Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Hyviä uutisia

päivis: Ylen uutisissa kerrottiin, että EU velvoittaa vähentämään muovikassien määrää. Mukavaa, kun välillä kuulee hyviäkin uutisia. Muovikassien käyttöä ei voi oikein perustella edes sillä, että kassin voi kauppareissun jälkeen laittaa roskapussiksi. Kotiin kantautuvien kauppakassien lukumäärä kun on ainakin minun aikaisempien kokemusteni perusteella huomattavasti suurempi kuin roskapussien tarve.

Uutisen mukaan Suomi miettii parhaillaan muovisten kauppakassien vähennyskeinoja. Jopa lakiteitse voitaisiin vaikuttaa niiden maksullisuuteen. Saman uutispätkän yhteydessä tosin todisteltiin, että muovikassien käyttö kaupoissa on jo vähenemään päin. Kaupat tarjoavat asiakkaille varsinkin kankaisia kestokasseja. Niiden käyttö on ainakin jonkun tilaston mukaan kasvanut noin seitsemän prosentin verran. Juttu ei tosin kerro, missä ajassa tuo kasvu on tapahtunut. Ehkä vuoden aikana, veikkaan.

Kestokassi mahtuu jopa
näin pieneen tilaan.
Muovikassit ovat ainakin ruokakaupoissa olleet maksullisia jo vuosikaudet. EU:n ohjeistus ei siltä osin taida purra suomalaisiin kaupan asiakkaisiin. Ellei sitten muovikassin hintaa hilata niin korkealle, että samalla hinnalla tai halvemmalla saisi kestokassin.

Ostin ensimmäisen kestokassiksi mieltämäni kassin Tallinnasta. Silloin, 1980-luvun alussa, aika moni vielä harrastikin omia ostoskasseja. Muovikassit eivät kauppareissulla olleet samalla tavalla itsestään selvyys kuten joskus paljon myöhemmin. Nailonlangasta tehty verkkokassini on niin kestävä, että se on minulla edelleen, noin 30 vuoden jälkeen. Ja olen käyttänyt sitä todella paljon. Ehkä se kannattaisi kaivaa taas jokapäiväiseen käyttöön.
Sama kassi avattuna.
Ehkä kolmen vuosikymmenen takainen verkkokassin osto ennakoi sitä, että minusta on kehkeytynyt varsinainen kestokassifriikki. Olen niihin koukussa. Kassien kestävyyden lisäksi arvostan niissä myös sitä, että kauppakassi mahtuu käsilaukkuun tai takin taskuun.

Minulla on lukuisia kokoon taitettavia, pieneen tilaan meneviä kauppakasseja. Kaupoissa katse poimii aina tarjolla olevat kassivaihtoehdot. Ostelen niitä, jos näen kauniita kasseja. Usein haksahdan niihin, jos hinta on erityisen edullinen. Noiden kuvissa näkyvien kassien laatu vaihtelee kovasti.

Joskus joudun toppuuttelemaan itseäni, etten ostaisi taas uutta kassia. Moni kasseistani kun on tehty materiaalista, joka ei tunnu millään menevän rikki. Harmi tietysti on, että tuskin ne myöskään maatuvat. Vain ompeleet saattavat joskus pettää. Varsinkin Thaimaassa kestokasseja on hyvin tarjolla, vaikka siellä toisaalta todella innokkaasti pakataan kassalla asiakkaan ostokset muovikasseihin. Toivon kovasti, että muovikassivalistus leviäisi EU:sta myös Aasiaan saakka.

Ei kommentteja: