. Kuljettaja-Kaj sai oivan oppitunnin liikennekäyttäytymisestä ollen aikansa yhtä punainen kuin liikennevalot konsanaan.
Toinen tapaus sekin liittyy liikennevaloihin. Olin silloinkin kartanlukijan paikalla ja kuljettana toimi Jyväskylän Katulähetyksen mainio nuorisotyöntekijä Jarmo Hakkarainen, jonka vitsitkin lähes poikkeuksetta liittyvät naisiin. No, seistiin liikennevaloissa naisautoilijan perässä ja valot vaihtuivat keltaisiksi, sitten vihreiksi ja punaisten jälkeen taas uudelleen keltaisiksi ja niin edelleen. Nainen vaan ei lähtenyt mihinkään ja Jarmo avasi automme oven kävellen edessä seisovan auton viereen sanoen jotain. Ja yht´äkkiä auto syöksyi eteenpäin renkaat savuten ja Jarmo käveli rauhallisesti takaisin autoomme ratin taakse jatkaen ajamista normaaliin tapaan. Kun hän ei minulle mitään selittänyt, kysyin mieheltä, että mitä sinä sille sanoit. Jarmo totesi tuokion jälkeen: "Sanoin, että voi rouva hyvä, ei siellä ole kuin kolme valoa, keltainen, punainen ja vihreä, joten kyllä teidän tulisi joku niistä valita, jotta päästäisiin muutkin kuka minnekin on menossa."