Sananvapaus

jormas: Pidän itseäni tunnustavana kristittynä. Tosin sellaisena, joka ei istu monenkaan tosiuskovaisena itseään pitävän muottiin. Vaan heidän mukaan olen hyvää vauhtia matkalla saunaakin kuumempaan paikkaan. Näiden "hurskaiden" kriteereillä taivasten valtakunnassa olisikin tosi hiljaista. Siellä olisi vain yksi ihmiseksi itseään kutsuva maan matonen. Suurisuisin ja röyhkein. Muut ovat tuominneet toinen toisensa kanssani samaan paikkaan. Ehkäpä tästä syystä matkalippuja tuonelaan eikä muuallekaan ole jätetty ihmisen tehtäväksi.

Aikoinaan ja miksen vieläkin arvostan arkkipiispa John Wikströmin toteamusta jumalanpilkasta. Hän sanoi, että hänen Jumalaansa ei voi ihminen pilkata, sillä Hän on niin paljon ihmisen pilkkaa suurempi. Osa meistä on kuitenkin sitä mieltä, että niin jumalaa kuin toista ihmistäkin saa pilkata myös julkisuudessa vaikka kuinka. Ja silloin kun kyseessä on julkisuuden henkilö tai poliitikko, ei heidän pilkkaamisellaan tunnu olevan mitään rajaa. Tuntuu, että sananvapauden perusteilla joistakin ihmisistä saa sanoa mitä tahansa.

Vaan onpa hyvinkin, kuten sain tämän päivän Hesarista lukea. Sillä joku saksalainen satiirikko oli haukkunut julkisuudessa perusteellisesti Turkin presidentin. Kyseinen satiirikko saattaakin nyt joutua vastaamaan sanoista saksalaisen oikeuden eteen, sillä asia on syyttäjän pöydällä harkittavana. Hän sanoi runossaan presidenttiä muun muassa eläimiin sekaantujaksi.

Jos joku roti löytyy sanomisellekin, olen siitä kertakaikkisen hyvilläni, sillä moni meistä tietää, että sanat voivat satuttaa paljon enemmän kuin kunnon nyrkkitappelu konsanaan. Varmasti monet muutkin siihen syyllistyvät, mutta ainakin suomalaiset tuntuvat omaavan julkisen haukkumisen lisäksi aivan erityisen lahjan selän takana pahan puhumiseen ja solvaamiseen. Ja mikä merkillisintä, näin tapahtuu myös silloin, kun ivan ja pilkan kohteeksi joutuu joku, jota solvaaja ei tunne eikä ole edes kuullut solvattavan sanoneen yhtään mitään. Ei hyvää eikä pahaa.

Onkin oikein terveellistä pysähtyä silloin tällöin itsensä kanssa pohtimaan, kun tai jos tulee ajateltua ellei peräti sanottuakin jotain ilkeää jostakin, mistä ei tiedä yhtään mitään. Että mikä minun oikein on?

Selän takana tapahtuvasta henkisestä terrorismista kohde on usein autuaan tietämätön. Vaikka joskus voi käydä toisinkin. Jostakin tilanteesta saattaa lähteä lumipallo pyörimään, joka kasvaa kasvamistaan. Joku sanoo toiselle jotain, johon tämä tarttuu: "Miksi sanot ja ajattelet minusta noin?" Johon toinen: "No kun se ja se sanoi siellä tai täällä niin ja näin." Näin on soppa valmis, kunnes ollaan raastuvassa, jossa jokainen todistaa toisiaan vastaan. Että enhän minä, mutta kun nuo toiset sanoivat ja minä kuulin siltä..... ja niin edelleen.

On jotenkin masentavaa huomata joillain ihmisillä kielteisen ajattelun olevan ainut voima, jonka avulla he selviävät, vai sanoisinko raahautuvat huomiseen. Kielteinen ajattelu on kuin heittäisi bensaa tuleen. Ja ennen kuin huomaakaan, on aivan itse ajanut itsensä tilanteeseen, jossa ei koe voivansa elää päivääkään, ellei saa päivittäin vähintään yhtä asiaa käännettyä päässään poskelleen. Ei kestä sitä, että asiat ovat kunnossa ja hyvin.

En tiedä ymmärsikö kukaan mitä tarkoitan. Sen tiedän, että kuka on juonut kuukauden joka päivä ja kärsii lähes ihmistä suurempaa moraalista krapulaa, ymmärtää mitä tarkoitan. Hän tietää mitä tarkoittaa, kun kaikin tavoin reilassa olevaa asiaa veivaa kohmeloisen pään sisällä niin kauan, että se on täysin poskellaan.