Vaihtoehtoelämää

jormas: Tänään kävimme entisessä kotikaupungissamme Helsingissä muistelemassa menneitä ja visioimassa tulevia. Aloitimme Jätkäsaaresta, joka onkin myllerretty mennen tullen ja josta tulee varmasti veto- ja elinvoimainen asuinalue. Taivaanrannan maalarit liekkihotelleineen ja monine muine massasta poikkeavine elämän- ja asuinmuotoineen on sieltä häädetty jo ajat sitten kuka minnekin. Osa niistä on saanut tilapäisen turvasataman Sompasaaresta, jossa tosin sielläkin ovat ensimmäiset kerrostalot jo lähes valmiit. Ja syytä onkin, sillä viikko sitten saimme lukea lehdistä ja vähän televisiostakin katsella kuinka Suomen suurinta tai ainakin mittavaa siltaa siirrettiin Kalasatamassa sentti kerrallaan uuteen paikkaan. Taisi olla metro ja vähän muukin liikenne konsanaan poikki Herttoniemen suuntaan Kulosaaren kautta

Mutta vielä siellä on tilaa vaihtoehtoiselle elämänmuodolle graffitiseinineen ja konteista tehtyine Kahvila Ihanineen. Sieltä löytyy myös taatusti Helsingin vaatimattomin yleinen sauna. Sen kuka tahansa voi lämmittää omilla puilla ja pulahtaa vaikkapa mereen uimaan. Rannassa oli vielä jokunen aluskin, joissa oletettavasti myös monen muun tekemisen ohella asutaan enemmän tai vähemmän virallisesti.

Seuraavana oli vuorossa Verkkosaari, josta kerjäläisten leiri sai lähdöt jokunen kuukausi sitten. 

Kohtalaisen vaatimaton, mutta sitäkin paremmalla
paikalla oleva omatoimisauna

Sen olemassaolon taisi mahdollistaa joku kansalaisjärjestö, mutta nimi on tätä kirjoittaessa mennyt jonnekin. Ehkäpä elettyjen ikävuosieni mukana, josta se palaa, jos on palatakseen. Mutta jotain uuttakin oli Verkkosaareen tullut. Entinen Tehi kantosiipialus on menettänyt siipensä vuosikymmeniä sitten, mutta saanut nyt  tilalle uutta väriä ja ehostusta roppakaupalla. Sen verran huolelliselta näytti työn jälki, että veikkaanpa laivan vielä päätyvän elementtiin, jonne se kuuluukin, siis veteen.

Aidatulle alueelle Verkkosaareen oli ilmestynyt paljon ehtoopuolen taipaleella olevia autoja, joita laittelivat kuntoon yön mustat, mutten sano mitkä, jotta minua ei syytettäisi rasistiksi. Sitäkään en ymmärrä, sillä minua ovat mustalaisystäväni sanoneet maailman sivu valkolaiseksi. Pitäisi kai hankkia jotain, jota kirjanoppineet sivistykseksi sanovat sillä en yksinkertaisuudessani ymmärrä mitä syrjivää siinä on. Intiaani mikä intiaani, kuuro mikä kuuro, mustalainen mikä mustalainen, eskimo mikä eskimo, juoppo mikä juoppo, valkolainen mikä valkolainen ja savolainen mikä savolainen. Ja sitten on vielä joku porukka, jonka isä ei sanonut muuttuvan, vaikka voissa paistaisi. Joka tapauksessa jäi hieman ja vähän enemmänkin arvailujen varaan oliko autojen kimpussa aitauksessa hommia paiskivat miehet bisnes-sellaisia, jotka laittelivat autoja kuntoon saadakseen ne takaisin liikenteeseen. Eikä selvinnyt edes se, kuka tai ketkä autot omistivat.

Mutta enivei, olisi hienoa, jos ihmisille, jotka haluavat kulkea omia polkujaan ja joille duuni seitsemästä neljään ja loppuaika kaupungin vuokrakaksiossa tai –kolmiossa ei ole se maailmoja syleilevä juttu, löytäisivät jatkossakin paikkansa missä toteuttaa itseään ja mieleistään elämänmenoa. Toisin kuin valtaväestö- eläminen on Suomessa muutenkin kohtalaisen työlästä, sillä perusluonteeseemme kuuluu melkoinen tasapäistämisen tarve. Jos siis aikoo kulkea omia polkuja tarvitaan vahvaa itsetuntoa, sillä tasapäistäjät jättävät sinut rauhaan vasta sitten, kun ovat menettäneet toivonsa saada vaihtoehtoelämän muodosta pitävät itsensä kaltaisiksi. Sitten he sanovat, ”että joo mä tunnen sen ja sen on aina ollut vähän tai aika paljonkin omituinen”