Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Sadonkorjuuta kasvihuoneessa

päivis: Kasvihuoneesta on ensimmäisen retiisipenkin tuotokset aikaa sitten syöty ja persiljaakin on jo saatu salaatin jatkeeksi. Myös amppelimansikat alkavat kypsyä. En ole niitä maistanut, mutta Jorman mukaan eivät ole niin maukkaita kuin kasvihuoneen ulkoseinustalla kasvavat marjat. Niitä on muutama kappale jo kypsynyt.

Tomaatin taimet lykkäävät tomaatteja sen minkä jaksavat, mutta vasta tänään maisteltiin ensimmäistä vähän väriä saanutta tomaattia. Se oli kyllä maultaan ihan erilainen kuin kaupasta ostettavat. Maku oli loistava. Mutta loput, valtava pihvitomaatti, tavallisen näköiset tomaatit ja pienet kirsikkatomaatit ovat vielä aivan vihreitä. Mutta viljely kasvihuoneessakin opettaa malttia. Odotellaan rauhassa.


Avomaankurkkuja on kasvanut lähes salaa jo useampi kappale, vaikka luulin syöntikokoon ehtineitä olevan vasta kaksi. Yhden söimme aamulla leivän päälle viipaloituna ja äsken löysin kasvihuoneen hieman epämääräisestä kurkku-herne-salaatti-pöpeliköstä kolme kypsään kokoon ehtinyttä kurkkua. Yksi jäi vielä kasvamaan rauhassa ja pieniä kurkun alkuja on vaikka kuinka paljon. Kurkkusadosta emme odottaneet kummoistakaan, mutta saatoimme olla väärässä.

Muuallakin sato alkaa kypsyä. Ensimmäiset punaiset vadelmat huomasin eilen melkein kotipihasta. Muualla vatut ovat olleet vielä aivan raakoja, mutta nämä, jotka rohmusin tietysti heti kipponi pohjalle, ovat kai saaneet paremmin lämpöä ja aurinkoa kuin muut.

Ei kommentteja: