päivis: Tänä kesänä on kuultu ihan puuduksiin asti valitusta paljosta sateesta. Ehkä jossain päin on satanut paljon, mutta ei ainakaan siellä, missä me olemme olleet tai liikkuneet. Pari kertaa muistan tarvinneeni sateenvarjoa ja kerran tai kaksi coretex-takkia Niilon kanssa kuntopolun lenkille lähtiessä. Silloinkaan ei voi sanoa, että satoi, lähinnä tihuutti. Muutaman kerran on yöllä satanut, joskus oikein rankastikin. Alkukesästä saattoi sataa useammin kuin nyt keskikesällä.
Tavallisista kesistä poikkeavia sen sijaan ovat olleet kylmät yöt. Aamuisin asteita on jatkuvasti ollut alle kymmenen, heinäkuussakin välillä vain kuuden asteen verran. Etelä-Suomessa! Mutta ensi tai seuraavaksi yöksi luvattiin viimein niin lämmintä, että asteita voi olla jopa 20. Uskoisikohan?
Tänään on ollut mukavan lämmin päivä. Hellelukemia lähentelevä ilma ei sen sijaan ole Niilon mieleen. Se hakeutuu varjoon pihassa ja kun kävellään tiellä. Soiniityntien toinen reuna on melko varjoisa ja Niilo taatusti valitsee mennen tullen sen puolen.
Niilon uimassakäyntiä ovat säädelleet kylmä vesi ja punkkitipat. Viimeisimmästä tipatuksesta on jo ainakin yli viikko, joten sekään ei ole ollut esteenä uimiselle nyt kun vedetkin ovat vähän lämmenneet. Jokilammen mittari näytti äsken 21 astetta. Niilo ei mene vapaaehtoisesti veteen, mutta kun vähän kannustaa, se osoittaa hienosti uimataitonsa. Tänään se näytti pari kertaa, miten se oikein hyppää veteen. Sen tyyliin näkyy kuuluvan, että loikatessa pitää myös näyttää vinksin vonksin olevaa hammasriviä. Koira näytti nauttivat tilanteesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti