Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 31. toukokuuta 2016

Merikonttikoti-Hilton pääsi jatkoon Suomen kaunein koti -kisassa

päivis: Hyvinkään Asuntomessujen yhteydessä tutuksi tullut Helinä Heltsu Hukkanen rakensi perheineen oman Merikonttikotinsa Hartolan rantamaisemiin. Hukkasten kakkosasunto pääsi meneillään olevaan Suomen kaunein koti -ohjelmaan, jossa se eilen äänestettiin jatkoon. Helinä's Hiltoniksi nimetty Merikonttikoti kilpaili jatkopaikasta kahden muun kauniin, hienon, mutta huomattavasti tavallisemman kodin kanssa. Hilton vei voiton erilaisuudellaan.

Tässä on kuvakaappaus Hiltonista Heltsun
blogista. Kuva on Krista Keltasen ottama.
Heltsu kertoi ohjelmassa tyhjistä maitopurkeista, joita hän pitkän aikaa asetteli keittiön pöydälle löytääkseen tulevalle asunnolle toivotun muodon. Saman hauskan tarinan kuulimme Hyvinkäällä, kun Hilton-suunnitelmat tuolloin, vuonna 2013 olivat jo melko pitkällä. Myöhemmin kuulimme Hartolan kunnan rakennusvalvonnan kanssa käydystä kädenväännöstä. Kädenvääntö kuitenkin kannatti. Jatkopaikka MTV3:n suositussa ohjelmasarjassa on hyvä osoitus siitä.

Heltsusta tuli meille merikonttirakentamisen myötä vähintään Facebook-kaveri ja kutsu vierailla Hartolassa on edelleen voimassa. Ehkä se toteutuu alkavan kesän aikana.

Eilistä ohjelmaa katsoessa piti miettiä ja vähän vertaillakin omaa Merikonttikotiamme Hiltoniin. Meidän kotimme sisustuksessa ei ole käytetty läheskään yhtä paljon aikaa tai ajatusta. Helinä on selvästi vähintään puoliammattilainen tällä saralla. Hiltonin sisustuksessa on paljon yksityiskohtia, joita mielellään ottaisin meillekin. Kahteen kerrokseen rakennettu merikonttitalo on viihtyisä.

Mutta meidän Merikonttikotimme on meidän näköisemme. Punaisine keittiön kaappeineen ja kylppärin ovineen. Muistan, että kirkkaan punaista väriä jokunen messuvieras Hyvinkäällä kauhisteli. Itse totuin niihin saman tien, vaikka Heltsun avohyllykeittiö kelpaisi kyllä minullekin. Toisaalta olen sen verran laiska, että tuskin jaksaisin pitää avohyllyillä ja tasoilla olevia astioita aina tip top -kunnossa. Kaapin ovien takana niissä on huomattavasti vähemmän pölyä pyyhittävänä.

Ei kommentteja: