Lunta tupaan

jormas: Vaikka termi "Lunta tupaan" ei oikein Pattayan koko ajan yli kolmenkymmenen plusasteen keleihin oikein istukaan, käytän sitä nyt, kun se sattui mieleen tulemaan. Ehkä päiviksen eilisen blogin kuva sai ajatukseni siihen suuntaan.
Joka tapauksessa en ole paljoakaan Pattayalta kielteistä kirjoittanut, kun ei ole sellaista juuri, varsinkaan häiriöksi saakka ollut.
Tänään oli kuitenkin toisin. Meillä kohta kolme vuotta kestäneeseen vuokrasopimukseemme on kuulunut vuokranantajamme, hotelli Soi Welcomen uima-allasosaston käyttöoikeus. Se on ollut oiva lisä ja itse asiassa minulle varsin tärkeä palanen kokonaisuudessa ja altaalla onkin tullut käytyä lähes päivittäin.

Vaan tänään tuli perässämme altaalle henkilökuntaa muutamin kappalein ja ilmeistä jo huomasin jonkun epämiellyttävän asian olevan edessä. Taisin tosin arvata asiankin etukäteen. Huoneen numeroa tivasivat, että kun allasta  käytätte.
Minulla oli huoneen numeron sijaan laminoitu altaankäytön lupalapun kopio, joka ei varsin ynseän sorttiselle johtajatterelle kelvannut. Harmitustani lisäsi, että koko allasosaston käyttöoikeus oli aivan oma ideani. Nyt ei auttanut, vaikka hain sopimusta mukana olleen Seuran puheenjohtajamme mukaan kehään. Hotellin boss piti päänsä sanoen, että koska korttini on kopio, niin se ei käy eikä riitä.
Mutta minkäs teet, aiemmin se on riittänyt ja alkuperäinen on Koto-Suomessa. Jos se löytyy, niin ensi syksynä, kun tulemme seuraavan kerran, minulla on se mukana.
Jos se ei aukaise silloinkaan altaan portteja, alamme katsella uutta paikkaa pariksi kaudeksi, kunnes oma valmistuu.

Juttu harmittaa, mutta toisaalta on huvittavakin olo, sillä alkuperäistä vuokra-aikaa ja allaslupaa olisi ollut jäljellä kaksi päivää. Että isot ovat murheet täälläkin.

Etätyöjakso lopuillaan

päivis: Tämänkertaisista etätyöpäivistä on enää jäljellä tämän päivän rippeet ja huominen. Keskiviikosta alkava loma jatkuu siihen asti, kunnes olemme taas kotimaisemissa.

Etätyöt ovat toteutuneet aika tavalla suunnitellun mukaisesti. On ollut lehden ja vuosiraportin tekoa, nettisivujen ylläpitoa ja monta muuta etukäteenkin tiedossa ollutta tekemistä. Sähköposti lohkaisee ison osan työpäivistä.

Jos etätöistä pitäisi sanoa jotain negatiivista, se on ehkä se, viiden ja kesäaikaan neljän tunnin aikaerosta johtuen, että työpäivä usein päättyy vasta illalla. Kun täällä kello on yhdeksän tai kymmenen, Suomessa vasta lopetellaan töitä. Koska haluan kuitenkin hoitaa sähköpostien kautta tulevat työt ajallaan, se tarkoittaa, että iltaisin vielä päivystän sähköpostia ja vastailen, silloin kun on vastattava. Enhän voi varmaksi tietää, venyttääkö joku muukin päiväänsä ja odottaa vastaustani.

Suomen talvi on kaunis, mutta silti vietän siitä mielelläni
osan Thaimaan lämmössä tällä kertaa kevättä odotellen.

Työpäivästä tulee siis usein kovin pitkä, koska me heräämme aamulla varhain (silloin kun Suomessa ollaan vasta nukuttu muutama tunti) ja työtkin tulee aloitettua varhain. Aamun ja illan väliin tietysti mahtuu kävelylenkkiä, uimassa käyntiä ja rannalla tai altaalla ajanviettoakin. Silti joskus jää päivästä tunne, että töissä on tullut oltua kiinni vähän liiankin kanssa.

En silti valita. Mieluummin teen töitä täällä kuin Suomessa, kun siihen kerran on tarjoutunut mahdollisuus.

Bangkok Pattaya Hospital

jormas: Kun viisi viikkoa sitten tulimme Pattayalle, stopattiin yöksi Singaporeen. Menimme heti seuraavana päivänä vesille ja sain maistaa aurinkoa oikein isän kädestä. Koin todeksi, että vesi on täynnä tuhansia peilejä, jotka moninkertaistavat auringonsäteet.
Sen ansiosta  poltin kasvoni ja siinä sivussa myös huulet. Kasvot paranivat, vaan huulet ei.
Apteekeissa tuli ravattua testaten koekaniinina erilaisia niistä tarjottuja lääkkeitä aina herpes-rohtoihin saakka.

Minua palvelemassa oli koko sairaalarakennus henkilökuntineen

Mutta ei apua mistään, joten nyt reippaan kuukauden kärvistelyn jälkeen suuntasimme Bangkok Pattaya Hospitaliin, joka  on maailman kuulu hoidostaan, mutta  myös palveluistaan.

Suomessa en ole saanut luksushotellissakaan niin hvyää kohtelua kuin tänään sairaalassa. Ja ekstrana  halutessaan palvelun saa myös suomeksi. Vaan sitähän ei tarvittu, sillä mukana oli päivis, jolla on sana hallussa englanniksikin.

Luulen, että koko elämäni aikana en ole käyttänyt matkavakuutusta yhdenkään sairauden tai vamman hoitamiseen, joten johan se oli aikakin.
Lääkäri tai oikeastaan minä en sitten tarvinnutkaan juurikaan päivistä tulkiksi, sillä lääkäri hoiti varsinkin infohomman Googlen kääntäjän avulla, joka sekin toimi loistavasti.
Myöskään lääkkeitä ei tarvinnut lähteä hakemaan mistään apoteekista tai muualtakaan, vaan sairaalasta ne saa mukaan.
Se onkin seikka, joka on minua Suomessa ihmetyttänyt vuosikymmenten ajan. Miksi meillä eivät apteekit ole terveyskeskusten ja sairaaloiden yhteydessä?

Nyt sitten toivotaan, että rohdot auttavat ja minusta huulineen tulee entistä ehompi.

Kuva voi vääristää totuutta

päivis: Harhauduin toissapäivänä aiheesta, jonka otsikko viittasi valokuvalla harhauttamiseen. Innostuin kirjoittamaan talojen värityksestä. Aihe jäi kuitenkin pyörimään mieleen, joten jatkan vähän kuvan avulla valehtelemisesta tai ainakin hämäämisestä.

Tämä kuva ei valehtele. Siinä meren rannalla
suomalainen Pirkko saa varpaankyntensä
kuntoon ennen alkavaa kotimaan matkaa.

En väitä, että kaikenlainen photoshoppaus olisi totuuden vääristelyä. Sen avullahan voi esimerkiksi tehdä taidekuvia. Koska itse en ole valokuvaukseen liittyvien tekniikoiden ystävä, en myöskään innostu aiheesta. Myönnän, että joskus olen esimerkiksi jonkun ottamani kuvan jyrkkyyksiä tasoitellut tietokoneen kuvaohjelmalla tai vaalentanut liian tummalta näyttävää kuvaa, mutta harvemmin.

Valokuvaajat, ja heistä erityisesti henkilökuvausta harrastavat, ovat varmaan ikiajat käsitelleet ihmisten kasvoja niin, että ne näyttävät kuvassa paremmalta kuin luonnossa. Tietokone on oletettavasti tehnyt asian huomattavasti helpommaksi. Täällä Thaimaassa ihmiset käyvät valokuvaajalla jonkun merkkipäivän kunniaksi ja siellä vasta hienoa jälkeä syntyykin. Ei riitä, että asiakas asettuu kameran eteen omissa kamppeissaan. Hänet myös näytetään puettavan hienoihin juhla-asuihin. Ja voi sitä vuosikymmenten katoamista, mikä ammattilaiskuvaajan jäljiltä tapahtuukaan. Vanhemmasta falangimiehestäkin tulee nuoren morsiamensa rinnalla ihan teinipoika, kun photoshoppaus osuu nappiin. Ehkä se hivelee sulhoa. Totuuden kanssa niillä kuvilla ei ole kauheasti tekemistä.

Taidettiin elää -70- tai -80-lukua, kun Jyväskylässä vaikutti naispoliitikko, joka ei vaalimainoskuviensa perusteella koskaan vanhentunut. Aina kuvissa hymyili samanikäiseltä näyttävä kaunotar. Koska silloin ei vielä puhuttu photoshoppauksesta eikä juuri muutenkaan valokuvien käsittelystä, kansa tuumasi, että kyseinen ehdokas laittaa kerta toisensa jälkeen mainoksiinsa  nuoruusvuosinaan otattamiaan kuvia.

Asuntokaupojen yhteydessä saatetaan myytävästä kodista tehdä houkuttelevamman näköinen, kun myynti-ilmoitusta varten otetaan kuvia sopivista kuvakulmista. Samoin hotellien kuvatarjonta on yleensä paikkaa mairitteleva. Niitä on nyt tullut jokunen selattua, kun suuntana on ensi viikolla Singapore. Varasimme sieltä neljäksi ensimmäiseksi yöksi huoneen hotellista, josta moni arvion kirjoittanut toteaa huoneiden olevan tosi pieniä. Kuvistahan sellaiset asiat eivät useinkaan käy ilmi. Kuvakulma ratkaisee.

Merikonttikoti

jormas: Tänään tuli käveltyä askelmittarin aikainen ennätys päiviksen kanssa. 10 kilometriä ja 110 metriä päälle. Se on noin 80 cm askelia keskimäärin 11582 kappaletta. Ja näillä vuosilla, elopainolla ja pituudella siinä palaa kaloreita 895 kcal. Mukavaa, sillä väliin mahtui altaalla lekottelua reipas kolme tuntia.

Merikonttikoti tulevan Thaikotimme naapurissa

Mutta Merikonttikoditkin edistyvät ja vaikka olemmekin huhtikuun lopun aikataulusta hieman jäljessä, valmista tulee hyvissä ajoin ennen messuja.
Viimeistään ensi viikon alussa allekirjoitamme sopimuksen ja otamme meidän mittapuun mukaan aivan mittavat taloudelliset vastuut kontollemme, jos jotain sellaista menee mönkään, jota emme ole osanneet ottaa huomioon. Mutta toivossa on hyvä elää ja rauhassa kuolla, sanoi lapamato.
Tähän alle laitan lähes muuttumattomana Selkistä eilen saamamme raportin. Toivottavasti en saa mestaustuomiota  arabimaiden tapaan, sillä lupaa raportin julkaisemiseen minulla ei ole:

"Huomenta sinne! Sorry! En ole lähipäivinä oikein kerennyt keskittyä kontin systeemeihin, sillä meiltä laukesi puhdistamo ja siihen olen joutunut tekemään pikaista remonttia.
Kaikki pumput (5) on jouduttu uusimaan ja suuret säiliöt tyhjentämään jne.... Paskahomma niin sanoakseni ja kirjaimellisesti. Tämän ja huomisen päivan aikana uskon tämän asian olevan kunnossa.

Duossa eilen eristetty ja levytetty keittiön lattia ja makuuosassa tehdään kipsilevyjen asennusta.
Kontit on liitetty yhteen ja kaulusta yhdysaukkoon voidaan mitoittaa.
Tekniikkaa on asennettu ja jotain hässäkkää tuntuisi vielä keittiölaitteiden osalta olevan. Keittiön viemäriputki joudutaan kai upottamaan, joten sähköputkitukset siltä osin joudutaan muuttamaan.

Ikkunat ja ovet ovat kaikki tulleet ja Rauski tarkastaa niiden sopivuuden, mutta asennus jätetään ihan viimetinkaan.

Nyt tämä kojootti lähtee paskapuhdistamolle, joten ajatus siitä viipyköön teidän mielissänne pitkin päivää..

Siunausta ja voimia elämästä nauttimiseen !!

Heikki"

Kuvan avulla voi valehdella

päivis: Otin tänään tuon alla olevan kuvan, koska kohde näytti kivalta ja huomasinkin sen vasta nyt. Kuva on meidän pitkän kerrostalomme nurjalta puolelta. Vain tämä yksi kukkien kehystämä ovi johtaa noin parisataa metriä pitkään taloon tuolta toiselta puolelta. Ja siitäkin pääsee vain tiettyyn rappukäytävään, ei muualle. Kaikki muu kulku talon sisätiloihin tapahtuu Soi Welcomen puolelta.

Jos olisin kertonut kuvasta jotenkin toisin, kaunistellen, olisi helposti voinut syntyä ajatus, että asumme jossain viehättävässä, kukkivien puiden ja pensaiden ympäröimässä talossa. Todellisuudessa tämä pitkä asuinkerrosten jono on vähän sitä sun tätä. Joissakin kohdin nelikerroksista talojonoa on kunnostettu ja maalattu, uusia parvekkeita on rakennettu, ehkä rakennettu yksi kerros lisää. Meidänkin aikanamme kattoterassimme on katettu. Aikaisemmin talo oli sitä rähjäisemmän näköinen, mitä pitemmälle kadun vartta jatkoi. Nyt päädyn asuntoja ja parvekkeita on remontoitu ja maalattu niin, että ne näyttävät vähintään siisteiltä. Meidän ja päädyn välissä on silti edelleen kohtia, joissa parvekkeet eivät ole kunnossa ja betoniset seinät ovat maalaamattomina tummuneet rumasti.

Totta on kuitenkin se, että noita kukkivia puita ja pensaita on enemmänkin tuolla nurjalla puolella. Ja kukkien väritys on paljon runsaampi kuin tuosta yllä olevasta kuvasta voi päätellä. Seinänvierustan väriloistoa, jota ei ikkunasta näe, on tässä vieressä olevassa kuvassa lisää. Mutta se on vain väliaikaista. Nyt kukinta taitaa täällä olla parhaimmillaan.

Merikonttikotien kanssa on askaroitu niin pitkään ja hartaasti, että toivoisi Suomessakin olevan samanlaista rohkeutta ja yksilöllistä vapautta niin kuin täällä. Ymmärrän toki, että jo pelkästään terveellinen asuminen vaatii tiettyjä määräyksiä, mutta joku raja niidenkin suhteen saisi olla. Suomikaan ei ehkä olisi ihan niin väritön kuin nyt, jos ihmisillä olisi lupa maalata kotejaan oman mieltymyksensä mukaan. Kuulen jo korvissani jonkun älähtävän, että naapurihan se enemmän katsoo viereisen talon seinää, joka olisi ehkä vedetty asukkaan lempivärillä, esimerkiksi oranssilla tai violetilla maalilla.

Olisiko se sitten kuitenkaan niin kamalaa, jos naapuri loihtisi taloonsa värikkäät seinät? Minua ei suoraan sanottuna yhtään häiritse, kun katson tästä työpöydän takaa ikkunasta ulos, jossa yksi nelikerroksinen kerrostalon pätkä on haalean pinkki, vieressä on hillittyn vihreät seinät ja pääty on kirkkaan oranssi. Poikkikadun jälkeen seuraavan talon päädyssä on vaaleanpunaista ja valkoista, seuraava on tumma okra ja sitä seuraavan yleisväri on kitti ja niin edelleen. Hieman parvekkeelta kurkkimalla näkyy muun muassa myrkynvihreää ja kirkkaansinistä.

Kirkon taskukalenteri ja hengellisyys

jormas: Olen aiemminkin kirjoittanut, etten paljon halua hengellisyydelläni elvistellä, sillä se on Luojani ja minun välinen asia. Nyt kuitenkin jotain aiheesta. Kun vuonna 1980 minut palkattiin Jyväskylän kaupunkiseurakuntaan sosiaalisesti työrajoitteisten työllistämistuella kolmeksi kuukaudeksi töihin, olin onnellinen ja revetä liitoksistani. Mutta se aiheutti minussa myös ahdistusta ja toi mukanaan monia asioita pohdittavaksi. Ehkä suurin syy, joka on saanut minut pysymään luterialaisessa seurakunnassa oli, että minulta ei vaadittu mitään seurakunnassa ollakseni, vaan sain tulla sisään ja olla siellä sellaisena kuin olin.

Yksi asia on varhaisilta vuosilta jäänyt erityisesti mieleen. Se oli Kirkon taskukalenteri, joka tietty kuului jokaiselle sen seurakunnan työntekijälle. Mutta niin pieni itu oli hengellisyyteni, etten voinut tai kehdannut näyttää kalenteria kenellekään,vaikka olinkin siitä tosi ylpeä. Joten liimasin tekstin päälle tarran: "Selvänä olet symppis".

Myöhemmin on vahvistusta ehkä hengellisellä alueellakin tapahtunut ja voin ja usein haluankin tilanteessa kuin tilanteessa tunnustaa väriä. Pieni olen siinä vieläkin ja tahdon ollakin, sillä oletan olevan turvallisempaa kävellä jonkun askeleen mieluummin Vapahtajani perässä kuin edellä. Toki välillä tulee edelläkin hiipailtua.

Mutta entäpä sitten nykyinen työnantajani, joka kulkee oikein sääntöjä myöten kristillisen statuksen alla? Miten hengellisyys näkyy siellä? Valitettavan usein ei mitenkään, joka aiheutttaa hämmennystä monesti siellä täällä. Olen kuullut niin sanottujen maallisten työtovereitteni nostavan maitonsa jostakin aamun- tai jonkun muun tilaisuuden hengellisesta  avauksesta, joten niitä on karsittu ellei sitten lähes kokonaan poistettu.

Ovatkohan seurakunnatkin työnantajana tehneet ratkaisuja, että jos joukossa on työntekijöitä, joille kristinusko on vieras, ei sitä voi tarjoilla muillekaan työnsä tekijöille varsinkaan työaikana ja työhön kuuluvana?

Aivan oman mielenkiintoisen lukunsa tähän antaa Thaimaa, jossa hengellisyys on todella  arjessa läsnä. Joka kadulla löytyy pieniä temppeleitä tai muita hiljentymisen paikkoja. Joka aamu ja pitkin päivää näkee ihmisiä kadulla rukoilemassa munkkien kanssa ja niin edelleen.

Mukava pieni lisämauste tulee KISS-nimisestä, yötä päivää avoinna olevasta ruokapaikasta, jossa käymme usein aamulenkin ohella aamupalalla. Kuppilan edessä kadulla on pieni pöytä, jossa on yhtä jos toista pientä purtavaa tai juotavaa. Ne on siihen käsittääkseni laitettu, jotta pahat henget pysyisivät majoissaan vaivaamasta ihmisiä.
Siinä myös KISS:inkin henkilökunta käy päivän tai yön mittaan eräänkin kerran hiljentymässä ja sanomassa sanasen sinne jonnekin, joka on minulle vieras. Vastaavasta toimesta Suomessa saisi lähes mielenvikaisen leiman ja tie pöpilään oikenisi kummasti.

Halpaa elämää Thaimaassa

päivis: Jorma mainitsi omassa kirjoituksessaan, että täällä tulee myös pienellä rahalla juttuun. Se on totta. Käymme silloin tällöin syömässä Lotus-tavaratalon yläkerran Foodlandissa, jossa minun suosikkiannokseni maksaa alle 1,50 euroa. Pullollinen vettä siihen päälle lisää hintaa noin 26 tai 27 senttiä.

Pullollisen tälläista juomaa lasissa jäiden ja
limeviipaleen kanssa saa kun pyytää "one
sodaa". En tiedä, onko paikallinen vishy
hyväksi vai pahaksi, mutta hyvä jano- ja
ruokajuoma se joka tapauksessa on.

Toinen suosikkiannokseni, jossa on paistettua riisiä, vihanneksia ja kananmunaa, maksaa halvimmillaan yhden soodan eli kivennäisveden kanssa noin kaksi euroa. Foodlandissa ei tarvitse hintaan lisätä tippiä, tuo toinen annos sen sijaan tulee syötyä paikoissa, joissa odotetaan tippiä. Sen määrän olemme itse päättäneet valita, mutta suositus kai on, että se olisi noin 10 prosenttia laskun loppusummasta. Tipit ovat kuitenkin yleensä sen verran pieniä, etteivät ne kenenkään taloutta kaada, mutta esimerkiksi jossain hierontapaikassa se on todella tervetullut ja tarpeellinen lisä hierojalle itselleen annettuna.

Lavataksilla liikkuminen on myös halpaa. Matkan pituudesta riippuen, se maksaa saman kuin tuo vesipuollollinen tai kaksi kertaa se, jos matka on pitempi. Nuo hinnat tarkoittavat kyytejä, joihin vain hypätään mukaan. Enemmän saa maksaa, jos haluaa yksityiskuljetuksen vaikka omalle hotellilleen.

Miksi näitä hintoja ja halpuutta tässä kehumme? Ihan vain siksi, että ainakaan minä en joskus muinoin olisi osannut pienessä mielessänikään kuvitella, että joskus vietän osan elämästäni Thaimaassa. Varsinkaan en silloin olisi voinut kuvitella, että se olisi taloudellisesti mahdollista. Sitä se kuitenkin on pienilläkin tuloilla, kun vain malttaa vähän suunnitella elämistään ja olemistaan. Sen näyttävät toteen muun muassa monet pienituloiset eläkeläiset, joita olen täällä tavannut.

Elämää Pattayalla

Veden paettua merelle, se antaa tilaa uusille leikeille.

jormas: Tänään oli vesi niin kaukana rannasta, että hetken jo luulin koko Siaminlahden tyhjenevän ja saamme kävellä merenpohjaa pitkin Hua Hiniin. Vaan ei sentään, mutta koskaan aiemmin emme ole sattuneet näin alhaisen  laskuveden aikaan rannalle. Se toi beachille aivan uutta käyttöä ja mekin kävelimme niin sanottua merenpohjaa varmasti kolmen kilometrin matkan.

päivis oli eilessä blogissaan kertonut lähes kuninkaallisissa olosuhteissa elävistä koirista, jotka viettävät aikaansa pöydällä syöden omia ruokiaan tai makupalojaan. Minulla sattui olemaan aiheesta jokunen valokuva, joten laitan yhden sellaisen blogini täytteeksi.
Mutta on toisenlaisiakin koiria, jotka oikeasti ovat monenlaisen sairauden riuduttamia ja joilta sangen usein puuttuu yksi raaja. Liikenne vaatii veronsa, mutta koirien meno ja melske jatkuu kolmellakin jalalla.
Nyt täällä eletään vuoden lämpimintä aikaa ja lämpötila pysyttelee helposti öisinkin yli 30 asteessa. Itse en kärsi kuumasta ja luulen sen olevan aika tavalla asennekysymyskin. On hyväksyttävä, että on koko ajan hiki. Paitsi silloin, kun istuu ilmastoidussa ravintolassa tai on shoppailemassa jossakin Pattayan lukuisista ostoskeskuksista. Sairaudet toki ovat oma lukunsa.


Kun kissa on pois, leikkivät hiiret pöydällä. Vaan täällä se on
toisin. Vaikka ihmiset ovat paikalla, syövät koirat pöydällä.

Me vietämme Jomtienilla vielä aikaa puolentoista viikon ajan. Sen jälkeen olemme kaksi ja  puoli viikkoa Singaporen suunnassa ja saattaa hyvinkin olla, että matkaamme sieltä Malesiaan Kuala Lumpuriin tai joillekin, meille kerrotun mukaan tosi kauniille lähisaarille.

Meno siis on mallillaan ja suosittelen tätä elämisen mallia muillekin, kun se on muun elämän puolesta  mahdollista. Rahakysymys se on tosi harvalle, sillä jos laittaa talteen vuoden ajan kolme, neljä euroa päivässä, niin sillä rahalla lentää tänne kuukaudeksi, asuu koko sen ajan kelvollisesti thairuokaa syöden.

Thaimaan koirat

päivis: Vaikka äkkiseltään luulisi, että Thaimaassa on pääasiassa kulkukoiria, niin asia tuskin on niin. Hyvin monella itsekseen tai laumassa kuljeskelevalla koirallakin on panta kaulassa. Kuvittelen sen olevan sen merkki, että joku pitää niitäkin jollain lailla ominaan. Rantapaikkojen pitäjillä on paljon koiria, joista selvästi huolehditaan enemmän kuin vain annetaan ruokaa. Jotkut koirat ovat lähes kuninkaallisia ja niillä näkyy olevan oikeus makailla esimerkiksi ravintolan pöydällä.

Vaikka valtaosa koirista kulkee irrallaan, erityisesti nämä pikkulemmikit joutuvat olemaan remmissä.

Jorma pysähtyi rannalla rapsuttelemaan koiraäitiä, jonka kaksi pentua saavat
varttua hierojien työpisteessä. Kaikki koirat ovat irrallaan ja vaikuttavat
hyvin hoidetuilta. Yöksi ne oletettavasti viedään muualle.

Lemmikkieläinten pidosta kertoo myös runsas eläinklinikoiden ja -sairaaloiden määrä näillä seuduilla. Myös ruokatavarakaupoissa lemmikkieläinosastot ovat ihan niin kuin meilläkin Suomessa. On ruokaa ja leluja. Koirien vaatettaminen täällä saattaa olla jopa yleisempää kuin Suomessa tai ainakin vaatteiden mallisto on laajempi.

Tänään satuimme käymään Pattayan Royal Garden Plaza -ostoskeskuksessa, jossa oli meneillään lemmikkieläintapahtuma. Hieman hämäräksi jäi tapahtuman muu kuin kaupallinen tarkoitus. Paikalle oli tuotu monenrotuisia koiria, kissoja, kaneja ja jokunen eläin, joista ei oikein saanut selvää, mitä ne olivat. Lemmikit olivat ihmisten ihasteltavina enimmäkseen häkeissä, mutta kaikenlainen informaatio niiden siellä olosta puuttui. Osa oli aikuisilta vaikuttavia eläimiä, mutta joukossa oli myös aivan pieniä pentuja. Kissaäitikin oli joutunut tuomaan pienet karvattomat rääpäleensä ihmisten töllisteltäviksi.

Yhden tapahtuman naisasiakkaan luulin tulleen paikalle lastenrattaissa olevan pienokaisensa ja koiransa kanssa. Tarkemmin katsottuna huomasin, että rattaissa ei suinkaan ollut lapsonen. Sen sijaan siinä istukseli toinen hänen koiristaan. Jommalle kummalle nainen oli ostanut röyhelömekon, ehkä juhlapäivien varalle puettavaksi.

Minne menet Sininauhasäätiö?

jormas: Ensin ajattelin kirjoittaa Seven Seas 3 kirjoituksen, mutta päiviksen kirjoitus menneiden muisteluineen sai minun toisiin aatoksiin ja tästä tulee toisenlainen puheenvuoro.

Tähän ikään on tullut nähtyä eräskin työnantaja, mutta oltua myös itse sitä tai sen edustaja raliat kolmekymmentä vuotta. Pelokkain mielin olen katsonut työnantajani menoa ja arvoja, jotka ovat kaukana omista arvoistani.
Aikoinaan meillä piti työntekijöitä useinkin kieltää tulemasta sairaana töihin tai sitten antaa heille lupa osittain työskentelyyn. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että työpaikka oli paljon muutakin kuin työpaikka ja ihmiset viihtyivät työssä sekä tekivät paljon enemmän kuin kohtuudella voi odottaa ja vaatia. Sininauhasäätiö olimme me kaikki. Silloin etsittiin jokaiseen tehtävään sopivinta ja tärkein ei ollut tohtorin hattu tai muukaan muodollinen pätevyys, kun se vaan riitti asetusten ja lain mukaan milloin minkäkin tehtävän hoitamiseen.

Olin toimitusjohtajana hyvin ylpeä jokaisesta tekijästä, hallituksesta ja ylipäätään työnantajastani. Johtajan pestin heivasin 2008 ja siitä lähtien on mielestäni tehty olan takaa töitä, että työpaikka olisi tai tuntuisi ainoastaan työpaikalta. Mutta  ymmärrän tämän, sillä niitäkin ajattelijoita on, jotka sanovat, että työ on työ ja vapaa-aika on vapaa-aika. Nykyiset jäljet kuitenkin näkyvät ja ovi käy kuin käkikellon luukku. Uutta väkeä lappaa sisälle ja vanhoja, vähänkin aikaa olleita ulos.

Bossin pestin lisäksi toimin sosiaalisena talonmiehenä milloin missäkin yksikössä. Sininauhasäätiö oli kotini, jossa luulin voivani viettää vanhuuteni olemalla silloin osa asuinyhteisöä ja mukana poistamassa asukkaidemme toiseksi suurinta ongelmaa. Yksinäisyyttä.
Näin itseni sieluni silmin monesti työtoverieni lahjoittamassa keinutuolissa muistelemassa muun talon väen kanssa elämää. Silloin tällöin alan mies tai nainen kokisi myös itsensä tarpeelliseksi ja sanoisi, että kuule jormas, minä käyn sinulle kaupassa.

Vaan näin ei käynyt. Kun omasta tahdostani irroitin käteni vallan kahvasta alkoi nakerrus. Jos olin paikalla, esimieheni ei juuri kanssani palaveria kaivannut, vaan näki oikeaksi tehdä samat virheet uudelleen, joista olimme kantapään kautta oppineet pääsemään eroon. Ja mikä oli ja on virheitä tehdessä, toisten rahoilla ja toisten tekemällä vuosikymmenten työllä. Yhtään ainutta eläkejaksoa ei ollut, ettei selkäni takana jotain palasta otettu työnkuvastani pois. Mutta ei koskaan kasvotusten  palaverissa. Ulkopuolisen silmin katsottuna kyse oli satavarmasti työpaikkakiusaamisesta.

Samoin kävi sosiaalisen talonmiehen työn kanssa. Lähes joka aamu sain herätä sydän syrjällään, että tänäänkö on löytynyt riittävästi keinoja saada minut jonnekin rakastamastani työstä, jolle olin antanut monta ihmissuhdetta sydäninfarkteineen. Sepelvaltimotautinen sydämeni itkee, kun saan huomata vielä muutaman, jäljellä olevan viimeisen mohikaanin olevan nyt saman ikeen alla.

Vaikka anteeksiantamattomin sydämin ei lienekään asiaa taivasten valtakuntaan, aika ja monen hyvän tekijän tekemä työ tasaa puntteja. Yleisesti ottaen asiakkaat, käytännössä kaiken hupiloineet kulkurit ja kulkurittaret, jotka eivät kykene pitämään puoliaan, eivät ansaitse ainuttakaan sydämetöntä, rakkaudetonta ja huonoa päihdehuollon toimijaa, jolle oma napa on tärkein. Tämän epäkohdan postamiseksi ja eteen ylipäätään minulla riittää virtaa, paukkuja ja aikaa varsinkin sen jälkeen, kun jään ensi toukokuussa kokonaan nykyisestä palkkatyöstä muistelemaan menneitä.

Seven Seas osa 2

päivis: Voi olla, että Seven Seas -condosta kirjoittaminen karkottaa osan blogimme lukijoista. Toivottavasti ei, sillä tarkoitus ei ole leveillä. Asunnon ostaminen Thaimaasta on sekä jonkinlainen korvaus epämääräisistä asumisen vuosista ja toistaiseksi siis vielä noin kahden ja puolen vuoden jännityksen paikka sen suhteen, tuleeko tuolla Caiyapruek Soi kolmosella koskaan valmista.

Olemme muutaman kerran ottaneet tuntumaa tulevaan Thai-kotiimme
Seven Seasin showroomissa. Tässä Jorma istuskelee "tupakeittiössä".
Lammas ei kuulu hintaan, mutta osa kalusteista kuuluu.

Epämääräisillä asumisen vuosilla tarkoitan niitä noin kymmentä vuotta, jotka asuimme yksiköissä, joiden asukkaat ovat päihde- ja sosiaalihuollon asiakkaita. Ensimmäiset vuodet asuntomme ei edes kaikkien mittapuiden mukaan täyttänyt asunnon vaatimuksia, sillä kotimme ja useammankin työntekijän työtilat oli eristetty toisistaan vain verholla.

Seuraava asuntomme oli toisessa, vastaavanlaisessa yksikössä edellisen omistajayhdistyksen toiminnanjohtajan varsin hulppean kokoisessa neuvotteluhuoneessa. Siinä oli jo luksuksenkin makua, sillä pääsimme asunnostamme suoraan alapuolella olevalle uima-altaalle. Mutta asunnoksi kotiamme ei oltu rakennettu.

Noina vuosina asumiseemme liitettiin termi sosiaalinen talonmies. Asumiseen kuului siis myös tietynlaisia velvollisuuksia, jotka eivät varsinkaan yöllisine herätyksineen olleet aina kaikkein mukavimmasta päästä. Tosin viimeiset vuodet asuimme jo aivan hyvätasoisessa asunnossa, jonka superpitkä parveke oli aika ainutlaatuinen.

Kaksi talvea on nyt asuttu matkailuautossa ja ensi syksystä lähtien merikonttikodissa. Yli 30 asteen pakkasella matkailuautossa asumisessa ei ole aina hurraamista. Merikonttikodissa en ole vielä koskaan asunut, joten sen ilot ja surut paljastuvat vasta syksyn ja ensi talven mittaa. Toivon ja uskon kuitenkin, että asuminen on varsin mukavaa. Erityisesti takan saaminen kotiin on loistojuttu. Melkein mikään ei ole mukavampaa kuin takan edessä istuskelu ja liekkien tuijottelu.

Seven Seas

jormas: En ole varma onko tullut kirjoitettua kuinkakin tarkkaan, että aiomme sijoittaa tavalla tai toisella omaan asuntoon bahteja Pattayalle.

Siinä yhteydessä tulee pohdittua yhtä jos toistakin ja varsinkin talouteen liittyviä riskejä. Pienin riski on luonnollisti silloin, jos ostaa jonkun vuoden valmiina olleesta kerrostalosta (condominium) osakehuoneiston (condo). Silloin tietää miten talo ynnä muut kaikki toimivat, mutta ennen kaikkea näkee ennen maksamista, että talo on asuttu ja saatu valmiiksi.

Vaan mepä emme tietenkään tee niin miten muut tai toiset neuvovat, sillä luotettavaa ja varsinkin tasapuolista infoa on täällä vaikea saada. Jos kääntyy suomalaisen kiinteistöalan asiantuntijan puoleen, joka taatusti tietää, niin hänellä on oikeastaan aina oma lehmä ojassa omine myyntikohteineen, joita hän kohtuullisen suruttomasti kehuu ja muita joko haukkuu tai vähintäänkin väheksyy.

Joka tapauksessa  me tai oikeastaan enimmäkseen päivis on laittanut pikkuvarpaan kynnen oven väliin kohteeseen, joka parhaassa tapauksessa valmistuu kahden ja puolen vuoden kuluttua. Kuoppaakaan ei ole vielä kaivettu, joten riskit ovat suurimmat mahdolliset. Mutta käytännössä se on ainut mahdollisuus, jos haluaa saada juuri haluamansa. Sen lisäksi mitä varhaisemmassa vaiheessa varaa ja maksaa osan, sitä halvemmalla sen saa, joten arpa on heitetty sanoi Ceasar ja Soini Strandèn, jonka  niminen virtuaalihenkilö on muuttanut meille.

Pahimmillaan menee mania sinne jonnekin, joita ei taivaan tai tuonelan tielle saa mukaan kuitenkaan.
Äkkiseltään luulisi, että kohteessamme, johon asuntoja tulee 1500 kappaletta, on montakin meille kelpaavaa ja sopivaa. Vaan kun ei ollut kuin yksi, B-talossa huoneisto numero 102 . Sen puolesta jännätään tulevat kaksi ja puoli vuotta. Tätä klikkaamalla sen kuitenkin näet.

Ristiriitainen Thaimaa

päivis: Thaimaassa joutuu usein ihmettelemään esteettisten pyrkimysten ja siivottomuuden samanaikaisuutta. Monella varmasti ensimmäinen mielikuva Thaimaasta on se, jossa on kauniita tekstiilejä, viehättäviä (nuoria) naisia, kaunis luonto silloin kun se on oikein kukassaan, tietysti hienosti koristellut temppelit ja muutenkin aistikkuus, joka liittyy esimerkiksi hierontaan ja täälläkin yleisesti käytettäviin suitsukkeisiin ja muihin tuoksuihin. Upeista meri- ja rantamaisemista puhumattakaan.

Thaimaan-kävijä joutuu valitettavasti tottumaan myös suunnattomaan roskien määrään. Roskia on kaikkialla, paitsi tietysti niissä paikoissa, joissa sen halutaan pysyvän näkymättömissä. Rannoilla on kyllä roskaa, mutta ei ollenkaan samalla tavalla kuin teiden varsilla. Kävelemme paljon päivittäin ja rantatie täällä Jomtienilla on melkoisen siisti. Rantatuoleja vuokraavilla on velvoite siistiä myös oman paikkansa ympäristöä ja kadun vartta siivoavat omat siivouspartiot.

Thaimaassa esteettiset asiat ovat arvossaan. Siksi tuntuu
kummalliselta, että samaan aikaan ketään ei näytä kiinnostavan
roskaamisen vähentäminen ja ylipäätään roskien keruu.

Mutta ei tarvitse mennä kuin poikkikadulle tai teiden varsille, joissa liikutaan vähemmän jalkaisin, niin roskaa on kaikkialla. Kukaan ei sitä näytä keräävän ja paikalliset tuntuvat jopa niin tottuneen suunnattomiin roskamääriin, että esimerkiksi pikkubussien kuskit saattavat istahtaan jalkakäytävälle ruokatauolle aivan roskakasojen viereen. Yksi tuollainen roskakatu näkyy meidän asuntomme toisen puolen ikkunasta.

Luulen, että Thaimaa on ollut siisti ennen kertakäyttöastioiden ja muovipussien yleistymistä. Ostatpa mitä vain kaupasta, se pakataan kassalla pieneen tai isompaan pussiin. Näin tekevät myös katukeittiöiden ja hedelmien myyjät. Hedelmät on pakattu valmiiksi annospaloiksi styroxlautaselle, joka on kääritty muoviin, paketti pannaan pieneen muovikassiin ja sinne tuikataan vielä pari tikkua, joilla hedelmiä on mukava napsia. Thaimaalaiset itse syövät varmasti monet kerrat päivässä katukeittiöistä ostettua ja styroxastioihin ja muovipusseihin pakattua ruokaa. Kun on syöty, roskat heitetään tien laitaan, jos roskista ei ole. Usein niitä ei tosiaankaan ole varsinkaan noiden vähemmän käveltyjen teiden varsilla.

Sen verran tuli tullessa poikettua Singaporessa, että voisi kuvitella täälläkin asioiden olevan toisin. Mutta jostain syystä Singaporen-mallia ei ole tahdottu tuoda tänne. Ihminenhän tottuu ajan kanssa vaikka mihin. Täällä on rakentamiselle asetettu tiukat ympäristövaatimukset, mutta valitettavasti jokamiehen roskaamisoikeus näkyy olevan koskematon.

Feikkiferrari

jormas: Elo on Thaikotimme ympyröissä asettunut uomiinsa ja paljon on tullut jo tutuksi käyneitä rutiineja. Toki uuttakin keksitään joka viikolle jotakin.
Ehkä yksi mukavimmista, mutta ennen kaikkea hyödyllisimmistä on lähes joka-aamuinen kävelylenkkimme, joka pituudeltaan on 5-10 kilometriä.
Mutta ei se ole pelkkää kävelyä. Useimmiten  matka pitää sisällään punnituksen virallisella punnituspaikallamme, poliisiboxin edessä olevan 7 Eleven kaupan ovisuussa olevalla, yhdellä bahtilla toimivalla vaa'alla.

Aamulenkkiin sisältyy myös oikeastaan aina aamupala, joka usein on sodawateria kyytipoikana syöty egsalad eli munasalaatti. Sen syömiseen oiva paikka on KISS, joka on auki yötäpäivää.
Joskus ja aika usein on vaihtoehtona rantatuolissa aamu-uinnin jälkeen popsittu fruitsalad, neljää eri hedelmää sisältävä herkkulautanen.
Rannalla tulee usein pisteltyä vielä munkkikahvit päälle, joka sitten palauttaakin lenkille poltetut kalorit. Mutta hällä väliä, paino on hallinnassa ja plussaa jää joka tapauksessa fyysisen kunnon ylläpito ja kohoaminenkin.

Kuvassa kadulta bongattu Feikkiferrari, jossa merkkikin oli Maranellon keltainen. Vaan eipä ollut merkissä Ferrarin orhia, vaan oli Thaimaan norsu. Aika paljon aamulenkillä tulee siis otettua valokuvia, sillä aina on jotain kuvattavaa, koska kuviahan voi ottaa nykyisin tosi helposti satamäärin eikä se maksa käytännössä mitään. Kuvia voi sitten siirrellä omiin kansioihin säilytettävät ja loput deletoida bittiavaruuteen.

Aamulenkki kuitenkin päättyy joka kerta joskus. Usein se matkan aikana on muuttunut päivälenkiksi ja takaisin kotona olemme joskus iltapäivällä. Tai ei oikeastaan suoraan kotona, sillä vuokrasopimukseemme kuuluu laadukkaan hotelli Soi Welcomen laadukkaan allasosaston käyttöoikeus. Viimeistään siellä tulee käytyä postit läpi, sillä kellon ollessa täällä 14, os se Suomessa  vasta 9 aamulla.

Meeri Koutaniemi ja Bebo Valdés

päivis: Hesari kirjoitti tänään kahdesta oman alansa arvostetusta taiteilijasta, valokuvaaja Meeri Koutaniemestä ja pianisti ja säveltäjä Bebo Valdésista. Juuri muuta yhdistävää tekijää näissä kahdessa ei olekaan kuin se, että molemmat ovat löytäneet tavan, jolla ilmaista itseään hatunnoston arvoisesti.

Meeri Koutaniemi on vasta 25-vuotias, mutta on jo kehuttu valokuvaaja. Hän on ilmiselvästi löytänyt oman tapansa ilmaista itseään (tai maailmaa) valokuvaamalla. Koutaniemen kuvia on parhaillaan esillä jossain näyttelyssä, Helsingissä olettaisin. Koutaniemi on opiskellut yliopistossa kuvajournalismia, mutta kertoo, ettei saanut siitä oikein mitään irti. Voisiko siis sanoa, että hän on ennemminkin itseoppinut kuvaaja?

Bebo Valdés on kuubalainen muusikko, joka "löydettiin" vasta 72-vuotiaana parikymmentä vuotta sitten. Tai ehkä musiikin kuuntelijoiden tietoisuuteen nousu tapahtui vasta sen jälkeen. Päälle ysikymppisenä äskettäin kuollut Valdés taisi jäädä muusikon ammatista eläkkeelle 72-vuotiaana, mutta tuli myöhemmin kutsutuksi johonkin orkesteriin, josta nousi laajojen musiikkipiirien tietoisuuteen ja arvostamaksi.

Ehkä jokaisella on oma paikkansa maailmassa ja sen sijaan,
että tavoittelee kuuta taivaalta, voisi yrittää olla tyytyväinen
siihen mitä saa aikaiseksi ja miten sen tekee. Ja yrittäisi
ainakin tehdä parhaansa.

Tunnustan, että usein mielessä pyörähtää, kun lukee tällaisista Koutaniemistä, että miksi itse ei ole löytänyt sitä omaa juttuaan niin, että se olisi kantanut elämässä jo varhaisista vuosista alkaen. Välillä uskottelee, että tuhertaminen joidenkin toisarvoisten asioiden parissa on sama kuin hukkaan heitetyt vuodet. Eihän se niin ole. Vai onko sittenkin? Bebo Valdésin muistoksi kirjoitettu nekrologi antoi jonkinlaista lohtua sen suhteen, että ehkä se oma juttu on löydettävissä vielä myöhemminkin, jos oikein kovasti haluaa tai elämä vain yksinkertaisesti kuljettaa oikeaan suuntaan.

Saattaa myös olla aivan itsekästä ja turhaa haihattelua kuvitella, että jokaisella olisi mahdollisuus tulla omassa tekemisessään erinomaiseksi ja alallaan jopa muita paremmaksi. Suurimmalla osalla ihmisistä on täysi työ siinä, että edes jotenkin pärjäisi päivästä toiseen ja saisi edes niukan elannon itselleen ja perheelleen. Ehkä realistisempaa onkin tavoitella tyytyväisyyttä siinä, mitä tekee kuin että tavoittelisi kuuta taivaalta. Vai pitäisikö kuitenkin tavoitella?

Nettiriippuvuus ja vähän muutakin

jormas: 4476 stepsiä eli askelta, kun luuhattiin vähän kaupoilla, mutta pidettiin varsinaisesta lenkkeilystä yhdessä sovittu viikottainen vapaapäivä.

Vajaa vuosi sitten kartoittelin minkälainen yksi laite voisi kattaa kattavasti puhelimen tarpeeni yhdistettynä mahdollisimman monipuolisesti pienensorttisen tietokoneen käyttööni. Aivan täydellisyyteen en päässyt, mutta lähelle sitä. Laite on Samsung 7.7.

Excelin taulukkolaskentaan en osaa tehdä sillä kaavoja samoin kuin ylläpitämieni nettisivujen päivitys onnistuu kehnonlaisesti. Samoin on blogimme kirjoittamisen laita. Muu kaikki sillä sitten hoituukin hienosti. Tai jos hiuksia halkoo, niin Skypellä soittaessani en saa niin sanottua korvakaiutinta toimimaan, vaan laite kailottaa kaiken toisen osapuolen puhumat kuulijan ympäristölle. Siksi kuljetan mukanani erillisiä korvakuulokkeita, joiden avulla ongelma poistuu.

Niistä on sekin hyvä puoli, että katselen laitteella myös elokuvia ynnä uutisia milloin miltäkin palvelun tuottajalta.

Sähköpostiosoitteita, joiden postia seuraan, on seitsemän. Niiden joukossa on henkilökohtaisten lisäksi myös joitakin yhdistyksiä. Kuten www.elamantahden.fi ja www.pattayasuomiseura.fi.

Mitä muuta sillä sitten teen? Otan viiden megan kameralla valokuvia ja videon pätkiä, tallennan niitä itselleni, mutta jaan myös Picasan kuvapalvelun ja sähköpostien kautta niitä maailmalle uteliaiden ja tiedonhaluisten töllisteltäviksi.

You Tubeltakin tulee silloin tällöin etsittyä ajan- ynnä muuta vietettä sekä viihdettä. Myös Twitter ja Facebook on osa Samsungin käyttöäni.

Googlen kartta- ja paikannuspalveluita käytän myös. Esimerkiksi Hua Hinissa ollessamme pällistelimme "päiviksen kaa" linja-autoasemalla minneköhän majoittuisimme. Katselimme netistä meitä miellyttävää hotellia, joka olisi sopivan hintainen ja jossa oli tilaakin.

Sinne löysimme oikopäätä, kun klikkasin paikannuspalveluissa hotellin kotisivulinkkiä. Ja jo vain, 2,2 kilometriä tuohon suuntaan 20 metrin tarkkuudella.
Tabletistani löytyy myös oiva suomenkielinen, varsinainen navigointiohjelma, joka onkin hyvä väline silloin, kun on ajamalla suunnistettava jonnekin.

Entäpä mitä muuta? Vaikka koneessa on Anroid-järjestelmä, avaa ja tallentaa se tärkeimmät Windows ja Adobe ohjelmat kätevän Polaris ohjelmapaketin avulla.

Piirustusohjelmalla väännän välillä jonkun jutun itselleni tai muille silloin, kun jostakin on tehtävä niin sanottu rautalankamalli.

Chattailuakin tulee tekstiviestien lisäksi harrastettua joidenkin kanssa vastapuolen valmiuksien ja tottumusten mukaan.

Aivan oiva apuväline minulle, jolla kielitaito on varsin rajallinen, on Googlen kääntäjä ja sen yhteydessä olevat sanakirjat. Se kääntää vaikka mitä vaikka mille kielelle ottaen huomioon esimerkiksi thaikielen omat kirjaimet. Kun menen kauppaan ja tarvitsen hiustenleikkuukoneen, kirjoitan sen kääntäjään suomeksi ja se kääntää sen myyjälle thaiksi, jos hänen englantinsa ei taivu ymmärtämään luettua tai lausumaani.

Laskintakin tulee käytettyä aika paljon, kuten myös säätietoja. Niihin olen tallentanut kymmenen eri paikkakunnan tiedot muistiin, joten hetkessä voin katsoa paljonko on Novosibirskissä juuri nyt pakkasta ja mitä ilmoja sinne ja sinne sun tänne ennustetaan tulevaksi viikoksi. Jokilaaksossakin pitelee pakkasia näköjään edelleen.

On oikein mukavaa olla tupakan ja viinan sijaan tietokoneriippuvainen.

Kaikkeen tottuu Thaimaassakin

päivis: En ole laskenut, monesko kerta tämä on, kun olen Thaimaassa. Sen olen kuitenkin pannut merkille, että en enää huomioi joitakin tiettyjä asioita samalla tavalla kuin aikaisemmin. Alkuaikoina tuntui, että kaikkialla liikkui pariskuntia, joissa mies oli vanhempi länsimaalainen (usein oikein reilusti vanha) ja nainen nuori (monesti tosi nuori) thaikku. Näiden silmin havaiten epäsuhtaisten parien määrä tuskin on mihinkään vähentynyt, mutta en vain enää noteeraa koko ilmiötä.

En myöskään poimi thaimaalaisten englannin kielestä sanoja, joissa he muuttavat r-kirjaimen l-kirjaimeksi, koska r on heille vaikea lausuttava. Ennen sekin pisti korvaan, yleensä asia huvitti. Itsekin saattoi monesti sanoa jollekin innokkaalle kauppiaalle, että "tumolou". Siis huomenna, tomorrow. Sillä sanallahan he itsekin usein toivovat, että ehkä kaupat syntyvät tai falangi ostaa palvelun seuraavana päivänä. Falangikaan eli ulkomaalainen ei tietysti ole falangi vaan ärrällä farangi. Mutta kaikki puhuvat thaimaalaisittain falangeista.

Työtä tekevien thaimaalaisten elämää on mukava tarkkailla.
Kalastajien puuhia seurasimme Hua Hinissä.

Samoin huomiotta jää jo sekin, että edelleen täällä ajellaan yleisesti mopolla (noin 110-125-kuutioinen skootteri) kolme, jopa neljä päällä. Perheet pakkaavat helposti kyytiin isän ja äidin lisäksi kolme pientä lasta. Ajotapaan on niin tottunut, ettei ylikuormia mitenkään enää poimi liikenteen seasta katseellaan.

Edelleen kiinnitän huomiota erilaisiin työntekijöihin. Ehkä jopa enemmän kuin ennen saatan katsella ja miettiä heidän elämäänsä. Alkuaikojen kuvitelma aina hymyilevistä thaimaalaisistakin on hieman haalistunut tarkkailun myötä. Ehkä tähän aikaan vuodesta highseasonin, vilkkaimman turistikauden rasitus alkaa jo näkyä. Joillakin hymy ja ystävällinen katse on silti edelleen herkässä. Ja nyrpeimmältäkin näyttävään kahvilan myyjään saa yleensä ystävällisen kontaktin, kun muistaa lausua huomenet tai tervehtiä jotenkin muuten.

Koirat ovat kyllä edelleen jokapäiväinen huomion asia. Useimmiten niistä tulee hyvä mieli, mutta välillä tuntee myös surua esimerkiksi sairaita tai nälkiintyneen oloisia koiria nähdessä. Huomiomme koirien vähentymisestä oli oikea. Hawai'ilta Thaimaahan koiria ja ihmisiä auttamaan rantautunut jenkki kertoi, että koiria on roudattu etelään, Sattahipiin. Siellä niillä hänen mukaansa asiat ovat huonosti ja moni heittää henkensä.

Kroisos Pennoset, osa 2

jormas: 7696 steps. Eilen törsäsin ja ostin Timex-kellon, jossa on askel-, matka- ja kalorimittarit. Jä tänään kävelin sen mukaan edellä mainitun askelmäärän.

Mutta sitten toiseen asiaan.

Anonyymi lukijamme ja blogikommentoijamme harrastaa sitä mitä moni muukin. Hän lukee sanan sieltä ja toisen täältä ja niistä hän sitten muodostaa omaan mielentilaan passelin kokonaisuuden, jonka hän ilmaisee haluamallaan tavalla haluamassaan paikassa. Tällä kertaa meidän blogimme ansiokkaana kommentaattorina. Se onkin hänen oikeutensa ja kaikkien muidenkin sekä yksi blogimme tarkoituksista. Johtuneeko suuresta suustani, mutta enemmänkin saisi olla mielipiteiden kirjoa.

Kommentaattorille ei kuitenkaan riittänyt raukalankamallini tuloista  Thaimaassa ja Suomessa vaan hän on sitä mieltä, että thaimaalainen voi käydä 250 euron kuukausipalkalla useammin ABC-asemalla syömässä kuin Anonyymi suomalainen yli 2500 euron palkalla, jonka hän saa alle viiden viikkotyöpäivän työrupeamista.

Esimerkkini mukainen thaimaalainen sen sijaan tarvtsee 250 euron bruttopalkkaan 7-päiväiset työviikot ja usein kymmenen tunnin työpäivät, joten omalla  laskuopillani en pääse kiinni, mitä mahtaa nimetön kirjoittaja tarkoittaa.

Yhdessä asiassa olen hänen kanssaan kuitenkin samaa mieltä. Että keskiverto thaimaalaisella saattaa mennä häntä paremmin. Se ei kuitenkaan johdu rahan määrästä pussissa tai lompakon pohjalla, vaan elämän asenteesta, jossa varsinkaan päällimmäisenä ei ole valittaminen eikä toisten kadehtiminen.

 

Hua Hinin apinat varastelevat

päivis: Nyt ollaan jo kotona, mutta eilen vielä käveltiin pitkä ja upea Hua Hinin ranta suunnilleen päästä päähän. Jonkun arvion mukaan se on ehkä noin seitsemän kilometriä pitkä. Ainakin aikaa siinä kului kävellessä hyvinkin tuon verran. Rannan toisessa päässä on Apinavuoreksi kutsuttu paikka. Kaukaa se näyttää korkealta ja jo etukäteen ahdisti ajatus sinne kiipeämisestä rappusia pitkin. Se ei lopulta ollutkaan homma eikä mikään.

Emo vietti poikasineen rauhallista puoltapäivää Apinavuorella.

Apinavuoren apinat sen sijaan ovat maineensa veroisia. Ihmisiä varoitellaan, että ne rosvoavat vaikka rahat taskusta, jos huomaavat lompakon pullistelevan. Emme kokeneet apinoita sellaiseksi uhkaksi, sillä ne kyllä näyttivät väistävän vastaantulevaa ihmistä. Mutta kuinka ollakaan. Ostimma pullot limsaa ja minun pulloni seisoi kahvilan pöydällä sen pienen hetken, kun siirsin tuolia lähemmäksi. Niinpä jo apina nappasi korkkaamattoman pullon ja pakoon pötkiessään iski siihen hampaansa, että pääsi juomaan.

Apinat olivat selvästi vuoren isäntiä ja emäntiä, mutta eivät kyllä ihan kaikkialla. Ylhäällä, jossa taisi olla temppelikin, yhtä osaa vuoresta vartioi koira, joka oli ottanut elämäntehtäväkseen apinoiden hätistelemisen reviiriltään. Muualla koirat ja kissat elelivät suhteellisen sopuisasti keskenään.

Paluumatka junalla Bangkokiin jäi vain haaveeksi. Ensimmäinen juna olisi lähtenyt Hua Hinistä melkein ennen kukon laulua ja seuraavassa ei enää lipunmyyjän mukaan ollut tilaa. Sitä paitsi se lähti vasta iltapäivällä ja matka olisi kestänyt viisi tuntia. Päädyimme pikkubussiin, joka ajoi tuhatta ja sataa aina kun siihen vain tarjoutui tilaisuus. Meni siinäkin matkassa silti melkein kolme tuntia. Mutta pääsimme myös seuraamaan, miten kaasulla kulkevan auton tankkaus tapahtuu. Pikkubussilla matka oli muutenkin halvempi kuin lentokenttäbussilla, se maksoi vain 180 bahtia. Nyt ei oikein tiedä edes sanoa, mitä se on euroissa, kun euron kurssi suhteessa Thaimaan bahtiin laskee kaiken aikaa niin kuin lehmän häntä.

Loppumatkan Bangkokista kotiin teimme jo aikaisemmin testatulla tavalla: ajoimme skytrainillä kentälle ja sieltä lentokenttäbussilla Jomtienille.