Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Syvästi keski-ikäinen mies

jormas. Me emme nuorene iältämme, vaikka niin kokisimme mielemme tekevänkin. Niinpä pitkin elämää tulee itse kunkin aseteltua tavoitteita ja toiveita tulevaisuuteen. Eikä niinkään menneisyyteen.

Tosin aika moni saattaa jossain elämänsä varrella huokaista itselleen tai sinne jonnekin, että "voi, kun en olisi koskaan syntynytkään". Jotkut myös tekevät siitä totta päättämällä päivänsä omia ja ennen aikojaan. Usein eräänlaista ahdingossa olevan ihmisen itsekkyyttä sekin.

Itse olen tähän saakka asetellut etappeja iän suhteen aina tulevaisuuteen, sillä en ole oivaltanut kuinka kulkea ajassa taaksepäin. Uskon sen kyllä olevan mahdollista ja näin taisi Einsteinin sanoa.

Ensimmäinen tavoitteeni oli 4-5 vuoden ikä, jolloin oletin saavani polkupyörän ja opettelevani sillä 
ajamaan. Ensimmäiset polkaisuni poljin keittiön pöydän ympärillä.

Seuraava ikätavoite oli 7 ja kouluun lähtö ja seuraava neljä vuotta myöhemmin, kun pyrin yhteiskouluun. Sitten odotin 15 vuoden ikää sekä virallista lupaa ajaa mopedilla yleisillä teillä. Sitten odotin 16 vuoden merkkipaalua, jolloin pääsisin koulusta eroon eikä minua voisi enää pakollakaan saada sinne. Isälleni sanoin, että "sellaiset käyvät kouluja, jotka eivät muuten pärjää".

Seuraavana odottelin 18 vuoden ikää, armeijaa, ajokorttia, autoa sekä ravintoloissa istumislupaa. Kaikki sain, mutta tapojen yhtäaikaisen yhdistelemisen vuoksi menetin niistä osan porttikieltojen ja rattijuoppouksien muodossa. Kertausharjoituksiinkin jouduin ajokortin menettämisen vuoksi, koska en enää soveltunut moottoripyörälähetiksi.

Jos olisin jatkanut valitsemallani tiellä, en olisi tätä kirjoittamassa. Vaan olisin kuollut viinaan tai johonkin sen liikakäytöstä johtuvaan. Mutta, kun halusin saada päivieni määrän täyteen, käänsin viinakuppini pohjan ylöspäin kohta 40 vuotta sitten. Joten tässä olen asetelemassa elämäni virstanpylväitä edelleen. Tosin lähes 30 vuoteen en muista niitä olleen.

Kunnes sain sydäninfarktin ja makasin Meilahden sydänvalvomossa. Ja päätin, että jään osa-aikaeläkkeeelle 58 vuotiaana. Siitä innostuneena asetin seuraavaksi tavoitteeksi jäädä 63 vuotta täytettyäni kokonaan pois palkkatyöelämästä. Yksi elämäni parhaita päätöksiä.

Tosin onhan niitä muitakin. Kosia Päivistä, lopettaa viinanjuonti ja lopettaa tupakointi. Hyvä päätös on sekin, etten laita enää tässä elämässä niin sanotusti tikkua ristiin rahan vuoksi. Vain se mahdollistaa elämän leppoistamisen, kuten sen itse haluan ymmärtää.

Nykyisin ajattelenkin viettäväni elämäni ansaittua leppoistamisvaihetta maallisen vaellukseni loppuun, joten ikään liittyviä tavoitteita en ole ajatellut enää itselleni asettaa.

Vaikka vaivaa ja vikaa olisi kirjan verran, en niitä juuri valittele. Mitä nyt Päivikseltä joskus kerjään sympatiapisteitä. Sillä tämä on minulle tarkoitettu risti, jonka uskon kantavani nurkumatta ja kiitollisin mielin maaliin saakka. Jokilaakson Ison kiven juureen.

En koe olevani mieleltäni enkä ruumiiltani vanha saati vanhus. Joten ehkä olenkin "syvästi keski-ikäinen". Tietysti kyseisen sanonnan on oivaltanut joku muukin.

Kasvoihin on tullut ajan patinaa ja ne näyttävätkin päivä päivältä enemmän kirveellä veistetyltä. Olen kuitenkin iän myötä jopa oppinut pitämään niistä hieman.

Ei kommentteja: