Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Oliko sukuni kantaisä Petter Hällström mamu?

jormas: "Helsingborgilaisen lautturisuvun jälkeläinen Petter Hällström (1702-1781) saapui ison vihan jälkeen vuoden 1721 tienoilla Suomeen ruotsalaisen upseerin sotilaspalvelijana. Isännän virkatalo oli Pohjanmaalla Vöyrissä. Sodassa ja venäläismiehityksessä pahoin kärsinyt maakunta tarjosi yritteliäälle nuorelle miehelle mahdollisuudet menestyä.

Vuonna 1730 Petter haki Pohjanmaan maaherralta oikeutta toimia pitäjänräätälinä Ilmajoella, “jonka rahvasta hän oli jo pitkän ajan käsityöllään palvellut”. Petter oli lähtenyt etsimään omaa itsenäistä toimeentuloaan sen jälkeen, kun hänen isäntänsä oli määrätty muuttamaan uuteen virkataloon v. 1724. Ilman tuon ajan käsityöläisiltä vaadittavaa ammatillista kouluttautumista Petter sai pitäjänräätälin oikeudet. Muutenkin hänen elämänsä sujui toisin kuin aikakauteen kuuluvat sääty-yhteiskunnan normit olisivat edellyttäneet.

V. 1726 hän solmi Kauhajoella avioliiton Kuortaneen kappalaisen Simon Ariinin tyttären Elisabetin (1702-1788) kanssa, joka oli paennut Haapaniemen pappilasta venäläistä sotaväkeä Kauhajoen Knuuttilan taloon. ja v. 1741 Petterin onnistui kohota tilattomien joukosta tilalliseksi. Hänestä tuli talon isäntä, sillä hän osti Ilmajoen Palonkylästä Jussilan talon, jonka isännyyttä hän hoiti vuoteen 1774 saakka.

Petter Hällström saavutti arvostetun aseman pitäjän talollisten keskuudessa ja hänelle uskottiin myös monia keskeisiä talonpoikien luottamustoimia. Hänestä tuli kantaisä laajalle pohjalaiselle talonpoikais- ja säätyläissuvulle."

Kuvan sormuksen olen teettänyt. Alkunsa se sai kultasormuksesta, jonka isäni ensimmäinen vaimo lähetti puolisolleen Ihannolle, isälleni joulu- ja syntymäpäivälahjaksi rintamalle 24.12.1944. Vuosikymmenten saatossa sormuksesta oli murtunut musta kivi ja saatu lahja päätyi piirongin laatikon pohjalle sekä unohtui sinne. Vanhempieni kuoltua, löysin sen jäämistöstä, kuten heidän vihkisormuksensakin. Sulatutin ne mainittuun sormukseen, upotutin siihen sukumme vaakunan ja liitin symbolisesti isän yhteen "ikuisiksi ajoiksi" vaimojensa Ainon ja Annikin kanssa. Viisikymmentä vuotta isän saaman sormuslahjan jälkeen annoin teettämäni sormuksen itselleni syntymäpäivälahjaksi 16.5.1994.

Mutta oliko kantaisäni maahanmuuttaja tai peräti mamu, sillä vaikka jälkimmäinen onkin lyhennys maahanmuuttaja-sanasta, on sillä eri kaiku? Se on monen kielenkäytössä halventava ellei peräti haukkumasana. Mutta mitä tarvitaan ansaitakseen moisen leiman itselleen? Käytetäänkö sitä esimerkiksi koskaan Ruotsin, Viron tai Tanskan kantaväestöstä, jos heistä joku kantaisäni ja -äitini lailla muuttaa Suomeen? Jos kantaisäni ja -äitini olivat mamuja, milloin sukuni lakkasi olemasta sitä, sillä en ole koskaan kuullut minua tai edes suvustani ketään sanottavan maahanmuuttajaksi?

Jos identtisestä tilanteesta Suomeen muuttaa kaksi afrikkalaista, joista toinen on vaalea- ja toinen tummaihoinen, niin saavatko he molemmat yhtä helposti otsaansa mamuleiman?

Näin taitaa olla myös silloin, jos Ruotsista muuttaa Suomeen tummaihoinen, jonka isovanhemmat ovat syntyneet vaikkapa Somaliassa. Mutta jos Suomeen muuttaa Ruotsista valkoihoinen, jonka isovanhemmat ovat syntyneet Saksassa, niin häntä ei taideta koskaan kutsua mamuksi.

Entäpä Suomessa syntyneet, joiden ihonväri on tumma? Kuinka monta sukupolvea pitää heidän suvun asua ja olla Suomessa, jotta he pääsevät mamun tai mamun lapsen leimasta?

Varmin tae päästä eroon lähestulkoon rasistisista asenteista, on mennä itseensä, kiertää maailmaa ja ajatella omilla aivoilla. Se auttaa kasvamaan ihmisenä, ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta ja jopa pääsemään eroon suuresta osasta meissä jokaisessa piilevästä pikkurasistista tai syrjijästä. Tätä perustelen sitten, jos joku sitä minulta kysyy.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Alkukesä ei ole kummallisempi kuin ennenkään

päivis: Kirjoitin lähes tasan kaksi vuotta sitten blogin, joka osoittaa vääräksi ajatuksen, että vain tänä keväänä ja nyt kesäkuun alussa luonto olisi poikkeuksellisesti etuajassa. Kirjoitin silloin, että luonto näyttää elävän jo hetkeä, jota tavallisesti elettäisiin joskus juhannuksen tienoilla. En silloin ollut epäilykseni kanssa yksin. Radiossa joku totesi, samoin kuin itse pelkäsin, että kesä päättyy aikaisemmin, koska eihän se tosiaan voi kestää loputtomiin. Kukat kukkivat aikansa.

En tiedä, minkä verran nyt ollaan etuajassa, mutta kaksi vuotta sitten, kuten nytkin, muun muassa sireenit ja lupiinit kukkivat jo toukokuussa. Kieloista en tainnut silloin kirjoittaa, mutta ainakin nyt nekin ovat jo täydessä kukassa.
Kaksi vuotta sitten pikkulammen rantaan ilmestyi
kuin tyhjästä puskallinen keltaisia kukkia.
Myös sorsaäidillä oli ensimmäinen poikue jo toukokuun puolella. Sen aikaisuudesta en osaa sanoa. Pikkulammessa näimme tämän vuoden toukokuussa 11 sorsanpoikasta. Siitä voisi päätellä, että vielä sorsa ehtii tehdä toisenkin poikueen, ellei sitten syksykin aikaistu.

Kahden vuoden takaiseen verrattuna tämä kevät on erilainen. Kun nyt on ollut jopa monta hellepäivää, kaksi vuotta sitten lämpimin päivä oli vasta kesäkuun alussa. Luonto siis heräsi silloin etuajassa eloon vaikka sää ei sen kummemmin sitä suosinutkaan. Vain pikkulammen veden tilanne on silloin ollut selkeästi toisenlainen. Kun nyt veden lämpö on edelleen alle 15 astetta, kaksi vuotta sitten lähdeperäisessä lammessa lämpömittari näytti 20 astetta. Vain jokilammessa olemme nyt toistaiseksi nähneet parin kymmenen asteen lukemia.

En muista, olenko kaksi vuotta sitten kirjoittanut syksyn säästä. Jos olen, silloin olisi pitänyt ottaa kantaa siihen, onko kesä kestänyt vähintään elokuun loppuun saakka. Vai olisiko käynyt niin, että syksykin on alkanut ennen aikojaan. Veikkaan, ettei niin käynyt, enkä usko, että niin kävisi tänäkään vuonna.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Merikonttielämää

jormas: Merikontit ovat kuuluneet kiinteänä osana elämäämme monen vuoden ajan. Mutta varsinkin 3-4 viimeistä vuotta, kun teimme ja teetimme niistä kotimme, jossa olemme asuneet kohta kolme vuotta. Jos sen kokemuksen perusteella aloittaisimme nyt uuden rakentamisen, joka näyttäisi ulospäin merikontilta, emme ehkä muuttaisi muuta kuin ovien ja ikkunoiden päällä olevat teräslipat hieman pitemmiksi.

Mutta suunnitelmissa on ollut jo pitkään tehdä yhdestä 45ft-pallet-wide-high-cube kontista Sinkkukoti, joka eristettäisiin ulkopuolelta ja julkisivuiksi tulisi esimerkiksi lehtikuusirimoitus. Siitä tulisi oiva, reippaan 30 m2:n aidosti siirrettävä koti. Toki yksi Sinkkukotikin on tehty. Se on Järvenpään kaupungin vuokrataloyhtiön, Järvenpään Mestariasuntojen käytössä ja omistuksessa.

Rahoitusta jatkolle olemme etsineet monesta suunnasta ja valoa sen suhteen on olemassa. Samoin on tekijöiden ja tekopaikan laita. Niitä olemme kartoittaneet aina Thaimaasta Sortavalaan ja Latviasta Viroon. Suomea unohtamatta. Pitäisi saada löysät pois ja hinnat kohdalleen. Kokemuksesta tiedän, että konttikotiasunnot olisi oiva työllistämiskohde esimerkiksi kuntouttavaan työn eri muotoihin.

Testaamme myös koko ajan erilaisia mahdollisuuksia, tapoja ja vaihtoehtoja. Tällä hetkellä Jokilaakson pihassamme on kaksi käytettyä pw-konttia. Pallet wide tarkoittaa hieman toisenlaista konttirakennetta, joka tuo muutaman sentin sisämittoihin lisää leveyttä. Samojen, käytettyjen konttien seinien ulkopinnoissa kokeilemme maalin kestävyyttä, joka on ruiskutettu suoraan teippausten ja vanhan, osin ruosteisenkin maalipinnan päälle.

Näihin kontteihin teemme myös erilliset katot, jotka mahdollistavat kontin katon eristämisen ulkopuolelta. Katoksi laitamme 10 senttimetrin poimutuksella taitettua kattopeltiä, jolla katetaan ilman tukia myös 4 metrin etäisyydellä toisistaan olevien konttien väli. Se soveltuisi varastoksi tai vaikkapa autokatokseksi. Katosta tehdään kokonaan erillinen kokonaisuus, joka voidaan helposti myös ottaa pois. Ensi kevät kertoo kuinka 4 metrin väli ilman kattotukia kestää lumen painon. Katokseen tulee myös näköä ja suojaa antavat metrin lipat molempiin päihin.

Yhteen seinään on tarkoitus laittaa mahdollisesti koko ulkoseinän mittainen, kankainen kuva/ulkomainos, jonka aiomme teettää itse otetusta valokuvasta. Jos ratkaisu osoittautuu toimivaksi, antaa se aivan uusia mahdollisuuksia ulkonäölle.

Nämäkin kontit on laitettu paikoilleen Merikonttikotimme (Duokoti) tapaan ilman mitään pohjatöitä betonipalkkien päälle. Merikonttikotiimme verrattuna niitä on nyt kaksi päällekkäin ja molempien konttien alla on omansa. Duokodin alla on nimittäin vain yhdet, yhtenäiset palkit, jotka eivät myöskään ole aivan konttien päissä, kuten varastokonteissa, joina aiomme nyt kokeiltavia kontteja toistaiseksi käyttää.

Kun lähdimme kehittämään nimenomaan merikonteista tehtyjä asuntoja ja koteja, oli yksi merkittävä kannustin saada käytetyille merikonteille mielekästä uudelleen käyttöä. Duokotimme on tehty uusista, yhden tai kaksi merimatkaa tehneistä konteista, jolloin käytetyn kontin soveltuvuuden kokeilu jää pois. Kontti rähjääntyy reissussa ja käytetyn kontin pinta ei useinkaan kelpaa julkisivuksi monellekaan asuntotontille tai alueelle. Eikä se Hyvinkään asuntomessuilta saadun kokemuksen perusteella tunnu juuri kelpaavan kuntien kaavoittajille ja muillekaan teknisen puolen viranomaisille, vaikka kontti olisi uusikin.

Mutta toisinkin voisi olla. MTV 3:lla on pyörinyt ohjelma Suomen kaunein koti. Ehkä osin Hyvinkään Asuntomessuilla meiltä saadun lisäpotkun ansiosta Helinä Heltsu Hukkanen rakensi perheineen Hartolaan neljästä, 20 jalkaisesta kontista kesäasunnon. Viime maanantain ohjelmajaksossa se esiteltiin yhtenä kilpailuun osallistuvista kodeista. Se voitti jaksonsa ja valittiin jatkoon. Helinän eloa, oloa ja menoa on mukava seurata muutenkin. Helinän ja hänen perheensä tyylillä tehty koti vahvistaa myös sen, että konteissa voi asua joku muukin, kuin Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä.  Josta siitäkin löytyy keltaisen linkin takaa perin nostalginen tuokio. Marko Haaviston kappale kannattaa katsoa ja kuunnella ajatuksella parikin kertaa. Ensin venäjäksi dubattuna ja perään englanninkielisellä tekstillä.

Sinällään merikonttikoti-asiaan liittyy mielenkiintoinen ja arvostukseni saava polku. Perussuomalaiset ovat tehneet tai ovat tekemässä Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa valtuustoaloitteet, että konttikoteja alettaisiin tekemään myös pääkaupunkiseudun asunnottomuuden poistamiseksi.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Ongelmalliset päähuivit

päivis: Ihminen on omituinen otus. Ongelma pitää tehdä asiasta kuin asiasta. Yksi suuri ongelma, joka näyttää liittyvän varsinkin nykyaikaan, on naisten päähuivi.

Kansallispuvun päähine
ei taida häiritä ketään.
Kun olin lapsi ja vähän vanhempikin, mummot käyttivät huiveja. Huivi oli sidottu tiukasti kiinni leuan alta. 1950- ja 1960-luvullakin nuoret naiset käyttivät huivia samaan tapaan kuin Brigitte Bardot. Se oli muodikasta. Mummojen huivit sen sijaan liittyvät paremminkin totuttuun tapaan. Ammoisina aikoina neidot saattoivat kulkea pää paljaana, mutta avioiduttuaan he alkoivat käyttää päähinettä.

Minullakin on joissakin vanhoissa mustavalkoisissa valokuvissa päässäni huivi. Ehkä olen silloin leikkinyt isoa tyttöä, vaikka huivi oli sidottu päähän samalla tavalla kuin mummoilla. Joskus vähän vanhempana tyttönä olen myös käärinyt huivin päähäni Brigitte-tyylillä. Toimii varsinkin kylmällä säällä.

Nyt ei huivia laiteta päähän suurin surminkaan. Sehän kuuluu muslimeille!

Musliminaisten huiveista on tullut ongelma, kun muslimit ovat levittäytyneet länsimaisesti pukeutuviin maihin. Tänään Hesarissa uutisoitiin Belgiassa annetuista potkuista naiselle, joka päätti alkaa käyttää huivia uskonnollisista syistä. Turvallisuusfirman palveluksessa ollut aulaemäntä ei firman ohjeiden mukaisesti muutaman ensimmäisen työvuotensa aikana käyttänyt päähuivia, mutta tuli sitten toisiin aatoksiin. Ja sai potkut. Euroopan unionin tuomioistuimeltakin potkuille on näytetty vihreää valoa.

Minulla oli tuttu muslimikulttuurissa kasvanut nainen. Tiedän, ettei ole helppo asia luopua huivin käytöstä. Ehkä se on muslimille sama asia kuin jos aikuiselta naiselta kiellettäisiin rintaliivien käyttö.

Minua huivi ei ärsytä. Ei ainakaan kohtuuttoman paljon. Joskus ne ovat jopa hyvännäköisiä. Mutta punaista näen, jos vastaan tulee täysin hunnutettu nainen, jolta juuri ja juuri näkyvät silmät tai joskus nekin ovat verkon peitossa. Niiden näkemiseen en totu, enkä haluakaan tottua. Työnantajan ongelmaksi nuo naiset tuskin koskaan tulevat. Olen joskus seurannut hotellin aamupalalla miten vaikeaa täysin itsensä hunnulla peittäneen naisen on syödä. Sama on varmasti palkkatyön tekemisen laita. Ei onnistu.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Downsiftaus on suomeksi leppuuttamien

jormas: Isä teki pitkän päivätyön armeijan leivissä, johon osana kuului vierailut itäisessä naapurimaassa pyssyn kanssa useaan otteeseen. Kun hän aikoinaan jäi Puolustuslaitokselta eläkkeelle, olisi hän voinut jäädä palkkatyöelämästä vallan pois. Mutta tätä ei isäni Ihanto malttanut tehdä, vaan meni Amer-Tupakalle varastomieheksi. Vain lyhyen aikaa hän ehti nauttia eläkepäivistä. Tosin nekin päivät täyttyivät kaiken maailman tekemisistä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Isäni taival päättyi Kiljavan sairaalassa tapahtunutta hieman oikoen viime sanoinaan: "Olisin minä toivonut eläkepäivieni olevat hieman toisenlaisten. Koittakaa pärjätä." Ja kuoli pois.

Silloin päätin, että en kulje samaa väylää, vaikka läheltä pitikin, sillä huomasin yks kaks makaavani Meilahden sairaalan sydänvalvomossa infarktin saaneena. Mutta selvisin siitä eikä mennyt kauaakaan, kun jäin viideksi vuodeksi osa-aikaeläkeelle. Rytmi oli kuusi viikkoa työtä ja kuusi vapaata.

Olisikohan ollut Pattayan auringon alla, Siaminlahden rannalla, kun pohdin tulevaisuutta. Kaksi asiaa oli varmaa. Toinen oli, että ansiotaso oli pudonnut neljänneksen. Mutta vaikka kuinka yritin ajatella kielteisesti, en voinut sille mitään, että kooin saaneeni elämänlaatua vähintään neljännes lisää. Silloin pohdin, että mikä voima oli saanut minut vuosikymmenet paiskimaan kohtalaisen pyöreitä vuorokausia palkkapussin eteen, vaikka en ole koskaan rahaa rakastanutkaan. Siihen minulla ei ole vastausta vieläkään.

jormas downsiftaa-leppuuttaa päätä, varpaita ja kaikkea siltä väliltä
Joka tapauksessa itselleni antamani lupauksen mukaisesti jäin kokoaikaeläkkeelle heti kun se oli mahdollista. Tätä en ole katunut kertaakaan. Ehkä yksi suurimmista haasteista osa-aikaeläkkeellä ollessani oli opetella tulemaan toimeen puolta pienemmällä euromäärällä.

Päätökseeni nimittäin kuului, että kun jään työelämästä pois, niin mitään en tee enää rahan vuoksi. Se onkin saanut muutaman hauskan tilanteen, sillä matkan varrella on jokunen pyytänytn jotain palvelusta tai apua projektiinsa sanoilla, että en pyydä ilmaiseksi. Tähän olen todennut, että sehän passaa, mutta millä ajattelit maksaa, sillä minulle ei käy maksuvälineeksi raha ollenkaan?

Toukokuun torstain Hesarista luin kolme tarinaa "Mitä tapahtui downsiftaukselle?" -otsikon alta. Hyviä juttuja kaikki, mutta jokaisesta löysin enemmän tai vähemmän uuden oravanpyörän ainekset. Itselleni leppuuttaminen tarkoittaa pysyvästi rahakeskeisestä oravanpyörästä hyppäämistä jonnekin, missä raha ohjaa elämää melkoisen vähän. Toki ymmärrän myös muista kuin rahalla pyörivistä oravanpyöristä. Minusta downsiftaus ei ole välivuoden pitämistä ja voimien keräämistä, että voi hypätä takaisin entisiin ympyröihin lepovuoden jälkeen entistäkin suuremmalla vauhdilla.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Merikonttikoti-Hilton pääsi jatkoon Suomen kaunein koti -kisassa

päivis: Hyvinkään Asuntomessujen yhteydessä tutuksi tullut Helinä Heltsu Hukkanen rakensi perheineen oman Merikonttikotinsa Hartolan rantamaisemiin. Hukkasten kakkosasunto pääsi meneillään olevaan Suomen kaunein koti -ohjelmaan, jossa se eilen äänestettiin jatkoon. Helinä's Hiltoniksi nimetty Merikonttikoti kilpaili jatkopaikasta kahden muun kauniin, hienon, mutta huomattavasti tavallisemman kodin kanssa. Hilton vei voiton erilaisuudellaan.

Tässä on kuvakaappaus Hiltonista Heltsun
blogista. Kuva on Krista Keltasen ottama.
Heltsu kertoi ohjelmassa tyhjistä maitopurkeista, joita hän pitkän aikaa asetteli keittiön pöydälle löytääkseen tulevalle asunnolle toivotun muodon. Saman hauskan tarinan kuulimme Hyvinkäällä, kun Hilton-suunnitelmat tuolloin, vuonna 2013 olivat jo melko pitkällä. Myöhemmin kuulimme Hartolan kunnan rakennusvalvonnan kanssa käydystä kädenväännöstä. Kädenvääntö kuitenkin kannatti. Jatkopaikka MTV3:n suositussa ohjelmasarjassa on hyvä osoitus siitä.

Heltsusta tuli meille merikonttirakentamisen myötä vähintään Facebook-kaveri ja kutsu vierailla Hartolassa on edelleen voimassa. Ehkä se toteutuu alkavan kesän aikana.

Eilistä ohjelmaa katsoessa piti miettiä ja vähän vertaillakin omaa Merikonttikotiamme Hiltoniin. Meidän kotimme sisustuksessa ei ole käytetty läheskään yhtä paljon aikaa tai ajatusta. Helinä on selvästi vähintään puoliammattilainen tällä saralla. Hiltonin sisustuksessa on paljon yksityiskohtia, joita mielellään ottaisin meillekin. Kahteen kerrokseen rakennettu merikonttitalo on viihtyisä.

Mutta meidän Merikonttikotimme on meidän näköisemme. Punaisine keittiön kaappeineen ja kylppärin ovineen. Muistan, että kirkkaan punaista väriä jokunen messuvieras Hyvinkäällä kauhisteli. Itse totuin niihin saman tien, vaikka Heltsun avohyllykeittiö kelpaisi kyllä minullekin. Toisaalta olen sen verran laiska, että tuskin jaksaisin pitää avohyllyillä ja tasoilla olevia astioita aina tip top -kunnossa. Kaapin ovien takana niissä on huomattavasti vähemmän pölyä pyyhittävänä.

maanantai 30. toukokuuta 2016

En usko humalaan

jormas: Toissa päivänä kirjoitin alkoholin mielikuvamainonnasta. En pidä siitä, kuten en pidä siitä savukkeidenkaan kohdalla. Se onkin Suomessa nykyisin tupakkatuotteissa kiellettyä. Mutta yritän ymmärtää myös niitä, jotka ovat minua sallivampia viinamainontaan. Ehkä he ovat niitä, jotka kokevat alkoholin minua enemmän nautintoaineena ja joilla ei ole ollut koskaan sen kanssa ongelmia. Ainakaan omasta mielestään, sillä läheiset ovat oma juttunsa. Ja sielläkin saattaa puoliso ajatella toisin kuin esimerkiksi perheen lapset. Lapsista enemmistö ei taida ymmärtää viinan juontia ollenkaan. Kun se on vielä niin pahaakin, he sanovat. Vaikka eivät olisi maistaneet sitä edes kielellään.

Mutta minulle käytännössä alkoholin ainut tarkoitus oli laittaa nuppi sekaisin. Enemmän tai vähemmän. Ja jotakin fiiliksen hakemista tai muutosta arkeensa etsinevät myös kohtuukäyttäjät, sillä mikseivät he muuten joisi vain alkoholittomia juomia? Vaikka viiniä ja oluita, joita niitäkin löytyy kaupoista ainakin kymmentä eri sorttia. Ja jotka olivat viime vuonna Alkon eniten kasvanut tuoteryhmä. Makukin on monessa alkoholittomassa aivan huippua.

Mutta kun olin nuori, niin tiesin kaiken ja olin kuolematon. Ja uskoin humalaan. Yhteen en tiennyt uskoako vai eikö uskoa. Se kummajainen oli Jumala. Johon uskon nykyisin välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta uskon kuitenkin tai ainakin haluan uskoa heikkoinakin hetkinä. Sitä uskoakin on kai loppujen lopuksi vain itsekkäistä syistä. Siis esimerkiksi siksi, jos kuitenkin olisi minullekin jossain päin taivaanrannan ylisillä paikka. Missä ei ole kuolemaa eikä aikaa. Mieluummin ottaisin silloin paikan, jossa on mukava lämpötila. Ei liian kuuma, sillä siihen en tunnu tottuvat. Vaikka sitä päiviksen kanssa pari kertaa viikossa harjoittelenkin merikonttisaunamme orsilla.

Mutta aikansa kutakin, sanoi pässi ja moni muukin. En usko enää humalaan enkä sen tarjoamaan ja tuomaan pakotiehen. Enkä oikein mihinkään muuhunkaan keinotekoiseen tapaan muuttaa omaa todellisuutta toisenlaiseksi. Sillä minun kuuluu ja haluan iloita sekä surra aidosti ilman mitään keinotekoista.

Mutta raittius ei ole minulle viinaton tai muutenkaan päihteetön elämä. Se on ohikiitäviä hetkiä, jolloin tuokion ajan tuntuu, että tässä on kaikki, enkä halua mitään lisää, eikä minulta mitään puutu. Niitä hetkiä jaksan tavoitella. Kunnes korvien tinnitus tai joku muu vaiva tai tapahtuma muistuttaa minua vajavaisuudesta sekä elämän rajallisuudesta.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Merikontteja siellä, merikontteja täällä

päivis: Jokilaakson pihapiiri alkaa erehdyttävästi muistuttaa satama-aluetta tai ainakin jotain rahtikeskusta. Pihassa on tällä hetkellä kuusi merikonttia. Pieniä kontteja on kaksi. Toinen niistä on eristämätön varastokontti ja toinen on saunakontti. Entinen sosiaalikonttimme.

Merikonttikodissamme on kaksi pitkää ja korkeaa konttia ja viimeisin hankinta on kaksi varastokäyttöön tarkoitettua pitkää ja korkeaa konttia.

Merikonttien kantikas ulkonäkö miellyttää minua jostain syystä. Ehkä se johtuu siitä, että pidän myös funkkisarkkitehtuurista. Siinä ei ole mitään turhaa koreilua, ei erkkereitä, eikä juuri kaarevia muotojakaan. Tosin pidän myös niistä, kaarista.

Muistan Jyväskylän eteläpuolelta yhden pyöreän, ilmeisesti kesämökiksi rakennetun talon. Mutta sepä onkin Alvar Aallon suunnittelema Merry-go-round-niminen kesäasunto. Piti googlettaa, että muistikuva Aallosta tässä yhteydessä on oikea. Olihan se.

Kahta viimeisintä merikonttihankintaa voi kyllä hyvällä syyllä kutsua kolkoiksi. Kontit ovat niiden päädyissä olevien infokylttien mukaan suunnilleen 30-vuotiaita, joten ne ovat varmaan seilanneet lähes kaikilla maailman merillä. Päätyäkseen nyt meidän kotipihaamme.

Varastokonttien kattoa varten on jo tehty runko, joka myös maalattiin siniseksi.
Molemmissa konteissa on siis kauniisti sanottuna ajan patinaa. Ne ovat sieltä täältä lommoilla ja ruostettakin niissä on. Ilman ihmeempiä kunnostuksia niillä voisi olla vielä jäljellä elinikää ehkä kymmenkunta vuotta ennen puhki kulumista. Mutta nyt tuota kulumista hieman yritetään hidastaa asentamalla kontteihin katot.

Kattohomma alkoi tänään ja samalla päädyt ja ulommaiset pitkät seinät saivat ylleen uuden maalikerroksen. Täytyy myöntää, että jo nyt ne näyttävät vähän paremmilta. Uskon, että silti pidämme edelleen kiinni siitä, että Merikonttikotia vastapäätä olevaan varastokontin seinään hankimme suurkuvatulosteen, kuten olemme suunnitelleet. Se onkin sitten ihan oma projektinsa.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Vïinan mielikuvamainonta

jormas: Jonkun aikaa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että päättäjät suhtautuvat kovasti erilailla kahteen, kansan suussa maistuvaan tuotteeseen. Alkoholiin ja tupakkaan. Joista kumpikaan ei ole elämisen kannalta tärkeää. Vaan päinvastoin, sillä itse tuotteita käyttämällä, mutta myös käytön oheisilmiöinä moni elämä päättyy ennen aikaisesti. Kuka kuolee keuhkosyöpään ja kuka väkivallan uhrina puukkoon jne.

Tupakan suhteen mennäänkin koko ajan tiukempaan suuntaan. Mainonta ei ole ollut sallittua enää pitkiin aikoihin ja itse savukerasiatkin on oltava myyntipaikoilla piilossa. Julkisissa tiloissa ei saa polttaa ja parveketupakoinnin kiellon mahdollistava lainsäädäntökin on olemassa. Valmisteilla taitaa olla myös lakiesitys, joka kieltää omassa autossa tupakoinnin, jos kyydissä on lapsia.

Vaan toisin on alkoholin laita. Sen markkinoinnissa ei tunnu olevan mitään rajoja. Ravintoloiden aukioloaikoja venytetään joka suuntaan ja anniskelumahdollisuuksia monipuolistetaan. Puistoissa ja yleisillä paikoilla juominen on sallittua muulloinkin kuin vappuna ja juhannuksena. Omanlaisensa huippu alalla on alkoholin mielikuvamainonnan salliminen. Ymmärrän tämän kaiken, jos ei näe mitään muuta kuin oman napansa. Mutta asiassa on monia muitakin puolia, joista olen vuosikymmenten aikana kirjoittanut eräänkin palstametrin.

Kyseessä on siksikin merkillinen päätös, sillä se ei heijastele lainkaan kansan mielipidettä. Kansan mielestä alkoholilla on liian suuri rooli suomalaisessa elämänmenossa. Näin ajattelee kolme neljästä (75 prosenttia) suomalaisesta. Näkemys on yhteinen eri ikä- ja väestöryhmille. Erityistä huolta kannetaan lasten ja nuorten humalajuomisesta (88 prosenttia). Enemmistö suomalaisista (53 prosenttia) ei koe, että Suomessa oltaisiin oppimassa "eurooppalaista ei-humalahakuista juomista".

Erityisen vähän juomiskulttuurin muutoksiin uskovat alle 25-vuotiaat, joista vain joka kolmas arvelee suomalaisen alkoholinkäytön olevan kehittymässä ei-humalahakuiseen suuntaan.

Valtaenemmistö suomalaisista on sitä mieltä, ettei alkoholia pitäisi mainostaa myönteisillä mielikuvilla. Kolme neljästä (76 prosenttia) pitää hyvänä, että mainoksessa saa kertoa alkoholijuomasta hinnan ja tuotetietoja, mutta ei hyväksy alkoholin mielikuvamainontaa. Näkemys on yhteinen eri väestöryhmille ja eri puolueiden kannattajille. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavana olevalla alkoholin mielikuvamainonnan kiellolle näyttäisi kansalaisten enemmistön tuki. Enemmistö olisi valmis myös kieltämään alkoholimainonnan kokonaan.

Alkoholimainonnan kohdistaminen lapsiin ja nuoriin on Suomessa kielletty. Päihdejärjestöt ovat halunneet kieltää alkoholin mainostamisen jopa kokonaan sillä perusteella, että se aina vaikuttaa myös lapsiin ja nuoriin riippumatta siitä, onko se suoraan kohdistettu heihin. Alkoholiteollisuus puolestaan on luvannut kehittää alan omaa itsesääntelyä väärinkäytösten välttämiseksi.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi toteaa, että tulosten perusteella suomalaisten valtaenemmistö kieltäisi nimenomaan alkoholin mielikuvamainonnan. – Alkoholiteollisuus on pyrkinyt hämmentämään mainonnasta käytyä keskustelua kyseenalaistamalla mainonnan vaikuttavuuden. Mainonnan vaikutuksista nuorten alkoholinkäyttöön on kuitenkin olemassa vahva tutkimusnäyttö, Aalto-Matturi toteaa.

Mutta markkinavoimat saivat tahtonsa läpi ja kansan vastustuksesta huolimatta eduskunta päätti sallia mielikuvamainonnan jatkumisen. Olen pitänyt itseäni niin sanottujen aasinsiltojen rakentamisen osaajana, mutta kyllä markkinamiehet ja -naiset ovat ylivertaisia tälläkin sektorilla. Tässä alla pari esimerkkiä eilisestä Hesarista. Klikkaa kuvia tarvittaessa.


perjantai 27. toukokuuta 2016

Ruokaa mikrossa

päivis: Mikroa ei ole tarvinnut käyttää ruoanvalmistukseen sen jälkeen, kun pääsimme muuttamaan Merikonttikotiin lähes kolme vuotta sitten elokuussa 2013. Sitä ennenhän asustelimme Matkakodissa, jossa ei ole uunia. Hyvä kaasuhella kyllä löytyy, mutta uunin puute piti välillä korvata mikrolla. Tai ainakin sitä piti yrittää.

Innostuin joitakin vuosia sitten kokeilemaan ruoan laittoa mikrossa. Ihan pelkkää kokeilua se ei ollut, sillä olin käynyt mikrokeittokirjan julkistamistilaisuudessa. Ja sain tietysti tuon kirjan itselleni ja innon kokeilla kirjassa olevia reseptejä.

Muistan monet kerrat, kun kypsensin riisiä mikrossa. Ja ne ihanat Annan perunat! Täysin oma keksintöni taisi olla makaronilaatikon teko mikrossa. Se muuten onnistui yllättävän hyvin. Thaimaassa ollessamme teen säännöllisesti aamuisin kaurapuuroa mikrossa, sillä sielläkään meillä ei ole uunia. Mikrossa kypsennetty kaurapuuro on ehkä jopa maukkaampaa kuin kattilassa haudutettu puuro.


Thaimaassa teen myös munakkaita mikrossa. Siirryin munakkaisiin kyllästyttyäni yksittäisten kananmunien kypsentämiseen. Niitä varten hankin astian, jonka käyttö oli hieman hankalaa. Mutta kananmunat näyttivät kyllä hyvinkin samanlaisilta kuin pannulla paistetut. Paitsi että ne ovat kauniin pyöreitä.

Äkkiseltään piirakka näytti melkein pizzalta. Mutta hyvin kelpasi.
Täällä Jokilaaksossa olen ennen Merikonttikotia kokeillut myös piirakan paistamista mikrossa. Olin ensimmäisellä kerralla varautunut tosi huonosti piirakan tekoon, mutta maasta pukkaavat raparperit lähes pakottivat kokeilemaan leipomista. Puuttui vuoka ja kananmunatkin unohtuivat vaikka kermaviiliä oli. Piirakkapohjaa en tehnyt itse. En tee koskaan. Ostan aina taikinan valmiina kaupasta.

Vuoan puutteen korvasin sopivan kokoisella Teema-lautasella. Luovuus kehiin!

Piirakasta tuli hyvänmakuinen, sen muistan, vaikka ei niin kovin kaunis, kuten kuvasta näkyy. Eikä aikaakaan mennyt paistamiseen kuin 12 minuuttia. Eli paljon vähemmän kuin uunissa kypsentämällä.

torstai 26. toukokuuta 2016

Liian terve

jormas: Taitaa olla kymmenen vuotta, kun sain sydäninfarktin Vantaan Ikeassa. Laittoivat kovalle penkille pitkälleen venttaamaan piipaa-autoa, vaikka talo oli täynnä toinen toistaan tyylikkäämpää ja mukavampaa petiä. Ehkä ne pelkäsivät, että henki lähtee ja suoli tyhjenee, niin on helpompi putsata puinen penkki ja muovilattia. Joka tapauksessa siitä selvittiin ja elo on ollut senkin jälkeen melkoisen mukavaa. Meilahdessa koin syvää kiitollisuutta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, sillä niin hyvä huoli minusta siellä pidettiin.

Paikallinen lekuri kysyi, kun tuli lähdön aika kotihoitoon, että suostuisinko koekaniiniksi muutamaksi vuodeksi kolesterolitutkimukseen. Ja minähän suostuin, sillä siinä tuli neljä kertaa vuodessa aika perusteellinen lekurin ja hoitsun tsekkaus missä mennään. Kun tutkimuksen piti päättyä, sanoi lääkäri, että tämä taitaa jatkua vissiin ainakin vuoden vielä, että sopiiko se minulle. Jo vain, sanoin ja tulin kysyneeksi, että mahdatko tietää, miksi tuli jatkopesti? Tohtori totesi minulle reseptiä kirjoittaessaan puolihuolimattomasti, että vissiin ei ole vielä tarpeeksi kuollut koekaniineja. Että koitetaan saada määrä täyteen vuoden jatkoajalla.
Pari kertaa olen sen jälkeen yrittänyt päästä vastaaviin tutkimuksiin, mutta parhaimmillaankin ovat kynnet pitäneet vain haastatteluun saakka. Joku päivä sitten olin taas Hämeenlinnassa Linnanklinikalla tyrkyllä ja hyvältä näytti. Mutta viimein paikallinen poppamies katsoi lasien takaa sanoen, että muuten on kaikki hyvällä tolalla, mutta tutkimuksen kannalta on yksi probleemi. Johon minä jo hieman hätääntyneenä, että mikähän mahtaa olla esteenä? "Olet liian terve", sanoi hän ja jatkoi, että mitä ilmeisemmin on kolesterolilääkitys ollut kohdallaan, kun olen ollut kymmenen vuotta oireeton. Tarjosin vielä, että voisinhän minä jotain tutkimukseen pääsyn kannalta jotain sanoja soveltaa, jos passaisi. Ei passannut, joten näillä eväillä mennään toistaiseksi kohti uusia seikkailoja. Elämä on laiffii, sanoo Nykäsen Matti ja minä.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Amsterdamin merikonttikerrostalot myydään maailmalle

päivis: Siinä vaiheessa kun päätimme lähteä merikonttirakentamisen edelläkävijöiksi Suomessa, kävimme vuonna 2011 Amsterdamissa tutustumassa siellä oleviin merikonttikerrostaloihin. Niistä vaikuttavin oli kymmenen viisikerroksisen merikonttikerrostalon kokonaisuus, opiskelijakylä Keetwonen. Maailman suurimmaksi konttikerrostalokyläksi mainostettu kohde,

Eilen sähköpostiini tuli kerrostalojen rakentajan, Tempohousingin tiedote, jossa kerrottiin, että 1000 konttikotia ja muutama muu konttirakennus pannaan myyntiin. Myyntiin tulee kuusi kerrostaloa yhtenä kokonaisuutena tai talot voi ostaa yksittäinkin. Syyksi myyntiin kerrotaan, että Amsterdamin kaupunki tarvitsee maata uusille projekteille, joten opiskelijat saavat jatkossa etsiä asuntonsa muualta.
Kerrostalojen sisäpihat olivat hollantilaiseen tapaan täynnä polkupyöriä.
Keetwonen valmistui vuonna 2006. Noin 28 neliön asunnot ovat olleet opiskelijoiden suosiossa jo pelkästään niiden edullisen vuokran, alle 400 euron ansiosta. Tiedote ei kerro, mistä opiskelijat jatkossa löytävät asuntoja ja löytävätkö edes tähän hintaan.

Tiedotteesta ei myöskään selviä, millä mielellä Tempohousing myy konttiasunnot. Suuri ongelma se ei kuitenkaan ole, sillä kerrostalot on suhteellisen helppo koota uudelleen uusille asukkaille periaatteessa missä päin maailmaa tahansa.

Suomessa ei enää tunnu olevan ainakaan jyrkkää estettä sille, että ihmisiä voidaan asuttaa merikonteista rakennettuihin asuntoihin. Tuota estettä olemme toivon mukaan mekin olleet osaltamme poistamassa Merikonttikodillamme.

Luulen kuitenkin, ettei Amsterdamista ainakaan Suomeen tule ainuttakaan Keetwonen-opiskelijakylän kerrostaloa. Niissä oleva lämpöeristys tuskin riittää Hollantia kylmempiin olosuhteisiimme ja nykyiset tiukat esteettömyysvaatimuksetkaan eivät amsterdamilaistaloissa täyty.
Myyntiin tulee kerrostaloasuntojen lisäksi opiskelijoita palvelevia
toimisto- ja liikerakennuskontteja.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Sininauha-konserni in memoriam, osa 5

jormas: Aiemmat osat aiheesta olen julkaissut 22.4., 28.4., 4.5. ja 14.5. Vaikka tässä osassa tulee myös vanhan kertausta, teen tämän tavallani.

Monesti on käynyt niin, että kasvulla on hintansa, jota yleisesti ottaen ei juurikaan voi tietää etukäteen. Sininauhaliitto oli aikoinaan pieni, henkilöjäsenistä muodostunut yhdistys, jossa kaikille kyseessä oli sydämenasia. Mutta sitten Sininauhaliitosta tehtiin lähinnä päihdetyötä tekevien järjestöjen ja muiden vastaavien toimijoiden liitto. Vielä silloinkin lähes kaikki mukaan pyrkivät kokivat asian ennen kaikkea omakseen.

Mutta kehitys jatkoi kulkuaan ja yhä useammin Sininauhaliiton jäsenyyttä hakevien suusta sai kuulle, että asianomainen järjestö saa sitä tai tätä etuisuutta itselleen kuuluessaan liittoon. Myös Raha-automaattiyhdistys kehotti avustuksia anovia liittymään liittoon. Tämän jotkut jäseneksi tulevat jäsenyyttä hakiessaan mainitsivatkin. Yhä harvemmin kuului perusteluissa, että haluamme tuoda liittoon sitä tai tätä ja näin voimme jakaa kokemuksiamme sekä osaamistamme liiton kautta koko päihdetyön kentän käyttöön.

Erityisesti Kiviniemen aikaan Sininauhatyössä alettiin painottamaan muodollisesti pätevien työntekijöiden valitsemista myös niihin tehtäviin, joissa mitään määrättyä pätevyyttä ei edellytetty. Tämä on hyvin tehokas tapa karsia kutsumuksesta työtä tekeviä tai muulla tavoin ammattitaitonsa hankkineita työntekijöitä ja -hakijoita. Sininauhasta oli tullut jotain muuta kuin sydämellään tai kutsumuksesta työtä tekevien työpaikka. Se vaikutti luonnollisesti kaikkeen tekemiseen, mutta myös koko ilmapiiriin. Se oli yhä enemmän vain työpaikka työpaikkojen joukossa, jossa yhä useampi ajatteli, että "jos työ päättyy tai lopputili tulee, niin kyllä minä aina jotain tilalle saan".

Minulle kysymyksessä oli ja on sydämen asia. Elämöin kuitenkin tästä ensi sijaisesti siksi, että on tapahtumassa suuri vääryys, jonka en tiedä olevan Kiviniemen lisäksi kenenkään muun tahdon. Näin todennäköisesti tekisin, vaikka kyseessä ei olisikaan sydämenasia, vaan ainoastaan vääryys. Elämöin kyllä myös siksi, että Sininauha ja Katulähetys ovat olleet minulle kutsumuksia, jotka eivät lakkaa olemasta, vaikka palkkapussi lopettaakin tulemisen nimelläni.

Kutsumuksen katoaminen on valitettava ilmiö, joka on näkynyt myös luottamushenkilötyöskentelyssä. Tällä en tarkoita kutsumusta omaan, Sininauhan luottamuspaikalle lähettäneeseen järjestöön. Vaan kutsumusta Sininauhaliittoon. Sillä mitenkään muuten en kykene selittämään itselleni kuinka ensin Sininauhaliitto ja sitten sen nimeämä Sininauhasäätiön hallitus ovat voineet päättää sääntömuutoksesta, joka siirtää hallituksen valinnan sisäsiittoisesti säätiölle itselleen. Ja joka sen jälkeen päättää minne Sininauhaliiton sijaan mittava Sininauhasäätiön omaisuus menee, jos kyseinen, itse itseään täydentävä hallitus päättää lakkauttaa itsensä eli Sininauhasäätiön.

Mutta surullinen tarina ei pääty tähän, vaan se saa yhä uusia, merkillisiä piirteitä. Nyt Sininauhaliitosta siirretään myös toimintoja Sininauhasäätiöön. Viimeinen korviini tullut esimerkki on ongelma- ja rahapelipelaamiseen liittyvä Tiltti-hanke. Henkilökunnalle on perusteltu, että koska Tiltti tekee asiakastyötä, se ei voisi olla liiton hanke, vaikka se on ollut sitä vuosien ajan. Perustelut haisevat, sillä Sininauhaliitossa on monta muutakin asiakastyö-hanketta Vihreästä Veräjästä aina perhetyöhön saakka. Ajattelen, että Tiltin siirtämisen taustalla on ohjausryhmä tai vastaava, jossa työskentelystä on siinä istuvalle itselleen myös merkittävää taloudellisesti etua.

Itse kukin voi mielessään yrittää istuttaa alla olevaan Sininauhasäätiön sääntökohtaan Tiltti-rahapelityön: "Säätiön tarkoituksena on perustaa ja ylläpitää kristillisessä hengessä toimivia päihdehuollon asumispalveluita ja nuorten päihdehoitoyksiköitä, ja niissä annettavan hoivan ja kasvatuksen kautta auttaa päihdeongelmaisia henkilöitä juomatavasta vapautuneina, työnhaluisina, rehellisinä ja kunniallisina kansalaisina täyttämään paikkansa yhteiskunnassa." On ontuvaa perustella uskottavasti kyseisen hankkeen istuvan säätiöön liittoa paremmin.

Sekä Sininauhaliitossa että Sininauhasäätiössä keskeisin henkilö valmistelussa on ollut Aarne Kiviniemi, joka on molempien järjestöjen johtaja ja asioiden esittelijä hallituksissa. Merkityksettömäksi ei voi jättää hallitustyöskentelyäkään. Siellä keskeinen osa on ollut kummankin järjestön hallituksen puheenjohtaja Raimo Leppälällä.

Sääntöjen mukaisten vuosien tultua puheenjohtajana täyteen, jätti Leppälä viime vuosikokouksessa tehtävänsä liiton puheenjohtajana. Myös hänen roolinsa "kolmannen sektorin kaikkien aikojen puhalluksen" ja kaappauksen valmistelussa ja päätöksen teossa on ollut hyvin keskeinen.

Nyt keväällä pidetyssä Sininauhaliiton vuosikokouksessa Kiviniemi antoi vuolaasti kiitosta Leppälälle hänen ehdottomasta tuestaan. "Raimo on alusta saakka ollut luunkova hengenmies. Hänen kanssaan työskentely on ollut selkeää ja tuki - raamien asettamisen jälkeen - järkähtämätöntä". Kun yllä olevan kuuntelin ja jälkeen päin maistelin, en voi tulla muuhun tulokseen, kuin että Leppälä on ollut tietoinen omaisuuden siirrosta.

Olen myös tarkistanut väittämän, että esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys olisi edellyttänyt moista sääntökohtaa. Se ei ole totuuteen perustuva, vaan luottamushenkilöiden harhauttamista. Mainittu perustelu palvelee vain yhtä tarkoitusta, jonka käsittämiseen ei tarvita ennustajaeukon eikä -ukon lahjoja.
Koska minulla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua hallituksen pöytäkirjoihin, teen arvioni ilman niitä. Kyseinen "puhallus ja kaappaus" ei olisi ollut mahdollista ilman Kiviniemen ja Leppälän yhteistä näkemystä. Ja ilman Sininauhasäätiön ja Sininauhaliiton hallituksen päätöksiä asiaa ei olisi päätetty jo moneen kertaan toistamallani tavalla. Molemmat hallitukset olisivat myös ajallaan voineet estää hankkeen, mutta nyt sen voi pysäyttää enää vain Sininauhasäätiön hallitus. Tai julkisuus tai Patentti- ja rekisterihallitus tai rahoittaja tai joku muu......

Voi olla, että tämäkään ei ole aiheesta viimeinen kirjoittamani osa, käy asialle kuinka tahansa. Voi myös olla, että lähitulevaisuudessa on aika tuoda asia isoon julkisuuteen jonkun tutkivan journalismin foorumin kautta.

Joka tapauksessa Kiviniemi on pelannut peliään taitavasti. Minuun ei ole koskaan ollut niin paljon Sininauhaliiton väki yhteydessä kuin tässä asiassa. Tosin en ole ollut joka kerta varma kuka on Sininauhaliitossa töissä, kuka Sininauhasäätiössä ja kuka Sininauha Oy:ssä. Mutta julkisesti työntekijät eivät uskalla juurikaan puhua, sillä pelko oman työpaikan menettämisestä on käsin kosketeltavaa. Hallitusten päätöksenteko on minulle tällä hetkellä osin arvoitus, koska joukossa on myös niitä, jotka ovat myöntäneet, että he eivät ole tienneet tai ymmärtäneet mitä on tullut päätetyksi.

Jos ei ole vajavaisesta tai tarkoituksenmukaisesta valmistelusta johtuen tiennyt mitä on päättänyt, nyt on yhdestoista hetki ottaa tehdyt päätöksen takaisin. Varsinkin, jos ei ole oma lehmä ojassa ja istuu päättäjän paikalla aidosti jäsenjärjestönsä mandaatilla.

Kun Aarne Kiviniemi tuli jatkamaan Jorma Niemelän työtä Sininauhaliiton toiminnanjohtajana, olin itse Sininauhasäätiön toimitusjohtaja. Muistan kuin eilisen Kiviniemen yöllisen soiton, joita hän harrasti kanssani. Yhden puhelun hän aloitti: "Kuule Soini, olen keskustellut talouspäällikön kanssa ja hän sanoi, että sinä olet Soini peluri, mitä mieltä olet itse?" Vastasin: "Hyvinkin kohdalleen menevä arvionti itsestäni. Mutta sitäkin enemmän sinun Aarne kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kenen pussiin pelaan."

Siltä varalta, että Kiviniemi lukee tämän blogini, esitän hänelle samasta aiheesta oman kysymykseni: "Vuosien saatossa olen omana, en siis muiden arviona, tullut siihen tulokseen, että myös sinä olet Kiviniemi peluri. Mutta pelaatko sinä oman pussisi lisäksi kenenkään muun pussiin?"



maanantai 23. toukokuuta 2016

Työelämä kiinnostaa eläköityvääkin

päivis: Olen sopinut jääväni eläkkeelle ensi vuoden syksyllä. Luulisi siis, että työelämän tulevaisuuden kotkotukset eivät juuri jaksaisi kiinnostaa. Jostain syystä asia ei kuitenkaan ole niin. Luen tai ainakin vilkaisen aina jutun, jos näen sellaisen jossain lehdessä. Viimeksi asiaa puitiin sunnuntain Hesarissa. Otsikkona oli Trendien harjalla.

Artikkelissa esiteltiin tulevia työelämän trendejä erityisesti siinä valossa, minkälaisena tulevaisuus näyttäytyy nyt työelämään valmistuville.

Minua on usein kiusannut työelämäjutuissa se, että niissä käsitellään työntekoa ikään kuin kaikki tekisivät toimistotyötä. Toisin sanoen istuisivat (tai seisoisivat) päivät pitkät työpöydän ja tietokoneen edessä. Ehkä vähän samaan oli sorruttu sunnuntaisessakin jutussa, vaikka työmarkkinoille astuvien mannekiinina toimi juuri sairaanhoitajaksi valmistunut nuori nainen.

Juttu kuitenkin suunnilleen alkoi toteamuksella, että kahdeksasta neljään toimistotyö on yhä voimissaan. Sitähän se tuskin koskaan on tyypillisten sairaanhoitajien työssä. Osa heistä esimerkiksi tekee jopa yksinomaan yövuoroja tai kolmivuorotyötä nyt kuitenkin. Mutta tämä osio jutusta oli kuitenkin otsikoitu koskemaan etätöitä.

Vaikka etätöistä puhutaan jatkuvasti, aika harva palkkatyöläinen tai muukaan niitä pystyy tekemään. Kaupan kassaa ei voi hoitaa kotoa käsin, eivät onnistu poliisihommatkaan etänä (paitsi nettipoliisin), eikä bussin kuljettaminen, tehdastyöstä nyt puhumattakaan. Tai rakennushommista. Jostain löysinkin tiedon, että etätöitä tekevät ovatkin yleensä korkeasti koulutettuja ja ylempiä toimihenkilöitä.

Etätyö on joka tapauksessa yksi tulevaisuuden trendeistä, koska enää ei ajatella, että työtä pitäisi tehdä esimiehen tarkkailun alla. Mutta esimerkin mukaista sairaanhoitajan työtä joka tapauksessa tulevaisuudessakin taidetaan tehdä paljolti niin, että ollaan porukalla jossain ja joku on aina pomo. Vaikka varsinainen pomottaminen onkin vähenemään päin monilla aloilla.

Tulevaisuuden työelämä vaatii myös jatkuvaa oppimista. Tuota samaa on hoettu jo vuosikymmenet ja hoetaan tulevaisuudessakin. Veikkaan, että oppimisen tavat saattavat kuitenkin muuttua. Koulun penkillä oppimisen rinnalle on taas noussut työssä oppiminen.

Jostain syystä jutun neljänneksi otsikoksi oli kirjattu Monta kulttuuria. Taitaa olla vähän niin kuin Hesarin ja joskus Ylenkin jutuissa, että jos koululuokasta löytyy yksikin maahanmuuttaja, niin tuota oppilasta pitää ehdottomasti haastatella. Siis työelämänkin trendiksi jutussa väitetään sitä, että tulevaisuudessa työskennellään entistä enemmän muista kulttuureista tulevien kanssa. Kyse voi olla työkavereista tai asiakkaista. Niinhän se varmaan on, mutta onko se nyt kuitenkaan mikään työelämän mukanaan tuoma trendi? Mutta kuin meitä lukijoita on niin tärkeä muistuttaa monikulttuurisuuden kasvusta, niin pitihän se tietysti tähänkin Hesarin juttuun jotenkin saada ympättyä.

Tämä värikäs kuva, jossa on rekissä kirpputorimyyntiin ommeltuja hameita,
liittyy varsinaisesti aivan blogikirjoitukseni loppuosaan. Siinä kaipaan
työelämäjuttujen joukkoon tarinoita siitä, miten ihmiset voisivat
hankkia elantonsa myös epätyypillisillä työn tekemisen tavoilla.
Artikkelin viimeinen otsikointi sentään liittyy läheisesti jutun sairaanhoitajan tulevaan työuraan. Siinä nimittäin todettiin, että tulevaisuudessa töitä tehdään yhdessä työyhteisönä. Se ei kuitenkaan taida olla pelkästään tulevaisuuden trendi, ei varsinkaan sairaaloissa. Vaikka saman katon alla touhuaakin joukko lääkäreitä, hoitajia, laitosapulaisia ja niin edelleen, kuten jutussa todetaan, tulevaisuudessakaan ei taida olla näköpiirissä, etteivätkö mainittujen ammattien harjoittajien roolit pysyisi jatkossakin tiukasti omissa karsinoissaan.

Juttu ei oikeastaan kertonut mitään uutta tulevaisuuden työelämästä. Itse olisin mielelläni lukenut esimerkiksi arvioita siitä, miten tulevaisuudessa ihmiset hankkivat toimeentulonsa epätyypillisissä työsuhteissa tai olematta ollenkaan työsuhteessa. Yhä enemmän taitaa olla esimerkiksi niitä, jotka toteuttavat erilaisia omia projektejaan olematta kuitenkaan esimerkiksi yrittäjiä. Ostavat vaikka halpoja asuntoja ja remontoivat ja saneeraavat ne myyntiä varten. Tai bloggaavat ja tekevät samalla monia muita oman mielenkiintonsa piiriin kuuluvia asioita. Ja palkka tulee sieltä. Jopa lähivuosien eläkeläisenä voisin inspiroitua jostain tuon tyyppisestä. Tai varsinkin ahaa-elämyksen voisivat kokea ne, jotka nyt kipuilevat sen kanssa, kuinka voisivat päästä kiinni työn syrjään.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Ekologista elämää ja kierrätystä


jormas: Tällä kertaa päätin avata osan ekologisesta elämästämme, sillä sitäkin on. Toisella puolen vaakakupissa on moottorikelkkaa, jolla talvisin ajelutamme joskus lapsia tai ainakin lapsenmielisiä, haemme lähteeltä vettä sekä tallaamme polun Johanssonin hevoshakaan meille ja muille. Sitten on mönkijä/traktori talousveden hakuun Ravintola Sepelin seinästä. Sillä teemme myös lumityöt, keräämme roskia ja romuja pitkin metsiä, jotka viemme oman sekajätteemme kanssa Seepsula Oy:n sekajätelavalle ja muihin jätteiden keräilypaikkoihin. Sitten on skootteri, joka on hyvinkin polttoaineystävällinen kulkuneuvo päiviksen työmatkoille, mutta myös muuhun käyttöön.

Tuulenkaadoista, metsään hylätyistä haloista ja sähkölinjojen alta
keräämme luvan saatuamme polttopuut Nunnauunin injektoritakkaan,
jolla käytännössä lämmitämme Merikonttikotimme.

Rydybackan kalliolta, Hesapottsmossenin soilta ja Lemminkäisen lähteeltä tulevasta
Pikkulammen vedessä uimme ja otamme kasvihuoneen kasteluveden

Tänne päätyvät lannoitteeksi kolmen eri kompostin ja kompostoinnin jälkeen lannoitteeksi
kahden eri tavalla  kompostoivan käymälämme tuotokset kahden vuoden prosessin jälkeen

Löytämämme luonnonlähteen nimesimme Johanssonin lähteeksi. Sieltä haemme
juomavetemme kesällä "Kuuautollamme" ja talvella moottorikelkalla

Biojätteelle, metallille, elektroniikkaromulle, kodinkoneille, autonrenkaille,
pahville, paperille, pulloille, tölkeille, paristoille, akuille ja muoville
on kullekin oma lajittelupisteensä sekä paikka, jonne ne meiltä lähtevät

lauantai 21. toukokuuta 2016

Ravintolapäivä ja muuta ruoka-asiaa

päivis: Tähän tietoon tänään pidettiin viimeistä kertaa nykyisenmuotoista ravintolapäivää. Olen muutaman kerran niihin osallistunut eri puolilla eteläistä Suomea. En ole aihetta sen paremmin seurannut, mutta nyt kun haeskelin sopivaa paikkaa, jossa tänään olisi voinut käydä syömässä, huomasin, että monet "ravintolat" olivat kahviloita, joissa tarjolla oli lettuja ja muuta makeaa syötävää.

Hyrylän keskustasta löytyi kuitenkin kermaista lohisoppaa, jota kävimme syömässä. Myös muun muassa thaimaalaista ja muita etnisiä ruokia olisi Uudenmaan tällä kolkalla ollut tarjolla.
Kotona söimme tänään kevään ensimmäisistä raparpereista tekemääni
piirakkaa. Raparperia olisi vain saanut olla vähän enemmän.
Jos ravintolapäivät hiipuvat tai muuttavat jatkossa muotoaan, tulevaisuuden juttuja ruokasaralla on ainakin kaksin kappalein. Nyhtökauraa hehkutetaan nyt kaikkialla ja joka paikasta se kuuluu myös olevan loppu. Valmistaja ei osannut varautua kovaan kysyntään. Eräässä suuressa elintarvikeliikkeessä on esimerkiksi kehotettu nyhtökauraa kyseleviä tulemaan seuraavana lauantaina paikalle heti kello seitsemältä aamulla ja silloinkin pitäisi kuulemma olla valmiina ryntäämään oikealle hyllylle, jos haluaa varmistaa tuotteen saannin.

Yllättäen vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi 2016 on kuitenkin alkuviikosta valittu Puhtikaura - kaurapuuteri. Se on kylmään nesteeseen sekoitettavaa hienoa jauhoa, jota markkinoidaan aamupalana, välipalana ja myös treenijuomana. Jostain syystä Puhtikaura ei ole ylittänyt uutiskynnystä tai sitten olen ollut väärien uutisten äärellä.

Puhtikaura luultavasti tuli nyhtökauran sijaan palkituksi siitä syystä, että se on ollut markkinoilla jo viime vuoden puolella. Näin jossain kerrottiin. Nyhtökauraa sen sijaan on tainnut olla saatavilla vasta tämän kevään aikana. Ja sitäkin ostajien kannalta huonolla menestyksellä. Ehkä kuitenkin tiedämme jo nyt, mikä tuote voittaa Vuoden elintarvike 2017 -tittelin.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Matti "Kid" Hytönen matkasi taivaanrannan ylisille

Eilen meidät saavutti suru-uutinen, sillä "Kid" oli oli lähtenyt taivaanrannan ylisille. Minulla on hänestä hienoja muistoja, joita saatan jakaa tälläkin foorumilla, jos tähtien asento on joskus siihen oikea. Yksityisemmin milloin tahansa. Olen myös kirjoittanut Matista tarinan, pari. Mutta tähän blogiini olen kopioinut hänen itsensä kertomaa. Sen tallentaja löytyy jutun lopusta.

Mutta ennen kuin luette sen, kuunnelkaa yksi hänen biiseistään. Hyvin moni mies, ehkä nainenkin, jonka matkakumppanina on joskus ollut yksinäisyys, löytää Matin sanoittamasta ja säveltämästä biisistä itsensä ja ainakin jotain ainutlaatuista: Ghttps://www.youtube.com/watch?v=VjVxKGSpKxw

Matti "Kid" Hytönen: Vietin yli 18 vuotta vankilassa



Jatkuva viinanhimo vei Matti "Kid" Hytösen vankilaan 18 kertaa. Ensimmäinen "koppituomio" tuli heti armeijan jälkeen 60-luvulla, jos mukaan ei lasketa koulukotia, minne Hytönen joutui, kun kasvattiäiti ei enää jaksanut poikaa nurkissaan.

Matti "Kid" Hytönen on viettänyt elämästään telkien takana 18 vuotta seitsemän kuukautta ja 22 päivää. Pian seitsemänkymppinen mies muistaa luvun tarkasti, sillä hän on tehnyt selkoa kaikista tuomioistaan Yhdysvaltojen suurlähetystölle saadakseen maahan matkustusluvan.

– Ei tällaiset vanhat rikolliset tuosta noin vaan Amerikkaan pääse, Hytönen toteaa.

Mutta selvitysten jälkeen pääsevät, sillä Hytönen on lopettanut rötöstelyn. Nykyään hänen päivänsä täyttää muiden vankilakierteessä olevien tukeminen. Hän työskentelee KRIS-Etelä Suomi ry:n toiminnanjohtajana. KRIS on järjestö, joka auttaa kädestä pitäen entisiä ja nykyisiä vankeja palaamaan kaidalle tielle.

– Yksi iso osa toimintaamme on estää tukemiamme vankeja tekemästä sitä ratkaisevaa virhettä, jonka itse tein 18 kertaa, Hytönen kertoo.

Hän tarkoittaa ratkaisevalla virheellä sitä, kun kaikista hyvistä ajatuksista huolimatta vapautuva vanki ottaa portilta taksin ja pyytää kuskia ajamaan lähimpään paikkaan, josta saa viinaa. KRIS-järjestön työntekijöiden tehtävä on siis hakea vapautuva vanki portilta ja viedä vaikka aamupalalle tai lounaalle ennen kuin ex-vanki ehtii lähteä taksilla pahoille teille.

”Päihteitä ja naisia”

Hytönen on istunut vankilassa yhteensä 18 kertaa. Lähes kaikki tuomionsa hän on saanut, koska halusi päihtyä. Yksi tapa joutua poliisin kanssa tekemisiin oli ottaa hotellista huone ja tilata huoneen laskulle valtavat määrät alkoholia ilman aikomustakaan maksaa laskua.

– Yleensä tilasin myös useamman askin tupakkaa siltä varalta, että poliisi tosiaan tulee ja vie putkaan. Putkassa kun on ankea olla ilma röökiä, Hytönen kertoo.

Hytönen tuomittiin myös muutaman kerran luottokorttipetoksista. Kaikki vain siksi, että saisi lisää viinaa. Hytösen elämä, niin kuin monen muunkin vankilakierteessä olevan elämä, oli parinkymmenen vuoden ajan viinan ja naisten perässä juoksemista. "Päihteitä ja p***ua", niin kuin Hytönen itse asian tiivistää.

– Välillä on vaikea samaistua siihen ihmiseen, joka olin silloin, hän sanoo.

Piina meinasi päättyä hirttäytymiseen



Hytönen on ollut vankilassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa ja Keniassa. Hän kertoo hurjia tarinoita vankilareissuistaan maailmalla. Juttuja kuuntelee mielellään, ja välillä unohtuu, että vankilassa istuminen ei ole kenellekään hauska seikkailu.

– Oikeasti pahinta, mitä ihmiselle voi tehdä, on laittaa se koppiin, Hytönen vakavoituu.

Hän yrittää selittää, kuinka piinaavaa on istua sellissä ja miettiä rapistuvia ihmissuhteitaan, joille ei voi vankilasta käsin tehdä mitään. Kerran piina oli niin paha, että Hytönen yritti hirttäytyä nailonpaidasta tekemänsä köyden avulla. Sitä ennen hän oli raapustanut tulitikulla rintaansa silloisen vaimonsa nimen.

Hytösen mukaan vankilaan joutuminen tekee hallaa paitsi ihmisen psyykelle, se aiheuttaa myös fyysisiä oireita.

– Kun joutuu vankilaan, kehossa tapahtuu jotain merkillistä. Parissa päivässä kynnet, iho ja parrankasvu muuttuvat. Hikikin haisee erilaiselle, hän kertoo.

Portilla informaatioshokki

Hytönen ei myönnä katuvansa elämässä tekemiään ratkaisuja, vaan hän suuntaa katseensa tulevaisuuteen. Katumusta hän tunsi kuitenkin joka kerta istuessaan vankilassa. Joka ikinen kerta hän päätti, että tämä on viimeinen, mutta toisin kävi. Hän puhuu informaatioshokista, joka sekoittaa hyvät ajatukset heti, kun vankilan portit avautuvat.

– Kun pääsee ulos paikasta, jossa ärsykkeiden määrä on minimoitu, maailman rajattomat mahdollisuudet ikään kuin räjähtävät silmille, Hytönen sanoo.

Myös vapautuminen aiheuttaa fyysisiä oireita. Hytösen mukaan ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä päätä alkaa aina särkeä. Näin ovat todenneet muutkin Hytösen tuntemat vangit.

Raitistuminen katkaisi vankilakierteen

Hytönen on ollut nyt 12 vuotta täysin raitis. Lopullinen päätös raitistumisesta syntyi eräässä puliukkojen asuntolassa vuonna 1998. Sitä ennen Hytönen oli niin rappiolla, että joi tenua, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.

– Ymmärsin lopulta, että halu päihtyä vie minut uudestaan ja uudestaan vankilaan. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin raitistua.

Hytönen toteaa, että ainakin 90 prosentilla suomalaisista vangeista on päihdeongelma. Jos päihdeongelmaan puututtaisiin ajoissa, vankilatuomioilta säästyttäisiin. Tähän ajatukseen perustuu myös KRIS-järjestön työ. Jos rikoksia tehdään joko päihteiden hankkimiseksi, tai niiden vaikutusten alaisena, ei laittomuuksiin tarvitse ryhtyä, jos pysyy selvänä.

– Ainoa vaatimus tuettavillemme on, että he pysyvät raittiina, kertoo raitistunut päihdeongelmainen, ex-vanki Matti "Kid" Hytönen.

Studio55/Elina Rantalainen

torstai 19. toukokuuta 2016

Laivalla Turkuun

päivis: Eilinen paluu Ahvenanmaalta kotimantereella Viking Linen Gracella oli hyvä valinta - bra val, kuten Ahvenanmaalla sanottaisiin. Seikkailu saaristolautoilla ei edellispäivien kokemusten perusteella houkuttanut, vaikka itse lauttamatkoissa ei mitään vikaa ollutkaan. Ensimmäisen matkan teimme seuranamme vain pari polttoainetta kuljettavaa rekkakuskia. Polttoainekuljetusten kanssa lauttoihin otetaan enintään 20 matkustajaa. Tosin tuolle lisävuorolle ei muita tulijoita olisi ollutkaan.

Toisesta, pitemmästä matkasta ja nuorten retkeläisten hauskasta seurasta Jorma jo kirjoittikin. Tosin mitäpä valittaisimme, kun kuitenkaan emme joutuneet maksamaan tuota oudolta tuntuvaa satasen lisähintaa. Vaikka niin nyt kävikin, ei se todellakaan houkuta matkustamaan uudelleen samalla tavalla Ahvenanmaalle. Pitäkää siis keksintönne, sanon minä.

Ahvenanmaalla kaikki on toisin.
Postilaatikotkaan eivät ole
oransseja pönttöjä.
Muutaman vuoden takainen käynti Ahvenanmaalla ja Maarianhaminassa jäi mukavana muistona mieleen. Silloin tuntui, että saaren pääkaupunkiin voisi palata uudelleen. Nyt palattiin, mutta jotenkin olisi varmaan pitänyt olla matkassa toisenlaisella asenteella, jotta Maarianhaminassa olisi viitsinyt viipyä pitempään. Vikin Linen iltapäivävuoro Turkuun osui aikataulullisesti nappiin ja hieman yli viisituntisena se oli meille sopiva merimatka. Puitteetkin Gracella olivat oikein tyylikkäät.

Ennen laivan lähtöä ajoimme keskustasta muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Maxinge-ostoskeskukseen. Aika tavalla samaa tavaraa oli tarjolla kuin meilläkin. Sparhallen-nimisestä halpaliikkeestä (no joo) ostimme sitä sun tätä tarpeellista.

Keskustassa kolusimme vielä vähänkin isommat liikkeet, mutta myös pikkuputiikit. Monenlaista kotiin ostettavaa tuliaista olisi ollut tarjolla, mutta maltoimme mielemme. Kävimme myös kaupungin tilavassa kirjastossa. Jorma luki Hesaria, minä ruotsalaisia sisustuslehtiä. Bongasin sieltä muun muassa jutun, jossa ruotsalaisperhe ryhtyi rakentamaan merikonttikotia kahdeksasta pienestä kontista.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Lomaelämää Ahvenanmaalla

jormas: päivis kirjoitti eilen hotellimme nuorisomatkalaisista, jotta malttavatko rauhoittua, kun yö koittaa. Hyvin malttoivat. Reissulla olemme muutenkin saaneet kerralla oivan annoksen nuorisoa, sillä heitä tupsahti laivan ravintolasalin viereisiin pöytiin aimo satsi, kun matkasimme manner-Suomesta Ahvenanmaan pääsaarelle. Kelpo joukkoa kaikki, joten heidän käsiinsä voin turvallisin mielin uskoa maan tulevaisuuden. Ja meidän eläkkeiden maksamisen. Vaan saapa nähdä mitä jäynää vai eikö mitään he tekivät älypuhelimelleni, kun annoin sen heidän käyttöön toviksi jos toiseksikin.

Aina silloin tällöin blogikuvien lisäksi on tullut julkaistua yhdessä satsissa niitä useampiakin. Välillä ilman kuvatekstejä ja välillä niiden kanssa. Niin teen nytkin.
Ahvenanmaalta löytyi tällainen palvelupiste sekajätteelle.
Joita saa etsiä manner-Suomesta eräänkin kerran.
Niitä sopisi autoteiden varteen levähdyspaikoille.
Smartiamme sanomme osa-auto Martiksi, sillä siinä ei ole peltikattoa eikä takapenkkiä.
Sen kanssa emme ennen eilistä ole olleet hississä. Emme varsinkaan laivan.

Aivan tavallisen kaupan hyllyjen välissä voi istahtaa ja piipahtaa netissä.

Merikonttimökkimme Kustavissa oli verhoiltu sisältä ja päältä niin,
että sitä ei kontiksi tunnista, ellei tiedä. Olki- tai oikeastaan kaislakatto
on kaunis ja sen tekeminen varmasti vaatii myös osaamista.

Kuvassa eilisen päivänsankarin vaimo on valmis aika usein uusiin seikkailuihin.
Ennen kuin Nukku-Matti toi kuorman hiekkaa silmiini, ehdin suunnitella 6-metrin
kontin uudelleen. Ja todeta, että kyllä siihenkin oivan pikkukodin saisi.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Syntymäpäivä on vain kerran vuodessa

päivis: Syntymäpäivä on vaihtunut jo merkkipäivän jälkeiseksi päiväksi, mutta palaan vielä eiliseen kertoakseni pienen retkemme toisesta, ehkä Bore-laivaakin eksoottisemmasta yöpymispaikasta. Olimme Kustavin Peterzensissä, josta tyylikkään pienvenesataman lisäksi löytyy myös 14 merikonteista rakennettua hotellihuonetta. Olimme yhdessä niistä.
Eilinen syntymäpäiväsankari Boathousen pienessä huoneessa.
Yöpymispaikkamme yhteydessä voi varmaan puhua todellisesta Peterzenien klaanista. Useampikin ruskettunut ja mukava paikalla tapaamamme ihminen osoittautui tavalla tai toisella Peterzeneiksi, talvia Portugalissa viettäviksi kustavilaisiksi. Heilläkin on ollut kokemuksia ennakkoluuloista, joita merikontit kohtaavat. Varmaan osaksi tästä syystä Kustavissakin puhutaan Boathouse-mökeistä.

Mökkien lisäksi lähes samaan pihapiiriin rakennetaan parhaillaan kahdesta pitkästä merikontista kauppaa. Ilman stressiä kuulemma. Valmista piti tulla 10.6. mennessä. Mutta jos valmista ei tule, niin juhannuksena joka tapauksessa kauppa lienee jo auki.
Merikonteista rakennetuissa, tummalla puulla verhoilluissa
mökeissä on paksut kaislakatot.
Matkamme Kustavista kohti Ahvenanmaata oli tehty mahdollisimman hankalaksi. Näin meistä monta kertaa tuntui. Tietoa yritimme hankkia netin kautta jo ennen matkaan lähtöä. Sitä oli paljon, mutta se tuntui kovin sirpaleiselta. Eikä auttanut, vaikka Turun Puutorin kupeessa sijaitsevasta kellosepän liikkeestä kävimme ostamassa Saaristo-oppaan. Siinä olevat lukuisat kartat tosin auttoivat pikkuhiljaa hahmottamaan, mitä saaristossa kulkevia reittejä pitkin Ahvenanmaalle pääsee omalla autolla, mutta oppaan aikataulut vain näyttivät tulevan voimaan vasta juhannusviikolla.

Kustavista lähdettyämme, ensimmäisen laivamatkan jälkeen varauduimme jäämään "panttivangeiksi" Brändön saarelle. Lauttareittejä koskevan säännön mukaan olisimme joutuneet yöpymään Brändössä säästyäksemme sadan euron lisämaksulta jatkaessamme Brändöltä Ahvenanmaan pääsaarelle. Saarille jääminen ei kuitenkaan houkuttanut, sillä moni majoituspaikka oli edelleen talviunilla, ja muutenkin palvelutarjonta oli niin sun näin. Päätimme siis jatkaa matkaa Maarianhaminaan ja maksaa pitkin hampain lisää sata euroa.

Vaan joku lystikäs onni oli matkassamme mukana. Kun toisen lautan autokannella esittelimme laivamiehelle edellisellä lautalla maksamaamme 22 euron lippua, mies mutisi hetken huomattuaan, että olemme jatkamassa matkaamme saman päivän aikana. Sitten mies repi lippumme kahtia ja kehotti ajamaan eteenpäin. Mihin käyttäisimmekään säästyneen satasen?


Nyt olemme siis jo Maarianhaminassa aivan meren rannassa. Hotellihuoneen parvekkeen edustalla törröttävät Pommern-laivan mastot. Kaikki olisi hyvin, kun vielä samaan hotelliin majoittuneet luokkaretkellä olevat varhaisteinit väsähtäisivät ja lopettaisivat metelöinnin.