expr:content='data:blog.isMobile ? "width=device-width,initial-scale=1.0,minimum-scale=1.0,maximum-scale=1.0" : "width=1100"' name='viewport'/> Elämän tähden ry.

Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 9. helmikuuta 2016

Junalla Thaimaahan

päivis: Olen usein ajatellut, miten Thaimaahan voisi tulla, jos ei halua lentää. Olen sen verran asiaa selvittänyt, että tiedän sen olevan mahdollista. Melkein mahdollista on tehdä koko matka junalla Suomesta alkaen. Melkein-sana lauseen alussa tarkoittaa, että Kiinasta voi matkustaa junalla Vietnamiin, mutta sieltä Kambodzan halki Thaimaahan matkustaminen onnistuu vain tietä pitkin, koska rautatie siellä on tiettävästi sen verran huonossa kunnossa.

Kiinaan tietysti pääsee matkustamalla Siperian-rataa pitkin. Suomesta on hyvä junayhteys Moskovaan ja sieltä joko Vladivostokiin tai Pekingiin. Tuo Peking on siis tässä tapauksessa oikea vaihtoehto. Vladivostokista varmaan pääsisi lentäenkin Thaimaahan, kuten tietysti pääsee Pekingistäkin, mutta silloin alkuperäinen ajatus maita myöten kulkemisesta ei toteudu.

Jos matkustaa maitse Suomesta Thaimaahan, aikaa pitää varata pari viikkoa. Poimin tuon tiedon Ysimatkojen sivuilta. En tunne kyseistä matkatoimistoa, mutta ainakin heidän avustuksellaan kyseisen matkan voisi toteuttaa. Vaikka nykyään kai melkein matkan kuin matkan valmistelut voi netin avulla tehdä omatoimisestikin.

Olen ajatellut tuota juna- ja bussivaihtoehtoa osittain siksi, että lentäminen ei nykyisillä välineillä ole kovin vähäpäästöinen vaihtoehto. Ehkä se on sitä joskus tulevaisuudessa. Muistan että ainakin joskus ennen usein käytetty vertaus oli, että nelihenkisen perheen etelänmatkan päästöt ovat samaa tasoa kuin omakotitalon lämmitykseen vuodessa kuluva energia. Muistankohan ihan omiani? Joka tapauksessa ei ole syytä lentää, jos haluaa osallistua ilmastotalkoisiin ja mielii pienentää omaa hiilijalanjälkeään.

Hiilijalanjälki pysyy kai kohtuullisena, jos ei liiku mihinkään. Ilmeisesti siis ympäristön kannalta on parasta, jos on vuodepotilaana omassa kodissaan tai muuten vain ei halua käydä missään. Meillä kuitenkin on hirveä hinku päästä Thaimaahan, joten välillä on ihan tervettä ajatella muita matkustusvaihtoehtoja lentämisen rinnalle.

Omalla kohdallani luulen, että junamatka tulee kysymykseen vasta eläkevuosina, kun ei tarvitse ajatella töihin paluuta. Olisihan sääli istua pari viikkoa junassa sen sijaan, että käyttäisi matkaan enemmänkin aikaa ja pysähtyisi välillä matkan varrella olevissa paikoissa. Tarjolla olisi Moskovan jälkeen Mongoliaa, Pekingin lisäksi tietysti muitakin Kiinan kaupunkeja ja Vietnamissakin voisi käydä monessa paikassa.
Tämä auton lavan reunalla retkottanut koira oli valinnut aivan
omintakeisen tavan tehdä matkaa.
Luin kerran mielenkiintoisen matkakirjan, jossa suomalainen nainen oli mukana purjehduksella, jonka tarkoituksena oli siirtää Thaimaassa rakennettu purjevene Välimerelle. Merimatkavaihtoehdon jätän kuitenkin suosiolla pois omista ympäristöystävällisistä matkantekovaihtoehdoistani.

Kun tänään istuskelimme Jomtienin rannalla, jossa oli muutama muukin suomalainen, puheeksi tuli tuo maita myöten matkustaminen. Onhan niitä muitakin kuin juna-bussi-yhdistelmä. Muutama vuosi sitten hulvaton joukko suomalaisia lähti reissuun vanhalla bussilla, jolla Thaimaan-matkan jälkeen on tietääkseni matkustettu myös Yhdysvalloissa. Bussilla liikkumiseen tarvitaan varmasti vielä enemmän aikaa kuin junamatkaan.

Pelkästään siihen kuluu lisäaikaa, kun matkan varrelle epäilemättä osuu monenlaista maata ja rajanylityspaikkaa erilaisine vaatimuksineen. Kuuleman mukaan joku suomalainen on yrittänyt ajaa Thaimaahan henkilöautollakin, mutta matka olisi jäänyt kesken, kun oikeanpuoleiseen liikenteeseen tarkoitettu auto olisi jonkun vasemmanpuoleista liikennettä noudattavan maan raja-asemalla käännytetty takaisin. Uskokoon kuka tahtoo. Minä en, mutta sen voin uskoa, että hyviä hermoja tuollainen matkanteko taatusti kuskilta edellyttää.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Allekirjoita ketuille ja kaneilla häkitön tulevaisuus

jormas: Allekirjoita ketuille ja kaneilla häkitön tulevaisuus: http://www.elainlaki.fi/. Jokainen ihminen suhtautuu eläimiin jollain lailla ja jokainen ihminen on eläinten kanssa jollakin tavalla tekemisissä. On sellaisia, joille tuntuu olevan yks ja hailee onko eläimiä ylipäätään ja on niitä, jotka näyttävät vihaavan niistä melkoista osaa. On myös kaltaisiani, joille eläimet ovat henki ja elämä. Siis että niillä tai niilläkin on sekä henki että elämä. Mitä se sitten itse kunkin korvien välissä lieneekään. Minulle ylipäätään elämässä, myös eläinten, tärkeintä on vapaus. Tällä tarkoitan lyhyesti sanottuna, että vapautta ei ole tai on ihmisen taholta mahdollisimman vähän rajoitettu. Eikä yhtään ihmisen itsekkyyden vuoksi.

Ravintolan  kala-altaan kalat eivät ole tarkoitettu edes ruuaksi
Eläintarhoissa delfinaarioineen en näe järjen hiventä. Näen ainoastaan ihmisen pohjattoman itsekkyyden. Eikä se sen paremmaksi tule katsoessani häkkilintua, kettingillä baarijakkaraan sidottua papukaijaa tai akvaariokalaa. Puhumattakaan turkiseläimistä, jotka eivät elä edes ollakseen jonkun ruokaa. Niiden elämän ainut tarkoitus on ihmisen turhamaisuus, sillä turkiksia emme tarvitse kukaan.

Mutta aivan puhdas pulmunen en ole minäkään, sillä meillä on osaomistuskoira Niilo, joka on koirapuistoja lukuun ottamatta ulkona lähes aina kytkettynä. Paitsi joskus talvisin lampiemme jäällä, usein silloinkin perässään parikymmenmetrinen riimu. Kiinni pitämiseen on kaksi syytä. Toinen Suomessa on, koska laki sanoo niin. Ja toinen on, että Niilokin haluasi olla vapaa. Liian kanssa, joten päästessään se menisi liian helposti omia menojaan. Varsinkin kun ja jos se huomaa, että nyt kun tästä lähden tuohon suuntaan, niin ne ei voi minulle enää mitään. Ehkä kateellisin mielin se katselee joskus Merikonttikotimme ikkunasta pihaan eksynyttä ajo- tai hirvikoiraa, joka ajotehtävänsä lisäksi nauttii GPS-panta kaulassa hetken vapaudestaan. Ja silloin tällöin pihapiirin poikki juoksee jokunen hirvi, peura tai kauris. Joista pienemmät hirvieläimet pysyvät muualla silloin, kun maisemissa on ilves. Sekin joskus pentunsa kanssa.

Erakkokolibrien koti Thaikotimme
parvekkeella korituoliemme välissä
Mutta Jokilaakson pientilallamme riittää tilaa vapaille eläimille. Niistä yksi mielenkiintoisimmista ovat kantrikanit, sillä maalla ei ole citykaneja. Niiden määrää kurissa pitävät kanahaukat, jossain määrin pesukarhut eli supikoirat, mutta myös ilvekset ja ketut sekä kylän vapaana juoksevat kissat. Näitä kaikkia löytyy pihapiiristä, kun ikkunasta katselee. Kuten myös metsä- tai peltojäniksiä, jotka paikalle taitaa tuoda mielenkiinto kaniserkkuihin. Pihapiiriin lampiemme jäille jättää saukko joka talvi jälkiään. Kotipesien paikkoja meiltä sekä lähimetsistä tai niityiltä löytyy monille siivekkäille ja maan eläjillekin luonnostaan, mutta onpa niitä myös rakennettu. Lintujen ja lepakoiden lisäksi esimerkiksi mehiläisille. Kaneista osa tykkää asua saunamme tai kotimme alla, sillä arvatenkin siellä on talvisin lämpimämpää.

Sudenkorentojen, perhosten ja muiden pienten siivekkäiden kirjo kesäisin on melkoinen. Lampiemme ja jokien kaloista en uskalla sanoa muuta kuin, että niitä on aika tavalla. Niiden joukossa elelee myös vesimyyriä. Loppukesästä on sammakoiden vaellus ja kurnutus melkoinen. On vaikea kävellä iltauinnille tallomatta niitä. Maalla on maa- ja metsämyyriä sekä -hiiriä ja mitä kaikkea lieneekään, joita katseeni ei ole vanginnut.

Koiran vapauden hinta on ollut tällä
erää puolet leuasta ja alahampaat
Ruokaa meiltä saavat kesät ja talvet linnut sekä makupaloja lähilaitumen pari, kolme hevosta. Lampaatkin joskus. Laitumen vieressä on myös uusi löytömme, luonnonlähde, joka aikoinaan on ollut kyläläisten aktiivisessa käytössä. Kuukausi sitten tutkitutimme sen veden. Tulos oli: "Hyvälaatuista juomavettä". Sitä juomme täst'edes. Ja koivun mahlaa. Kanit ovat huolenpitomme kohteena varsinkin talvisin, sillä toinen, kesäisin täyttä sorsia oleva ruokintapaikka on maan rajassa. Sitä täydennetään talvisin heinällä. Jokilammillamme joutsenet elävät omaa elämäänsä joskus poikastenkin kanssa. Uusimpia tulokkaita on silloin tällöin taivaalla kaarteleva haikara, jota seuraamme mielenkiinnolla. Tervetullut pysyvämmin olisi sekin. Ja miksei olisi, kun käärmeetkään eivät saa meiltä kuolemantuomiota,

Tämän maanantaiaamun pulputuksen sai aikaan, että allekirjoitin alun vetoomuksen ja sen lomassa pohdin mihin tarvitsen vangittuja eläimiä, vaikka lihaa syönkin. Oma pihapiiri on kuin eläintarha vailla vankilan kaltereita tai muitakaan vapaudenriistovälineitä.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Lapsia ja lapsityövoimaa

päivis: Olen sitä mieltä, että lasten pitää saada olla lapsia. Ensimmäisenä tietysti tulee mieleen, että työnteon sijaan lasten pitää saada leikkiä ja käydä koulua. Thaimaassa lapsilla on velvollisuus käydä peruskoulu. Löysin tiedon, että se tarkoittaa ikävuosia seitsemästä neljääntoista. Kuvittelisin, että koulunkäynti saattaa olla joissain tapauksissa hankalaa, sillä oppilailla on oltava koulupuku. Ehkä köyhien perheiden lapset saavat sitä varten avustusta. Tämä on vain arvaus.

Ihan eri asia ovat sitten naapurimaista tulleet työntekijät, jotka tulevat Thaimaahan koko perheen voimin. Heidän lapsillaan tuskin on mahdollisuutta käydä koulua. Oletettavasti juuri näistä lapsista on kyse, kun selvästi kouluikäisiä näkyy arkisin pyörivän milloin minkäkin peltihökkelikylän liepeillä tai vaihtoehtoisesti puuhastelemassa jotain, joka näyttää työnteolta.

Kun reilu viikko sitten kävimme burmalaislasten lastenkodissa, selvisi, että siellä asuvilla lapsilla ei olisi oikeutta saada Thaimaassa kouluopetusta, ellei heille olisi saatu hankittua niin kutsuttua puolikasväestökorttia.
Lastenkodissa koulupukuun kuuluvat kengät odottivat siististi seuraavaa
koulupäivää. Osa kengistä saattoi lisäksi kuulua vielä alle kouluikäisille.
Olen lievästi sanottuna huvittuneena seurannut Suomessa käytävää keskustelua varhaiskasvatuksesta. Hiemankin epävarmat vanhemmat eivät enää taida uskaltaa hoitaa itse lapsiaan, ettei lapsen tulevaisuutta koskeva pahin uhkakuva toteutuisi. Sehän on syrjäytyminen ja ties mikä kova kohtalo, ellei lapsi pääse muiden ikäistensä kanssa nauttimaan tasa-arvoisesti suomalaisesta, laadukkaasta varhaiskasvatuksesta.

Thaimaassa sellaista termiä tuskin on olemassakaan. Täällä varhaiskasvatus saadaan taatusti joko kotona, jossa vanhempien omat työt ovat paikan päällä tai mennään isän tai äidin mukana töihin kodin ulkopuolelle. Aika usein varhaiskasvattajan tehtävät taitavat langeta isovanhemmille, jotka eivät enää itse ole aktiivityöelämässä. Ehkä päiväkotejakin on tai sitten hyväntekeväisyysjärjestöt järjestävät lapsille päiväkotimaista toimintaa siksi ajaksi, kun vanhemmat tekevät töitä, joihin lapsia ei ole sovelias ottaa mukaan.

Yksi lapsille tuskin kovin sopiva paikka on rakennustyömaa. Joskus ei silti oikein tiedä, itkisikö vai nauraisi, kun olemme halunneet mennä katsomaan, miten Thaimaan-kotimme rakennustyöt ovat edistyneet. Me emme joko ole voineet mennä työmaalle, koska siellä on liian vaarallista liikkua tai sitten jos käynti onkin järjestynyt, meidät on kyyditty autolla tulevan kotitalomme nurkalle tai olemme päässeet sinne rakennusfirman edustajan tiukassa valvonnassa. Tämä kaikki on tapahtunut turvallisuuden takaamiseksi. Ja samaan aikaan työmaalla on liikuskellut lapsia yksin tai keskenään omissa porukoissaan.
Taka-alalla poika otti oppia todennäköisesti isältään ja asetteli allaslaattoja
paikoilleen. Harjan varressa oli mahdollisesti pojan äiti. Etualalla töitä
tekevä laatoittaja voisi olla vaikka perheen aikuistuva poika.
Tänään kävimme omin nokkinemme katsomassa, mitä Seven Seasiin kuuluu. Kukaan ei keksinyt tulla häätämään meitä pois. Tällä kertaa yksi silmiin osuneista lapsista oli töissä. En silti oikein osannut pitää hänen puuhiaan lapsityövoimana, vaikka töitä hän tekikin: laatoitti tulevan uima-altaan pohjaa todennäköisesti isänsä kaverina.

Mielelläni sanoisin, että poika oli laadukkaan varhaiskasvatuksen kohteena tai sitten isä pohjusti jälkikasvunsa tulevaa ammattiuraa. Thaimaalaisista yli 90 prosenttia on lukutaitoisia, joten todennäköistä on, että tämäkin nassikka istuu arkisin koulun penkillä asiallisesti koulupukuun pukeutuneena.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Suurlähettiläs kävi kylässä

päivis: Pattayalla oleskelevat suomalaiset valittavat silloin tällöin, että Suomen suurlähetystö on liian kaukana ja hankalan matkan päässä, kun siellä joskus joutuu asioimaan. Siksi tänne on toivottu toimipistettä, joka olisi ainakin silloin tällöin auki. Muistelen, että viimeksi Ulkosuomalaisparlamentissakin lähetystöpalveluiden saatavuudesta puhuttiin erityisesti passien uusimisten yhteydessä. Silloin tosin keskustelua käytiin koskien koko maailmaa. Asia on varmasti pitkälti rahasta kiinni.

Sivutoimipisteen avaamista koskeva toive ei ainakaan minun korviini kantautunut, kun Suomen Thaimaan suurlähetystön väki kävi torstaina jokavuotisella vierailullaan eli "tiedonkeruumatkalla" Pattayalla. Monenlaista muuta puhuttavaa ja sydämellään olevaa asiaa suomalaisilla kuitenkin oli. Saatiinhan luoksemme vieraiksi suurlähettiläs Kirsti Westphalen, konsuli Raimo Pahkasalo ja thaimaalaisten viisumiasioista vastaava Ville Valo. Lisäksi tapaamisessa olivat läsnä myös Thaimaassa toimiva suomalainen pappi, Jyrki Markkanen, ja erityisesti paikallisissa laki- ja viisumiasioissa suomalaisia palveleva Hanslankari eli Jouni Ollila.


Tietääkseni ensimmäistä kertaa suurlähetystön vierailu toteutettiin Pattaya Suomi-Seuran tiloissa. Hyvin mahtui lähes 170 hengen porukka jopa pöytien ääreen, kun thaimaalaiseen tapaan tarvittavaa tilaa laajennettiin Soi Welcomen kadulle saakka.

Kirsti Westphalen hieman harmitteli omassa puheenvuorossaan sotilasvallan vaikutusta Suomen ja Thaimaan suhteisiin. EU-käytännön mukaisesti esimerkiksi ministerivierailuja ei Suomesta tehdä lainkaan, koska demokraattisia vaaleja ei Thaimaassa ole järjestetty. Vaaleja joudutaan odottamaan ainakin ensi vuoteen, mahdollisesti vuoteen 2018 saakka. Yhteyksien ei kuitenkaan toivoisi täysin hiipuvan, sillä suomalaisilla yrityksillä olisi Westphalenin mielestä paljon annettavaa Thaimaalle esimerkiksi teknologiaratkaisujen muodossa.

Jouni Ollila (vas.), Jyrki Markkanen, Kirsti Westphalen ja Ville Valo kuulolla.
Sotilasvallan aikana Thaimaan talous on hiipunut. Westphalen arveli, ettei talouden osaaminen ole sotilaiden vahvinta aluetta. Hyvänä suurlähettiläs piti kuitenkin sitä, että maan sisäinen tilanne on rauhoittunut. Väkivaltaa ei ole ilmennyt. Elokuinen tuhoisa pommi-isku Bangkokissa on asia erikseen.

Konsuli Raimo Pahkasalo kertoi, että Bangkokin-suurlähetystö on yksi vilkkaimmista konsulipisteistämme. Hän valotti puheessaan arjen työtä, johon kuuluu muun muassa monenlaisiin ongelmiin joutuneiden suomalaisten tapaaminen ja mahdollisuuksien mukaan auttaminen. Pahkasalo huomautti, että jostain syystä moniongelmaisten suomalaisten määrä on Thaimaassa kasvanut. Hän muistutti myös, että yhteisöllisyyden merkitys on ulkomaillakin suuri. Thaimaassa elävien suomalaisten yksinäisyys on yksi asia, johon konsulikin usein törmää työssään. Työpisteensä ulkopuolella Pahkasalo tapaa suomalaisia muun muassa sairaaloissa ja vankiloissa.
Konsuli Raimo Pahkasalo kantoi huolta muun muassa suomalaisten
moniongelmaisten määrän lisääntymisestä Thaimaassa.
Raimo Pahkasalo kehotti Thaimaassa oleskelevia suomalaisia pitämään viisumiasiansa kunnossa. Tällä hetkellä hänen mukaansa maan karkotuskeskuksessa ei oleskele yhtään suomalaista, mutta kandidaatteja on silti näköpiirissä.

Myös Jouni Ollilan viesti suurlähetystön tapaamiseen osallistuville oli, että viisumiasiat kannattaa pitää kunnossa. Viisumeista on olemassa monenlaisia käsityksiä, mutta niin on käytäntöjäkin, miten maassa oleskeluaan voi tarpeen mukaan jatkaa. Pahkasalon mainitseman karkotuskeskuksen välttää, kun ottaa selvän asioista. Ilman viisumia Thaimaassa voi oleskella 30 vuorokautta, mutta jos perillä tulee houkutus jatkaa oleskelua, siihen on paikan päällä mahdollisuus hakea Immigrationista maksua vastaan 30 vuorokautta lisäaikaa.

torstai 4. helmikuuta 2016

Yhteiskuntavastuun kantaminen on mukavaa vapaaehtoistyötä

jormas: Toissa päivänä kirjoitin tekemästäni ja tekemistämme yhteiskuntavastuun tavoista ja muodoista. Mutta onhan niitä yhdistystoiminnan kautta muitakin kuin www.elamantahden.fi.

Olemme olleet jo vuosia mukana Pattaya Suomi-Seuran toiminnassa mukana. Pidän yllä sen koti- ja Facebook-sivuja, vastailen sen kahdelle keskustelupalstalle tulleisiin kysymyksiin sekä kaikkiin sähköposteihin, jotka tulevat Seuran osoitteisiin. Vuosien saatossa onkin moni saanut sen kautta avun pulmiinsa.

Tärkeätä työtä tekee myös naisjärjestö Suur-Helsingin Valkonauha, jonka hallituksen puheenjohtajana toimin. Siellä olemmekin saaneet aika tavalla aikaan, muun muassa naisten Liisankodille uudet, loistavat tilat aivan Helsingin ytimestä, Katajanokalta. Ehkä itsekkäästi pidän yhdistyksessä merkittävimpänä saavutuksena asemaani puheenjohtajana, sillä miehiä ei kelpuuteta kuin kannatusjäseniksi. Se tarkoittaa, että yhdistyksen kokouksissa minulla ei esimerkiksi ole äänivaltaa.

Jollain lailla omassa ja ehkä vähän muidenkin pöytälaatikossa on myös Keski-Uudenmaan A-kilta, joka on seissyt tai maannut siellä jo vuosia ellei vuosikymmen pari ilman mitään toimintaa. Pari puhetason yritystä on ollut toiminnan käynnistämiseksi, joten ehkä vielä jonakin päivänä, sillä tarpeen tiedän tuskallisen hyvin.

Joten näin julkisestikin kiitoksia todelliselle työnantajalleni, kadun kansalle
Sydäntäni lähinnä tai peräti ytimessä olivatkin vuosikymmeniä asunnottomat päihdeongelmaiset. Heidän parissa tekemästä työstä sain myös leipäni ja nykyisen eläkkeeni. Se on mahdollistanut, että rahan vuoksi ei ole enää tarvetta eikä varsinkaan pakkoa tehdä mitään.

Kun ansiotyö juoppojen joukossa loppui, loppui käytännössä kohdallani kaikki muukin tekeminen Sininauhassa ja Jyväskylän Katulähetyksessä. Ehkä elin todeksi "Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä". Näin sanotaan rikkaan kartanonrouvan sanoneen talon rengille. Mutta esimerkiksi  Syysrasteilla käyn edelleen pitämässä tietokilpailun sekä parantamassa itseni lisäksi maailmaa saunan lauteilla.

Nykyisin yhteiskuntavastuuni ytimessä ovat kaikki eläimet ja roskat, joita keräämme Thaimaassa ja Suomessa. Koirien sijaan Suomessa ruokimme lintuja ja kantrikaneja. Toki siitä silloin osansa saavat metsän ja peltojen hiiret ja monet muutkin vipeltäjät. Thaimaassa vastaavasti ruokimme koiria. Kulku(ri) sellaisia ja sellaisia, joilla on koti. Molemmat ovat niitä tekemisiä, joissa tekijöitä ei ole ruuhkaksi asti. Arvostuksen laita on hieman mysteeri tällä hetkellä. Sillä Jomtien rannalta roskia kerätessä, tulee peukutuksia ja muita hyväksymisen eleitä melko tavalla. Tässä pari esimerkkiä.

Rannalla törmäsin vatsakkaaseen suomalaismieheen, jonka yhteiskuntavastuun osuus tältä osin oli, kun hän sanoi, että pitäisi tuoda Espoosta tänne mallia, sillä siellä rantoja putsaavat Kubotan pienoistraktorit. Niitä tänne odotellessa jatkamme aina keskiviikkoisin roskien keräämistä rannalta.

Toinen esimerkki on sen sijaan mukava. Paikallinen äiti tai mummo oli parin pikkutenavan kanssa rantavedessä ja sanoikin meille jotain myönteistä, josta emme ymmärtäneet kuin ilmeet. Sen sijaan lapset innostuivat kanssamme keräämään pitkät tovit roskia. Niitä syntyi eilisen parituntisen aikana neljä tyhjentynyttä hiekkasäkillistä.

Päivän päätteeksi tapasimme vielä Seuralla seurakuntamme papin. Hän totesi roskien keräilystämme, että arvostettavan tekemisen lisäksi se on erinomaista ympäristökasvatusta sekä paikalliselle väestölle että turisteille. Elämästämme koiramaailmassa kirjoitan joskus oman juttunsa.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Thaimaassa onnistun uudistumaan ihan huomaamatta

päivis: Olen käynyt jokaisella Thaimaan-reissullani hieronnassa. Yleensä otan jalkahieronnan, johon useimmiten liittyy myös käsien ja hartioiden hieronta. Vain kerran käynnit taisivat jäädä väliin, kun olin polttanut pohkeeseen kipeän jäljen moottoripyörän kuumassa pakoputkessa.

Ennen ajattelin, että käyn vain paikoissa, joissa on naishierojia. Pidin jostain syystä outona ajatusta, että hieroja olisi mies. Sitten kerran kävi niin, että hieroja oli mies, tai varmaan pitäisi sanoa melkein, että teinipoika. Mutta hänpä osasi hieroa. Huomasin uudistuneeni. Hierojan sukupuolella ei sen jälkeen ole ollut väliä. Vastaavanlaisia teinipoikia on tullut vastaan sen jälkeenkin.

Eilen päätin taas mennä jalkahierontaan. Keksin, että käynkin kotikadun toisessa päässä olevassa paikassa, jonka vierestä voisin samalla hakea pestävänä olleet pyykit pois. Huomasin, että hierojaladyt eivät oikein noteeranneet tuloani. Heidän kanssaan oli juttelemassa ulkonäöltä tuttu, ennen naapurissamme asunut mieshieroja, joka toimii paikallisella sateenkaarirannalla.

Mies katsoi hetken yritystäni päästä hierontaan ja tuli sitten huolestuneena kertomaan minulle, että madam, tämä ei ole tarkoitettu naisille. Tämä on vain miehille. Ahas. Asia tuli selväksi. Sitten hän viittoili katua alaspäin, jossa aivan lähellä olisi naisille tarkoitettu hieromapaikka. Kiitos neuvosta. Siellä minut toivotettiin tervetulleeksi ja istutettiin tuoliin.
Koska blogin aihe on vähän arkaluontoinen, on ehkä paras laittaa kuvituskuvaksi
koira, jolla ei taatusti ole mitään sitä vastaan, että sen kuva päätyy nettiin.
Oli seuraavan uudistumisen paikka. Jos ennen vaadin, että hierojan pitää olla nainen ja lopulta taivuin siihen, että mieskin voi hieroa, nyt kohdalleni sattui hieroja, joka oli ladyboy. Kuka ei tiedä, mikä ladyboy on, niin kerrottakoon, että ladyboy on (kaunis) mies, joka pukeutuu, meikkaa ja käyttäytyykin (ainakin ilmeisesti omasta mielestään) kuin naiset. Kännipäissään miehet saattavat joskus lähteä kauniin ladyboyn matkaan, mutta niistä kuulee vain juoruja. Kukaan kun ei kuitenkaan myönnä näin erehtyneensä.

Olemme joskus miettineet, kummassa vessassa ladyboyt käyvät, miesten vai naisten. Kerran näimme yhden menevän naisten vessaan, mutta sen perusteella ei vielä voi tehdä varmaa päätelmää, sillä hetken päästä samaan paikkaan näkyi painelevan myös miesturisti.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Pidä Suomi siistinä, kerää roska päivässä

jormas: Jäin vuonna 2008 syksyllä osa-aikaeläkkeelle jaksotuksella, jossa olin aina kuusi viikkoa töissä ja kuusi viikkoa eläkkeellä. Ensimmäisen eläkejaksoni vietin asumalla Kolumbian pääkaupungissa, Bogotassa, katulasten lastenkodissa samassa salissa heidän kanssaan. Koin olevani hyvin tarpeellinen tekemättä mitään. Joka ilta ja aamu lapset kokoontuivat vuoteeni ympärille pomppimaan jo silloin aivan liian suuren vatsani päällä sekä nyppimään partakarvoistani. Heillä oli suunnaton aikuisen rakkauden ja välittämisen kaipuu, jota täytin olemalla läsnä. Joka aamu lapset tulivat vertaamaan omia käsivarsiaan olisiko niistä tullut yön aikana yhtä vaaleita kuin omistani.

Mutta tein minä osa-aikaeläkkeellä muutakin. Yhden vuoden eläkejaksot käytin toimimalla Sininauha Oy:n toimitusjohtajana. Se onkin ainut eläkepäivien osuus, josta on jäänyt jollakin lailla ikävä maku suuhun, kun vuoden lupaamani jakso tuli täyteen. Kun tuli maksun aika, oli silloinen esimieheni, hallituksen puheenjohtaja Aarne Kiviniemi "unohtanut" kaiken. Totesi vain, että ei hän ole mitään luvannut. Sen jakson merkittävin anti minulle oli, että päätin olla liikuttamatta evääkään enää rahan vuoksi tässä elämässä. Olen pitänyt siitä kiinni. Istun, seison tai teen jotain tai en mitään, sama kohtuullisen vaatimaton summa kilahtaa tililleni. On hienoa, kun ei tarvitse myydä itsestään enää osaakaan kenellekään rahan vuoksi.

Mutta päivääni en silti täytä vain kuvaristikoita täyttämällä. Haluan kantaa yhteiskuntavastuuta, josta yksi muoto on Hyrylässä sijaitseva Omia polkuja kulkevien kauppa. Siellä myydään ja annetaan tarvitsijoille meille lahjoitettua tavaraa. Tarkoitus on ollut, että paikka pyörisi niin sanotusti omillaan. Sitä se ei kutenkaan tee, vaan omasta pussista on pitänyt kaivaa sähkölaskuihin ja polttoaineisiin aina silloin tällöin. Kyseiset kymmenykset ovatkin toinen tekemäni yhteiskuntavastuun muoto. Kolmas on otsikon mukainen. Nosta yksi roska enemmän kuin luontoon tai maahan heität. Jos et roskaa lainkaan, nosta kuitenkin joka päivä ainakin yksi roska sille kuuluvaan paikkaan.

Tapa on levinnyt meille myös Thaimaassa oloaikaamme. Viime vuonna tuli sääntö, että keskiviikkoisin eivät paikalliset rantatuoliyrittäjät saa enää levittää auringonottopaikkojaan aurinkovarjoineen. Vaan koko 10 kilometrin ranta Buddha Hillin molemmin puolin on vapaasti kansalaisten käytettävissä. Me olimme ajatelleet, että kyseinen päivä on oiva shoppailulle. Että ajelemme moottoripyörällämme ostoskaduille ostamaan kaikkea sitä mitä emme tarvitse. Mutta toisin kävi. Keskiviikkoisin kävelemme sopivaksi katsomamme annoksen rantaa keräten sieltä poimimiimme muovipusseihin niiden roskia, jotka ajattelevat yhteiskuntavastuusta toisin tai eivät lainkaan. Joka tapauksessa he roskaavat rantoja enemmän kuin pitävät siistinä.

Muutenkin roskien kerääminen osana yhteiskuntavastuuta on hyvinkin palkitsevaa. Joskus joku lähtee rinnalle kävelemään noukkiakseen kanssamme pussiin yhtä jos toistakin uima- ja auringonottorannalle kuulumatonta. Myönteistä palautetta ja peukutusta tulee paljon. Toisaalta on mukavaa, että tällä keräilyharrastuksen sektorilla ei juuri ole kilpailua ja kerättävää löytyy mielin määrin. Toisaalta olisi mukavaa, jos kerättävää ei löytyisi lainkaan.

Suomessa riittää kielitaitoni myös enemmän asiasta elämöintiin, sillä esimerkiksi kotikuntani Tuusula ei voi rehvastella siisteydellä millään tavoin. Kun joskus löydän kunnan mailta sinne kuulumatonta, suurin työ on saada kunta siivoamaan oma alueensa. Viimeksi emme sitä edes päiviksen kanssa yrittäneet, vaan kunnostaessamme luonnonlähdettä, veimme sinne viereen kunnan maille tuodun sohvanraadon itse jätelavan aidan taakse, kun emme suljettujen porttien vuoksi saaneet sitä lavalle saakka. Josta kunnan luottamushenkilö totesi Facebookissa, että väärään paikkaan veitte.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Tätä voi tapahtua vain Suomessa

päivis: Bongasin eilisestä tai tämänaamuisesta Iltalehden nettilehdestä vakavahenkisen uutisen. Siinä kerrottiin, että Helsingissä Pitäjänmäen vastaanottokeskuksessa oli vahingossa tarjottu turvapaikanhakijoille sianlihaa sisältävää ruokaa. Ruokailijat itse olivat huomanneet sattuneen virheen.

Jostain syystä Iltalehti, kenties joku muukin tiedotusväline, sai asiasta vinkin. Hetkessä kärpäsestä tuli härkänen. Haastateltiin Luona Oy:n toimitusjohtajaa, sillä Luona ylläpitää kyseistä vastaanottokeskusta. Samoin kuultiin Amican vastaavaa, joka vyörytti virheen harjoittelijalle, jonka kyllä olisi esimiehen mielestä ammattilaisena pitänyt tietää, mitä minkäkin kulttuuritaustan omaavat ihmiset voivat tai eivät voi syödä.

Oli käyty pyytämässä anteeksi mahdollisesti ruokaa maistaneilta. Anteeksi pyysi Luonan lisäksi Amica. Oli oltu yhteydessä korkea-arvoiseen imaamiin tapauksen johdosta. Varmistettiin vielä, että tarvittaessa erheestä kärsineet voivat myöhemmin tavata mainitun imaamin. Ihan niin kuin meillä vakavien onnettomuuksien tai väkivallan jälkeen ihmisille tarjotaan mahdollisuus jälkipuintiin, debriefingiin. Kaiken kukkuraksi oli hälytetty lähistölle poliisi partioimaan mahdollisten mielenilmausten varalle.
Kuvan makkaranmyyjä lapsineen ei liity juttuun.
Mitä meillä onkaan puhuttu rähmällään olosta? On oltu rähmällään Neuvostoliiton suuntaan, sitten vähän vielä Venäjänkin, kai rähmällään monen mielestä ollaan Euroopan Unioninkin edessä. Ja nyt sitten turvapaikanhakijoiden. Ettei vain kukaan pahoittaisi mieltään. Ei siis riitä, että lopetetaan tai ainakin vakavissaan on ehdotettu Suvivirren laulamisen lopettamista koulujen kevätjuhlissa. Onneksi säästösyistä moni koulu jätti joulujuhlan väliin. Sielläkin olisi ollut karsittavaa, kun joulukuvaelmastakin joku voisi pahoittaa mielensä.

Jorma kirjoitti tänään Facebookiimme saman aiheen innoittamana, että minulle ei kasvissyöjänä ole koskaan tarjottu arkkipiispan tapaamismahdollisuutta, eikä ole poliisiakaan soitettu paikalle, kun olen huomannut saaneeni eteeni lautasellisen kanaruokaa. Ei, vaikka on kyllä joskus suututtanutkin ja ruoka on tietysti jäänyt syömättä.

Pitäjänmäen tapahtumat saavat vakavasti puhuen aikaan sen, että muutenkin turvapaikanhakijoita vihaavat saavat taas uutta vettä myllyynsä. Tämä varsinkin on sen luokan uutinen, että se olisi kyllä saanut jäädä kertomatta. Julkistaminen ei aja kenenkään etua. Eiköhän olisi riittänyt, jos ruoanlaittaja olisi käyttänyt muista yhteyksistä tutuksi tullutta sanontaa: "minun moka, sori siitä". Luonan ja Amican haastateltujen osalta voin puolestaan sanoa kokevani myötähäpeää. Että kaikkeen joutuvatkin taipumaan edustamiensa firmojen maineen menettämisen pelossa.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Lastenkotielämää

jormas: Minunkin mielestä matka lastenkotiin oli monin tavoin rikastuttava kokemus. Ajatuksia herätti myös päiviksen eilinen blogikirjoitus aiheesta. Joskus on virkistävää katsoa länsimaisen elintasomaan hampurilaispaikassa käytännössä aina tahtonsa läpisaavaa ja saanutta lasta, joka kitisee vanhemmilleen ranskalaisten koosta tai muuten vaan väärän mallisista nauravista nakeista.

Sitä ajattelin seuratessani lastenkodin lasten kiitollisuutta, kun he saivat jotain sellaista, joka ei ollut heille jokapäiväistä. päivis jakoi nimittäin kaikille purukumi- ja sipsipaketin. Saatuaan omansa jokainen laittoi kiitokseksi thaimaalaiseen tapaan kätensä yhteen ja kumarsi. Kaikilla lapsilla oli purukumi sen jälkeen suussa. Voin kuvitella sen olevan poskessa vielä kauan senkin jälkeen, kun viimeinenkin maun ripe on poissa.

Mutta olihan kodin piirissä paljon muutakin elämää. Esimerkiksi koiria, kissoja ja joitakin hyötyeläimiä. Ehkä joskus kirjoitan jotain syvällisempääkin lapsista, jotka aineellisesta köyhyydestä huolimatta ovat vähintään yhtä onnellisia kuin alun lapsi hampurilaispaikassa. Mutta sitä ennen tässä alla jokunen kuva muustakin kuin kodin lapsista.
Kotikissan pitää viidakon kupeessa näyttää myös petoeläimeltä, jos aikoo selvitä hengissä

Lastenkodin vanha päärakennus on käytössä edelleen

Vanhassa päärakennuksessa asuu pakolaisperhe. Kuvassa heidän olohuoneensa
Karjaeläimet ottivat vastaan päiviksen rapsutukset korvan takaa

lauantai 30. tammikuuta 2016

Iloa meille ja apua heille

päivis: Avustusmatka Burman tai ehkä muiden kuin jenkkien ja Thaimaan mielestä Myanmarin rajalle on ohi. Palasimme muutama tunti sitten kotiin Jomtienille hyvän, mutta välillä raskaankin reissun jälkeen. Raskaana sitä voi pitää monestakin syystä. Ehkä vähäisin ei ole se ikuinen ihmetyksen aihe, että miksi maailma on niin epäoikeudenmukainen paikka. Miksi meillä on asiat niin hyvin ja toisilla sitten taas ei?

Hieman ristiriitaisin miettein tuli nukuttua yö upouudessa ja hienossa hotellissa. Tuli lilluteltua sen uima-altaalla ja käytyä Ratchaburin kaupungin keskustassa shoppailemassa, vaikka mitään ei oikeasti olisi tarvinnutkaan. Saimme viilennettyä niin hotellihuoneen kuin pikkubussinkin juuri itsellemme sopiviksi.
Tällä matkalla ajatukset olivat välillä samanlaista sekamelskaa
kuin tämä Ratchaburin kaupungin keskustassa oleva graffitiseinä.
Tämä kaikki samaan aikaan, kun hieman kauempana vuorten kupeessa reilun 30 pakolaislapsen orpokodissa mietittiin ruoan tai käyttöveden riittävyyttä. Onneksi ilma sentään on vaihteeksi ollut lämmin. Välillä kodin asukkaat ovat palelleet kevyissä vaatteissaan lämpömittarin painuessa lähelle plus kymmentä lämpöastetta. Thaimaan ilmastossa!

Saan tai joudun pureskelemaan matkaamme vielä jonkin aikaa, sillä olen luvannut kirjoittaa käynnistämme jutun Pattayalla ilmestyvään suomalaislehteen. Ehkä käynti orpokodissa - tai kenties lastenkoti olisi oikeampi nimi - sujui siksi "ammatillisissa" merkeissä. Yritin keskittyä tunteilun sijaan asiaan.

Maailma osaa olla myös ihmeitä tarjoava paikka. Vaikka ajatus pienistä lapsista ilman omia vanhempiaan on murheellinen, on hämmästyttävää nähdä, miten paljon iloa lapsista kaikesta puutteesta huolimatta pursuaa. Nauravia suita näkyi varta vasten lasten käyttöön rakennetun talon asukkaiden naamoilla, mutta vähintään yhtä iloisina outoja vieraita tervehtivät myös naapuritalon pikkulapset. Orpokodin lapsille aikoinaan huteraksi suojaksi kyhätty rakennus palveli nyt uusien tulijoiden, köyhän lapsiperheen ensimmäisenä, mutta mahdollisesti pitkäaikaisena kotina.

Tunsin itseni melkein hyvän tahdon lähettilääksi, kun sain kunniatehtävänä
jakaa kaikille lapsille purkkapaketin. Vasemmalla lastenkodin "äiti" puolestaan
ojentaa joka tenavalle pikkupussin chipsejä.
Ja kun suomalaiselle osaa asiansa esittää oikealla tavalla, meillä näyttää olevan vahva tahto auttaa. Lastenkodin "isä" kertoi, miten kuivan kauden aikaan talossa kärsitään vesipulasta. Yksi tai kaksi parin tuhannen litran vesisäiliötä turvaisi pesuveden riittävyyden. Orpokotirakennuksen lapsille rakennuttanut ja lahjoittanut suomalainen Juha Timonen oli kanssamme paikalla ja kysäisi, löytyisikö meiltä vaikka tonnin (euroina noin 25) verran jokaiselta. Jos löytyisi, niin talon vesiongelma olisi ohi. Löytyihän niitä, sileinä ja vähän ryppyisinäkin seteleinä. Loppulaskelma osoitti, että jatkossa talon nurkalla seisoo kaksi paisuntasäiliötä. Vähän rahaa taitaa jäädä ylikin moniin pienempiin tarpeisiin.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Avustusmatka orpokotiin

jormas: Tänään on sitten edessä erilainen matka. Lähtijöitä on pari pikkubussillista. Lähdemme aamulla kohti Ratchaburi-nimistä kaupunkia, jossa yövymme yhden yön. Lauantaina ajelemme Suan Phung -nimiselle, vähän pienemmälle paikkakunnalle. Sieltä jatkamme entisen Burman rajanpintaan, jossa sijaitsee pakolaislasten orpokoti. Se on suomalaisten ja muiden yhteistyökumppaneiden avulla aikaan saatu koti Myanmarista tuleville pakolaislapsille.

Kuvassa on tavaroita, joita mukanamme menee lapsille, mutta miten ne on hankittu? Ne on hankittu hyväntahtoisten ihmisten lahjoitusten avulla. Tästä Pattaya Suomi-Seura kiittää kaikkia, jotka tähän tapahtumaan tavalla tai toisella ovat ottaneet tai ottavat osaa erilaisin toimin.

Mekin, päivis&jormas, olemme tässä mukana, kuin myös pieni yhdistyksemme http://www.elamantahden.fi/, jolla ei juurikaan ole omia varoja, mutta halua hyvän mielen tuottamiseen sitäkin enemmän. Tähän pyrimme myös omassa, pienessä toimipisteessämme Suomessa  https://www.facebook.com/elamantahden/?fref=ts.

Pattaya Suomi-Seuran nimissä viemme orpokotiin http://www.siamoriental.net/fi/news/37-orpokoti.html kaikkea hyödyllistä, joka pääosin koostuu ruuasta. Elämän tähden vastaavasti vie pari, kolme kassia iloisia hetkiä; vesivärejä, piirustuspaperia, hyppynaruja, sulkapallomailoja, -verkkoja, värikyniä, heiteltävien bumerangeja ja niin edelleen. Onpa mukana jokunen vaatekin.

torstai 28. tammikuuta 2016

Aika kuluu roskia kerätessäkin

päivis: Luimme eilen aamulla hieman haikein mielin Gerryn Facebook-kirjoitusta, jossa hän arveli joutuvansa lopettamaan jo pitkään kestäneen avustustyönsä Pattayan Jomtienilla. Syynä on sekä taloudellisen tuen väheneminen että Gerryn korkeahko ikä. Gerryn tekemästä vapaaehtoistyöstä ovat päässeet nauttimaan alueen kulkukissat ja -koirat sekä köyhät ihmiset. Niille ja heille Gerry on ollut sanoin kuvaamattoman suuri apu.

Tapasimme Gerryn myöhemmin päivällä ja juttelimme näistä asioista lisää. Hänen mietteensä ovat hyvin ymmärrettävissä. Vapaaehtoinenkaan avustustyö ei ole mahdollista, jos ei ole rahaa hankkia ruokaa eläimille ja ihmisille. Niille, jotka ovat pitkään olleet tuon avun varassa. Tulee melkein itku, kun ajattelee, ettei Gerry ja hänen persoonallinen autonsa enää liikkuisi Jomtienin kujilla ja rantakadulla.

Gerry on kertonut aloittaneensa vapaaehtoistyönsä keräämällä ensin roskia Jomtienin rannalta. Sitä samaa hän oli tehnyt jo kotipuolessaan Havaijilla. Facebook-kirjoituksessaankin hän viittasi roskien keräämiseen. En tiedä mikä minuun meni, mutta kun eilen, keskiviikkona, jolloin Jomtienin rannoilla ei hallituksen määräyksestä saa olla palveluja ja tilaa on jokaisen levittäytyä pitkin poikin hiekalle, kävelimme Jomtienin toiselta laidalta meille kotiin noin parin kilometrin mittaisen matkan, minun oli aivan pakko alkaa kerätä roskia.

Roskiahan riitti. Ensin nappasin käteeni hiekalla pyörivän ohuen muovikassin. Sellaiseen jokaisessa kaupassa asiakkaan ostokset pakataan, vaikka ostaisit vain pullon vettä tai jäätelötikun. Kun roskaaminen on täällä jotenkin puolisallittua, ihmiset ovat tottuneet heittämään tyhjät pussit ja kassit, muovimukit ja styroksilautaset tasan siihen paikkaan, jossa niille ei enää ole käyttöä. Näin tapahtuu liian usein, vaikka roskis olisi aivan vieressä. Ja moni turisti tekee valitettavasti samoin. Maassa maan tavalla.

Aloin siis kerätä. Noukin muovikassiin lähes jokaisen muovi- ja muunkin roskan ehkä noin viiden metrin leveydeltä rantaviivasta. Jos olisin katsonut ylemmäksi rannalle, kerättävää olisi ollut kaksin verroin, mutta tiedostin sen, että jossain on pakko olla raja. Jorma osallistui samaan puuhaan ja hetkessä olimme sulloneet monta kassillista täyteen roskia.

Jo pelkkä kapean rantakaistaleen putsaaminen tuntui palkitsevalta. Ajattelin, että jos edes yksi ihminen huomaa mitä teemme ja vie omat roskansa roskikseen, homma kannattaa. Ja vielä paremmalta tuntuisi, jos joku muukin päättäisi kerätä vaikka kerran samalla tavalla rannalla näkemiään kasseja ja pusseja. Uskoin sillä hetkellä vahvasti esimerkin voimaan.

Meidät kyllä huomattiin. Ensin mukanamme kulki mies, taisi olla englantilainen, joka hänkin halusi osallistua hetken aikaa siivousurakkaamme. Sitten perään kipitti norjalainen nainen, joka tuli luoksemme vain sanoakseen, että "hyvä homma ja kiitos". Jonkun peukutuksenkin saimme osaksemme.

Roskien noukkimisesta tuli niin hyvä mieli, että päätimme toistaa sen heti seuraavana keskiviikkona, kun rannalla on taas tilaa kävellä. Ja taatusti kerättävää on jälleen yhtä paljon kuin eilenkin. Mutta kuka tietää, minkälaisen kansanliikkeen vielä saamme esimerkillämme aikaiseksi. Ja jos emme saakaan, niin tiedämme ainakin tehneemme osamme pitääksemme Jomtienin rannan siistinä.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Huvitus kuvitus

jormas: Kun Jomtien-Pattayalla kuuntelee määrätyissä paikoissa määrättyjä suomalaisia, jotka eivät löydä mitään hyvää Thaimaasta, se tarttuu ja niin mekin päätimme puuttua epäkohtiin, mutta marmattamisen sijaan tehdä jotain. Hyvää tässä epäkohdassa on, että kuvien koirat ovat sentään pukeutuneita, kun lähtevät julkiselle paikalle ja viihteelle, vaikka "virvokkeiden" käyttö muuten lieneekin välillä liian holtitonta, koska virkistymisen sijaan on käynyt aivan toisin.
Koira sammunut kaupan eteen todennäköisesti juomanhakureissulla

Toinen irrottelija on hyytynyt kesken kotimatkan keskelle katua

päivis soittamassa matkapuhelinkioskista Thaimaan viranomaisille kadulle sammuneista koirista

3. vara-Niilolle kelpaa selvitellä päätään vaikka viemäriaukon vieressä

tiistai 26. tammikuuta 2016

Moottoripyöräretki hunajafarmille

päivis: Jorman hunajaa koskeva avaus täällä blogissa ja Facebookissa sai meissä vielä aikaan sen, että piti päästä käymään paikallisella hunajafarmilla. Netistä löysimme Big Bee Farm -nimisen paikan hieman Pattayan ulkopuolelta. Sinne siis.

Reitti farmille näytti helpolta, mutta Sukhumvitilta pois käännyttyämme tajusimme olevamme moottoritiellä. Moottoriteille Thaimaassa ei ole kaksipyöräisillä asiaa, joten ajelimme noin kahdeksan kilometrin matkan tietoisina siitä, että poliisin haaviin jääminen tietäisi kunnon sakkoja. Näin ei kuitenkaan käynyt, onneksi. Paluumatkan teimme sallittua tietä käyttäen.

Farmilla pääsee tutustumaan muun muassa perinteisiin hunajantuotantotapoihin.
Jorma tarttui ronskisti kiinni
oppaamme ojentamaan kennoon.
Big Bee Farm on huolella rakennettu mukavaksi retkikohteeksi, jossa mehiläisten kanssa ahertaminen käy kävijälle hyvin selväksi, mikäli kielitaito riittää. Paikan hunajaan liittyvässä näyttelysalissa englanninkieliset opasteet olivat vähissä. Mutta kaksi opasta, joiden mukana kuljimme, tekivät parhaansa, jotta saisimme käsityksen siitä, miten hunajaa syntyy mehiläisten ja ihmisen yhteistyön tuloksena.

Farmin päärakennuksessa oli myynnissä hunajaa monessa erilaisessa muodossa: oli luomuhunajaa, hunajalla makeutettuja keksejä ja suklaata, hunajasaippuaa tietysti unohtamatta. Pahalta haiseva durian-hedelmäkin oli saanut hunajakuorrutteen.

Jäin ihmettelemään, miksi Suomessa hunaja myydään yleensä vain hunajana. Ehkä meillä tuotanto on niin pienimuotoista ja hunajantuottajat kaukana toisistaan. Big Been myymälässä sen sijaan oli myynnissä jopa alkoholia, jossa hunajalla oli ilmeisen suuri rooli. Luulisi maistuvan suomalaisillekin.

Kahvilan tapaisessa myytiin myös hunajalla makeutettua jäätelöä ja herkullista hunajajogurttia. Toisen tiskin takana näytti olevan tarjolla hunajapossua.

Kotona kävin vielä Big Bee Farmin nettisivuilla etsimässä lisätietoa mehiläisten käytöstä lääkinnällisiin tarkoituksiin. Farmin yhteyteen on muutama vuosi sitten perustettu klinikka, jossa kiinalaisen alan ekspertin opastuksella on perehdytty kansanlääkinnästä peräisin oleviin sairauksien hoitokeinoihin. Hunajan lisäksi siis ilmeisesti myös mehiläisessä olevalla myrkyllä voidaan parantaa tai ainakin tuoda helpotusta moniin tauteihin ja vaivoihin.

Big Bee Farm löytyy Pattayan pohjoispuolelta kohti Rayongia lähtevän tien numero 36 varrelta.


maanantai 25. tammikuuta 2016

Hunajakahvia ja kani hyötyeläimenä

Pikkulammesta jokeen laskeva
 puronvarsi on täynnä elämää 
jormas: Eilen innostuin kirjoittamaan Facekirjaamme hunajasta ja sen käyttämisestä kahvin makeutusaineena. Se avasi joillekin palautteen perusteella muistojen bulevardin, sillä niillä aloitin kirjoituksen itsekin. Totesin, että kun äiti ja isä olivat isoja ja minä pieni, join jo silloin kahvia. Joukkoon laitettiin sokeria, maitoa ja ennen kaikkea pullan paloja. Sitä sanottiin pullamyssöksi. Ilman niitä ei kahvi ollut minulle kahvia. Myöhemmin jäi pulla pois, mutta sokeri ja maito jäivät. Maidon sijaan silloin tällöin vapaaehtoisesti, mutta joskus mahdollisuuksien puutteen vuoksi laitoin kahviin kermaa. Se ei ole koskaan oikein istunut makuhermoihini. Jossain vaiheessa maito jäi pois, mutta makeutuksesta pidin kiinni. Se on mukana kahvissani edelleen. Sokerin vaihdoin Hermesetakseen tai muuhun vastaavaan, joka onkin ollut kuviossa viime vuoteen saakka. Välissä kokeilin Canderelin tai Hermesetaksen tilalla Steviaa, joka sekään ei iskenyt makumaailmani ytimeen.

Pari kesää sitten kiinnitin huomiota kahvini makeutusaineeksi hunajaan. Sitä välillä kokeilin ja maistelin yhdessä sen kanssa, kun aamuHesaria hakiessani kävin tarkistamassa koivussa roikkuvat pari lasipulloa, joihin keräämme edelleen aamuryypyksi mahlaa. Hunaja ja mehiläiset ovat minulle tuttuja aivan lapsesta saakka, joten niihin sisältyy aimo annos tunnetta ja muistoja. Jokilaaksomme pihapiirissä kasvaa paljon monen suomalaisen yhtä inhokkikasvia, suomalaisittain sanottuna paukkupalsamia. Joka alkuperäiseltä nimeltään taitaa olla Himalajanpalsami sen synnyin- tai varsinaisen kotiseudun mukaan. Joka tapauksessa sen kukka on kovastikin mehiläisten mieleen, sillä se on niille oivassa asennossa. Ja kun jokemme toisella puolella pitää majaansa toistakymmentä mehiläisyhdyskuntaa, jotka hakevat hunajansa raaka-ainetta meidän hyvin rikkaasta kasvi- tai kukkakannasta, on helppo lisätä hunajankäyttöön aimo annos tunnetta ja muistoja. Kyseisen tarhan pitäjältä ostammekin silloin tällöin hunajaa, joka on "meidän mailta" kerättyä.

Nykyisin juon siis kahvia, joka on hunajalla makeutettu. Kun ensin on löytänyt itselleen oikean kahvimerkin, joka meille usein on Luomu Katriina ja siihen oikein annostuksen, on sama tehtävä hunajan kanssa. Juokseva sellainen on helpoin ja monin tavoin miellyttävä muutenkin. Ihanteellisinta meille olisi luomuhunaja, jota saa monesta paikasta. Mutta ei meidän pihapiiristä kerätyistä raaka-aineista, sillä vaikka kotimme ympärillä suurin osa on luonnon- metsää ja niittyjä, on vieressä myös oikein mukava Myllykylä. Se on täynnä omakotitaloja hoidettuine puutarhoineen, joita hoidetaan kaikkea muuta kuin luonnonmukaisin menetelmin.

Hunajahan on luonnosta peräisin olevaa makeaa ainetta, jonka hunajamehiläinen on tuottanut kasvien medestä tai kasvien elävien osien eritteistä tai kirvojen mesikasteesta. Mehiläiset saavat lentää niin tavanomaisessa kuin luonnonmukaisessa tuotannossa vapaasti kukasta kukkaan. Koska ei voida valvoa, että ne vierailisivat vain luomukasveilla, luomumehiläistarhauksessa kiinnitetään huomiota ensisijaisesti mehiläistarhojen sijaintiin. Mehiläiset lentävät 2 - 3 kilometrin säteelle pesästään. Luonnonmukaista tuotantoa harjoittava mehiläistarhat sijoitetaan usein niin, että lähellä sijaitsevat mesikasvit ovat pääosin luonnonmukaisesti viljeltyjä tai luonnonkasveja. Luomuhunaja on myös tuotettava kaukana mahdollisista saastelähteistä. Suomessa määritellään, että tarhat sijaitsevat vähintään kuuden kilometrin päässä vilkkaista teistä (yli 6000 autoa/vrk) tai kaatopaikoista.

Aamu-uinnilla Jokilammille tulee seurattua myös mehiläisten elämää
Meillä kulkee autoja liikaa ja vaikka kylän ja Jokilaakson kantrikanit syövät urakalla kaikkea sitä mitä myllykyläläiset istuttavat, luomuhunajan normisto ei täyty. Ehkä tämän kirjoituksin suurin oivallus onkin, että meille tämäkin monen inhokko, villi tai lähes villi kani on meille hyötyeläin. Mitä enemmän ne syövät puutarhoista ja kasvimailta kukkia, sitä luomumpaa on joen toisella puolella mehiläisten tuottama hunaja.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Thaimaassa kasvissyöjällä on vain rajallisesti valinnanvaraa

päivis: Vielä pari vuotta sitten saatoin todeta, etten oikein pidä thaimaalaisesta ruoasta. Syynä oli se, että runsaasta kasvisten käytöstä huolimatta täällä on tapana useimpiin ruokiin laittaa lihaa. Pääasiassa se on kanaa.

Kokemuksen kautta olen oppinut tilaamaan ruokia, joissa lihaa ei ole. Varmimmin niitä tietysti voisi käydä syömässä pelkästään kasvisruokia tarjoavissa ravintoloissa, joita on intialaiskuppiloiden lisäksi muitakin. Syystä tai toisesta niihin tulee harvemmin poikettua. Kerran löysin yksin kaupungilla ollessani arabiravintolan, jonka ruokalistalta löytyi monenlaisia minulle ennestään tuntemattomia vegeruokia.

Kovin laaja normaali ruokavalikoimani ei täällä ole, mutta se on sitäkin maistuvampi. Tosin aina ei viitsi syödä khau phat pakia eli kasvisversiota suositusta khau phat paista. Molemmat annokset ovat lähdes identtisiä, missä tahansa sen tilaakin. Omassa kasvisversiossani olen huomannut suurimman eron vain sen suhteen, että joissakin paikoissa paistetun riisin, vihreiden vihannesten ja kananmunan lisäksi annoksessa on myös sieniä ja sipulia, usein myös pieneksi pilkottua porkkanaa.

Kuvan annoksen nimeä en muista, mutta sitä olen löytänyt vain Tesco Lotuksen tavaratalon yläkerrassa sijaitsevan Foodmarketin yhdestä myyntipisteestä. Kuvassakin lähinnä läskiltä näyttävät palaset ovat jonkin sortin porkkanakakkua, jota paistetaan yhdessä bambunversojen ja vihannesten kanssa. Pinnalle ripotellaan lopuksi paksulta ruohosipulilta näyttävää sipulisilppua. Olisikohan suomenkielinen nimi pillisipuli? Lisäksi pyydän aina paistamaan annoksen joukkoon kaksi kananmunaa. Tämä on hyvää varsinkin tuon kuvassa näkyvän, melko tulisen kastikkeen kanssa nautittuna. Juomana tarjottimen kulmassa on vihreää jääteetä.

Porkkanakakkuruokaan kuuluu normaalisti muutama katkarapu, joista en erityisesti pidä. Nyt olen huomannut, että annoksen valmistamisen aikana kokki kysyy, laitetaanko katkarapuja. Ei laiteta, kiitos.

Käymme silloin tällöin syömässä erityisesti venäläisturisteja huomioivassa Y Mishi -ravintolassa. Tai tarkemmin sanottuna tuon ketjun ravintoloissa. Kotikatumme Mishi tosin näyttää lopettaneen toimintansa. Mishissä olen usein tilannut mustapippurilla maustettua kalaa, jossa on lientä ja paljon vihanneksia. Sen kanssa syödään tietysti myös riisiä. Olen nyt vähentänyt kalan syöntiä, joten valitsen silloin listalta perunasalaatin ja friteerattuja sipulirenkaita. Silläkin uhalla, että perunasalaatti saattaa välillä olla mitättömän makuista.

Olemme monena sunnuntaina käyneet HiCoff-saunalla, jonne on maksuton kuljetus Pattaya-Suomi Seuralta. Yleensä syömme siellä, sillä jos listalta ei muuta sopivaa löydy, voin aina tilata tutun ja turvallisen khau phat pakin. Tänään tilasin tutuksi tulleen maissisalaatin. Ensimmäisellä kerralla salaatti maistui hyvälle, suorastaan herkulliselle, toisella kerralla ei ja nyt siinä oli edellisistä kerroista poiketen annokseen kuuluvaa kananmunaa. En ole koskaan syönyt rakenteeltaan ja maultaan niin kummallisia keitettyjä kananmunia. Päätin, että jatkossa unohdan koko annoksen. En lähde enää arpomaan, miltä se mahtaisi tällä kertaa maistua.

Jorma usein toteaa, että minulla on aina ruoka mielessä. Totta. Nytkin jo mietin, mitähän sitä huomenna söisi.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Yhteiskuntavastuuta siellä täällä

Jokilaakson riistakameran kuvan luvut kertovat ajan ja lämpötilan
 jormas: Suomessa, ainakin sen eteläisessä osassa on ollut huippukylmä viikko. Pakkasta parhaimmillaan yli -30, kun samaan aikaan pallon toisella laidalla, Jomtien-Pattayalla on ollut samat numerot, mutta +etumerkillä. Kun lähdimme viime viikon puolessa välissä, olin kohtuullisen varma, että kylmimmät kelit ovat tältä talvelta takana. Olin väärässä, sillä huomenna päättyvä viikko oli vielä kylmempi.

Vaikka meillä täällä Thaimaan auringon alla on lämmin sekä sisällä että ulkona, on Suomen keleistä maininkeja yltänyt tänne saakka. Yhdistyksemme Elämän tähden ry:n pieni ja kodikas Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa - kohtaamispaikka on kärvistellyt pakkasten kourissa niin, että vastuunkantajamme ovat joutuneet ottamaan vapaata, kun lämpötilaa ei ole meinannut saada sisätiloissakaan plussan puolelle.

Itse en tästä tiennyt mitään, kunnes eilen sain parikin puhelua, että milloin kauppa taas aukeaa. Täältä käsin minkä tahansa Suomessa olevan asian selvittäminen vaatii vähän enemmän ja aika pitkälle piti mennä varmistusten varmistusten kanssa ennen kuin pääsin kartalle mukaan.

Kun joskus tulevaisuudessa on tarkoituksena olla Suomesta pois talvella pitempiä aikoja, on tullut aika myös pohtia mitä tehdä Omia polkuja kulkevien kaupan kanssa, sillä vastuunsa on minullakin. Jotenkin  on kirkastumassa, että vaikka Kaupan arkea pyörittääkin aivan loistava yhteiskuntavastuuta kantava jengi, on se liian haavoittuvainen äkillisten ja kriisitilanteiden sattuessa kohdalle.

Paikka on tarjonnut monelle hyryläläiselle tärkeän arjen sisällön piipahduspaikkana lähes jokaiseen päivään. Oma merkityksensä on ollut myös sillä, että se on ollut yksi harvoista Tuusulan kuntouttavan työn ja tekemisen paikoista, joka on kunnan organisaation ulkopuolella. Moni on löytänyt sieltä itselleen ja kavereilleen jotain mukavaa hyllyjen tai huoneiden uumenista. Unohtaa ei myöskään pidä sitä, että monelle se tarjonnut paikan, jonne on voinut viedä tarpeettomaksi tullutta. Näin on jatkunut yhden jos toisenkin käyttökelpoisen tavaran elämänkaari. Onpa joskus puettu kylän raittia kulkenut enemmän tai vähemmän laitapuolen kulkijakin uusiin ja puhteisiin tamineisiin. Suihkunkin sekä kahvikupillisen on meillä saanut.

Mitä löytyy rajalta lasten pihapiiristä, selviää myöhemmin
Yhdistyksemme ja henkilöinä mekin (päivis & jormas) olemme etsineet ulkomailla olevaa kohdetta, jossa voisimme pienimuotoisesti olla mukana kantamassa yhteiskuntavastuuta. Viikon kuluttua osallistumme Pattaya Suomi-Seura ry:n järjestämälle matkalle, joka suuntautuu suomalaisen Juha Timosen rakennuttamaan orpokotiin nimeltään Siam Oriental House. Täällä lähes kaikki puhuvat entiseen malliin Burmasta, mutta koti sijaitseen Myanmarin rajaseudulla. Lapsia kodissa on ennakkotietojemme mukaan lähes 40. Tästä aiheesta syntyy varmastikin kerrottavaa ja kuvia useammallekin päivälle.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Naposteltavaa thaimaalaisesta ruokakaupasta

päivis: Thaimaassa voisi varmaan syödä chipsimäisiä tuotteita päivittäin ilman, että tarvitsee kuitenkaan valita samaa naposteltavaa kovin usein. Sama tuote voisi tulla vastaan ehkä vasta viikkojen päästä, tai kuukausien. Suurimmissa ruokakaupoissa on metreittäin monessa kerroksessa erilaisia chipsejä, jotka on tehty milloin mistäkin. Tuttuja perunalastuja tietysti löytyy myös moneen lähtöön.

Tänään katselin taas tuota kiiltävien ja värikkäiden chipsipussien runsauden sarvea. Ajattelin valita sieltä jonkun pussin, josta voisi esimerkiksi laittaa lisuketta lautasen reunalle, kun toisinaan syömme mikromunakasta aamupalaksi.

Vihreistä pavuista tehdyt chipsituotteet ovat tuttuja ja maistuvia. Arvelen, ettei niiden valmistuksessa edes käytetä öljyä tai jos käytetäänkin, niin vain hyvin vähän. Papuchipsit myös ovat pavun muotoisia, joten niitä ei höylätä samalla tavalla ohueksi, kuten perunalastuja. Otin ostoskoriin yhden papuchipsipussin. Tai koska en ole sitä vielä avannut, voi olla, että pussista löytyykin hernechipsejä, koska pussissa oli myös herneen kuvia. Voi olla, että pavuiksi luulemani olivatkin herneenpalkoja.

Valitsin myös pussin, jossa olevan kuvan perusteella päättelin, että chipsien valmistukseen on käytetty kovaa juustoa, ehkä jotain emmental-tyyppistä. Vaikka kuinka pyörittelin pussia, en löytänyt sen kyljestä oikeastaan ainuttakaan ymmärrettävää sanaa. Joskus elintarvikepakkauksissa saattaa olla jokunen sana englanniksi, mutta nyt selvisi oikeastaan vain, että tuotteella on yhteys Pepsi-yhtiöön.

Kun tutkin kotona pussia tarkemmin, huomasin, että siinä oli kuva tytöstä, jonka hiuksissa voisi mielikuvitusta käyttäen nähdä shampoovaahtoa. En olisi ehkä osannut edes ajatella shampoota, mutta kun oikeastaan ainokainen paketista ymmärrettävissä oleva sana oli chompoo, siitä täytyi olla kyse. Yhtään ei auttanut sekään, että omaa selvitystyötä jatkettuani päädyin Instagramiin, josta löytyy lukemattomia selfieitä, joissa thaikku-tyttösten lisäksi näkyy myös tuo chipsipussi. Yhteys hiustenhoitoon ei käynyt selväksi. Toivottavasti eivät ainakaan ole käyttäneet shampoota näiden naposteltavien valmistukseen.

torstai 21. tammikuuta 2016

Kulkurikoiraperheen elämää

jormas: Jonkun kerran olen kirjoittanut blogissamme ja Facebook-sivuillamme reilu vuosi sitten löytämästämme kulkurikoiraperheestä, joiden ainokainen, kotona oleva pentu on parantumattomasti sairas eläinlääkärin tekemän diagnoosin perusteella. Kun toissa päivänä kävimme koirien luona, näytti, että pentu oli luovuttanut, sillä sille ei maistunut enää ruoka eikä vesi. Päätäänkään se ei juuri jaksanut nostaa.

Jaoin kokemaani sosiaalisessa mediassa. Ymmärrystä sain vain vähän ja minun olisi kiivaampien mukaan pitänyt tavalla tai toisella päättää koiran elämä. Thaimaassa se ei ole oikein edes mahdollista ja muutenkin ajattelen, että jos kivut eivät ole suuria, saavat koirat kuten muutkin eläimet puolestani kuolla luonnollisen eläimen kuoleman. Tämän päivän "kotikäynniltä" jaan muutaman valokuvan, sillä pentu, Gerryn Sweetheartiksi ristimä, ei ollutkaan luovuttanut.
Vesi maistui minulle kuin vanhoina hyvinä aikoina

Minä olen edelleen elämässä kiinni, vaikka etujaloistani näettekin kuinka on laitani

Minulle on tärkeää, että ihmiset myrkkypiikin sijaan suojelevat elämääni

Kun sain kupuni täyteen päiviksen tuomaa ruokaa, pääsin omilla jaloillani portaita alas ja ylös

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa