Kuala Lumpur

Ilman Timoa olisi tämän kaltainen reissu ollut minulta, jos ei mahdottomuus, niin muotisanaa käyttääkseni vähintäänkin haasteellinen. Varsinkin suurkaupungin vilinässä ja joukkoliikenteen käyttäjänä hän on ylivertainen ja voin vain seurata missä ja miten minnekin mennään. Arvostan kovasti.

Itselläni on matkanteossa ja elämässä muutenkin omat rajoitteet, jotka tuovat mukanaan arkuutta. Vaikka olen kaikkea muuta kuin onneton, on sitä kielitaitoni. Monesti pohdin kuinka kysyä suppealla kielitaidolla, jotta saisin vastauksen, josta kuulisin ja ymmärtäisin edes sen verran, että siitä olisi hyötyä. Joskus keskustellessa vain nyökyttelen, ikäänkuin olisin ymmärtänyt ja ilmehdin tilanteeseen sopivaksi katsomallani tavalla.

Toinen pulma on huono kuulo, joka haittaa ulkomaan lisäksi äidinkielelläkin. Eikä huonokuuloisuuteni helpota puhekaverini tilannettakaan. Ehkä ärsyttääkin joskus, joka laittaa pohtimaan mitä puhun, kysyn tai kysynkö mitään? Vai nyökyttelenkö vain, sillä en halua varsinkaan ilman syytä ärsyttää ketään? Tänä päivänä minun on helppo ymmärtää kuuroa tai huonokuuloista, joka sulkee maailmaansa kuulevilta. 

Mutta mitä tehdä sen lisäksi, että yrittää parhaansa? Kuulolaitettakin olen opetellut käyttämään huonolla menestyksellä. Morakotin kanssa auttaa, että hänellä on yhtä huono suomenkieli kuin minulla thai. Samoin on englanninkielen laita, joka kääntäjällä höystettynä auttaa huonokuuloisenakin ymmärtämään Tataa ja hänen minua.

Kolmas pulmakin on pompannut pintaan tällä reissulla. Huomaan olevani joissakin tilanteissa liian ymmärtämätön tai tietämätön sekä loivaliikkeinen. Ehkä hoksottimeni ovat jääneet menneiden Suomen talvien lumikinoksiin. Tai kulkeneet kevään tulvavesien mukana Jokilaakson lammista kotijokea pitkin aavalle merelle aina Siaminlahdelle saakka. Mutta, josta en silti niitä enää elämässäni tavoita.

Mutta takaisin Kuala Lumpuriin, jossa olimme viime yön ja vielä kaksi seuraavaakin. Yli 50-kerroksisen talon 15. kerroksessa, jossa meillä molemmilla on oma huone. Timolla ikkunallinen ja minulla ei. Paikkaa etsiessämme kävelimme melko matkan väärään suuntaan katuja ja kujia, joissa ei turisteja taatusti näkynyt.

Joten otimme uupumuksen ja 10 000 askeleen vuoksi matalaukkuinemme paikallisen taksin, joka olisi Suomessa ollut purkaamolaatua. Kuskikin kävi langattomilla linjoillaan koko ajon ajan keskustelua arvatenkin puolisonsa kanssa, jonka molemmat osapuolet kuulin minunkin korvilla. Kun hotellimme viimein löytyi, oli se yllätyksekseni täynnä kansainvälistä huisketta. Huoneistomme ja allasosasto monine altaineen olivat hienoja, vaikka sauna oli lukittu riippulukolla.

Tänään lähdemme jollakin kulkuneuvolla suurkaupungin vilinään vailla sen kummempia syitä kuin tähänkään asti. Tosin nyt on hintataso enemmän kukkarolleni sopiva ja voisin yrittää löytää kihlattuni yöpöydälle tuliaisiksi pimeässäkin aikaa näyttävän kellon.