Venäläiset

jormas: Isäni oli sodat käynyt jermu sekä kanta-aliupseeri ja äiti lotta. Ja käsitykset itänaapurista sen mukaiset. Isäni sanoin maailmassa on vain kolme asiaa, joita pitää kavahtaa. Mustalaiset, jehovat ja ryssät. Niin kauniisti ei aurinko idästä noussut, että suu olisi taipunut sanomaan venäläiset saati neuvostoliittolaiset. Vaan viesti meille kakaroille ja muillekin oli, että sieltä suunnasta ei ole koskaan tullut mitään hyvää. Vaikka olikin. Kuten itsenäisyys.

Toisenkin kerran luulin isäni olleen asian suhteen väärässä, kun joku vuosi sitten idästä tuli Suomeen oikein kunnon helleaalto. Hetken jo ajattelin ja huokaisin isälle taivaanrannan ylisille ja sateenkaaren tuolla puolen, että siinäpä näit. Mutta parin päästä tulivat perässä Venäjän metsäpalojen saasteet, joten laitoin mieleni jälkeen kerran pienemmälle.

Kun teimme talvipesäämme Thaimaahan, asetin itselleni tavoitteeksi, että opettelen tulemaan juttuun itänaapurin kansalaisten kanssa. Tiesin nimittäin faijan ynnä muiden olleen Leningradin ympärillä tekemässä, kuka suur-Suomea, kuka puolustamassa sitä mitä edellisessä melskeessä jäi isänmaaksi.

Päätin, että uhoamalla naapurimaan kansalaisille Thaimaassa, ei tule kuin melkoisen huono olo ja elo itselle. Sitä paitsi uhoajia ja Venäjän mollaajia täällä näyttää riittävän ilman minuakin sukupolvesta toiseen.

Mutta tarkkaillut olen muita senkin edestä. Kaikkien maiden kansalaisia, joihin olen törmännyt tai tutustunut. Kuten yhtä suomalaista, puolen kymmenen jäsenen seuruetta, joka pölähti vesiselvänä Thaikoti-yhteisömme ala-aulaan ja otti "tilan haltuun". Jos samoin olisivat käyttäytyneet venäläiset, siitä puhuttaisiin vuosia.

Mutta se siitä. Meillä oli lähestymässä ensimmäinen yhtiömme vuosikokous, joka kosketti aika monia, sillä asuntoja on puolitoistatuhatta ja liiketilat sekä hotelli päälle.

Allasalueella ja vähän muuallakin tapasimme ranskalaisia, saksalaisia, englantilaisia, italialaisia ja ties mitä, jotka kovasti kehottivat tulemaan yhtiökokoukseen, sillä moni asia kaipasi ja kaipaa korjausta. Yksi condon omistaja sujautteli lappusenkin ovemme alta, että tulkaa silloin tai silloin käymään, niin puhutaan. Ja käytiinkin ilmoitettuina ajankohtina. Useammankin kerran, mutta ovi pysyi kiinni. Arvatenkin ei ollut sisäpuolella avaajaa.

Valitettavasti Päivis oli kipeä ja onnettomalla kielitaidollani ymmärsin kokouksessa vain pienen osan. Pääsääntöisesti ulkomaalaisväki, joka altaalla elämöi, loisti kokouksessa hiljaisuudellaan. Vain yksi thaimaanamerikkalainen tai sinne päin, puhui suunsa puhtaaksi.

Mutta aivan toista maata olivat venäläiset omistajat, jotka toden totta antoivat tulla tuvan täydeltä. Arvostus heitä kohtaan kasvoi ja tuntui hyvältä, sillä ajattelen, että jotain meidänkin mieleistä moisen ryöpytyksen jälkeen tapahtuu.