Maan vaihto

jormas: päivis kirjoitti eilen maan vaihdosta ja muutosta. Siitä kuinka jätämme puolen vuoden jalkeen Thaimaan taaksemme ja siirrymme Tuusulan Jokilaaksoon kesän viettoon. Sillä sennkaltaiseen on monella mahdollisuus hyvällä omatunnolla, kun on kelvollisesti hoitanut pakettiin yhteiskuntavastuun jakson, jota sanotaan palkkatyöksi. Loppupätkän sponsorit ovat itseni lisäksi Suomen valtio ja eläkeyhtiö Ilmarinen.

On ollut hieno thai-jakso ja paljon odotamme tulevalta kesältäkin. Sillä sekin on ensimmäinen, jolloin voimme olla vallan ilman palkkatyöhuolia. Joka mahdollistaa vaikka pakata 300-kuutioisen Vespan Matkakodin perään ja sisäpuolelle itseni lisäksi päiviksen ja osaomistuskoira-Niilon. Joka sekin on ensi kertaa kanssamme lähestulkoon koko kesän.

Pari, kolme vuotta olemme kehittäneet ja testanneet kasvihuoneeseen kastelujärjestelmää, joka mahdollistaa, ettei viljelyksiä tarvitse kastella käsin lainkaan. Jos kasvamaan laittaisi kurkkua ja tomaatteja, joihin ei tule niin sanottuja varkaita, voisi senkin puolesta olla maailmalla vaikka kuukauden kerrallaan. Duokoti eläisi elämäänsä ympärillään villi luonto vain ruoho rehottaen.

Mutta meitä vähän tuntien, emme ehkä malta olla pois kovastikin kodilta tuntuvasta Jokilaaksosta. Jossa Niilokin viime kesänä hieman opetteli vapaana kulkemista.

Sitä paitsi heti yöpakkasten lakattua, keräämme itsellemme ja vähän muillekin mahlaa koivunsilmujen tuloon saakka.

Siitä täyttyy myös kaksi pakastintamme kunnes on marjojen aika. Niitä on Päivis loihtinut pitkin loppukesää.

En varmuudella sano kuinka paljon on maun kanssa tekemistä, kun päivis tekee mahlaan aamupuuron. Mutta se tunne, se on kova juttu. Tai iltasella Netflixin tai Elisa-viihteen jännityssarjan jakson kyytipojaksi mahlasmoothien.

Aivan oma lukunsa ovat iltaiset ja aamuiset uinnit, joilla ei uima-asuja näy, vaikka uimaseuraa onkin, joutsenista telkkiin, haikarasta heinäsorsiin ja taveihin. Puhumattakaan veden pinnan alla elävistä tirkistelijöistä ja veden pinnan korennoista ynnä monista muista Jokilaakson kesän eläjistä.

Yksi jännityksen aihe on, onko talven yli selvinnyt yksikään countrykani, sillä runsaan lumen vuoksi on niiden ruoka ollut vähissä. Kuten myös monilla metsän pedoilla, jotka himoitsevat kanejamme ruokapöytiinsä.

Mutta elämä on vuodenaikojen kauneutta, kevätaamun kastetta, tuoksua ja joskus vauhtia sekä vaarallisia tilanteita. Riippumatta onko ihminen, eläin tai kasvi. Tai vaikka olisi sienikin, joka taitaa olla aivan jotain muuta kuin kasvi.

Paluu Suomeen - mihin?

päivis: Kotiinpaluun hetki alkaa olla jo aika lähellä. Jotenkin siihen on jo tottunut ainakin ajatuksen tasolla. Thaimaassa ensi viikon lopulla alkava Songkran sitä paitsi tekee lähtemisen helpommaksi. Kuka sen on joskus kokenut, tietää, että mitään ei jää paitsi, vaikka täällä ei "vesijuhlien" aikana olisikaan. Paluu Suomeen silti mietityttää.

Paluupäivän lähestyessä tekemiset ja ajatukset ovat kuten muinakin kertoina. Sitä miettii, onko tuliaisia riittävästi. Tällä kertaa tuliaisten vieminen tuntuu entistä tärkeämmältä, kun pois on oltu jo melkein puoli vuotta. Onko itselle tullut ostettua kaikkea sitä mitä pitikin? Varsinkin joitakin ruokakaupan tuotteita olen tykännyt viedä mukana. Eri asia on, tuleeko kaikkia kuitenkaan käytettyä. Tempura-pussin tiedän ainakin olevan Jokilaakson kaapissa edelleen avaamattomana edellisen reissun jäljiltä.

Suomen kevät on mukava taas kokea, mutta aurinkoa ja kotialtaan
lämmintä vettä ennätän varmasti kaivata monet kerrat.

Jokilaakson jättämiseen viime lokakuussa liittyi monenlaista muistamista ja tekemistä. Talo peruslämmölle, pumppuja pois päältä, henkilöautot pois liikennekäytöstä. Thaimaan-kodin jättäminen on ehkä vieläkin tarkempi operaatio. Pitää miettiä, miten kaappien ovet jätetään, mihin laitetaan tuuletin, entä kosteuden poistajat. Kylppäristä kannattaa ottaa jopa matot pois lattialta. Ne on syytä myös pestä ennen lähtöä.

Kun asunto oli ensimmäistä kertaa yli puoli vuotta tyhjillään, me vain jätimme sen edellisen asunnon tapaan. Siellä ilma kiersi, joten emme osanneet riittävästi varautua uuden asunnon käyttäytymiseen. Ainoastaan petivaatteet otettiin sängystä pois. Lopputulos oli, että kosteus ja tuulettamattomuus olivat tehneet tehtävänsä. Joitakin tekstiilejä piti jopa heittää suoralta kädeltä roskiin. Niitä ei kannattanut edes yrittää pestä.

En tiedä, onko täkäläinen home samanlainen terveysriski kuin suomalainen home. Jynssäämisen jälkeenkin varsinkin vaatekaapissa oli, ja oikeastaan on edelleenkin, tunkkainen haju tuulettamisesta ja vaatteiden pesusta huolimatta. Home on siis paikoin näkyvää ja paikoin se tuntuu vain nenässä. Onko se silloin edes hometta? En tiedä.

Tällä kertaa olemme sopineet luotettavan ystävän kanssa, että hän käy silloin tällöin tarkistamassa paikat ja tuulettaa myös samalla. Toki Jokilaaksossakin on ollut apuvoimia, jotka ovat muutaman kerran talven aikana raportoineet merikonttikodin sisälämmöistä ja muista huomion arvoisista asioista.

Suomeen palatessa ihan uutta on elämäntilanne. Ennätin olla vain vajaan kolme viikkoa eläkkeellä, kun läksimme Thaimaahan. Elämä Thaimaassa on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa, vaikka täälläkin rahalle on löytynyt yllättäviä käyttötarpeita. Ilman koirien terveyteen ja muihin avustuksiin liittyviä menoja olisin varmasti selvinnyt täällä todella pienellä rahamäärällä. Veikkaan, että noin 400 euroa kuukaudessa olisi riittänyt. Pitää tietysti ottaa huomioon, että asunnosta ei tarvitse maksaa vuokraa. Riittää kun on maksettu pieni vastike (vuodeksi kerrallaan), vedet ja sähköt. Kotimaassakin on ollut monenlaista maksettavaa, mutta silti pieni eläke on riittänyt hyvin.

Vaan miten käy jatkossa? Elämä kotimaassa voi olla yllätyksiä täynnä. Minkälaiseen arkeen ja elämäntilanteeseen sitä oikein palaakaan?

Jomtien-Pattaya on myös vähävaraisen talviparatiisi

jormas: Silloin tällöin milloin missäkin tulee puheeksi talviolo ja -elomme Jomtienilla Thaimaassa. Ja melkein yhtä usein keskustelu päättyy siihen, että "voi että ja olishan se munkin mukava, mutkun mutkun ja niin edelleen".

Niinpä, syitä ja tekosyitä, mutta uskottavia kaikki, koska niihin pitää uskoa itsekin, sillä niiden avulla pitäisi pystyä estämään lähtöpäätös. Se onkin koko jutun vaikein osa ja osio. Kun sen saa tehtyä, kaikki muu hoituu ja toinen toistaan parempia neuvojia ja neuvoja on koppa- ja roppakaupalla.

Sillä rahasta se ei ole, näin väittäisin, kenelläkään suomalaisella kiinni. Pitää vaan vuoden ajan kaivella säästöön 2-3 euroa päivässä, joilla lentää Thaimaahan. Sillä myös asuu kelvollisesti kuukauden.

Jos rahamassissa on painetta ja haluaa sitä keventää, voi myös perillä tehdä jotain missä ei ole mitään järkeä. Kuten ratsastaa norsulla. Saattaa tulla laakista selväksi mihin isoja, viisaita eläimiä ei pitäisi käyttää. Kuvassa ei ole muuta ylevää kuin norsunpaskasta tehdyt kehykset.

Mutta mitäpä sitten tehdä, jos ei pussissa ole liikoja laittaa arjen eloon eikä juhlan huvituksiin? Syödä pitää, on missä tahansa, mutta johon ei välttämättä suuria summia tarvita, jos paikallinen ruoka paikallisessa kuppilassa kelpaa. Halvemmassa päässä on niin sanottuja risubaareja vaikka kuinka, joissa juomineen syö loistavasti reippaasti alle sadalla bahtilla, eli kahdella eurolla.

Jos pitää lukemisesta, voi hakea Pattaya Suomi-Seuran oivasta kirjastosta vaikka kirjan kuukauden jokaiselle päivälle. Jos ei halua lukea kotonaan, voi mennä rannalle kohtuuhintaiseen aurinkotuoliin varjon alle. Mutta sitäkään ei tarvitse maksaa oman pyyhkeen päällä, rantapalmun alla. Kaupanpäälle tulee jonkun metrin päässä oleva, Siaminlahden ihoa hellivä vesi.

Aamunsa voi aloittaa kuntokävelemällä, mutta voi osallistua rannalla myös ohjattuun, maksuttomaan kiinalaiseen aamuvoimisteluun. Formulakisoja ja vaikka jääkiekkoa voi seurata suomen kielellä monissa baareissa, vaikket ottaisi juomaksi vesilasillista enempää.

Ja jos tästä innostuneena urheilukärpänen puraiseen enemmänkin, voi lainata pallot ja mennä suomalaiseen seuraan mittelemään taitojaan vaikka petanquen muodossa.

Toreja ja marketteja riittää moneksi päiväksi, illaksi ja vaikka yöksikin tutkittavaksi viikkotolkulla. Elävää musiikkia voi kuunnella monessakin paikassa pitkin rantoja.

Jos tulee tarve tehdä jotain hyödyllistä, voi mennä esimerkiksi Pattaya Suomi-Seuralle kuorimaan perunoita, ottaa muovipussin käteen ja kerätä täyteen rannan roskia tai vaikka nyppiä punkkeja koirista niin paljon ja kauan kuin siltä tuntuu. 

Pyörää pesettämässä

päivis: Alkuviikosta läksin ensimmäistä kertaa taudin jälkeen kaupungille Honda Zoomer X:lläni. En halua kutsua sitä mopoksi, kuten suomalaiset täällä kaikkia skoottereita ja muita kaksipyöräisiä pääsääntöisesti kutsuvat. Kevytmoottoripyörä olisi oikea sana, mutta vähän turhan pitkä. Olin vähän järkyttynyt, kun huomasin miten likainen pyöräni oli. Juuri ja juuri kehtasin ajaa sillä.

Luulin aluksi, että olen viimeksi ajanut jollain rapakelillä, koska varsinkin pyörän peräpää boxia myöten oli roiskeita täynnä. Vähän liikaa tosin. Ihmettelin myös, miten istuimessa voi olla roiskeita, koska ajaessahan istun sen päällä. En jaksanut vaivata asialla päätäni, mutta päätin viedä pyörän pikimmiten pestäväksi.

Eilen kävin naapurin autovuokraamolla, josta tarkistin, että autojen lisäksi pesevät myös pyöriä. Mutta harmikseni pesijä oli silloin jossain muualla. Huomenna, kehotti vuokraamon ystävällinen rouva. Minähän palasin tänään. Ensin poikkesin jalkaisin aamulla, kun kävelimme ohi ja rouva iloisesti vakuutteli, että kyllä, juu. Onnistuu. Kun pari tuntia myöhemmin ajoin sinne pyörän kanssa, näin jo rouvan naamasta, että ei taidakaan onnistua. Hän tuli ulos toimistostaan suu mutrussa melkein kaksinkerroin ja pyyteli anteeksi. Pesijä oli joutunut lähtemään jonnekin.

Minä: No huomenna sitten?
Rouva: Voi, voi, kun huomisestakaan ei yhtään tiedä.

Naapurin autovuokraamossa ja -pesulassa ilmoitetaan selvin sanoin ja kuvin,
että paidattomien on turha odottaa saavansa minkäänlaista palvelua.

En jäänyt arvuuttelemaan, mikä olisi oikea päivä, sillä tällä välin olin tiedostanut, että sairaana ollessamme parkkihallissa tehtiin jotain pesuja. Siitä oli tullut hyvissä ajoin ilmoitus sähköpostiin, mutta minun mielestäni siellä pahoiteltiin vain aiheutuvaa haittaa. Ei kehotettu viemään autoja ja pyöriä pois. Olisi pitänyt. Hallissa huomasin, että lattioita ei ainakaan oltu pesty, mutta sen sijaan kattoon asennetut viemäriputket ja myös ilmeisesti sähkölinjastot oli käsitelty jollain vaalealla aineella. Lattiassa oli siitä kieliviä rantuja. Pelkäsin parin päivän ajan, että pyörässä olevat roiskeet ovat jotain tiukkaan tarttuvaa ainetta, joka ei lähde normaalissa pesussa.

Thepprasitroadilla on meille vuosien varrella tutuksi tullut pesula, jonne sitten lähdin ajelemaan. Siellä on aina iso joukko pesijöitä ja pyörän saa suoraan pesuun. Niin nytkin. Aikani kuluksi lueskelin Pattaya Business -lehteä, josta en tällä kertaa löytänyt muuta mielenkiintoista kuin artikkelin, jossa uumoiltiin, että condojen hinnat nousevat tämän vuoden aikana mahdollisesti kahdeksan prosenttia.

Huh. Roiskeet läksivät ilmeisesti ihan normaalissa pesussa ja päälle pyysin vielä jonkin sortin vahauksen. Nyt pyörä on taas kuin uusi. Kelpaa vielä viikon verran ajella ja jättää sitten sinne samaan parkkihalliin puoleksi vuodeksi odottamaan seuraavaa Thaimaa-jaksoa. Mietin vaan, että kannattaisikohan hankkia pyörälle jonkinlainen suojavarustus mahdollisten tulevien puhdistusoperaatioiden varalta.

Yksinäisyys

"Yksinäisyys ympärillä, joskus ottaa hahmon ihmisen.
Tiedän mitä haluan, tiedän miten vähään kykenen.
Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy.
Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy.
Olen sinussa kiinni, sinä tiedät vaikka myönnä et.
Läheisyyttäs kaipaan, rakkauttasi tarvitsen.
Olen sinussa kiinni, sinuun kiinni jään.
Sano "Pois!" ja minä menen.
Kohta huomaat, etten mennyt mihinkään.
Kumpa sinut tuntisin paremmin.
Silloin ehkä oppisin itsenikin."

Se oli Juice Leskisen aivan ytimessä oleva tiivistys yksinäisyydestä.

Ollessani ansiotyöelämässä, oli hektisyyttä, menoa ja melskettä vaikka muille jaetettavaksi. Kun lisäksi asuimme lähes sadan ihmisen elämisen yhteisössä, tuntui toisinaan, että ei hetken rauhaa koskaan eikä missään.

Mutta kun tartuin ensin osa-aikaisesti ja sen jälkeen päätoimisesti elämäni leppoistamisjaksoon, olen saanut maistaa myös kolikon toista puolta. Lienee nimittäin niin, että viime kädessä jokainen on itsensä kanssa yksin. Ja kuka itseään suurempaan elävään uskoo, sen kanssa kaksin. Joka sekin tai hänkin kuuntelee, kuten tahtoo eikä ollenkaan aina mieleiselläni tavalla eikä varsinkaan aikana. Jos kuuntelee aina sekään, sillä vastauksesta vain  harvoin olen saanut selvää. Tai ainakaan en ole niitä ymmärtänyt.

Kun Päivis oli töissä ja minä yksin Jokilaaksossa, tuli seurakseni yksinäisyys silloinkin kun en ollut sitä kutsunut käymään saati olemaan. Pahimmillaan se onkin melkoisen pirullinen seuralainen, sillä se on Luojaanikin hiljaisempi.

Mutta se on hyvä opettaja ja opettaa esimerkiksi suhtautumaan asioihin toisin. Kun työelämässä ollessani joku ventovieras karautti pihaan kieltomerkeistä huolimatta, saatoin pää punaisena mesota, että hyppäätkö kaivoon, jos Google niin neuvoo, sillä lähes poikkeuksetta selitys oli, että kun Google näytti, että tänne ja tästä.

Kun taakse oli jäänyt työelämän meno ja ison yhteisön arki, kuinka saatoinkaan odottaa Jokilaakson päivään, jota vietti kanssani ainoa lintulaudan tiainen,  sitä ensimmäistäkin harhailijaa. Jolle voisin sanoa ystävällisen sanan tai pari. Että moro, taisi Google sinut neuvoa pihaamme? Mutta ei se mitään, minäpä neuvon sinut sinne minne lienetkin menossa tai juotko kanssani ehkä alkoholittoman oluen

Minulle ei istu, kun tähän rakoon päivänsä ja päänsä alkoholilla täyttävä sanoo, että se on nettiriippuvuutta, jos joku kirjoittaa Faceen viisi kertaa päivässä. Sillä Facebook on parasta ja ainutta evästä mitä monella on yksinäisyyttä poistamassa. Jos kokee elämässään olevansa mitätön tai nolla tai molempia, on omilla Facesivuillaan täydellinen, yksinvaltainen kuningatar tai kuningas.

Pattaya ei voi muuttua jokaisen tänne tulevan pelkojen mukaan

päivis: Lueskelin pitkästä aikaa eilen illalla Finlandia-voittajaa, Juha Hurmeen Niemeä. Lukeminen on ollut hidasta, mutta kyllä se tästä edistyy. Kirjassa ollut muistokirjoitus koiralle pani taas ajattelemaan sitä jonnin joutavaa jauhamista kadulla elävistä koirista.

Jos joku vihaa koiria ja on ehkä siitä johtuen niin kiukkuinen koirien ruokkimisesta ja niille osoitetusta arvosta eläimenä, niin kertokoon sen ihan kauniisti tai pitäköön suunsa kiinni. Kyllä me toiset lupaamme ymmärtää, tiettyyn rajaan asti, sillä onhan se aika työlästä pitää sisällään sellaista vihan määrää, joka monista somekirjoituksista purskahtelee ilmoille.

Ai minä vai? Kaiken pahan alku ja juuri?

Jos taas joku pelkää niin kovasti koiria, että elämä koirien läheisyydessä on vaikeaa, silloin senkin voisi reilusti sanoa ääneen, sen sijaan, että verhoaa sen kummallisiin vaatimuksiin siitä, että kadulla eläviä koiria eivät muutkaan saisi kohdata, auttaa ja arvostaa. Respektiä sanoi tietty jääkiekkovalmentaja. Elämä on sitä paitsi valintojen tekemistä. Ei Pattaya voi muuttua jokaisen tänne tulevan pelkojen mukaan. Täällä on koirien lisäksi homoja, huumeita, denquehyttysiä, boakäärmeitä, gekkoja, salmonellaa, liian nuoria naisia vanhojen ukkojen kainalossa, korruptiota. Joskus on vähän liian kuumaakin.

Mutta kun en tiedä, mistä ihmisten paha olo ja viha koira-asiassa kumpuaa, suosittelen välillä miettimään, miten paljon vaarallisempaa esimerkiksi liikenne täällä on. Liikenteestähän ne todelliset tappajat tai vähintään vaaran tai vamman aiheuttajat löytyvät.

Eikö välillä kannattaisi kinata oikein kunnolla vaikka siitä, että miten ihmeessä noille kevytmoottoripyörillään kaahaaville älykääpiöille saisi taottua järkeä päähän. Jos se olisi pelkkää takomista, homma olisikin melko helppo, sillä useimmat Pattayan liikennerauhaa terrorisoivat pikkukriminaalit ajavat ilman kypärää. Ja jos jollain mielestään huippuluokan kuskilla kypärä onkin, vähintään avoimena roikkuvat kypärän nauhat kertovat kuskin järjenjuoksun tasosta. Sellaisen nähdessään kannattaa nopeasti hakeutua suojaan.

Mutta se minua miellyttänyt muistokirjoitus sylikoiralle. Ruotsalainen runoilija Mauritz Posse runoili oman aikansa, 1700-luvun suosittuun, riimukirjoitukselta lainattuun tyyliin sana kerrallaan.

Tässä. Lepää. Yksi. Mopsi.
Hän. Söi. Mieluusti. Luita.
Haukkui. Ihmisiä.
Nukkui. Mieluusti. Tuoleilla.
Vaeltaja.

Jos. Haluat. Tietää. Hänestä. Enemmän.
Niin. Hän. On. Ollut. Lähimmäinen.
Tässä. On. Hänen. Muistonsa.
Moni. Ihminen. Ei. Ansaitse.
Prameampaa.

Venäläiset

jormas: Isäni oli sodat käynyt jermu sekä kanta-aliupseeri ja äiti lotta. Ja käsitykset itänaapurista sen mukaiset. Isäni sanoin maailmassa on vain kolme asiaa, joita pitää kavahtaa. Mustalaiset, jehovat ja ryssät. Niin kauniisti ei aurinko idästä noussut, että suu olisi taipunut sanomaan venäläiset saati neuvostoliittolaiset. Vaan viesti meille kakaroille ja muillekin oli, että sieltä suunnasta ei ole koskaan tullut mitään hyvää. Vaikka olikin. Kuten itsenäisyys.

Toisenkin kerran luulin isäni olleen asian suhteen väärässä, kun joku vuosi sitten idästä tuli Suomeen oikein kunnon helleaalto. Hetken jo ajattelin ja huokaisin isälle taivaanrannan ylisille ja sateenkaaren tuolla puolen, että siinäpä näit. Mutta parin päästä tulivat perässä Venäjän metsäpalojen saasteet, joten laitoin mieleni jälkeen kerran pienemmälle.

Kun teimme talvipesäämme Thaimaahan, asetin itselleni tavoitteeksi, että opettelen tulemaan juttuun itänaapurin kansalaisten kanssa. Tiesin nimittäin faijan ynnä muiden olleen Leningradin ympärillä tekemässä, kuka suur-Suomea, kuka puolustamassa sitä mitä edellisessä melskeessä jäi isänmaaksi.

Päätin, että uhoamalla naapurimaan kansalaisille Thaimaassa, ei tule kuin melkoisen huono olo ja elo itselle. Sitä paitsi uhoajia ja Venäjän mollaajia täällä näyttää riittävän ilman minuakin sukupolvesta toiseen.

Mutta tarkkaillut olen muita senkin edestä. Kaikkien maiden kansalaisia, joihin olen törmännyt tai tutustunut. Kuten yhtä suomalaista, puolen kymmenen jäsenen seuruetta, joka pölähti vesiselvänä Thaikoti-yhteisömme ala-aulaan ja otti "tilan haltuun". Jos samoin olisivat käyttäytyneet venäläiset, siitä puhuttaisiin vuosia.

Mutta se siitä. Meillä oli lähestymässä ensimmäinen yhtiömme vuosikokous, joka kosketti aika monia, sillä asuntoja on puolitoistatuhatta ja liiketilat sekä hotelli päälle.

Allasalueella ja vähän muuallakin tapasimme ranskalaisia, saksalaisia, englantilaisia, italialaisia ja ties mitä, jotka kovasti kehottivat tulemaan yhtiökokoukseen, sillä moni asia kaipasi ja kaipaa korjausta. Yksi condon omistaja sujautteli lappusenkin ovemme alta, että tulkaa silloin tai silloin käymään, niin puhutaan. Ja käytiinkin ilmoitettuina ajankohtina. Useammankin kerran, mutta ovi pysyi kiinni. Arvatenkin ei ollut sisäpuolella avaajaa.

Valitettavasti Päivis oli kipeä ja onnettomalla kielitaidollani ymmärsin kokouksessa vain pienen osan. Pääsääntöisesti ulkomaalaisväki, joka altaalla elämöi, loisti kokouksessa hiljaisuudellaan. Vain yksi thaimaanamerikkalainen tai sinne päin, puhui suunsa puhtaaksi.

Mutta aivan toista maata olivat venäläiset omistajat, jotka toden totta antoivat tulla tuvan täydeltä. Arvostus heitä kohtaan kasvoi ja tuntui hyvältä, sillä ajattelen, että jotain meidänkin mieleistä moisen ryöpytyksen jälkeen tapahtuu.

Minäkin olen kipeä

päivis: Jorma kirjoitti eilen olevansa kipeä. Häveliäästi jätti mainitsematta, että myös minä olen kipeä, enkä suinkaan mikään sisar hento valkoinen. Vuosisadan matkaripuli, lyhyesti sanottuna. Ja kun Jorman tauti meni päivässä ohi, minä poden edelleen. Kuumettakin on pahimmillaan ollut 39,5. Tämänkertainen blogi jää siis lyhyen lännäksi. Kuvaakaan en jaksa lähteä etsimään.

Meillä on eriävä näkemys siitä, mistä saimme tuon taudin. Minä epäilen vankasti, että Kissin vakiannoksemme, kananmunasalaatti, oli syynä sairastumiseen. Söimme sitä keskiviikkona ja syödessä olin maistavinani salaattiin kuuluvassa majoneesissa oudon sivumaun. Kyllä, uskallmme syödä majoneesia nimenomaan Kississä, jossa kastike tuodaan teräsastiassa taatusti kylmänä. Ehkä kylmäketju oli tällä kertaa kuitenkin pettänyt.

No, koska Jorman mielestä syy ei ollut majoneesissa, hän ehdotti, että minun itse kokkaamani pasta tomaattikastikkeella oli syysairastumiseen. Aika pahasti sanottu. Oli miten oli, sairastumisen johdosta Seven Seasin yhtiökokous jäi minulta väliin. Illaksi tiedossa olleet saman yhtiön toisen, rakenteilla olevan kohteen pirskeet piti myös unohtaa. Kaikkea ei voi saada.

Olen kipeä

jormas: Yöllä kahden maissa heräsin siihen, kun olin tosi kipeä. Nappasin pari Coldrexia ja sain unen päästä uudelleen kiinni. Ja kun heräsin, olin vähintään yhtä kipeä.
Näillä näkymin näyttää kuitenkin siltä, että olisin lääketieteen ulottuvilla. Mutta jokunen päivä pitänee ottaa vieläkin loivemmin. Mukavaa, kun on ikioma sisar hento valkoinen. Vain sairaanhoitajan asu puuttuu. Joten ei tämän kummempaa blogia tänään.
Mutta näillä mennään, vaikka huomenna voi olla tämän päivän synkän pilven takana uusi synkkä pilvi.

Toilettiin on lyhyt matka.

Perheen kaksi Harley-Davidsonia

päivis: Eipä ole viime kuukausina ollut montaa päivää, etteivätkö sanat Harley-Davidson, Harrikka ja HOG olisi olleet kovasti puheissamme. Moottoripyörät ja erityisesti tuo Harrikka vilahti keskusteluissamme heti Thaimaahan tultuamme viime lokakuussa. Kun tilattu pyörä saapui ennen joulua, juuri muusta ei silloin puhuttukaan, ja paljon sillä käytiin tietysti ajelemassakin. Vaikka pyörä tuntuukin jotenkin yhteiseltä, ajattelin silti, että pitää minullakin olla oma Harrikka. Sijoittamisesta kun olen innostunut, menin ja ostin yhtenä iltapuhteena New Yorkin pörssissä noteeratun Harley-Davidsonin osakkeita.

Tässä on se The Harrikka. Perheen toinen
Harrikka on osakkeina jossain
bittiavaruudessa arvo-osuustilillä.

Harley-Davidsonin yksittäisen osakkeen hinta on sen verran korkea, että hennoin ostaa niitä ainoastaan neljä. Ensin tosin ajattelin ostaa vain kaksi, mutta se tuntui säälittävän vähältä. Sijoittamisessa kannustetaan aina käyttämään järkeä, mutta tämän ostoksen tein kyllä ihan tunnepohjalta. Siis tosiaan siitä halusta, että kyllä minullakin pitää olla.

Seuraan omaa, vielä alle kuukauden vanhaa osakesalkkuani tiiviisti, vaikka niinkään ei kai kannattaisi tehdä. Herkimmät ihmiset kun menettävät helposti yöunensa, jos pörssin käyrät eivät näytä jatkuvaa kasvua. Minulla kaikkien hankkimieni osakkeiden väri on ollut, jos ei koko ajan niin ainakin enimmäkseen punaisella. Mitenkä olenkin osannut tehdä niin kummallisia valintoja? Lääkekannabisfirmaa Kanadasta, Marimekkoa, Nordeaa, Lehto-Groupia ja Pihlajalinnaa Harrikan lisäksi. On ainakin oikeaoppisesti hajautettu vähän sinne sun tänne.

Harley ei siis tehnyt poikkeusta tästä punaisella olevan tuoton "säännöstä". Tosin en tiedä varmaksi, olisiko se edes iloinen asia, jos kurssi nousisi kovasti. Silloinhan minun pitäisi kai harkita osakkeiden myymistä, jotta saisin niistä toivomaani tuottoa. Aika paljon kurssin tietysti pitäisi kivuta ylöspäin, jos neljällä osakkeella kuvittelisi tekevänsä tulosta.

Osinkoja Harley-Davidson maksaa poikkeuksellisen usein, olisikohan ollut peräti neljä kertaa vuodessa. Mutta kun osinko on pieni, niin ei niistä neljällä osakkeella mitään kostu. Ensimmäinen osingonjakopäivä on toukokuussa, sillä ostin omat osakkeeni vasta vuoden ensimmäisen osingonjakoajankohdan jälkeen. Salkkuni arvoa tuo toukokuinen tapahtuma ei varmastikaan ihmeemmin heilauta.

Pörssiosakkeilla on aina jokin lyhenne, jota niistä käytetään. Harley-Davidsonin pörssiosakkeet on mukavasti lyhennetty sanaksi HOG. Sehän on sama kuin Harrikan omistajien maailmanlaajuinen klubi, Harley Owners Group. Siitä ilosta, että Jorma kuuluu tuohon ryhmään, meille (huom!) on tullut jo yksi Harrikka-väen lehti Yhdysvalloista. Eikä se edes ollut mikään turha läpyskä. New Yorkin pörssistä sen sijaan ei taida olla odotettavissa mitään paperista lueskeltavaa.

Milloin olen liian vanha aloittamaan alusta?

jormas: Aikoinaan ajattelin, että vietän elämäni leppoistamisvaiheen Sininauhasäätiön Pessi ja Illusia asumisen ja elämisen yhteisössä. Vaan toisin kävi ja silloin pohdin ehkä ensimmäisen kerran elämässäni otsikon kysymystä. Että pakkaanko päiviksen kanssa kerran vielä kamamme ja teemme pesän, josta meitä ei hevin laita taipaleelle kukaan.

Tämä oli yksi polku Jokilaakson ja merikonteista tehdyn Duokotimme syntyyn. Vaan eipä oltu edes muutettu, kun Päivis jo kyseli, että entäpä, jos hän sijoittaisi asuntoon Thaimaassa. Vaikka hän pelaa usein varman päälle ja hänellä on aika usein ensin repullinen kriittistä sanottavaa omista ajatuksistani, on hän ollut aina niiden kaikkien takana. Tosin, jos joskus on karautettu niiden johdosta ankarasti kiville, on saattanut kuulua jotain muminaa, että kenenkähän ajatus alkujaan lieni.

Joskus auringon asennon ollessa meille suotuisa,
saatamme tarjota tuoremehun sodalla joillekin

Joka tapauksessa oli minun vuoroni olla päiviksen uuden ajatuksen ja asuntosijoittamisen takana sekä tukena. Joskin pallon toisella puolella treenasimme useamman vuoden talviasumista kuukauden, kahden jaksoissa.

Nyt, päiviksen ensimmäisenä aitona leppoistamistalvena olemme olleet koko talven Thaikodissamme. Reipas viisi kuukautta takana ja pari viikkoa edessä. Suomen asioita olemme jännänneet ainoastaan kuinkahan pitkässä hangessa pitää kantaa matkalaukut Jokilaakson Merikonttikotiimme. Sillä lumen aurausta emme aio 300-400 metrin kotitielle hankkia.

Yksi uusi alku oli siis talvi Thaimaassa uusine Harley-Davidsoneineen, joten edelleen on vastausta vaille milloin olen liian vanha uuteen tai aloittamaan alusta.

Kolme päivää sitten kaivoin naftaliinista petanque-pallot ja hipsin oivaan joukkoon pelaamaan. Olin kohta 68-vuotiaana oman ryhmäni nuorin ja sanoivat minua pojaksi tai poikaseksi. Mukavaa olla ainakin joltakin osin kuin nuori kloppi.

Joku päivä sitten sattui päiviksen hyppysiin tai silmiin Vapon myynti-ilmoitus 12 hehtaarin suosta Oulun lähettyvillä. Hinta näyttää olevan nettihuutokaupassa 4000 euroa ja huutoaikaa jäljellä reipas kuukausi. Koska tekemisieni yhden kokonaisuuden on presidentti arvostanut sosiaalineuvoksen arvonimen arvoiseksi, niin nyt pohdin, että pitäisikö minulla tai yhdistyksellämme olla oma lakkasuo. Suon nimi nimittäin on Neuvostensuo. Jos sen hankin tai hankimme, niin sen jakaisimme kyllä mielellään  muidenkin neuvosten kanssa.

Yhtenä mittarina ikääntymiselle olen kuullut sanottavan ihmisen olevan vanha silloin, kun hän ajattelee enemmän menneisyyttä kuin tulevaisuutta. Itse olen näin tehnyt jo kauan, sillä elettyä on mukava muistella yksin ja muidenkin kanssa. 

Tänään ajattelen, että olen vanha silloin, kun en enää muista missä olin eilen ja mitä silloin tapahtui.

Sattumankauppaa

päivis: Luin joskus jonkun ihmettelevän, miten sattumanvaraista on, kuka thaimaalainen katukoira päätyy johonkin parempiin oloihin ja kenen kohtalona on elää ehkä surkea elämä, jonka päivittäinen sisältö on ruoan etsiminen. Kirjoituksessa oli jotenkin sellainen sävy, että kun ei kaikkia kuitenkaan voi auttaa, ei oikeastaan kannattaisi auttaa ketään.

Sattumanvaraista tosiaan on, kuka irrallaan kulkevista koirista löytää itselleen kodin. Pääasiassa niille "onnekkaille" on ensin pitänyt tapahtua jotain vielä pahempaa kuin kodittomuus. Cry-pentu joutui johonkin onnettomuuteen, jossa siltä meni takajaloista kyky kävellä. Cry pääsi sille tehtyjen operaatioiden jälkeen asumaan Meowin koira- ja kissayhteisöön. Sen elämä on nyt hyvää, vaikka yksi jalka ei toimikaan.

Yhtä "onnekas" ei ainakaan vielä ole Cryn sisko Morda, joka sekin vahingoittui jossain onnettomuudessa. Sitäkin on leikattu, mutta toinen etujalka on silti halvaantunut ja se odottaa päivästä toiseen eläinsairaalassa itselleen huolehtivaa perhettä. Sen sponsori ei ole luopunut toivosta löytää sille kotia, joten Morda elää edelleen varsin turhautuneena eläinsairaalan häkissä. Kadulle se ei kuitenkaan enää joudu. Jotain parempaa sille on varmasti luvassa.

Nämä suojaan päässeet pennut sisaruksineen ovat monin kerroin
onnekkaampia kuin liian monet katujen varsille syntyvät lajitoverinsa.

Tyttöjen äiti on myös yksi onnekkaista, mutta sitä ennen sen on täytynyt kokea ehkä useitakin raskauksia ja synnytyksiä jonnekin peltihallien nurkkiin betonilattialle. Viimein sen onni oli synnyttää katukoiralle poikkeuksellisen monta pentua. Se sai ansaittua huomiota. Ilman seitsemää pienokaistaan se olisi kenties vain yritetty jossain vaiheessa saada kiinni sterilisaatiota varten. Nyt se asuu laumansa kanssa Meow's Sanctuaryssa ja tuntee luultavasti oman ja seitsemän pentunsa olon turvalliseksi.

Enää sen ei tarvitse ylittää vilkasliikenteistä katua löytääkseen ruokaa itselleen. Eivätkä pennutkaan joudu kokemaan samoja vaaroja, kun emä lopettaa niiden imettämisen. Ne voivat elää sellaista koiran elämää, joka meidänkin käsityksemme mukaan on hyvää elämää. Saavat tutkia mielin määrin ympäristöään ja kokea olevansa osa suurta laumaa. Ja ruokaa on riittävästi. Usein tarjolla on jopa herkullisia luita. Ja jos oikein hyvin käy, joku niistä voi jopa päätyä jonkun kotikoiraksi.

Samanlaista arpatuuria elämä on koirilla niin kuin ihmisilläkin. Vain osa meistä syntyy maihin, joissa ainakin päältä päin katsottuna asiat ovat hyvin. Joskus jopa niin hyvin, että mikään ei tunnu riittävän.

Tein joskus testin, joka kertoi, missä todennäköisesti syntyisin, jos olisin vasta nyt tulossa maailmaan. Osanani oli muistaakseni Pakistan. Varmasti osa tuon maan valtaisasta väestöstä, josta suurin osa on muslimeja, elää ihan mukavasti, mutta useimmat taitavat asua jossain kaupunkien slummeissa.

Jotta ihmisillä olisi tulevaisuudessa paremmat oltavat, yksi keino siihen on väestönkasvun hillitseminen. Ihan samanlaisilla lääkkeillä voitaisiin siis parantaa niin ihmisten kuin koirienkin elämää.

Mitä kuuluu Pattaya Suomi-Seuran petankki-harrastukselle?

jormas: Tästä aiheesta tiedän hieman liian vähän, jotta voisin sanoa varmuudella juuta tai eitä tai jotain siltä väliltä. Ja sitä paitsi aiheesta ehkä oikeampi tiedottaja olisi peliporukan lisäksi pääkallopaikka eli Pattaya Suomi-Seura, sillä onhan kyse meidän monen yhteisestä harrastuksesta.  Mutta Seuran somesivuilta ei löydy tietoa tämänkään vertaa joten voi olla, että tapahtunut on yllätys Seurallekin. Mitä se tapahtunut sitten onkaan. 

Eilen kuitenkin innostuin ottamaan aktiiviseen pelaajaan yhteyttä, että voisiko hän olla blogisivujemme vieraileva "tähtikirjoittaja"?  Ja kirjoittaa blogin tästä hienosta  toimintamuodosta. Vastaus tuli tuota pikaa kysymyksen kera, että enkö tiedä viimeisistä käänteistä. En tiennyt, joten tavattiin  ja turistiin, jonka jälkeen soitin vielä parille kolmelle aktiivisesti harrastuksessa mukana olleelle.

Petanquetahan on pelattu Pattaya Suomi-Seuran nimissä vuosikaudet Jomtienilla, niin sanotulla Buddha-aukiolla. Joka on melko lähellä Seuran entisiä toimitiloja Agnet-condossa. Kylttikin on parvekkeen tai ikkunan reunassa edelleen tallessa kertomassa Seuran historiasta.

Vielä viime vai peräti tänä vuonna taidettiin petankissa kilpailla Seuran mestaruudesta sekä yksilötasolla, että joukkueena. Muistelen myös olleen Mauri Keinäsen muistokisat edesmenneen, ehkä toiminnan perustajan, mutta ainakin pitkäaikaisen, oivan kilpamiehen muistoksi.

Seura lahjoitti minunkin varapuheenjohtaja-aikoina usein palkintoja kisoihin ja vastaavasti pelaajat jonkun setelin muun muassa lasten päiväkotityöhön. Minä myös, sillä itsekin olen viihtynyt pelimiesten ja harvojen naisten joukossa pelikentällä. Vaatimattomalla menestyksellä.

Seuran palloja on moni vuosien saatossa lainaillut ja ottanut tuntumaa, josko tästä uusi harrastus. Tai sitten on muuten vain verestetty vanhoja taitoja.

Mutta eilen sain kuulla, että Seuran toimintana pelaaminen on tullut tiensä päähän. Peliporukka on perustanut uuden joukkueen, jossa ei Suomi-Seura ole enää mukana. Pelipaikka on vaihtunut Buddha-aukiolta läheiselle urheilukentälle tai -areenalle. Miksi näin on tapahtunut, siitä kerron vasta sen jälkeen, jos päätöstä tehneet ovat sitä mieltä.

Lisäykseni blogin julkaisemisen jälkeen: Alkujaan mukana ei ole ollut Pattaya Suomi-Seura, vaan miehet Ilpo ja Kari. Kolmantena mukaan tuli Taisto ja hänen jälkeensä muita, mukaan luettuna tekstissä mainittu Mauri Keinänen. Joka saamieni tietojen mukaan alkoi käyttämään Petankki-ilmoituksiin muun muassa Seuran ilmoitustaulua. Siitä mahdollisesti muodostui käsitys, että Suomi-Seura olisi ollut mukana alusta saakka.

Mikä milloinkin kiinnostaa

päivis: Eläkkeellä ollessa on paremmin aikaa syventyä milloin mihinkin itseä kiinnostavaan tekemiseen. Ongelman siitä saa aikaiseksi vain siten, että samaan aikaan on monta asiaa, joiden parissa haluaisi puuhastella.

Huomaan, että ikään kuin jostain itseni ulkopuolelta tulee milloin mikäkin asia, joka alkaa kiinnostaa. Käytännössä niitä tosin on viime aikoina ollut vain seuraavat viisi: koiriin liittyvät asiat, oman rahatalouden hallintaa edistävä tekeminen, sukututkimus, ruoanlaitto ja moottoripyöräily.

Koirat olivat ajatuksissani lähes yötä päivää erityisesti marraskuussa, kun kirjaimellisesti pelastimme Cry-nimellä myöhemmin tunnetun koiranpennun ja olimme osaltamme varmistamassa, että se saa takaisin liikuntakykynsä. Cryn sisko, Morda, on tällä hetkellä aika tavalla samassa tilanteessa ja voin hyvin kuvitella, miten sen sponsori Katarina miettii ja varmasti välillä valvookin öitään pohtiessaan, miten koiran tulevaisuus tulisi turvattua. Ja ennen kaikkea, mistä sille löytyy koti.

Kun koira-asiat eivät ole olleet päällimmäisinä, olen saattanut suunnata mielenkiintoni vaikka ruoanlaittoon. Useimmiten se on tapahtunut teoriatasolla, sillä hankin ensimmäisen kattilankin tänne Thai-kotiimme vasta muutama viikko sitten. Pientä ruoanlaittoa olen tosin sitä ennen harrastanut mikron avulla. Siellä ovat kypsyneet munakkaat sekä linssi- ja muutkin keitot.

On kumma, miten joku asia tosiaan väkisinkin tunkee ykköseksi ja toisia viitsii miettiä siinä sivussa vain vähän tai kenties ei ollenkaan.

Mielenkiintoisten kuvattavien kohteiden bongaaminen voisi myös helposti
viedä huomion monelta muulta asialta tai harrastukselta.

Olin aiemmin syksyllä aika innoissani dna-geenitestien tuloksista ja netin kautta lähes päivittäin löytyvistä uusista "serkuista". Jossain vaiheessa innostus hiipui. Osasyynä siihen on ehkä Facebook-ryhmässä käytävä keskustelu, joka tällä hetkellä menee minulta enimmäkseen yli hilseen. Jotta innostus löytyisi uudelleen, pitäisi päästä vaikka jollekin kurssille, jossa neuvottaisiin mielellään kädestä pitäen, miten geenituloksia tulkitaan ja tietoa yhdistellään.

Rahatalouteen liittyvät asiat nousivat puolestaan pinnalle, kun eläkkeelle jäämisen ajankohta alkoi lähestyä. Kun lisäksi lopulta ymmärsin, että itse maksetun lisäeläkkeen tilalle pitää keksiä joku lisätulo siinä vaiheessa, kun tuo Mandatumin nyt maksama varsin vaatimaton eläke loppuu vajaan seitsemän vuoden kuluttua.

Aloin seurata netissä naisille tarkoitetun suljetun Facebook-ryhmän keskustelua, hankin vähän muutakin lisätietoa ja päätin ryhtyä sijoittamaan. Voi jopa sanoa, että innostuin aiheesta niin, että sen parissa vierähtää välillä tunti jos toinenkin ilman että ajankulua edes huomaa. Sijoittamalla ja sitä kautta saatavilla osingoilla ja myyntivoitoilla saisin, toivon mukaan, jatkossa edes jonkinlaista lisätuloa ilman, että joutuisin seitsemänkymppisenä etsimään töitä. Moni sen ikäinen kyllä käykin palkkatyössä, mutta minulle se ei ole lähellekään ykkösvaihtoehto.

Hieman olen harmitellut, etten suunnannut ajatuksiani ja rahojani sijoittamiseen siinä vaiheessa, kun palkkaa vielä kilahti säännöllisesti tilille. Mutta silloin tietysti oli joku muu mielenkiintoinen juttu, joka vei kaiken huomioni. Pienestä eläkkeestä on nyt vähän nihkeä raapia kokoon sijoittamiseen tarvittavia summia.

Jorman Harrikan osto ja pyörän saapuminen Yhdysvalloista juuri ennen joulua oli tietenkin sellainen tapaus, että se vei kyllä joksikin aikaa ajatukset lähes täydellisesti pois kaikesta muusta puuhastelusta. Kun piakkoin palailemme Suomeen ja ajokausi päättyy, moottoripyöräily joutuu hetkeksi taka-alalle (tosin Jokilaakson tallissa meitä odottaa Vespa). Ihan kokonaan emme sen suhteen kuitenkaan aio herpaantua, sillä ensi talvikaudelle on jo suunnitelmissa yhtä sun toista moottoripyöräilyyn liittyvää. Jormalle tullutta amerikkalaista, Harrikan-omistajille tarkoitettua lehteä eilen lukiessani sain vain vahvistusta ajatukselle, että jonkinlaista pitempää reissua varten pitää jo hyvissä ajoin alkaa tehdä suunnitelmia. Jos nyt sitten sukututkimukselta, ruoanlaitolta tai muulta sellaiselta mieltä virkistävältä maltan.

Ehkä Thaimaan posti ei hukkaakaan mitään?

jormas: Olen Thaimaassa vähentänyt television katselun lähes nollaan. Joskin nyt innostuin asentamaan puhelimen datayhteyden avulla meille suomenkielisen Netflixin. Yhteydestä maksamme 600 bahtia kuukaudessa ilman rajoituksia.

Toinen mikä on jäänyt vähälle, on kirjojen lukeminen. Tosin lukemisen suhteen näin ei ollut tarkoitus ja tilasimmekin luettavaksi ja itseni lisäsivistämiseksi Suomen Kuvalehden 15 kuukaudeksi. Se on hyvä lehti, jonka historia vähintään on yhtä pitkä kuin itsenäisen Suomen.

Tilaus alkoi helmikuusta  ja kolme ensimmäistä lehteä tuli moitteettomasti. Kukin kahden viikon viiveellä. Siitä eteenpäin oma, lukollinen postilaatikkomme tai -lokero ammotti tyhjyyttään. Aamuin, päivin ja illoin tein monta toiveikasta reissua, jotka kaikki päättyivät samaan pettymykseen. Ei lehteä eikä muutakaan, sillä jopa laskuakin mistä vaan odotin.

Mitta tuli eilen täyteen ja keräsin materiaalia mukaan, sillä aamulla oli tarkoitus suunnata kävelylenkkimme Chayapruek Post Officeen Sukhumvitin varrella. Mukaan oli varattu Thaikotimme osoitekirjaa, josta piti selvitä onko osoite väärin, oli vanhaa kirjekuorta ja joulukorttia, millä posti on meille aiemmin osannut jne.

Aamulla lähdimme matkaan elektroninen sanakirja taskussa. Mutta sitä ennen kurkkaus postilaatikkoon. Ja kas! Sinnehän oli yön aikana ilmestynyt puoli lokerikollista postia. Kuvalehteä kolme kappaletta, kaikki omissa kirjekuorissaan ja vielä HOG-kerholehti Harley-Davidsonin omistajille. Postia siis Jenkeistä ja Suomesta meidän molempien nimillä. Mukava yllätys.

Pieni ja välillä niin kovin ahdas minäni otti takaisin kaikki mitä olin rakentanut mieleni sopukoihin Thaimaan postista. Tilalle tuli muistikuva Facekaverista, joka hiljan kiitteli Suomen postia juuri laatikkoon kolahtaneesta kotimaan joulukortista.

Ajattelin myös täkäläistä käsitystä sovituista ajoista. Kuinka minulle kello 10 on kello 10 ja vartin yli on, että "eipä se ja se tullutkaan, vaikka eilen niin selvästi sovimme ajan". Kuinka kaapin tai muun asentaja tulee iltapäivällä tai seuraavana päivänä suu korvissa kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Eikä hänen maailmassa olekaan.

Jos hän näkee nyrpeähkön ilmeeni, säilyy hymy, jonka väliin suu tapailee, että "soli soli". Se on sulattanut joka kerta nyreyteni, sillä viimeistään silloin muistan, että maassa maan tavalla. Ja minunkin huuleeni kaartuvat hymyyn ja sanon "no problem". Tänä aamuna ajattelen, jos ei tänään, nii ehkä "tu molou".

Kutsumattomia vieraita

päivis: Eilen tuli vaihdettua muutama sana yhden uuden naapurimme, saksalaisen kanssa. Kertoi laillamme asuvansa B-talossa, mutta ylimmässä kerroksessa. Kysyi, onko meillä ensimmäisessä kerroksessa paljonkin moskiittoja. Mietin, että mikä on paljon. Mieleen muistuivat samalla muut kutsumattomat vieraat, joita Thai-kodeissamme on käynyt.

Kutsumattomat vieraat voidaan jakaa kolmeen sarjaan: kaksijalkaiset, nelijalkaiset ja monijalkaiset. Osalla edellä mainituista on lisäksi siivet.

Gekko kai tämäkin otus on. Sitä ei
kovin hyvin edes erota pihapalmun
rungosta. Harmiton kaveri.

Mieliinpainuvin muisto kaksijalkaisesta kutsumattomasta vieraasta liittyy neljännen kerroksen asuntoomme Soi Welcomella. Vieras tuli parvekkeen kautta olohuoneeseemme aamuyöstä ja poistui oletettavasti samaa reittiä mukanaan kannettava tietokoneeni ja vähän muutakin arvotavaraa. Teimme poliisille rikosilmoituksen, mutta vieraasta tai kadonneesta omaisuudesta ei sen koomin kuultu.

Nelijalkaisiksi tunnistamme ainakin rotat, joita jossain vaiheessa alkoi ilmestyä tuohon samaiseen neljännen kerroksen asuntoon. Aivan eri sarjassa painivat puolestaan gekot, joita myös näimme, mutta onneksi paljon useammin kuin rottia. Rotat olivat yhden viisiviikkoisen reissumme riesa.

Rotat ovat läsnä myös Seven Seasissa, vaikka viime kuukausina niistä ei ole ollut minkäänlaista havaintoa. Taloyhtiökin on tietoinen ongelmasta, jolle ilmeisesti on alettu tehdä jotain. Yleensä kuulimme rotan rapinaa jostain välikaton tienoilta, mutta kerran rotta vilisti myös käytävällä.

Luin joskus eräästä englanninkielisestä, Thaimaassa asuville ulkomaalaisille naisille tarkoitetusta lehdestä, että siinä vaiheessa, kun nainen rottiin törmätessään sen sijaan että kiljuisi, toteaakin vain kevyesti, että montako niitä oli, hän tietää kotoutuneensa Thaimaahan. Tämän esimerkin oli kai tarkoitus kuvata rottien yleisyyttä tässä maassa. Oikeastaan ihmettelen tuota, sillä niin harvoin täällä todellisuudessa rottia näkee.

Ne monijalkaiset, ja siivekkäät myös, ovat tietysti kaikenlaisia muurahaisia ja muita hyönteisiä, joita hyvinkin voi olla riesaksi saakka. Emme ihan tarkkaan tiedä, ketkä kaikki niistä mielellään käyvät öisin Jorman kimppuun. Näköhavaintoja ei juuri ole. Puremakäyrä laski kutakuinkin nollaan, kun hankimme elektronisen hyönteistappajan makuuhuoneeseen.

Soi Welcomella piti keittiössä olla tarkkana, ettei pöydälle jäänyt pienintäkään murusta. Jos jäi, hetken päästä jostain rakosista vipelsi pienten öttiäisten lauma sen kimppuun. Vain kerran tai pari olen nähnyt niitä samoja Seven Seasin parvekkeella, kun aamupalan jäljiltä lattialle on pudonnut jotain syötäväksi kelpaavaa. Sisätiloihin eivät onneksi kuitenkaan ole vielä osanneet hakeutua.

Soi Welcomen kokemuksesta oppineena säilytän kaikki jauhot, siemenet, hiutaleet ja muut syötäväksi kelpaavat joko kannellisissa purkeissa tai pussin suu kuminauhalla tai pyykkipojalla suljettuna. Ihan vaan näiden kutsumattomien vieraiden varalta.

Monen sorttisia öttiäisiä täällä joka tapauksessa on niin paljon, että kukapa niistä kaikista joutaa lukua pitämään.

Yhteiskuntavastuuta sosiaalisen median keinoin

jormas. Olen innokas kirjoittaja ja sosiaalisen median käyttäjä. Ajan siihen otan dekkareiden lukemisesta ja television katselusta. Mielestäni se on hyvä valinta ja vaihtokauppa, sillä some on kaksisuuntainen kommunikoinnin väline ja kanava, jota kirjat ja tv eivät ole.

Mutta kuinka sitten  bittimaailmassa kannan mainitsemaani yhteiskuntavastuuta? Olin aikoinaan suuren Thaimaan ystävät Faceryhmän jäsen, kunnes ylläpito sulki minut sen ulkokouolelle. Syy lieni, etten pitänyt, kun ryhmä ei sallinut monipuolisen tiedon jakamista maasta kiinnostuneille, vaan ainoastaan myönteiset asiat olivat sallittuja ja läpäisivät ylläpidon sensuurin. Vähän kuin Pohjois-Koreassa, näin luulen.

Jonkun mielestä omassa
elämässä on taakkaa kyllin. 

Joten perustin paikallisen, avoimen ja julkisen ryhmän Jomtien Pattaya Beach. Se on vuodessa kasvanut seudun alansa suurimmaksi, jolla on rekisteröityjä jäseniä reippaasti toista tuhatta. Avoimuutensa ansioista kaikki näkyy kaikille ja kaikki voivat lukea kaikkea. Siksi en  tiedä lukijamääriä, jotka voivat olla melkoisia, sillä jollakin yksittäisellä kirjoituksella saattaa olla ja onkin joskus tuhansia lukijoita. Vain kommentointiin ja julkaisemiseen edellytetään jäsenyyttä. 

Toinen syy ryhmän perustamiseen tuli joiltakin suomalaisilta yrittäjiltä, kun kyselin maksullista mainosta Pattaya Suomi-Seuran kotisivuille. Että "ei pysty millään, sillä jos ei esimerkiksi kahta seuraavaa reissua saada buukattua, pitää lopettaa koko touhu". Sitä en kysynyt auttaako siihen, jos ei mainosta.

Joka tapauksessa jotkut yrittäjät ja yksityisetkin käyttävät ryhmää mainostamiseen ja vaikkapa jonkun myymiseen. Ehkä osin tästä syystä sain kimppuuni Thaimaansuomalaisen, joka hankkinee osan leivästään myymällä mainoksia julkaisuihinsa. Tai sitten kyseessä on vain pieni mieli ja kateus.

Kolmas syy oli luoda foorumi, jossa ihmiset voivat purkaa mieltään mieltä painavista asioista. Tai julkaista kuvia ja kertoa vaikka mitä on milläkin retkellä tapahtunut. Eniten kyytiä sivuilla on kuitenkin antanut pienten miesten pieni, suuriääninen joukko kylän koirille ja minulle. Mutta paljon myös kysellään asioista. Missä on se ja se paikka ja mistä voi ostaa hiuslakkaa tai jotain muuta.

Ja neljäs syy oli tehdä foorumi, jossa jokainen voi sanoa henkilökohtaisuuksiin menemättä melkein mistä tahansa mitä tahansa. Tähän joukkoon laitan myös itseni, vaikka silloin tällöin jätän sanomattakin.

Kun joissakin ryhmissä ylläpito karsii kirjoituksia ja lopuksi kirjoittajiakin, niin sitä ei hevin Jomtien Pattaya Beach -ryhmässä tapahdu. Mutta ei ole hyvä sekään edellä mainitulle pienelle ryhmälle, jonka pitäisi itse saada sanoa mitä sattuu. Heille tärkeintä tuntuukin olevan oman pahoinvoinnin kylväminen.  Kaikkinensa sosiaalinen media on minulle oiva tapa kantaa vastuuta yhteisistä asioista. 

Muoviton maaliskuu ja muovipillit

päivis: Luin joku aika sitten, että kuningatar Elisabet on kieltänyt kotipalatsissaan muovipillien ja kertakäyttömuovipullojen käytön. Kuningatar oli osallisena muovista aiheutuvia haittoja käsittelevään dokumenttiin ja päätti kiellollaan tehdä oman osansa muovin vähentämiseksi. Jotenkin näin tuo lyhyt uutinen kertoi. Yksityiskohdat eivät ole ehkä ihan kohdallaan, mutta oleellista siinä oli tuo muovipilli.

Minähän imen muovipillistä soda-nimistä juomaa päivittäin, usein montakin kertaa päivässä. Maan tapa on, että virvoketta tilattaessa pöytään tuodaan joko pelkkä pullo ja pilli tai pullon kanssa on lasi, jossa on jäitä ja pilli. Alkuvuosina Thaimaassa muistan ottaneeni aina pillin pois, jos juoman kanssa oli lasi. Jossain vaiheessa tapa unohtui.

Ehkä kuningatar Elisabetin innostamana arvioin tässä yhtenä aamuna omaa pillillä litkimistäni, kun tuttuun tapaan pysähdyimme aamulenkillä juomaan puollolliset sodaa. Pieni perheyritys sai lukuisten kyselyjemme jälkeen hankittua kylmäkaappinsa valikoimaan sieltä aiemmin puuttuneen soda-juoman, jota olemme kiitollisina käyneet hörppimässä. Jos juoma on päässyt loppumaan, meitä kehotetaan istumaan pöytään ja joku henkilökuntaan kuuluva lähtee mopolla lähimpään kauppaan hakemaan tuota virkistävää juomaa.

Pillin ja sodan lisäksi meille tuodaan pöytään teräksiset juoma-astiat, joissa on suhteellisen pieniä jääpaloja. Vaihtoehtona olisivat muovimukit, mutta nyt kaikki ovat jo oppineet, että me haluamme juoda teräksisistä kupeista. Eräänä aamuna päätin siis, että en käytä pilliä. Kuningatarta muistaen. Muoviroskaahan päätökseni ei tietenkään yhtään vähentänyt, kun pillini kuitenkin päätyi pöydältä roskikseen.

Juominen kupin reunasta onnistui niin kauan kun astia oli suhteellisen täynnä juomaa. Siinä vaiheessa, kun sodaa oli vain vähän, pienet jääpalat kirjaimellisesti vyöryivät päälle. Jäin pohtimaan pillin älykkyyttä - ja vaihtoehtoja muovipillin käytölle. Keksin vain yhden: jääpalojen pitää olla riittävän suuria, etteivät ne pääse holahtamaan naamalle. Ilman jäitä täällä taas ei voi juoda oikein mitään. Oluttakin jotkut juovat jäillä täytetystä lasista. Vaikka pöytään tuodaan jääkaappikylmä juomapullo, on sen sisällys ilman jäitä hetken päästä ikävän lämmintä.

Omasta lapsuudestani muistan, että pillillä juomisessa oli jotain hohtoa. Pillit liittyivät lähinnä juhlatilaisuuksiin. Jos saunan jälkeen juotiin mehua (limsaa harvemmin), sitä ei todellakaan imetty lasista pillillä. Omiin koteihini olen pillejä ostellut varmasti vain joskus lasten syntymäpäivinä.

Vuosien myötä pillit arkipäiväistyivät ja Thaimaassa ilman niitä ei voi enää edes olla.

Nyt sitten europarlamentaarikko Heidi Hautala, joka kuulemma on ideoinut Muoviton maaliskuu -kampanjan, pääsi otsikoihin ehdottamalla muovisten pillien kieltämistä kokonaan. Kannatan lämpimästi, vaikka luulenkin, että se mitä EU:ssa muovipilleistä päätetäänkin, ei ihan äkkiä täällä Thaimaassa kantaudu kansan ja päättäjien korviin. Ei vaikka täälläkin muovin kauhuskenaariot kyllä tiedostetaan. Muovipillit, kuten kaikki muukin muoviin pakattu ja kannettavaksi laitettu, on niin tiukasti juurtunut täkäläiseen kulttuuriin, että siitä irtautumiseksi tarvitaan varmasti vähintään muutama sukupolvi. Hyvä jos riittää sekään.

Syvästi keski-ikäinen mies

jormas. Me emme nuorene iältämme, vaikka niin kokisimme mielemme tekevänkin. Niinpä pitkin elämää tulee itse kunkin aseteltua tavoitteita ja toiveita tulevaisuuteen. Eikä niinkään menneisyyteen.

Tosin aika moni saattaa jossain elämänsä varrella huokaista itselleen tai sinne jonnekin, että "voi, kun en olisi koskaan syntynytkään". Jotkut myös tekevät siitä totta päättämällä päivänsä omia ja ennen aikojaan. Usein eräänlaista ahdingossa olevan ihmisen itsekkyyttä sekin.

Itse olen tähän saakka asetellut etappeja iän suhteen aina tulevaisuuteen, sillä en ole oivaltanut kuinka kulkea ajassa taaksepäin. Uskon sen kyllä olevan mahdollista ja näin taisi Einsteinin sanoa.

Ensimmäinen tavoitteeni oli 4-5 vuoden ikä, jolloin oletin saavani polkupyörän ja opettelevani sillä 

ajamaan. Ensimmäiset polkaisuni poljin keittiön pöydän ympärillä.

Seuraava ikätavoite oli 7 ja kouluun lähtö ja seuraava neljä vuotta myöhemmin, kun pyrin yhteiskouluun. Sitten odotin 15 vuoden ikää sekä virallista lupaa ajaa mopedilla yleisillä teillä. Sitten odotin 16 vuoden merkkipaalua, jolloin pääsisin koulusta eroon eikä minua voisi enää pakollakaan saada sinne. Isälleni sanoin, että "sellaiset käyvät kouluja, jotka eivät muuten pärjää".

Seuraavana odottelin 18 vuoden ikää, armeijaa, ajokorttia, autoa sekä ravintoloissa istumislupaa. Kaikki sain, mutta tapojen yhtäaikaisen yhdistelemisen vuoksi menetin niistä osan porttikieltojen ja rattijuoppouksien muodossa. Kertausharjoituksiinkin jouduin ajokortin menettämisen vuoksi, koska en enää soveltunut moottoripyörälähetiksi.

Jos olisin jatkanut valitsemallani tiellä, en olisi tätä kirjoittamassa. Vaan olisin kuollut viinaan tai johonkin sen liikakäytöstä johtuvaan. Mutta, kun halusin saada päivieni määrän täyteen, käänsin viinakuppini pohjan ylöspäin kohta 40 vuotta sitten. Joten tässä olen asetelemassa elämäni virstanpylväitä edelleen. Tosin lähes 30 vuoteen en muista niitä olleen.

Kunnes sain sydäninfarktin ja makasin Meilahden sydänvalvomossa. Ja päätin, että jään osa-aikaeläkkeeelle 58 vuotiaana. Siitä innostuneena asetin seuraavaksi tavoitteeksi jäädä 63 vuotta täytettyäni kokonaan pois palkkatyöelämästä. Yksi elämäni parhaita päätöksiä.

Tosin onhan niitä muitakin. Kosia Päivistä, lopettaa viinanjuonti ja lopettaa tupakointi. Hyvä päätös on sekin, etten laita enää tässä elämässä niin sanotusti tikkua ristiin rahan vuoksi. Vain se mahdollistaa elämän leppoistamisen, kuten sen itse haluan ymmärtää.

Nykyisin ajattelenkin viettäväni elämäni ansaittua leppoistamisvaihetta maallisen vaellukseni loppuun, joten ikään liittyviä tavoitteita en ole ajatellut enää itselleni asettaa.

Vaikka vaivaa ja vikaa olisi kirjan verran, en niitä juuri valittele. Mitä nyt Päivikseltä joskus kerjään sympatiapisteitä. Sillä tämä on minulle tarkoitettu risti, jonka uskon kantavani nurkumatta ja kiitollisin mielin maaliin saakka. Jokilaakson Ison kiven juureen.

En koe olevani mieleltäni enkä ruumiiltani vanha saati vanhus. Joten ehkä olenkin "syvästi keski-ikäinen". Tietysti kyseisen sanonnan on oivaltanut joku muukin.

Kasvoihin on tullut ajan patinaa ja ne näyttävätkin päivä päivältä enemmän kirveellä veistetyltä. Olen kuitenkin iän myötä jopa oppinut pitämään niistä hieman.

Pieni kierros kaupungilla

päivis: Viikonloppu sujui pääosin kotona piha-beachillä löhöillessä. Siksi tänään tuntui, että pitää käydä välillä jossakin, ettemme aivan mökkiydy Seven Seasin altaan äärelle.

Koska koirat ovat meille kaikki kaikessa, päätimme ensin ajaa Sukhumvitin varrella olevalle Na Jomtienin eläinsairaalalle, jossa Aamu eli Morda edelleen potee tapaturmassa loukkaamaansa ja Bangkokissa leikattua etujalkaansa. Selvästi se muistaa meidät ja lukuisat aamutapaamisemme autopesulalla. Mordalla on ymmärrettävästi kova hinku päästä pois häkistä, jossa se joutuu elelemään. Sen venäläinen sponsori onneksi käy aamuin illoin sen luona ja silloin Morda pääsee opettelemaan kävelyä kolmella toimivalla jalallaan. Odotamme kovasti, että Mordalle löytyisi pian uusi koti.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli liike nimeltä Baan. Nimi tarkoittaa kotia ja sieltä kyllä löytyykin varmasti kaikkea, jota kodin rakentaja, sisustaja ja ylipäätään kodissa asuva tarvitsee. Me uskoimme tarvitsevamme laitetta, joka houkuttelee hyttyset ja muut ikävät hyönteiset sisuksiinsa. Yksi tuollainen kapistus meillä jo on, mutta pahan päivän eli rikkoutumisen varalle piti hankkia toinenkin.

Pattaya Klangille avattiin joskus vajaa kaksi vuotta sitten ostari nimeltä Harbor. Olemme käyneet siellä kerran ja nyt päätimme mennä uudelleen. Tähtäsimme menemisen niin, että voisimme käydä Harborin pohjakerroksessa olevassa ruokakaupassa ennen kello kahta, jotta saamme ostettua alkoholitonta olutta, jota tiedämme siellä olevan. Edellisellä Harbor-käynnillämme kassa kieltäytyi myymästä sitä, koska kello oli jotain kahden ja viiden välillä, jolloin alkoholia ei saa myydä kaupoissa. Ei auttanut, vaikka kuinka näytimme pullon kyljestä, että tämä on alkoholitonta.

Olutta löytyi tasan yhtä laatua ja samalla hinnalla kuin Jomtienillakin, joten päätimme vielä käväistä tsekkaamassa naapurikaupan oluthyllyjä. Sieltä löytyi toista merkkiä alkoholitonta, mutta hinta oli parikymmentä bahtia halvempi. Kallista oli tämäkin, mutta ostimme silti.

Harborista ollaan kahta mieltä. Lapsiperheet löytävät sieltä paljonkin tekemistä, mutta shoppailijat saattavat pettyä. Liikkeitä kyllä löytyy moneen lähtöön, mutta ehkä kuitenkin painotus on lapsissa. Sellaistakin ihmettä kuin lunta talosta löytyy. Pääsymaksua vastaan näyttää saavan päälleen takin ja varrelliset kengät jalkaan. Sitten vain peuhaamaan tiloihin, joissa tuota valkoista ihmettä pääsee koskettelemaan.

Tällaisia laitteita on ollut Lintsilläkin. Hyvällä (tai huonolla) tuurilla olisin
saattanut saada jonkun pikkuvoiton, mutta kone ei ollutkaan päällä.

Olimme ajatelleet syödä Harborissa. Monista vaihtoehdoista huolimatta päädyimme samaan paikkaan kuin edelliselläkin käynnillämme. Pihvi-buffet-ravintola luottaa niin vankasti venäläisturisteihin, että sen sisäänheittomainoskin oli pelkästään venäjänkielinen. Venäjää emme sisällä kuitenkaan kuulleet, mutta sitäkin enemmän amerikkalaisittain puhuttua englantia. Ehkä nämäkin asiakkaat olivat ensin käyneet katsomassa, mitä buffetissa on tarjolla. Tiesin, että saan kasattua itselleni monen sortin perunoista hyvän annoksen. Perunoitahan täällä ei ihan joka kuppilassa olekaan tarjolla.

Valitsemamme ravintolan jonkinlainen erikoisuus taisi olla uhkaus 175 bahtin sakosta, jonka saa, jos jättää ruokaa syömättä. Tehoaisikohan ruokalautasen edessä kiukutteleviin lapsiinkin? Että se on viikkorahasta pois, jos et syö lautasta tyhjäksi. Minulta jäi pinaattijuustopaistos syömättä. Vähän jännitti, että saankohan sakot. Oli vaan niin mitättömän makuista, etten pystynyt.

En ole tällä reissulla käynyt kuin kerran kasvohoidossa. Siksi päätin poimia Harborin Bootsilta kasvonaamio-tarjouksen "osta kaksi saat yhden ilmaiseksi". Illalla sitten väkersin naamalleni korealaisen naamion, jonka luvattiin sisältävän kollageenia. Saa nähdä, oikenevatko rypyt naamalta.

Läheltä piti, etten kirjoittele tätä blogia joskus yömyöhään. Jorma nimittäin löysi keinon, jolla pääsemme katsomaan suomeksi tekstitettyä Netflixiä. Maksamme siitä joka kuukausi, mutta luulimme, ettei katselu täällä onnistu. Olimme väärässä. Aloitimme englantilaisella minisarjalla, jota helpostikin olisi katsonut ainakin toisen jakson yhtä soittoa. Mutta maltettiin kuitenkin ja tässä tätä blogia nyt päättelen kun kello Thaimaassa näyttää kohta kymmentä.

Mielen mietteiden jakaminen kirjoittamalla on minulle tärkeää

jormas: Olen päiviksen kanssa kirjoittanut yhteistä blogia vuoropäivin ainakin seitsemän vuotta. Siihen mahtuu eräskin tarina, jotka käytännössä kaikki ovat alle yhden sivun mittaisia. Lukijoitakin enemmän kuin muutama.

Kirjoittaminen, mielen purkaminen ja asioiden kirjaaminen muistiin on itselleni hyvinkin mieluista ja tärkeää. Kirjoitan ensi sijaisesti itseni vuoksi, mutta olen otettu ja hyvilläni jokaisesta lukijasta ja jokaisesta palautteesta. Riippumatta sen sisällöstä tai kulmasta miten se minulle tulee.

Varsinkin vuosien kuluttua on mukava lukea kirjoituksia. Välillä on oikein tarkistettava, että olenko tosiaan noin kirjoittanut. Joskus tuntuu, että voi kun olen kirjoittanut viisaasti ja joskus, että voiko enää typerämmin sanoa. Mutta poikkeuksetta mieltä ilahduttavat muistot, jotka palaavat mieleen lukemisen myötä.

Kirjoittamisen suhteen en ole lakannut kadehtimasta päivistä, sillä hän kirjoittaa kuin eläisi kirjoittamansa tekstin mukana. Ja niinhän hän välillä tekeekin. Mukana on raikkaita, varmasti omasta päästä keksittyjä sanontoja, joita ei hevin muualta löydy. Kuten hänen eilisen bloginsa otsikko: "Kun äiti puree lastaan".

Itsekin koen joskus tekstini elävän. Koen onnistumista silloin, kun asia josta kirjoitan, on jotenkin oman persoonan kautta ja läpi elettyä.

Parasta onnistumista koen silloin, kun haluan sanoa jollekin pahasti höystettynä sopivalla annoksella ilkeyttä. Näin tapahtuu oikeastaan vain silloin, kun joku onnistuu tahallaan tai vahingoissa tulemaan liikaa iholle.

Viime aikojen piikkipaikkaa on tässä pitänyt pieni kourallinen mieleltään lapsia ja iältään aikuisia miehiä, joita närästää tapani kantaa yhteiskuntavastuuta.

Aivan oma merkityksensä kirjoittamisessa on myös siinä, että se on oiva tapa opetella suomen kieltä. Sanomaan oikein ja sanomaan väärin ja sanomaan se murteella tai slangilla, kuten stadilaiset välillä bamlaavat.
Jos ei joku snaijannut mitä mä lopuks skrivasin, niin sitä voi tsiigata tästä.

Kun äiti puree lastaan

päivis: Saatan otsikollani houkutella blogin äärelle jonkun, joka arvelee tekstin sisältävän jotain kovastikin paheksuttavaa. Sitä se onkin, mikäli ajattelee, että uudet pennut saaneen koiranartun tulisi olla hyvä äiti edellisillekin jälkeläisilleen. Nyt on siis puhe Illasta ja hänen Aamustaan (nykyisestä Mordasta) sekä Aamun sisaresta nimeltä Cry.

Ilta on hyvä äiti, joka koiralle tyypilliseen tapaan ei hyväksy pentujensa
lähelle muita koiria. Ihmisten se antaa koskea pienokaisiinsa.

Meillä oli viime syksynä ilo tutustua Thaimaan-kotimme lähellä olevalla, tyhjilleen jääneellä autopesulalla asuneeseen kolmikkoon, jonka jäsenet myöhemmin yksilöimme yllä kerrotuilla nimillä. Lähes joka aamu lenkillä ollessamme tapasimme sievän äitikoiran kahden herttaisen narttupentunsa kanssa. Koirat oppivat ilmestymään jostain pesulan uumenista, kun Jorma vihelsi niille. Tapana oli antaa niille pienet makupalat, vaikka rapsutukset näyttivätkin kelpaavan pennuille vähintään yhtä hyvin.

Se miten toinen pennuista sai nimen Cry, löytyy marraskuisesta blogistani. Cryn kohtalona tai ehkä nyt voi jo sanoa, että onnena oli päätyä monien vaiheiden jälkeen Meow's Sanctuary -nimiseen koira- ja kissayhteisöön.

Cry makailee mielellään auringossa.

Niin kuin vapaana kuljeskeleville narttukoirille Thaimaassa usein käy, Iltakin tuli uudelleen tiineeksi. Seurasimme sen vatsanympäryksen pyöristymistä, kunnes noin 6. tai 7. helmikuuta se oli synnyttänyt seitsemän uutta pentua. Tässä vaiheessa pääsemmekin jo lähelle otsikkoa.

Kun uudet pennut olivat syntyneet, Illan suhde Aamu-tyttäreen muuttui täysin. Aamulla ei ollut enää paikkaa Illan lähellä. Muutaman kerran näimme, miten julman tuntuisesti se ärhenteli nyt jo isoksi kasvaneelle Aamulle. Joskus kotipihallemme saakka kuulimme nuoren koiran parkua ja uskoimme, että taas on Aamu saanut Illalta kylmää kyytiä.

Morda on turhautunut oloonsa
koirasairaalassa, mutta sen sponsori
haluaa etsiä sille ensin hyvän kodin.

Aamulle kävi muutama viikko sitten lähes niin kuin Crylle. Se joutui onnettomuuteen, jossa sen toinen etutassu vaurioitui. Aamu eli nykyisin Mordana tunnettu Illan tytär odottaa tassu operoituna eläinsairaalassa uutta kotia ja mahdollista kuntoutustakin, jotta jalka saataisiin toimivaksi.

Sairaalassa Mordan ja Illan tiet kohtasivat, vaikka tuskin ne toisiaan juuri pääsivät näkemään. Välimatkaa koirahäkkien välillä oli kuitenkin vain muutaman metrin verran.

Myös Cryn ja äiti-Illan tiet ovat jälleen kohdanneet.

Kävin tänään Meowin luona viemässä Illalle vuohenmaitoa, jonka uskotaan auttavan sitä imettämään suurta laumaansa. Hieman uskallan epäillä vuohenmaidon tarpeellisuutta, mutta vaikka maitoa kuluukin melko suuria määriä, on se kuitenkin suhteellisen pieni panostus Illan ja pesueen hyvinvointiin. Samalla Cry sai säkillisen kasvisnappuloita, jotka edistävät sen suolen toimintaa. Luotan ja toivon yhtenä Cryn sponsoreista, että suositus lisäruokintaan on tullut eläinsairaalasta. Ehkäpä kuivamuona on tarpeen vain kasvuvaiheessa.

Tuolla ruoanvientimatkallani tein sitten jotain, joka inspiroi minua kirjoittamaan suhteellisen raflaavan otsikon.

Jostain mielijohteesta keksin, että vien Cryn tervehtimään äitiä ja nuorempia sisaruksia. Kannoin sen perheen käytössä olleen suuren häkin luokse, josta oviaukko oli jo edellisenä päivänä avattu, jotta lauma pääsisi tutustumaan ja sosiaalistumaan muihin koiriin. Tiesin, että Ilta on Meowin luonakin ärähdellyt toisille koirille, mutta yhtään en osannut ajatella, että Cry saisi saman kohtelun. Tai pahemmankin.

Välittömästi, kun olin laskenut Cryn sylistäni parin pennun lähelle, Ilta ryntäsi paikalle ja tarrasi Cry-tytärtään raivoisasti niskasta. Cry tietysti päästi hirveän parun ja säntäsi karkuun. Löysin sen ulkoa, jossa se makaili auringossa. Vahingoittumattomana. Olin varma, että se on saanut pahasti turpaansa ja edessä on käynti eläinsairaalassa. Tikkejä ei kuitenkaan tarvittu. Jotenkin Ilta onnistui ojentamaan sitä tiukasti mutta samalla kuitenkin äidillisen hellästi - mikäli äiti ja tytär enää edes tunnistavat toisiaan. Se ei näissä perheenjäsenten kohtaamisissa meille oikein ole käynyt selväksi.

Luksusnarinaa

jormas: Taisi olla Hesari, josta luin joku aika sitten mainion, otsikon mukaisen kolumnin. Joka alkoi jotenkin näin: "Pikainen käynti Facebookissa oli virhe. Moni kauhisteli päivityksissään Espoon pimentänyttä sähkökatkosta, joka kohtalokkaasti vaikeutti aamutoimia. Tuttavat ovat kokeneet muitakin valtavia vääryyksiä: pizzassa oli liian vähän ananasta, iPadit puuttuvat eskaritoiminnasta ja Stockan Herkun omistajuuden järkyttävä vaihtuminen."

Luulin olevani irti tästä kaikesta, sillä minulla on kaikki hyvin. Voisin sanoa loistavasti. Mutta toisin on käynyt kantaessani yhteiskuntavastuuta Thaimaassa koirien parissa ja hyväksi, joilla ei ole ihmiskotia. Ajattelin, että sen ei ainakaan pitäisi kohotella kenenkään vatsahappoja eikä se ole keneltäkään pois.

Hyvä keskustelukumppani on aina paikallaan

Erehdyin rankasti ja sain huomata, että tuskin mikään eläväinen tässä luomakunnassa voi olla niin pienellä paikalla, että se olisi kaikkien mieleen. Suurinta elämää lähes aiheesta kuin aiheesta näyttää pitävän Facessa kourallinen älämölömiehiä, jotka eivät ole itse valmiita laittamaan tikkua ristiin.

Mutta jokainen, joka on luonut Faceen itsestään profiilin, jättää jälkiään myös muille, joiden avulla voi hieman katsella mitkä muut närästävät niitä, joille ei tunnu sopivan tekemiseni eläinten parissa. Jälkien lukeminen on auttanut minua ymmärtämään myös niitä, joilla ei ole tässä(kään) asiassa lainkaan ymmärrystä. Ei ainakaan sellaista minkä ymmärtäisin.

Tässä pari esimerkkiä, jotka lähes poikkeuksetta ovat tosiaan miehiä. En tiedä ovatko naiset yhtä hölmöjä, mutta ainakaan he eivät näytä sitä foorumeilla, joilla itse liikun.

Mielensä on eräs pahoittanut perusteellisesti, kun Ulkomaalaisvirastossa jotkut asioivat puolisonsa kanssa. Mikään järjellinen perustelu ei auttanut, kun farangin thaimaalainen puoliso on vienyt istumapaikan tältä suomalaiselta urholta. Vai pitäisikö sanoa urpolta? Nyt odotan milloin mies huomaa, että sama kaveri saattaa ottaa puolisonsa myös pankkiin tilaa viemään. 

Näytin yllä kertomaani facemarmatusta monille, jotka järjestään puistelivat päätään, että "ei voi olla totta".  Samaa miestä korpesi sekin, kun ei saa naida yleisellä paikalla. Mutta nämä eivät olleet edes pohjanoteerauksia, kun aikani seuloin.

Löytyi nimittäin raamikas suomalainen, joka ei mahdu hissiinkään, koska jotkut kulkevat Thaimaassa käsikädessä. "Siis mun puolesta vaikka olisitte tosiaan käsiraudoissa keskenänne, mutta ihan aikuisten -jos ei jopa vanhusten- oikeasti; koettakaa ymmärtää muitakin kulkijoita. Portaat, hissit, jalkakäytävät jne jne muutenkin samperin ahtaita, ilman paririvistössä eteneviä hyökkäysrintamia." Näin hän jakaa ohjeitaan meille kaikille. 

Jotenkin näitä lukiessa, on helppo käsittää miksei heille sovi sekään, että vien koiria steriloitavaksi ja rokotettavaksi raivotautia vastaan. Mutta käsitän myös heillä olevan itsensä kanssa niin ahdasta, että se tursuaa ja pursuaa silloin tällöin hallitsemattomasti ympäristöön.

Koti on korvien välissä

päivis: Otsikon sanontaa tulee usein toisteltua. Varsinkin kun on välillä joutunut selittelemään omia, joskus vähän erikoisempia asumismuotoja. Toinen mielisanontani on, että koti on siellä, jossa on viettänyt kolme yötä. Thaimaan Pattayalla oloakin joutuu silloin tällöin selittämään ja joskus jopa puolustamaan. Öitä täällä on tullut vietettyä monet kerrat enemmän kuin kolme yhteen soittoon. Tällä kertaa täällä on oltu jo muutamaa päivää vaille viisi kuukautta.

Paikat ja asuinpaikat ovat ihmisille tärkeitä useasta eri syystä. Edelleen synnyinkunta tai vähintään joku naapurikunnista on monella pysyvä asuinkunta. Se paras paikka maailmassa. Varsinkin jos ei muusta tiedä. Mutta jokaisella on oikeus olla ja ajattella niinkin. Itse en osaa sanoa, missä maailman paras paikka mahtaa luurata. Ja onko sellaista edes olemassa?

Joskus luulin, etten ikinä lähde Jyväskylästä mihinkään. Tuli kuitenkin lähdettyä Helsinkiin ja sieltä muuttokuorma kulki myöhemmin kohti Tuusulaa. Laukaassakin olen välillä ollut kirjoilla, Nyt koen asuvani Pattayalla, vaikka virallisesti koti onkin Tuusulassa.

Suomi-kotina meillä on merikonteista rakennettu pientalo.
Parhaimpina kesäpäivinä maisema kotitalollemme lammen
pikku saarelta katsottuna on tämän näköinen.

Pattayalle päätymisen ja jäämisen syitä on useita. Tärkein niistä taitaa olla sattuma, sillä varmaan aika mielijohteesta Jorma tuli aikoinaan lähteneeksi tänne viettämään silloista osa-aikaeläkejaksoaan. Huomasi viihtyvänsä, kun paikkakunnalla on paljon suomalaisia, joiden kanssa voi höpistä omalla äidinkielellään.

Kun minäkin koin seudun omakseni, emme nähneet syytä lähteä vaeltamaan tämän kauemmaksi. Asuntokin oli meillä vuokralla monta vuotta yhteen menoon, kunnes päädyimme ostamaan oman condon. Se on tietysti jo merkki aika vahvasta sitoutumisesta johonkin paikkaan.

Moni kai sanoo Pattayalla useamman kerran käytyään, että tämän on nyt nähty. Eihän täälläkään tietysti loputtomiin uutta koettavaa ole, vaikka monenlaisia turisteille tarkoitettuja viihdykkeitä tänne jatkuvasti näkyykin nousevan. Mutta meille se puoli Pattayasta on jäänyt melko vieraaksi.

Alkuvuosina elimme ja olimme turistien lailla, mutta vähitellen tänne on tultu kuin kesämökille konsanaan. Eivät kai suomalaiset omilta mökeiltäänkään koko aikaa singahtele ympäriinsä etsimään uusia nähtävyyksiä. Myös me olemme oppineet viihtymään täällä ilman tarvetta kokea joka päivä jotain uutta. Tai meille uutuuden viehätystä ja vaihtelua voi tarjota vaikka aamulenkin varrelta sattumalta poimittu kahvila, jossa syömme aamupalan joka-aamuisen kaurapuuron sijaan.

Joskus mieleen kyllä hiipii ajatus, että minkähänlaista olisi, jos emme olisikaan jumittuneet Pattayalle, vaan varsinkin nyt kun molemmat olemme eläkkeellä, katsoisimme joka syksy karttapallolta kohteen jonne lähtisimme ajatuksella, että viihdymme kevääseen. Ja jos emme kokisi viihtyvämme, vaihtaisimme maisemaa.

Tavallaan sitä ajatusta pyörittelimmekin mielessämme, kun vielä tiukasti työelämässä ollessamme hankimme asumisenkin mahdollistavan kookkaan matkailuauton. Tulevaisuuden visioihimme kuului viettää ainakin osa vuodesta jossain etelän mailla, mahdollisesti Espanjassa tai Portugalissa. Kerran ajoimme koemielessä Turkkiin, joka sekään ei ollut pois suljettu vaihtoehto.

Matkakotimme on edelleen iskussa, vaikka pitkiä ulkomaanmatkoja ei viime vuosina olekaan tullut tehtyä. Kuka tietää, jos jatkossa vaikka innostumme viettämään karavaanarielämää ja suuntaamaan auton nokan aina sinne, jossa luvassa on parhaat kelit. Joskus ne saattavat löytyä jostain lahden takaa tai kauempaa, joskus toivon mukaan ihan kotimaastakin.

Jokamiehen ja -naisen energiakauppaa

jormas: Olen ollut vihreässä liikkeessä jo ennen sen puolueeksi rekisteröintiä.  Muut eivät vihreyttäni aina löydä, mutta pääasia lienee, että itselle on suunta selvillä.

Eilen sattui silmiini kaavailut, että pitäisikö energiankäytön hillitsemiseksi laittaa niin sanottu muutaman kympin vero lentomatkustajille myös Suomessa, sillä jossain päin maailmaa näin lienee.

Kun itse lennän ja lennämme vuosittain Aasiaan ja takaisin, piti hieman tuumata kuinka tämän käsitän ja selitän siinä aivolohkossa, jossa asuu Vihreä maailmani.

Tein siis laskelmia ja sanon heti, että ne voivat olla aivan metsässä, joten asialliset korjaukset ilman lillukanvarsia otan kiitollisuudella vastaan.

Mutta asiaan. Kun Bangkokin lentokentälle on Jokilaakson merikontin sähkösaunan lauteilta linnunteitä 8000 kilometriä, on se eestaas luonnollisesti tuplamatka. Jos Finnairin puhalluslamppu on matkustajia täynnä, ajattelen käyttäväni henkilökohtaisesti kerosiinia 1500 litraa. Ja Päivis saman verran, vaikka kevyempi onkin 😀. 

Jos kuljemme Suomesta Thaikotiimme Suzuki henkilöautollamme, joka vie lähes 10 litraa satasella jatkuvan nelivetonsa ansiosta, niin menovettä kulunee lähes saman verran. Sillä linnuntiet muuttuvat maanteiksi ja matka pitenee. Ja väliin taitaa tulla jokunen lauttamatkakin, joten laivojenkin polttoaineet pitää ottaa laskuissa huomioon. Sama siis millä menen, menovettä ja energiaa tuhlautuu saman verran. Suomessa kotimme sijainnin vuoksi olemme myös käyttäneet kahta henkilöautoa. Thaimaassa kulkeminen on korvattu moottoripyörällä ja lähimpään kauppaan on 5 kilometrin sijaan 50 metriä.  Säästöä energiakauppaa varten ei silti ole vielä syntynyt, koska eihän ole pakko ylipäänsä matkustaa. Joten tarvitaan lisää perusteluita ja kaupankäynnin välineitä.

Jokilaaksossa saunon päiviksen kanssa kaksi kertaa viikossa. Kerralla vedenlämmityksineen kuluu energiaa 10 kilowattia. Ja kun Thaikodissamme olemme 25 viikkoa, jolloin meitä varten ei sauna lämpiä, säästyy energiaa 500 kilowattia. Samaan pakettiin voin laittaa vielä viikoittain tiskaavan koneen vedenlämmityksen, sillä Aasiassa Päivis tiskaa käsin kylmällä vedellä. Mutta tälläkään paketilla ei vielä lentoja ostella.

Tarvitaan lisää maksuvälineitä. Jokilaakson Merikonttikodissamme erillisine konttisaunoineen on lämmitettävä pinta-ala 65 neliön tietämillä. Kun siellä olemme, ovat lämpötilat sisätiloissa 23-25 asteen tietämissä. Rikkana rokassa on lisäksi koko ajan vettä lämmittävät kaksi lämminvesivaraajaa. Kun olemme Thaimaassa ei vettä vuoksemme lämmitetä kummassakaan päässä.

Merikonttikotimme lämmöt on saunarakennuksineen pudotettu 10 asteeseen puoleksi vuodeksi. Joten näillä energiansäästöillä uskon irtoavan meille jokunen litra kerosiinia.

Mutta tähän kelpaisi apu. Paljonko keskimäärin energiaa säästyy, jos 70 m2 talon lämpötila pudotetaan Suomen keskivertotalven ajaksi, 6 kuukaudeksi 25 asteesta 10 asteeseen? Ja laskinko ja perustelenko vallan väärin vai huijaanko muuten vaan itseäni?