Suuntana Malesia, Brunei ja Singapore

Timos Travel Officen etukäteisahkeroi kiitettävällä tavalla. Itse ahkeroija hyppää matkanyssyköineen Bangkokista Phatthalungin junaan ennen iltaa 3.1. Perillä kotikulmillani hän on kukonlaulun aikaan seuraavana aamuna ennen sianpieraisua ja Jaakko kullan kello viittä. Menen asemalle PeeCeeX:llä vastaan yön makuupaikalla nukkunutta tai valvonutta matkanjohtajaa.

Suunnitelmissa on sen jälkeen noutaa Tata ja mennä ehkä kantamestaamme aamupalalle ja vietämme kolmisin pari päivää Thaikotikaupungissani Morakotin opastuksella. 

6.1 lähdemme kaksin junalla maitse Malesiaan, jos saamme edellispäivänä ostettua liput ja vietämme yön George Townissa. Seuraavana pivänä on lennot Penang - Kuala Lumpur - Brunei. Sen jälkeen 4 yötä sulttaanin muslimimaassa, josta 11. päivä lentäen Singaporeen. Siellä ihmettelemme 3 vuorokautta toisen rikkaannmaan menoa. Tähän kaikkeen, paitsi Phatthalung - George Town välille, on tiketit ja paikat varattu ja maksettu, 

Jossain rakosessa täytynee ynnätä paljonko palaa kaikkiaan valuuttaa. Joten perästä kuuluu, sanoi torventekijä ja hernerokan syöjä. Eipä tämäkään, toivottavasti lysti aivan ilmasta ole, sillä kuluja on syntynyt, vaikkei ole oltu yhdessä matkalla metriäkään eikä päivääkään:

Lento Bruneihin: 234,35

Lento Singapore: 375,80

Hotellit:

Penang: 42,55

Brunei: 360,35

Singapore: 385,53

Yhteensä euroina: 1398.58, eli puolet siitä per lärvi.

Netissä ja livemaailmassa kyselin löytyisikö joku kontakti jonnenkin suuntaan, jolla olisi kokemusta Bruneista. Parhaimmillaan ja ainoana löytyi ystävä pohjoisesta Thaimaasta, joka oli viisumiaikaan yrittänyt saada maahantulolupaa siinä onnistumatta.

Kun sitten joulun välipäivinä skootteroimme kohti Phatthalungin kaupunkia, Bid Buddhan kohdalla oli tien syrjässä ilmielävä farangi älylaitettaan tutkailemassa. Me käänyimme ympäri, jos vaikka olisi ollut joku probleema. Ei ollut. Turisti paljastui Espanjassa asuvaksi australialaiseksi, joka oli, yllätys yllätys käynyt Bureissa joku vuosi aiemmin. Ei ollut näillä näkymin menossa toista kertaa. Sanoi vaan eksoottiseksi ja toisenlaiseksi muslimimaaksi. Tultiin oikein hyvin pilke silmäkulmassa juttuun ja sovittiin treffit samaan paikkaan tasan vuoden kuluttua.

Hätää, pelkoa ja turhuutta taivaalle

Eilisestä blogista saattoi saada käsityksen, kun kirjoitin suomalaisten panikoimisesta koiriensa kanssa ilotulitteiden vuoksi, että väheksyisin eläinten hätää. Sitä en taatusti tee, vaikka omat eläimeni ovat pärjänneet uudenvuodenyön ja muidenkin ilotulitusten kanssa.

Sanotaan kansan ansaitsevan omat sirkushuvinsa ja leipänsä. Uudenvuoden maailmanlaajuinen turhuus kuitenkin eläinten kärsimysten kustannuksella on syvältä sieltä minne ei aurinko paista ja maksaa melkoisesti riihikuivaa rahaa. Jossain päin sitä riittää taivaalle ammuttavaksi ja jossain sitä ei ole edes homeiseen leivänkannikkaan. Joten tasan ei jakaudu maallinen mammona, vaikka sitä olisi oikeudenmukaisemmin tasattuna jokaiselle.

Useat maamerkit kuten 828 metriä korkea Burj Khalifan torni sai vuoden vaihtuessa ylleen ilotulitteiden suihkun. Spektaakkeli päättyi auringonnousua muistuttavaan tulitukseen, joka avautui Persianlahdelle päin. Hintaa ennätykselle kertyi arviolta 6 miljoonaa dollaria, eli noin 4,3 miljoonaa euroa, uutisoi brittiläinen The Times.

Joku ampuu omia raketteja taivaalle rahakylpyjen lomassa, joku valtio tai muu yhteisö tekee sitä veronmaksajien rahoilla ja Afganistanin unikkopelloilta on lähtöisin 90 prosenttia maailman oopiumista, josta valmistetaan heroiinia alati kasvaville kansainvälisille huumemarkkinoille. Yli kahden miljoonan afgaaniperheen elanto riippuu unikosta.

Toisaalta ei ole oikein laittaa kaikkia ihmisiä samaan nippuun ja toisaalta on. Kun ajattelen sotia, ihmisten nälkää, vaikka ruokaa olisi kaikille sekä luomaamme monenlaista kurjuutta, on oikeutettua sanoa ainakin äänestajille ja äänestämättä jättäneille, että potut pottuina ja itse soppamme keitämme. Saamme tasan sitä vuosisadasta toiseen mitä tilaamme yhä uudelleen ja uudelleen mitään entisestä oppineena. 

Vaikkei minulla ole omakohtaista kokemusta taivaalta tulevista pelkokertoimista sodan, ilotulitteiden tai muunkaan muodossa, pelkään hallitusti kunnolla kohdalle sattuvaa ukkosenilmaa jyrinöineen ja salamoineen. Sitä ei pääse pakoon armeijan paksun viltin alle eikä pimeään komeroon, jota äitinikin lastensa kanssa yritti. Kuten ei hevonenkaan ilotulitusta, vaikka olisi päässä ihmisen laittama huppu. 

Yksi tai kaksi koiristani pelkäsi ukkosta tosissaan äitini lailla ja joku ei ollut sodat käyneen isäni lailla moksiskaan. Viikolla kirjoitin suihkuhuoneemme katossa viihtyvästä Ennustaja Etanasta, joiden taitoja ihmiset yrittävät selittää olemattomalla tietämyksellään. Sama tiedon taso on koirista, jotka eivät käsitä ilotulituksen tuloa, mutta ennustavat ukkosen tulon jo silloin kun aurinko vielä porottaa taivaalla. Mutta enhän itse tiedä sitäkään mistä tyttöhyttyset tietävät tulla iholleni käsivarteen verilounaalle hämärän tullen.

Mutta ehkä me tosiaan sirkushuvimme ansaitsemme, sillä elo ilman ainuttakaan ilonpisaraa on karua taivalta. Silti ilotulitukset eläinten kärsimysten kustannuksella ovat osoitus ihmisen ylivertaisesta itsekkyydestä ja tyhmyydestä. Eikä hän raketteja ampuessa ja pauketta kuunnellessa juuri korviaan lotkauta lapsen itkulle, joka parkuu nälkäänsä ihmisen tekemän rajan toisella puolen.

Tapana on myös tehdä uudenvuodenlupauksia, joten tässä on omani. En enää milloinkaan osta enkä ammu ilotulitteita. Vaan sen sijaan jokainen vuodenvaihde etsin rahattoman tyhjän kupin, jonne laitan rakettirahan verran jollekin ruokaan.

Kaikki eivät tahdo turistien rahoja

Lapset ja eläimet ovat minulle tärkeitä. Niinpä Thaikotimme pihapiirissä niitä on ja piipahtaa monenlaisia. Ihmisiä lapsista senioreihin sekä naapureiden koti- ja hyötyeläimiä montaa sorttia. Taivaan tervapääskysiä ja sähkölangan pikkuvarpusia unohtamatta. Kylällä, kujilla sekä kotipihassa minulla on "ylävitosineni" aikaa ja PeeCeeX:lläkin pysähtelen monesti lasten kohdalla. "High five" on tullut tutuksi tervehdykseksi monen lapsen suussa, kun paiskaamme kättä.

Kun täällä kuljen missä tahansa, on aina kulkijakoirien lahjonta- ja makupalapussi mukana sekä lapsille pieniä leluja. Muutaman sentin mittaisia muoviautoja, pieniä palloja, muovisia rannerenkaita ja muuta lasten mielenmukaista. Joskus aamun gingerjuomapöytään ja syliinkin istuu joku naapurin tyttö tai poika juomaan kihlajaiskupistani appelsiinisen tuoremehun. 

Eilen tuli Seven Elevenin käytävällä vastaan äitinsä sylissä pieni poika, jolle ehkä pari vuoden tai vähemmän ikäarvio olisi oikea. Kun kaivoin pussistani pallon ojentaakseni sen hänelle, ilme kertoi, että purskahtaako itkuun vai ei. Hän päätti kuitenkin vain puistaa varovasti päätään kieltäytymisen merkiksi. Joten vaihdoin uudenvuodenlahjani laatua. Pieni auto kelpasi ja sen jälkeen pallokin. Kun päätteeksi tarjosin 20 bahtin seteliä, puisti hän jo päättäväisesti päätään, sillä oltiinhan jo tuttujakin.

Siinä hetkessä tuli mieleen joidenkin yleisemmänkin närästyksen täyttämä elämä ja väittämä, että paikallisten hymykään turisteille ei ole aito, vaikka Hymyjen maassa ollaankin. Hamuavat kuulemma vain farangien rahoja. Olikin mukava kohdata nuori paikallinen, jolle ei kelvannut eikä ollut mitään käyttöä turistin rahoille. Toki silloin tällöin tapaan vanhempaakin väkeä, joka ei taatusti rahoissa kylve, mutta rahani ei silti tippinäkään kelpaa kuin puoliväkisin taskuun laittamalla.

Hauskaa perääni vilkuttamaan jääneessä pikkupojassa oli pitkin aasinsiltoja sekin, että hänelle, kylän koirille ja kuvan pikku tipuille on aivan sama olenko rikas tai köyhä, kun vaan pusseissa on makupaloja ja leluja lasten maailmoihin.

Illalla menin totuttuun tapaan varhain Nukkumatin huomaan herätäkseni puolilta öin kuoppaamaan viimeisiään korisevaa vuotta. Vaikka thaikotinurkillani on ihmis- ja eläinkoteja vieri vieressä, mahtui joukkoon tänäkin vuonna juhlajuomaa nauttinutta väkeä lapsineen ja ilotulitteineen siinä määrin, että Tata ei halunnut tai uskaltanut tulla ulos lainkaan. Vaan seurasi historiaan matkaavan vuoden peijaisia ikkunaruudun takaa ja ovenraosta.

Sitä seuratessani ajattelin eläimiä ja lapsuuteni vuoden vaihtumisia, kun isä ampui työpaikaltaan armeijasta tuomia, eri värisiä raketteja keskiyöllä monta kymmentä kotikulmieni väen valoksi ja riemuksi. Silloin kukaan ei puhunut eikä käsittänyt nykyistä koirahysteriaa, jota jotkut elävät irrallaan olevista koirista tai kiinni olevien haukunnasta uuden vuoden ilotulitteisiin sekä kevään tullessa lumen alta paljastuvista koiranpaskoista.

KotikulmillaniThaimaan maaseudulla kukot kiekuivat entiseen tapaan vuoden ensimmäisenäkin aamuna anivarhain ilman eilisiä kotimaani ihmispaniikkeja ja eläinterapioita. Kanat ja kissat sekä Securitydog tulivat kupeilleen aamupalalle. Karja sonti tielle ja tallusti laitumelle ehkä jo viime öisen ihmisten mekastuksen unohtaneena tai siitä välittämättä.