Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Ristiriitainen Thaimaa

päivis: Thaimaassa joutuu usein ihmettelemään esteettisten pyrkimysten ja siivottomuuden samanaikaisuutta. Monella varmasti ensimmäinen mielikuva Thaimaasta on se, jossa on kauniita tekstiilejä, viehättäviä (nuoria) naisia, kaunis luonto silloin kun se on oikein kukassaan, tietysti hienosti koristellut temppelit ja muutenkin aistikkuus, joka liittyy esimerkiksi hierontaan ja täälläkin yleisesti käytettäviin suitsukkeisiin ja muihin tuoksuihin. Upeista meri- ja rantamaisemista puhumattakaan.

Thaimaan-kävijä joutuu valitettavasti tottumaan myös suunnattomaan roskien määrään. Roskia on kaikkialla, paitsi tietysti niissä paikoissa, joissa sen halutaan pysyvän näkymättömissä. Rannoilla on kyllä roskaa, mutta ei ollenkaan samalla tavalla kuin teiden varsilla. Kävelemme paljon päivittäin ja rantatie täällä Jomtienilla on melkoisen siisti. Rantatuoleja vuokraavilla on velvoite siistiä myös oman paikkansa ympäristöä ja kadun vartta siivoavat omat siivouspartiot.

Thaimaassa esteettiset asiat ovat arvossaan. Siksi tuntuu
kummalliselta, että samaan aikaan ketään ei näytä kiinnostavan
roskaamisen vähentäminen ja ylipäätään roskien keruu.
Mutta ei tarvitse mennä kuin poikkikadulle tai teiden varsille, joissa liikutaan vähemmän jalkaisin, niin roskaa on kaikkialla. Kukaan ei sitä näytä keräävän ja paikalliset tuntuvat jopa niin tottuneen suunnattomiin roskamääriin, että esimerkiksi pikkubussien kuskit saattavat istahtaan jalkakäytävälle ruokatauolle aivan roskakasojen viereen. Yksi tuollainen roskakatu näkyy meidän asuntomme toisen puolen ikkunasta.

Luulen, että Thaimaa on ollut siisti ennen kertakäyttöastioiden ja muovipussien yleistymistä. Ostatpa mitä vain kaupasta, se pakataan kassalla pieneen tai isompaan pussiin. Näin tekevät myös katukeittiöiden ja hedelmien myyjät. Hedelmät on pakattu valmiiksi annospaloiksi styroxlautaselle, joka on kääritty muoviin, paketti pannaan pieneen muovikassiin ja sinne tuikataan vielä pari tikkua, joilla hedelmiä on mukava napsia. Thaimaalaiset itse syövät varmasti monet kerrat päivässä katukeittiöistä ostettua ja styroxastioihin ja muovipusseihin pakattua ruokaa. Kun on syöty, roskat heitetään tien laitaan, jos roskista ei ole. Usein niitä ei tosiaankaan ole varsinkaan noiden vähemmän käveltyjen teiden varsilla.

Sen verran tuli tullessa poikettua Singaporessa, että voisi kuvitella täälläkin asioiden olevan toisin. Mutta jostain syystä Singaporen-mallia ei ole tahdottu tuoda tänne. Ihminenhän tottuu ajan kanssa vaikka mihin. Täällä on rakentamiselle asetettu tiukat ympäristövaatimukset, mutta valitettavasti jokamiehen roskaamisoikeus näkyy olevan koskematon.

Ei kommentteja: